ITALIA! -ohjelmalehti - West Coast Kokkola Opera

4
Hyvä kesäfestivaaliyleisömme,
Bästa sommarfestivalspublik,
K
okkolan Oopperakesä kutsuu musiikin-ja oopperanrakastajat
nyt kolmatta kertaa herkkujen ääreen; tänä kesänä emme
niinkään koettele yleisön nauruhermoja, vaan koetukselle
joutuvat kuulijan ja katsojan tunteet syvältä sielujen sopukoista.
Oopperakesän pääteoksemme “Offerere” koostuu kahdesta, täysin
erillisestä teoksesta; Giocomo Carissimin (1605-1674) “Jephta”-oratoriosta,
jota alkuoopperaksikin kutsutaan, ja Giocomo Puccinin
(1858-1924) oopperasta “Suor Angelica”. Molemmat teokset ovat
syntyaikanaan saaneet kuulijoissa aikaan hämmennystä. Jephta
raastavan, dissonansseja vilistävän loppukuorokohtauksen takia;
aikalaiskuvaukset ovat täynnä ihmetystä kuinka jokin musiikki voi
olla niin kaunista että tuntee Jumalan läsnäolon.
Toisaalta taas Puccinin, 1900-luvun kenties merkittävimmän oopperasäveltäjän
pienoisooppera “Suor Angelica”, jonka Puccini alunperin
sijoitti triptyykkinsä, kolmesta lyhyehköstä oopperasta koostuvan
“Il trittico” oopperatrilogian (kantaesitys v. 1918 New Yorkin
Metropolitanissa) keskimmäiseksi teokseksi, hämmensi kuulijoitaan
täysin erilaisella tyylillä, mitä sitä ennen hänen oopperoissaan oli
totuttu kuulemaan. “Suor Angelica” ei mässäile suurilla tehoilla, ei
ainoallakaan miesäänelle- lue sankaritenorille!- kirjoitetulla roolilla,
vaan lavan täyttävät kokonaan naiset, sopraanot ja altot. Ainoastaan
teoksen lopussa on lyhyessä Ave Maria-rukouksessa kuoroon
kirjoitettu myös miesäänet. Teoksen libretto on vuonna 1918 käsitellyt
arkaa aihetta: avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, katolisen
kirkon syntikäsitystä, armon olemusta ja anteeksiantoa. Yleisön ei
ole ollut helppoa vastaanottaa luostarin sisäisestä kriisistä kertovaa
oopperaa varsinkin kun Puccinin sävellystyyli juuri tässä teoksessä
ei sekään ollut mitään “helppoa”, vaan sisältää monia radikaaleja
ratkaisuja harmonian ja muodon suhteen. Myös sitaatit italialaiseen,
monta sataa vuotta vanhaan kirkkomusiikkiin ovat musiikissa hetkittäin
havaittavissa. Lopputulos on kuitenkin mestarillinen, “Suor
Angelican” sydäntäriipaiseva rakkaus lapseensa kuuluu sointikylvyssä
pakahduttavana. Orkesterilla on myös yksi huumaavimmista
välisoitoista, mitä itse olen koskaan oopperoissa kuullut. Ihmettelen,
jos ei kuulijalla tule tippa silmään viimeistään illan puolessa välissä,
niin tunteita pintaan nostattavaa on illan musiikki. Se on myös yksi
tärkeimmistä syistä, miksi olen yhdistänyt nämä teokset toisiinsa.
Ajallinen silta Carissimin ja Puccinin musiikin välillä on lähemmäs
kolme sataa vuotta, mutta molempien teosten teemat armo, rakkaus,
lohdutus, anteeksianto sekä musiikissa että tekstissä ovat ajattomia.
Yleisön, niin vanhojen kuin nuortenkin, on helppo eläytyä esitykseen.
Kokkolan Oopperakesä on tänä vuonna aito kaupunkifestivaali,
kaikki tapahtumat sijoittuvat keskelle kaupunkia. Neljän “Offerere”
oopperaillan lisäksi tarjoamme huippuelämyksiä neljän hyvin erilaisen
konserttikokonaisuuden parissa.
“Ragazzi” barokkikonsertissa Raatihuoneella 3.8. & 4.8., pääsevät
ääneen sitten miehetkin, nunnat saavat silloin levätä! Barokkitähdet
esittävät kohtauksia Monteverdin ja Händelin oopperoista.
“Napoli” kirkkokonsertissa sunnuntain 3.8. myöhäisillassa Kaarlelan
kirkossa esitämme Napolilaista kirkkomusiikkia: Leonardo
Leon (1694-1744) Motetteja, ranskalaisen mestarin Olivier Messiaenin
(1908-1992) (jonka syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi
sata vuotta) varhaista kamarimusiikkituotantoa, Johannes Brahmsin
hengellisiä lauluja ja Max Bruchin kamarimusiikkia.
“Pierrot & Paganini” konsertti-illassa 6.8. Snellman-salilla hyppäämme
Niccolo Paganinin (1782-1840) ja Ottorino Respighin (1879-
1936) viulumusiikin pyörteisiin . “Opera Incerta” eli suomennettuna