lukea kirjaa suoraan täältä netistä - Veli Tuomi

man viisaat tunne. Hulluiksihan ”viisaat” näitä Jumalan köyhiä
nimittivät!
— Tiiäkkö Maria, että viikatteenki liippaaminen käy paremmin,
ku on löytäny tämän taivaallisen ottospellon, Otto sanoo
navettaan kiirehtivälle emännälle.
— Tiiän, tiiän. Mutta tiiäkkö sinä, Otto, miksi Martta-piika
on alakanu töllistellä sua sallaa Tiiäkkö, miksi se on alakanu
aina kikattaan kun sinä oot lähimaillakaan Minäpä tiiän! Naiset
huomaa semmoset asiat. Että te miehet mittään huomaa!
Jotakin hyvin lämmintä läikähtää jörön Oton sydämessä. Oli
hän itsekin kuin hiekanjyväsen verran tätä asiaa aavistanut, eli
että Martta, tuo ennen niin pilkallinen naisihminen, oli muuttumassa.
— Olisko se semmonenki vielä mahollista, että tämä Martta
ja mi… hän tajuaa ajattelevansa.
Siinä sitä nyt onkin Otolle pähkinää; ei tunnu oikein aivokapasiteetti
riittävän. Puituaan tätä riihtä riittävän kauan hän vähitellen
jo hoksaa, että tekee pientä sotasuunnitelmaa. Hän sanoo
itselleen:
— Mitäpä jos panenki joku päivä silimäni oikein kivasti sirrilleen
ja sanua tökäsen sille vähä niinkö Raamatusaki sanotaan:
Martta, Martta, sinä huolehit ja hättäilet niin moninaisista asioista.
Yks on vain ennää sulle tarpeen. Tiiäkkö mikä! Minäpä
sanon, se oon minä jota sinä tarvihtet! Koitappas kuule aatella
tätä, Martta! Otto unelmoi kehitelmäänsä ajatusta puoliksi ääneen.
— Mitähän se sannoo Otto jatkaa supatustaan ja vilkuilee
hieman ympärilleen, tarkistaen ettei kukaan kuule hänen ”sotasuunnitelmaansa”.
— No, jos se vain niskojaan nakkelee, täytyy kahtella löytäskö
jostaki nöyremmän naiseläjän. Mutta on se toinenki mahollisuus:
jos se heti lähimmällä lypsinjakkaralla lyöjä uhkailee, sillon
taitavat asiat jo hyvin mennä… Pitäskö tätä kuiteski ensteksi
Antilta kysyä Taijan kysyä. Se on Raamatuisa selevästi mua
väkevämpi!
120