11.07.2015 Views

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

Yrittäminen kiinnostaa taas - Kehittämiskeskus Oy Häme

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

12Lammin biologiselle asemalle sijoittuvienTeknologiakeskus Innoparkinteknologiakylän ja Helsingin yliopistonkokeellisen ekologian tutkimushallinrakennushanke on ehtinyt harjakorkeuteen.Sinne tulee Innoparkin ensimmäinenteknologiakylä, jossa jalostetaanympäristöteknologian tutkimukseenpohjautuvaa liiketoimintaa. Helsinginyliopistolle tutkimushalli on Suomessaainutlaatuinen, sillä millään muullayliopistolla ei ole vastaavia tiloja ympärivuotiseenkokeellisen ekologian tutkimuksenkäyttöön. Tiloihin sijoittuuHelsingin yliopiston akatemiaprofessoriIlkka Hanskin kansainvälinen huippututkijaryhmä.Teknologiakylä tuleeolemaan tieteen ja yritystoiminnankohtaamispaikka. Kokonaisuudessaanrakennuskohde on valmis ensi helmikuussa.Sen urakoitsija on OKA Oy jarakennuttaja Teknologiakeskus InnoparkOy. Alueelle on myös suunnitteilla muitatoimitilarakennuksia sekä tuotekehityshalleja.ajankohtaistaLokakuun viimeisenä lauantainaLinnatuulessa järjestettiin liikenneturvallisuustapahtuma.Paikalla oli tieturvallisuusalanammattilaisia poliisista, tiehallinnosta,Liikenneturvasta sekäHämeen ammattikorkeakoulun liikenneopettajankoulutuskeskuksesta.Päivänpääpainona oli ajankohtainen liikennekoulutusliittyen pimeään ja hirvieläimiin.Kehittämiskeskus Oy Hämeen kokousmatkailuprojektintämänkertainentutustumismatka suuntautui syyskuussaUnkariin, jossa väki tutustui kolmenpäivän ajan sikäläisiin matkailua palveleviinyrityksiin. Virikkeitä omaantoimintaan saivat sekä majoitus- ettäravintolapuolen yrittäjät että elämyspalveluitatarjoavat. Väki poikkesi Balatonillahyvinvointikeskuksessa, pustallahevos- ja viinitiloilla ja toki myös Budapestintunnetuimmissa kohteissa.Lammilla tutkitaan kirkonkylän liikkeidenpalvelutasoa sekä kuluttajien ostokäyttäytymistä.Tarkoituksena on selvittääpalvelun laadun ja valikoiman merkitystäkaupankäynnille sekä löytää palvelutasoonja -valikoimaan liittyviä kehittämismahdollisuuksia.Tutkimuskokonaisuussuunniteltiin yhdessä kauppiasryhmänkanssa, jossa oli mukana kuusi yritystä.Tutkimuksen toteutuksesta vastaa TAK Oyja Lammin lukion yrittäjyyskasvatusosallistuu tietojen keräämiseen. Palvelututkimustehdään marraskuun loppuunmennessä ja tulokset julkistetaan tämänvuoden puolella. Mukaan on ilmoittautunut20 yritystä.Tutkimusta tukevat:ProAgria Häme / SYPVE, Lammin kunta,Lammin Yrittäjät, Kehittämiskeskus OyHäme ja Keski-Häme. Vastata voi osoitteessawww.palvelumittari.fi.Kiitämme kaikkia lehtemme lukijatutkimukseenvastanneita! Tutkimuksentarkoituksena oli selvittää lehden tunnettavuutta,lukijoiden mielipiteitä, heidänlukutottumuksiaan sekä saada kehitysehdotuksialehden tekemiseen. Kyselynpäättymiseen mennessä vastauksia tuliyhteensä 132 kappaletta ja lopullisettutkimustulokset julkaistaan marraskuunlopulla.Voittajaan on otettu henkilökohtaisestiyhteyttä. Onnittelumme voittajalle!Lammin va kunnanjohtaja HelenaHirviniemi jutteli harjannostajaisissatyytyväisenä Helsingin yliopiston biotieteellisentiedekunnan dekaanin JariNiemelän ja Lammin biologisen asemanjohtajan, professori Lauri Arvolan kanssa.Kalamarkkinoiden ja Härkätien Juhlanjärjestäminen yhdessä ja yhtenä päivänäosoittautui hyvin onnistuneeksi. Hämeenlinnankaupunkikeskusta ry:nprojektipäällikkö Mikko Rousi kiitteleeerinomaista yhteistyötä edustamansayhdistyksen, Hämeen Messujen, Torikauppiasyhdistyksen,kaupungin viranomaisten,HAMK:in, KoulutuskeskusTavastian sekä muiden toimijoidenkesken. Kenties ensi syksynäkin monipuolisestatarjonnasta ja tiiviistä yhdessäolostasaadaan nauttia Hämeenlinnantorilla.Hämeenlinnan tori voi näyttää tällaiseltakin,tupaten täydeltä, kuten kävi Kalamarkkinoillaja Härkätien juhlassa syyskuussa.(kuva: Mikko Rousi)Iloista tunnelmaa kokousmatkailuprojektinUnkarin-matkalla.Matkailupäällikkö Leena PitkänenKehittämiskeskus Oy Hämeestä lähteepuoleksi vuodeksi virkavapaalle marraskuunalusta lukien. Hän tekee tutkimustakansainvälistymispalveluista tarkoituksenaantehdä Hämeenlinnan seudunmatkailulle kansainvälistymisstrategia.Hänen sijaisenaan aloittaa 23.10. yhteiskuntatieteittenmaisteri, MBA KirsiSippola HAMK:in Forssan yksiköstä.Tammi-elokuun väestönkehitystilastonlukeminen vetää Hämeenlinnan seutulaisensuun hymyyn. Luku väestönkehityksessäoli +624. Myös syntyneidenenemmistö oli mukavaa luettavaa, siinäkasvuluku +57. Viime vuonna luku oli vielämurheellinen -113. Seudulle on onnistuttusaamaan lisää nuoria ihmisiä, mikätavoitteena on ollutkin. Valtakunnanrankinglistassa väestönkasvussa seutu onsijalla 5 ja nettomuuttovoitosssa sijalla 3.Lisätietoja:kaarina.suvisuo@kehittamiskeskus.comYrityspalvelukeskuksessa onAVOIMET OVETtorstaina 30.11.2006 klo 12-16Osoite: Raatihuoneenkatu 17 A 5 krs.Lämpimästi tervetuloa!Finnvera:Päivystys: 23.11.Ajanvaraus: Outi Myllymaapuh. 621 3052TE-keskus:Tekesin palvelut23.10. ja 23.11.Ajanvaraus: Tuija Roiskopuh. 010 60 25230Sukupolvenvaihdos/omistajanvaihdosneuvontaLisätietoja:Hannele Heikkinenpuh. 010 60 25346Päivystykset ovatYrityspalvelukeskuksessaRaatihuoneenkatu 17 a, 5.krs,Hämeenlinna.PÄÄTOIMITTAJAJouni Haajanenjouni.haajanen@kehittamiskeskus.comTOIMITUSAnneli Heräjärvianneli.herajarvi@mail.htk.fipuhelin (03) 675 9303, 0400 357 322Seuraava lehti ilmestyy:6/2006 vko 48LAY-OUTHämeenlinnan City-Mainos OySIVUNVALMISTUS JA PAINOSuomalainen Kirjapaino OyEtukannen kuva: Hauhon Eteläistenkyläkauppias Tiina ToukovalkamaKEHITTÄMISKESKUS OY HÄMERaatihuoneenkatu 17 A, 5.krs , 13100 Hämeenlinnapuhelin (03) 621 2879, faksi (03) 621 2366e-mail: etunimi.sukunimi@kehittamiskeskus.comwww.kehittamiskeskus.com

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!