Maisemaselvitys Ahlaistenjoen ja Mustalahden Natura-alueista - Pori
Maisemaselvitys Ahlaistenjoen ja Mustalahden Natura-alueista - Pori
Maisemaselvitys Ahlaistenjoen ja Mustalahden Natura-alueista - Pori
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Maisemaselvitys</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> <strong>Natura</strong>-<strong>alueista</strong><br />
Kaisu Ryynänen<br />
2010
Sisällysluettelo<br />
1. Johdanto 3<br />
1.1 Selvityksen lähtökohdat <strong>ja</strong> tavoitteet 3<br />
1.2 Aineisto <strong>ja</strong> menetelmät 3<br />
1.3 Kohdealueen si<strong>ja</strong>inti 4<br />
2. <strong>Natura</strong> <strong>ja</strong> aikaisemmat selvitykset 5<br />
2.1 <strong>Natura</strong> <strong>ja</strong> kaavoitus 5<br />
2.2 Aikaisemmat selvitykset 5<br />
3. Maiseman historia 6<br />
3.1 Kalastus 7<br />
3.2 Maatalous 8<br />
3.3 Uitto 9<br />
3.4 Vapaa-a<strong>ja</strong>nasutus 10<br />
4. Maiseman muutos 12<br />
5. Nykytilanne 16<br />
5.1 Maisemakuva 16<br />
5.2 Maisemarakenne 16<br />
6. Maiseman tarkastelu osa-alueittain 18<br />
7. Maiseman arvot <strong>ja</strong> tulevaisuus 33<br />
7.1 Maiseman arvot 33<br />
7.2 Tulevaisuus <strong>ja</strong> toimenpide-ehdotukset 35<br />
LÄHTEET 36<br />
2
1. Johdanto<br />
1.1 Selvityksen lähtökohdat <strong>ja</strong> tavoitteet<br />
Maisemaselvityksen lähtökohtana on <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> <strong>Natura</strong>-alueiden hoito- <strong>ja</strong><br />
kunnostustarpeet. <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>Natura</strong>-alue on menettänyt pääosan niistä linnustollisista arvoista, joiden<br />
perusteella se on aikanaan liitetty lintuvesien suojeluohjelmaan. Lintujen elinympäristö <strong>ja</strong> avoin<br />
jokimaisema ovat kärsineet joenrantaluhtien kuivumisen <strong>ja</strong> umpeenkasvun seurauksesta. Alueen<br />
kuivuminen johtuu pitkälti ihmisten toiminnasta <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> varret kaipaavat hoitoa.<br />
Maisemaselvitykseen liitettiin <strong>Mustalahden</strong> vesistöalue Ahlaisten Kyläyhdistyksen Mustalahti-toimikunnan<br />
pyynnöstä. Selvitys tehdään <strong>Mustalahden</strong> kunnostussuunnitelmia varten.<br />
<strong>Pori</strong>n kaupunki käynnisti vuonna 2009 Ahlaisten vesien kunnostusta <strong>ja</strong> kehittämistä koskevan hankkeen.<br />
Hanke on <strong>Pori</strong>n Ahlaisten vesien <strong>ja</strong> elinkeinoelämän kehittämiseen tähtäävän prosessin ensimmäinen vaihe<br />
<strong>ja</strong> luonteeltaan esiselvitys- <strong>ja</strong> suunnitteluhanke. Päätavoite on saada Ahlaisten jokisuisto- <strong>ja</strong> merialueet<br />
elinkeinolliseen hyötykäyttöön.<br />
<strong>Maisemaselvitys</strong> käynnistetään lähtökohtaisista syistä. Selvityksellä halutaan tuoda <strong>Natura</strong>-alueen tuleviin<br />
hoito- <strong>ja</strong> kunnostussuunnitelmiin mukaan näkökulma, jossa otetaan huomioon alueen maisemalliset arvot<br />
<strong>ja</strong> alueen asukkaiden mielipiteitä maisemarakenteesta. Selvityksen tavoitteena on hahmottaa<br />
kokonaiskuvaa maisemasta <strong>ja</strong> sen merkittävistä ominaisuuksista.<br />
1.2 Aineisto <strong>ja</strong> menetelmät<br />
<strong>Maisemaselvitys</strong> perustuu maisema-analyysiin, jossa arvioin maiseman nykyistä tilaa <strong>ja</strong> maisemaan<br />
sisältyviä arvo<strong>ja</strong>. Analyysissä arvioin näkymäsuuntia, reunavyöhykkeitä <strong>ja</strong> kiintopisteitä sekä etsin<br />
maisemallisesti tärkeitä kohtia. Arviointia varten tein useita maastokäyntejä alueelle. Maastokäynneillä<br />
valokuvasin tärkeitä näkymiä sekä merkitsin havainnot <strong>ja</strong> kuvauspaikat kartalle. <strong>Ahlaistenjoen</strong><br />
maastohavainnot tein veneestä elokuussa 2010. <strong>Mustalahden</strong> maastokäynnit toteutin kahdella<br />
kanoottireissulla. Kävin myös useaan otteeseen tutustumassa alueeseen rannasta käsin. Lisäksi analyysiin<br />
liittyvää tietoa syntyi työn aikana eri viranomaistahojen kanssa käydyistä keskusteluista.<br />
Selvitykseen sisältyy historiallinen katsaus alueen aikaisemmasta käytöstä vanhojen karttojen <strong>ja</strong> kuvien,<br />
kir<strong>ja</strong>llisuuden sekä haastatteluaineiston perusteella. Käytän maiseman historiaa <strong>ja</strong> muutoksia<br />
tarkastellessani apuna Ulla Heinon Ahlaisten historia – teosta vuodelta 1979. Alueen käyttöhistoriaa<br />
koskeva luku jäsentyi haastatteluiden kautta.<br />
Selvitysvaiheessa haastattelin alueen asukkaita <strong>ja</strong> tiedustelin heiltä kokemuksia <strong>ja</strong> mielikuvia <strong>Ahlaistenjoen</strong><br />
<strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> muutoksista. Sain seitsemän (7) haastateltavaa Ahlaisten kyläyhdistyksen kautta sekä<br />
lumipallo-otannalla, jolloin aina seuraava haastateltava löytyi edellisen haastateltavan avulla. Keräsin<br />
haastateltavilta tietoa alueen historiasta <strong>ja</strong> heidän kehitys- <strong>ja</strong> kunnostusideoitaan. Haastateltavat asuivat,<br />
yhtä lukuun ottamatta, alueella vakituisesti tai kausittaisesti. Valintakriteerien mukaisesti kaikilla<br />
haastateltavilla oli pitkään asumisaikaan perustuvaa tietoa alueesta <strong>ja</strong> sen historiasta. Kaikkien taustalla oli<br />
hanke- <strong>ja</strong> yhdistystoimintaa <strong>ja</strong> kiinnostusta alueen asioista.<br />
3
1.3 Kohdealue <strong>ja</strong> sen si<strong>ja</strong>inti<br />
Ahlaistenjoki on Karvianjoenvesistöön kuuluvan Eteläjoen laskuhaara. Eteläjoki haarautuu Ahlaisten<br />
Kylärannan kohdalla, josta se <strong>ja</strong>tkaa nykyisenä pääuomana Kristiskerinjokena lounaaseen <strong>ja</strong><br />
Ahlaistenjokena suoraan luoteeseen. Mustalahti on <strong>Ahlaistenjoen</strong> entinen laskulahti <strong>ja</strong> nykyisin joesta<br />
irtikuroutunut luonnonvarainen vesistöalue.<br />
Kohdealue si<strong>ja</strong>itsee <strong>Pori</strong>n keskustasta noin 27 kilometriä pohjoiseen. Vesistöalue alkaa Ahlaisten<br />
kirkonkylän lounaispuolelta <strong>ja</strong> <strong>ja</strong>tkuu luoteeseen aina Selkämerelle asti. Mustalahti sijoittuu Saanteen<br />
harjun <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> alajuoksun koillispuolelle.<br />
Tarkastelukohteena olevan vesistöalueen si<strong>ja</strong>inti ilmakuvassa © <strong>Pori</strong>n kaupunki 2010<br />
4
2. <strong>Natura</strong> <strong>ja</strong> aikaisemmat selvitykset<br />
2.1 <strong>Natura</strong> <strong>ja</strong> kaavoitus<br />
Ahlaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti ovat osa Pooskerin saariston <strong>Natura</strong> 2000 – aluetta (FI0200076). Pooskerin<br />
saaristo on yksi viidestä <strong>Pori</strong>n seudun <strong>Natura</strong>-alueesta. Alueet ovat osa Euroopan komission hallinnoimaa<br />
<strong>Natura</strong> 2000 – verkostoa, johon komission jäsenmaat saavat ehdottaa luonnonsuojelullisesti tärkeitä<br />
alueita. Verkoston tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen. (Ympäristöministeriön<br />
verkkosivut)<br />
Kohdealue kuuluu myös lintuvesiensuojeluohjelmaan. Ahlaisten jokisuisto <strong>ja</strong> Mustalahti luokiteltiin<br />
lintuvesiohjelmassa vuonna 1982 valtakunnallisesti merkittäväksi lintuvedeksi. Alueella on<br />
vesilintulaskennoissa vuosina 1976–2009 tavattu kaikkiaan 15 vesilintulajia. Alueet kuuluvat kiinteästi<br />
yhteen <strong>ja</strong> muodostavat yhtenäisen ekologisen kokonaisuuden, eikä näiden linnustoa voi erottaa toisistaan.<br />
Turvalliset pesimäalueet <strong>ja</strong> hyvät ruokailualueet si<strong>ja</strong>itsevat lähekkäin. Vesilinnusto on alueella taantunut<br />
1970-luvulta lähtien <strong>ja</strong> erityisesti Mustalahdella muutos on ollut suurempi kuin muualla alueella. (Nuotio<br />
2009)<br />
<strong>Mustalahden</strong> <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> alueita suojellaan osin luonnonsuojelulailla osin vesilailla <strong>ja</strong> osin<br />
rakennuslailla. Alue kuuluu lähes kokonaan seutukaavan Luonnonsuojelu (SL) - tai Suojelu (S) -alueisiin <strong>ja</strong><br />
Saanteen harju Arvokas harju (ah) -alueeseen.<br />
Ympäristöministeriön 11.1.1999 vahvistamassa Satakunnan seutukaavassa kuvaillaan Mustalahtea <strong>ja</strong><br />
Ahlaistenjokisuuta monimuotoisena <strong>ja</strong> edustavana luonnonmaisemana, jolla olisi käyttöä opetukseen,<br />
virkistykseen <strong>ja</strong> matkailuun. Seutukaavan suosituksissa alueelle <strong>ja</strong> sen lähiympäristölle on toivottu<br />
maisemahoidollisia toimenpiteitä.<br />
<strong>Pori</strong>n yleiskaavassa on merkitty Skatasuntin kaakkoisranta loma-asutukselle. Sen vastakkainen ranta on<br />
virkistyskäyttöön kaavoitettu alue, joka palvelee asukkaiden venepaikkana. Alueelta löytyy lomaasutukseen<br />
kaavoitettu<strong>ja</strong> tilo<strong>ja</strong> myös <strong>Ahlaistenjoen</strong> alaosasta Kellarikarin <strong>ja</strong> Vikkilän kohdilta.<br />
Luonnonsuojelualuetta ympäröi maa- <strong>ja</strong> metsätalousvaltainen vyöhyke. Metsä- tai maatalouden<br />
hyödyntämättömät alueet ovat kaavoitettu ulkoilu- <strong>ja</strong> virkistyskäyttöön. Girksundin takana entisellä<br />
Honusooranlahdella on kaavoitettu metsää ulkoilukäyttöön.<br />
2.2 Aikaisemmat selvitykset<br />
<strong>Mustalahden</strong> alueelta on tehty 1970-luvulta lähtien useita aloitteita lahden tilan parantamiseksi. Eri<br />
viranomaisille osoitetuissa aloitteissa on toivottu <strong>Mustalahden</strong> meriyhteyden parantamista sekä liiallisen<br />
kasvillisuuden poistoa. Aloitteet ovat johtaneet moniin vesistöä koskeviin kunnostussuunnitelmiin sekä<br />
kasvillisuuskartoituksiin.<br />
Alhaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti kuuluivat vuonna 1981 teetettyyn Eteläjoen <strong>ja</strong> Poh<strong>ja</strong>joen suuosien<br />
perkaussuunnitelmaan. Suunnitelman tarkoitus oli vähentää Karvianjoen vesistön jokisuille lietteen<br />
kulkeutumisesta <strong>ja</strong> maankohoamisesta johtuvan madaltumisen <strong>ja</strong> rehevöitymisen veneliikenteelle,<br />
kalataloudelle, virkistyskäytölle aiheuttamia haitto<strong>ja</strong>.<br />
5
Ahlaisten jokisuiston <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> vesilinnustoa on seurattu vuodesta 1976 <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong><br />
vesikasvillisuuden muutoksia vuodesta 1984. Lisäksi alueella on tehty useita kasvillisuuskartoituksia <strong>ja</strong><br />
kunnostussuunnitelmia:<br />
Pertti Kalinainen teki Ahlaistenjokisuiston <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> vesikasvillisuusselvityksen vuonna 1984.<br />
Karri Jutila teki <strong>Mustalahden</strong> kuntokartoituksen vuonna 1993.<br />
Turun vesi- <strong>ja</strong> ympäristöpiiri julkaisi <strong>Mustalahden</strong> kunnostussuunnitelman vuonna 1995.<br />
Kasvillisuuskartoituksen <strong>Mustalahden</strong> alueesta teki vuonna 1995 Heli Perttula. <strong>Mustalahden</strong><br />
kasvillisuus kartoitettiin syyskuun alussa 1995 lahden kunnostussuunnittelua varten.<br />
Selvitys <strong>Mustalahden</strong> tilasta <strong>ja</strong> kunnostuksesta valmistui vuonna 1997. Lounais-Suomen<br />
ympäristökeskus otti <strong>Mustalahden</strong> kunnostamisen suunnitteluohjelmaansa vuonna 1995. Alueella<br />
havainnoitiin vedenkorkeuksia <strong>ja</strong> virtausolo<strong>ja</strong> lahden eri osissa. Alueella aloitettiin myös<br />
vedenlaadun tarkkailu.<br />
Esko Inberg teki <strong>Mustalahden</strong> sudenkorentoselvityksen vuonna 2009 <strong>Pori</strong>n ympäristöviraston<br />
toimeksiannosta.<br />
<strong>Natura</strong>-arvion <strong>Mustalahden</strong> kunnostussuunnitelmasta teki Risto Vilén vuonna 2010. <strong>Natura</strong>arviossa<br />
käsiteltiin suunnitelmaa, jossa esitettiin Skatasuntin <strong>Mustalahden</strong> puoleisen suun edustalla<br />
olevan ”muta/kasvillisuustulpan” ruoppaamista <strong>ja</strong> veneväylien avoinna pitämistä kasvillisuutta<br />
raivaamalla.<br />
Keväällä 2008 käynnistyi Karvianjoen vesistön säännöstelyn kehittämishanke, joka toteutettiin Lounais-<br />
Suomen ympäristökeskuksen <strong>ja</strong> Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Hankkeessa tuotettiin vuonna<br />
2008 kyselytutkimus, jossa haettiin Karvianjoen vesistön ranta-asukkaiden mielipiteitä vesistön kunnosta <strong>ja</strong><br />
käyttömahdollisuuksista. Jatkokysely vesistön virkistyskäytöstä <strong>ja</strong> vedenpinnan juoksutuksesta <strong>ja</strong><br />
säännöstelystä käynnistettiin syksyllä 2010. Tutkimusalueeseen kuului myös Noormarkunjoesta <strong>ja</strong>tkuva<br />
Eteläjoki, joka haarautuu Ahlaistenjoeksi <strong>ja</strong> Kristiskerinjoeksi. Ahlaistenjokivarren talouksiin ei lähetetty<br />
erillistä kyselylomaketta. (Lounais-Suomen ympäristökeskus)<br />
3. Maiseman historia<br />
Ihminen on aikojen kuluessa muuttanut <strong>ja</strong> muokannut monella tavoin maisemarakenteen eri osia. Muutos<br />
yhdessäkin osatekijässä aiheuttaa pitkän <strong>ja</strong> monimutkaisen ketjun muutoksia muissa osatekijöissä.<br />
(Rautamäki 1989) <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> maisemakuvaa <strong>ja</strong> sen muutoksia voi tarkastella alueen<br />
käyttöhistorian kautta.<br />
Ahlaisten ruotsinkielinen nimi Hvittisbofjärd tarkoittaa Huittislaisten selkää, joka antaa tiedon Ahlaisten<br />
vanhojen asuttajien tulosuunnasta. Huittislaiset käyttivät Ahlaisten erämaita kalastukseen <strong>ja</strong><br />
metsästykseen. Satakunnan rannikkoalueille muutti 1200-luvun jälkipuoliskolla <strong>ja</strong> seuraavan vuosisadan<br />
alussa Ruotsista tulleita uudisasukkaita. Ruotsinkieliset asukkaat jättivät jälkeensä paikannimiä, jotka ovat<br />
säilyneet sellaisina tai suomenkielisinä muunnoksina. Vankka ruotsalaisasutus säilytti asemansa aina 1700-<br />
luvun taitteeseen saakka mutta joutui sen jälkeen perääntymään sisämaasta tunkevan suomalaisasutuksen<br />
tieltä. Väestön kielisuhteiden muuttumista on voitu 1800-luvun alkupuoliskon osalta tarkastella rippilasten<br />
luetteloiden avulla. (Heino 1979)<br />
Ahlaisten vaikuttavin maisemaelementti on vesi. Alueen vesistöt ovat olleet paitsi elinehto <strong>ja</strong> teknisen<br />
huollon kysymys myös tärkeä ympäristötekijä. Poh<strong>ja</strong>veden saatavuus on oh<strong>ja</strong>nnut asutuksen sijoittumista<br />
6
varhaisempina aikoina. Toisaalta vesistö on kulkureittinä oh<strong>ja</strong>nnut maan asuttamista <strong>ja</strong> yhdyskuntien<br />
sijoittumista. Teollisuusvaiheessa vesistöt olivat käyttövoimana, raaka-aineena sekä kuljetusväylinä<br />
arvokkaita. Vesistö on tärkeä lomakohteena <strong>ja</strong> virkistysalueena. (Rautamäki 1989)<br />
Kuva 1. ”Pyykit virutettiin (huuhdeltiin) avannossa, samoin otettiin tietenkin kaikki käyttövesi, eläinten juomista myöten. Vieläkin<br />
on muutamia avanto<strong>ja</strong> käytössä.”, kertoi Terttu Saukko sähköpostiviestissä. Saukko on ottanut kuvan Ahlaistenjoesta Girksundin<br />
kohdalta kohti alajuoksua vuonna 1955.<br />
3.1 Kalastus<br />
Kalastusta harjoitettiin 1600-luvulta lähtien tiiviisti niin Ahlaisten edustan merialueella kuin sisämaan<br />
järvillä <strong>ja</strong> joillakin. Sisävesien saaliit riittivät juuri kalastajien omiin tarpeisiin, mutta syviltä vesiltä saatavat<br />
saaliit houkuttelivat a<strong>ja</strong>n mittaan yhä useampia yrittäjiä merelle. Sisävesikalastuksen merkitystä heikensi<br />
arvokalojen, kuten lohen, häviäminen Ahlaisten joesta. (Heino 1979)<br />
Kalakantojen hupenemiseen pidettiin syynä veden mataloitumista 1700-luvun puolen välin jälkeen.<br />
Rannikon edustan silliparvet olivat siirtyneet uusille apajille. Silli vaihteli <strong>ja</strong>tkuvasti olinpaikko<strong>ja</strong>an <strong>ja</strong> kaikkosi<br />
ajoittain kokonaan Ahlaisten vesiltä. Kalan merkitys kävi tämän vuoksi 1700-luvun jälkipuoliskolla vähiin.<br />
Sillin tilalle tuli silakka, joka nousi 1700-luvun lopulla seudun tärkeimmäksi kalalajiksi. (Heino 1979)<br />
Kalastus ei ollut ainoastaan Ahlaisten maatalouden merkittävin sivuelinkeino vaan se pystyi monina<br />
huonoina satovuosina turvaamaan ahlaislaisten elämän <strong>ja</strong>tkumisen antamalla heille syötävää <strong>ja</strong><br />
kauppatavaraa, jota vastaan he saattoivat vaihtaa kipeästi tarvitsemaansa vil<strong>ja</strong>a. Ahlaisista lähti 1700-luvun<br />
jälkipuoliskolla joka talvi suolatulla kalalla lastattu<strong>ja</strong> rekiä sisämaahan, etupäässä Hämeeseen. Kalat<br />
7
vaihdettiin vil<strong>ja</strong>n lisäksi verkkojen valmistamiseen tarvittuun pellavaan. Hyvien kulkuyhteyksien myötä<br />
kuljetettiin kalaa meritse Tukholmaan <strong>ja</strong> haluttuna kauppatavarana <strong>Pori</strong>in. (Heino 1979)<br />
Silakkaa pyydettiin 1800-luvun puoliväliin asti suurilla nuotilla. Niiden rinnalla käytettiin verkko<strong>ja</strong>.<br />
Verkkopyynnin tulokset jäivät usein vähäisiksi, sillä kalastajilla oli suhteellisen vähän verkko<strong>ja</strong> käytössä <strong>ja</strong> ne<br />
olivat liian matalia syville vesille. Pyyntitapoihin tuli merkittävä muutos, kun 1860-luvun aikana tuli<br />
ajoverkkokalastus eli rääkipyynti. Kalastus tehostui huomattavasti, mikä näkyi jo 1800-luvun lopulla<br />
rannikkovesien kalakantojen hupenemisessa. Silakan kohdalla oli lähinnä kyse kalaparvien siirtymisestä<br />
ulkomerelle päin. Siirtymistä selitettiin sääsuhteiden <strong>ja</strong> merivirtojen lisäksi saariston tihentyneellä<br />
asutuksella.<br />
Asutuksen haitat vesistölle <strong>ja</strong> sen kalaisuudelle kasvoivat entisestään 1900-luvulla. Ulla Heinon mukaan<br />
Kokemäenjoki alkoi kehittyä sisämaan teollisuuden <strong>ja</strong> asutuskeskuksen avoimeksi likaviemäriksi, se<br />
saastutti nopeasti laa<strong>ja</strong>n suistoalueensa <strong>ja</strong> levitti likavesiään ahlaislaisten käyttämille apa<strong>ja</strong>paikoille. Samoin<br />
maatalouden tehostuminen lisäsi saastumista valuttamalla vesiin pelloilla yleisesti käytettyjä<br />
keinolannoitteita.<br />
Ahlaislaiset käyttivät 1830–40-luvuilla kalastusveneinään pitkänokkaisia, matalalaitaisia veneitä.<br />
Purjeveneet tulivat myöhemmin nuorten suosioon vanhempien edelleen suosiessa soutuveneitä. Vesistössä<br />
alkoivat kuulua moottoriveneiden äänet 1900-luvun alussa. Moottoriveneitä ostettiin aluksi yhteiseen<br />
käyttöön, mutta moottoriveneet lisääntyivät 1900-luvun aikana <strong>ja</strong> syrjäyttivät muut veneet vähitellen lähes<br />
kokonaan.<br />
Vesien likaantumista kiihdytti maantieyhteyden rakentaminen Mäntyluodosta Kirrisannan poikki<br />
Reposaareen. Ulla Heinon mukaan maantien suunnitteluvaiheessa kalasta<strong>ja</strong>t perustelivat kielteistä<br />
kantaansa siten, että rakennettava maapenger muuttaisi Pihlavalahden jätealtaaksi <strong>ja</strong> suuntaisi saastuneet<br />
vedet entistä suuremmassa määrässä pohjoiseen Ahlaisten kalavesille. Kalastajien mielipiteitä ei otettu<br />
lopullisessa päätöksessä huomioon vaan Reposaaren maantie rakennettiin. Maantien valmistumisen<br />
jälkeen vesien likaantuminen on kiihtynyt Ahlaisten saaristossa 1960-luvun mittaan. (Heino 1979)<br />
3.2 Maatalous<br />
Maatalous oli alusta asti ahlaislaisten elinehto. Maanviljely oli ahlaislaisille tärkeä mutta haasteellinen<br />
moreenivaltaisella alueella. Pienet peltotilkut sijoittuivat jo varhain alaville alueille, jossa viljely oli<br />
tuottoisinta. Pelloilla viljeltiin pääasiassa juureksia. Maanviljely ei kyennyt elättämään kaikkia ahlaislaisia<br />
vaan näiden oli normaaleinakin satovuosina tuotava osa syömävil<strong>ja</strong>sta muualta (Heino 1979).<br />
Ulla Heinon mukaan peltojen tuottavuus riippui ensi kädessä niittyjen määrästä <strong>ja</strong> tuotosta, sillä ne<br />
määräsivät taloissa pidetyn kar<strong>ja</strong>n luvun <strong>ja</strong> vaikuttivat siten peltojen parantamiseen tarvitun lannan<br />
määrän. (Heino 1979) Ahlaisissa oli jokaisessa taloudessa muutama lehmä. Isommissa talouksissa oli kuusi<br />
tai seitsemänkin lehmää. (Tuomelan haastattelu)<br />
Ahlaisissa suurimman lisän niittyalaan tuottivat vesijättömaat. Ison<strong>ja</strong>on jälkeen maatuneita alueita<br />
käytettiin kylän yhteismaana tilallisten kirjoittamattomien sopimusten puitteissa. Kyläläisistä osa pyrki<br />
hyödyntämään näitä maatuneita suoalueita parhaimmalla mahdollisella tavalla. Alakyläläiset saivat 1800-<br />
luvun lopulla kaikki rannikoidensa vesijättömaat <strong>ja</strong>ettavakseen <strong>ja</strong> sääntöjen mukaan yhteismaan tuotot tuli<br />
käyttää yleishyödyllisesti. Näitä sääntöjä rikottiin kuitenkin <strong>ja</strong>tkuvasti. (Heino 1979) Ahlaislaiset kutsuivat<br />
8
vetisiä meren alta nousseita saaria ”kuraviikeiksi”, joilta niitettiin heinää lehmille <strong>ja</strong> haettiin polttopuita.<br />
(Saukon haastattelu)<br />
Kar<strong>ja</strong> pyrittiin päästämään laitumelle mahdollisimman varhain, usein heti lumien sulettua. Sitä pidettiin<br />
aluksi kylien yhteisillä niittymailla, mutta kun ne kesäkuun alusta lähtien oli varattu heinänkasvuun, kar<strong>ja</strong><br />
kuljetettiin varsinaisille laidunmailleen. Näillä se oli heinänkorjuun loppuun asti kunnes se Mikkelinpäivän<br />
tienoilla siirrettiin takaisin yhteisniityille. (Heino 1979) Rannikon saaret olivat kesäisin korvaamaton<br />
vaihtoehto kylän huonokuntoisille laidunmaille. Lehmät uitettiin ensiksi Furukloppan yhteislaidunsaarelle,<br />
jonne soudettiin ruuhella lypsämässä lehmät. (Virran haastattelu) Saaressa eläimet saattoivat olla ilman<br />
varti<strong>ja</strong>a <strong>ja</strong> siitä huolimatta jokseenkin turvassa metsissä vaaniskelevilta pedoilta. Kun rantaniittyjen <strong>ja</strong><br />
luotojen pinta-ala kasvoi maankohoamisen myötä, laidunmaiden määrä lisääntyi. Heinän loputtua<br />
laitumilta saatettiin eläimet viedä vielä metsään laiduntamaan. (Heino 1979)<br />
Omavaraistalous näkyi jokimaisemassa 1950-luvulle asti. Kuivuneet ranta-alueet niitettiin <strong>ja</strong> syötettiin<br />
kar<strong>ja</strong>lle. Myös eläinten laidunnus piti <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> rannat puuttomina <strong>ja</strong> rantaniityt<br />
avoimina. Useimmissa talouksissa luovuttiin kar<strong>ja</strong>sta <strong>ja</strong> kotieläimistä viimeistään, kun työt Ahlaisten<br />
ulkopuolella tulivat entistä kannattavammiksi taloudelle. Tähän liittyi myös 1900-luvun alusta maanviljelyn<br />
tehostuminen koneiden <strong>ja</strong> uusien kemiallisten lannoitteiden avulla. (Heino 1979)<br />
3.3 Uitto<br />
Metsien merkitys nousi <strong>ja</strong>tkuvasti <strong>ja</strong> ahlaislaiset saivat niistä kipeästi kaipaamiaan lisätulo<strong>ja</strong>. Metsien käyttö<br />
tehostui iso<strong>ja</strong>on jälkeen, kun jokainen tila vastasi omistaan, tiesi ra<strong>ja</strong>nsa <strong>ja</strong> osasi siten käyttää järkevästi<br />
metsää. Hyvät kuljetusmahdollisuudet jokia pitkin lisäsivät metsätalouden tuottoa. Ahlaisten si<strong>ja</strong>inti<br />
merimatkan päässä Tukholmasta lisäsi 1700-luvulla puun kysyntää <strong>ja</strong> takasi siten ahlaislaisten vuotuiset<br />
metsätulot.<br />
Tukkien uitto oli harvinainen näky satakuntalaisessa maisemassa, mutta Ahlaistenjoessa se oli osa<br />
jokakesäistä jokimaisemaa 1900-luvun alkupuolella. Tukinuitto oli mahdollista Ahlaistenjoessa, jossa virtaus<br />
ei ollut liian vuolas mutta kuitenkin tarpeeksi koskinen. (Heino 1979) Tukit laskivat vapaana koskisesta<br />
Eteläjoesta Strikankoskelle asti. ”Ko ne oli päässy Ahlasii asti Strika koskest suvandopassil, ni sit alkoki<br />
tukkilauta teko.” (Ote Ahlaisten murrepiirin tarinoista)<br />
Tukkilautat tehtiin 10–20 metriä pitkiksi <strong>ja</strong> tukit kiristettiin köydellä niin, että lautta mahtui kulkemaan<br />
joesta. Moottoriveneet, jotka otettiin avuksi vuoden 1914 jälkeen, vetivät tukkilautat Strikankoskelta<br />
Ahlaistenjokea pitkin meren lahdelle. Tukkien erottelupaikka oli <strong>Ahlaistenjoen</strong> meren suulla, Lonkholmassa,<br />
jossa noin 5000 kappaletta tukke<strong>ja</strong> erotettiin puuyhtiöiden tukeiksi. Tukit erotettiin puumerkkien<br />
perusteella eri yhtiöiden puomeihin <strong>ja</strong> lastattiin lauttoihin. (Tuomelan haastattelu)<br />
Ahlaisissa työ oli urakkatyötä. Miehet lähtivät sadonkorjuun jälkeen ”pölkkymetsään”, elleivät sitten<br />
lähteneet kaivamaan ojia isommille tiloille. Lumen tullessa metsämiehet kaatoivat tukkipuut <strong>ja</strong> kuljettivat<br />
tukit hevosilla jokivarsiin. Pölkyt kuorittiin ennen uittoaikaa <strong>ja</strong> samalla tehtiin myös kylvötyöt. Uitot<br />
työllistivät kesäkuukausina lukuisia paikkakuntalaisia, mutta toivat seudulle myös ulkopuolisia<br />
maankiertäjiä. (Tuomelan haastattelu) Jokivarren elämä vilkastui merkittävästi uittokauden aikana, kun<br />
tukkilaiset kiertelivät kylillä vapaa-aikoinaan huvituksia etsimässä <strong>ja</strong> järjestämässä. (Heino 1979) ”Se oli sit<br />
jännittävää aikaa. Ja romantiikkaaki oli. Ainaki neljä pariskundaa tuli, <strong>ja</strong> mitä muit suhteit bääl.” (Ote<br />
Ahlaisten murrepiirin tarinoista)<br />
9
Ennen 1930-luvun lamaa muutettiin töiden perässä kaupunkiin. Lama kuitenkin hätisti ihmiset palaamaan<br />
takaisin maaseudulle. Metsätalous työllisti yhä edelleen Ahlaisissa. Altti Tuomela kertoi miten puuyhtiöiden<br />
pomot lähtivät polkupyörillä aina perunakaivuun aikaan syksyllä tekemään metsäkauppo<strong>ja</strong>. Metsäpalstan<br />
puut laskettiin <strong>ja</strong> puista tehtiin tarjous. Metsäpuissa oli pääoma kiinni pitkään. Puut hakattiin kevättalvella,<br />
vietiin jokivarrelle <strong>ja</strong> seuraavana kesänä uitettiin. Seuraavana talvena tukit sahattiin <strong>ja</strong> kesän ne kuivuivat<br />
lautatarhassa. Sitten vasta laudat lastattiin laivaan <strong>ja</strong> kuljetettiin ulkomaille.<br />
Kuva 2. Kuvassa näkyy tukkiuittoa 1950-luvulla Ahlaistenjoella. Kuva on otettu Terttu Saukon lapsuudenkodin rannasta<br />
Girksundinsaaresta <strong>ja</strong> Ahlaisten Rantakaupungin suuntaan. Kuvaa<strong>ja</strong> Terttu Saukko.<br />
Tukkiuitto päättyi Ahlaistenjoessa 1950-luvun lopulla. Ahlaistenjoki toimi vielä vesiliikenteen pääuomana<br />
pitkälle 1960-luvulle asti. Nykyinen pääuoma Kristiskerinjoki oli silloin huonokulkuinen <strong>ja</strong> kivinen.<br />
Tampereen vesipiiri toteutti 1950-luvulla jokien päävesistön Inhottujärven ruoppauksen. Ruoppauksesta<br />
a<strong>ja</strong>utui <strong>Ahlaistenjoen</strong> uomaan lietettä niin, että laskulahti Furuklopasta Skatajuovan kohdalle umpeutui<br />
kokonaan. Ruoppauksen jälkeen joen madaltunut uoma oli tarkoitus syventää veneilyväyläksi, mutta<br />
suunnitelmia muutettiin, <strong>ja</strong> pääuomaksi kaivettiin kirkonkylän kohdalta lounaaseen virtaava Kristiskerinjoki.<br />
(Jutila 1995, 13) Uusi pääuoma lyhensi <strong>ja</strong> helpotti ahlaislaisten työmatkaa Reposaareen. Ruoppaus paransi<br />
myös saaristolaisten kulkua rannikolta Ahlaisten kirkonkylälle. Saaristolaisten painostus vaikutti<br />
merkittävästi uuden pääuoman kaivamiseen. (Tuomelan haastattelu)<br />
10
3.4 Vapaa-a<strong>ja</strong>nasutus<br />
Ahlaisten asutus levisi 1800-luvun lopulla osalle harjua vanhasta ydinkeskustasta. Tiheään asutetun<br />
Alakylän uudet tilat pystyttivät rakennuksensa harjun <strong>ja</strong> jokitörmän väliselle vanhalle vesijättömaalle, joka<br />
siihen asti oli ollut aukeana pelto- <strong>ja</strong> laidunmaana. Asutusta levisi harjua pitkin saaristoon aina 1950-luvulle<br />
asti. Asutuksen alueellisen leviämisen rinnakkaisilmiönä oli 1950-luvulta asuntojen autioituminen. (Heino<br />
1979)<br />
Ahlaislaiset muuttivat töiden perässä kaupunkeihin, mikä oli 1960-luvulla varsin yleinen ilmiö koko<br />
Suomessa. Maamme kaupunkien <strong>ja</strong> kauppalain väkiluku lisääntyi vuosina 1940–1962 noin 800 000 hengellä,<br />
kun taas maalaiskuntien asukasmäärä pysyi miltei muuttumattomana. (Vuori 1966, 44) Vuonna 1970<br />
Ahlaisten kunnassa oli enää 715 vakituisessa käytössä olevaa asuntoa. (Heino 1979)<br />
Rakennuksia ei kaikissa tapauksissa hajoitettu vaan ne muutettiin joko entisen tai uusien omistajien<br />
tilapäisesti käyttämiksi loma-asunnoiksi. Näin esimerkiksi tapahtui Busöön rannalla si<strong>ja</strong>itsevalle vanhalle<br />
maatalolle, jonne muutti perheen tytär <strong>ja</strong> hänen miehensä kesäasukkaiksi. Lapsuudenkotiinsa muuttaneilla<br />
kesäasukkailla oli myös kaikkein vaikeinta käsittää vesistön umpeutuvaa maisemaa. Maisemaan oli<br />
kiinnittynyt muistot <strong>ja</strong> mielikuvat avonaisista rannoista; uimapaikoista <strong>ja</strong> luistinradoista. Ahlaistenranto<strong>ja</strong> ei<br />
pidetty kaikkein parhaina mahdollisina enää, mutta kokonaisuudessaan ne kelpasivat virkistystä kaipaaville<br />
kaupunkilaisille (Heino 1979).<br />
Asumismuodon muutokset vaikuttivat myös jokimaisemaan. Vesiliikenne muuttui ammattiliikenteestä<br />
huviliikenteeksi. Mökkiläisten myötä parantuivat alueen rannikolle johtavat maantiet. Dragsandin<br />
jokiuoman tulvat sulkivat keväisin Saanteentietä, johon puututtiin suoristamalla tiestä kiinteä<br />
maantiepenkka ilman tierumpu<strong>ja</strong> 1950-luvulla. Veden virtaus Ahlaistenjoesta Mustalahteen oli tukossa tätä<br />
kautta vuoteen 1985 asti, jolloin Tampereen vesipiiri kaivoi Dragsandino<strong>ja</strong>n joesta Mustalahteen. Tien<br />
kohdalle asennettiin kaksi tierumpua. (Jutila 1993)<br />
Kuva 3. Mökki Mustalahdella. Taustalla näkyy Sveidholman saarta. Kuva on otettu elokuussa 2010.<br />
11
4. Maiseman muutos<br />
Maankohoaminen on vuosisatojen mittaan muutellut Ahlaisten rantaviivan kulkua <strong>ja</strong> pal<strong>ja</strong>stanut veden alta<br />
runsaasti asutukseen hyvin soveltuvaa maata. A<strong>ja</strong>nlaskumme alussa meri oli vielä suunnilleen 15 metriä<br />
nykyistä korkeammalla <strong>ja</strong> peitti alleen Alakylän <strong>ja</strong> Kellahden kuin suurimman osan Ylikylääkin. Ala- <strong>ja</strong><br />
Ylikylää halkovasta harjusta pisti veden yläpuolelle vain kapeahko, keskimäärin kilometrin levyinen selänne.<br />
Mustalahti <strong>ja</strong> Österviikinlahti olivat avomerta. (Heino 1979)<br />
Iso<strong>ja</strong>on aikaan 1700-luvun lopulle tultaessa Ahlaisten rannikko oli pienten saarten <strong>ja</strong> luotojen pirstaloimaa<br />
aluetta. Ahlaisten Alakylän edustalle oli maankohoamisen seurauksesta noussut esille pieniä saaria.<br />
Mesholma <strong>ja</strong> Nierholma erottuivat omina saarina harjumuodostumasta. (Piirros 1.) <strong>Mustalahden</strong> <strong>ja</strong><br />
<strong>Ahlaistenjoen</strong> rannat olivat suurelta osin metsämaita. Koko alueen maankäyttö <strong>ja</strong>kaantui metsämaiden,<br />
niittyjen sekä peltoalojen mukaan, joista metsä- <strong>ja</strong> niittymaat ulottuivat rannoille asti. Joen yläjuoksun<br />
edustalle oli muodostunut tiivis asutus. Busöön alueella oli jo muutama tila, mutta pääosin jokivarsi oli<br />
metsämaata.<br />
12
Piirros 1. Vesistö 1700-luvun lopulla. Vaaleansininen alue on 200 vuoden takaista vesistöä, joka on verrattavissa tummempana<br />
näkyvään nykyiseen vesistöalueeseen. Kuvassa näkyy myös ranta-alueen asutusta (punaisella) <strong>ja</strong> viljelyalueita (keltainen) 1700-<br />
luvun lopulla. Asutus oli keskittynyt tuolloin Eteläjoen varrelle <strong>Mustalahden</strong> ollessa vielä erämaata. Piirros on tehty vuoden 1784<br />
Iso<strong>ja</strong>kokartasta. Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
Ahlaisten elinkeinoelämän voimistuminen 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoleen väliin muutti<br />
jokimaisemaa. Peltoalat lisääntyivät <strong>ja</strong> metsää hakattiin. Maatilat näkyivät rannoille asti. Asutus oli<br />
levittäytynyt harjua pitkin rannikon suuntaan. Jokea käytettiin kulku- <strong>ja</strong> kuljetusväylänä tai se oli suora<br />
elinkeinon lähde kalastajille.<br />
Venäläisten topografikartasta näkyy, miten <strong>Ahlaistenjoen</strong> yläjuoksun suistoalue oli ruovikoitunut 1900-<br />
luvulle tultaessa. (Piirros 2.) Österviikinlahti näkyy joen yläjuoksua syvempänä lahtialueena.<br />
Rantakaupungin saaristoinen edusta oli muuttunut risteileviksi jokiuomiksi.<br />
13
Piirros 2. Vesistö 1900-luvun alussa. 1900-luvun alussa lahti oli madaltunut niin, että kylän edustalle oli muodostunut jokiuomia.<br />
Maankohoaminen oli nostanut alueen asutukselle <strong>ja</strong> muulle maankäytölle lisää käyttökelpoista maata veden alta. Piirros on tehty<br />
venäläisten topografikartasta. Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
Elinkeinoelämän jäljet alkoivat hälvetä maisemasta vähitellen, kun omavaraistalous hiipui 1950-luvulla.<br />
Työpaikat siirtyivät lähikuntiin, maantieyhteydet parantuivat <strong>ja</strong> palvelut keskustoissa tulivat yhä<br />
tärkeämmiksi. <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> maisemaan vaikutti merkittävästi Kristiskerinjoen ruoppaus<br />
1960-luvulla. Samaa mieltä olivat myös kaikki seitsemän haastateltavaa, jotka olivat seuranneet jokivarren<br />
muutosta. Karri Jutilan mielestä maankohoamista merkittävämpi rannansiirtymisen aiheutta<strong>ja</strong> on<br />
jokisuistoihin kasaantuvat sedimentit sekä rantavoimat, aallokko <strong>ja</strong> merivirtaukset. Laakeilla rannoilla <strong>ja</strong><br />
suo<strong>ja</strong>isissa lahdelmissa pinnanmyötäinen umpeenkasvu nopeuttaa tätä prosessia. (Jutila 1993)<br />
Ahlaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti alkoivat muuttua luonnontilaksi, joka sulki ihmisten toiminnot vesistöalueen<br />
ulkopuolelle. Vesistön ympäröimä luonto rehevöityi umpeuttaen jokiuomaa <strong>ja</strong> Mustalahtea. Veden<br />
mataloituminen <strong>ja</strong> alueen umpeenkasvu vähensi entisestään ihmisten tapo<strong>ja</strong> hyödyntää aluetta.<br />
14
Ahlaistenjokisuiston <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> ympäristöstä muodostui vesilinnuille otollista elinympäristöä. Alueesta<br />
tuli 1980-luvulla luonnonsuojelukohde, kun valtakunnallinen lintuvesien suojeluohjelma valmistui.<br />
Piirros 3. (s.14) Nykyinen vesistö <strong>ja</strong> <strong>Natura</strong>ra<strong>ja</strong>t. <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> vesistöt ovat kaventuneet lähes olemattomiksi 200<br />
vuoden takaiseen vesistöön verrattuna. Piirroksesta näkyy nykyisten peltojen <strong>ja</strong> rakennusten sijoittuminen vesistöjen rannoille.<br />
Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
15
5. Nykytilanne<br />
5.1 Maisemakuva<br />
Ahlaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti kuuluvat Suomen maisemamaakunta<strong>ja</strong>ossa Satakunnan rannikkoseutuun. Tälle<br />
kapealle saaristovyöhykkeelle on ominaista karu luonto. Maa on seudulla alavaa <strong>ja</strong> pienipiirteistä maaperän<br />
monipuolisuudesta johtuen: kalliomaiden ohella on sekä poh<strong>ja</strong>- että kumpumoreenialueita, kuten myös<br />
jonkin verran savikoita <strong>ja</strong> harjumuodostumia. Rannikolla on pitkiä suo<strong>ja</strong>isia <strong>ja</strong> ruovikkoisia lahtia, jotka<br />
maatuvat maan vähitellen noustessa. Satakunnan rannikkoseudun perinteinen elinkeino on kalastus, minkä<br />
lisäksi maanviljely on rannikolla tärkeä sivuelinkeino. Asutus on niukkaa. Väestö on kokonaan<br />
suomenkielistä, erotuksena ympäröivistä Lounaisesta <strong>ja</strong> Etelä-Poh<strong>ja</strong>nmaan ruotsinkielisestä<br />
saaristoalueesta. (Ympäristöministeriö 1993)<br />
Ahlaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti ovat luonnonvaraiseksi jäänyttä rannikon maankohoamisaluetta. Joki on enää<br />
kapea vesiuoma ruovikkomeren keskellä. Rannat ovat järviruokovaltaisia mutta pensaikkoluhdat valtaavat<br />
<strong>ja</strong>tkuvasti tilaa joen yläjuoksun suunnalta. Rannan <strong>ja</strong> metsän vaihettumisalue on tiheikköä <strong>ja</strong> näin ollen<br />
rannan <strong>ja</strong> metsän välillä ei ole selkeää ra<strong>ja</strong>a. Moreeniselänteet <strong>ja</strong> harjumuodostumat erottuvat maisemasta<br />
havupuuvaltaisina alueina. Metsä kumpuilee loivasti muutoin alavalla seudulla.<br />
Alueiden runsaasta vihermassasta <strong>ja</strong> sulkeutuneisuudesta huolimatta vesistöt eivät ole täysin<br />
luonnontilaisia, vaan rannoilla on myös asutusta. Rantakasvillisuus piilottaa ihmisten rakennelmat<br />
maisemasta. Maisemassa näkyy puiden takaa pilkottavia peltikatto<strong>ja</strong> <strong>ja</strong> ruovikkoon kaivettu<strong>ja</strong><br />
venevalkamia. Asutus on keskittynyt pääosin <strong>Ahlaistenjoen</strong> yläjuoksulle <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> keskiosaan. Monet<br />
asukkaista ovat palanneet lapsuudenkotiinsa kesäasukkaina.<br />
Runsas vesikasvillisuus, laa<strong>ja</strong>lle levittyvä järviruoko sekä lietteen nostattama vedenpoh<strong>ja</strong> tekevät alueesta<br />
vaikeakulkuisen. Veneellä kulkeminen on paikoin mahdotonta. <strong>Mustalahden</strong> madaltuminen on sulkenut<br />
lahden yhteyksiä merelle <strong>ja</strong> alue on tällä hetkellä yhteydessä ainoastaan Ahlaistenjokeen lounaasta<br />
kulkevan Skatajuovan kautta. Vaikeakulkuisuus on vähentänyt vesistön käyttöä, mikä on edelleen lisännyt<br />
kasvillisuuden rehevöitymistä.<br />
5.2 Maisemarakenne<br />
Yleisessä maisemarakenteen tarkastelussa kohteena ovat selvitysalueen kaksi vesistötyyppiä, niiden <strong>ja</strong><br />
kovan maan väliin levittäytyvät ranta-alueet sekä aluetta reunustavat maa- <strong>ja</strong> metsätalousalueet<br />
selänteiden rinteillä. Ranta-alue on pääosin liejupoh<strong>ja</strong>ista ruovikkoa, joka vaihettuu pajuluhdista<br />
lehtimetsään <strong>ja</strong> muuttuu lopulta kovan maan havumetsäalueeksi. Metsäalueet ovat pääosin<br />
havupuuvaltaisia. Seudun peruskallio on kiilleliusketta <strong>ja</strong> – gneissiä <strong>ja</strong> se on suuntautunut <strong>ja</strong> rytmittynyt<br />
kaakko-luodesuuntaisesti. Ahlaistenjoki <strong>ja</strong> Mustalahti korostavat maiseman yleistä suuntautuneisuutta.<br />
16
Piirros 4. Alueen morfologinen tilatarkastelu peruskartan <strong>ja</strong> ilmakuvien avulla. <strong>Mustalahden</strong> <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> vesistöalueet ovat<br />
merkitty sinisellä. Ranta-alueen ruovikko on vaaleankeltaisella. Vaalean vihreät alueet ovat pajukkoa tai lehtimetsää.<br />
Tummanvihreä on havupuuvaltaista-aluetta. Moreeniselänteet ovat kartalla merkitty vaalean harmaalla <strong>ja</strong> harjumuodostuma on<br />
ruskea-raidallinen alue. Asutus on tummanharmaa alue. Tiet näkyvät punaisena viivana. Karttapiirroksessa on käytetty vuoden<br />
2001 Ahlaisten alueen ilmakuvaa. Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
Tarkastelualueen ra<strong>ja</strong>a vesistöä kiertävät moreeniselänteet (vaalean harmaa). Keskellä kulkeva Saanteen<br />
harju (ruskea raidallinen) <strong>ja</strong>kaa <strong>Mustalahden</strong> <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> alueet. <strong>Mustalahden</strong> koillispuolella kulkee<br />
moreeniselänne, joka alkaa kaakosta kallioselänteenä <strong>ja</strong> muuttuu Nielpäkin kohdalla metsäiseksi<br />
moreeniselänteeksi. <strong>Ahlaistenjoen</strong> lounaispuolella mutkittelee moreeniselänne, joka <strong>ja</strong>kaa jokeen <strong>ja</strong><br />
mereen virtaavat vedet. Selänteiden seudulla vaihtelevat viljely- <strong>ja</strong> metsäalueet. Maisema on<br />
pienipiirteistä.<br />
Maisema-alueella vallitsee orgaaninen miljöötyyppi, joka on tyypillinen maasto- <strong>ja</strong> luontosidonnaiselle<br />
agraarimiljöölle. Rakennusten suuntaus <strong>ja</strong> teiden lin<strong>ja</strong>us noudattelee maaston muoto<strong>ja</strong>. Perustuotanto on<br />
sijoittunut tuottoisimmille alueille selänteiden rinteille. Rakennukset ovat elinkeinonvaraisesti peltojen tai<br />
jokien reunoilla sekä hyvien kulkuyhteyksien tuntumassa.<br />
17
Saanteeseen johtava tie on muodostunut kärrytiestä aikoinaan helppokulkuiselle <strong>ja</strong> kuivalle harjualueelle.<br />
<strong>Mustalahden</strong> koillispuolella kulkeva <strong>Mustalahden</strong>tie on vanha hevospolku, joka kulki Mustalahtea pitkin<br />
Keikveden kautta Merikarvialle päin. Tie oli aikoinaan ainoa kunnossa oleva talvitie Merikarvialle. Tie on<br />
muodostunut kuivalle <strong>ja</strong> helppokulkuiselle selännealueelle, jossa pystyttiin vähämäkisyydestä johtuen<br />
kuljettamaan iso<strong>ja</strong>kin kuormia. (Tuomelan haastattelu) <strong>Ahlaistenjoen</strong> ylittävä Giselöntie johtaa rannikon<br />
yhteen vapaa-a<strong>ja</strong>nasutuskeskittymään.<br />
6. Maiseman tarkastelu osa-alueittain<br />
Jaoin tarkastelualueen pienempiin osiin yhteneväisten piirteiden mukaisesti. Osa-alue<strong>ja</strong>ko perustuu omien<br />
havaintojeni lisäksi aikaisempiin selvityksiin, asukashaastatteluihin sekä vanhoihin karttoihin.<br />
<strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong>oin kolmeen osa-alueeseen. Alueet ovat edenneet maankohoamisprosessissa eri<br />
vaiheisesti. Joen yläjuoksulla maatuminen on huomattavasti pitemmällä kuin joen alaosassa meren<br />
puolella. Erotin myös Mustalahdesta kolme osa-aluetta. <strong>Mustalahden</strong> osa-alue<strong>ja</strong>ko perustuu alueesta<br />
tehtyyn kasvillisuuskartoitukseen sekä alueen eri sukkessiovaiheisiin. Lahden erityisiin<br />
kasvillisuusolosuhteisiin vaikuttaa meriveden <strong>ja</strong> makeanveden sekoittuminen.<br />
<strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> osa-alueiden ulkopuolelle jää alue, jonka määrittelin yhdeksi vesistöä<br />
kiertäväksi reunavyöhykkeeksi. Alueen ulommaisena ra<strong>ja</strong>na on koko maisema-aluetta ra<strong>ja</strong>avat selänteet.<br />
Vesistön reunavyöhyke on metsä- <strong>ja</strong> maatalousvaltaista aluetta, jossa vaihtelevasti on metsää, pelto<strong>ja</strong> <strong>ja</strong><br />
asutusta. Määrittelin reunavyöhykkeen yhdeksi ominaisuudeksi vesistöalueen kehystämisen.<br />
18
Piirros 5. <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> osa-alueet:<br />
1. Furukloppan ympäristö, 2. Busön edusta, 3. Österviikinlahti,<br />
4. Sveidholmanlahti, 5. <strong>Mustalahden</strong> keskiosa, 6. Dragsandinlahti sekä<br />
Vesistön reunavyöhykkeet. a.) Saanteen harjualue, b) <strong>Mustalahden</strong> metsäasutus <strong>ja</strong> c.) Jokivarren peltoasutus.<br />
Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
19
1. Furukloppan ympäristö<br />
Furukloppan ympäristö on <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> sen lounaisen selännerinteen välistä lietemaata. Aluetta<br />
luonnehtivat eri kuvioiset luhta-alueet; joenvarren ruoko- <strong>ja</strong> pajukkoluhdat, avarat suoniittyalueet <strong>ja</strong><br />
tervaleppävaltaiset lehtoalueet. Joenvarsi on sulkeutunutta tai puolisulkeutunutta tervaleppärantaa. Koko<br />
ympäristön maisema vaihtelee puoliavoimesta sulkeutuneeseen. Maatuminen on edennyt pitkälle <strong>ja</strong><br />
alueella voi monin paikoin kävellä. Jokivartta reunustaa korkea puusto.<br />
Piirros 6. näkyy vielä 1700-luvun lopulla olleet saarialueet (ruskealla). Keltainen raidoitettu alue on vähäpuustoista ruokoluhtaa.<br />
Kirkkaan punainen nuoli osoittaa jokimaisemassa merkittävää näkymää: Girksundin koivusaari <strong>ja</strong> jokea kehystävät tervalepät.<br />
Tummanpunaiset nuolet osoittavat umpeutuneita näkymäkohtia.<br />
Kuva I (vasemmalla) on Ahlaistenjoelta Girksundin saaren suuntaan. Joki on tässä kohtaa selkeära<strong>ja</strong>inen <strong>ja</strong> lampimainen.<br />
Kuva II (oikealla) Tervaleppien väistyessä jokivarren maisemaa tukkii korkeaksi kasvanut pajukko.<br />
20
Jokiuoma on rantapuuston takia selkeära<strong>ja</strong>inen <strong>ja</strong> suo<strong>ja</strong>inen. A<strong>ja</strong>n kuluessa puut voivat kaartua<br />
holvikaarimaisesti joen ylle. Girksundin tiiviskasvuinen lehtomainen saari muodostaa kauniin<br />
luonnonmukaisen solmukohdan jokireitille. (Kuva I)<br />
Furukloppan ympäristöä voi määritellä maisemahistoriallisesti. Furukloppan ympäristö Ahlaisten<br />
Rantakaupungin edustalla oli 200 vuotta sitten saaristoista merenlahtea. Saaria käytettiin elinkeinon<br />
harjoittamiseen pitkälle aina 1950-luvulle asti. Furukloppan ympäristö oli aikaisemmin Honusooranlahtea.<br />
Furukloppa oli yksi lahden saarista. Saaren nimi on muuntunut 1700-luvun Lagnis-Furuklobbasta, joka<br />
viittaa mäntyiseen kunnostuspaikkaan. Saarta on saatettu aikoinaan käyttää yhtenä kalastuksen<br />
tukikohtana, jossa kunnostettiin pyydyksiä <strong>ja</strong> veneitä. Laidunmaana käytetyn entisen saaren tunnistaa vielä<br />
perinnemaisemalle tyypillisistä piirteistä. Saaren paikalla on vanho<strong>ja</strong> korkeita leppiä, kivenlohkareita,<br />
katajia <strong>ja</strong> matalaa heinikkoa. Saaren ympäristö on soistunutta niittyaluetta. Furukloppan yhteislaidunmaalle<br />
kuljettiin 1950-luvulla veneillä Saanteentieltä saareen johtavaa jokiuomaa pitkin. (Virran haastattelu)<br />
Kuva III. (ks kuvauskohta piirros 4.) Furukloppan ympäristö on puoliavointa niittyaluetta.<br />
Maatumisprosessin edetessä on alueen käyttö vähentynyt. Ympäristössä 1900-luvun puolivälissä risteilleet<br />
jokiuomat ovat umpeutuneet <strong>ja</strong> myös Ahlaistenjoki on vaarassa umpeutua. Furukloppan maatuvalle<br />
ruovikkoalueelle ehdotettiin uudenlaisia käyttömuoto<strong>ja</strong>, kuten pitkospuiden rakentamista retkeilylle <strong>ja</strong><br />
alueen hyödyntämistä muutenkin matkailu- <strong>ja</strong> opetuskäyttöön. (Saukon haastattelu)<br />
Furukloppan ympäristön maisemanhoitoa on mahdollista toteuttaa maisemaa ennallistavilla toimenpiteillä.<br />
Jokivarren maisemaa voidaan avartaa niittämällä ruovikkoa <strong>ja</strong> raivaamalla pajukkoa. Yhteislaidunsaarena<br />
käytetyn Furukloppan lehtomaista aluetta on mahdollista ylläpitää laidunnuksella. Laidunnuksesta<br />
muodostuva rantaniitty vaikuttaa myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen <strong>ja</strong> lintujen elinympäristöön.<br />
(Ikonen 2004) Haastateltavat olivat laidunnuksen kannalla, mutta epäuskoisia sen toteutuksesta.<br />
21
2. Busön edusta<br />
Busön edusta alkaa Furukloppan pusikoituneen jokiuoman jälkeen <strong>ja</strong> päättyy Busön sillan edustalle. Alue on<br />
selkeästi Furukloppan aluetta avoimempi, vaikka edelleen korkea ruovikko <strong>ja</strong> pajuvyöhykkeet umpeuttavat<br />
maisemaa. Avointa <strong>ja</strong> puoliavointa tilaa ra<strong>ja</strong>a ruovikon takana näkyvä polveileva metsänreuna, joka<br />
koillisessa on maisemallisesti merkittävä harjumetsä.<br />
Piirros 7. Kartalla on keltaisella merkitty ruokoluhta-alue, joka on maiseman avointa kohtaa. On kuitenkin huomioitava, että<br />
ruovikko on päässyt kasvamaan niin korkeaksi, että se peittää kesällä näkyvyyden matalasta veneestä. Busöön silta on ainoa<br />
näköalapaikka jokisuistoon. Tummanpunaiset nuolet osoittavat mahdollisen näkymän Saanteentieltä joelle, jos rantalepikköä<br />
karsittaisiin.<br />
22
Kuva IV (Kartalla) Busöön sillalta kohti <strong>Ahlaistenjoen</strong> yläjuoksua. Jokivartta myöten kulkee pengerpuusto, jonka taakse jää<br />
ruovikoitunut käyttämätön tila. Takana horisontissa kohoaa harjumetsää.<br />
Alueen luontoarvot <strong>ja</strong> käyttö ovat vähentyneet umpeenkasvun seurauksesta. Aluetta on mahdollista hoitaa<br />
käytön mukaan. Joen ruoppauksella säilytettäisiin veneilymahdollisuus sekä niittämällä parannettaisiin<br />
melontaväylää. Joki on edelleen pienveneilijöiden käytössä mutta haastateltavat uskoivat joen umpeutuvan<br />
lopulta ilman ruoppausta. (Raitakarien haastattelu)<br />
Matkailun kehittämisen kannalta löytyy alueelta otollisia levähdyspaikko<strong>ja</strong>. Melojien levähdyspaikka ei<br />
häiritse maisema-arvo<strong>ja</strong> jokivarren lehtipuuvyöhykkeen, pengerpuuston läheisyydessä. Saanteentien<br />
puoleista metsää on mahdollista karsia <strong>ja</strong> avartaa samalla jokinäkymiä tielläliikkujille. Mesholman <strong>ja</strong><br />
Dragsandin kohdalla Saanteentien eteen on kasvanut tervalepikkoa. Kohta oli avoin vielä 1960-luvulla.<br />
Busöön kesäasukkaat kertoivat Saanteentien näkyvän vielä 1960-luvulla joen toisella puolella. (Raitakarien<br />
haastattelu) Jokimaisema lisää vaihtelevuutta tienvarren maisemaan <strong>ja</strong> antaa mahdollisuuden<br />
levähdyspaikalle. Mahdollinen levähdyspaikka <strong>ja</strong> tasanteena toimiva lava sijoittuisivat Dragsandino<strong>ja</strong>n<br />
varteen Saanteen tien reunalle, jossa olisi myös kanootin nostopaikka. Levähdyspaikkaa voisi tällöin<br />
hyödyntää tielläliikku<strong>ja</strong>t, retkeilijät <strong>ja</strong> melo<strong>ja</strong>t.<br />
3. Österviikinlahti<br />
Österviikinlahti alkaa luoteispuolelta Busön siltaa. Rantaruovikko levittäytyy joen ympärille avoimena tai<br />
puoliavoimena aina Österviikin jokiuomalle asti. Alue <strong>ja</strong>tkuu Lonkholman molemmille puolille. Maisemaa<br />
luonnehtivat matalat rantaluhdat sekä niiden takana mutkittelevat sekametsäalueet. Suistomaiset piirteet<br />
ovat vähentyneet maankohoamisen seurauksesta.<br />
23
Piirros 8. Österviikinlahdella huomio kiinnittyy pengerpuustoon, joka sulkee avonaisen maiseman. Entinen lahtialue on vielä<br />
suhteellisen avointa ruovikkoaluetta, mutta reuna-alueelta on työntymässä pusikoitunutta aluetta umpeuttaen maisemaa.<br />
Kuva V. Busön sillalta Österviikinlahdelle. Sillan edusta on umpeutunut <strong>ja</strong> asutuksen vaikutusaluetta. Kuvassa näkyy puiden takaa<br />
avartuva jokimaisema.<br />
Maisemallisesti arvokasta on alueen avoimuus. Österviikinlahti on ollut edellisiä alueita pisimpään<br />
merenlahtena, mutta alue on ruovikoitunut nopeasti 1960-luvun jälkeen. Järvikaislan runsas esiintyminen<br />
tarkoittaa, ettei maatuminen ole vielä edellisten alueiden tasolla. Ranta-aluetta on niitetty <strong>ja</strong> laidunnettu<br />
paikoin, mikä on pitänyt rantakasvillisuuden matalana <strong>ja</strong> vaikuttanut kasvilajien runsaussuhteisiin.<br />
Laiduntaminen on edelleen käyttökelpoinen hoitomuoto molemmin puolin jokea. Saanteen tien puolelle on<br />
mahdollista sijoittaa lava, josta näkyisi jokimaisema.<br />
24
Suhteellisen vähäpuustoinen ranta-alue antaa näkyvyyttä metsänra<strong>ja</strong>lle. Lonkholman metsäinen saari on<br />
koko alueen kiintopiste <strong>ja</strong> vaikuttaa maisemassa joka puolelta. Österviikinlahtea reunustaa koillisessa<br />
Nierholman vanha havumetsä <strong>ja</strong> luoteessa Lonkholman vanha metsittynyt saari. Rantaluhtien takana<br />
mutkitteleva sekametsä loittonee <strong>ja</strong> lähenee jokivarresta. Joen lähelle pääsevä metsä ra<strong>ja</strong>a maisemakuvaa<br />
sulkematta sitä kokonaan. Tällöin uusi maisema on välittömästi havaitun takana. Ilmiö tuo syvyyttä <strong>ja</strong><br />
mielenkiintoa maisemaan.<br />
Ahlaistenjoesta poikkeavan Österviikinjoen varteen on kaivauksista johtuen kasvanut puusto, joka sulkee<br />
avonaista maisemaa. Koivikko on kasvanut o<strong>ja</strong>npenkereen savipitoiselle maalle. Kaivettujen uomien<br />
varsille on monin paikoin kasvanut ryteikköä, mutta avonaisessa maisemassa ilmiö tulee häiritsevästi esille.<br />
Maisemallisesti häiritsevässä koivikossa viihtyvät ma<strong>ja</strong>vat. Tässä tilanteessa voisi harkita paikan käyttöä<br />
matkailuun, melojien levähdyspaikkana.<br />
Österviikinlahti on menettänyt paljon aikaisempia käyttöarvo<strong>ja</strong> ruovikoitumisen seurauksesta. Lahden<br />
ruovikoituminen <strong>ja</strong> sen vaikutus maisemaan on vielä paikallisten muistissa. Busön rannalla lapsuutensa<br />
asunut muisteli miten hänen lapsuudessaan päästiin luistelemaan aivan rantaan, melkein pihapiiriin, asti.<br />
(Raitakarin haastattelu) Kristiskerinjoen ruoppausta 1960-luvulla pidettiin syynä <strong>Ahlaistenjoen</strong> nykyiseen<br />
kuntoon.<br />
Kuva VI. Österviikin jokivarren nuoret koivut sulkevat maisemaa. Ma<strong>ja</strong>vat viihtyvät kuitenkin koivikossa.<br />
25
4. Sveidholmanlahti<br />
Sveidholmanlahti on <strong>Mustalahden</strong> luoteisosa, joka päättyy lahdenkaulalle muodostuneeseen<br />
järvikaislamuuriin. Lahden luoteispää on avointa <strong>ja</strong> puoliavointa maisemaa. Matalat järvikaislavyöhykkeet<br />
osin sulkevat maisemaa. Alueelle tyypillistä ovat tervaleppäsaaret <strong>ja</strong> rantaa kiertävä ruokoluhtavyöhyke.<br />
Piirros 9. Sveidholman saaren ympäristö on ruovikoitunut <strong>ja</strong> pusikoitunut. Piirrokseen on merkitty rantaniittyalue, joka olisi<br />
säilytettävissä laiduntamalla. Arvokasta metsäaluetta ovat Saanteen harju sekä Sveidholmanlahden luoteisreunassa olevat<br />
tervaleppälehdot.. Vesialue <strong>ja</strong> sitä kiertävä ruovikkoalue ovat alueen avointa tilaa.<br />
26
Kuva VII. Sveidholmanlahden etelärannalta avautu maisemanäkymä. <strong>Mustalahden</strong> luoteispää Sveidholmansaaren länsipuolella.<br />
Avointa maisemaa kehystää eheä metsänreuna.<br />
<strong>Mustalahden</strong> merkittävimpiin maisematekijöihin kuuluvat Sveidholman tervaleppälehto <strong>ja</strong> Saanteen<br />
har<strong>ja</strong>nne. Saanteen harju antaa vesistöalueelle eheän metsäkehyksen. Lahden maisema-arvot todettiin jo<br />
vuoden 1984 luonnonsuojeluselvityksessä. (Kalinainen 1984) Satakunnan maa-ainesselvityksessä lähes koko<br />
Saanteen <strong>ja</strong> Nierholman har<strong>ja</strong>nnealue on määritetty alueeksi, jolla on kaunis maisemakuva sekä merkitystä<br />
virkistysalueena.<br />
Sveidholman saari on alueen kiintopiste <strong>ja</strong> pitkään vesistön maisemassa vaikuttanut saari. Saaren ympärille<br />
levittäytyy ruovikko, joka hävittää saaren piirteitä. Saaren piirteitä on mahdollista palauttaa laiduntamalla<br />
<strong>ja</strong> saaren ympäristöä niittämällä. Sveidholmanlahden koillisrannoilla on aikaisemmin ollut laiduntavaa<br />
kar<strong>ja</strong>a. Perinnemaiseman rippeistä kertoo kuusien takaa työntyvät vanhat koivut.<br />
Alueen käyttöä on vähentänyt vesistön mataloituminen <strong>ja</strong> rehevöityminen. Vesilintujen laskeutumistila on<br />
kaventunut <strong>ja</strong> näin ollen sorsastus on vähentynyt alueella. Entinen merelle johtanut jokiuoma lahden<br />
pohjoiskulmassa näkyy lehtipuuvaltaisena alueena havumetsän välissä. <strong>Mustalahden</strong> asukkaat muistelivat<br />
kulkeneensa jokiuomaa pitkin viisi metrisillä veneillä 60-luvulla. (Stenroosin & Tuomelan haastattelut)<br />
<strong>Mustalahden</strong> maisema muuttuu voimakkaasti maankohoamisen seurauksesta. Maisemaa on aina<br />
mahdollista avata niittämällä ruovikkoa. Maiseman avartamisella säilytetään vesialueen <strong>ja</strong> sitä kehystävän<br />
metsära<strong>ja</strong>n muodostama arvokas maisemakokonaisuus. Lisäksi niittämällä saadaan lisää vesipinta-alaa, jota<br />
vesilinnut tarvitsevat laskeutuakseen alueelle.<br />
27
5. <strong>Mustalahden</strong> keskiosa<br />
<strong>Mustalahden</strong> keskiosa on lahden murtovesialuetta. Lahden maatalot <strong>ja</strong> lomamökit si<strong>ja</strong>itsevat keskiosan<br />
rannoilla. Suurin osa rakennuksista on piiloutunut rantametsiin <strong>ja</strong> asutuksesta kertovat vain laiturit tai<br />
ruopatut venevalkamat. Maisemaa luonnehtivat avokalliot <strong>ja</strong> polveileva metsäkehys.<br />
Piirros 10. Sininen <strong>ja</strong> keltainen alue ovat avointa tilaa, jossa vesialuetta täyttävät ruovikot <strong>ja</strong> kaislikot.. Alueen itäpuolelta on ainoa<br />
yhteys merelle. Jokiuoman eteen on kasaantunut sedimenteistä tukos, jolla saattaa olla vaikutusta veden vaihtuvuuteen. Alueen<br />
avokalliot ovat mahdollisia levähdys- <strong>ja</strong> näkymäpaikko<strong>ja</strong>.<br />
28
Kuva VIII. <strong>Mustalahden</strong> rannassa pilkottaa peltikatto, joka pal<strong>ja</strong>staa asutuksen. Kuvassa keskellä on Luurenperinkallio.<br />
Maisemahistoriallisesti tarkasteltuna alueelle on mahdollista lisätä käyttöä. Ranta-asutus oli ennen<br />
näkyvämpää <strong>ja</strong> osa <strong>Mustalahden</strong> maisemaa. Ennen 1960-lukua asui rannoilla enemmän vakituisia<br />
asukkaita, jolloin rannat olivat elinvoimaisia. Maisemaan kuuluivat avoimet rannat, rantaniityt sekä<br />
rakennukset.<br />
<strong>Mustalahden</strong> keskiosasta on nykyisin ainoa kulkuyhteys merelle, jonne johdattaa 80-luvulla ruopattu<br />
Skatajuopa. Aikaisemmista vesistöjärjestelyistä <strong>ja</strong> veden virtauksen heikkenemisestä johtuen Skatajuovan<br />
eteen on kerääntynyt ns. ”sedimenttitulppa”, joka vaikeuttaa veden <strong>ja</strong> veneiden liikkumista. (<strong>Mustalahden</strong><br />
asukkaiden haastattelut) Keskellä si<strong>ja</strong>itsee Luurenperinkallio. Avokallion ympärillä on lahden syvimmät<br />
kohdat. (Perttula 1995, 7)<br />
Lahden keskiosassa on käyttöarvo<strong>ja</strong>. Pääosa kulkemisesta tapahtuu lahden keskiosassa. Alueella on<br />
mahdollista kehittää matkailua pilaamatta maisema- tai luontoarvo<strong>ja</strong>. Melojien <strong>ja</strong> retkeilijöiden<br />
levähdyspaikko<strong>ja</strong> on hyvä sijoittaa alueelle, missä jo ennestään näkyy ihmisten kaivamia uomia <strong>ja</strong><br />
venevalkamia. Alueen kaakkois- <strong>ja</strong> lounaisrannoilla näkyviä avokallioita on mahdollista hyödyntää jo<br />
sellaisenaan levähdys- <strong>ja</strong> näköalapaikkoina.<br />
6. Dragsandinlahti<br />
Dragsandinlahti on <strong>Mustalahden</strong> kaakkoispääty, jonka voi katsoa alkavaksi vesistöön muodostuneesta<br />
järvikaislamuurista. Alueelle tyypillistä ovat kumpuileva metsänreuna <strong>ja</strong> rehevöitynyt matala vesialue. Noin<br />
puolet aikaisemmasta vesistöalasta on soistuvaa luhta-aluetta. Vesistö on pahiten rehevöitynyttä<br />
<strong>Mustalahden</strong> kaakkoisosassa.<br />
29
Piirros 11. Avoin tila muodostuu vesialueesta <strong>ja</strong> rantaa kiertävästä ruovikosta. Fläksholman saari on vanhaa havumetsää <strong>ja</strong><br />
maiseman kiintopiste. Kapea Dragsandino<strong>ja</strong> tuo ravinteikasta jokivettä Mustalahteen rehevöittäen aluetta.<br />
Kuva IX. Reunametsät sulkevat näkyvyyttä, mutta antavat maisemaan samalla myös syvyyttä.<br />
Dragsandinlahden päädyssä on runsaasti maatunutta ruovikkoaluetta. Avoimet alueet korostavat<br />
metsäkumpareita, jotka lahden päädyssä tuovat perspektiiviä maisemaan. Lahden rehevöityminen lisää<br />
<strong>ja</strong>tkuvasti ruovikkoalaa. Dragsandinlahden rehevyys johtuu lahden kaakkoispäätyyn laskevasta<br />
Dragsantino<strong>ja</strong>sta, joka tuo vielä alueelle makeaa <strong>ja</strong> ravinteikasta jokivettä. Veden virtaus on erittäin heikko,<br />
joten liete on kerääntynyt <strong>ja</strong> rehevöittänyt aluetta. Dragsantinlahtea ympäröi järviruoko-, sara- <strong>ja</strong><br />
30
vihvilävaltainen luhta. Sen reunassa koillisrannassa kasvaa molempia osmankäämilaje<strong>ja</strong> <strong>ja</strong> lahden perukassa<br />
järvikaislaa. (Nuotio 2009)<br />
Kuva X. Dragsandinlahden päädyssä kohoaa Fläksholman saaren vanha kuusimetsä, jota korostavat avoimet alueet. Saari on<br />
merkittävä kiintopiste maisemassa.<br />
Alueen käyttöarvoa on vähentänyt Dragsandino<strong>ja</strong>n umpeutuminen. Jokiuoma yhdisti <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong><br />
<strong>Mustalahden</strong>, mutta vesistöjärjestelyistä <strong>ja</strong> Saanteentien suoristuksen seurauksesta veden virtaus heikkeni<br />
<strong>ja</strong> kulkuyhteys katkesi. (Stenroosin haastattelu) Haastateltavat toivoivat Dragsandino<strong>ja</strong>a aukaistavaksi.<br />
Toimenpiteellä uskottiin olevan edullisia vaikutuksia <strong>Mustalahden</strong> vedenvaihtuvuuteen. Dragsandinuoman<br />
aukaisulla ei saada uutta melontaväylää, koska Saanteentien kohdalla tierummut estävät läpipääsyn<br />
kanootilla.<br />
Vesistön reunavyöhykkeet<br />
Kutsun yhdeksi yhteiseksi reunavyöhykkeeksi kaikkea em. osa-alueiden <strong>ja</strong> selänteiden väliin jäävää aluetta.<br />
Alue on vesistön ydinalueen ns. puskurialuetta, joka jää selvityksessä vähemmälle huomiolle Ahlaisten<br />
vesistöä koskevassa hankkeessa.<br />
Ahlaisten asutus <strong>ja</strong> elinkeinon harjoittaminen on muodostunut selänteiden alaville rinteille, jossa on<br />
otollisin maaperä viljelyyn muutoin karulla moreenialueella. Vuosien varrella nämä alueet ovat muuttuneet<br />
maankäytön <strong>ja</strong> elinkeinomuutosten myötä. Vaikutukset näkyvät vesistön maisemassa. Ojitukset ovat<br />
rehevöittäneet vesistöä <strong>ja</strong> metsä on umpeuttanut ranto<strong>ja</strong>. Näin on ihmisten toiminta <strong>ja</strong> asutus jäänyt<br />
puiden taakse piiloon <strong>ja</strong> rantamaisemat muuttuneet.<br />
Jaoin reunavyöhykkeen kolmeen eri luonnealueeseen. Vaikka reunavyöhykket ulottuvatkin melko kauas<br />
itse vesistöalueesta, ne vaikuttavat välillisesti tai välittömästi vesistön maisemassa. Metsätalousvaltainen<br />
reunavyöhyke on muutosaltista aluetta, jossa tapahtuvat toimenpiteet vaikuttavat vesistönkin maisemaan.<br />
Vesistön reunavyöhykkeen luonnealueet ovat:<br />
31
a.) Saanteen harjualue<br />
b.) <strong>Mustalahden</strong> metsäasutus<br />
c.) Jokivarren peltoasutus<br />
a.) Saanteen harjualue<br />
<strong>Mustalahden</strong> <strong>ja</strong> <strong>Ahlaistenjoen</strong> väliin jäävä Saanteen harjumuodostuma kuuluu vesistön<br />
reunavyöhykkeeseen omana maisemakokonaisuutena. Harjun maisemaa luonnehtivat hiekkapitoisen<br />
maaperän tyypillisesti vallanneet mäntypuut <strong>ja</strong> vanhat kuusikot. Harjualueella vanhat korkeat kuusikot ovat<br />
tiiviskasvuisia. Saanteen soratie mutkittelee havumetsien <strong>ja</strong> pienten peltotilkkujen välissä <strong>ja</strong> hetkittäin on<br />
mahdollista aistia vesistön läheisyys sen jäädessä kuitenkin metsäkehyksen taakse piiloon. Asutus on<br />
levinnyt kaakosta, mutta jäänyt harjun luoteisosissa pienimuotoiseksi mökkiasutukseksi. Alava harjualue on<br />
tärkeä vesistön <strong>ja</strong>ka<strong>ja</strong>, joka on mahdollistanut asutuksen alueella. Harjua pitkin kulkeva Saanteentie on<br />
muodostunut kärrytiestä, joka on aikoinaan löytänyt paikkansa muuta ympäristöä kuivemmalta seudulta.<br />
Harjualue on maisemahistoriallisesti merkittävä <strong>ja</strong> tuo vesistöalueelle omaleimaisuutta. Harju on<br />
kerrostunut viimeisen jääkauden loppuvaiheessa jäätikön kuljettamista maa-aineksista. Koska muodostuma<br />
syntyi veteen, se joutui merivirtausten <strong>ja</strong> myöhemmin maan kohotessa aallokon kuluttavan vaikutuksen<br />
alaiseksi. Hienojen hiekka-aineisten huuhtoutuessa ympäristöön harjusta tuli lopulta matala soraharju.<br />
(Jutila 1995) Harjut ovat Suomessa tunnusomaisia maastonmuoto<strong>ja</strong>. Harjualueita on käytetty pitkään<br />
soranottopaikkoina, mutta nykyään alueita on alettu suojella.<br />
b.) <strong>Mustalahden</strong> metsäasutus<br />
Kutsun aluetta, jonka maisema perustuu mökkiasutuksesta <strong>ja</strong> kumpuilevista metsä<strong>alueista</strong>, <strong>Mustalahden</strong><br />
metsäasutukseksi. Alue on <strong>Mustalahden</strong> vesistön koillispuoleista moreeniselänteen ra<strong>ja</strong>amaa rinnealuetta.<br />
Moreenipitoisesta maaperästä johtuen maisema on karua <strong>ja</strong> havupuuvaltaista. Peltoalaa on vähän <strong>ja</strong> sekin<br />
hyvin pirstaloitunutta. Laidunalueita on muuta reunavyöhykettä enemmän.<br />
Vesistön maisemalle merkittävintä on <strong>Mustalahden</strong> metsäasutuksen rannan puoleisella alueella tapahtuvat<br />
muutokset. Elinkeinoelämän muutokset ovat metsittäneet <strong>Mustalahden</strong> ennen avonaiset rannat. Nyt<br />
ranto<strong>ja</strong> kehystää metsä, joka antaa merkittävän suo<strong>ja</strong>n vesistöalueelle. <strong>Mustalahden</strong> rannoille muodostuu<br />
tervaleppävaltaisia metsiä, jotka a<strong>ja</strong>n kuluessa usein kuusettuvat. Maaston korkeuserojen takia näkyvät<br />
horisontissa myös alueen kauimmaiset havumetsät.<br />
c.) Jokivarren peltoasutus<br />
Ahlaisten asutuskeskittymät <strong>ja</strong> maatalous ovat muodostuneet jokivarren tuottoisalle maaperälle sitä<br />
mukaan, kun maata on noussut veden alta. Jokivarren peltoasutusta kuvaavat kulttuuriset<br />
maisemapiirteet. Maisemassa vaihtelevat lehtomaisten metsäalueiden lomassa peltoalueet <strong>ja</strong> maatalojen<br />
pihapiirit.<br />
Jokivarren peltoasutuksen alueelta löytyy lehtoalueita, jotka ovat muutostilassa. Muutostilaiseksi<br />
lehtoalueeksi voi määritellä Girksundin saaren itäpuolelle levittyvää aluetta, vanhaa Honusooran<br />
lahtialuetta. Alue elää luonnontilaisena alueena, jolla on kaavoituksessa oh<strong>ja</strong>ttu ulkoilutoimintaa.<br />
32
Kuva 4. Vanha-Puta<strong>ja</strong>n rannasta, missä Eteläjoki haarautuu vasemman puoleiseksi Kristiskerinjoeksi <strong>ja</strong> oikeanpuoleiseksi<br />
Ahlaistenjoeksi. Kuva on otettu syyskuussa 2010.<br />
7. Maiseman arvot <strong>ja</strong> tulevaisuus<br />
7.1 Maiseman arvot<br />
<strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> <strong>Natura</strong>-alueet ovat maisemallisesti omaleimaista maankohoamisaluetta.<br />
Maisemassa näkyy erityinen luonnonprosessi, jossa entinen merenlahti maatuu <strong>ja</strong> vaihettuu arvokkaista<br />
rantalehdoista seka- <strong>ja</strong> havumetsiksi. Maankohoamisesta johtuvaa luonnon sukkessiota näkee kulkemalla<br />
Ahlaistenjokea alaspäin. Jokivartta koristavat erityyppiset rantaluhdat. <strong>Mustalahden</strong> maisemasta tekee<br />
erityisen meriveden <strong>ja</strong> makeanveden yhteisvaikutuksesta muodostunut kasvillisuus. Vesistöjen maisemaarvoa<br />
nostaa eheä mäntyvaltainen Saanteenharju, joka kulkee vesistöjen välissä kaakko-luodesuuntaisesti.<br />
Koko vesistöalueen, <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> maisemasta tekee vaikuttavan aluetta joka puolelta<br />
kehystävä metsä. Metsä tuo vesistön maisemaan kehyksen, suo<strong>ja</strong>a <strong>ja</strong> rajo<strong>ja</strong>. Metsäkehyksen säilyminen on<br />
ensiarvoisen tärkeää. Merkittävimmät metsäalueet si<strong>ja</strong>itsevat Saanteen harjulla, entisillä saarialueilla <strong>ja</strong><br />
<strong>Mustalahden</strong> moreenikumpareilla.<br />
Maisemahistoriallinen tarkastelu osoitti, että vesistön maisemaa ovat hallinneet työn, virkistyksen <strong>ja</strong><br />
kulkemisen sanelemat kulttuuripiirteet. Metsää on ollut vähemmän <strong>ja</strong> vettä enemmän. Ranto<strong>ja</strong> ovat<br />
luonnehtineet rantaniityt <strong>ja</strong> tukkipinot. Joessa ovat näkyneet kesäisin tukkipuut, niitä vetävät veneet sekä<br />
vilkas työ- <strong>ja</strong> huviveneily. Vesistön rantaa on kehystänyt havumetsä, jonka edustaa peittävät nykyisin<br />
pajukot <strong>ja</strong> lehtipuuvaltaiset vaihettumisvyöhykkeet.<br />
Maankohoamisprosessista johtuen vesistön merenpuoleiset alueet ovat säilyneet eheimpinä<br />
maisemakokonaisuuksina. Nämä alueet ovat Sveidholmanlahti <strong>ja</strong> Österviikinlahti. Luonnon sukkessiossa<br />
pisimmälle ehtineet alueet, Dragsandinlahti <strong>ja</strong> Furukloppan ympäristö ovat uusien käyttömahdollisuuksien<br />
alueita. Näiden alueiden väliin jäävät Busön edusta sekä <strong>Mustalahden</strong> keskiosa, joilla on käyttöön liittyviä<br />
arvo<strong>ja</strong>.<br />
33
Piirros 12. Maiseman huomiokohdat arvotuksessa sekä toimenpiteissä. Merkityt kohdat vaativat erityishuomiota alueita<br />
suunniteltaessa hoidon- tai kunnostuksen suhteen. Numeroidut kohdat on selitetty erikseen tekstissä.<br />
Maisemaselvityksen huomiokohdat:<br />
1. Kulttuurimaisemallisesti arvokas Furukloppan vanha laidunnussaari.<br />
2. Busön edustan jokivarsi on kulttuurisesti arvokas. Joki on maisemallisesti sekä henkisesti merkittävä<br />
elementti.<br />
3. Österviikinlahden avoin maisema <strong>ja</strong> suistomaisuus ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta<br />
merkittäviä.<br />
4. Sveidholmanlahden luoteista puolta ra<strong>ja</strong>ava Saanteenharjun vanha havumetsä tuo historiallista <strong>ja</strong><br />
esteettistä maisema-arvoa alueelle. Sveidholman laidunnussaari on kulttuurisesti merkittävä.<br />
5. <strong>Mustalahden</strong> keskiosan kulttuuripiirteitä ovat asutus <strong>ja</strong> kulkemisesta kertovat uomat <strong>ja</strong><br />
venevalkamat.<br />
6. Dragsandinlahden metsäkumpareet, Fläksholman saari, tuo esteettisesti mielenkiintoista vaihtelua<br />
muutoin tasapiirteiseen maisemaan.<br />
34
Haastatteluissa ilmeni asukkaiden arvostavan luontoa, jokea sekä metsiä. Maisemassa merkittävin<br />
elementti oli joki, johon liittyivät muistot työelämästä, virkistystoiminnoista sekä elävämmästä<br />
jokimaisemasta. Joen käyttömahdollisuuksien vähentyminen koettiin ennen kaikkea harmillisena. Alueen<br />
metsät <strong>ja</strong> joki olivat useammalle asukkaalle henkinen arvo. Varsinkin naiset kokivat luontoympäristön<br />
rauhallisena <strong>ja</strong> melulta suo<strong>ja</strong>ttuna asuinympäristönä. Naiset arvostivat metsää <strong>ja</strong> luontoa niiden tuomien<br />
virkistysmahdollisuuksien takia. Metsissä kuljeskeltiin, mar<strong>ja</strong>stettiin <strong>ja</strong> sienestettiin. Eräälle haastateltavalle<br />
metsä oli vesistöä merkittävämpi maisema-arvo. Kaikki eivät kokeneet metsää yhtä tärkeänä maisemaarvona.<br />
Eräs haastateltavista koki metsän ennen muuta taloudellisten intressien kautta. Hän ei myös<br />
antanut arvoa vanhan metsän säilyttämiselle avoimuuden kustannuksella.<br />
7.2 Tulevaisuus <strong>ja</strong> toimenpide-ehdotukset<br />
Vesistöalueen kehitysideat liittyivät haastateltavilla maisemaa ennallistaviin toimenpiteisiin, kuten veden<br />
virtauksen ylläpitämiseen <strong>ja</strong> parantamiseen sekä rantojen avartamiseen niittämällä. Ruoppausta pidettiin<br />
ainoana mahdollisuutena säilyttää joki <strong>ja</strong> vesiyhteys merelle. Joki nähtiin ennen kaikkea käyttöarvona, jota<br />
voisi hyödyntää alueen matkailun kehittämisessä.<br />
Jatkuvasti muuttuva maisema asettaa hoitotoimenpiteille haasteita. Alueita, joilla ihminen on aiheuttanut<br />
muutoksen, on mahdollista palauttaa luonnontila ennallistavalla maisemahoidolla. Kohdealueella on<br />
tapahtunut toisensuuntaista muutosta. Elinkeinomuutosten <strong>ja</strong> vesistöjärjestelyistä johtuen alue on<br />
muuttunut luonnontilaksi. Alueella tavoitellaan luonnonarvojen mukaisia hoitotoimenpiteitä. Alueen<br />
luonnonarvot ovat kuitenkin vähentyneet maankohoamisesta johtuen. Luonnontilaa ei näistä lähtökohdista<br />
voi pilata ihmisen toteuttamat suunnitelmalliset hoitotoimenpiteet. Jatkuvasti muuttuvan maiseman<br />
ennallistava hoito on aktiivista <strong>ja</strong> <strong>ja</strong>tkuvaa.<br />
Maisema-arvot kärsivät eniten suunnittelemattomien läjitysten <strong>ja</strong> pengerrysten seurauksesta. Tasaisella<br />
maalla pengerrykset <strong>ja</strong> läjitysalueet vaikuttavat suoranaisesti maisemaan. Ruoppauksesta kerääntyneet<br />
maamassat <strong>ja</strong> niittojätteet ovat tästä syystä sijoitettava reuna-alueille <strong>ja</strong> umpeenkasvaneille paikoille.<br />
Österviikinlahden kohdalla esille tuli maisemahäiriö, jossa pengerrykselle kasvaneet koivut sulkivat<br />
avonaista maisemaa. <strong>Ahlaistenjoen</strong> varrella <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> alueella näkyi uomia, joiden varsille oli<br />
kasvanut maisemaa sulkevia tiheikköjä. Alueella näkyi myös toisenlaista sulkeutunutta jokivartta.<br />
<strong>Ahlaistenjoen</strong> yläjuoksulla tervalepät reunustivat jokivartta <strong>ja</strong> tekivät joesta selkeära<strong>ja</strong>isen.<br />
Ahlaistenjokivarsi voi muuttua puustoiseksi luonnon sukkesiokulun myötä. On myös kohtia, Busöön<br />
edustalla, joista on mahdollista avata puustoa. Metsää voi tästä kohtaa karsia, jos halutaan tuoda<br />
jokimaisemaa tielläliikkujien näkyville.<br />
Alueita on mahdollista kehittää matkailukohteena luonnonresurssien mukaisesti. Herkimmille alueille, jotka<br />
eivät kestä rakentamista tai hakkuita, on mahdollista sijoittaa luontomatkailua. Herkimpiä alueita ovat<br />
Sveidholmanlahti <strong>ja</strong> Saanteen harjualue. Luonnonsuojelualueella ensisi<strong>ja</strong>iset arvot liittyvät<br />
luonnontilaisuuden säilyttämiseen. Levähdyspaikko<strong>ja</strong> matkailijoille tai retkeilijöille voi sijoittaa vähemmän<br />
arvokkaille paikoille kuten pengerrysten varsille, avokallioille tai asutuksen läheisyyteen. Matkailua tai<br />
elinkeinoa edistävät toimenpiteet on mahdollista sijoittaa kestäville alueille, muuttuvilla alueilla. Tällainen<br />
on entinen Honusooranlahti, joka on kasvanut lehtomaiseksi rämeiköksi.<br />
Maisemanhoito voi olla tapa lisätä alueen yrittäjyyttä. Maiseman vetovoimaisuutta lisää<br />
luonnonsuojelullisia arvo<strong>ja</strong> tukeva maisemanhoito. Alueen hoitotoimenpiteissä suositeltavia ovat ruoppaus,<br />
niitto sekä laidunnus. Maisemaa monipuolistetaan, kun umpeutuneita näkymiä avataan niittämällä <strong>ja</strong><br />
laiduntamalla. Laidunnus lisää alueella arvokasta perinnemaisemaa sekä Satakunnan rannikkoseudulle<br />
yhtenäistä rantaniittymaisemaa.<br />
35
VIITTEET<br />
Heino, Ulla. Ahlaisten historia. <strong>Pori</strong>n kaupunki, 1979.<br />
Ikonen, Iiro. Perinnemaisema- <strong>ja</strong> metsäluontotyyppien suojelu Suomessa <strong>ja</strong> Ruotsissa sekä hoidon<br />
rahoitusmahdollisuudet. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 1/2004. Turku, 2004.<br />
Jutila, Karri. Ahlaisten <strong>Mustalahden</strong> kunnostussuunnitelma. Vesi- <strong>ja</strong> Ympäristöhallituksen monistesar<strong>ja</strong>.<br />
Helsinki, 1995.<br />
Lounais-Suomen ympäristökeskus. Karvianjoen vesistön säännöstelyn kehittäminen.<br />
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=23364&lan=fi. Käyty sivuilla 8.12.2010.<br />
Maisema-aluetyöryhmän mietintö Osa I. Maisemanhoito. Ympäristöministeriön julkaisut. Helsinki, 1993.<br />
Nuotio, Kimmo. Muutokset Ahlaisten <strong>Mustalahden</strong> pesimälinnustossa <strong>ja</strong> vesikasvillisuudessa 1976-2009.<br />
<strong>Pori</strong>n kaupungin ympäristövirasto, 2009.<br />
Perttula, Heli. Ahlaisten <strong>Mustalahden</strong> kasvillisuus kesällä 1995. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen<br />
monistesar<strong>ja</strong> 3/95. Turku, 1995.<br />
Rautamäki, Mai<strong>ja</strong>. Maisema rakentamisen perustana. Ympäristöministeriö. Helsinki, 1989.<br />
Vuori, Olli. Kesähuvilan omistus Suomessa. Kartoittava tutkimus kesäasutuksesta <strong>ja</strong> huvilaomistuksesta<br />
taloudellisena ilmiönä. Turun yliopiston julkaisu<strong>ja</strong>. Turku, 1966.<br />
Ympäristöministeriön verkkisivut. <strong>Natura</strong> 2000 – verkosto. www.ymparisto.fi. Käyty 16.12.2010.<br />
LÄHTEET<br />
Haastattelut<br />
Lundgren, Tapio. Entinen kalasta<strong>ja</strong> <strong>ja</strong> lapsuudenkoti Lonkholmassa <strong>Ahlaistenjoen</strong> varrella. 18.11.2010 (Kaisu<br />
Ryynänen, nauhoitus, litteroitu). Tekijän hallussa.<br />
Moi<strong>ja</strong>nen, Virpi. Asunto <strong>Mustalahden</strong> rannalla. 18.10.2010 (Kaisu Ryynänen, nauhoitus, muistiinpanot)<br />
Tekijän hallussa.<br />
Raitakari, Annikki&Antti. Pariskunnan kesäasunto Annikin lapsuudenkodissa <strong>Ahlaistenjoen</strong> varrella.<br />
8.10.2010 (Kaisu Ryynänen, nauhoitus, muistiinpanot). Tekijän hallussa.<br />
Saukko, Terttu. Kotipaikka <strong>Ahlaistenjoen</strong> varrella <strong>ja</strong> vesistöhankkeen alullepani<strong>ja</strong>. 9.9.2010 (Kaisu Ryynänen,<br />
nauhoitus <strong>ja</strong> muistiinpanot). Tekijän hallussa.<br />
Stenroos, Kalevi. Kesäasunto vaimon lapsuudenkodissa <strong>Mustalahden</strong> rannalla. 30.9.2010 (Kaisu Ryynänen,<br />
nauhoitus <strong>ja</strong> muistiinpanot). Tekijän hallussa.<br />
36
Tuomela, Altti. Ahlaisten Kotiseutuyhdistyksen perusta<strong>ja</strong>jäsen <strong>ja</strong> puheenjohta<strong>ja</strong>. 30.9.2010 (Kaisu<br />
Ryynänen, nauhoitus <strong>ja</strong> muistiinpanot). Tekijän hallussa.<br />
Virta, Helge. Ahlaisten entinen Kyläyhdistyksen puheenjohta<strong>ja</strong> <strong>ja</strong> asunut 50 vuotta <strong>Ahlaistenjoen</strong> varrella.<br />
1.11.2010 (Kaisu Ryynänen, nauhoitus, muistiinpanot). Tekijän hallussa.<br />
Karttalähteet<br />
Ilmakuva (s.4) Si<strong>ja</strong>inti. Tekla © <strong>Pori</strong>n kaupunki 2010.<br />
Piirros 1. (s.12) Vesistö 1700-luvun lopulla. Iso<strong>ja</strong>kokartta, 1784 & peruskartta 2010.<br />
Piirros 2. (s.13) Vesistö 1900-luvun alussa. Venäläinen topografikartta, 1910 & peruskartta 2010.<br />
Piirros 3. (s.14) Nykyinen vesistöalue <strong>ja</strong> <strong>Natura</strong>ra<strong>ja</strong>t. Ahlaisten alueen ilmakuvat, 2001 & peruskartta 2010.<br />
Piirros 4. (s.16) Alueen morfologinen tilatarkastelu. Ahlaisten alueen ilmakuvat, 2001 & peruskartta 2010.<br />
Piirros 5. (s.18) <strong>Ahlaistenjoen</strong> <strong>ja</strong> <strong>Mustalahden</strong> osa-alueet. Peruskartta 2010.<br />
Piirros 6.-11. Osa-aluekartat. Piirrokset tehty mapinfo-ohjelmalla. Apuna maastohavainnot syksyltä 2010,<br />
Ahlaisten alueen ilmakuvat v.2001 sekä peruskartta v.2010.<br />
Piirros 12. (s. 33) Maiseman huomiokohdista. Tehty mapinfo-ohjelmalla v.2010. Peruskartta v. 2010.<br />
Iso<strong>ja</strong>kokartta 1784. Kansallisarkisto<br />
Venäläinen topografikartta 1910. Kansallisarkisto.<br />
Ahlaisten alueen ilmakuvat, 2001. © <strong>Pori</strong>n kaupunki 2010.<br />
Peruskartta © Maanmittauslaitos, 2010.<br />
Kuvalähteet<br />
Etusivun kuva. Busön sillalta Ahlaistenjoelle. Kuvattu syyskuussa 2010. Kuvaa<strong>ja</strong> Kaisu Ryynänen.<br />
Kuva 1. (s.7) Nainen pyykillä. Terttu Saukko, 1950-luku.<br />
Kuva 2. (s.10) Tukkiuitto. Terttu Saukko, 1950-luku.<br />
Kuva 3. (s.11) Mökki Mustalahdella. Kaisu Ryynänen, 2010.<br />
Kuvat I-X (s. 20-30) Kaisu Ryynänen, 2010.<br />
37
Change language