JazzvesilläKari Ikonen &KarikkoKarikko-yhtyeen taiteellinen kokonaisuus onKari Ikosen tuotos, jossa soi hänen äänensäomimmillaan. Ikonen säveltää musiikin,sovittaa ja harjoituttaa sen ja lopulta myöstulkitsee sitä yhdessä itse valitsemiensamuusikoiden kanssa. Yhtyeen konsertti onMalmitalossa 16.11.2007.Perustamisestaan, vuodesta 1999 lähtienovat aika, aallokko ja ahtojää muovanneetKarikkoa eri muotoihin. Emma-palkitulla,vuonna 2001 julkaistulla ensilevyllä soittajia olitoistakymmentä, nyt kokoonpano on tiivistynyttimantinkovaksi, eurooppalaisista jazzhuipuistakoostuvaksi sekstetiksi. Sovituksellinen lähtökohtaon kuitenkin säilynyt – osa Karikosta onvälillä näkymättömissä veden alla, sekä konserteissaettä tulevalla levyllä kuullaan sekstetinlisäksi erilaisia pienempiä yhdistelmiä yhtyeensoittajista.Malmitalossa soittavat Ikosen kanssa Kööpenhaminassaasuva, vahvan persoonallisen tyylinja soundin omaava norjalaistrumpetisti GunnarHalle, Yrjö-palkittu ja pitkän linjan saksofonitaiteilijaKari ”Sonny” Heinilä, Ranskan yksiarvostetuimmista jazzmuusikoista sellisti VincentCourtois, intensiivisesti soittava kontrabassovirtuoosiTony Elgland ja rumpujensoitonuudelle tasolle vienyt Mika Kallio. Kari Ikosestapuolestaan on mm. Suomijazzin sivuilla sanottu,että hän on yksi niistä mielenkiintoisista suomalaisistasäveltäjistä, joilla on mahdollisuuksiaviedä jazzia ilmaisumuotona eteenpäin uusillevesille.Kari Ikonen. Kuva: Maarit KytöharjuPe 16.11. klo 19 Kari Ikonen & KarikkoKari Ikonen – piano, rhodes, moog, GunnarHalle (NO) – trumpetti, Sonny Heinilä– saksofonit ja huilut, Vincent Courtois (FR)– sello, Tony Elgland – kontrabasso ja MikaKallio – rummut.Liput 10/8 €. Lipunmyynti p. (09) 310 12000ja Lippupalvelu.Järj. kulttuuriasiainkeskus ja yhtye.UMO juhlii rumputohtori Markus KetolaaUMO:n juhlakonsertti Malmitalossa 22.11.2007 on kunnianosoitus Sibelius-Akatemiastavalmistuvalle rumputohtori Markus Ketolalle ja hänen 15-vuotiselle taipaleelleen UMO:ssa.Ohjelmistoon mahtuu sekä gospel- ja hardbop-vaikutteisia trionumeroita, että samoissatunnelmissa kulkevia soolokappaleita UMO:n solisteille, Förstille ja Kontrafourikselle.Mahtuupa konserttiin myös pari kantaesitystäkin ja rutkasti ketolamaista draivia!To 22.11. klo 19 UMO Jazz Orchestra & Organic KicksSolisteina Johanna Försti – laulu, Jorgos Kontrafouris – Hammond-urut ja MarkusKetola – rummut.Liput 12/8 €. Lipunmyynti p. (09) 310 12000 ja LippupalveluJärj. UMOMarkus Ketola. Kuva: Jukka Piiroinen8 2007 MARRASKUU
Multilahjakkaita musiikkimiehiäRiku Niemi, Zarkus Poussa ja Ennio MorriconeRiku Niemi Orchestra Soloists musisoi teemalla Ennio Morricone,solistina Zarkus Poussa, Malmitalossa 8.11.2007. Konserttisarjan nimion Easy Listening.Ennio Morricone on italialainen säveltäjä, joka on tehnyt musiikin ylineljään sataan elokuvaan. Hänen sävellyksiään kuullaan mm. Sergio Leonenohjaamissa spagettiwesterneissä Kourallinen dollareita (1964), Vainmuutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966). Morriconeon uransa varrella voittanut pystin toisensa jälkeen, muttei Oscariaviidestä ehdokkuudestaan huolimatta ennen kuin tänä vuonna, jolloin hänsai kunnia-Oscarin elämäntyöstään.Zarkus Poussa on suomalaisen musiikkikentän monitoimimies, jonkaominta aluetta ovat rytmisoittimet. Jokamiehen tutuksi hän on tullut lukuistenkeikkojensa lisäksi TV-esiintymisillään (W-tyyli ja Jokainen vierason laulun arvoinen). Zarkus Poussa on soittanut useissa eri yhtyeissä kutenGiant Robot, RinneRadio, Hemma Beast ja Anna-Mari Kähärän Orkesteri.Poussan ensimmäinen sooloalbumi Love Tracks julkaistiin 2005. Albumillahän laulaa sekä suomeksi että englanniksi, soittaa lyömäsoittimia, kitaraa,bassoa ja syntetisaattoria sekä vastaa sävellyksistä, sanoituksista, äänityksestäja miksauksesta. Toista albumia jo odotellaan...Zarkus Poussa. Kuva: Jaakko AhonenRiku Niemi. Kuva: Saara KyyröEasy Listening -konsertin teemavalinta ei aina ole koko konsertin pääasiallisinvaikuttaja, vaan toisinaan teema toimii sisäänrakennettuna punaisenalankana – vivahteena. Tälläkin kertaa Malmitalon konsertissa kuullaanMorriconen lisäksi Zarkus Poussan omaa tuotantoa sekä otteita Riku NiemiOrchestran laajasta ja takuulaadukkaasta ohjelmistosta – Riku Niemensovituksia kaikki, tietenkin.To 8.11. klo 19 Easy Listening:Riku Niemi Orchestra Soloists featuring Zarkus PoussaTeemana Ennio Morricone, solistina Zarkus Poussa. RNO Soloistson Niemen suurorkesterista koottu kokoonpano, joka vaihtelee ainakunkin konsertin tarpeiden mukaan. Kesto n. 2 h väliaikoineen.Liput 12 €. Lipunmyynti p. (09) 310 12000 ja Lippupalvelu.Järj. kulttuuriasiainkeskus ja yhtye”Kreutzer”Beethovenin Kreutzer ja Janáčekin Kreutzer-sonaattiovat marraskuisen Kamarimusiikkia-konsertinohjelmistossa 20.11.2007Malmitalon Juhlasalissa. Beethovenia soittavatMaria Puusaari, viulu ja Jouko Laivuori,piano. Janáčekin jousikvarteton esittää Aarre-kvartetti,johon kuuluvat Maria Puusaari,viulu, Mirka Malmi, viulu, Ritva Kaukola,alttoviulu ja Timo Alanen, sello.Kreutzer-sonaatti on varmasti ainakinnimeltään Beethovenin sonaateista tunnetuin,sillä vuosien saatossa siitä on tullut yksiBeethovenin rakastetuimmista ja eniten soitetuimmistasonaateista. Alun perin sonaattion kirjoitettu George Polgreen Bridgetower-nimiselle viulistille 1803. Beethoven jaBridgetower kuitenkin riitautuivat ja ilmeisestitästä syystä säveltäjä muutti sonaatinomistuksen Rodolpho Kreutzerille, jonkakaikki nykyviulistit tuntevat etenkin hänenetydikokoelmastaan. Huolimatta säveltäjienmolemminpuolisesta kunnioituksesta Kreutzerei koskaan esittänyt konsertissa itselleenomistettua ”erinomaisen käsittämätöntä sävellystä”.Illan toinen säveltäjänimi on Leoš Janáček,jonka omintakeisen sävellystyylin tunnistaahelposti muutaman kerran kuultuaan.Janáčekin tutkimukset puheen ja kielen tyyleistäja painotuksista yhdessä kansanomaisenmusiikkiperinteen kanssa loivat tyylin, jokateki hänen musiikistaan aikalaisten korvissavaikeasti lähestyttävän. Janáčekin kaksi jousikvartettoa,Kreutzer-sonaatti ja Intiimejä kirjeitä,on molemmat sävelletty 1920-luvulla.Näiden teosten innoituksen lähteenä olivatLeo Tolstoin kirjallisuus ja aatteet, erityisestinovelli Kreutzer-sonaatti.Ti 20.11. klo 19Kamarimusiikkia: Kreutzer-sonaattiLudwig van Beethovenin (1770–1827)Viulusonaatin A-duuri opus 47,”Kreutzer” ja Leoš Janáčekin (1854–1928)Jousikvarteton nro 1, ”Kreutzer-sonaatti”.Maria Puusaari, viulu ja Jouko Laivuori,piano sekä Aarre-kvartetti.Liput 6 €. Lipunmyynti p. (09) 310 12000ja Lippupalvelu.Kulttuuriasiainkeskus toteuttaa sarjanyhteistyössä RSO:n muusikoiden kanssa.Kamarimusiikkia-sarjan konserttion myös 11.12. (Daugherty–Bridge–Telemann–Mozart).MALMITALO 2007 9