lukea kirjaa suoraan täältä netistä - Veli Tuomi

veli… Antti tunsi vuosisadan alussa ilmestyneen arkkivirren sanat:
Ei kukaan ole etsinyt
Tiell’ kaidall’ pelastusta
Ja vainoomatta säilynyt.
Nähdäänhän Raamatusta,
Miten on aivan alusta
Hurskaan Aabelin ajoista
Vainottu Herran laumaa.
Sauluskin oli oppinut
Tiedossa korkeimmassa,
Vaan Jeesust’ ei hän tuntenut
Kiukussaan kauheassa
Julmasti vainos kaikkia
Jeesuksen tunnustajia,
Kuin Herraa palvelivat.
Mutta mukiloinnin jälkeen ilmeni sellaista, jota Antti ei koskaan
unohtanut. Eräs herännäisnainen tuli kertomaan Antille tapahtuneesta:
”Herra on nähnyt, mitä on tapahtunut. Hän on itse sanonut:
’Älä herjaa Jumalaa äläkä kiroa kansaasi kuuluvaa päämiestä’.
Tappelupukari ja lyöjäsi ei selviä tästä rangaistuksetta!”
Parin viikon kuluttua Antti jo kuulee, että naapuri oli halvautunut
oikealta puoleltaan. Hänet oli — niin kuin kansa sen sanoi
— ”halavattu”. Muutama viikko vielä, ja mies on jo kuolinvuoteellaan.
Antin mielestä Jumalan armoa oli kuitenkin se, että hänkin
sai olla miehen kuolinvuoteen äärellä. Herra sai siinä toimittaa
asioitaan…
Useita vuosia Antti sairasti omaa ja kansansa vammaa.
Antti oli tullut jo vanhaksi. Hän oli väsynyt mies, väsynyt vihaan
ja panetteluun. Hän oli väsynyt myös itseensä.
”Niskaslaiset” sanoivat Antin kilvoituksen tyssänneen koko-
212