2005 - Kuluttajat-Konsumenterna ry

KULUTTAJAPUNTARI - KONSUMENTVÅGEN 

35.VUOSIKERTA 

TOIMITUS 

Kasöörinkatu 3 B 

00520 Helsinki 

Kassörsgatan 3 B 

00520 Helsingfors 

Puhelin/Fax (09)87750120 

info@kuluttajat-konsumenterna.fi 

www.kuluttajat-konsumenterna.fi 

PÄÄTOIMITTAJA 

Maili Mustonen 

TOIMITUSSIHTEERI: 

Kaisa Pannimaa-Pätsi 

TOIMIKUNTA 

Eero Ollikainen, pj. 

Oili Korkeamäki 

Pirkko Raunemaa 

Markku Rämö 

Pentti Tuovinen 

Tarja Vänskä 

TAITTO 

Antti Harkio 

Päivi Pätsi 

KULUTTAJAT- 

KONSUMENTERNA RY:N HALLITUS 

Maili Mustonen, pj. 

Ritva Aalto 

Seppo Ingervo 

Eero Ollikainen 

Anne Paalo 



Markku Rämö 

Eija Wirmiala 

Gun Winter 

Kansi Päivi Pätsi 

SISÄLLYSLUETTELO 

3 Pääkirjoitus: 

Keitä olemme, miksi olemme? 

4 Muistelua ensimmäisiltä vuosilta 

5 Pöytäkirja 

6 Kuluttajien etujärjestö 40 vuotta 

10 Miten heistä tuli järjestömme 

kuluttaja-aktivisteja? 

14 Kuluttajaoikeuden kehittyminen EU:ssa 

16 Poimintoja puheenvuoroista 

Kuluttajien juhlaseminaarissa 

20 En tillbakablick 

22 Sisäpiiritietoa 

24 Opiskelijat käynnistämässä 

nuorisotoimintaa kuluttajille 

26 Pääkirjoitus: 

Unelma tasa-arvoisesta maailmasta 

27 Konsumentens ansvar i en global handel 

28 Eettinen ostaminen 

29 FSC edistää ihmisen, luonnon ja talouden 

tasapainoa maailmassa 

30 Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät 

32 Vaikuttavat ruokavalinnat 

34 Lusikka sopassa 

36 Kahvin matka 

38 Mitä ostat? 

39 WTO ja kuluttajat 

40 Puhdas vesi 

42 Miten suomalaiset suhtautuvat 

reiluun kauppaan? 

43 Järjestäytyneestä vastuuttomuudesta 

yhteiskuntavastuulliseen kulutukseen? 

PAINOPAIKKA Multiprint Oy 

2005 KULUTTAJAPUNTARI 

2


KEITÄ OLEMME 

MIKSI OLEMME 

? 

Ihailen suuresti 60 –luvun pioneereja, jotka saivat oman intonsa 

tarttumaan niin moneen ihmiseen, että syntyi ensimmäinen 

kuluttajaliike! Malli tuli lännen markkinoilta, mutta 

varsinaista vapaata markkinatalouttahan ei silloin vielä meillä 

tunnettu, ehkä jotkut siitä salaa haaveilivat. Mielenkiintoista 

on, että noihin aikoihin ei järjestömme nimi, Kuluttajat – Konsumenterna 

herättänyt kielteisiä reaktioita. Kuluttaja koettiin 

kaupan ja teollisuuden, elinkeinoelämän vastapuoleksi markkinointi- 

ja kaupantekotilanteessa. Tästä seurasi luonnollisesti, että 

kuluttajan sallittiin olevan kriittinen ja toimivan etujensa puolustajana. 

Järjestömme menneitä vuosia tarkasteltaessa näkyy hyvin, 

että olemme jatkuvasti ärhennelleet aika tehokkaasti pieniin voimavaroihimme 

nähden. 

Hyviä yleisötilaisuuksia ja kampanjoita on ollut monia. Vinyylivelasta 

eli luottokorttien vaaroista varoittelimme hyvissä ajoin 

ennen lamaa. Rikastuuko pankki Sinun ajallasi –kampanja taisi 

tuoda jopa takaisin pankkeihin asiakaspalvelutyöntekijöitä. 

Kauppojen aukiolokeskustelut ja ”mielenosoitukset” ovat menneet 

aika hyvin perille, ainakin torjuntavoittoja sunnuntaiaukioloissa 

on saatu. Jäsenemme ovat tehneet hyvää työtä kuluttajansuojasäädösten 

aikaan saamisessa ja niiden kehittämisessä. 

Valituslautakunnissa, Markkinatuomioistuimessa, monenlaisissa 

työryhmissä ja kuulemistilaisuuksissa on toimittu näkymättömästi, 

mutta hienoin tuloksin. Yhteistoiminta erilaisten kansalaisjär- 

jestöjen, mutta myös viranomaisten ja vastapuolen kanssa on 

antanut paljon. 

Hyvä järjestötyö on ihmisistä kiinni. Vaikka emme ole koskaan 

pystyneet maksamaan oikeasti palkkaa työntekijöillemme, meillä 

on alusta lähtien ollut erinomaisia sihteereitä ja toiminnanjohtajia. 

Gun Winter ansaitsisi muutakin kuin kunniajäsenen arvon, 

samoin Oili Korkeamäki. Sekä heidän että nykyisen toiminnanjohtajan 

kohdalla voi puhua kutsumustyöstä – ja hallituksessa 

istuvat ovat loistavia vapaaehtoistyöntekijöitä! 

Nyt nelikymmenvuotias pohtii vähän huolestuneena, 

millainen keski-iän kriisi sillä on tulossa. Kuluttajasanaakin 

ihmettelee nykyisin moni siksi, että se tässä 

2000-luvun vapaassa markkinataloudessa ja villissä 

kilpailussa tuo mieleen jatkuvan kuluttamisen lisäämisen. Kansaa 

jopa kehotetaan kuluttamaan, jotta maan talous ja hyvinvointipalvelut 

pysyisivät tasapainossa. 

Juuri tämän takia meitä tarvitaan edelleen. Järjestömme on yhä se 

perustajiensa tarkoittama ärhäkkä kuluttajien puolesta puhuja, 

joka vastustaa turhaa kuluttamista. Tavoitteenamme tulevaisuuteen 

on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kulutus, 

joka tähtää ihmisten ja luonnon tasavertaisuuteen maailman 

tasolla. 

KULUTTAJAPUNTARI 2005 

3

Oili Korkeamäki 

MUISTELUA 

YHDISTYKSEN ENSIMMÄISILTÄ VUOSILTA 

Jo muutamia vuosia ennen yhdistyksen perustamista syntyi keskustelua 

monista kuluttajapolitiikan kysymyksistä. Niitä olivat 

mm. mainonta, pakkaukset ja hinnat. Siis lähellä kuluttajan arkea 

olevia kysymyksiä. Seurasin itsekin melko tarkasti näitä keskusteluja 

ja mielenkiinto kuluttaja-asioihin kasvoi niiden myötä. 

Minulla oli tuohon aikaan viisi pientä lasta, joista nuorin oli vain 

vähän yli vuoden ikäinen. Olin kotiäiti ja taloudesta oli selvittävä 

miehen tuloilla, ei siis ihme, että kuluttajakysymykset kiinnostivat. 

Perustajajäsenissä olikin runsaasti tavallisia perheenemäntiä, 

pääasiassa kotiäitejä. 

Näin lehdestä uuden yhdistyksen toiminnasta ja osallistuin jo ensimmäisenä 

syksynä yleisötilaisuuteen ja liityin jäseneksi. Yhdistyksen 

toiminnassa kiinnosti se, että arkisten kysymysten lisäksi 

se tarttui myös laajempiin kysymyksiin, heti alussa mm. Efta-tulleihin, 

liikkeiden aukioloaikoihin, yleiseen kuluttajavalistukseen 

ja tulevaisuuden kunnallisiin palveluihin. Heti alussa pidettiin 

yhdistyksen riippumattomuutta erittäin tärkeänä. Se oli yksi syy 

omaan kiinnostukseeni. 

Ensimmäisinä vuosina tilaisuuksia oli ainoastaan Helsingissä, 

mutta melko pian alkoi syntyä kiinnostusta laajentaa toimintaa 

Helsingin ulkopuolelle. Ensimmäiset yhdistykset perustettiin Espooseen, 

josta oli jo käynyt kuluttajia Helsingin tilaisuuksissa. 

Ensimmäinen tilaisuus liikeyritysten palveluista pidettiin Espoon 

Viherlaaksossa 1968 ja se sai hyvän vastaanoton. Tapiolassa 

keskusteltiin hinnoista, alennustavarataloista ja kengistä sekä 

Leppävaarassa terveydenhoitopalveluista. Lounais-Espoon kuluttajapiirin 

perustamisen jälkeen piirit järjestäytyivät myös yhteistyöelimeksi. 

Espoon kotitalouslautakunta avusti kuluttajapiirejä 

taloudellisesti tilaisuuksien järjestämisestä. 

Pääkaupunkiseudulla rakennettiin vilkkaasti 60-luvun loppupuolella. 

Yksi suurimmista keskustelunaiheista oli Tapiolan rakentaminen 

ja ensimmäiset asuntotilaisuudet pidettiinkin heti 

perustamista seuraavana vuonna. Yhdistyksellä oli onni saada jo 

60-luvulla joukkoihinsa arkkitehti Pentti Pantzar, joka erityisesti 

paneutui jo ammattinsakin vuoksi asuntokysymyksiin. Hänen 

johdollaan perustettiin asuntokoulu, joka vuonna 1970 järjesti 

peräti kahdeksan eri tilaisuutta. Idea oli kehittynyt Lahdessa pidetyn 

kuluttajien asuntopäivän aikana. Silloin myös vahvistui tarve 

kehittää asunnon ostajille apua. Syntyi asunnonvalintalomake, 

joka on ollut käytössä viime vuosiin saakka. 

Pentti Pantzarin mielenkiinto kuluttaja-asioihin ei rajoittunut 

pelkästään asuntoihin, vaan hän osoittautui monipuoliseksi kuluttajaksi 

ja hänet valittiinkin järjestön pitkäaikaiseksi puheenjohtajaksi. 

Samalla aloitettiin toiminnan laajentaminen muualle 

Suomeen. Uusia yhdistyksiä perustettiin mm. Tampereelle, Ouluun 

ja Vaasaan. Ne olisivat tarvinneet alun jälkeen tukea toimintaansa 

ja kun yhdistyksellä ei ollut siihen voimavaroja ne kuihtuivat 

vähitellen. Pisimpään jaksoi toimia Ahvenanmaan yhdistys. 

Asuntoasioiden lisäksi jäsenet olivat kiinnostuneita mm. tekstiileistä, 

elintarvikkeista, teknokemian tuotteista ja kuluttajakasvatuksesta. 

Näihin kaikkiin oli perustettu omat työryhmänsä, joista 

osa jatkoi toimintaa Kotitalous- ja kuluttajaneuvottelukunnan työryhmien 

yhteydessä. Vähitellen maahamme perustettiin erilaisia 

Kuluttajaneuvoston yhteyteen liitettyjä toimikuntia ja valituslautakuntia. 

Yhdistyksemme sai niihin edustajia ja sen vaikutusvalta 

lisääntyi. Toki meillä oli edustus myös Kuluttajaneuvostossa. 

Yhdistyksen vahvoja voimia ovat olleet erityisesti Gun Väyrynen, 

nykyisin Winter. Hänen ansiostaan me olemme olleet mukana 

kansainvälisessä yhteistyössä. Myös pitkäaikainen puheenjohtaja 

Maili Mustonen on syytä mainita. Yhdistyksen lukuisissa työryhmissä 

on ollut mukana runsas joukko ansioituneita kuluttajia ja 

eri alojen asiantuntijoita. Heidän avullaan mm on voitu julkaista 

erilaisia oppaita kuluttajien tueksi sekä julkaista Kuluttajapuntaria. 

Jäsenmäärä kasvoi vähitellen yltäen enimmillään yli tuhanteen 

jäseneen. Yhdistys sai myös muutamia jäsenjärjestöjä. 

Kuluttajat-Konsumenterna ry on koko ajan kuulunut rakkaimpiin 

yhdistyksiini, vaikka en ole alkuvuosien jälkeen voinutkaan päivätyön 

ja suuren perheen vuoksi olla enää yhtä aktiivisesti mukana. 

Toivon, ettei yhdistystä nujerreta, vaan että se voi toimia 

edelleen yksityisten kuluttajien etujärjestönä. 


4

PÖYTÄKIRJA, 

JOKA PIDETTIIN KULUTTAJAT-KONSUMENTERNA RY:N 

PERUSTAVASSA KOKOUKSESSA 8.9-65 

HELSINGIN SÄÄSTÖPANKIN HUONEISTOSSA KALEVANKATU 1. 

1. 

Kokouksen avasi os.sihteeri Eva Sallavo. Hän lausui läsnäolevat 

tervetulleiksi ja selosti kokouksen tarkoitusta. 

2. 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti rva Taina Laati ja 

sihteeriksi rva Aune Salminen. 

3. 

Vilkkaan keskustelun jälkeen kokouksen osanottajat päättivät perustaa 

yhdistyksen vaalimaan kuluttajien etuja, nimellä Kuluttajat-Konsumenterna ry. 

4. 

Yhdistyksen hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: rva Taina Laati 

puheenjohtajaksi, rva Gun Hemming sekä kansanedustaja Sylvi Siltanen 

varapuheenjohtajiksi sekä muiksi jäseniksi rva Hellin Kivisalo, os.sihteeri Eva 

Sallavo, rva Aune Jalkanen, rva Anne Mie Österberg, sihteeri Taimi Rinne- 

Virolainen sekä maisteri Aarne Välikangas. Taloudenhoitajana toimii rva 

Gun Hemming. Tilintarkastajiksi valittiin rva Martta Mustakallio ja rva Ulla 

Gyllenberg; varalle rva Edit Rehomäki sekä edust. Viljo Virtanen. 

5. 

Jäsenmaksuna peritään jäseniltä vähintäin 5 mk ja yhdistyksiltä 10 mk. 

Vakuudeksi 

Aune Salminen 


5

Varapuheenjohtaja Gun Winter 

KULUTTAJIEN ETUJÄRJESTÖ 

NELJÄKYMMENTÄ VUOTTA 

Luontoemo antoi meille hyödyllisiä ominaisuuksia. Itsesäilytysvaisto 

ja sukupuolivietti ovat niistä tärkeimmät, edelliseen 

liittyvät nälkä, jano, unen tarve ja kivun välttäminen. Lajia hyödyttää 

myös heikoista yksilöistä huolehtiminen. Jared Diamond on 

kirjassaan ”Guns, Germs and Steel” osoittanut, miten varhaiset 

kulttuurit eri puolilla maailmaa saivat alkunsa alueilla, jotka suosivat 

siirtymistä metsästäjä-keräilijävaiheesta maanviljelyvaiheeseen. 

Se nimittäin tuotti ylijäämää, jolla voitiin elättää eri tehtäviin 

erikoistuneita ammatinharjoittajia. Ennen sitä jokaisen aika kului 

ravinnon hankkimiseen, nyt syntyi vaihdantatalous. 

Yhteiskuntamoraali syntyy vuorovaikutuksessa ja vaihdannan 

ehtoihin liittyi ilmeisesti aina erimielisyys oikeasta 

hinnasta koska meillä ymmärtääkseni on luontainen oikeudenmukaisuuden 

taju. Niinpä esimerkiksi viisas hallitsija 

Hammurabi lakikokoelmassaan vuodelta 1700 ennen ajanlaskumme 

alkua jo vahvisti tärkeimpien hyödykkeiden hinnat. Vielä 

varhaisemmalta ajalta kertoo savitaulu Uurin kaupungin leipurien 

valittaneen kuninkaalle siksi, että tämä oli antanut nostaa 

viljan hintaa sallimatta samalla leivän hinnan korotusta. 

On sekä tapana että aiheellista kunnioittaa Rochdalen kankureitten 

rohkeutta, kun he vuonna 1844 perustivat osuustoimintaliikkeen. 

Onko se menettänyt sielunsa on sitten toinen kysymys. 

Suomen naisten kasvattaminen isänmaallisiksi ja taitaviksi perheenemänniksi 

oli Marttaliiton tavoitteena 1899. Järjestö jaettiin 

1924 kieliryhmien mukaan. Viime sotien aikana vanhat ja elvytetyt 

perheenemännän taidot olivat varsin merkitykselliset, kun 

kaikesta oli pulaa. Vastaavaa, uutta kriisitilannetta en uskalla edes 

ajatella. 

Neljä kuluttajan perusoikeutta on kytketty J. F. Kennydyn ni- 

meen, mutta jo Roosevelt oli jossakin puheessaan kongressille 

puhunut kuluttajien asemasta. Kun viisikymmenluku oli eräänlainen 

optimismin vaihe eli kaiken ajateltiin muuttuvan paremmaksi, 

niin kuusikymmenluku oli tavallaan kuluttajien vuosikymmen, 

Suomessa tosin hieman myöhässä verrattuna muihin 

Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. 

Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa kirjoittivat 

Maire Varhela, Gunvor Hustich, Maj Kuhlefeldt ja Jutta Zilliacus 

aihepiirinään kuluttajavalistus. Kuluttajansuoja on vasta 70-luvun 

termi, jota sittemmin on käytetty virheellisesti kaikesta toiminnasta. 

Aamulehtikin Tampereella oli hyvä vaikuttaja, Pirkko 

Savisaari aloitti kirjoittamisen kuluttaja-asioista vuonna 1965. 

Själv skrev jag 1964 en artikel i Hufvudstadsbladet med titeln 

”Konsumenter, förenen eder”. Inspiration till den hade jag fått 

av kåserierna i HBL och egna misstag då min familj hade vuxit 

och vi flyttade in i en större lägenhet. Reino Paasilinnas mycket 

uppmärksammade program i december 1966 ”Vakuutus sydämen 

asia” om försäkringsbranschen hade också påverkat opinionen. 

Som medlem av en Svenska Folkpartiets arbetsgrupp 


6

för konsumentfrågor hade jag att göra 

med försäkringsbranschen i den formen, 

att gruppen skrev till socialministeriets 

försäkringsavdelning och bad den vidta åtgärder 

för förbättrad information om försäkringar. 

I gruppen ingick en Bertel Bäcks, 

som till exempel utarbetade ett schema 

för överblick av olika bolags alternativ, 

en jämförelseblankett. Informationschefen 

Erkki Seitovirta fick naturligtvis genast 

höra om vårt initiativ och var fiffig nog att 

bjuda den redan då grundade Kuluttajat- 

Konsumenterna ry:s ordförande och mig 

på lunch för att få reda på ifall dehär kvinnorna 

kunde bli farliga för branschen, som 

just då hotades av att de lagstadgade bli 

farliga för branschen som just då hotades 

av att de lagstadgade försäkringarna skulle 

överföras till Folkpensionsanstalten. Detta 

var 1967 den 28 november. Inom branschen 

kom man sedan till, att det var klokare 

att knyta kontakt till det av regeringen 

tillsatta Konsumentrådet, vars verksamhet 

hade börjat ett par månader efter konsumentföreningens. 

Resultatet blev Försäkringsbranschens 

Konsumentdelegation, 

VAKUNEKU kallad efter sitt finska namn. 

VAKUNEKU grundade sedan - och det 

var väl dess främsta syfte Konsumenternas 

Försäkringsbyrå för vilket Konsumentrådet 

och dess ledning fick äran. 

Svenska Folkpartiet var det första parti, 

som hade ett konsumentpolitiskt program, 

men det har den nuvarande ledningen inte 

ens kommit ihåg. Miljöfrågorna har där 

liksom på andra håll fått köra över konsumentfrågorna 

trots att de givetvis intimt 

hör ihop. 

HBL-artikkeli johti siihen, että ekonomi 

Inger Ehrström, ehdotti minua tilalleen 

naisryhmään, joka seurasi maatalouden 

hintakysymyksiä ja varsinkin maalaisliiton 

Kekkosen pönkittämää vaikutusvaltaa. 

Näin ainakin ajateltiin. Muut naiset olivat 

kokoomuksesta, sosiaalidemokraateista ja 

edistyspuolueesta eli liberaaleista. 

Tämä laaja kosketuspinta ja kokemus oli 

tietenkin hyödyksi, kun ruvettiin laatimaan 

sääntöjä ja pyytämään vapaaehtoisia mukaan. 

Silloisesta maatalouspolitiikasta voi 

näin jälkeenpäin todeta pahimman olleen 

maitorasvan suosiminen. Tämä johtui välillisesti 

Karjalan siirtolaisten ja rintamalta 

palanneiden asuttamisesta, kun heille oli 

hankittava uudet elinmahdollisuudet. 

Kuluttajayhdistyksen säännöt hyväksyttiin 

muutoksitta paitsi että yhdistysrekisteri 

ehdotti yhdistys –sanan poistamista, mitä 

mekin pidimme järkevänä. 

Valtion tasolla olivat jo olleet käynnissä 

neuvottelut kaupan esteiden purkamisesta.Ne 

johtivat sitten EFTA-sopimukseen. 

Vuonna 1992 kirjoittamassaan artikkelissa 

”Talousmiehet Kekkosen tasavallassa” Visa 

Heinonen toteaa: ”Tuon ajan vallankäytön 

kannalta kuvaavaa on se, ettei keskustelijoiden 

joukossa – edes komiteoissa – ollut 

yhtään naista.” Hyvä havainto! Näkyykö 

naisnäkökulma nykyään? 

Kun perustava kokous oli syyskuun 8:na 

päivänä pidetty, oli luonnollista, että halusimme 

kuulla, alentaisiko EFTA :an liittyminen 

todella tuontitavaroiden hintoja. 

Asiantuntijoiksi kutsuttiin sosiaaliministeriön 

hintaosaston päällikkönä neuvotteluihin 

osallistunut Olavi Väyrynen ja tri 

Pentti Viita puhumaan sotkuisesta maataloustulolainsäädännöstä. 

Sodanaikainen 

jäänne valtalaki oli voimassa vain vuoden 

kerrallaan, mikä johti aina taktikointiin 

ja ”iltalypsyyn” eduskunnassa. Väyrynen 

tuli, mutta Viita sai esiintymiskiellon! Hänet 

korvasi TVK :n johtaja Aarne I. Välikangas. 

Kokouspaikaksi saimme Helsingin Säästöpankin 

kerhohuoneiston sillä ehdolla, 

että tilimme oli tässä pankissa. Kun paikka 

oli keskeinen Mannerheimintien ja Kalevankadun 

kulmassa, meillä oli alkuvuosien 

kuukausikokouksissa runsaasti yleisöä 

ja mukana lehdistön edustajia. Lisäksi asia 

oli uusi. Jokainenhan on kuluttaja. Mahtaako 

tuosta tulla jollekulle poliittisesti 

hyödyllinen aate, ajateltiin puolin ja toisin. 

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat olleet 

1965-1967 Taina Laati, vuonna 1968 

Vuokko Juhola, 1969-1973 Pentti Pantzar 

ja vuodesta 1974 Maili Mustonen. Kuluttajapuntarin 

kokousreferaatissa sanotaan 

arkkitehti Pantzarista: ”Se, että entinen puheenjohtaja 

jatkaa työtoverina johtokunnassa, 

kuvastaa sitä hyvää yhteistyöhenkeä, 

minkä hän puheenjohtajakautenaan 

loi.” 

Ensimmäinen oma toimistotila oli ns. 

”potero”, Korkeavuorenkadun sisäpihalla 

oleva entinen pieni kutomo puoli metriä 

pihatason alapuolella. Sinne unohdetusta 

vanhasta puntarista tuli julkaisun logo. 

Ensimmäinen viranomaistunnustus saatiin 

1969 opetusministeriön tuhannen markan 

avustuksen muodossa. Vuoden 1973 alusta 

rupesimme saamaan valtionavustusta. Siihen 

on vain kerran ministeri Helena Pesolan 

ansiosta tullut vaatimaton tasokorotus. 

Sen jälkeen ei ole rahatilanne muuttunut 

vastaamaan lisääntyneitä velvollisuuksia. 

Esimerkiksi EU työllistää meitä yhä enemmän. 

Toiminnanjohtajalle ei pystytä maksamaan 

edes minimipalkkaa. 

Yhdistys hyväksyttiin 1966 International 

Organisation of Consumers Unionsin 


7

(IOCU) kirjeenvaihtajajäseneksi, joten 

kun tämän työvaliokunta päätti samana 

vuonna pitää kokouksensa Suomessa, 

jouduimme sen järjestäjäksi. Välikankaan 

ja varapuheenjohtajamme Sylvi Siltasen 

suhteilla saimmekin majoituksen ja kestityksen 

onnistumaan. Tavallisella röyhkeydelläni 

sanoin ryhmälle, että olimme 

tyytyväisiä kehumisiin, mutta parempi 

olisi saada selvää rahaa päästäksemme 

kunnolla alkuun. Peter Goldmanin johtama 

Executive lähettikin meille avustuksen, 

jolla ostimme käytetyt monistuskoneen ja 

kirjoituskoneen. Vuonna 1983 tulimme 

täysvaltaisiksi jäseniksi. Liiton nimi on nykyään 

Consumers International (CI). 

Personally I would like the IC to be 

more visible and active and sometimes I 

get the disturbing feeling that Greenpeace 

and Friends of the Earth have surpassed it. 

We got in contact with Bureau Européen 

des Unions de Consummateurs already 

during the EFTA period and the cooperation 

with BEUC has been much more active 

than with CI since e.g. the Consumer Interpol 

faded away. Anwar Sadat in Penang 

I will always remember. 

I am very pleased that we have a friend 

from BEUC here today and I hope that Willemien 

brings her impression, that we are 

“poor but honest” with her to Brussels. 

Palkkaa sihteerille ei pystytty maksamaan, 

mutta Oili Korkeamäki hoiti ne tehtävät 

kodikkaassa poterossa. Kun Kuluttajien 

Vakuutustoimisto perustettiin, hän sai 

sieltä palkkatyön. Me taas saimme mahdollisuuden 

läheltä seurata tuon uuden 

vakuutusyhtiöiden kustantaman elimen 

toimintaa. 

Pienen valtionavun turvin vuokrasimme 

paremman toimistotilan, runsaat 40 neliötä 

Siltasaarenkadulta, jossa minä sitten 

aloitin sihteerinä. Sitten huoneisto myytiin. 

Seuraavat osoitteet olivat Vilhonkatu, 

Käenkuja ja vuodesta 1997 Kasöörinkatu 

3 Itä-Pasilassa. Helsinki omistaa tämän 80 

neliön huoneiston. 

Då vi hade dupliceringsmaskinen, så 

började vi framställa en anspråkslös tidskrift, 

som alltså fick namnet Kuluttajapuntari-Konsumentvågen. 

Den utkom fyra 

gånger om året, år 1973 till och med fem 

gånger och var den främsta medlemsförmånen. 

En annan var givetvis att få hjälp 

i reklamationsfall. Stencileringsmetoden 

kräver poröst papper och då sådant gulnar 

snabbt, så är de gamla numren allt annat 

än vackra. Småningom kunde vi övergå till 

offset-tryck och med utomstående hjälp 

blev tidningen också typografiskt snyggare. 

Med professor Ralf Helenius som redaktör 

och stöd av undervisningsministeriet 

fick vi en Konsumentens handbok utgiven, 

1980 på finska som Kuluttajan käsikirja 

och 1982 på svenska. 

Jo tätä ennen oli vilkas ryhmätyö tuottanut 

tuloksia. Tekstiiliopettaja Ruth Hnerikssonin 

johtama tiimi kehitti kätevän 

esitteen tekstiilikuitujen hoidosta. Pantzarin 

ryhmässä taas luotiin asunnonvalintalomake, 

jota kauan myytiin sekä 

asunnonostajille että luottolaitoksille. 

Suoramainonnan lisääntyminen inspiroi 

1980 oveen tai postilaatikkoon kiinnitettävän 

tarran ” Ei mainoksia, kiitos – Ingen 

reklam, tack”. 

Viesti päivittäistavarapakkaajille oli tarra, 

jossa luki ”Takaisin pakkaajalle”. Sen 

tarkoituksena oli, että kuluttaja kassan 

ohitettuaan repisi turhat pakkausaineet 

pois ja kauppa toimittaisi ne pakkaajalle. 

Tästä tuli enemmän mielenosoitus kuin 

käytäntö, mutta johtihan se keskusteluun. 

Jo 1973 Kuluttajat ry sai Barbro Kullvik 

- Siltavuoren avulla aikaan näyttelyn 

”Kertakäyttö -turhakäyttö”. Se oli esillä 

Helsingissä ja Keski-Espoon Kuluttajien 

kokouksissa sekä Espoon kouluissa. Espoossa 

oli vilkasta Aino Tarjanteen johtamaa 

ja kaupungin tukemaa toimintaa. 

Kierrätysliike perustettiin 1980-luvulla. 

Yhdistys oli sen aktiivinen jäsen. Eduskunta 

oli kerran myöntänyt ”könttäsumman” 

ympäristötyöhön. Siitä saimme osuuden, 

jolla voitiin toimeenpanna ensimmäinen 

Suomessa tehty tutkimus pakkausjätteen 

vähentämisestä. Näyttelyn rakentamiseen 

ja esittelyyn osallistuttiin myös. Teemana 

oli tiedostava, vastuullinen elämäntapa. 

Näyttelytaulut vein sekä Pietariin että Varsovaan 

vuonna 1992. 

Kierrätyskeskuksen perustaminen Kyläsaareen 

oli ryhmittymän tärkein saavutus. 

Vuosina 1990 ja 1993 järjestettiin kierrätysmessut, 

joihin osallistuimme. 

Vuodet 1988 ja 1989 olivat elintarvikkeiden 

uuden uhan aikaa. Ydinvoimateollisuus 

yritti vähentää yhtä ongelmaansa 

käyttämällä prosessista poistettuja sauvoja 

elintarvikkeiden säteilyttämiseen. Tappamalla 

bakteerit pidennettäisiin tuotteiden 

myyntiaikaa ja korvattaisiin hygienian 

puutteita. Tuotteista ei suinkaan silti tullut 

radioaktiivisia. Vaikka tämä oli tyypillistä 

kierrätystä, emme lämmenneet ajatukselle. 

Perustettiin työryhmä, johon mm. 

Elävän Ravinnon yhdistys tuli mukaan. 

Ryhdyimme tiedottamaan uudesta menetelmästä, 

jolla näytti olevan voimakkaita 

tukijoita. Yleisö reagoi spontaanisti asiaa 

vastaan, mikä mahdollisti osallistumisen 

IAEA/WHO/FAO –konferenssiin Geneves- 


8

sä. Kova manipulointi taisi lyödä itseään 

poskelle, sillä kauppa on toistaiseksi ollut 

sitä mieltä, että kuluttajat eivät ostaisi säteilytettyä 

tuotetta. Uskon edelleen näin. 

Lienenkö väärässä? 

Ryhmämme jatkoi sitten ”Ruokaryhmänä” 

ja laati esitteen laadullisesti hyvästä 

ruoasta. Vaikka ei osattu aavistaa, että 

”ruoka viihteenä” –ilmiö saisi nykyiset 

mittasuhteensa, otti ryhmä jo kantaa napostelutuotteisiin. 

Yhteistyössä Marttaliiton ja Lääkintöhallituksen 

kanssa hoidettiin 1985 kampanja 

”Puhtaan veden puolesta”. Se suositteli 

puhdasta vettä sen kaikissa muodoissa, ts. 

vastusti myös janon sammuttamista oluella 

ja makeilla virvoitusjuomilla. 

Tärkeä ja laajalti kannatettu oli myös 

Nestlé - boikotti IBFAN. Kehitysmaissa 

markkinoitiin äidinmaidonkorviketta länsimaiseen 

elämäntyyliin kuuluvana lapsen 

terveyttä edistävänä tuotteena, vaikka sen 

sekoittamiseen tarvittavaa puhdasta vettä 

ei ole saatavissa. 

Myös tupakointia on monissa vähemmän 

kehittyneissä maissa markkinoitu 

samalla tavalla. Poltat Lucky Strikea ja sinusta 

tulee arvokas! Vastalauseita oli ”Ad 

Busters” aloittanut Australiassa jo 1970-luvulla, 

mutta IOCU:n edustajat eivät enää 

halunneet kiivetä katoilla hävittämässä 

mainostauluja, vaan ryhtyivät sanan avulla 

kampanjoimaan. Kampanjan nimi oli 

AGHAST, joka Suomessa sai nimen ”Savurengas 

rikki”, kun raittiusjärjestöt ja Kuluttajat 

ry Lääkintöhallituksen tukemana lähti 

mukaan. Tuki mahdollisti Risto Isomäen 

tekemän kirjan julkaisemisen. Kirjaa myytiin 

ja sen tuomat rahat lähetettiin IOCU: 

n aluetoimistolle Penangiin. Meillä oli jo 

melko hyvä tupakkalainsäädäntö, joten 

hanke kiinnosti kansainvälistä tupakkaalaa 

niin paljon, että se maksoi kymmenen 

tuhatta markkaa tämän pienen kirjan 

kääntämisestä englanninkielelle. (Kääntäjä 

kevensi omantunnontuskiaan kertomalla 

meille tästä!) 

Kotitalous- ja kuluttajaneuvottelukunta 

on ollut tärkeä yhteistyön foorumi. Sen 

elintarvikeryhmässä otettiin kantaa EY: 

n kasviksia koskeviin normiehdotuksiin. 

Vasta pikku hiljaa huomattiin näiden koskevan 

vain kappalaatua eikä kuluttajan 

toivomaa kokonaislaatua. 

Jo vuonna 1991 meillä oli keskustelutilaisuus 

nimeltä Koivu ja tähdet. EU:hun 

liittymiskampanjan aikana oli yhdistyksellä 

erityinen tiedottamismääräraha. Toiminnanjohtaja 

piti eri kaupungeissa alustuksia 

osallistuen liittymisen eduista ja haitoista 

käytyihin keskusteluihin 

Med Consumer Rights Day, som vi 

hämtade till landet från den internationella 

organisationen 1983, har det inte gått 

så bra. I det allmänna medvetandet har 

konsumentfrågorna hamnat i kläm under 

miljöfrågorna trots att de är intimt sammanlänkade. 

EU-tiden har på det sättet å 

andra sidan varit nyttig, att konsumenten 

allt mera blivit någon man hänvisar till. I 

själva verket är vi ju industrins arbetsgivare 

i stället för att som nu uppfattas som 

mindre vetande objekt för en aggressiv 

marknadsföring. Man talar nog om ”hörande” 

– ”kuuleminen”, men är det kanske 

mest ett sätt att pröva hur långt man kan gå 

utan att förlora makten. Hur långt förslår 

medborgarnas tålamod inför alla nedskärningar, 

som globaliseringens ensidiga 

bruk gör nödvändiga? Nu, då så många 

omständigheter påminner om läget 1930, 

så skulle det vara önskvärt med större besinning 

och ödmjukhet hos de politiska 

beslutsfattarna. Jag rekommenderar varmt 

P. E. Lönnfors både kloka och roliga bok 

”Rädda världen – bränn böckerna i ekonomi.” 

Nationalekonomi är en ideologi mera 

än en vetenskap. 

Olen sattumalta äskettäin lukenut Z. 

Topeliuksen ”Muistiinpanoja vanhasta 

Helsingistä”, joka perustui artikkelisarjaan 

Finland-lehdessä 1885. Topelius sanoo: 

”Lars von Haartmannin raharealisaatio 

1840, joka muutti kaiken hopearupliksi, 

lopetti sekasorron, mutta aiheutti kaikkien 

hintojen nousua. Hopearupla ei pian merkinnyt 

enempää kuin setelirupla ennen.” 

Tämä tuntuu jotenkin niin ajankohtaiselta! 

Globalisaatio on sinänsä hyvä, mutta 

sen nykyistä varsin yksipuolista käyttöä 

olisi jarrutettava. Jopa George Soros on sanonut, 

että nyt on aihetta palata (ainakin 

osittain) regulaatioon. 

Yrityksetkin ovat huomanneet, että 

on menty liian pitkälle ja ovat lukeneet 

sanakirjasta, mitä sana moraali tarkoittaa. 

Sehän tulee aakkosissa mainonnan 

ja markkinoinnin jälkeen, mutta nyt on 

ehditty siihen. Tuloksia ovat ”Social Responsibility”, 

”Corporate Responsibility” ja 

”Social Audit”. Luottamusta ei kuitenkaan 

synnytetä iskusanoilla, se kasvaa alhaalta 

päin kuin ruoho! 

Ajattelen suurella kiitollisuudella kaikkia 

niitä ihmisiä, jotka ovat kuluneiden 

vuosien aikana vapaaehtoisella työllään 

meitä tukeneet. Tätä tukea me edelleen 

tarvitsemme. 


9

HAASTATTELU 

Miten heistä tuli 

JÄRJESTÖMME 

KULUTTAJA-AKTIVISTEJA 

Pyysin haastattelua 

joistakin hallituksemme jäsenistä. 

Esitin muutamia kysymyksiä ja annoin 

kuluttajakonkareidemme vapaasti 

kertoa niistä asioista, jotka he kokivat 

tärkeimmiksi. 



1. Miten Sinusta tuli kuluttaja-aktivisti? 

Olin jo alunperin valinnut opintoalakseni kuluttajaekonomian 

(nykyinen nimi) Helsingin yliopistossa. Halusin auttaa ihmisiä 

käyttämään hyväkseen oikein hyödykkeitä ja toisaalta ohjaamaan 

tarjontaa kuluttajien etujen mukaiseksi. Uskoin, että löydän työn, 

jossa niin voi tehdä. 

Kuluttajat-Konsumenterna ry:hyn liityin pian sen perustamisen 

jälkeen ja toimin siinä aktiivisesti 1960-1970-luvuilla, kunnes työ 

ja perhe veivät voiton harrastuksesta. 

2. Millä tavalla kuluttajajärjestötoiminta on muuttunut 

sinä aikana kun olet ollut mukana toiminnassa? 

Aluksi järjestimme yleisötilaisuuksia ajankohtaisista kuluttaja-aiheista, 

ja ne saivat paljon julkisuuttakin. Sitten valtio otti 

hoitaakseen yhä enemmän kuluttajaongelmia eli kuluttajapolitiikasta 

tuli virallista. Kuluttajasuojalainsäädännön voimaantulo 

1978 oli suuri askel meille kaikille Suomessa ja jo sitä ennen 

muissa pohjoismaissa. 

Lainsäädännön toimeenpano edellyttää kuitenkin seurantaa ja 

painostusta niiltä, joiden suojaksi lait on tarkoitettu, vaikkei Suomessa 

ole koskaan ollut suurta näkyvää ristiriitaa elinkeinoelämän 

ja kuluttajajärjestöjen välillä, kuten monissa muissa maissa. 

Nythän kuluttajatoimintaa tukemaan on tullut koko EU:n kuluttajaorganisaatio, 

ja etenkin BEUC, jota kyllä kuunnellaan unionin 

päätöksenteossa. Myös kansainvälinen kuluttajajärjestö on 

vahvempi kuin ennen. Kuluttajajärjestöillä onkin nyt enemmän 

valtaa kuin koskaan. 

Kun tiede, tekniikka ja kaupan muodot kehittyvät, kuluttajakysymykset 

muuttuvat monimutkaisemmiksi. Siksi järjestöjä tarvitaan 

tekemään priorisointeja ja kertomaan päättäjille, mitkä ovat 

ihmisten todelliset huolenaiheet ja ongelmat. 

3. Mitkä ovat mielestäsi Kuluttajat-Konsumenterna ry:n 

merkittävimmät saavutukset? 

Yhdistyksemme on sisukas pioneeri, joka aikanaan toi kuluttajatietoisuuden 

nykymuodossaan Suomeen, ja on pitänyt yllä 

kuluttajakeskustelua mediassa ja kuluttajaorganisaatioissa. Elinkeinoelämä 

kuuntelee edelleen Kuluttajat-Konsumenterna ry:n 

mielipiteitä ja toteuttaa aloitteita. 

On hyvä, että tavarakulutuksen ja hintojen lisäksi olemme ottaneet 

kantoja myös laatu- ja ympäristökysymyksiin, ja että tietotekniikkapalvelut 

on nostettu hyvin valokeilaan, kansainvälistymistä 

myöten. 

Olemme myös aina olleet yhteistyökykyisiä suhteessa muihin 

alan järjestöihin. Se on tärkeää, koska ihmiset järjestäytyvät 

hiukan eri perusteilla, vaikka ongelmat ja syyt aktivoitumiseen 

voivat olla hyvinkin lähellä toisiaan. Näin pienikin järjestö voi 

alansa asiantuntijana vaikuttaa enemmän kuin yksin toimien. 

4. Mitkä ovat suurimmat kuluttajaongelmat 

tällä hetkellä? 

Ajamme varmaan liikaa hyvin toimeentulevien asioita. 

Köyhimmillähän kuluttajaongelmat ovat näennäisesti yksinkertaisempia, 

jos tai kun viranomaiset pitävät huolta perustarpeiden 

tyydytyksen turvallisuudesta. Jos ei ole varaa ostaa kalliita 

laitteita ja palveluja, ei niistä voi valittaakaan, eivätkä ihmiset 

jaksakaan vaikeuksien keskellä pitää puoliaan. Asunto-ongel- 


10

HAASTATTELU 

miin voisimme ainakin tarttua aktiivisemmin. 

Toinen suuri ongelma on kuluttamiseen 

liittyvän tiedon suuri määrä ja tieteellinenkin 

monimutkaisuus. Se joko edellyttää, 

että kuluttaja itse, ko. viranomainen 

tai kuluttajajärjestö ovat hyvin asiantuntevia, 

jotta oikea tieto voidaan siivilöidä 

tuottajan ja kuluttajan käyttöön ja käyttää 

sitä hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta 

oikein. Kyse on siis tieteellisen tiedon 

käytöstä ihmisen - myös muiden ihmisten 

- kannalta kuluttajaystävällisesti ja oikein. 

Kolmas ongelma on se, että kun kehitysmaat 

nyt vaurastuvat ja tuotantoa siirtyy 

mm. WTO:n ja luonnollisen kehityksen 

ansiosta aikaisempiin kehitysavun saajamaihin, 

oppisimme sen hyväksymään, 

olemaan siitä onnellisia ja tukemaan sitä 

kehitystä myös järjestönä aidosti. Maailman 

köyhissä maissa ympäristö- ja kuluttajaongelmat 

ovat aivan toista luokkaa 

kuin EU:ssa, ja kuluttajaliike on pohjimmiltaan 

kansainvälistä ja solidaarista, ainakin 

toivon niin. 

5. Miltä näyttää kuluttajajärjestötoiminnan 

tulevaisuus? 

Voimme jatkaa itsenäisenä yhdistyksenä 

vain valtiontuen varassa, mikä on suuri 

uhka - tuleeko sitä vai ei - ja toisaalta 

harmin paikka. Puhtaasti kuluttajaideologian 

kannalta meidän pitäisi toimia myös 

valtiosta riippumattomana kuluttajaetujen 

tulkkina ja ajajana. Jäsenmäärämme ei siihen 

kuitenkaan riitä, eivätkä suomalaiset 

ole kovin kiinnostuneita näköjään liittymään 

tällaiseen yleiskriittiseen, kilttiin 

järjestöön, jonka työn tuloksia on vaikea 

havaita konkreettisesti. 

Toisaalta kuluttajajärjestöjä tarvitaan, 

jos ne eivät jämähdä yhden tai kahden 

asian liikkeiksi, vaan seuraavat maailman 

menoa ja suuntaavat toiminnan kärkeä 

sinne, missä suurimmat uhkat ovat. Myös 

paikallinen kuluttajavaikuttaminen on tarpeellista. 

Nykyään äänensä saa kyllä kuuluville 

pieninkin varoin, joten kyse on enemmän 

järjestön omasta asiantuntemuksesta kuin 

rahan määrästä. Toimihenkilöiden palkat 

tosin pitäisi voida maksaa myös kuluttajajärjestössä. 

Eli vaikealta näyttää. 

Eero Ollikainen 

1. Miten Sinusta tuli 

kuluttaja-aktivisti? 

Aluksi olin kiinnostunut tavaroista. 

Lapsuuteni lempilukemistoja olivat Työtehoseuran 

vuoden 1948 suurnäyttelyn tuoteluettelo 

ja kustannusliikkeiden kirjaluettelot, 

jotka siihen aikaan sisälsivät koko 

varaston tiedot. 

Nuorena toimittajana sain v. 1966 

osuusliike Elannon lehtimiesapurahan 

”kuluttajansuojeluun tutustumista varten”. 

Tämä johti ensimmäisen opintoaineiston 

laatimiseen Työväen Sivistysliiton tarpeisiin. 

Tutustumisen tiellä olen edelleen. 

2. Millä tavalla kuluttajajärjestötoiminta 

on muuttunut sinä aikana kun 

olet ollut mukana toiminnassa? 

Alkuun toiminta keskittyi vahvasti hintoihin 

ja erityisesti elintarvikkeisiin. Ajan 

myötä se on laajentunut käsittämään ihmiselon 

koko kirjon. Samoin on koko 

maailma tullut kuluttajatoiminnan kenttään. 

Myös eettiset näkökohdat ovat mukana 

entistä painavammin. 

3. Mitkä ovat mielestäsi Kuluttajat- 

Konsumenterna ry:n merkittävimmät 

saavutukset? 

Järjestö on ollut mukana luomassa suomalaista 

kuluttajapolitiikkaa ja kuluttajansuojajärjestelmää. 

Mitään ei ole syntynyt 

vain järjestömme vaatimuksista, mutta 

ei myöskään ilman sen myötävaikutusta. 

Merkittävin saavutus on ehkä sittenkin sitkeä 

hengissä pysytteleminen. 

4. Mitkä ovat suurimmat 

kuluttajaongelmat tällä hetkellä? 

Sieltä se tulee Marseljeesin sanoista 

”pahin vihollinen meillä, on kansan tietämättömyys”. 

Nykyisin ehkä voisi sanoa 

piittaamattomuus. Ihmiset eivät ole riittävästi 

kiinnostuneita omista asioistaan ja 

asemastaan kuluttajina. Hyväkään lainsäädäntö 

ei voi toimia vain virkamiesten 

varassa eikä kaikkea voida edes yhteiskunnan 

toimin kuluttajille turvata. 


tulevaisuus? 

Kovin se on vähäisen joukon varassa. 

Tämä joukko on myös osin huolestuttavan 

harmaantunutta. Jos nuoremmasta väestä 

löytyy vielä intoa, niin äänekkyys saattaa 

korvata määrää. Sisäsiisteys ja salonkikelpoisuus 

on myös uhka tulevaisuudelle. 

Ruma sana on uskallettava sanoa. 


11

HAASTATTELU 



Olin 70-luvun alussa töissä Suomen sairaanhoitajaliitossa ammattiasiain 

osastopäällikkönä. Tarmokas esimieheni, puheenjohtaja 

Toini Nousiainen suunnilleen määräsi minut TVK:n toimitusjohtajan 

Aarne Välikankaan tilalle Kuluttajat – Konsumenterna ry: 

n hallitukseen. Siinä sitä sitten on oltu. Aktiivisuus lienee henkilökohtainen 

ominaisuuteni. 



Tässä järjestössä on aina ollut sama huikea aatteen ja tunteen 

palo, ehkä osittain siksi, että taloudelliset voimavaramme ovat 

alusta saakka olleet lähes olemattomat, mutta ihmisten intoa, 

luovuutta ja voimaa on riittänyt! Kansalaisjärjestönä emme ole 

oikeastaan muuttuneet lainkaan, vaikka toiminta on laajentunut, 

yhteistyökumppaneita, työvälineitä ja uusia haasteita on tullut 

jatkuvasti lisää. 

4. Mitkä ovat suurimmat kuluttajaongelmat tällä hetkellä? 

Tietotekniikan huima kehitys tuo jatkuvasti uusia kuluttajaongelmia. 

Kestävän kehityksen periaatteiden saaminen käytännön 

teoiksi kaikessa tuotannossa ja kulutuksessa on valtava haaste. 

40 vuotta sitten oli hintapolitiikka eräs keskeinen järjestömme 

työmaa. Nyt ollaan markkinatalouden ja kilpailuhengen ajamina 

samassa tilanteessa: arjen välttämättömyydet kuten asuminen, 

energia, liikkuminen ja terveellinen ruoka maksavat niin paljon, 

ettei kaikilla ole niihin varaa. Julkiset palvelut ontuvat. 

5. Miltä näyttää kuluttajajärjestötoiminnan tulevaisuus? 

Edelliseen vastaukseen viitaten tulevaisuutta näyttää olevan. 

Nyt keskustellaan kahden tärkeimmän suomalaisen kuluttajajärjestön 

yhdistymisestä uudeksi vahvaksi kansalaisliikkeeksi. On 

kuitenkin muistettava, että kansanliike on ihmisten yhteenliittymä. 

Meidän on siis saatava suomalaiset kuluttajat liikkeelle! 



Suomen hyvien kuluttajansuojasäännösten ja niiden perusteella 

rakentuneen ”turvaverkon” teossa olimme alusta asti mukana 

tavallisten suomalaisten etuja puolustamassa. Tiedotusvälineiden 

lisääntynyt aktiivisuus kuluttaja-asioissa on mielestäni myös pitkälti 

meidän ansiotamme. Kansalaisjärjestöstä puhuttaessa on 

kuitenkin vaikea sanoa, että jokin toiminta olisi ”merkittävin saavutus”, 

koska jokainen jäsenten hyväksi heidän ehdoillaan tehty 

työ on merkittävä. 


12

HAASTATTELU 

Gun Winter 


Puoluepoliittisista syistä en ainakaan, vaan todennäköisesti on 

näin, että lapsuuteni vaikutelmat olivat luoneet kapinalle pohjan. 

Nelihenkisen perheeni muuttaessa omaan asuntoon minä, 

kotiäitinä, jouduin huolehtimaan monista hankinnoista ja silloin 

– mikä ehkä ei ole yllättävää – rautakaupan myyjän erehdys tai 

piittaamattomuus tuli kimmokkeeksi. Rautakauppa on vaikea ala, 

mutta vaikeampi se oli minulle, jolla ei ollut keittiötuulettimista 

mitään kokemusta. 



Kuluttajajärjestön työkenttä on laajentunut valtavasti siten, että 

meitä ”tarvitaan” siellä sun täällä antamaan legitimiteettiä erilaisiin 

hankkeisiin. Samalla olemme suuressa vaarassa ”byrokratisoitua” 

sekä menettää alkuperäistä terävyyttä ja varsinaista 

tavoitetta. 



Vaikea sanoa. Ehkä suurin saavutus on se, että on voitu toimia 

näinkin kauan näinkin pienin rahavaroin. Ansio kuuluu sadoille 

meitä auttaneille vapaaehtoisille. 

Pakkausjätteisiin sekä pankkipalveluihin liittyneet tempaukset 

ovat nähdäkseni ainakin ulospäin näkyvimmät sellaiset. 

4. Mitkä ovat suurimmat kuluttajaongelmat 

tällä hetkellä? 

Eiköhän suurin ongelma kaikissa maissa ole ostovoiman epätasainen 

jako. Tämä on paha kehä, minkä globalisaatio toistaiseksi 

vain on pahentanut. Kun ei ole työtä, ei ole tuloja eikä 

ostovoimaa millä tukea markkinoita, jotka synnyttäisivät työpaikkoja, 

jotka lisäisivät hyvinvointia, joka luo ostovoimaa jne. Raha 

tuottaa valtaa, varaton on myös voimaton. Elintarvikepuolella on 

viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vähitellen tapahtunut 

sellainen muutos, että hedelmät, vihannekset ja muut massatuotteet 

ovat tasalaatuiset, mutta alemmalla tasolla kuin silloin, 

kun huomiota ei kiinnitetty kuten nyt, vain ulkonäköön ja säilyvyyteen. 

Meille tuli ehkä ensin tuo ikiomena ja sitten vähitellen 

nämä tomaatit ym. vihannekset, jotka on kehitetty kuljetusta ja 

säilytystä, mutteivät makunautintoa varten. 


tulevaisuus? 

Toivoisin, että se pysyisi uskollisena tehtävälleen, mutta tätä en 

todellakaan tiedä tapahtuvan. Oikeus puhtaaseen ympäristöön 

kuuluu CI:n perusoikeuksiin, mutta nyt näyttää hieman siltä, että 

”vallankumous syö lapsensa”. Ympäristöhaasteet, niin tärkeitä 

kuin ovatkin, eivät saisi tunkea paikaltaan kuluttaja – aspektia ! 

Tekstiilipuolella on yhä rajummin muuttuva naisten muoti johtanut 

kankaiden laatujen heikkenemiseen. Vertaan nykyisiä valmisvaateteollisuuden 

käyttämiä kankaita 1960 - 1970 lukujen 

laatuihin. 


13

Anja Peltonen, Kuluttajavirasto 

KULUTTAJAOIKEUDEN KEHITTYMINEN 

EU:SSA 

Kuluttajien hyvinvointi kasvaa toimivilla markkinoilla 

ja toimiviin markkinoihin päästään, jos läpinäkyvyys 

on varmistettu, vastuunjako on kohtuullinen ja 

jos kuluttajilla on aihetta luottaa markkinoihin. 

Kehä ruokkii itseään ja toimivat markkinat lisäävät 

kuluttajien luottamusta ja tämä taas parantaa 

markkinoiden toimivuutta. 

TILKKUTÄKKIMALLISTA 

KOKONAISAJATTELUUN 

EU:n kuluttajalainsäädännöllä on annettu 

signaaleja kuluttajille siitä, että vähimmäissuoja 

toimii kaikissa jäsenvaltioissa. 

Alussa ongelmia ratkottiin tarpeen mukaan 

aloittain tai aiheittain kuten harhaanjohtava 

markkinointi, hinnat, tuotevastuu 

ja käsittelytapa oli ongelmakohtainen. 

Tämä tausta näkyy edelleenkin kirjavuutena, 

esimerkiksi peruuttamisaikojen eripituisuutena 

tai tiedonantovelvollisuutta 

koskevien artiklojen erilaisuutena. Tavoitteet 

ja päämäärät koko 

kuluttajalainsäädännön alueella eivät tulleet 

näkyviin. 

Kokonaiskuvaa kuluttajalainsäädännöstä 

on näiden yksittäisten toimien pohjalta 

ollut vaikea hahmottaa. Joskus valmistunut 

direktiivi on yksityiskohtaisuudessaan 

ollut valmistuessaan riittämätön tai jopa 

vanhentunut kuten etämyyntidirektiivi. 

Joskus taas mallin toimivuus on ollut 

enemmän teoria- kuin käytännöntasoinen 

kuten kieltokanne. 

Tilanne on onneksi muuttunut. Nyt EU:n 

kuluttajaoikeudessa on tietoisempana tavoitteena 

hahmottaa keskeiset tavoitteet ja 

päämäärät, esimerkiksi sopimusoikeuden 

puitteita koskeva hanke. Näin myös pääperiaatteet 

selventynevät ja yksityiskohdista 

päättäminen käynee helpommaksi. 

Edellytyksenä kuitenkin on, että kuluttajanäkökulma 

saadaan valmisteluvaiheessa 

riittävästi esille. Tämä tavoite on keskeinen 

kaikille kuluttajia edustaville tahoille. 

Toisaalta uusi kokonaisajattelutapamalli 

on itse asiassa helppoa suomalaisille. 

Pohjoismaat ovat olleet aktiivisesti vai- 

kuttamassa näkemykseen, jonka mukaan 

kuluttajanäkökulma tulee ottaa huomioon 

kaikilla politiikan lohkoilla, ja uudessa 

sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa 

direktiivissä olevaan yleislauseke 

–ajattelutapaan. 

EU:n kuluttajapoliittisessa strategiassa 

2007-2013 toimintalinjoina on myös kuluttajansuojaa 

koskevan sääntelyn parantaminen 

ja toimeenpano sekä kuluttajien 

oikeuksiinsa pääsyn parantaminen. Kytkentä 

muihin politiikan lohkoihin näkyy 

ilahduttavan selvästi. Hyviä esimerkkejä 

ovat sekä yleishyödyllisten – välttämättömien 

– palvelujen saatavuuden varmistaminen 

sekä kuluttajien hyötyjen kytkentä 

kilpailupolitiikkaan. 


14

UHKANA KAIKEN YHTENÄISTÄ- 

MINEN JA SOSIAALISEN 

ULOTTUVUUDEN PUUTE 

Kuluttajasuojan kokonaisajattelussa ollaan 

siis edistytty. Uhkiakin on. Lainsäädännön 

pitäisi edelleenkin olla EU-lainsäädännössäkin 

selkeätä ja ymmärrettävää. Kaiken 

kuluttajaa koskevan lainsäädännön harmonisointi 

ei myöskään voi olla tavoite. 

Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden 

kieli- ja kulttuurierot, joiden kunnioittaminen 

jatkossakin on keskeistä, ei ole 

realistista uskoa kaiken yhtenäistämiseen. 

Kunkin maan kuluttajansuoja heijastelee 

valtion omaa ajattelutapaa. Tämä näkemys 

ilmenee myös uudessa direktiivissä 

sopimattomista kaupallisista menettelyistä, 

jossa viitataan erityisesti kulttuurieroihin, 

vaikka suuret linjat ovatkin yhteisiä.. 

Myös European Financial Round Table 

on todennut, että rahoituspalvelualueella 

pitää käynnistää keskustelu kuluttajansuojan 

perusperiaatteista menemättä suoraan 

yksityiskohtiin. Jos päämäärä on selvillä, 

tie löytyy helpommin. 

Toisaalta uudessa strategiassa korostuu 

myös kansallisten parhaiden käytäntöjen 

kerääminen ja niistä oppiminen. Tärkein 

kysymys jatkossa on vähimmäissääntelyn 

ja täysharmonisoinnin suhde. Jos täysharmonisointi 

on tuleva linja, voiko se ruokkia 

vaihtoehtoisia toimintamalleja ja varmistaa 

jatkuvan kehittymisen? Euroopan 

sopimusoikeutta koskevassa tiedonannossa 

eräs kysymys on, onko yhdenmukaistaminen 

riittävä sisämarkkinoiden esteiden 

ja kilpailun vääristymien poistamiseksi. 

Ainakin yhtä tärkeä on tiedonannossa oleva 

kysymys siitä, onko direktiiveissä vaadittava 

kuluttajansuojataso riittävän korkea 

lisätäkseen kuluttajien luottamusta. 

Miten esimerkiksi palveludirektiiviehdotuksen 

käsittelyssä tulee esille kuluttajien 

tärkeä rooli? Eräs kuluttajan luottamusta 

synnyttävä seikka on, sovelletaanko kuluttajan 

kotivaltion vai alkuperämaan sääntöjä. 

Palveludirektiiviehdotuksen yhteydessä 

tämä kysymys on keskeinen. 

Kuluttajalainsäädännön pitää kuitenkin 

aina heijastaa myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 

Se, että kuluttajapolitiikka ja 

kansanterveys on strategiassa yhdistetty, 

on toivottavasti tuonut mukanaan myös 

ajatuksen syrjäytymisen ehkäisemisestä. 

Onko kuluttajalainsäädäntö olemassa pelkästään 

markkinoiden toimivuuden varmistamiseksi? 

Tarkoittaako kuluttajien hyvinvointi 

ainoastaan hyvinvointia kaupan 

osapuolena? 


15

POIMINTOJA PUHEENVUOROISTA 

KULUTTAJIEN JUHLASEMINAARISSA 


puheenjohtaja 

MIKSI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN 

Järjestömme on sen perustamisesta lähtien 

painottanut, että aktiivinen kuluttajien 

osallistuminen on kaiken kaupankäynnin 

ja markkinoinnin perusta. Tällä vuosituhannella 

tuo periaate on elinehto. EU:n 

laajeneminen uusine perustuslakeineen, 

sisämarkkinoiden sääntelyn yhtenäistäminen 

ja globalisaation tuntuminen maapallon 

joka kolkassa edellyttävät kansalaisten 

vaikuttamisen ulottamista kaikkien tuotannon, 

kaupan ja markkinoinnin tasojen 

päätöksentekoon vähintään avoimen ja 

oikean tiedon saannin muodossa. Läpinäkyvyys 

on välttämätöntä, olipa tuotantopaikka 

missä tahansa maapallolla. Monet 

omankin maamme toiminnat kaipaavat 

vielä avoimuutta ja alamaisiksi koulutettujen 

suomalaisten uutta aktiivista osallistumista. 

Miten muuten tavallisten kuluttajien 

ääni mahtaa kuulua esimerkiksi 

budjettiriihessä? 

Vaikuttamistahdosta kaikki myös 40 vuotta 

sitten alkoi. Rohkea joukko pääasiassa 

naisia aloitti uraa uurtaneen työn suomalaisten 

viranomaisten, liike-elämän ja tiedotusvälineiden 

huomion kiinnittämiseksi 

hintoihin ja kuluttajien asemaan markkinoilla. 

He onnistuivat mielestäni hyvin. 

Suomessa on erinomainen pohjoismainen 

kuluttajansuoja. Se kannattaa tuotteistaa 

vientiin. Ehkä kuitenkin osittain 

tästä johtuen ovat suomalaiset kuluttajat 

kuluneina vuosikymmeninä olleet pääasiassa 

nöyriä, tyytyväisiä alamaisia, joita on 

vaikea saada liikkeelle etujaan puolustamaan. 

Meidän järjestöömme on onneksi 

aina löytynyt aktiivisia, kriittisiä tekijöitä 

vähistä taloudellisista voimavaroista huolimatta. 

Heidän ansiostaan olemme usein 

onnistuneet herättämään sekä keskustelua 

että isokenkäisiä. 

Mistä sitten tänä päivänä keskustellaan, 

miten isokenkäisiä nyt pitäisi herätellä? 

Antaako EU vai vain ottaa? Uskon 

perustuslain tulevan aikanaan, mutta sen 

vaikutus ei varmaan eurooppalaisille kuluttajille 

ole kovin dramaattinen. Ehkä sittenkin 

ovat globalisaation haasteet meille 

tulevaisuuden kannalta merkittävämmät 

kuin EU :n tapahtumat. 

Kestävä kulutus on Suomessa vasta puheiden 

tasolla, samoin siihen olennaisesti 

liittyvä tuotannon ja kaupankäynnin eettisten 

periaatteiden noudattaminen. Kun 

maailma pienenee, pitäisi kaiken järjen 

mukaan näkyvyyden parantua! Eli vaadimme 

lisää avoimuutta. Yhteiskuntavastuun 

kehittäminen yhteistyössä kaikkien 

kuluttajapolitiikan sidosryhmien kesken 

on välttämätöntä. 

Kun kuluttajajärjestö juhlii, on syytä 

pohtia myös tällaisen kansanliikkeen tulevaisuutta. 

Varmaa on, että Suomessa 


16

jatkossakin tarvitaan sidonnaisuuksista 

vapaata, avointa kuluttajan oikeuksien 

puolustajaa, joka vaatii tuotteilta ja palveluilta 

kohtuullisten hintojen lisäksi laatua 

sekä eettistä, ekologista ja sosiaalisesti 

oikeudenmukaista tuotantoprosessia ostohetkeen 

saakka. Nyt on mietittävä, miten 

tätä tarpeellista kuluttajaliikettä on 

mahdollista vahvistaa vastaamaan uusiin 

osallistumisen haasteisiin, jotka Suomessakin 

ulottuvat esimerkiksi arjen uudesta 

teknologiasta suomalaisten talousmetsien 

tuotannon eettisyyteen. 

Satu Hassi 

Euroopan parlamentin jäsen, Vihreät 

EU-PARLAMENTISSA 

VÄÄNNETÄÄN KÄTTÄ 

KULUTTAJIEN TERVEYDESTÄ 

Hassin mukaan EU:n komission ehdottama 

kemikaalilainsäädäntö eli REACH olisi 

suuri parannus kuluttajien terveyden ja 

turvallisuuden kannalta, kun myynnissä 

olevat kemikaalit pitäisi testata ja haitallisimpien 

kemikaalien käyttö muuttuisi 

luvanvaraiseksi. Asiasta käydään kuitenkin 

parhaillaan ankaraa kädenvääntöä. 

Muun muassa Europarlamentin 

teollisuusvaliokunta on ehdottanut 

uudistuksen vesittämistä pahan kerran. 

Ympäristövaliokunta, joka on asian 

pääkäsittelijä, äänestää lokakuussa ja 

täysistunto on marraskuussa. Kemian 

teollisuuden lobbaus uudistuksen vesittämiseksi 

on ollut ennennäkemättömän 

voimakasta. Kuluttajien terveyttä edistäisi 

myös ehdotus, jolla rajoitettaisiin 

harhaanjohtavien terveellisyysväitteiden 

käyttöä elintarvikemainonnassa. 

Kemikaaleja, joita myydään Euroopassa 

vähintään tonni vuodessa on noin 

30 000. Ruoassa, juomavedessä, vaatteissa, 

pesuaineissa, meikeissä, huonekaluissa, 

elektroniikassa ja leluissa 

on kemikaaleja, joiden vaikutuksia 

ihmiseen ei tunneta kunnolla. Syövistä 

noin 75 prosentin arvioidaan johtuvan 

altistumisestamme haitallisille 

kemikaaleille. Kemikaalit aiheuttavat 

myös hedelmättömyyttä ja allergioita. 

Haitallisiksi tiedettyjä kemikaaleja voi 

olla lasten veressä jopa enemmän kuin 

heidän vanhempiensa tai isovanhempiensa 

veressä. 

- Lasten syövät ovat lisääntyneet Euroopassa 

joka vuosi prosentin verran. Lasten 

leukemia on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. 

Euroopassa 15 prosenttia pareista 

on hedelmättömiä. Myös astma ja allergia 

ovat yleistyneet rajusti: joka seitsemännellä 

eurooppalaisella lapsella on nykyään 

astma, kertoo Hassi. 

Ja kemikaaliuudistus hyödyttää myös yrityksiä. 

- Yrityksen on kallista ja vaikeaa omatoimisesti 

valvoa raaka-aineidensa sisältämiä 

kemikaaleja. Nykytilanteessa melkein 

mikä tahansa yritys voi menettää 

maineensa, jos paljastuu, että sen tuotteet 

ovat vaaraksi kuluttajien terveydelle. Uudistus 

parantaisi tiedonsaantia kemikaaleista 

kaikkien kannalta, kuluttajien, työntekijöiden 

ja yritystenkin. 

Elintarvikkeiden terveellisyysväitteitä koskeva 

komission ehdotus tulee kohta parlamentin 

toiseen käsittelyyn. 

- Tällä hetkellä kuluttajia jymäytetään 

esimerkiksi mainostamalla ruokaa “rasvattomaksi” 

tai “runsaskuituiseksi”, vaikka se 

olisi tönkkösokeroitu. Suomalaisen kau- 


17

pan hyllyllä rasvattomassa mutta sokeroidussa 

jogurtissa voi olla jopa 20 prosenttia 

enemmän kaloreita kuin samanmerkkisessä 

jogurtissa, joka on maustamaton, mutta 

jossa on rasvaa kevytmaidon verran, sanoo 

Hassi. 

- Vielä on epävarmaa, millainen uudistuksesta 

tulee. Ministerineuvosto on ollut 

tiukemmalla kannalla kuin parlamentti, 

jonka enemmistö tuki ensimmäisessä 

käsittelyssä elintarviketeollisuuden vaatimusta 

saada mainostaa tuotteitaan terveellisinä, 

vaikka ne tihkuisivat sokeria, 

rasvaa, suolaa tai alkoholia, harmittelee 

Hassi. 

Visa Heinonen 

Kuluttajaekonomian professori 

Helsingin yliopisto 

SUOMALAINEN KULUTTAJA JA 

GLOBALISAATION HAASTEET 

– KULUTUSYHTEISKUNNAN 

MUUTOKSEN NÄKÖKULMA 

Globalisoituminen ja nopea teknologinen 

muutos ovat vaikuttaneet monin tavoin 

kuluttajien ja kotitalouksien arkisiin 

toimintaympäristöihin ympäri maailman. 

Historioitsijat ovat muistuttaneet siitä, että 

eri kulttuurien ja kansakuntien välisenä 

vuorovaikutuksena ymmärrettynä globalisaatio 

on paljon vanhempi ilmiö kuin 

mitä julkisessa keskustelussa annetaan 

ymmärtää. Yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija 

Immanuel Wallerstein on esittänyt 

globalisaation käynnistyneen jo suurten 

löytöretkien myötä ja tarkoittavan kapitalistisen 

markkinatalousjärjestelmän leviämistä 

ympäri maapallon. 

Muutaman viime vuosikymmenen aikana 

tapahtunut globaali tuotannon rakennemuutos 

on tuonut kuluttajien ulottuville 

uusia kulutustavaroita ja palveluja. 

Samalla perinteisiä maatalouteen tai tavaratuotantoon 

liittyviä työpaikkoja on jälkiteollisissa 

läntisen pallonpuoliskon maissa 

menetetty matalien työvoimakustannusten 

kehittyviin uusiin markkinatalouksiin. 

Tämä merkitsee yksittäisten kuluttajien ja 

kotitalouksien kannalta sitä, että aineellisen 

toimeentulon takaamiseen tarvittavien 

voimavarojen riittävyys on edelleen 

hyvin tärkeää inhimillisen hyvinvoinnin 

kannalta. On ollut nähtävissä jopa tuloja 

varallisuuserojen kasvua vauraissa yhteiskunnissa, 

joissa toisen maailmansodan 

jälkeen erot pienenivät usean vuosikymmenen 

ajan. 

1990-luvun alun lamaa edeltävinä vuosikymmeninä 

Suomessa onnistuttiin kaventamaan 

tuloeroja merkittävästi ja jakamaan 

toimeentulomahdollisuuksia entistä 

tasaisemmin ihmisten kesken. Kansalaisten 

hyvinvoinnin edellytykset paranivat 

muutenkin 1960-luvulta aina 1980-luvulle 

asti. Runsaat kymmenen vuotta sitten 

talouslama koetteli suomalaisia. Jotkut 

kärsivät edelleen sen seurauksista. Maahamme 

näyttää jääneen velkaantumiseen 

liittyvien pulmien kanssa painiskeleva 

joukko ihmisiä, joista monet lisäksi ovat 

joutuneet vaikeuksiin olosuhteiden uhreina 

ilman omaa syytään. Konkurssien, työpaikan 

menetyksen, velkojen takauksen ja 

kahden asunnon tai nousevien korkojen 

loukkuun jääneet ihmiset eivät juuri voineet 

ennakoida tulevaisuuttaan. 

Peli ei suinkaan ole menetetty. Lähitulevaisuus 

näyttää, onko maallamme malttia 

säilyttää vaurautensa ja huolehtia hedelmien 

kohtuullisen tasaisesta jakautumisesta 

kansalaisten kesken. Tähän liittyvät ehkä 

globalisaation suurimmat haasteet maamme 

ja koko Euroopan kannalta. Tutkimusten 

mukaan hyvinvoinnin ja voimavarojen 

suhteellisen tasaisen jakautumisen on havaittu 

pitkällä aikavälillä pitävän yllä myös 

kohtuullista talouskasvua sekä vakautta 

ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Suomen 

kehitys toisen maailmansodan jälkeisinä 

vuosikymmeninä on hyvä esimerkki. Nykyajan 

hyvin kiivastahtisen ja epävakaan 

elämän sekä pätkätyöläisyyteen liittyvän 

epävarman toimeentulon aiheuttamia ongelmia 

pitäisi pyrkiä ratkomaan vahvistamalla 

ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa 

omaan elämäänsä sen sijaan, että lietsotaan 

kriisitietoisuutta kriiseistä, joita ei ole 

näköpiirissä. Halutaanko näillä kriisitietoisuuspuheilla 

johdattaa kansalaisten huomiota 

arkipäivän epäkohdista ja huolenaiheista? 

Kasvavan ahdistuksen ja kriisiuhan 

yhteiskunnassa tuskin kovin moni haluaa 

elää. Kaikesta huolimatta viime aikojen 

myönteinen kehitys on pitänyt suomalaisten 

tulevaisuudenuskoa hyvänä. 

Willemien Bax 

johtaja, BEUC (Euroopan kuluttajayhdistysten 

keskusjärjestö, Bryssel) 

EU JA KULUTTAJAT 

BEUC on edustanut kuluttajia EU-instituutioissa 

aina vuodesta 1962 ja myös BEUC 

juhli äskettäin 40-vuotista taivaltaan. 

BEUCin ovat perustaneet jäsenjärjestöt ja 

Euroopan komissio ja henkilökuntaa on 

23. BEUCilla on nyt 40 jäsenjärjestöä 29 

maassa. Suomesta BEUCin jäseniä ovat 

Kuluttajat-Konsumenterna ry (KK), Suomen 

kuluttajaliitto (SK) ja Kuluttajavirasto. 


18

BEUCin keskeiset kampanjat ovat: 

Maataloustukien muuttaminen 

kuluttajat haluavat uudistaa 

maataloutta 

Ravitsemuskampanja 

Kemikaalikampanja 

päivittäinen kemikaalicoctail 

Beucilline 

lääkkeiden markkinoinnista ja 

mainonnasta 

Kulutusluotot 

Puhumassa Willemiem Bax, istumassa Anja Peltonen ja Visa Heinonen 

BEUCin yleiskokouksen muodostaa 40 jäsentä 

29 Euroopan maasta, jotka kuuluvat 

EU:hun ja EEA:han, Yleiskokous päättää 

BEUCin yleisistä toimintalinjoista ja prioriteeteista. 

Johtokuntaan kuuluvat jäsenistä 

Belgia, Tanska, Ranska, Saksa, Unkari, 

Italia, Hollanti, Slovenia, Espanja ja Iso- 

Britannia. Johtokunta sopii kuinka toteuttaa 

yleisiä toimintaperiaatteita. 

Bryssel on tärkeä paikka, koska 85 % lainsäädännöstä, 

joka koskee kuluttajia, päätetään 

EU-tasolla. 

Brysselissä on eniten tiedotusvälineiden 

edustajia maailmassa. 15.000 erilaista yhdistystä 

pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöprosessiin, 

mutta vain yhtä kuluttajien 

edustajaa vastaa lobbaajana sata yritysten 

edustajaa. 

Kuluttajille tärkeitä komissaareja ovat 

Neelie Kroes (Kilpailuasiat), Markos Kyprianou 

(Terveys- ja kuluttajansuoja-asiat), 

Stavros Dimas (Ympäristöasiat), Charlie 

McCreevy (Sisämarkkinat ja palvelut) ja 

Jacques Barrot (Liikenne). 

Terveydenhoito ja kuluttajansuoja strategia 

ja komission päämäärät vuosina 2002- 

2006 ovat olleet kuluttajansuojan korkea 

yleinen taso, tehokas kuluttajansuojan 

sääntöjen noudattaminen ja kuluttajayhdistysten 

osallistuminen EU:n politiikkaan 

Komission päämäärät vuosina 2007-2013 

ovat suojella kansalaisia vaaroilta ja uhkilta 

(terveys, vaaralliset tuotteet, epärehellinen 

kaupankäynti), lisätä kansalaisten 

mahdollisuutta saada parempia päätöksiä 

terveydenhoidosta ja kuluttajien eduista, 

suunnata terveysja kuluttajapolitiikan 

päämäärät kaikkeen yhteiseen politiikkaan, 

yleinen korkeatasoinen suoja ja lisätä 

kuluttajien mahdollisuuksia ajaa omia 

asioitaan. 

Ratkaisevia neuvostoja 

kuluttajille ovat: 

Kilpailuneuvosto 

kuluttajien pankipalvelut, epärehelliset 

kaupalliset menettelykeinot 

mainos- ja myyntikampanjat, terveysja 

ravitsemusväittämät, kemikaalit 

Työllisyys, sosiaalitoimi, kulutta 

ja-asiat neuvosto 

terveydenhoito ja kuluttajapolitiikka 

strategia 

Maatalous- ja kalastusneuvosto 

GMO (geenimanipuloidut tuotteet), 

CAP (maataloustuet) 

Ympäristöneuvosto 

kylpyvesi, paristot ja akut, kemikaalit 

Liikenne- ja kuljetusneuvosto 

ylibuukkaus, matkustajien oikeudet 

Kuluttaja-asioiden käsitteleminen monissa 

neuvostoissa tekee BEUCille vaikeammaksi 

vaikuttaa lainsäädäntöprosessiin. 

Ratkaiset ajankohdat lobbaamiselle 

ovat ennen komitean äänestystä ja 

ennen täysistuntoa. Kaikkein tehokkainta 

lobbaaminen on ensimmäisen lukemisen 

aikana ja vähemmän tehokasta toisen 

lukemisen aikana. 

Riitta MyllerEuroopan 

parlamentin jäsen, SDP 

EU-LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ 

KOHENTAMISEN VARAA 

- EU:n on pystyttävä vastaamaan kansalaisten 

sitä kohtaan tuntemaan epäluuloon, 

turhan EU-lainsäädännön karsiminen on 

siksi paikallaan, totesi euroedustaja Riitta 

Myller Kuluttajat-Konsumenterna ry:n 40- 

vuotisjuhlassa Helsingissä perjantaina. 

Myller toivottaa tervetulleeksi Euroopan 

komission puheenjohtaja José Manuel 

Barroson aloitteen yli 60 lakiehdotuksen 

heittämisestä romukoppaan. 

- Purkutyö pitää kuitenkin tehdä harkiten, 

sillä siinä on varmasti kiusaus sortua 

populismiin, kansansuosion kalasteluun 

tosiasioiden kustannuksella. 

- Kansalaisten edun mukaista on, että 

EU kykenee nykyistä parempaan lainsäädäntöön 

niillä alueilla, joilla yleiseurooppalaista 

lainsäädäntöä selkeästi tarvitaan, 

mm. ympäristö- ja kuluttajansuoja-asioissa. 

- Yhteiset säännökset ja laki yleensäkin 

toimivat heikompien suojana. EU:n sisämarkkinoilla 

on oltava riittävä varmuus 

siitä, että ihmisten suojelu ja kuluttajien 

oikeudet toteutuvat samalla tavoin koko 

EU:n alueella. 

- EU-lainsäädäntöä pitää myös joustaa 

niin, että lainsäädäntö ottaa huomioon 

alueiden ja valtioiden väliset kulttuuriset 

ja vaikkapa ilmastolliset erot. 


19

Gun Winter 

KULUTTAJAPUNTARI 

KONSUMENTVÅGEN 

EN TILLBAKABLICK 

Under konsumentföreningens pionjärskede i slutet av 

1960-talet ordnades månatliga möten för allmänheten. 

Mötesplatsen låg bekvämt centralt och vi representerade 

något nytt, så mötena var välbesökta och blev även refererade 

i dagpressen. Medlemsanslutningen var givetvis viktig eftersom 

medlemsavgifterna var den enda inkomstkällan. Medlemsbrev 

med alltmera innehåll sändes ut, men det började snart stå klart, 

att föreningen borde ha en egen tidskrift, både för att kunna informera 

effektivt och för att få nya medlemmar. På grund av naturlig 

förståelse för våra målsättningar gav oss tjänstemansorganisationernas 

centralförbund praktisk hjälp. Aarne I. Välikangas, dåvarande 

TOC:s direktör lät oss använda sitt kontors kopieringsmaskin 

för medlemsbreven, men det var allt. Understöd söktes från 

både kommun och stat, men utan resultat. Annonsintäkter är ju 

alltid uteslutna i en konsumenttidning. 

Kuluttajat-Konsumenterna hade redan 1966 ansökt om och 

fått medlemskap i det internationella konsumentorganisationernas 

förbund, IOCU. Det ledde till ett nyfiket intresse för vad man 

kunde göra där i det avlägsna landet varför International Organisation 

of Consumers Unions meddelade oss 1970, att dess arbetsutskott 

ämnade sammanträda i Finland. Efter föreningens grundande 

hade statsmakten skyndat sig att tillsätta ett Konsumentråd 

efter nordisk modell. För att ta emot de höga gästerna pålämpligt 

sätt mobiliserades både Rådet och TV-TOC. Middag i statsrådets 

festvåning och inkvartering på TOC:s villa i Kyrkslätt bör ha gjort 

dem nöjda. Undertecknad höll på knagglig engelska ett litet tal 

till de fem-sex gästerna och sade, att vi givetvis var glada över 

uttalat stöd, men att vad vi behövde var pengar! 

En orsak till att mötet hölls i Norden hade varit, att Sveriges ledande 

konsumenttjänsteman Ursula Wallberg, var på förslag till 

ordförande för IOCU. Enligt uppgift för att inte förarga Moskva, 

som i henne såg en exilest, så blev hon inte vald utan en belgisk 

professor. 

Det kalla kriget hindrade dock lyckligtvis inte IOCU:s styrelse 

att på Peter Goldmans rekommendation ge oss en startpeng om 

dåvarande ca. sjutusen mark. Då kunde vi köpa en begagnad 

skrivmaskin och en dito dupliceringsmaskin. 

Föreningen fick till ett rimligt pris hyra en källarlokal vid en 

innergård på Högbersgatan 17, mittemot Johanneskyrkan i Helsingfors. 

Utrymmet, som kallades ”Gropen (Potero)” hade varit 

någons vävstuga och ett gammalt besman, med vilket man kanske 

vägt garn, hängde kvar på väggen då vi tog det knappa utrymmet 

i bruk. Medlemmar donerade eller tiggde sig till några bord 

och stolar och så satte vi igång med ny tillförsikt. Arbetsgrupper 

bildades för olika områden och diskussionerna i Helsingfors 

Sparbanks klubblokal i Kalevagatans hörn fortsatte. 

I Hulda Böhling, erfaren typograf, hade vi en utmärkt kraft då 

vi planerade tidskriften. Det var också hon, som föreslog dess 

namn. Besmanet på väggen gav idén och vi använde det även 

som modell för en logo. Denna var till en början naturalistisk, 

men fick senare en knubbigare form. 

2005 KONSUMENTVÅGEN 

20

TVÅSPRÅKIG TIDSKRIFT 

Föreningens sekreterare Oili Korkeamäki 

blev ansvarig redaktör för tidskriften och 

i den lilla redaktionskommittén var Gun 

Väyrynen, ordförande och Leena Kyttälä 

och Tyyne Martikainen medlemmar. I 

den första ledarartikeln skriver ordförande 

arkitekt Pentti Pantzar bl.a. ”Många av 

konsumenternas problem är lokala. Utom 

centraliserad konsumentpolitik behöver vi 

också lokal verksamhet” 

Konsumentens bästa trygghet är konsumenten 

själv som organiserad säger Kuluttajapuntari-Konsumentvågen 

och medlemsavgiften, 

som inkluderar tidskriften 

fyra gånger i året är sex mark. Detta var 

alltså våren 1971. Servicens försvinnande 

då ”hektarhallarna” utanför städernas 

centra tar över, det skriver Oili Korkeamäki 

om på ett ganska profetiskt sätt: Hon 

talar om ”toffelbutiker”, dvs kiosker med 

ett litet utvidgat sortiment som ersättning 

för de indragna närbutikerna. De heter nu 

Pikkolo, just de! 

I K-vågen nummer tre berättas att Oili 

Korkeamäki och Gun Väyrynen deltagit i 

Vasa Konsumentförenings första möte den 

27 oktober. På mötet hade man bl.a. klagat 

över att de svenska turisternas shoppande 

i Vasa hade höjt livsmedelspriserna 

där. 

På hösten 1972 skedde den förändringen 

att Oili Korkeamäki slutade som anställd 

hos Kuluttajat-Konsumenterna. Gun 

Väyrynen fick då överta redaktörsuppgiften 

och till ordförande i redaktionsrådet 

valdes Tyyne Martikainen, anställd på 

socialministeriet och bosatt i Esbo. Leena 

Kyttälä ersattes av Oili och arkitekt Pentti 

Tuovinen invaldes från den aktiva bostadsarbetsgruppen. 

Intet var oss främmande kan man säga. 

I samma nummer kritiseras våldsförhärligande 

filmer, matpotatisen och läkemedelsreklam 

i TV. För det sistnämnda stod 

Jutta Zilliacus. 

Tidskriftens spalter stod öppna även för läsarna, 

så där förekom både stort och smått 

samt företag nämnda vid namn. Under de 

många år man på 1970- och 1980-talen 

fick vänta på konsumentskyddslagarna 

strömmade reklamationer och förfrågningar 

till Kuluttajat-Konsumenterna. Anmärkningsvärt 

är ett utgivaren aldrig blev utsatt 

för påtryckning eller hot om åtal. En liten 

juridisk ”affär” hade utgivaren däremot 

en gång då en ombildad organisation tog 

ordet ”puntari” till namn för sin tidning. 

Patent- och registerstyrelsen ansåg att vi 

hade rätt till namnet och tvisten löstes 

med hjälp av en lämplig penningsumma. 

ÄNTLIGEN STATSBIDRAG 

Från och med 1973 började föreningen få 

ett litet statsbidrag och i och med det kunde 

vi säkra den regelbundna utgivningen 

av tidskriften. Enligt den internationella 

organisationens medlemsvillkor skulle av 

varje nummer sändas ett sammandrag av 

innehållet på engelska. Samtidigt kunde 

vi även upprätta exemplarsutbyte med utgivare 

i andra länder och det var mycket 

värdefullt för oss. 

Den tekniska framställningen skedde 

helt och hållet på byrån, som dock 1972 

hade kunnat flytta till en rymlig lägenhet 

i Berghäll. Stencileringsapparaten krävde 

för att inte producera suddiga sidor, ett 

poröst papper, som tyvärr gulnade snabbt. 

Inga honorar till skribenter betalades, inte 

ens till helt utomstående. Alla hjälpte oss 

för den goda sakens skull. Knappheten 

och redaktörens sparsamhet gjorde att 

sidorna blev alltför textfyllda och följaktligen 

talades det ständigt om att utveckla 

Kuluttajapuntari-Konsumentvågen. 

Stencilerings- och häftningsmetoden 

övergavs 1980 då den i närheten befintliga 

firman Heloffset fick börja sköta 

tryckning och limning. Maskinskriverskan 

Laimi Väihkönen skötte på sin fritid renskrivningen. 

Från och med 1982 fick man 

beställa tidskriften utan att vara medlem 

och ett hundratal sådana beställare kom, 

som t.ex. kommunala hemhushållningsnämnder 

och vissa föreningar. På det sättet 

sköttes kontakter till kommersiella håll, 

som vi inte gav medlemskap. 

En betydande förbättring av K-vågens 

utseende kom tack vare hjälpare som mot 

ett litet arvode gjorde layouten. Sådana 

var Marja Wiita, Anne Myllymäki och 

Marjo Puhakka. Den sistnämnda hängde 

med ganska länge och skrev även lättlästa 

bidrag. Från och men nr 2/1987 är K-vågen 

häftad. Då Gun Väyrynen slutade som 

redaktör fick Kaisa Pannimaa-Pätsi överta 

grovjobbet och föreningens ordförande 

blev 1996 också ansvarig utgivare. Kirsi 

och Päivi Pätsi har hjälpt med ombrytning 

och illustrationer. 

Trycknings och postningskostnaderna 

har kontinuerligt ökat varför föreningen 

på senare år inte kunnat utge tidskriften så 

som den skulle önska. EU-medlemskapet 

har i oerhört stor grad även ökat arbetsbördan. 

Endast statsbidragaet har stampat på 

stället. 

En kumulativ innehållsförteckning har 

efter vissa svårigheter överförts på dator 

och alla utkomna numer finns arkiverade 

på Työväen arkisto, Arbetarrörelsens arkiv. 

Mitt hopp är att någon forskare en gång 

skall skriva Finlands fria konsumentrörelses 

historia. 

Som tidskriftens långvariga redaktör 

tackar jag hjärtligt alla som skrivet i den, 

främst Tyyne Martikainen och Maili Mustonen, 

men även många andra. 

”Bort med modet från modet” (Muoti 

pois muodista), skrev Pentti Tuovinen redan 

på 1970-talet. Kravet har blivit allt aktuellare. 

Konstkritikern Dan Sundell igen 

talade om konsumentupplysarna och uppmanade 

deras läsare att förhålla sig kritiskt 

även till dem. Just så! Man skall inte följa 

med hopen utan tänka själv. 

KONSUMENTVÅGEN 2005 

21

AS7875 

SISÄPIIRI 


TIETOA 

SISÄPIIRITIETOA 

Tässä artikkelissa kerron siitä, mitä kaikkea yhdistyksemme 

arkeen kuuluu ja miten järjestömme toiminta on muuttunut 

viimeisen kymmenen vuoden aikana. Entä mitä toimintaaluettamme 

erityisesti kehitämme tulevaisuudessa? 

Vuoden 1996 alusta tulin yhdessä Eila Salomaan kanssa Kuluttajat-Konsumenterna 

ry:n kuluttajasihteeriksi. Tätä ennen toimiston 

toimintaa johti varapuheenjohtajamme Gun Väyrynen (nyk. 

Winter). Eläkkeelle jääneen Gunin, puheenjohtaja Maili Mustosen 

ja varapuheenjohtaja Eero Ollikaisen ohjaamina pääsimme 

melko nopeasti sisälle kuluttajajärjestön toimintaan. Maili, Eero 

ja Gun ovat edelleen hyvin aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa. 

Myös kymmenen vuotta sitten arkeemme kuului muun muassa 

kotimaisiin ja ulkomaisiin kuluttaja-asioihin perehtyminen ja 

ongelmien ratkaiseminen. Tuolloin yhteydenpito hoitui perinteisesti 

kirjeitse. Postista huomattava osa oli EU-komissiolta tulevia 

direktiiviehdotuksia. Postia tuli kilokaupalla kuukaudessa. Silloin 

oli jo paljon puhetta paperittomasta toimistosta. Tänä päivänä 

lähes kaikki kirjeenvaihto käydäänkin sähköpostitse, mutta tulostamiseen 

käyttämämme aika ja paperin kulutus ovat moninkertaistuneet. 

Tämä lisää myös osaltaan kustannuksia, koska lähes 

kaikki raportitkin pitää tulostaa itse. 

Sähköposti on kuitenkin helpottanut ja nopeuttanut asioiden 

käsittelyä. Monelta taholta saa vastauksen varsin nopeasti. 

Kymmenen vuotta sitten jouduimme soittamaan usein monellekin 

henkilölle, ennen kuin löytyi oikea ihminen puhelimeen. 

Nykyään väärät sähköpostiviestit ohjataan lähes poikkeuksetta 

viivytyksettä oikealle henkilölle. Kirjallinen vastaus toki myös vähentää 

sekä väärinymmärryksiä, että kustannuksia ajankäytössä 

ja puhelumaksuissa. Sähköpostin välityksellä hoidetaan nykyään 

myös useimmat kuluttajilta tulevat kyselyt. 

Sovittelijana toimiminen 

Kun asiakkaalla on ongelmia esimerkiksi huonekalukauppiaan 

kanssa, hän yrittää ensin neuvotella asiasta kauppiaan kanssa. 

Mikäli asiassa ei päästä ratkaisuun asiakas ottaa meihin yhteyttä. 

Tämän jälkeen kirjoitamme sähköpostiviestin kauppiaalle. 

Kun kauppiaalta tulee vastaus, kysymme asiakkaalta tyytykö hän 

kauppiaan ehdotukseen. Mikäli vastaus ei tyydytä, neuvottelemme 

uudelleen kauppiaan kanssa ratkaisun saamiseksi. Vastauksen 

tultua otamme taas yhteyttä asiakkaaseen. Jos asia ei ratkea, 

pyydämme valittamaan kuluttajavalituslautakuntaan. 

Melko usein saammekin neuvoteltua sähköpostitse sekä asiakasta 

että kauppiasta tyydyttävän ratkaisun. Suurimman korvauksen 

sähköpostineuvotteluissamme on tänä vuonna saanut kemikaliosta 

hiusvärin ostanut nainen. Hänen hiuksensa katkeilivat 

värjäyksen jälkeen. Tästä hän sai 600 euron korvauksen. 

Neuvottelut, selvitykset ja 

lausunnot 

Toimintaamme kuuluu neuvottelut myös eri organisaatioiden, 

kuten yrittäjäjärjestöjen, kanssa. Viimeksi olemme neuvotelleet 

tekstiilimerkinnöistä Tekstiili- ja vaatetusteollisuusliiton kanssa. 

Toimintamuotoomme kuuluu myös selvitysten tekeminen eri alojen 

opiskelijoiden kanssa. Selvityksissä esille tuleviin ongelmiin 

etsitään ratkaisuja yhdessä asianosaisten kanssa. Viime vuonna 

selvitimme elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä. Selvityksen perusteella 

on tehty aloitteita sekä valmistajille että pakkausmerkintöjä 

koskevaan lainsäädäntöön. Annamme myös lausuntoja 

useista eduskunnassa käsiteltävistä asetuksista ja laeista. Lausuntojen 

määrä on jonkin verran lisääntynyt kymmenessä vuodessa. 

Radiotiedotus 

Vajaa kymmenen vuotta sitten aloitimme radio-ohjelmien tuottamisen, 

koska havaitsimme, että radiossa jaetaan melko vähän 

kuluttajatietoutta. Esimerkiksi vuonna 2005 tuotimme parikymmentä 

Kuluttajan asialla -radio-ohjelmaa. Osaan ohjelmista on 

saatu tukea Ulkoasiain- ja ympäristöministeriöltä. Tätä toimintaa 

jatkamme edelleen. 

Yhteistyö 

Olemme tiiviissä yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa muun 


22

d 

AS7875 

ASSJCN 

1971-2005 

233486 

ASSJCN 

muassa Kierrätysliikkeessä ja Kuluttaja- ja kotitalousneuvottelukunnassa. 

Viranomaisilta kyselemme usein erityisesti 

lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä. Yhteistyö elintarvike- ja 

kuluttajaviraston, kuluttajatutkimuskeskuksen sekä kuluttajavalituslautakunnan, 

liikenne- ja viestintäministeriön ja oikeusministeriön 

kanssa on siten melko tiivistä. Internet on kylläkin vuosien 

mittaan vähentänyt yhteydenottojamme. Sieltä kun löytyy tietoa 

usein melko vaivattomasti. Järjestöllämme on toimivat yhteydet 

kansainväliseen kuluttajajärjestöjen liittoon (CI) että Euroopan 

kuluttajajärjestöjen liittoon (BEUC), muihin ulkomaisiin järjestöihin 

sekä viranomaisiin. CI:ltä sekä BEUC:lta saamme tietoa siitä 

mitä muualla tapahtuu. 

Edustajamme ovat vuosien mittaan käyneet yhä useammin 

myös ulkomaalaisten yhteistyötahojen järjestämissä tilaisuuksissa, 

mikäli järjestäjä on maksanut matkakustannukset. Tapaamiset 

helpottavat käytännön yhteistyötä kuluttajakysymyksissä. Lisäksi 

niistä saa tietoa muiden toiminnasta ja ideoita omaan toimintaan. 

Edustukset 

Järjestömme edustajia on useissa kymmenissä työryhmissä ja 

neuvottelukunnissa. Näistä mainittakoon elintarvikeneuvotteluja 

kuluttajavalituslautakunta sekä EU-asioiden komitea. Tänä 

vuonna saimme ensimmäisen kerran edustajan myös kuluttajaasiain 

neuvottelukuntaan. 

Työn tekijät 

Erittäin suuri merkitys sille, että pystymme toiminaan niin monipuolisesti 

on useat innokkaat hallituksen jäsenet ja vapaaehtoistyöntekijät 

sekä työvoimatoimiston kautta meille tulleet 

työntekijät. Valitettavasti täysiaikaisia ja pitkäaikaisia työsuhteita 

ei järjestömme voi tarjota, koska rahalliset resurssit ovat niukat. 

Tästä huolimatta sitoutuneisuus ja innostuneisuus kuluttaja-asioiden 

hoitamiseen on ollut kiitettävää. 

Tunnetuin kampanjamme 

Järjestömme tunnetuin kampanja on ”Rikastuuko pankki ajallasi” 

–kampanja vuonna 1999. Olimme seuranneet toista vuotta 

jonoja pankeissa. Pisin jonotusaika oli tuolloin kaksi tuntia. Yhteydenotot 

pankkeihin liian pitkistä jonotusajoista eivät johtaneet 

tuloksiin ja asiakkaat olivat vihaisia. Tilanteen parantamiseksi 

aloitimme kampanjan, jonka tuloksista asiakkaat hyötyivätkin 

melko pian. Jaoimme ”Lasku pankille” -lomakkeita noin 100 000 

kappaletta lähinnä pankkikonttoreiden edustoilla. Lomake oli 

myös kotisivuillamme vapaasti tulostettavissa. 

Pankkikampanjan tuloksena pankit palkkasivat lisää työntekijöitä 

ja kehittivät jonotusseurantaa. Kuluttajavalituslautakunta 

suositteli, että pankit maksavat puolen tunnin jonotuksen jälkeen 

asiakkaille aiheutuneet kulut, esimerkiksi parkkimaksut. Kuluttajat 

- Konsumenterna on suositellut, että asiakkaat lähettävät myös 

yli puolen tunnin nettipankin yhteyskatkosta aiheutuneista kuluista 

laskun pankille. 

Nuoriso- ja 

maahanmuuttajatoiminta 

Nuorisotoimintamme on ollut pitkään hiljaista, mutta ensi vuonna 

tämä toiminta viriää uusin innokkain vapaaehtoisvoimin. 

Järjestömme toimii monesti erityisesti niillä alueilla, joilla muut 

tahot eivät toimi. Uutena toiminta-alueenamme on kuluttajan oikeuksista 

ja velvollisuuksista tiedottaminen maahanmuuttajille. 

Toistaiseksi jaamme tietoa heille radio-ohjelmien välityksellä. 

Rahoituksen järjestyessä laajennamme tiedottamista muihin tiedotuskanaviin. 

Lisäresursseja tarvitaan 

Työni puitteissa olen seurannut tiiviisti elintarvikeneuvottelukunnan 

ja sen lähes parinkymmenen työryhmän toimintaa. Näissä 

ryhmissä kuluttajanäkökulmaa elintarvikeasioissa ajavat aktiivisesti 

meidän asiantuntijamme Sari Ailus ja Gun Winter sekä 

elintarvikeviraston edustajat. Koska elintarvikekysymykset ovat 

erittäin tärkeitä meille kaikille, pitäisi niihin käytettävät resurssit 

myös olla oikein kohdennettu. Toivommekin, että kuluttajatoimintaa 

rahoittava Kauppa- ja teollisuusministeriö korjaa tämän 

epäkohdan. Koska meidän järjestömme saa noin viisi prosenttia 

(25 000 euroa) kuluttajajärjestöille suunnatuista valtioavustuksista, 

me emme mitenkään pysty palkkaamaan esimerkiksi kokopäiväistä 

elintarvikeasiantuntijaa. 

Vielä yksi asia 

Olemme neuvotelleet Suomen kuluttajaliiton kanssa uuden yhteisen 

järjestön perustamisesta toista vuotta. Vuosi 2006 näyttää, 

miten siinä käy. 

Kirjoittaja on Kuluttajat-Konsumenterna ry:n toiminnanjohtaja. 


23

Kuvissa Leenu Niemi ja Ona Renvall 

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN 

OPISKELIJAT KÄYNNISTÄMÄSSÄ 

NUORISOTOIMINTAA KULUTTAJILLE 

Keitä me olemme 

Olemme Leenu Niemi 22 ja Ona Renvall 

27 ja opiskelemme Humanistisessa 

ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta 

kansalais- ja järjestötoimintaa. Olemme 

tehneet Kuluttajat-Konsumenternan kanssa 

yhteistyötä jo viime talvena, jolloin 

teimme järjestölle radio-ohjelmia. 

Tällä hetkellä suoritamme opintoihimme 

liittyvää harjoittelua Kuluttajien nuorisotoiminnan 

käynnistämiseksi. Meillä on 

takana lukuisia opintoja kulutus- ja ympäristöaiheista; 

olemme opiskelleet mm. 

kuluttajaekonomiaa. 

Olemme molemmat erittäin kiinnostuneita 

Kuluttajien toiminnasta ja toivomme, 

että nuorisotoiminta järjestössä lähtisi hyvin 

käyntiin. Kaipaamme nuoriso-osaston 

toimintaan mukaan kaikkia kuluttajakysymyksistä 

kiinnostuneita nuoria ja nuoreksi 

itseään tuntevia! 

Mistä kaikki alkoi 

Saimme idean nuorisotoiminnan käynnistämisestä 

viime keväänä käydessämme 

palautekeskustelua radio-ohjelmista Kaisa 

Pannimaa-Pätsin kanssa. Puhuimme tulevasta 

syksystä, järjestön tulevista 40-vuotisjuhlista, 

sekä opintojemme kulusta. 

Jotenkin kaikki vaan loksahti paikalleen: 

meillä oli tarve opintojemme puolesta 

toteuttaa kehittämisprojekti järjestölle ja 

vastaavasti Kuluttajat-Konsumenterna tarvitsi 

jonkun, joka aloittaisi nuorisotoiminnan 

suunnittelun järjestölle. 

Nuoria ei kiinnosta 

järjestötoiminta 

Kuluttajat-Konsumenterna painii saman, 

ajankohtaisen ongelman kanssa kuin monet 

muutkin järjestöt Suomessa. Järjestön 

toimintaan on vaikea saada mukaan uusia 

jäseniä, etenkään nuoria. 

Tämä on järjestöille kuitenkin erityisen 

tärkeää, sillä ilman nuoria jäseniä se ei 

voi tulevaisuudessa toimia. Kukin järjestö 

varmasti kohdallaan pohtii, mitä tarjottavaa 

heillä olisi nuorille jäsenille ja miten 

heidät saisi kiinnostumaan järjestön toiminnasta. 

Nuorten äänestysaktiivisuus on myös 

vähentynyt viime vuosina. Osaltaan aktiivinen 

toiminen kansalaisjärjestössä voi 

edesauttaa - tai jopa lisätä - kiinnostusta 

yhteiskunnallisiin ja poliittisiin asioihin. 

Tästäkin syystä nuorten saaminen mukaan 

järjestötoimintaan on tärkeää. 

Kuluttajat-Konsumenternan nuoriso-osasto 

Koemme, että Kuluttajat-Konsumenternalla 

on nuorille paljonkin annettavaa. Kulutuskysymykset 

ovat läsnä jokaisen ihmisen 

- myös nuoren- elämässä päivittäin. Siksi 

on tärkeää, että ihminen jo nuorena tiedostaa 

oikeutensa ja velvollisuutensa kuluttajana, 

sekä oppii kuluttamaan kohtuullisesti, 

ympäristöä ja omaa rahapussiaan 

ajatellen. 

Nuorissa Kuluttajissa pohditaan asioita 

jotka liittyvät erityisesti nuoren kuluttajan 

elämään. Kännykkälaskut ja tv-chatit, 

pikalainat, einesruoat ja merkkivaatteet. 

Miten estää oman talouden ylivelkaantuminen? 

Tai miten edistää reilua maailmankauppaa 

omilla kulutusvalinnoillaan? 

Meillä on tavoitteena käynnistää aktiivinen 

toiminta johon jokaisella nuorisojäsenellä 

on mahdollisuus vaikuttaa. Tarkoituksena 

on myös tehdä tiivistä yhteistyötä 

Kuluttajat-Konsumenternan ”emoyhdistyksen” 

kanssa! 

Liity mukaan toimintaamme! 

Käy täyttämässä nuorisotoiminnan kehittämistä 

koskeva kysely yhteystietoinesi internetsivuilla 

www.kuluttajat-konsumenterna.fi, 

niin otamme sinuun yhteyttä. Voit 

myös täyttää tämän lehden takasivuilla 

olevan ilmoittautumislomakkeen ja merkitä 

palaute-kohtaan tunnus ”nuorisojäsen”. 


24

SEURAAVAT ARTIKKELIT OVAT OSA 

“Miten kuluttaja voi vaikuttaa laajentuvassa maailmassa?”-hanketta. 

Hankkeeseen on saatu tukea Ulkoministeriön kehitysyhteistyön viestintäyksiköltä. 


25

UNELMA 

TASA-ARVOISESTA MAAILMASTA 

Ihmiskauppa on kasvussa maailmalla. Yli miljoona lasta pakotetaan 

prostituutioon, kerjäämään tai tekemään pakkotyötä 

joka vuosi, kertoi Unicefin pääjohtaja Ann Veneman 

alkusyksystä. Hänen mukaansa lapsia pahoinpidellään, he 

työskentelevät vaarallisissa oloissa, eivät pääse kouluun ja heidän 

tulevaisuudennäkymänsä ovat synkeät. 

Kuvattu on globalisaation pimeitä puolia. Me Suomessa moitimme 

sitä, että yritykset ja työpaikat karkaavat meiltä – ehkä juuri 

sinne, missä tuota pimeää puolta eniten esiintyy. Tieto lisää tuskaa, 

mutta myös avartaa omia näköalojamme. Maailma kutistuu, 

sen myötä pitäisi myös avoimuuden lisääntyä. Kuluttajina opimme 

käyttämään tietoja, vertaamaan omaa arkeamme maapallon 

toisen puolen arkeen, arvioimaan kulutuskäyttäytymistämme yhä 

laajemmissa yhteyksissä ja vaatimaan sen mukaista tuotannon, 

markkinoinnin ja kaupan toimintaa. 

Tässä Puntarissa pohditaan, miten kuluttaja voi vaikuttaa globalisaatioon. 

Suomalaisen kuluttajan vastauksen lähtökohta on 

mielestäni, että hän näkee globalisaatiossa hyviä puolia. Siksi laitoin 

otsikoksi tasa-arvoisesta maailmasta unelmoinnin. Sen eteen 

kannattaa käyttää korvien väliä monessa tilanteessa! Teemme 

tärkeitä henkilökohtaisia päätöksiä joka päivä. Ostamme tarpeisiimme, 

luemme, kuuntelemme, katselemme, kasvatamme, keskustelemme, 

liikumme, hoivaamme ja hoidamme itseämme ja 

muita. Kaikessa tässä teemme jatkuvasti omia valintojamme. 

Valintojen pohjana meillä on omat kokemuksemme ja kulttuurimme. 

Niiden perusteella pystymme suodattamaan ulkopuolelta 

tulevan tiedon omaan käyttöömme. Oleellinen kysymys unelman 

toteuttamisessa onkin, millaista tietoa ja miten tuotettuna saamme. 

Tietoa on usein liian paljon, se on monimutkaisesti esitettyä 

tai siitä puuttuu jokin valinnassa tärkeä seikka. Siksi yksityinen 

kuluttaja tarvitsee yhä sääntelyä, etenkin kun hänen asemansa 

taloudellisesti tai terveydellisesti on heikko. Maailmanlaajuisissa 

markkinoissa tämä on erityisen tärkeätä. Myös vertaisryhmä eli 

kuluttajien keskinäinen yhteistyö tukee yksilöä yhä hurjemmassa 

kansainvälisessä yritysten kilpailussa. Tarvitaan kuluttajien omia 

etujärjestöjä. 

”Yritysten eettisyys ei ole itsestään selvää”, totesi tutkija Saku 

Mantere taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa. Hänen 

mukaansa eettisyys voi olla yritykselle kannattavaa vain silloin, 

kun sidosryhmän ja yrityksen suhde perustuu luottamukseen. 

Tästä on kyse esimerkiksi, kun kuluttaja joutuu tuotteen ostaessaan 

puntaroimaan sen käyttöön liittyviä riskejä omalta kohdaltaan. 

Toistaiseksi hyvä yritys on Mantereen mielestä paradoksi. 

Hänen tavoitteenaan on ilmeisesti kansalaisyhteiskunnan herättely. 

Kuluttajien ei pidä tuudittautua yritysten hyvyyteen, vaan 

tehdä eettisistä arvoista yrityksille tavoittelemisen arvoisia. 

Kuluttaja, vaadi avointa tietoa koko siitä prosessista, jonka 

päätteeksi teet valintasi! Lähde mukaan muiden kuluttajien kanssa 

vaatimaan eettisesti toimivia markkinoita, jotta unelma tasaarvoisesta 

maailmasta tulisi lähemmäs! 



26

Laila Törnroos 

Nordisk InnovationsCenter 

KONSUMENTENS 

ANSVAR 

I EN GLOBAL HANDEL 

Undersökningar visar att en stor del 

av konsumenterna upplever det 

viktigt att göra etiskt riktiga val 

vid köp. De är emellertid svårt att avgöra 

om en tjänst eller produkt fyller kraven på 

god etik eftersom innehållsförteckningen 

och olika slag av märken inte alltid ger 

nödvändig information. Produktens livscykel 

måste granskas och numera gäller 

inte enbart frågan av vad en produkt tillverkats 

utan också hur, av vem och i vilka 

förhållanden produktionen skett. Blickarna 

riktas följaktligen mot företagets hela 

verksamhet. 

Stora företag kan ha en större omsättning 

än ett litet u-lands hela bruttonationalprodukt, 

så det har stor betydelse hur 

företag agerar. Företagen kan enbart existera 

så länge vi konsumenter köper deras 

produkter. Därför är det viktigt att understryka 

konsumentens etiska ansvar. Det 

går förhållandevis enkelt att kontrollera 

om ortens företag beter sig enligt gängse 

normer för god etik, men då ett företag 

opererar på den globala marknaden blir 

frågeställningen plötsligt mer komplicerad. 

Produktionen kan gälla tiotals länder 

med varierande kultur och praxis. 

Vad är alltså rätt och riktig? 

Konsumentinitiativ för standardisering 

COPOLCO (ISO Consumer Policy Committee) 

tog för snart tre år sedan initiativet 

till ett internationellt standardiseringsarbete. 

Ett starkt konsumentinitiativ har alltså 

lett till att ISO (International Organization 

for Standardization) har påbörjat arbetet 

kring standarden Social Responsibility 

(ISO 26000) som beräknas vara färdig 

2008. Man har lyckats samla experter från 

ca 50 länder representerande olika intressegrupper 

för att diskutera dessa viktiga 

frågor som berör organisationers och företags 

sociala ansvar. 

Arbetet har blivit utsatt för en del kritik, 

speciellt i Finland, som var en av de fyra 

länder som röstade emot att standardiseringsarbetet 

skulle påbörjas. Hos oss menar 

man att frågeställningen är för oklar 

och befarar att man inte ens kommer att 

klara av det första steget dvs. att definiera 

begreppet socialt ansvar. Det är klart att 

t.ex. små företag från u-länder kan ha en 

annan syn på etiska principer än multinationella 

företag. Ett klassiskt exempel är 

hur barnarbetskraft skall definieras. Svåra 

missbruk är klara, men kan man fastställa 

en ålder för utnyttjande? Enligt många länders 

kultur är det vanligt att också småbarn 

hjälper till med familjens arbete. Och vad 

skall man göra om samhället inte erbjuder 

skola för barn tills de nått arbetsför ålder? 

Det anses i alla fall nu som en stor vinst 

att frågeställningen kring socialt ansvar 

lyfts fram. Diskussionerna och processen 

har startat. Visserligen finns det redan ett 

stort antal viktiga avtal som berör t.ex. 

mänskliga rättigheter och arbetsförhållanden 

men dessa är svåra att överskåda. Nu 

vill man med gemensamma krafter sammanföra 

alla dessa principer mellan två 

pärmar. 

Vem kontrollerar? 

I konsumentsammanhang lyfter man ständigt 

fram frågan hur man kan veta att det 

företagen meddelar stämmer överens med 

verkligheten. Den nya standarden skall 

inte ligga som grund för certifiering, men 

att hänvisa till en internationell standard 

är förpliktande och lättare att övervaka än 

allmänna uttalanden om ett riktigt beteende. 

Standarden är sålunda ett steg i rätt 

riktning. 

Företagens rapporter om hållbar utveckling 

(miljörapporter) där den sociala 

dimensionen utgör en pelare i jämbredd 

med miljö- och ekonomiska aspekter är 

en viktig informationskälla för företagets 

handlande i frågor som berör miljö och 

socialt ansvar. Det har emellertid visat 

sig att en allmän iver för det smått diffusa 

begreppet hållbar utveckling bl.a. lett till 

att vissa företag minskat en exakt rapportering 

för miljöutsläpp till förmån för mer 

svårmätbara indikatorer som gäller socialt 

ansvar. Visserligen är det intressant att läsa 

om bidrag till idrottsföreningar och olika 

slag av hälsoprogram, men det är svårt för 

en vanlig konsument att överblicka hela 

fältet. Det är lätt hänt att någon viktig detalj 

blir bortglömd eftersom informationen 

är haltande och varierar företag emellan. 

Här fyller standarden en funktion genom 

att dels förklara vad socialt ansvar är och 

hur det skall tillämpas i företagen. 

Inexaktheter i informationen kan insmyga 

sig trots att företaget handlar med gott 

uppsåt. Det kan t.ex. i praktiken vara svårt 

för företaget att kontrollera alla sina underleverantörer. 

Till och med såkallad certifierad 

information dvs. information kollad 

av en opartisk tredje person rör sig på 

en statistisk och teoretisk nivå och är ingen 

absolut garanti för att informationen stämmer. 

Det är här ett verkligt konsumentansvar 

fyller sin funktion. Genom ett välfungerande 

och aktivt globalt kontaktnätverk 

via t.ex. olika medborgarorganisationer 

kan missförhållanden uppdagas. 

Det är sist och slutligen kunderna som 

har sista ordet. Ett välskött företag har också 

miljö- och de sociala frågorna på plats. 

Och här gäller inte bara de globala aspekterna 

utan också hur t.ex. ett finskt företag 

hanterar sin personal. Dålig renommé via 

skandaler är alltför dyra för företagen. Företagen 

är öppna för dialog med kunderna 

och det är en kanal konsumenterna flitigt 

borde utnyttja. 

Mer om den nya standarden kan läsas på 

www.iso.org/sr 

KONSUMENTVÅGEN 2005 

27


EETTINEN 

OSTAMINEN 

” 

Eettinen ostaminen - ja eettinen kuluttaminen yleisesti - 

on vastuun ottamista päivittäisen kulutuksesi vaikutuksesta 

maailmaan. Se ei tarkoita harhakuvitelmia siitä, että shoppailu 

voi ratkaista kaikki maailman ongelmat tai että kassa on 

uusi äänestyskoppi. Eikä se tarkoita tiettyjen boikotoitavien 

yhtiöiden ja maiden listan seuraamista. Se tarkoittaa sitä, 

että käytät hieman aikaa oppiaksesi miten elämäntapasi 

vaikuttaa ihmisiin, planeettaan ja eläimiin ja teet omat 

” 

päätöksesi siitä, mikä on eettisin tai epäeettisin ostos. 

Näin todetaan 

Clark Duncanin Ethical Shopping- kirjassa. 

Edelleen hän jatkaa: ”Tavarat, joita ostamme sekoittavat meidät 

lähes kaikkiin tärkeimpiin asioihin maailmassa: muun muassa 

nälkäpalkkoja maksavien yritysten työoloihin, maailman hupenevista 

kalavaroista “luonnollisten” katastrofien lisääntymiseen, 

joista osin syytetään esimerkiksi autojen kaasupäästöjä ja ulkomaankaupasta 

hyötyviin sortovaltioihin. Elämme lisääntyvästi 

integroidussa maailmassa ja ostoksiemme seuraamukset ylettyvät 

paljon pidemmälle kuin voisimme kuvitella”. 

VAIKEITA VALINTOJA 

Kun ajattelet ostamiesi ja käyttämiesi tavaroiden kaikkia positiivisia 

ja negatiivisia seuraamuksia, huomaat nopeasti, että ei ole 

olemassa yksinkertaista moraalisten kysymysten listaa. Monet 

kysymykset ovat ristiriitaisia. Onko esimerkiksi parempi tukea 

paikallista, itsenäistä kahvilaa vai ostaa ”Reilulla kaupalla” tuotettua 

kahvia toisesta kahvilasta? Onko “eettistä” suosia paikallisia 

tuotteita – ja täten ottaa kantaa ympäristölle haitallisiin 

kuljetuksiin - vai tarkoittaako tämä köyhtyneiden, viennistä riippuvaisten 

maiden vahingoittamista? Pitäisikö meidän boikotoida 

ihmisoikeuksia loukkaavien maiden tuottamia hyödykkeitä vai 

aiheuttaako taloudellinen eristäytyminen kyseisten maiden väestölle 

vielä enemmän kärsimystä - ehkä jopa auttaen hallituksen 

vallassa pysymistä? 

On myös vaikeaa tietää kenen tuottamaan tietoon luottaa. Tosiasiat 

sotkeentuvat ja vääristyvät. Pitäisikö meidän suhtautua 

vakavasti uutisiin kulutustavaroitamme kokoavasta lapsityövoimasta? 

Entä tietoihin pankeista, jotka lainaavat rahamme aseiden 

maasta viejille? Pitäisikö meidän luottaa yhtiöihin, jotka sanovat 

meille “meihin voi luottaa, koska meillä on omat säännökset”. Ja 

entäpä väitteet, että eettinen ostaminen saattaa tehdä enemmän 

harmia kuin hyvää? 

Kaikki nämä kysymykset voivat saada kenet tahansa meistä ajattelemaan, 

että eettisestä ostamisesta on liian paljon vaivaa ja 

ettei yksikään valinta ole oikeasti “eettinen” jos sitä tarkastelee 

tarpeeksi. Joudumme usein tekemään kompromisseja epätarkan 

tiedon, eturistiriitojen ja aikapulan vuoksi. Kuitenkin yhä useampi 

ihminen miettii, miten eettisesti onko heidän ostamansa tuotteet 

ja palvelut tuotetaan - ainakin näin jokainen uusi tutkimus 

osoittaa. 

Clark Duncanin Ethical Shopping -kirja auttaa ymmärtämään 

usein sekavaa ja ristiriitaista eettisen kulutuksen maailmaa. Tämä 

artikkeli on vapaasti muokattu kirjan pohjalta. Perehdymme siinä 

esitettyihin asioihin tarkemmin seuraavassa lehdessä. 

Kirjan kääntämiseen on osallistunut Tapio Nykänen. 


28


FSC EDISTÄÄ 

IHMISEN,LUONNON JA 

TALOUDEN TASAPAINOA 

MAAILMASSA 

FSC, Forest Stewardship Council (Hyvän metsänhoidon neuvosto) 

on talousmetsien hyvää hoitoa osoittavan standardin ja sitä 

kuvaavan FSC- merkin kansainvälinen taustaorganisaatio. 

Osoittaako tämä merkki puutuotteessa tai paperissa kuluttajalle 

mitään sen enempää kuin lukemattomat muut ympäristö- tai 

ekomerkinnät? 

Kuluttajat – Konsumenterna ry on 

ollut mukana Suomen FSC – kriteerien 

laatimisessa alusta lähtien. 

Olemme myös sekä kansainvälisen että 

kansallisen FSC – järjestön jäsen. Parhaillaan 

odotellaan, että kansainvälinen 

Council hyväksyy suomalaisen hyvän metsänhoidon 

kriteerit virallisesti. Sen jälkeen 

auditointi ja sertifiointi näiden kriteerien 

pohjalta on mahdollista ja FSC – merkittyä 

puuta on vähitellen meiltäkin saatavissa. 

Kokeiluja on jo tehty, muun muassa Lahden 

kaupungin 5000 hehtaarin metsät saivat 

FSC – sertifikaatin tänä vuonna ja Stora 

Enso ostaa merkityn puutavaran. 

MIKSI KULUTTAJIEN KANNATTAA OLLA 

TÄLLAISESSSA TYÖSSÄ MUKANA? 

Meidän järjestömme korostaa toiminnassaan 

kaikinpuolista riippumattomuutta 

ja avoimuutta. Vaadimme, että kaiken 

tuotannon pitäisi olla läpinäkyvää alusta 

loppuun eli ensimmäisestä tuotantopaikasta 

kuluttajan valintatilanteeseen asti. 

Haluamme kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien 

lisääntyvän kaikessa päätöksenteossa, 

erityisesti päätösten valmistelussa. 

FSC – työssä demokratia, läpinäkyvyys ja 

konsensus toimivat kaikilla tasoilla. Maailmanlaajuisesti 

ovat eteläiset ja pohjoiset 

alueet (= kehitys- ja teollistuneet maat) 

tasavertaisesti edustettuina päätöksenteossa. 

Sekä kansainväliset että kansalliset 

päätöksentekoelimet koostuvat kolmesta 

osiosta, ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta 

kamarista. Päätöksenteon pääperiaate 

on konsensus. Ekologiseen kamariin 

kuuluvat luonto- ja ympäristöjärjestöt, 

taloudelliseen metsänomistajat ja metsäteollisuus 

sekä sosiaaliseen kuluttaja- ja 

ammattijärjestöt. Tämähän on se toiminnan 

malli, jota me kuluttajina pidämme 

parhaana vaikuttamisfoorumina. Se takaa 

tasavertaisuuden toteutumisen, mikäli 

kaikki mukana olijat tosissaan osallistuvat. 

MITÄ FSC – MERKKI TAKAA? 

Suomalaiset ostavat kesän koittaessa yhä 

enemmän trooppisesta puusta valmistettuja 

puutarhakalusteita. Kannattaa katsoa, 

löytyykö niistä FSC – merkki ja myös lyhyt 

selostus siitä, mitä tuo merkki tarkoittaa. 

Ainakin myyjän pitäisi se osata selittää. 

Hän osaa toivottavasti kertoa, missä tuote 

on tehty, että paikalliset aikuiset alkuasukkaat 

ovat olleet tekemässä sitä tai 

saavat muutoin taloudellista hyötyä tästä 

tuotannosta, tuotteeseen käytetyt puut on 

hakattu metsästä, jossa turvataan luonnon 

monimuotoisuus vielä puunkorjuun 

jälkeenkin sekä että metsänomistaja, 

puunostajat, tuotteen tekijät, välittäjät ja 

kauppiaat ovat sitoutuneet noudattamaan 

sertifioinnin vaatimuksia. 

MITÄ SITTEN SUOMESSA? 

Puu monissa muodoissa on aina tärkeä 

vientituote ja sen merkitys kotimaan käytössäkin 

lisääntyy. Tunnemme jo kiistat 

vanhojen metsien suojelusta. Keskieurooppalaiset 

kuluttajat seuraavat meitä 

tarkemmin, millaisista metsistä heidän 

paperinsa on valmistettu. Esimerkiksi 

Belgiassa ovat FSC – ja kuluttajajärjestöt 

yhdessä järjestäneet kampanjoita, joilla 

on tehty tunnetuksi FSC – merkkiä ja innostettu 

kuluttajia vaatimaan tietoja tuotteiden 

alkuperästä ja tuotantoprosessista. 

Suomalaiset hyvän metsänhoidon FSC 

– kriteerit takaavat esimerkiksi alkuperäiskansojen 

eli meillä saamelaisten oikeuden 

hallita alueensa metsiä. Monissa muissa 

metsävaltioissa, muun muassa Ruotsissa 

ja Kanadassa on FSC – sertifioitua puuta 

ollut jo pitkään tarjolla. Se on siis selkeä 

kilpailuvaltti suomalaisille tuottajille. 

UNELMA TASAVERTAISESTA MAAILMASTA 

FSC – merkki toimii samoilla periaatteilla 

kuin Reilun kaupan tuotanto. Monet muut 

tuotemerkit ovat usein enemmän teollisuuden 

ja kaupan kehittämiä brandeja, joiden 

taustat ja tarkoitukset ovat puhtaammin 

kaupallisia. Metsä on suomalaisille tärkeä 

muutoinkin kuin kauppatavarana. Kun 

pohdimme hyvän metsän ja metsänhoidon 

ominaisuuksia tulevien kuluttajasukupolvien 

kannalta, ymmärrämme, miltä 

tuntuu ihmisistä, kun lähes kaikki metsät 

on hävitetty tai kun eteläamerikkalaisen 

alkuasukaskylän ympärillä riehuu jättimäisiä 

metsäkoneita. FSC – toiminnan avulla 

on mahdollista rakentaa tasavertaisempaa 

maailmaa, jossa ihminen ja luonto hoitavat 

toisiaan jopa tuottavasti. 


29

Emilia Eskelilä 

Asetuksessa elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä 

sanotaan, että 

elintarvikkeen pakkauksessa tulee 

olla tuotteen alkuperämaa tai 

-alue, jos sen puuttuminen voi 

johtaa ostajaa harhaan elintarvikkeen 

alkuperän suhteen. Tämä 

asetus koskee kuluttajalle tai suurtaloudelle 

myytäväksi tarkoitetun 

valmiiksi pakatun elintarvikkeen 

pakkausmerkintöjä. Pakkausmerkintöjä 

koskevia säännöksiä sovelletaan 

myös elintarvikkeesta esitteessä 

tai muulla tavalla myynnin 

yhteydessä annettaviin tietoihin 

esimerkiksi irtomyynnin kohdalla. 

Kaikkien elintarvikkeiden alkuperämaata 

ei siis välttämättä tarvitse 

ilmoittaa. On kuitenkin tuoteryhmiä, 

joitten alkuperä tulee aina 

ilmoittaa. Näitä ovat liha, EU-laatuluokiteltujen 

marjat, kasvikset ja 

hedelmät, kala sekä kananmunat. 

ELINTARVIKKEIDEN 

ALKUPERÄM 

PAKOLLISET 

ALKUPERÄMERKINNÄT 

LIHA 

Lihan alkuperämaa on aina ilmoitettava. Marinoiduissa tai maustetuissa raakalihavalmisteissa 

käytetyn lihan alkuperämaa on myös ilmoitettava. Naudanlihan alkuperän 

merkitsemistä koskevat erityiset säädökset. Naudanlihan alkuperämaan merkitseminen 

perustuu tunnistamis- ja rekisteröintijärjestelmään. Esimerkiksi suomalaiseen naudanlihaan 

merkitty tunnus ”suomalaista naudanlihaa” tarkoittaa, että eläin on syntynyt, kasvanut 

ja teurastettu Suomessa. Erätunnus voi olla joko pakkauspäivämäärä tai jokin muu 

numerokoodi. Sen avulla eläin voidaan jäljittää jopa yksittäiseen eläimeen saakka. Jos 

kotimaista tai ulkomaista lihaa on käytetty Suomessa lihavalmisteiden valmistukseen 

(lukuunottamatta edellä mainittuja raakalihavalmisteita), ei valmistusaineena olevan lihan 

alkuperämaata tarvitse ilmoittaa. Eli käytännössä esimerkiksi lihapiirakoiden raakaaineena 

on saatettu käyttää vaikkapa puolalaista sianlihaa ilman, että sitä olisi missään 

mainittu. 

KALA 

Pakkauksiin on merkittävä tuotteen alkuperämaa. Irtomyynnin osalta tiedot on oltava 

myyntipisteen välittömässä läheisyydessä. Kalavalmisteisiin on myös merkittävä alkuperämaa, 

mikäli siinä käytetään ulkomaista kalaa, jota tuotetaan myös Suomessa. Lisäksi 

tuoreen kalan, sekä luonnonkalan että viljellyn kalan kuljetuslaatikoihin ja kuluttajapakkauksiin 

on merkittävä kalan pyyntialue. 


30

VAPAAEHTOISET 

ALKUPERÄMERKINNÄT 

LEPPÄKERTTUMERKKI 

ERKINNÄT 

VIHANNEKSET, MARJAT JA HEDELMÄT 

EU-laatuluokiteltujen kasvisten, marjojen ja hedelmien välittömässä läheisyydessä on 

aina oltava tiedot alkuperämaasta. EU:n alueella on voimassa yhteiset laatuvaatimukset 

kaikille taloudellisesti merkittäville vihanneksille, marjoille ja hedelmille. Ne koostuvat 

vähimmäisvaatimuksista, laatuluokituksesta ja pakkausmerkinnöistä. Tukku- ja kuluttajapakkaukseen 

on merkittävä tuotteen pakkaaja, laatuluokka ja alkuperämaa. Kuitenkaan esimerkiksi 

tienvarressa tapahtuvan suomalaisen marjanmyynnin yhteydessä ei vaadita alkuperämerkintää 

tai todistuksia alkuperästä, kun myyjänä on tuottaja itse tai hänen edustajansa. 

Muiden kuin EU-laatuluokiteltujen tuotteiden suhteen pätee yleissääntö, eli alkuperämaa 

on merkittävä, jos sen puuttuminen voi johtaa harhaan. Mikäli Suomessa käsiteltyä 

ja pakattua maataloustuotetta ei Suomessa esiinny, ei alkuperämerkintää tarvita, koska 

ostaja ei oleta sen olevan suomalaista. Myöskään Suomessa jatkojalostetuissa tuotteissa 

ei tarvitse ilmoittaa alkuperämaata. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa mansikkahillo. 

KANANMUNAT 

Kananmunapakkauksissa on oltava pakkaajan tai pakkauttajan nimi tai toiminimi ja 

osoite. EU-maissa tuotettujen munien pakkauksissa voidaan vapaaehtoisesti ilmoittaa 

alkuperämaa tai muu määritelty hallinnollinen alue. EU:n ulkopuolelta tuotaviin kananmuniin 

on aina merkittävä alkuperämaa. Nykytilanteessa munia saa tuoda ainoastaan 

Ruotsista. 

Tuotteen kotimaisuusasteen tulee olla alkutuotteissa 

100% ja jalosteissa 75% 

(pääraaka-aineissa 100%). Yrittäjän tulee 

olla Luomuliiton jäsen. 

HYVÄÄ SUOMESTA 

Hyvää Suomesta –joutsenlipulla varustetulla 

elintarvikkeella raaka-aineet ovat 

vähintään 75 prosenttisesti suomalaisia. 

Kuitenkin joutsenlipputuotteessa liha, 

kala, kananmuna ja maito on aina täysin 

suomalaista. 

PUHTAASTI KOTIMAINEN 

SIRKKALEHTILIPPU 

Merkki voidaan myöntää kasviksille ja 

kasvisjalosteille, joiden kasvisraaka-aine 

on kokonaan kotimaista, mikä on myös 

pakkauksessa mainittava. Kasvisvalmisteissa 

kaiken kasvisraaka-aineen pitää olla 

suomalaista. 

AVAINLIPPU 

Avainlippu-tunnuksen voi saada suomalainen 

tuote tai palvelu, jonka kotimaisuusaste 

on vähintään 50 prosenttia. 

MAAKUNTIEN PARHAAT 

Merkin käyttöoikeuden voi saada tuote, 

jonka kotimaisuusaste on 80 %. Lisäksi 

tuotteen aistinvaraisen ja terveydellisen 

laadun on oltava korkea. 


31

Johanna Mäkelä ja Mari Niva, 

Kuluttajatutkimuskeskus 

VAIKUTTAVAT 

RUOKAVALINNAT 

Kotimaista, ulkomaista, luomua, lähiruokaa, terveellistä, valmisruokaa, 

terveysvaikutteisia elintarvikkeita, geenimuunnettuja vai 

reilun kaupan tuotteita? Suomalaisilla kuluttajilla on varaa mistä 

valita ruokaa omaan ostoskoriinsa. Elintarvikkeista käytävässä 

keskustelussa on lyhyen ajan sisällä noussut esiin ilmiöitä, joihin 

niin maanviljelijöiden, elintarviketeollisuuden, kaupan kuin kuluttajienkin 

odotetaan ottavan kantaa. Ruokaa ja syömistä ruoditaan 

ahkerasti lehtien palstoilla, ja erilaiset keskustelut limittyvät 

keskenään. Mikä on ruoantuotannon ja -kulutuksen eettisyyttä, 

ekologisuutta, globalisoitumista ja oikeudenmukaisuutta koskevien 

keskustelujen yhteys tuotemarkkinoihin ja kuluttajien arkiseen 

toimintaan? 

Muuttuva syöminen 

Syömisen ongelmat ovat muuttaneet muotoaan. Vielä 1900-luvun 

alussa haasteet liittyivät aliravitsemukseen, kun meidän aikamme 

ongelma on pikemminkin yliravitsemus. Yltäkylläisyys mahdollistaa 

sen ylellisyyden, että nykykuluttajilla on varaa pohtia ruoan 

laatua, terveellisyyttä, turvallisuutta ja eettisyyttä. 

Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen syöminen on 

muuttunut nopeasti, ja suurin osa suomalaisista on siirtynyt ruoan 

tuottajista sen kuluttajiksi. Samalla ruoanvalinta on monimutkaistunut 

paitsi laadullisesti myös määrällisesti. Keskikokoisessakin 

päivittäistavarakaupassa on tarjolla tuhansia tuotenimikkeitä, 

ja tuotteiden määrä elintarvikemarkkinoilla kasvaa jatkuvasti. 

Samalla jalostusaste nousee. Esimerkiksi otettakoon vaikkapa peruna: 

sitä myydään multaperunoiden lisäksi yhä useammin erilaisina 

jalosteina, kuten valmisruokina, perunalastuina, perunasalaattina, 

pakastettuina ranskanperunoina ja lohkoperunoina. 

Elintarvikkeita myydään valmiina aterioina, aterian osina ja pitkälle 

valmistettuina raaka-aineina, joista kuluttajat voivat koostaa 

haluamanlaisensa kokonaisuuden. 

Yhteiskunnalliset muutokset näkyvät kuluttajien arjessa muutoinkin. 

Kotitalouksissa valmistetaan ruokaa aikaisempaa vähemmän, 

sillä monet ateriat syödään kodin ulkopuolella kouluissa ja 

työpaikoilla. Aterioinnin on sanottu myös välipalaistuvan ja menettävän 

totutun rakenteensa. Silti kotiruoka on edelleen monille 

se ideaali, jota vasten omia ruokatottumuksia peilataan. 

Ruoan valitsematta jättäminen 

Ruoka ja syöminen kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Kaikki 

eivät Suomessakaan syö samalla tavalla. Ihmiset tekevät jatkuvasti 

ruokaan liittyviä valintoja, jotka kertovat sukupolvesta, 

sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta, maailmankuvasta sekä 

henkilökohtaisista mieltymyksistä ja kokemuksista. Ruoan avulla 

luodaan omaa identiteettiä ja jäsennetään suhdetta muihin 

ihmisiin. Se mitä syömme kertoo paljon meistä ja ympäröivästä 

maailmastamme. 

Viime aikoina ihmisten ruokavalinnoissa on kenties aikaisempaa 

enemmän korostunut se, mikä jätetään pois ruokakorista. 

Koska on pakko valita, on valitsematta jättäminen aktiivinen 

teko. Erilaiset tiukat ruokavaliot tarjoavat turvaköyden valintojen 

viidakkoon ja rajaavat valintoja. Yhä harvemmat ovat suoraan 

yhteydessä tuotantoon, mutta samalla he kiinnittävät entistä 

enemmän huomiota tuotantotapoihin. Etääntyminen ruoan tuotannosta 

ei välttämättä ole vähentänyt tietojamme ruoasta, sillä 

yksi tämän hetken paradokseista on, että ruoan kaupallistuminen 

tai hyödykkeistyminen tuottaa entistä enemmän kuluttamiseen 

liittyvää tietoa. Ruoan valinta on silti entistä monimutkaisempi 

asia. Samalla se on yhä vahvemmin sekä moraalinen että poliittinen 

kysymys, jonka kautta on mahdollista vaikuttaa siihen, miltä 

maailma näyttää. Yksityisestä ruoan nauttimisesta ja kuluttamisesta 

tulee aktiivista ja yhteiskunnallista. 

Ruoan valintaan vaikuttavia kriteerejä voi tarkastella seuraamalla, 

mihin syöjä katseensa kohdistaa. Kärjistäen on nähtävissä 

kaksi näkökulmaa: vastuullisuus ja itsekeskeisyys. Itsekäs kriteeristö 

asettaa etusijalle oman itsen hyvinvoinnin. Toisaalta ihmiset 

yhä enenevässä määrin pohtivat valintojensa seurauksia, muiden 

ihmisten, eläinten ja maapallon hyvinvointia. 

Nykyisin ajatus siitä, että ruoan ominaisuudet ikään kuin 

siirtyvät syöjään on erityisen vahva. Enää ei ole vain niin, että 

olet sitä mitä syöt, vaan on myös niin, että muut ovat sitä, mitä 

sinä syöt tai mitä jätät syömättä. Vegaani kieltäytyy eläinkunnan 

tuotteista ja puolustaa eläinten oikeuksia. Vegetaristi kannattaa 

kasvisruokavaliota, koska niin ruoka riittää paremmin kaikille 

maapallon asukkaille. Reilun kaupan tuotteiden ostaja pyrkii varmistamaan, 

että maapallon toisella puolella asuvaa viljelijää tai 


32

maataloustyöntekijää kohdellaan oikeudenmukaisesti. 

Luonnonmukaista viljelyä 

suosiva haluaa vastustaa tehomaanviljelyä 

ja vaalia luontoa ja terveyttään. Lähiruoan 

ostaja pyrkii tukemaan maaseudun elinvoimaisuutta 

ja työllisyyttä. Tulevaisuus 

näyttänee myös, mihin gm-elintarvikkeita 

ostava tai niitä boikotoiva ottaa kantaa, 

ruoan luonnollisuuteen, ihmisen ja ympäristön 

väliseen suhteeseen vai kenties 

terveyskysymyksiin. 

Yksi tämän hetken vaihtoehtoisista 

ruokavalioista on veganismi. Suomalainen 

ruokakulttuuri on leimallisesti sekaruokavalioon 

perustuva. Siksi veganismi 

kyseenalaistaakin jotakin hyvin keskeistä. 

Veganismiin kiteytyy mitä ajankohtaisimpia 

yhteiskunnallisia keskusteluja, joihin 

vegaanit osallistuvat nostamalla esiin ympäristökysymykset, 

eläinten oikeudet, oikeudenmukaisuuden, 

globalisaation sekä 

syömisen terveellisyyden. 

Miten valita? 

Elintarviketeollisuus ja kauppa korostavat 

kuluttajien toiveiden ja odotusten sekä valintojen 

ratkaisevan sen, millaisia tuotteita 

markkinoille tulee ja mitkä siellä onnistuvat 

pysymään. Kuluttajalähtöisyys on otettu 

lähtökohdaksi myös esimerkiksi kansallisessa 

elintarvikkeiden laatustrategiassa. 

Kuluttajien kannalta tämä merkitsee vastuun 

kasvamista: kuluttajien odotetaan ilmentävän 

vastuullisuutta valinnoillaan. 

Eettisesti ja ekologisesti kestävien ruokavalintojen 

tekeminen ei kuitenkaan 

ole yksinkertaista, jos saatavilla ei ole 

riittävästi tietoa, jonka perusteella voisi 

arvioida tuotteen valmistuksen ympäristövaikutuksia, 

energian ja materiaalin 

kulutusta tuotannon eri vaiheissa, raaka-aineen 

tuottaneen viljelijän työoloja 

ja tuotteesta saamaa hintaa tai sitä, millä 

tavalla viljelijä kohtelee tuotantoeläimiä. 

Tällä hetkellä kuluttajien valinnan apuvälineinä 

on erilaisia merkkejä ja merkintöjä 

kuten esimerkiksi luomumerkit, Sydänmerkki, 

Hyvää Suomesta, Maakuntien 

parhaat ja Reilun kaupan -merkit. Tosiasiassa 

nämäkin kertovat elintarvikkeiden 

ominaisuuksista vain jonkin siivun: jokin 

taho – viranomainen, yhdistys tai yritys 

– vakuuttaa merkin avulla tuotteen täyttävän 

tietyt kriteerit. Myös elintarvikkeiden 

elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia 

on tutkittu, mutta analyysit ovat monimutkaisia 

ja vaativat paljon yksityiskohtaista 

tietoa materiaali- ja energiavirroista. 

Elinkaariarvioiden tulosten muuntaminen 

tuotteisiin liitettäväksi, vertailukelpoiseksi 

informaatioksi on haaste sinänsä. 

Lisäksi on huomattava, ettei kuluttajille 

tarjottava informaatio voi olla ainoa ratkaisu 

vastuullisuuden ongelmaan. Eettisten ja 

ekologisten kysymysten lisäksi ihmisillä 

on arjessaan monia muitakin tavoitteita ja 

ratkottavia käytännön pulmia. Arjen strategioissa 

vastuullisuus on vain yksi lähestymistapa 

ruoan valintaan, sillä ruoan on 

myös oltava suhteellisen helposti saatavilla 

ja kohtuuhintaista, maistuttava hyvältä, 

oltava tuoretta ja terveellistä sekä täytettävä 

niin valitsijan kuin hänen mahdollisen 

perheensäkin toiveet ja odotukset. Kaikki 

odotukset eivät välttämättä täyty vaan on 

tehtävä jatkuvasti eräänlaisia kompromisseja 

erilaisten tavoitteiden välillä. 

Kenen vastuu? 

Yksi näkökulma vastuuseen liittyy ruokaa 

kohtaan tunnettuun luottamukseen. 

Suomessa ruokaan on totuttu luottamaan, 

eivätkä esimerkiksi eurooppalaiset ruoan 

turvallisuutta järkyttäneet ruokakriisit 

ole toistaiseksi saaneet suomalaisia juuri 

muuttamaan tottumuksiaan. Niin kauan 

kuin luottamus tavanomaisesti tuotettua 

ruokaa kohtaan pysyy vahvana, kuluttajat 

eivät ehkä ryhdy voimakkaasti kampanjoimaan 

luomun, reiluuden tai läheisyyden 

puolesta. Eettisyyttä ja ekologisuutta kannatetaan, 

muttei välttämättä läpikäyvästi 

ja kaikissa valinnoissa. Voidaan myös kysyä, 

miksi juuri kuluttajien olisi otettava 

vastuullisen toimijan rooli, jos muut toimijat 

eivät ole valmiita samaan. Kuluttajat 

odottavat myös muulta elintarvikeketjulta 

vastuun kantamista. 

Viime aikoina onkin keskusteltu myös 

yritysten yhteiskuntavastuusta. Yritysten 

olisi toimittava paitsi taloudellisesti myös 

ekologisesti ja sosiaalisesti kestävien periaatteiden 

mukaan. Suomessa elintarviketeollisuus 

on vähitellen alkanut entistä 

enemmän kiinnittää huomiota toiminnan 

vastuullisuuteen. Esimerkiksi Elintarviketeollisuusliiton 

tuoreessa elintarviketalouden 

ympäristöraportoinnin käsikirjassa 

korostetaan, että ympäristövastuullisuus 

ja sen raportointi ovat tärkeä osa yritysten 

laatutyötä. On siis viitteitä siitä, että ympäristöasiat 

aletaan vähitellen nähdä osaksi 

tuotteiden laatua, ei vain kustannustekijänä. 

Silti kuluttajien harteille ja kukkarolle 

asetetaan edelleen paljon vastuuta silloin 

kun keskustellaan elintarvikkeiden 

valikoimista. Periaatteena on pitkälti, että 

kuluttajat saavat sitä, mitä tilaavat. Jotta 

eettisyyden ja vastuullisuuden periaatteet 

leviäisivät koskemaan laajemmin ruoantuotantoa 

ja kulutusta, kuluttajien lisäksi 

vastuunottoa tarvitaan myös muilta yhteiskunnan 

ja elintarvikeketjun toimijoilta. 

Tämä edellyttää myös kansalaiskeskustelua 

siitä, miten eettisyyttä – oli se sitten 

ekologisuutta tai taloudellista ja sosiaalista 

oikeudenmukaisuutta – olisi edistettävä 

ruoantuotannossa ja -kulutuksessa. 


33

Miia Toikka 

LUSIKKA 

S O PA S S A 

Miten kuluttaja voi poistaa nälkää maailmasta? 

Hyvää huomenta, maailma! 

Kuten tavallisesti, aloitin tänäänkin 

päiväni lasillisella omenamehua, 

kupillisella mustaa kahvia 

ja myslillä jugurtin kera. Työmatkalla 

tein mielessäni inventaariota 

siitä, mistä kaikista maailman 

kolkista aamiaiseni oli pöytääni 

tullut. Mysli mainosti olevansa 

suomalaista, mutta sen seassa olleet 

banaanilastut ja rusinat eivät 

Suomessa kasva. Jugurtti oli suomalaista 

ja luomua, mehuomenia 

taas tuskin oli poimittu Suomesta, 

vaikka niitä täälläkin kasvaisi. 

Kahvini tuottajasta tiesin sen, että 

hänelle oli maksettu kahvinpavuista 

“reilu hinta“ - sen takasi 

paketin kyljessä koreileva Reilun 

kaupan merkki. Mutta kahvi 

oli kuitenkin suomalaisen firman 

paahtamaa ja pakkaamaa. 

Jo aamupalalla tulin moneen kertaan linkitetyksi 

kansainväliseen talouteen ja sitä 

kautta ihmisiin eri puolilla maailmaa. Aterian 

äärellä on huikeaa pohtia, millaisiin 

vaikutusketjuihin sen osaset meidät kytkevät. 

Useimmille nykysuomalaisille syöminen 

on osallistumista kansainväliseen 

ruokajärjestelmään. Yhä suurempi osa 

ravinnostamme tulee pöytiimme yhä kauempaa 

kotiseudultamme – mutta mistä se 

itse asiassa on peräisin? Maantieteellisten 

etäisyyksien pitenemisen myötä tiedämme 

yhtä vähemmän siitä, miten ruokamme 

on tuotettu, jalostettu ja kuljetettu, ja 

ketkä ovat osallistuneet tuohon ketjuun. 

On mahdotonta syödä vastuullisesti, jos 

emme tiedä, onko ateria päätynyt lautasellemme 

luontoa ja ihmisiä vahingoittavalla 

vai niiden hyvinvointia ylläpitävällä 

tavalla. 

Maailmankauppa jättää monet 

nälkäisiksi 

Kansainvälisellä ruokataloudella on 

suuri vaikutus ihmisten ruokaturvaan 

köyhissä maissa. Ruokaturva tarkoittaa 

sitä, että ihmisillä on saatavilla riittävästi 

tarvitsemaansa laadukasta, turvallista 

ja kulttuuriin sopivaa ravintoa, sekä sen 

hankkimiseen tarvittavat voimavarat. Nykymaailmassa 

noin miljardi ihmistä on 

vailla ruokaturvaa. Enemmistö nälkäisistä 

ja aliravituista asuu kehitysmaissa, vaikka 

heitä on myös rikkaissa teollisuusmaissa. 

Nälkä ei kohtele ihmisiä tasapuolisesti, 

Kuva on Unicefin norjalaisilta www-sivuilta 

http://www.unicef.no 


34

vaan siitä kärsivät erityisesti naiset ja lapset. 

Noin 70 prosenttia aliravituista elää 

maaseudulla. 

Nälkään ja köyhyyteen on aina monia 

syitä. Välittömien syiden, kuten kuivuuden 

tai tulvien, lisäksi taustalla vaikuttavat 

usein eriarvoisuus ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksien 

puuttuminen. Kansainvälisen 

ruokatalouden kautta myös meillä 

suomalaisilla on lusikkamme sopassa, kun 

nälkäongelmaan etsitään syitä ja ratkaisuja. 

Parin viime vuosikymmenen aikana 

kaupan vapauttaminen ja ruoantuotannon 

globalisoituminen on monissa kehitysmaissa 

heikentänyt maaseudun asukkaiden toimeentuloa. 

Kaupan vapauttamiseen liittyvät 

markkinoille pääsyn helpotukset eivät 

yleensä koidu köyhien pienviljelijöiden 

eduksi. Päinvastoin, useissa kehitysmaissa 

on koettu sama mikä Suomessakin: halvat 

tuontielintarvikkeet kilpailevat oman 

maan tuottajat ulos markkinoilta ja pakottavat 

heidät luopumaan elinkeinostaan. 

Kulutusvalinnat arjen politiikkaa 

Lähes 60 suomalaisjärjestön yhteinen Ruoka-aika-kampanja 

on pyrkinyt tekemään 

Suomessa tunnetuksi maailmankaupan 

rakenteiden vaikutusta nälän syihin. Kampanjassa 

on pyritty vaikuttamaan Suomen 

hallituksen kauppapoliittiseen linjaan ja 

tuotu esille myös kulutusvalintojen maailmanlaajuisia 

vaikutuksia. Kampanjan 

viesti kuluttajalle on kuulunut: suosimalla 

lähiruokaa, luomuruokaa ja Reilun kaupan 

tuotteita voit edistää nälän poistamista 

maailmasta. 

Joidenkin mielissä viesti on varmasti 

aiheuttanut hämmennystä. Reilun kaupan 

kohdalla linkki on suorin ja siksi helpoin 

ymmärtää. Reilun kaupan merkki takaa 

tuottajalle oikeudenmukaisen korvauksen 

työstään, joten esimerkiksi Reilun kaupan 

kahvin tuottajat ja heidän perheensä saavat 

vatsansa täyteen toisin kuin useimmat 

muut maailman 25 miljoonasta kahvinviljelijästä. 

Kahvin maailmanmarkkinahinta 

on niin alhainen, etteivät viljelijöiden tulot 

useinkaan riitä kattamaan edes tuotantokustannuksia. 

Mutta mitä tekemistä suomalaisen lähi- tai 

luomuruoan ostamisella on kehitysmaiden 

nälkäisten kanssa? Kulutusvalinnat eivät 

ole vain yksittäisiä ostopäätöksiä, vaan 

myös poliittisia tekoja. Kun valitsemme 

ruokapöytäämme yhä useammin lähiruokaa 

ja luomutuotteita, viestimme samalla 

päättäjille, millaista ruoantuotantoa haluamme 

heidän tukevan. 

Köyhien maiden maataloustuotannon 

liiallinen vientisuuntautuminen voi olla 

vaarallista, sillä usein suurtuottajien ja - 

tilallisten käsissä oleva vientituotanto kilpailee 

suoraan siitä viljelysmaasta, jonka 

pitäisi olla takaamassa alueen ruokaturva. 

Kehitysmaissa olisikin parempi ensin huolehtia 

ruokaturvasta tuottamalla riittävästi 

ravintoa omiin tarpeisiin. Teollisuusmaissa 

taas olisi kulutettava se, mitä täällä 

tuotetaan, jotta ylijäämien polkumyynti 

saataisin vähenemään. Siten lähiruoan 

suosiminen vaikuttaa myös kehitysmaiden 

ruokaturvaa edistävästi. Luomuruokaa 

syömällä tuemme lisäksi ekologisesti kestävää 

maataloustuotantoa emmekä ole 

mukana luomassa teollisesta maataloustuotannosta 

aihetuvia ympäristöongelmia. 

Ruokavalinnat avaavat tavalliselle ihmiselle 

paljon pieniä mahdollisuuksia toisin 

toimimiseen. Pienillä arkisilla ratkaisuilla 

voimme kovertaa lisää tilaa kestävämmille 

tuotantotavoille ja heittää siten kapuloita 

teollistuvan ja globaalistuvan ruokatalouden 

rattaisiin. Ja mikä parasta - kun tunnemme 

olot, joissa ruokamme on tuotettu, 

voimme olla varmoja, ettemme lusikoi toisen 

lautaselta! 


35

Johanna Parikka Altenstedt 

KAHVIN 

MATKA 

Voiko kuluttaja jäljittää sertifioidun kahvinsa alkuperätilan maapallon toiselle puolelle? 

Suuret kahvifirmat lanseeraavat nyt kilvan 

maailmalla sertifioituja kahvejaan, joten 

kaupan hyllyllä on nykyään yhtä sun toista 

leimaa ja symboolia, joiden taustaa tavallinen 

ostaja ei välttämättä aina tunne. Pohjoismaissa 

sekä Kraft ( ei tosin Suomessa) 

että Arvid Nordqvist ovat ihan hiljan tuoneet 

markkinoille uudet sertifoidut tuotteensa 

edellisten rinnalle. Suomessa suuret 

– Paulig ja Meira - ovat lähteneet mukaan 

jo vuosia sitten, ja markknoiltamme löytyy 

myös runsaasti pieniä sertifioidun kahvin 

tuojia, joista mainittakoon vaikkapa Suomen 

kirkko,. Porvoon paahtimo, Reilun 

kaupan kahvi, siirtomaakauppojen omat 

merkit, sekä esim. Mokkamestarit Tampereella. 

Samalla moni asiaan vihkiytymätön 

kysyy, meneekö kahvista maksettu 

korkeampi hinta todellakin maailman 

köyhien kahvintuottajien hyväksi. 

Lontoossa sijaitseva Consumers´ International 

on alkuvuodesta alkaen kartoittanut 

sitä, miten reilun kaupan, sekä muiden 

sertifoitujen kahvien markkinat toimivat 

jäsenmaissa. Consumers´International 

(CI) eli Kuluttajien kansainvälinen on yli 

sadassa jäsenmaassa sijaitsevien kuluttajajärjestöjen 

kattojärjestö. Hankkeen piiriin 

on kuulunut kolme tuotantomaata, sekä 

kourallinen kahvin kuluttajamaita eli päätemarkkinamaita. 

Suomi on projektissa ollut 

mukana Kuluttaja –lehden ja Kuluttajatkonsumenterna 

ry:n kautta, koska olemme 

yhä maailman suurin kahvinjuoja maa per 

pää, sillä litkimme keskimäärin viisi kupillista 

päivässä joka iikka. Kakkosmaa 

Tanska on myös tutkittu, sillä siellä kulutetaan 

nelisen kupillista päivässä – mutta 

silti huomattavasti enemmän sertifioitua 

kahvia kuin meillä. Maailman johtava sertifioidun 

kahvin kuluttajamaa on tällä hetkellä 

Hollanti – ja suurin tuotantomaa on 

Brasilia. Kaksi muuta tutkimuksen piiriin 

kuuluvaa tuotantomaata ovat Vietnam ja 

Uganda, molemmat nousevia kahvintuotantomarkkinoita. 

Tutkimuksen tekemiseen palkattiin riippumattomasta 

ympäristö- ja taloustutkimuslaitos 

IIED:stä taloustieteiden tohtori 

ja tutkimusjohtaja Maryanne Grieg-Gran, 

jolla itsellään on norjalaisia juuria – ja 

kyky lukea skandinavialaisia kieliä. 

- Siitä on ollut hyötyä tutustuessani varsinkin 

Tanskan tilanteeseen, hän sanoo. 

Lokakuussa tutkimusryhmä ja markkinamaiden 

edustajat kävivät Brasiliassa, 

Minas Geraisin osavaltiossa tutustumassa 

pieniin ja suuriin sertifioidun kahvin tuontantotiloihin. 

Kenttätutkimuksen tulokset 

osoittivat selkeästi, että reilun kaupan, 

Utz Kapeh, luomu- ja Rainforest Alliance 

– sademetsien suojelusertifikaatti – merkit 

tuovat varoja tuottajille, ja suojaavat paikallisia 

yhteiskuntia ekologisesti ja sosiaalisesti. 

Ipanema kahvitila on maailman suurin 

sertifioidun kahvin tuottaja. Tilalla on tällä 

hetkellä m.m. Rainforest Allianssin ja Utz 

Kapehin sertifikaatit. Rainforest Allianssi 

suojaa sademetsiä vaatien, että tietty 

osa – jopa puolet – kahvitilasta on oltava 

vanhaa sademetsää, tai kahviviljelmistä 

jälleenistutettua metsää, sekä että metsäpalstojen 

välille kahviplantaasien halki 

on luotava metsitettyjä käytäviä eläinten 

liikkumista varten. Utz Kapeh puolestaan 

on alueen sosiaalisten ja työolojen kehittämisen 

takuu, jolla varmistetaan minimipalkat, 

hyvät ja turvalliset työolosuhteet, 

sekä lapsityövoiman kielto. Ipanema on 

moderni tila, jolla on lähes 800 palkallista 

sekä yli parituhatta kausityöläistä. 

Pääkonttorissa toimii tietokoneellistettu 

keskus, jonka kautta yhteydet asiakkai- 


36

siin – kuten amerikkalaiseen kahvilajättiin 

Starbuckiin – hoidetaan modernin Skype 

-nettipuheluohjelmiston avulla. 

- Lähdimme mukaan sertifoidun kahvin 

tuotantoon kymmenen vuotta sitten, 

ja meitä pidettiin hulluina. Mutta nyt 

olemme kohentaneet alueen elintasoa ja 

elämänlaatua huomattavasti, ja arvostelijamme 

ovat lähteneet matkimaan meitä. 

Sertifioidun kahvin salaisuus on pitkät 

sopimukset, joissa määritellään aika, tuotetun 

kahvin määrä ja vähittäishinta. Sertifikaattifirmat 

puolestaan tarkastavat, että 

tilat suorittavat kaikki luvatut muutokset 

sovittuun tapaan. Maksamme sertifikaatista 

vuosittaista hintaa. Liiketoiminnan 

suunnitelmallisuus lisääntyy – ja nyt jopa 

osakkaammekin alkavat ymmärtää idean 

hyödyn, Washington Rodrigues, Ipaneman 

toimitusjohtaja sanoo. 

Ipanemalla on läheisessä kaupungissa lastentarha, 

ja työhankkeita, kuten esimerkiksi 

ompelimo, joka perustettiin osuuskuntana 

– ja jonka osakkaat saavat kokonaan 

vuoden vaihateesta. 

- Me emme ole ompelubisnes, vaan olemme 

auttaneet ihmisiä auttamaan itseään 

maksamalla ensin tilat ja niiden vuokran 

sekä investoimalla. Nyt tuotanto pyörii 

omalla painollaan ja me vetäydymme siitä 

täysin pois, Ipaneman tiedottaja Edgar XX 

selittää. 

Juuri suunnitelmallisuus on salaisuus 

myös Coopfam pientilanomistajien onnistumisen 

takana. Vuoristoilla sijaitsevien 

pienten perhetilojen tuotanto tuskin riitti 

perheen ruokkimiseen vielä kymmenen 

vuotta sitten. Sen jälkeen, kun pientilalliset 

loivat osuuskunnan, jossa jokaisella 

perheellä on yksi ääni, asiat ovat alkaneet 

parantua. Osuuskunta hankki koneen, jolla 

kuivatut kahvimarjat rikotaan ja pavut 

siilataan koon mukaan talteen. Kahvinviljelijät 

ovat opetelleen uusia luonnonmukaisia 

menetelmiä ja luopuneet täysin 

haitallisista kemikaaleista. 

- Olemme huomanneet lastemme terveyden 

parantuneen, ja nykyään lapsemme 

saavat myös käydä koulua. Saamme myös 

hammashoitoa, kertoo XX, joka oli mukana 

muuntamassa ensimmäistä pientilaa 

luonnonmukaisen sertifikaatin vaatimuksia 

vastaavaksi. YY läheiseltä tilalta puolestaan 

esittelee ylpeänä traktoria, joka on 

hankittu sen jälkeen, kun sertfioitu kahvi 

on tuottanut lisätuloja sekä antanut pitkän 

kontraktin avulla suunnitteluvaraa pienelle 

tuottajalle. 

- Ennen myrsky saattoi viedä koko vuoden 

tuotannon, ja sen jälkeen elettiin kädestä 

suuhun, mutta nyt voi suunnitella 

ja laintata rahaa tarvittaessa, eikä kaikkea 

tuotantoa tarvitse heti edes myydä, vaan 

sitä voi varata tulevaksi kaudeksikin tarpeen 

tullessa jos on ylituotantoa markkinoilla. 

Tämä auttaa meitä selviytymään ja 

kehittymään. 

Kuluttajien kannalta on merkittävää, 

että kupissa oleva kahvi voidaan jäljittää 

tietylle tilalle, jotta voi olla varma siitä, 

että kahvi todellakin tekee tehtävänsä. Tulevaisuudessa 

CI:n kuluttajajärjestöt aikovatkin 

paneutua siihen, miten kaiken kahvin 

jäljitettävyyttä voidaan parantaa. Nyt 

pakettien kyljessä voi lukea melkein mitä 

vain – keskiamerikkalaisista kahvinviljelimistä 

pohjoisafrikan tummaan paahtoon 

– mikä ei sano kuluttajalle juuri mitään. 

Sertifoitu kahvi eroaa tässä suhteessa, sillä 

esim. Mokkamestareiden verkkosivulta on 

mahdollista tarkalleen löytää tiedot kahvitiloista, 

joilta pavut ostetaan. 

Consumers Internationalin raportti julkaistaan 

joulukuussa. Alustavien tuloksien 

mukaan tutkumustulokset viittaavat siis 

siihen, että sertfioitujen kahvien ostaminen 

kannattaa tuottajien näkökulmasta 

– eli maksamamme hinta reilun kaupan 

kahvista menee todellakin sinne minne 

pitääkin. Samalla kuluttajien kannalta on 

kuitenkin huolestuttavaa se, että merkkejä 

alkaa olla markkinoilla niin montaa eri 

sorttia, että on vaikea tietää, mikä tarkoittaa 

mitäkin. Kuluttajien hämmennys voikin 

johtaa siihen, ettei merkinnöistä piitata. 

Suomen kannalta kaikki viittaa myös siihen, 

että täällä yhä juodaan merkittävästi 

vähemmän sertifoitua kahvia kuin muissa 

pohjoismaissa. Kovan hinnan lisäksi syynä 

lienee osittain erityinen suomalainen 

kahvimakumme – kahvi on paahdettava 

ja tuotettava tietyllä tavalla meidän tottumustemme 

mukaan. 


37

YKSITYISKOHTAISIA TIETOJEN 

SAANNIN PERIAATTEITA: 

Tietojen saanti auttaa kuluttajia tekemään 

vastuullisia valintoja. 

MITÄ 

? 

Tuotanto- ja kulutusmalleilla on tärkeä 

merkitys kestävän kehityksen edistämiselle, 

varallisuuden globaalille jakautumiselle ja 

tulevien sukupolvien elinolo suhteiden paranemiselle. 

Tällä hetkellä vallitsee informaation epätasapaino 

tuottajien ja kuluttajien välillä sekä 

tuotantoketjujen osapuolten kesken. 

Tietoliikenneteknologian kehitys mahdollistaa 

ajantasaisen ja täsmällisen tiedon 

korjaamisen milloin vain ja suojelee samalla 

kuluttajia ei –toivotulta ja liialliselta tiedolta. 

ON LAADITTAVA OHJEITA JA 

SÄÄNTÖJÄ, JOIDEN PERUSTEELLA: 

Kuluttajien on saatava tehokkaasti horisontaalisesti 

kulkevaa tietoa. 

Kuluttajien on saatava tietoja tuotteiden 

ja palveluiden, tuotantoprosessin ja koko 

tuotantoketjun sosiaalisista ja taloudellisista 

näkökohdista. 

Tuottajien on kaikkialla tuotantoketjussa ja 

teollisuudessa kerättävä näitä tietoja. 

Tietojen saannin tarkoituksena on, että 

kuluttajat pystyvät tekemään vastuuntuntoisia 

valintoja. 

OSTAT 

Kansainvälinen kuluttajajärjestöjen liitto (Consumers International,CI) hyväksyi 

yleiskokouksessaan 15.10.2003 ”Oikeus tietoon” –asiakirjan, The International 

Consumer Right to Know Act, ICRTK. Asiakirja on tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi 

kansallisten kuluttajaohjelmien tietojen saantia koskevien periaatteiden mallina. 

Asiakirja on tärkeä ennen kaikkea kehitysmaiden kuluttajille, joiden kotimaissa 

kuluttajansuoja voi olla hyvin sattumanvaraista. Globaalia kuluttajien tiedon saantia 

ajatellen asiakirjalla on merkitystä myös meillä Pohjoismaissa. 

Asiakirjan periaatteet lyhennettyinä ovat seuraavat 

Erityisen tärkeätä on, että kuluttajat saavat tietoja tuotantoprosessien ja –ketjujen alusta 

lähtien niiden kaikissa vaiheissa. Tämä vaatimus johtuu maailman sosiaalisesta ja taloudellisesta 

kehityksestä. Markkinoiden ja valtioiden välinen suhde on muuttunut, minkä 

seurauksena myös viranomaisten, kuluttajien ja yritysten keskinäiset suhteet ovat muuttuneet. 

On syntynyt tarve käydä julkista keskustelua tuotannon ja kulutuksen sosiaalisista 

ja taloudellisista näkökohdista. Valtioilla on kuitenkin vastuu järjestää sellaiset markkinamekanismit, 

jotka huolehtivat sosiaalisesti ja taloudellisesti toivottavista tuloksista. 

Tuottajia on rohkaistava sitoutumaan 

vastuulliseen ja läpinäkyvään tuotantoon ja 

luomaan itsesääntelyä tuotantoketjussa ja 

teollisuudessa. 

Kuluttajalla on oikeus pyytää sosiaalisia 

ja taloudellisia tietoja kaikista tuotannon vaiheista. 

Pyyntö esitetään tuotteen tai palvelun 

myyjälle. Jos pyyntö liittyy tuotantoketjun 

informaatioon, on myyjä velvollinen lähettämään 

pyynnön eteenpäin ketjussa. 

Kuluttajien järjestö voi pyytää tietoja myös 

kauempana tuotantoketjussa olevilta. 

Kaikki tuotantoketjun yritykset ovat velvollisia 

antamaan pyydettyjä tietoja. Pyynnöt on 

voitava perustella. 

Yritysten tulee omatoimisesti tarjota tietoja 

kuluttajille. Tuotantoa koskevien viranomaisille 

annettavien asiakirjojen tulee olla myös kuluttajien 

saatavilla. Yritysten on taattava, että tieto 

on helppotajuista, kattavaa ja oikea-aikaista. 

Myös tuotekehittelystä ja uusista ideoista tulee 

antaa tietoja kuluttajille. 

Poikkeuksen tietojen antamisvelvoitteeseen 

muodostavat vain yksityisyyttä, kansallista 

turvallisuutta tai ihmiselle terveyden vaaraa 

aiheuttavat tiedot. 


38


WTO 

ja 

KULUTTAJAT 

Seuraavassa kerron Kansainvälinen kuluttajajärjestöjen 

liiton ehdotukset siitä, 

miten maailman kauppajärjestön WTO 

(World Trade Organisation) säännöt saataisiin 

palvelemaan paremmin kuluttajia. 

Tällä hetkellä miljardi kuluttajaa joutuu 

selviämään hengissä alle yhdellä dollarilla 

päivässä. Miljardi ihmistä joutuu tulemaan 

toimeen ilman puhdasta juomavettä ja 

kelvollista viemäröintiä saatika, että heillä 

olisi sähköä tai puhelinta käytössään. Yli 

kaksi miljardi ihmistä ei saa elintärkeitä 

lääkkeitä. Lisäksi1.5 miljardia kuluttajaa 

kehitysmaissa on taloudellisessa ahdingossa 

epäreilujen maataloustukiaisten 

vuoksi. 

Paremmat ja reilummat kaupankäynnin 

säännöt ovat elintärkeitä, jos aiomme 

saavuttaa Vuosituhatjulistuksen kehityspäämäärät 

ja tehdä köyhyydestä historiaa. 

Consumers International vaatiikin, 

että WTO sääntöjen tulee: 

keskittyä kuluttajatarpeisiin, eikä 

liike–elämän vaatimuksiin 

ottaa huomioon kuluttajien tarpeet 

kaikessa kaupankäynnissä 

taata peruspalvelut kaikille 

kuluttajille kaikkialla 

avata rikkaan maailman markkinat 

kehitysmaiden tuotteille 

romuttaa epäreilut tukiaiset ja 

pysäyttää tuotteiden polkuhintaan 

myynti köyhille maille 

suojella kuluttajien oikeutta saada 

informaatiota 

GATS pitää luonnostella uudestaan 

Consumers International (CI) on huolissaan 

siitä, että maat, jotka tekevät palvelusitoumuksia 

GATS –sopimuksen alaisena, 

vapauttavat palvelut ennen kuin asianmukaiset 

kuluttajasuoja- ja kilpailulait on 

tehty. 

GATS –sopimus (Sopimus palvelusten 

kaupan vapauttamisesta) täytyy CI:n mielestä 

luonnostella uudelleen. Sen pitää sisältää 

hallituksien oikeudet säännellä palveluita 

ja kuluttajan oikeudet on taattava 

palveluehdoissa. 

Maatalouteen vaaditaan huomattavia 

muutoksia 

Monet kuluttajat pitävät tärkeimpänä 

kohtuuhintaisen,hyvälaatuisen ruoan saamista. 

Miksi tämä ei toteudu läheskään 

kaikkien kohdalla? Syynä on se, että teollisuusmaat, 

etenkin EU, USA ja Japani, tukevat 

maatalouden vientiä ja pitävät yllä 

tulliesteitä. Täten ne pitävät yllä korkeita 

ruoan hintoja omilla markkinoillaan ja 

epäreiluja esteitä kehitysmaiden tuottajia 

vastaan. Samaan aikaan tuetut tuotteet 

myydään polkuhintaan kehitysmaiden 

markkinoilla ja täten riistetään paikallisilta 

maanviljelijöiltä heidän markkinansa ja 

toimeentulonsa. 

Consumers International patistaa WTO: 

ta: romuttamaan Euroopan Unionin, USA: 

n ja Japanin maatalouden vientitukiaiset 

vuoteen 2010 mennessä. Kieltämään kaiken 

kaupankäyntiä vääristävän kotimaisen 

tuen teollisuusmaissa vuoteen 2010 mennessä. 

Takaamaan, että maataloussopimus 

(Agreement on Agriculture) tukee ruoan 

turvallisuutta kehitysmaissa. Eriyisesti 

niille kehitysmaiden maataloustuotteille, 

jotka hyödyttävät pieniä tuottajia, tulee 

taata nykyistä parempi pääsy markkinoille 

pääsy. Näistä muutoksista on sovittava 

vuoden 2005 kokouksessa. 

Muiden kuin maataloustuotteiden 

markkinoillepääsy 

Consumers Internationalille vaatimus 

Non Agricultural Market Access (NAMA) 

– neuvotteluissa kaupan esteiden vähentämisestä 

ei saa heikentää kuluttajan oikeuksia. 

Esimerkiksi turvallisuus -ja ympäristömerkintöjen 

vaatimustasoa ei saa 

alentaa. 

Globaaleista säännöistä neuvotellaan 

The World Intellectual Property Organization, 

WIPO, neuvottelee uusista 

globaaleista säännöistä, joka sallisi joustavamman 

tavan hyödyntää aineettomia 

omaisuuksia. Consumers International tukee 

tätä aloitetta. 

CIn mielestä WTO:n täytyy lykätä Trade 

Related Aspects of Intellectual Property 

Rights (TRIPS) –sopimuksen toteuttamista 

kehitysmaissa siihen asti kunnes WIPOn 

neuvottelut on saatu päätökseen. Lisäksi 

WTOn tulee taata kehitysmaille elintärkeät 

lääkkeet kannattavalla hinnalla. 

Kuluttajat-Konsumenterna ry on ainoa 

suomalainen täysjäsen CI:ssä. 


39

Anne Paalo 

PUHDAS 

VESI 

RIITTÄÄKÖ SITÄ KAIKILLE? 

Kun maapalloa katsoo avaruudesta, sitä voisi kutsua siniseksi 

vesipalloksi. Valitettavasti kuitenkin 94 % kaikesta maailman 

vedestä on suolaista. Puhdas makea vesi on ihmisten elinehto, 

mistä johtuen monet kehitysmaiden terveysongelmat ovat 

puhtaan veden puuttumisen ja niukkuuden seurausta. 

Johannesburgissa vuonna 2002 pidetyn 

kestävän kehityksen kokouksen eräs päätös 

oli saada turvatuksi kaikille maailman 

ihmisille puhdasta vettä. Päivittäinen käyttövesi 

tulisi lisäksi saada helposti. Nyt vettä 

haetaan useissa maissa pitkien matkojen 

päästä ja kuljetus vie paljon aikaa. Veden 

noutamiseen voi afrikkalaisilta naisilta kulua 

4 - 5 tuntia päivässä. Kaivojen rakentamiskustannukset 

ovat korkeita erityisesti 

vähävetisissä köyhissä maissa. 

WHO:n suositusten mukaan pitäisi jokaisen 

ihmisen saada käyttöönsä noin 50 

litraa vettä päivittäin. Yhteiset vesivaramme 

maapallolla ovat kuitenkin jakautuneet 

kovin epätasaisesti. Kolmannes ihmiskunnasta 

kärsii makean veden puutteesta. 

Monessa maassa ovat puhtaat pohjavedet 

huolestuttavasti vähentyneet. Viidenneksellä 

maapallon asukkaista ei ole edes 

riittävästi terveellistä juomavettä ja puolet 

heistä on ilman kunnollista käymälää. 

Japanissa pidettiin maaliskuussa 2003 

maailman vesifoorumi. Siinä todettiin 450 

miljoonan ihmisen 29 valtiossa kärsivän 

veden puutteen aiheuttamista ongelmista. 

Tähän riskialueeseen kuuluu osia Etelä- 

Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Keski-Aasiasta, 

Pakistanista sekä Intiasta ja Kiinasta. 

Edelleen suuret alueet Pohjois- ja Etelä- 

Amerikkaa, erityisesti USA:n länsirannikko 

ja jopa osittain Pohjois-Eurooppa ovat 

ongelma-alueita puhtaan veden suhteen. 

Erään ennusteen mukaan kärsii vuonna 

2025 noin 2,7 biljoonaa ihmistä vesipulasta. 

Puhtaan juomaveden saatavuus on 

keskeisiä kestävän kehityksen päämääriä. 

Saastunut vesi on pelottavaa, koska se 

yleensä sairastuttaa ihmisiä ja myös eläimiä 

ja on vaarana koko luonnolle. 

Ilmastonmuutos vaikuttaa veden saatavuuteen, 

kun kuivuus ja tulvat lisääntyvät. 

Monet isot joet ovat saastuneita ja kärsivät 

vuosittain veden puutteesta. Samoin isot 

järvet makean veden varastoina ovat osittain 

kuivuneet tai saastuneet. Myös maapallon 

kosteikot, esimerkkinä suot, ovat 

lyhyessä ajassa puoliintuneet määrältään. 

Ihmiskunta on vasta heräämässä todellisuuteen 

ymmärtääkseen veden rajalliseksi 

luonnonvaraksi. 

Suurimman osan maapallon makeista 

vesivaroista käyttää maatalous. Keinokastelun 

tuomista ongelmista on ikävä esimerkki 

Aral -järven pinnan lasku yli puolella, 

mikä on aiheuttanut alueella valtavia 

ympäristöongelmia. Myös teollisuus käyttää 

enemmän vettä kuin ihmiset, vaikka 

välillisesti kaikki vesi kuluu ihmisten tarpeiden 

tyydyttämiseen. Ihmisten henkilökohtainen 

kulutus on 8 %, teollisuuden 23 

% ja maanviljelyn kasteluineen peräti 69 

% kaikesta makean veden käytöstä. Veden 

säästäminen ja jätevesien tehokas puhdistaminen 

ovat siis tulevaisuuden haaste, 

mutta ne pitää opetella jo nyt! 

Vesi on elinehto kaikelle elämälle. Ihminen 

kuolee ilman vettä muutamassa 

päivässä. Normaali elimistön veden tarve 

on 2,5 litraa vuorokaudessa. Siitä 1,2 litraa 

juodaan, ruuan mukana saadaan noin litra. 

Noin 1,3 litraa poistuu virtsan mukana, 

loput ulosteen, keuhkojen ja ihon kautta. 

Jo 80 litraa vettä vuorokaudessa riittää 

kohtuulliseen elämänlaatuun. Muinaisessa 

Roomassa rikkaat käyttivät vettä 

jopa 1000 litraa päivässä, vaikka kovakin 

vedenkuluttaja selviää yleensä alle 

240 litralla. Suomalainen käyttää vettä 

keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa. 

Amerikkalainen puolestaan kuluttaa sitä 


40

70 kertaa enemmän kuin afrikkalainen. 

Yksi kylpyammeellinen vettä riittää viiteen 

suihkukäyntiin. Vuotava vessanpönttö voi 

liruttaa 100 litraa vettä vuorokaudessa. 

Vesi on jokaisen maapallolle syntyneen 

ihmisen luontaisetu samalla tavoin kuin 

puhdas ilma, joten sen kaupallistaminen 

on monen mielestä arveluttavaa. Vesibisnes 

on kuitenkin jo maailmassa alkanut. 

EU on esimerkiksi esittänyt vesihuollon 

avaamista kansainväliselle kilpailulle. Vesi 

on myös ollut mukana Maailman kauppajärjestön 

WTO :n palvelukauppaneuvotteluissa. 

Tässä yhteydessä on sanottu, ettei 

yksityisten yritysten tulo vesimarkkinoille 

vielä tee vedestä kauppatavaraa, vaan 

kyse on ainoastaan palvelun tarjoamisesta. 

Näillä asioilla ei ole kuitenkaan eroa, sillä 

palvelulla on aina hinta, joka jonkun on 

maksettava. Jo nyt yksityiset vesiyritykset 

palvelevat kehitysmaiden kaupungeissa 

vain pientä maksukykyistä vähemmistöä. 

Yritykset saattavat sopia kyllä valtion tai 

paikallisviranomaisten kanssa, että nämä 

ottavat vastuun veden toimittamisesta 

maksukyvyttömille. Sopimukset laaditaan 

sitten joko yritysten ehdoilla, jotta ne saavat 

voittonsa tai toiminta tulee vähitellen 

yrityksille kannattamattomaksi ja siitä 

luovutaan – taas ovat köyhät ilman vettä. 

Kehitysmaissa on myös alueita, joissa 

järjestelmän huonon valvonnan takia on 

vettä riittänyt lähinnä varakkaiden tarpeisiin, 

vaikka kaikkia ihmisiä on laskutettu 

ja yhteiskunta on tukenut toimintaa. 

Tällä hetkellä yksityiset yritykset hoitavat 

kymmenisen prosenttia maailman 

vesihuollosta. Vesivarojen hupeneminen 

kiinnostaa suurfirmoja, koska vesikaupalla 

voi menestyä. Eurooppalaiset alan jätit 

Suez ja Vivendi Environnement hallitsevat 

kaksi kolmannesta maailman vesimarkkinoista. 

Etelä-Afrikan tapahtumat vesihuollon 

yksityistämishankkeiden jälkeen on tarkkaan 

dokumentoitu. Käytännössä toimet 

heikensivät kaikkein köyhimpien mahdollisuutta 

saada puhdasta vettä, kun ennen 

ilmaiset vedenjakelupisteet maksullistettiin, 

asennettiin vesimittarit, korotettiin 

maksuja ja vesimaksujen keräämistä tehostettiin. 

Köyhimpien perheiden tuloista 

pelkästään vesimaksut veivät useita kymmeniä 

prosentteja. Kun kalliiseen vesijohtoveteen 

ei ole ollut varaa, on saastunut 

luonnonvesi aiheuttanut tautiepidemioita 

kuten koleraa. 

Kehittyvä tekniikka on tuonut apua vesiongelmiin. 

Esimerkiksi suomalaista Nerox 

-teknologiaa on käytetty veden puhdistamisessa 

katastrofialueilla. Laitteella 

voidaan puhdistaa juomavettä järvi- ja 

sadevedestä ja jopa kolerabakteeripitoisesta 

vedestä. On myös kehitetty helppo 

testi paljastamaan juomaveden bakteeripitoisuus. 

Se tehdään paperiliuskalla, joka 

värjäytyy bakteerimäärän mukaisesti. 

Suomessakin kukoistaa pullovesibisnes, 

tosin meillä juodaan pullovesiä paljon vähemmän 

kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi 

ranskalainen juo yli sata litraa pullovettä 

vuodessa, kun suomalaiselle riittää 

litra. Pulloissa on lähdeveden ohella kaivoja 

porakaivovettä ja vesijohdosta tulevaa 

talousvettä. Lisäksi on tarjolla perinteisiä 

luonnon kivennäisvesiä. Tutkimusten mukaan 

voi vesijohtovesi kuitenkin olla laadukkaampaa 

kuin pullovesi. Pulloveden 

ekologinen reppu tulee painavaksi, kun 

sitä rahdataan ympäri maailmaa. Lähivesi 

tulee paljon halvemmaksi, jos sitä yleensä 

saa. 

Suomen vesien tila on arvioitu parhaimmaksi 

122 maan joukossa, mutta 

veden saatavuudessa sijoitumme vasta 45 

sijalle. Pohjavesiämme uhkaa muun muassa 

teiden talvisuolaus. Myös Suomessa 

on aikoinaan kannettu vettä ja vesipula 

oli tavallinen ilmiö, kun kaivot kuivuivat. 

Esimerkiksi Turussa oli vakava vesipula 

1920-luvulla, kun Aurajoen vedenpinta 

laski. Kotitaloudet saivat silloin säännöstelykorteilla 

päivittäisenä vesiannoksena 10 

litraa henkeä kohti. 

NÄIN KULUTAMME 

NYT VETTÄMME: 

peseytyminen 60 litraa 

wc:n huuhtelu 40 litraa 

keittiö 30 litraa 

pyykki ja siivous 25 litraa 

NÄIN VOIMME SÄÄSTÄÄ 

VETTÄMME: 

anna veden viiletä jääkaapissa, 

älä juoksuttamalla 

käy suihkussa, älä ammeessa 

lämmin vesi on kaksi kertaa kalliim 

paa kuin kylmä 

pese vaatteita ja astioita täysiä 

koneellisia 

pese astiat altaassa, älä juoksuta 

vettä 

korjaa vuotavat hanat ja vessat 

kastele kasvit ja kukat illalla 

hanki vessaan säästöhuuhtelu 

(ellet ole jo luopunut vesivessasta!) 

SUOMALAINEN VESIKAMPANJA 

Kirkon ulkomaanapu ja Finn Spring OY 

aloittivat yhteisen vesikampanjan toukokuun 

lopulla 2005. Sen ideana on 

saada Suomessa myytyä miljoona pulloa 

Finn Aqua -etiketillä varustettua lähdevettä 

ja jokaisen myydyn pullollisen 

hinnasta annetaan 3 senttiä kaivojen 

rakentamiseen Sierra Leonessa, Intiassa 

ja eri puolilla Afrikassa. Kampanjan 

suojelijana on piispa Eero Huovinen. 

Kaivon perustaminen kyliin kehitysmaissa 

helpottaa ihmisten elämää huomattavasti, 

koska pitkät vedenhakumatkat 

loppuvat ainakin sateisina aikoina. Kunnollinen 

kaivo, josta saa puhdasta vettä, 

ehkäisee monia sairauksia ja ripulia. Hyvän 

kaivon rakentaminen on kallista, jos 

vesi on kymmenien metrien syvyydessä. 

Kun naiset lähtevät vedenhakumatkoille, 

suosituilla kaivoilla menee matkojen lisäksi 

aikaa jonottamiseen. Suurissa perheissä 

naiset voivat tehdä kaksikin vedenhakumatkaa 

ja tuoda molemmilla kerroilla yhden 

ruukullisen vettä. Usein kantamuksena 

on myös pienin lapsista. 


41

MITEN SUOMALAISET SUHTAUTUVAT 

REILUUN 

Anne Paalo 

KAUPPAAN 

Reilun kaupan yhdistys selvitti suomalaisten 

suhtautumista eettiseen 

kaupankäyntiin puhelinhaastatteluilla 

maaliskuussa 2005. Vastaajina oli 

kolmisen sataa 18 – 64 -vuotiasta henkilöä. 

Otos edusti tilastollisesti suomalaista 

väestöä. 

Tutkimuksen mukaan peräti 43 prosenttia 

vastaajista kertoi ostavansa tuotteita 

eettisin perustein. Tällaiseksi perusteeksi 

ilmoitettiin esimerkiksi lapsityövoiman 

käytön kieltäminen. Peräti 66 prosenttia 

sanoi jättävänsä tuotteen ostamatta, jos on 

epäilyä, että valmistamisessa on käytetty 

lapsityövoimaa, mikä yhä on suuri ongelma 

maailmassa. 

Reilun kaupan merkin ja järjestelmän 

kertoi tuntevansa jopa 83 prosenttia haastatelluista. 

Ja noin joka neljäs suomalainen 

näyttää tämän tutkimuksen mukaan hakevan 

aktiivisesti tietoja yritysten toiminnasta 

löytääkseen eettisesti oikein tuotettuja 

tuotteita. 

Lapsityövoiman käytön ohella suurimmiksi 

epäkohdiksi ilmoitettiin ihmisoikeuksien 

rikkominen ja naisten heikko asema 

kehitysmaissa. Nämä rikkeet liitettiin 

erityisesti vaatteiden, mattojen, lelujen ja 

sisustustavaroiden tuotantoon. Vastanneiden 

mielestä myös kahvin ja banaanin 

viljelyyn liittyy eettisesti arveluttavia tuotanto-olosuhteita. 

Haastatellut kuluttajat uskoivat voivansa 

ostovalinnoillaan vaikuttaa kaupankäynnin 

eettisyyteen ja jopa 75 prosenttia 

heistä oli valmiita maksamaan enemmän 

eettisesti tuotetusta tavarasta. Joka viides 

kertoi välttävänsä tiettyjen tuotteiden ostamista 

tai tietyissä liikkeissä asioimista eettisillä 

perusteilla. Suurin osa uskoi eettisen 

kuluttamisen kasvuun lähivuosina, vaikka 

eettisesti tuotettuja tavaroita on vielä vaikea 

löytää. 

Tämän tutkimuksen perusteella 57 prosenttia 

suomalaisista oli ostanut Reilun 

kaupan tuotteita. Heidän joukossaan eniten 

oli yli 40-vuotiaita naisia, jotka asuvat 

isoissa kaupungeissa ja joilla on korkeakoulu- 

tai yliopistotutkinto. Ensimmäinen 

peruste ostopäätökseen oli eettisyys, sen 

jälkeen ilmoitettiin kokeilunhalu. Jos lähikaupasta 

ei löytynyt eettisiä tuotteita, oli 

pari prosenttia valmis vaihtamaan kauppaa. 

Haastattelujen perusteella tunnetuimpia 

reilun kaupan tuotteita 

Suomessa olivat kahvi ja banaani. 

Naiset ilmoittivat ostavansa reiluja banaaneja, 

teetä, kaakaota, sokeria ja hunajaa 

ja miehet puolestaan kahvia, ananaksia, 

viinirypäleitä, mangoja ja täysmehua. 

Tammi - maaliskuussa 2005 myytiin yli 30 

prosenttia enemmän reiluja tuotteita kuin 

vuotta aikaisemmin. Erityisesti banaanien 

myynti on kasvanut jatkuvasti. 


42

Eva Heiskanen 

Kuluttajatutkimuskeskus 

JÄRJESTÄYTYNEESTÄ 

VASTUUTTOMUUDESTA 

YHTEISKUNTAVASTUULLISEEN 

KULUTUKSEEN? 

Vastuullinen kuluttaminen ei ole 

helppoa. Pohdin tässä artikkelissa 

tuotteiden ”kasvottomuutta” ja 

”historiattomuutta” yhtenä vastuullisen 

kuluttamisen esteenä. On helpompaa 

olla vastuullinen tuttuja ihmisiä kohtaan 

ja tutussa seurassa kuin anonyyminä kuluttajana 

globaaleilla markkinoilla. Mitä 

mahdollisuuksia meillä on nähdä kulutusvalintojemme 

seurauksia ja olla mukana 

porukoissa, jotka tekevät vastuullisuuden 

mielekkääksi? Tarkastelen artikkelissa 

brändien, yhteiskuntavastuun merkintöjen, 

ruokapiirien ja kuluttajajärjestöjen 

mahdollisuuksia edistää ”kasvollista kulutusta”. 

Miten tuotteet irtautuivat sosiaalisesta 

taustastaan? 

Olipa kerran maailma – ei edes niin 

kauan sitten eikä kaukana täältä – jossa 

markkinat olivat harvinainen poikkeus. 

Useimmat kulutushyödykkeet tuotettiin 

itse tai hankittiin joltakin tutulta ihmiseltä. 

Esimerkiksi Anna-Maija Kivelä (1954) on 

kuvannut Kotkan edustalla olevan Haapasaaren 

kalastajien 1800-luvun markkinataloutta. 

He tuottivat yhtä tuotetta: 

suolasilakkaa. Kerran vuodessa, tiettynä 

päivänä, he purjehtivat Viron rannikolle. 

Siellä heitä vastaan ratsastivat virolaiset 

maanviljelijät. Jokaisella kalastajalla oli 

oma kauppakumppaninsa, joka periytyi 

isältä pojalle. Täsmälleen sama määrä 

silakkaa vaihdettiin täsmälleen samaan 

määrään vehnää – vuodesta toiseen. Ei 

ollut anonyymiä vaihtoa, ei markkinoilla 

määräytyvää hintaa. Talous oli täysin riippuvainen 

sosiaalisista suhteista: jos et tuntenut 

kauppakumppania, et voinut tehdä 

kauppaa. 

Järjestelmässä oli varmasti omat ongelmansa 

ja epäoikeudenmukaisuutensa. 

Jos suvulla ei ollut kauppakumppania, ei 

voinut tehdä kauppaa. Esimerkki kuvaa 

vain sitä, että tuotteita voidaan hankkia 

monella eri tavalla. Markkinatalous on 

ihmiskunnan historiassa harvinainen, uudemman 

ajan tapa tuottaa ja kuluttaa, jossa 

sosiaalisilla suhteilla on yhä vähemmän 

merkitystä. Kuka tahansa, jolla on rahaa, 

voi ostaa vaikka ventovierailta ihmisiltä 

vielä vieraampien tuottamia tavaroita jostakin 

kaukaa. Tähänkin järjestelmään liittyy 

omat epäoikeudenmukaisuutensa. 

Kasvottomat tuotteet markkinatalouden 

huipentumana? 

Michel Callon (1999) on kuvannut markkinatalouden 

rakentumista erityisesti 

tuotteiden historiattomuuden ja niiden 

sosiaalisten sidosten katkeamisen kautta. 

Esimerkkinä hän käyttää kuvausta mansikkamarkkinoiden 

muutoksesta Ranskan 

maaseudulla, Sologne-nimisellä paikkakunnalla. 

Mansikkamarkkinat olivat aiemmin 

perustuneet täysin henkilökohtaisiin 

kontakteihin ja usein sukulaisuussuhteisiin 

torikauppiaiden ja viljelijöiden kesken. 

Kukin kauppias kävi ostamassa mansikat 

tutulta viljelijältä. Seudulle saapunut nuori 

taloustieteilijä tunnisti tilanteen ongelmat: 

jakelujärjestelmä on tehoton, kauppiaat 

eivät pysty vertailemaan hintoja ja he ostavat 

enemmänkin henkilökohtaisten kontaktien 

kuin hinta-laatusuhteen perusteella. 

Tilanteen parantamiseksi piti kehittää 

toimivat markkinat, eli mansikoiden säännöllinen 

huutokauppa. Huutokauppaka- 


43

mari rakennettiin niin, että tuotteet esitellään 

erinä ilman mainintaa tuote-erän 

toimittajasta eli viljelijästä. Tila suunniteltiin 

niin, että ostajat erotettiin myyjistä ja 

myös toisistaan, jotta jokainen voisi tehdä 

päätöksensä hinnasta toisistaan riippumatta. 

Näin saatiin aikaan tehokkaat markkinat, 

jossa tuotteet ovat esillä rinnakkain, 

ja hinta muodostuu aidon kilpailullisesti, 

kun sukulais- ja ystävyyssuhteet ja muut 

liittoutumat saatiin eristettyä pois päätöksentekotilanteesta. 

Lähes yhtä tehokkaasti 

toimii myös hypermarket, jossa samaa 

tuotetta hiukan eri pakkauksessa on monen 

monta rinta rinnan. Henkilökohtaiset 

suhteet korvautuvat persoonattomilla suhteilla 

ja ”kasvolliset”, historian omaavat 

tuotteet korvautuivat kasvottomilla, puhtaasti 

hinta-laatusuhteeseen perustuvilla 

tuotevertailuilla. 

Callonin (1999) mukaan taloustieteilijän 

ihanteelliset, täydellisesti toimivat markkinat 

perustuvat siihen, että vaihtosuhteesta 

eristetään pois kaikki ”ulkoisvaikutukset”: 

tuottajat ja käyttäjät eristetään toisistaan, 

ja tuotteet eristetään niiden kehittämisessä, 

tuottamisessa, jakelussa ja käytössä mukana 

olevista toimijoista. Se on tehokasta, 

koska näin päästään eroon ”turhasta”, 

rationaalista päätöksentekoa sotkevasta 

informaatioista. Ulkoisvaikutuksista puhdistetut, 

kasvottomat vaihtosuhteet eivät 

kuitenkaan ole omiaan edistämään vastuullisuutta 

esimerkiksi ympäristöasioista 

tai tuotannon vaikutuksista työntekijöiden 

terveyteen tai hyvinvointiin. Toimiessamme 

yksin markkinoilla emme voi myöskään 

tietää, miten muut toimivat, emmekä 

siis onko pyrkimyksistä vastuullisuuteen 

mitään hyötyä. Psykologinen tutkimus ihmisten 

moraalisesta käyttäytymisestä on 

osoittanut selvästi, että ihmiset toimivat 

moraalisemmin (eli yhteiskuntavastuullisemmin) 

sellaisia ihmisiä kohtaan, joihin 

heillä on henkilökohtaiset kasvokkaiset 

suhteet (Jamieson 1992). 

Kaikesta tehokkuudestaan huolimatta 

nykyistä talousjärjestelmäämme voidaan 

luonnehtia ”järjestäytyneeksi vastuuttomuudeksi” 

(Beck 1992), kun vaikutuksiltaan 

laajakantoiset ratkaisut pilkotaan 

pieniksi, erillisiksi päätöksiksi. Tuotteiden 

”kasvottomuus” on vain osa tätä järjestäytynyttä 

vastuuttomuutta, mutta se on kuluttajan 

yhteiskuntavastuullisuuden osalta 

hyvin tärkeä asia. Jos et tiedä, minkälaisissa 

oloissa ostamasi tuotteet on tehty tai 

mitä vaikutuksia niiden valmistamisella 

on ollut luontoon, eläimiin tai muihin ihmisiin, 

on vaikea käyttäytyä vastuullisesti. 

Tuotteet saavat kasvonsa takaisin? 

Tuotteiden kasvottomuudelle on taloudessamme 

kuitenkin useita mahdollisia 

vastavoimia. Valmistajat eivät aina ole innostuneita 

kasvottomista tuotteista, koska 

hintakilpailu ei välttämättä ole houkutteleva 

liiketoimintastrategia: siksi tuotteista 

pyritään kehittämään brändejä ja niiden 

ympärille yritetään rakentaa elämyksiä. 

Toisaalta on syntynyt useita erilaisia merkintäjärjestelmiä, 

jotka yritettävät kertoa 

tuotteiden valmistamisen ehdoista ja vaikutuksista. 

Kuluttajat voivat myös asioida 

suoraan tiettyjen tuottajien kanssa, kuten 

luomuruokaan keskittyvissä ruokapiireissä 

tehdään. Kuluttajajärjestöt taas toimivat 

toisistaan erillisiä kuluttajia yhdistävänä 

voimana: kuluttajat ”näkevät” toisensa ja 

pystyvät myös neuvottelemaan keskenään 

sekä keräämään tietoja tuotteista yhteisvoimin. 

Seuraavassa tehdään lyhyt katsaus 

näiden ilmiöiden mahdollisuuksiin toimia 

järjestäytyneen vastuuttomuuden vastavoimina. 

Tuotemerkit ja elämystalous 

Tuotemerkit eli brändit ovat valmistajien 

keino paeta hintakilpailua, erilaistaa oma 

tuote ja tehdä siitä ainutlaatuinen, kuluttajien 

uskollisuutta herättävä. Vaikka brändien 

kielteisistä puolista on puhuttu paljon, 

brändit myös tekevät niiden valmistajat 

haavoittuviksi (Klein 2001): viime vuosina 

moni merkkituotteiden valmistajia on boikottien 

uhkaamana joutunut parantamaan 

työoloja tuotteiden valmistajamaissa. Samanlaisiin 

kysymyksiin vastaavat myös 

ajankohtaiset keskustelut elämystaloudesta 

ja tarinayhteiskunnasta. Elämystaloudesta 

kirjoittavat väittävät, että yltäkylläisessä 

yhteiskunnassa kuluttajille eivät riitä 

nimettömät tuotteet, vaan että tärkeintä 

on tarina. Elämystaloudessa painottuvat 

kulttuuri- ja viihdetuotteet, matkailu ja 

harrastukset, mutta yhä useammasta tuotteesta 

yritetään tehdä ”tarinallinen”. Usein 

mainittuja esimerkkejä ovat Starbucks 

kahvilat, Kodak filmi ja vapaan kanan munat 

(Jensen 1999). Kaikkiin yritetään liittää 

arvoja itse fyysisen tuotteen ulkopuolelta, 

jotta ne olisivat kiinnostavia ja vastaisivat 

kuluttajien syvällisiin tarpeisiin löytää 

mielekkyyttä kulutukseensa. 

Omat ja kollegoiden kokemukset kuluttajien 

ryhmäkeskusteluista osoittavat, 

että yleisluonteiset, mainostyyppiset tarinat 

eivät kuitenkaan jaksa kuluttajia pitkään 

viihdyttää, saati vakuuttaa (Niva ym. 

1997; Timonen ym. 1998; Varjonen 2001; 

Timonen 2002). Spesifejä väitteitä sisäl- 


44

tävät tarinat taas herättävät kysymyksiä: 

”minkälaisia ovat olot lattiakanaloissa?”, 

”miten voin varmistua, että kanat todella 

ovat vapaita?” Ne kaipaavat tuekseen 

muutakin kuin mukavaa tarinointia. Viestittäessä 

tuotteen yhteiskuntavastuullisuudesta 

kuluttajaa yritetään lähestyä muunakin 

kuin ”pelkästään kuluttajana” (mm. 

kansalaisena tai luonnon vaalijana), joten 

on tärkeää, että mukana on ei-kaupallisia 

toimijoita varmentamassa tarinan oikeellisuutta. 

Yhteiskuntavastuun merkit 

Pohjoismainen ympäristömerkki ja EUkukka 

ovat virallisia ympäristömerkintöjä, 

jotka kertovat keskeisiltä ympäristövaikutuksiltaan 

muita paremmista tuotteista. 

Näin ne toimivat ympäristövastuullisen 

kuluttajan apuvälineinä, ja myös pakottavat 

valmistajat jäljittämään omia tuoteketjujaan 

ja niiden vaikutuksia. Myös erilaiset 

elintarvike- ja ruokaskandaalit ovat 

pakottaneet valmistajat parantamaan tuotteidensa 

jäljitettävyyttä. Erilaisia merkkejä 

on syntynyt erilaisiin tarpeisiin. Kestävästä 

metsätaloudesta kertoo kansainvälinen 

FSC merkintä ja sen kanssa kilpaileva 

PFEC merkintä. Jäljitettävää, kestävää kalastusta 

tukemaan on perustettu Marine 

Stewardship Councilin MSC-merkintä. 

Alun perin yhdysvaltalaisen kuluttajajärjestön 

lanseeraama SA 8000 standardi taas 

auttaa sertifioimaan sellaisia tuottajia, jotka 

noudattavat YK:n ihmisoikeussopimuksia 

sekä ILO:n työelämän perusoikeuksia 

ja jotka takaavat työntekijöilleen riittävän 

toimeentulon. Merkintäjärjestelmistä 

ehkä selvimmin tuotteiden kasvottomuutta 

vastaan toimii Reilun Kaupan merkki, 

joka takaa järjestelmässä mukana oleville 

viljelijöille vakaan toimeentulon samalla 

kun se edellyttää heiltä tiettyjä kestävää 

kehitystä edistäviä toimia. Sen lisäksi että 

merkintä osoittaa tuotteet, jotka toimivat 

toisenlaisella logiikalla varustetuilla markkinoilla, 

se myös tuo tuottajat lähemmäksi 

kuluttajia. 

Merkintäjärjestelmissä on luonnollisestikin 

useita puutteita – jo monien rinnakkaisten 

ja osin päällekkäisten merkintäjärjestelmien 

olemassaolo on kuluttajille 

hämmentävää. Merkinnät eivät useinkaan 

kerro tarkalleen missä, miten ja kenen 

toimesta tuotteet on tuotettu, vaan ne 

osoittavat tuotteen täyttävän tietyt minimikriteerit. 

Kaikkine puutteineenkin ne voidaan 

osaltaan nähdä pyrkimyksenä tehdä 

tuotteen langettama näkymätön ”varjo” tai 

”sosiaalinen jalanjälki” jollakin tavalla näkyväksi 

ja nostaa se puheenaiheeksi. 

Ruokapiirit ja muut suorat 

kontaktit tuottajiin 

Ruokapiirit ovat kuluttajalähtöinen tapa 

organisoida tuotteiden hankinta. Kuluttajat 

tilaavat ruokaa (yleensä luomuruokaa) 

suoraan tuottajilta, ja huolehtivat itse jakelusta. 

Tämä on palkitsevaa , mutta vaivalloista. 

Aivan viime aikoina aktiiviset 

kuluttajaryhmät ovat kehittäneet erilaisia 

verkkoavusteisia ruokapiirejä, jossa tilaukset 

ja maksut voidaan hoitaa sähköisesti. 

Jakelujärjestelmän lisäksi kuluttajat siis 

voivat yhteistoiminnassa kehittää palveluja 

parantavaa teknologiaa. 

Myös toiselta suunnalta on pyritty lähentämään 

tuottajia ja kuluttajia. Tuottajien 

organisaatiot ovat kehittäneet erilaisia 

”tuoteketju” –aloitteita, kuten kotimaisen 

elintarviketeollisuuden laatuketjuhanke. 

Joissakin ympäristöhankkeissa on yritetty 

ihan konkreettisestikin yhdistää kuluttajia 

ja tuottajia: esimerkiksi sveitsiläisessä 

osuustoiminnallisen liikkeen hankkeessa 

järjestettiin tilaisuuksia, jossa osuusliikkeen 

jäsenet pääsivät tapaamaan muita 

tuoteketjun osapuolia ja intialaiset puuvillanviljelijät 

pääsivät näkemään, minkälaisia 

tuotteita heidän raaka-aineistaan 

tehdään (Hohmann 1998). 

Kuluttajajärjestöt– 

yhteydet muihin kuluttajiin 

Kuluttajajärjestöillä on monia rooleja, kuten 

kuluttajien edun valvominen, kuluttajien 

oikeuksien puolustaminen ja uusien 

asioiden esiin nostaminen. Kuluttajajärjestöt 

ovat esimerkiksi tuottaneet paljon 

tietoa kulutuksen globaaleista vaikutuksista 

ja olleet mukana kehittämässä useita 

merkintäjärjestelmiä. Yksi tärkeimmistä 

kuluttajajärjestöjen rooleista on kuitenkin 

kuluttajien välisen yhteistoiminnan foorumina 

toimiminen. Yksittäisinä ja yksinäisinä 

markkinatoimijoina kuluttajilla on 

vain vähän valtaa. Kaikkein vähiten valtaa 

yksittäisillä kuluttajilla on vaikuttaa tuotteiden 

”näkymättömiin”, kaukana täältä 

tapahtuviin vaikutuksiin, kuten työoloihin, 

globaaliin oikeudenmukaisuuteen ja 

ympäristöasioihin. Silloinkin kun näistä 

on saatavilla tietoa, yksittäinen kuluttaja 

ei voi tietää, onko hänen yksinäinen hyvä 

tekonsa vain symbolinen ele – vaiko pieni 

puro, joka yhdessä muiden kanssa johtaa 

vaikuttavan suureen virtaan. Moraalinen 

toiminta on parhaimmillaan sosiaalista. 

Tuttujen ihmisten läsnäolo edistää vastuul- 


45

Tuttujen ihmisten läsnäolo edistää vastuullista 

toimintaa, ja tietoisuus muiden sitoutumisesta 

tuo toimintaan mielekkyyttä. 

myös saatava tietää, että muutkin toimivat 

hyvien asioiden puolesta. Kuluttajajärjestöillä 

voi olla tärkeä rooli vastuullisen 

kulutuksen näkyväksi tekemisessä ja sen 

sosiaalisen luonteen säilyttämisessä. 

Lopuksi 

Meillä tuskin on paluuta entisajan tiiviiseen, 

välittömiin henkilösuhteisiin perustuvaan 

talouteen. Etäinen, moneen 

portaaseen ketjuttunut talous asettaa kuitenkin 

toimijoille moraalisia haasteita. 

Voidakseen kuluttaa vastuullisesti on pystyttävä 

toimimaan toisen käden tiedon varassa. 

Tässä yhteydessä luotettavaa tietoa 

tuottavat esimerkiksi hyvin suunnitellut ja 

valvotut yhteiskuntavastuun merkintäjärjestelmät. 

Hyvien tai huonojen valintojen 

vaikutukset jäävät kuitenkin kuluttajien 

luottamuksen tai mielikuvituksen varaan. 

Ihmisen on siis ylitettävä taipumuksensa 

huolehtia ja välittää kaikkein eniten tutuista 

ja lähellä olevista ihmisistä ja välittömistä 

ongelmista, ja alettava ajatella 

globaalisti ja pitkällä tähtäimellä. 

Välittömän kontaktin tilalle tai sen rinnalle 

tarvitaan siis erilaisia tietojärjestelmiä, 

jotka tukevat yhteiskuntavastuullista 

toimintaa. Niiden on oltava luotettavia ja 

uskottavia, mutta niiden on myös tyydytettävä 

osallistujien tarvetta ”nähdä” toisia 

ihmisiä ja niitä asioita, joista he välittävät. 

Uusia kontakteja kuluttajien ja tuottajien 

välille tuovat myös esimerkiksi ruokapiirit 

ja muut kuluttajavetoisen talouden ilmenemismuodot. 

Vaikka tällainen toiminta 

on vaivalloista, se tarjoaa myös edellytyksiä 

nähdä ja kokea itse, missä oloissa tuotteet 

tuotetaan. Reilu kauppa on merkintäjärjestelmistä 

lähinnä tällaista välitöntä 

kontaktia, koska kauppaa tehdään tiettyjen 

viljelijöiden kanssa, ja heidän tilanteestaan 

kerrotaan kuluttajille. Kuluttajien on 

LÄHTEET 

Beck U. (1992). Riskiyhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus. 

Beck U. (1995). Ecological Politics in an Age of Risk. Cambridge: Polity Press. 

Callon M. (1999). Actor-network theory - the market test. In: Law H., Hassard J, (eds.) 

Actor Network Theory and After. Oxford: Blackwell Publishers, Hofhmann, P. (1998). 

Eco-Innovationen in der Textilen Kette; Bio-Baumwolle aus Indien – Öko-Textilien in der 

Schweitz. Esitelmä 11. Oikos-konferenssissa: Innovationen für Nachhaltige Entwicklung. 

St Gallen, 1.-3.6.1998. 

Jamieson D. Ethics, Public Policy and Global Warming. Science, Technology and 

Human Values 1992; 17 (2): 139-153. 

Jensen, Rolf (1999) The Dream Society, How the Coming Shift from Information to 

Imagination Will Transform Your Business, New York: McGraw-Hill. 

Kalakato.. (2005). Kalakato uhkaa maailman meriä. Viisi Tähteä, 23.08.2005. 

Luettavana internetissä osoitteessa http://www.viisitahtea.fi/content/view/657/40/ 

Kivelä, A.-M. (1954). Haapasaaren ruokatalous 1800-luvun viimeisiltä vuosikymmeniltä 

vuoteen 1954. Etno-sosiologinen tutkimus. Helsinki: Helsingin yliopisto, kodin 

taloustieteen laitos.(University of Helsinki, Department of Household Economics). 

Klein, N. 2001. No logo - tähtäimessa brändivaltiaat. Helsinki: WSOY. 

Niva, M. Heiskanen, E. & Timonen, P. (1996) Ympäristöinformaatio kuluttajan 

päätöksenteossa. Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 11/1996. 

Timonen, P. (2002). Pyykillä – arkinen järkeily ja ymäristövastuullisuus valinnoissa. 

Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. 

Timonen, P., Heiskanen, E., Kärnä, A. & Niva, M. (1998). Tuotteiden ympäristölaadun 

parantaminen – tuoteketjun osapuolten näkemyksiä. Kuluttajatutkimuskeskus, 

Julkaisuja 1/1998 

Varjonen, J. (2001). Elämyksiä, terveyttä, vaihtelua: 2000-luvun ruokatottumukset. 

Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 3/2001. 


46

KONSUMENTEN 

PÅVERKAR 

Konsumentföreningsverksamheten har långa anor i Finland. Kuluttajat-Konsumenterna ry 

har ända sedan år 1965 krävt och värnat om konsumentens rättigheter. Vår förening har 

under den här tiden aktivt bidragit till att vi fått ett konsumentskydd som är på nordisk 

nivå. 

Kuluttajat-Konsumenterna ry är en aktiv förespråkare för konsumenternas rättigheter. Vi ger 

råd och upplyser då det gäller olika konsumentproblem, vi anordnar informations- och diskussionstillställningar 

och kampanjer. Vi samarbetar med föreningar vars strävan är att främja 

människans och naturens väl både i Finland och utomlands. Kuluttajat-Konsumenterna är 

aktiv medlem i den europeiska konsumentföreningen BEUC och i den internationella konsumentföreningen 

Consumers International. Vårt mål är en jämställd värld där människorna 

lever i enlighet med den hållbara utvecklingens principer. 

Kuluttajat-Konsumenterna ry vill uppmuntra alla människor att tänka över sina konsumentbehov, 

försvara sin rätt och kämpa till förmån för alla konsumenter. Föreningen uppmanar 

dig som vill styra ditt eget liv också på konsumtionens område att delta i arbetet. 

KOM MED OCH PÅVERKA! 

BLI MEDLEM I KULUTTAJAT- 

KONSUMENTERNA RY 

Medlemsavgiften för personmedlemmar är 10 euro/år. Arbetslösa, pensionärer och studerande 

får 50 % rabatt. Medlemmar får tidskriften Konsumentvågen hemskickad och gratis 

konsumentrådgivning från föreningen (mån-ons-fre kl. 10-14). Du kan också anhålla om 

medlemskap per telefon (09-877 50120) eller via vår webbsida (www.kuluttajat-konsumenterna.fi). 

Du kan även beställa enbart tidskriften Konsumentvågen utan att bli medlem. Prenumerationsavgiften 

för tidskriften är 13,50 euro/ år. 

NAMN 

ADRESS 

Vastaanottaja 

maksaa 

postimaksun 

E-POST 

TELEFON 

DATUM/ORT / 200 

Kuluttajat-Konsumenterna ry 

Vastauslähetys 

Sopimus 00520-685 

0003 HELSINKI 300 

UNDERSKRIFT 

Ber om nedsatt medlemsavgift. Motivering 

Vill inte bli medlem, men beställer Konsumentvågen

KULUTTAJANA VAIKUTAT 

Kuluttajajärjestötoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Kuluttajat - Konsumenterna ry on 

jo vuodesta 1965 alkaen ollut vaatimassa ja vaalimassa kuluttajan oikeuksia. Tänä aikana 

Suomeen on saatu pohjoismaista tasoa oleva kuluttajansuoja, johon myös yhdistyksemme 

on ollut omalta osaltaan vaikuttamassa. 

Kuluttajat - Konsumenterna on vireä kuluttajien oikeuksien puolestapuhuja. Annamme neuvontaa 

ja valistamme erilaisissa kuluttajapulmissa, järjestämme tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia 

sekä kampanjoita. Teemme yhteistyötä ihmisten ja luonnon hyvinvointiin pyrkivien 

järjestöjen kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kuluttajat - Konsumenterna on aktiivisena 

jäsenenä Euroopan kuluttajaliitossa (BEUC) ja Kansainvälisessä kuluttajajärjestössä 

(CI). Tavoitteemme on nykyistä tasavertaisempi maailma, jossa eletään kestävän kehityksen 

periaatteita noudattaen. 

Kuluttajat - Konsumenterna haluaa innostaa ihmisiä harkitsemaan kulutustarpeitaan, vaatimaan 

oikeuksiaan sekä toimimaan kaikkien kuluttajien etujen puolesta. Tähän työhön se 

kutsuu Sinua, joka haluat ottaa elämäsi hallinnan omiin käsiisi myös kulutuksen alueella. 

TULE MUKAAN VAIKUTTAMAAN! 

LIITY KULUTTAJAT- 

KONSUMENTERNA RY:n 

JÄSENEKSI 

Jäsenmaksu henkilöjäseneltä on 10 euroa/vuosi. Työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat saavat 

50 % alennuksen. Jäsenet saavat kotiin Kuluttajapuntari –lehden sekä maksutonta kuluttajaneuvontaa 

yhdistykseltä (ma, ke, pe klo 10-14). Jäseneksi voi liittyä myös puhelimitse (09-877 

50120) tai kotisivujemme (www.kuluttajat-konsumenterna.fi) kautta. Voit myös tilata pelkän 

Kuluttajapuntari –lehden liittymättä jäseneksi. Lehden tilausmaksu on 13,50 euroa/vuosi. 

NIMI 

OSOITE 

Vastaanottaja 

maksaa 

postimaksun 

E-MAIL 

PUHELIN 

AIKA/PAIKKA / 200 

Kuluttajat-Konsumenterna ry 

Vastauslähetys 

Sopimus 00520-685 

0003 HELSINKI 300 

ALLEKIRJOITUS 

Haluan jäsenmaksualennuksen. Peruste 

En liity jäseneksi, mutta tilaan Kuluttajapuntari –lehden

2005 - Kuluttajat-Konsumenterna ry

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?