11.07.2015 Views

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

11Unelmien täyttymysPitkään Kristiina Mäkisen mielessämuhinut idea muuttui todeksiviime keväänä, kun hän sai sekäyrityskumppanin että Iittalastavanhan ravintolan tilat sisustus- jalahjatavaraliike Santikille. Hänenyhtiökumppanilleen Anu Väisäselleyritys on unelmien täyttymys.Naiset tapasivat viime syksynä jaVäisänen innostui ajatuksesta perus<strong>taas</strong>isustusmyymälä Iittalan Lasimäelle.He marssivat yhdessä uusyrityskeskuksenpakeille. Aiemmin yhdennaisen yritykselle tehdyt suunnitelmatpäivitettiin. Nyt naiset omistavatyrityksensä fifty-fifty.Santikissa kaikki sisustustarvikkeet jalahjatavarat ovat maailmalta ja Suomestahankittua käsityötä. Mäkinen jaVäisänen ovat käyneet hankintamatkoillamm. Balilla ja Marokossa valitentavaraa, jota ei muilla ole tarjolla.Santikista löytää runsaasti myössuomalaisia tuotteita. Sinne otetaanmieluusti myytäväksi kotimaistenkädentaitajien tuotteita.- Otamme miehetkin huomioon.Heille tarjoamme kalastukseen jaeräretkeilyyn liittyviä tuotteita, lupaatoimitusjohtaja Kristiina Mäkinen.Yrittäjät Anu Väisänen ja Kristiina Mäkinenkertovat kesän myynnin yllättäneenheidät . – Uudelle yrityksille tällainen alkuoli uskomaton!Hämeenlinnan taidetalo pitää ylläSantikin galleriaa. Myynnissä onrunsaasti varsinkin hämäläistentaiteilijoiden töitä.Helsingissä mm. viestintätoimistossatyöskennellyt Kristiina Mäkinen kertooihastuneensa kesäpaikkaansa Iittalaanniin, että perhe muutti sinne kolmevuotta sitten. Samalla Mäkinen ryhtyipyörittämään omaa viestintätoimistoa.Nyt hän paiskii töitä vuorotellen kummassakinyrityksessä.Myymälästä vastaava Anu Väisänenmuutti Tampereelta Hattulaan, jossatoimii miehensä kanssa maatalousyrittäjinä.Hänellä on takana juristiopinnot.- Kaupan ala tuntuu omalta. Täälläsaa pälpättää ihmisten kanssa. Tosinjuridiikan opinnoista on hyötyä esimerkiksisopimuksia laadittaessa.Hauhon matkahuoltoavetää uusi yrittäjäHauhon Veikkaus ja Matkahuoltovaihtoi omistajaa syyskuun alussa.Koko ikänsä ravintola-alalla sekäkaupan palveluksessa ollut MerjaSalmi kyllästyi määräaikaisiinhommiin ja rohkaistui pyörittämäänomaa yritystä Hauhon linjaautoasemalla.Matkahuolto kaikkien palveluineen olihänelle vaivan uutta ja vaati opiskeluasekä totuttautumista. Onneksi entinenomistaja on ollut innolla auttamassauutta yrittäjää alkuun. Sen sijaanveikkauspisteen hoitaminen ja myyntityöovat tuttuja elämän varreltakertyneistä työtehtävistä.- Suurensin kahvilaa purkamallamuutamia hyllyjä ja olen lisännyt sinneyhden pöydän, kertoo Salmi.Hän lopetti tiloissa aiemmin pidetynkemikalio-osaston ja aikoo panna tilallemyyntiin kiireisten ihmisten tarvitsemaaperustavaraa sukkahousuistakahvipaketteihin. Hän lupaa hankkiahyllyille sellaista tavaraa, jota viimetingassa on tarve ostaa ennen bussiinmenoa.Apua paperisotaanMerja Salmi kiittelee Hämeen uusyrityskeskuksenOlli Kaustia, joka auttoihäntä paperitöissä eikä “nauranut”hänen avuttomuudelleen.- Monta viikkoahan siinä menikesällä, kun kaikki olivat lomalla. Luvatovat nyt kunnossa ja teen töitä omassayrityksessäni. Onneksi entinen omistajaon luvannut auttaa minua niinkin,että voin joskus pitää vapaata.Apu on todella tarpeen, sillä HauhonVeikkaus ja Matkahuolto on avoinnakaikkina viikonpäivinä. Auttavankätensä antaa myös Marjan omaaviomies. Kestää aikansa, ennen kuinkaikki saadaan toimimaan niin kuinyrittäjä itse haluaa.- Remonttia ei onneksi tarvinnuttehdä, ainakaan vielä, tokaisee Salmi.Merja Salmelle suurin osa asiakaskunnastaon ennestään tuttuja johtuenhänen entisistä työpaikoistaan Hauhollaseitsemän vuoden aikana.- Se on mukavaa eikä aika käyMerja Salmi tekee nyt pitkää päivääyrittäjänä Hauhon veikkaus- ja matkahuollossa.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!