12.07.2015 Views

Joululehti 2008

Joululehti 2008

Joululehti 2008

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

LAUKAAN PEURUNKAGOLF 2MESTARUUSKILPAILUT 7KILPAILUJA 11Kati VartiainenKOHTAAMISIA 13KAUDEN PARHAITA 17PÄÄTTÄJÄISTEN AIKAAN 18TOIMIKUNNAT 19Epävakaista Keski-SuomessaKuluneesta kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen sateet ja sääennusteenvakiokommentti “sää jatkuu epävakaisena Keski-Suomessa”.Kovin monesta pelikierroksesta ei saanut nauttia ilman sateenvarjoa.Kenttähenkilökunta oli kovilla taatakseen meille edes kohtuulliset peliolosuhteet.Silti pelihimo vei voiton, ja pelikierroksia tuli yhtä paljonkuin edelliskaudella. Koko kentän lähtömääriä katsottaessa näin syyskuunpuolivälissä kierrosmäärä on hieman edellisvuotta alhaisempi.Ehkäpä juhlavuotemme kunniaksi ensi kesä 2009 muistuttaisi säältäänkesää 2006, jolloin saimme nauttia auringosta ja lämmöstä pitkiäjaksoja. Seuramme täyttää 20 vuotta ja sitä juhlitaan asianmukaisinmenoin. Juhlavuoden toimikunta on aloittanut suunnittelutyönsä jokesällä, ja ensi vuonna pääsemme kaikki nauttimaan työn hedelmistä.Seuraottelurintamalla LPG oli voitokas. Kaikki perinteiset vastustajaseurammeoli kutsuttu kentällemme 3. elokuuta. KapteenimmeMarkku Rasa laittoi 10 pelaajan joukkueemme minimitavoitteeksivaatimattomasti 360 pistettä. Tavoitetta ei saavutettu, muttasilti voitto tuli joka rintamalla. Niin Vierumäki, Talma kuin LahdenGolfkin kaatuivat komein numeroin.Jouluna on jälleen aika suunnatahakemaan sitä kaivattua aurinkoa ja lämpöä etelästä. Bägi lähteetietysti mukaan ja nopeiden griinien äärellä on mukava hakea tuntumaavajaat kolme kuukautta talvehtineeseen swingiin. Matkanjälkeen ei olekaan enää kuin kaksi kokonaista kalenterikuukauttasiihen, kun kausi alkaa täällä Jyvässeudullakin - ainakin rangella.Sitä ennen käykäämme ahkerasti Killerin hallilla sisäharjoittelussa!KOTONA JA MAAILMALLA 26Laukaan Peurunkagolfin hallitukset, toimikunnat jatoimihenkilöt kiittävät kuluneesta vuodesta ja toivottavatrauhaisaa joulunaikaa ja riemukastagolf- ja juhlavuotta 2009LAUKAAN PEURUNKAGOLF 2/<strong>2008</strong>TOIMITUS EERO PAANANEN PAINO KIRJAPAINO KARI KY - JYVÄSKYLÄ <strong>2008</strong>


Reijo RäsänenLPG ry:n puheenjohtajaKohti 20-vuotisjuhlaaPäättynyt 19. pelikausi toi uuden piirteen seuran tilanteeseen.Ensimmäistä kertaa seuran jäsenmäärä väheni, jopa 60 jäsenellä.Luontaisen muutoksen lisäksi seuraa vaihtaneita olimelkoinen joukko. Miksi näin? Myös pelilähtöjen määrä taitaahieman jäädä edellisestä kaudesta, ja selvästi kolmen vuodentakaisesta huippulukemasta, joka oli 28 000. Pelilähtöjen määrääselittää sateinen kausi, ehkäpä myös jäsenistön ikääntyminenja ympäristön kenttätarjonta.Jäsenmäärän laskuun lienee useita syitä.Varmaan ympäristön uudet seurat kiinnostavat.Merkittäväksi tekijäksi on noussut myös”halpaseurojen nettijäsenyys”, neljäysi-hintahoukuttelee ainakin nuoria pelaajia. Muodollinenjäsenyys ostetaan sieltä mistä halvimmallasaadaan. Kuinka muuten voi selittää, kun seuraanvoi liittyä jopa tuhat jäsentä kaudessa jäsenmääränollessa 3000 – 4000, mutta kentälläon hyvin tilaa. Seuran jäsenyys ja pelaaminenovat alkaneet irtaantua toisistaan. Mitä palvelujanettijäsen saa seuralta – lieneekö kokokautena käynyt kotiseurassaankaan? Mitenlienee tasoituksen ylläpito? Ja kaikkien seurojenjäsenyyteen ei taida kuulua golfl ehtikään?Nettijäsen on varmaan kuitenkin hyödyllinenja harmiton halpaseuralle; maksaa jäsenmaksuneikä muuten vaivaa seuraa ja pelaa missäpelaa, ainakin osa Laukaassa. Tätä rusinapullanpoimimisen mallia on LPG:n osakkaatkinolleet tukemassa tarjoamalla Laukaan vuokrapelioikeuksiajopa alle yhtiövastikehinnan.Tässä on golfyhteisössämme järkiintymisenaika, muuten harakatkin meille nauraa.Mikä sitten houkuttelee halpaseuran etäjäseneksi,jossa liiton jäsenyyden ja vakuutuksenlisäksi jäsen ei saa seuralta ehkä mitään? Ainoavastaus taitaa olla jäsenmaksun suuruus,vaikka se onkin golffarin harrastuksen kokonaiskustannuksistavarsin pieni osa. Mikä olisijäsenmaksun taso, jolla oma luontainen seurapystyisi tarjoamaan jäsenistölleen palveluja jatoimintaa ettei etäjäsenyyttä enää haettaisi ? Jaonko golfseuralla merkitystä ilman jäsentensäpalveluja ja seuratoimintaa? Mielestäni oikeagolfseura ei voi tyytyä olemaan vain jäseniennettitoimisto. Jos tämä olisi kehityksen tie,varmaan rekisteritehtävän voisi hoitaa suoraanvaikka golfl iitto. Mutta seurauksena olisigolfhistorian karmea virhe, golfkulttuurin jaseuratoiminnan tuhoutuminen, josta voisiseurata golfyhteisöjen ympärille kehittyvien”kuppikuntien ja erilaisten poppoiden”syntyminen. Osa golfväestä kun on joka tapauksessaseurallista väkeä, ja haluaa pelinlisäksi harrastukseltaan myös sosiaalisia ulottuvuuksia.Vaikka kaikki golffarit eivät ehkätiukasti sitoudukaan kotiseuraan ja hyödynnäsen mahdollisuuksia, on aikojen kuluessa kehittynytgolfi n seuratoiminnan säilyttäminenomalle luontaiselle kotiseuralle kuuluvineenjäsenmaksuineen säilyttämisen arvoinen.Kohtuuden nimissä on myönnettävä, ettäLPG ei ole ollut jäsenmaksuiltaan, ei etenkäänulkojäsenten maksuissa, halvimmasta päästä.Mutta seura on palveluiltaan ja toiminnoiltaankilpailukykyinen, lähes maksuttomangolfopetuksen osalta suorastaan huippua, jajäsenyyteen liittyy myös pysyvä 15 %:n alennusproshopissa. Paljon on kiitelty myös seuranjärjestämiä hinnaltaan erittäin edullisia kevätjasyysmatkoja maan muille hyville kentilleja kiinnostaviin kohteisiin etelän aurinkoon.Mutta ovatko kaikki seuran jäsenet vielä löytäneetnämä palvelut? Jäsenmaksuihin liittyyalentamispaineita, ja tämän suuntaisesti ollaanensi vuoden budjettia valmistelemassa. Samallajoudutaan pohtimaan myös seuran Oy:lle maksamienvuokrien määrää seuran mahdollisuuksienturvaamiseksi korkeatasoiseen toimintaanja jäsenten palveluihin. Golfyhteisössä on sovitettavayhteen osakeyhtiön ja seuran tavoitteetja löydettävä ratkaisut yhteiseksi vahvuudeksi.Ensi vuonna golfyhteisömme täyttää 20vuotta. On juhlan aika. Valmistelut on aloitettu.Juhlavuosi tulee näkymään pitkin kauttamonissa tapahtumissa. Toivottavasti tapaammejo keväällä suurella joukolla kiinnostavassaetelän kohteessa, ja juhliminen huipentuuheinäkuun loppupuolella juhlaviikkoon. Erityisestijuhlavuonna tavoitteena on aktiivisuusjäsenistömme lisäksi myös muihin golffareihinja muuhun väestöön. Ei liene koskaan liianmyöhäistä tulla lajin pariin. Ja LPG:ssä haluammeviestiä ympäristöömme avoimuutta, jotenjuhlavuonna viestimme olkoon: ”Tervetuloahyvään seuraan!” Kiitos kaikille päättyvästäkaudesta ja Oy:lle huippukuntoisesta kentästä!


Veijo HämäläinenKenttämestariKenttämestarin palsta”Sateen sattuessa pelaamme ulkona”, tämäentisen pron lentävä lause tuli mieleeni useanakinaamuna töihin tullessani. Siitä huolimattakahdeskymmenes hoitokausi on lopuillaan japuolen vuoden mittainen pelikausi takanapäin.Useimmiten sateet lopettavat pelaamisenja sulkevat kentän syksyisin. Ennen lumisateet,nykyään näemmä vesisateet. Sekä itselleni ettäkenttähenkilöstölle tulleesta henkilökohtaisestapalautteesta päätellen kenttä oli kunnosssatänäkin kesänä, vaikkakin hoitokausioli vähintäinkin haasteellinen. Aina ei voitukenttää hoitaa suunnitelmien mukaan, märkyydestäjohtuen. Sitten, kun kenttä kuivahti niin,että pystyi leikkaamaan, leikkaajat lähtivät töihin,oli sitten ilta tai vaikkapa viikonloppu.Tämä on mielestäni vastuullista kentänhoitoa.Uusia koneita tuli: Cushman-yleiskone,jolla esim. dressataan viheriöt. Se levittää hiekanleveämmälti kuin vanha eli on nopeampija tehokkaampi. Päältä ajettava viheriöjyrä tulimyös, ja se lunasti suuret odotukset. Ilmastointienjälkeen sillä saa nopeasti viheriöt ”ennalleen”,joten kaikki eivät edes välttämättä huomaakaan,mitä on yön aikana viheriöille tehty.Viheriönopeuksien nostoon sitä ei montakertaa voitu käyttää, koska oli aina liianmärät olosuhteet. Kostea maa tiivistyy liikaajyrätessä. Hetkellisesti voisi olla hyvätkinnopeudet, mutta sitten tulisi ongelmia.Kentänhoitoa pitää ajatella vähintäänkauden mittaisena kokonaisuutena, ja siksion tehtävä tiettyjä hoitotoimenpiteitä oikeaanaikaan ja jotain jopa jättää välillä tekemättä.Mutta kaikella on aina jokin tarkoitus.Kentänhoidollisia toimenpiteitä lisättiinja tehostettiin edelleen edellisten vuosienhyviin kokemuksiin perustuen, esim. väylienilmastointeja, hiekoituksia ja harjauksia.Pelikauden jälkeen olemme parantaneetkentän kuivatusta lisäämällä ja korjaamallasalaojitusta ja tekemällä pintavesikaivoja.Kiitos ja kumarrus ahkeralle ja osaavallekenttähenkilökunnalleni; puolen vuoden päästäon taas täysi tohina päällä. Hessulle kiitoshyvästä ja mutkattomasta yhteistyöstä. Hallituksellekiitos luottamuksesta. LPG:läisille kiitospelaamisestanne, sitä vartenhan me kenttäähoidamme. Keväällä taas talkoissa tavataan.


Mestaruuskilpailut <strong>2008</strong>Laukaan Peurunkagolfin mestaruuskilpailut<strong>2008</strong> olivat nuorten vahvaa pelaamista. JaniLinna voitti ensimmäisen miesten sarjan mestaruutensaja Aino Räsänen palasi muutamanvuoden tauon jälkeen voittajaksi.Jani Linna lyöntipelin mestari <strong>2008</strong>Miesten sarjassa ensimmäisellä ysillä vain Pekka Jurvanenja Harri Kröger pysyivät hetken nuorten viisikon Joonas Yli-Jaskarin, Antti Salevan, Ville Rasan, Lauri Alppisaran ja JaniLinnan vauhdissa. Toisella ysillä Pekka ja Harri jäivät mestaruustaistelustaja väylän 15 puuosumat pudottivat vuoden 2006mestarin Ville Rasan kauaksi kärjen taakse. Ensimmäisen päivänjälkeen Jani Linna ja Antti Saleva olivat tasatuloksella johdossa.Toisena päivä Antti Saleva aloitti vahvasti ja nousi parhaimmillaankahden lyönnin karkumatkalle, mutta tupla yhdellätoista antoiJanille mahdollisuuden; väylän 17 komealla birdiellä Jani otti tukevanotteen ensimmäiseen LPG:n miesten mestaruuteensa. Molemmat viimeistelivätparin viimeisellä väylällä ja Janin mestaruuus sinetöitiin.Pronssiottelu ratkesi vasta viimeisellä väylällä, kun JoonasYli-Jaskari teki parin ja jätti viime kauden mestarin ja jälleentasaisen sarjan pelanneen Lauri Alppisaran mitaleitta.Janin suunnitelma vuoden <strong>2008</strong> mestaruuskilpailuun oli yksinkertainen:ennen kisaa kahden viikon harjoittelutauko ja vainyksi kierros golfi a. Viime vuoden raju nousu toisena päivänä toiseksioli muistissa, joten Janin tavoitteena oli vain mestaruus.- Nyt siihen tarvittiin kesän parasta peliä, ja kisa meni todellakin yliodotusten. Kaksi tasaista kierrosta, ilman suurempia katastrofeja, ja birdieitäkintein vain kolme kahteen päivään. Tasaisuus oli tänään valttia,niin kuin se aina taitaa olla. Sain pidettyä pääni hyvin, vaikka pientäpainetta Antin suunnasta tuli, kun siirryin kolmellatoista johtoon.Pallo pysyi loppuun asti kehässä, ja putti upposi kesän parhaalla tavalla!Pohjoisen Aluetourin kokonaiskilpailun neljänneksi sijoittuneenJanin arvio kesän tuloksista on varovainen. - Tämän kauden ensimmäinenkohokohta oli alkukesän Aluetour -voitto uusinnan jälkeen Kalajoellatuloksella 75. Mutta kyllä tämä Laukaan mestaruus menee sen ohi heittämällä!Tämä kesä oli muuten aika vaisua aikaa, pistetään osa sään piikkiin.Tuoreen mestarin kausi on vielä kesken, mutta tavoitteita ensivuodelle on jo asetettu. FGT-karsinta on St Laurence-golfi ssa syyskuussa.Siellä jos pääsisi omalle tasolleen ja saisi hyvät kierrokset, niinsijoituskin voisi olla kohtuullinen. Saisi paikan muutamaan suurempaankisaan ensi kaudeksi ja pääsisi näkemään, mihin rahkeet riittää!Aino Räsäsen toinen mestaruusNaisten mestaruuskilpailussa ennakkosuosikit Aino Räsänenja Kati Vartiainen aloittivat tasaisesti. Kuutosen par nostiAinon kahden lyönnin johtoon, joka piti ensimmäisen ysin.Toisella ysillä Ainon hyvä vire jatkui, ja tulos 83 antoi ensimmäisenpäivän jälkeen viiden lyönnin etumatkan. Pronssista pelasivatensimmäisen jälkeen Hanna Viinikka ja Sisko Hietanen.


Toisena päivänä ensimmäisen seuramestaruutensa vuonna2004 14-vuotiaana voittanut Aino Räsänen jatkoi varmaa pelaamistaja paransi ensimmäisen päivän tulosta vielä kolmellaja voitti vakuuttavasti vuoden <strong>2008</strong> seuramestaruuden. - Josilloin päätin, että mestaruus ei tule jäämään ainokaisekseni.Tämän vuoden mestaruuskilpailuihin Aino lähti hieman ristiriitaisinajatuksin, sillä kokonaisia kierroksia oli takana noin viisija lyöntiharjoituksia sitäkin vähemmän. - Ei minulla suuria odotuksiaollut. Ensimmäinen kierros sujui hieman takerrellen ja tuloksenaoli 83 lyöntiä. Parannettavaa jäi toiselle kierrokselle vieläroimasti. Valitettavasti toisella kierroksella jatkoin siitä, mihin eilenolin jäänyt - bogeja tehden. Vasta viimeisellä yhdeksällä alkoivatputit upota ja bogien teko väheni.Kokonaisuutena olen peliinityytyväinen, sillä olihan kyseiset kierrokset parhaat tänä kesänä.Vappu Laamasen 12. mestaruusSade rytmitti seniorien mestaruuskilpailut kahdelle viikonlopulle.Naisten sarjassa Vappu Laamanen johti ensimmäisen päivän jälkeenkahdella lyönnillä. Toisen kierroksen alussa Liisa Kauppinen nousi niukkaanjohtoon, mutta Vapun varmuus kolmella viimeisellä väylällä riittinaisten mestaruuteen. Miesten M70- kilpailussa Raimo Chydenius uusimestaruuden ja Heino Hyvärinen ja Veikko Kokko veivät muut mitalit.Sarjaa M65 hallitsi alusta alkaen Pekka Salmela. Jukka Pellikka oli vielälähituntumassa ensimmäisenä päivän jälkeen , mutta Pekan toisen päivänhyvä etuysi varmisteli jo mestaruuden. Eero Nieminen vei kolmannentilan ja pudotti viime vuoden mestarin Eero Leppäkosken mitaleilta.Miesten M55 kilpailussa oli mukavasti 16 pelaajaa. Ensimmäisenpäivän koleassa säässä Matti Luhtanen, Markku Kuokkanenja Seppo Hänninen avasivat hyvin tasatuloksella 78. Vaikeanalun pelannut Jorma Mustakangas oli kaksi lyöntiä jääneenäneljäntenä. Toisena päivänä syyskuun auringossa Jorma Mustakangaspelasi etuysin pariin ja Matti Luhtanen jäi vain yhdenlyönnin. Väylillä 10-12 Jorma repi kolmen lyönnin etumatkan,jota Matti ei pystynyt loppuväylillä kaventamaan kuin yhdellä.Matti Moilanen ja Sanna Nieminen hallitsivatreikäpelinMiesten reikäpelin fi naali oli kahden tarkan ja huolellisenpelaajan Matti Moilasen ja Lauri Alppisaran äärimmäisen tasaistaja tuloksellista golfi a. Johtoasema vaihtui ottelun aikanauseita kertoja ja eroa oli enimmillään vain yhden reiän verran.Matti Moilanen voitti matkalla fi naaliin Tuomas Honkosen,Sami Sabourin ja Arto Teittisen. Lauri Alppisaralla pelejä oli yksienemmän ja Esko Sorsa, Kyrö Kalmari, Jani Linna ja Miika Reunamoeivät pystyneet pysäyttämään fi naalin edennyttä Lauria.Naisten fi naalissa Sanna Nieminen karkasi Kati Vartiaiselta tavoittamattomiinja valloitti ensimmäisen reikäpelin mestaruutensa.


TULOKSETLyöntipeliMiehet 1. Jani Linna 151 Naiset 1. Aino Räsänen 1632. Antti Saleva 154 2. Kati Vartiainen 1753. Joonas Yli-Jaskari 157 3. Hanna Viinikka 180N50 1. Vappu Laamanen 183 M75 1. Raimo Chydenius 1762. Liisa Kauppinen 186 2. Heino Hyvärinen 2043. Marja-Alppisara-Virkki 199 3. Veikko Kokko 214LähipeliM65 1. Pekka Salmela 175 M55 1. Jorma Mustakangas 1542. Jukka Pellikka 185 2. Matti Luhtanen 1563. Eero Nieminen 188 3. Markku Kuokkanen 159ReikäpeliMiehet Jani Linna Miehet Miehet Matti MoilanenNaiset Laura Linna Naiset Naiset Sanna Nieminen


LiiketoimintajohtajaJorma RuuskaHonkarakenne OyjMuutto Pieksänmäeltä Karstulaan vuonna1958 jo hieman ennakoi neljävuotiaan JormaRuuskan tulevaisuutta ja työuraa. ValmistuttuaanJyväskylän teknillisestä oppilaitoksestainsinööriksi Jorma palasi suoraan KarstulaanHonkarakenteen palvelukseen. Kolmenvuoden Saksan-komennuksen jälkeen Jormakotiutui Pirjo-vaimon ja kahden lapsen kanssatakaisin Karstulaan Honkarakenteen Karstulantehtaanjohtajaksi. - Olin tehtaanjohtajanakymmenen vuotta, ja parhaimmillaan meilläoli Karstulassa 220 työntekijää. Nykyään toiminitäisen Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikanliiketoimintajohtajana.Honkarakenteen uusin Golf-projektiParhaillaan rakennetaan uutta golfkenttää Ljubljanan lentokentänja keskustan väliseen maastoon, etäisyys molemmista noin neljäkilometriä. Hongan edustajan välityksellä sinne on myyty hirrestä valmistettavatDriving Range, Golf Shop, opetuskatos, palloautomaatinpäälle rakennattava kellotorni ja klubirakennus. Pelkästään keskisuomalaistahirttä rakennuksiin menee jo yli kymmenen kilometriä.Jorma Ruuskan golf alkoi Sea Golf Rönnäsissä vuonna 1993, muttakolmen vuoden jälkeen hän palasi harrastuksessaankin Keski-Suomen tuttuihinmaisemiin LPG:n osakkeen omistajaksi ja jäseneksi. - Alussa pelimäärätolivat niin pieniä, ettei peli kehittynyt mihinkään. Nyt 2000-luvullaolen vuosittain pelannut 40-50 kierrosta vuodessa, joista noinpuolet Laukaassa ja loput milloin missäkin päin maailmaa. Matkapäiviävuosittain onkin noin sata. Pelimatkaa Laukaaseen kertyy edestakaisinyhteensä 180 km ja aikaa kuluu yhtä kierrosta kohti noin kahdeksan tuntia.Tasoitus on tällä hetkellä 15,7. Golfin lisäksi harrastuksiin kuuluu tietystimökkeily, penkkiurheilu ja talvella silloin tällöin ikämiesjääkiekko.Honkarakenne ja LPGHonkarakenteen ja LPG:n yhteistoiminnalla on pitkät perinteet,ja Jorma Ruuska on tyytyväinen: - Yhteistoiminta alkoi jo 90-luvulla,ja sen jälkeen olemme toimittaneet kentälle monenmoisiaja vähän isompiakin rakennelmia ja rakennuksia. Tämän vuodenhanke oli kentällemenoportti, Honka-portti. Näillä olemme saaneetpositiivista näkyvyttä kauniilla keskisuomalaisella golfkentällä.Honkarakenne OyjHonkarakenne Oyj on maailman johtava aitoja puutaloja valmistavaja markkinoiva yritys, jonka tuotteita on 50 vuoden aikana myytyyli 40 maahan. Hongan tuotevalikoimaan kuuluvat omakoti- ja vapaaajantalot.Tuotanto on keskitetty yhtiön päätehtaille Karstulaan ja Alajärvelle.Pääkonttori sijaitsee Tuusulassa. Konserniin kuuluvat lisäksikesäasuttavien mökkien, saunojen ja pihapiirituotteiden tuotantoonkeskittynyt Finwood Oy (68 %) sekä yksilöllisiä timber frame -puutalojamarkkinoiva Oy TimberHeart Ltd (38 %). Vuonna 2007 konserninliikevaihto oli 93 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli noin 60 %.Yrityksellä on noin 420 työntekijää sekä 30 maassa toimiva myyntiverkosto.Tytäryhtiöt sijaitsevat Suomen lisäksi Saksassa, Ranskassa jaJapanissa. Vahvan sukutaustan omaavan Honkarakenne Oyj:n B-osakkeetnoteerataan OMX Pohjoismaisen Pörssin Pienet yhtiöt -listalla.


TapahtumiaJuhlavuoteen valmistautuvalla kentällämme elettiin jälleen sekä perinteisissä että kansallisestikinkovatasoisissa tunnelmissa ja tapahtumissa. Hyväntuulengolf pelattiin jo 20. kerran. SuunnistajienSM- kilpailussa hyväkuntoinen kenttä sai paljon uusia ystäviä ja Suomen Golfliiton haastajakiertuetta<strong>2008</strong> pelattiin tämän vuoden normaalin myrskyisässä kesäsäässä.HyväntuulengolfKeski-Suomen Keskussairaalan lastenosastojentuki ry Lastu tukee lapsipotilaita jaheidän vanhempiensa jaksamista sekä lisääpotilaiden viihtymistä sairaaloissa. Golffarittoimivat jokakesäisen hyväntekeväisyystapahtumissaLastun hyväksi Sippulanniemessäja Laukaan Peurunkagolfi ssa. Lähes 200 osallistujaatakasi onnistuneet päivät, ja rahaasaatiin kerättyä 9500 euroa, joilla hankittiinlasten teho-osastolle ultraäänilaitteen anturi.Pelaamassa olivat kummeina taas Pepeja Pauliina Willberg, Timo Kojo, Vesa Aaltonenja paljon muita julkkiksia hyvän asianmerkeissä. Tasokkaan ja tasaisen kilpailunkiertopalkinnon valloitti laadukkaalla joukkuetyöskentelylläIsännöitsijätoimisto VesaKauppinen Oy. Jokerit ja Sisä-Suomen MaalipojatOy pelasivat pisteen eroin muut mitalit.Tulokset1.Isännöitsijätoimisto Vesa Kauppinen OyKauppinen LiisaKauppinen OttoKauppinen Vesa2.JokeritJuutilainen Jan-MikaelKulmala VesaSalmelainen Topias3.Sisä-Suomen Maalipojat OyPehkonen AnssiPehkonen ArtoPehkonen JariFin5 –suunnistajien SM-kilpailuFin 5 –suunnistusviikko <strong>2008</strong> kilpailtiinRunebergin runolähteillä Saarijärvellähienoissa metsämaisemissa.Suunnistusviikon välipäivänä kilpaillaanmuissa lajeissa, ja suunnistajien SM-kilpailujenluonnollinen valinta oli Laukaa. Metsienmiehet ja naiset ovat tottuneet vaihtelevaansäähän eikä sateinenkaan Laukaa tuottanutpettymystä. Kenttä oli erinomaisessa kunnossa,ja hyvät järjestelyt takasivat vieraille onnistuneenkokemuksen suunnistuspäivien lomassa.Tulokset1. Heikki Hillo HaG2. Pirjo Mäkinen GT3. Atso Mäkinen GT


HaastajakiertueFinnish Golf Tour (FGT) on SuomenGolfl iiton ja PGA:n järjestämä ammattilaistenja amatöörien yhteinen kilpailukiertue.FGT on tärkeä osa suomalaista huippugolfi a,ja se on vakiinnuttanut asemansa kotimaisengolfi n pääkiertueena. Pelioikeutta FGTkiertueellehaetaan FGT-haastajakiertueella,jonka osakilpailu Intersport Megastore Tourulapelattiin Laukaassa kesäkuun alussa.Suomen golfliiton edustaja ja kilpailunjohtajanatoiminut Ipi Nurminen seurailitapahtumaa levollisen tyytyväisenä.- Tunnelma on hyvä, kilpailuorganisaatio ontoiminut erittäin hyvin. Viime vuodesta on opittu,caddiemasterit ovat ammattitaitoisia, kaikkiviisi. Kenttä toimii ja tulospalvelu toimii. Viimevuonna kilpailuorganisaatio oli liian pieni.Minun työni on tänä vuonna ollut paljonhelpompaa. Kauden toinen kilpailu jayli sata osallistujaa todistaa, että Laukaa onhyvä paikka järjestää näitä kilpailuja. Järjestelyissätäällä ei ole enää paljon kehittämistä,kilpailu valmistelttiin yhdessä muistaenviime vuoden ongelmat. Nyt minunon helppo olla täällä ja helppo hengittää.Laukaan Peurunkagolfi lla ja liitolla onkolmen vuoden sopimus haastajakiertueenjärjestämisestä. Ensi vuoden jälkeen, jolloinsopimus päättyy, alkaa näiden kolmen vuodenkokemusten analysointi. Ipi Nurmisentavoitteiden suunta on tiedossa. - Meidänon kehitettävä kilpailua vielä paljon ammattimaisemmalletasolle ja siten nostettavakilpailun arvostusta. Kyllä minä näen, ettäLaukaa on se kenttä, jossa Jyvässeudulla onhyvä pitää tämä kilpailu. Iso yhteinen tavoiteon ratkaista, miten me saamme ihmisiäkentälle seuraamaan tasokasta kilpailua.Haastajakiertueen kokonaiskilpailunykkösen Joonas Hinkkasen kolmen voitonsarja alkoi vahvalla esityksellä Laukaanosakilpailun voitolla. Myös Juha Kolari jaRoope Kangas hallitsivat pallon myrskyssäja nousivat mitaleille. LPG:n Jani Linnaaloitti alavireisesti, mutta toinen päivämeni jo mukavasti aivan kärjen tuntumassa.


KohtaamisiaLaukaan kentän kesä oli ilmeikäs. Monet jo lähes 20 vuoden perinteikkäät tapahtumat värittivätkesää ja kauteen tuli mausteeksi uusia, onnistuneita elämyksiä ja tapahtumia. Vuoden suomalainengolfteko toteutui myös Laukaassa: Näppis pelasi meilläkin. Antti Saleva raivaa tietään maailmankentille, ja taidemaalari Pentti Koivikko palasi pelaamaan juhlavuoteeen valmistautuvallekentälle, jonka turvallisuutta Pasi Mäkisen lahjoittama väylän viisi uusi kello parantaa.Pitkälle - Antti SalevaVuonna 2002 17-vuotias juniori AnttiSaleva pelasi ensimmäiset miesten LPG:nmestaruutensa voittamalla sekä lyöntipelinettä reikäpelin. Kolmen välivuoden jälkeenAntti palasi mestariksi hallitsemalla reikäpelinkahdesti perättäisina vuosina. Pitkät avauksetolivat jo juniorina Antin vahvuuksia, jotensiirtyminen ja keskittyminen pituuslyöntikilpailuihinoli odotettu ja luonnollinen valinta.Läpimurto kansainväliselle tasolle toteutuiEuroopan Tourin osakilpailussa keväällä<strong>2008</strong> Englannissa, missä Antti tykitti karsinnanpisimmän 360 metrin lyönnin. Finaalinvakuuttava sarja 344-324-324 kovatasoisessakilpailussa nosti Antin komeasti toiselle sijalle.Seuraavissa osakilpailuissa Ruotsissa Antti tasaisillasuorituksilla löi kahdesti kuudenneksi.Elokuun kilpailussa Portugalin PestanaGolfi ssa Antti pelasi uudella taktiikalla.- Aloitin karsinnan varovaisella avauksella,joka riitti hyvin viidenteen sijaan. Toisellakierroksella tein päivän pisimmän lyönnin342 metriä, kolmannella 324 ja neljännellä325. Finaalissa vielä pikku parannus 328 metriin,joka riitti ensimmäiseen kansainväliseenvoittooni. Voittoihin tarvitaan tasaisuutta.Pituudet ovat hyviä, mutta parannettavaa onjäänyt viimeisille ja ratkaisevalle kierrokselle.Näppis on TourSuomen golfkenttien suurlähettiläs<strong>2008</strong> Markku ”Näppis” Leinonen aloittitoukokuun alussa kiertueen tavoitteenaanheinäkuun loppuun mennessäpelata kaikilla Suomen 150 kentillä.Laukaassa Näppis pelasi kesäkuun alussa jamuisteli hankkeen alkuvaiheita. - Paltamossapelasin maratongolfi a Teemu Tyryn kanssa javiiden kierroksen aikana puhuttiin ummet jalammet ja minä sanoin, että olisi mukava pelataSuomen kaikki kentät. Teemu lupautui auttamaanjärjestelyissä, joten ratkaisu oli heti sitämyöten selvä. Nyt olen pelannut 63 kenttää,ja peli paranee koko ajan. Mukavaa on ollut,ja liian nopeasti tämä sitten loppuu aikanaan.Pelaaminen Laukaan kentällä HeikkiHokkasen ja Kari Elomaan kanssa onnistuimainiosti ja kierros oli nopea, vain 3 tuntia40 minuuttia. - Tilavat lähestymisalueet ovathyvät ja greenit hyvässä kunnossa. Näin lyhytlyöntiselletuli pitkien väylien ansiosta kuitenkin85 lyöntiä. Hieno kenttä. Näppiksen 1094kilometrin, 513 tunnin, 11249 lyönnin ja 130birdien kiertue valmistui Kytäjällä 31.7.<strong>2008</strong>.


Taidemaalari Pentti Koivikko ja golfTunnettu kuvantekijä taidemaalarija piirtäjä Pentti Koivikko tutustuielokuun alussa Laukaaseen ja pelasiKeski-Suomen Osuuspankin kilpailussa.Erinomaisen pelaajan ja taiteilijan menneisyydestäpaljastui myös ura huippu-urheijana.- Pelasin ÅIFK:ssa mestaruussarjassa jalkapalloaja parikymmentä vuotta kilpaa tennistä,ennen kuin sitten hurahdin golfi in. Minätunnen monta kuvataiteilijaa, jotka pelaavatgolfi a, ei golf ole mitenkään vierasta kuvantekijöillekään.Golf on hieno laji, pelaamisenvoi aloittaa vielä muiden lajien lopettamisenjälkeen ja pelaaminen ei ole iästä kiinni.Kolmatta kertaa Laukaassa pelannutKoivikko viihtyi sateesta huolimatta ja kuvantekijänäkatseli kenttää taiteijan silmin.- Minulla on mukavia muistoja. Täälläon muutamia aika hienoja väyliä, varsinkinkun mennään tuolla rannan puolella. Monienviheriöiden muodot ovat hyvin kauniit, jaeri valoissa niillä on oma ilmeensä. Aamunja illan valossa väylät viheriöineen luovatmahtavia tunnelmia mielelle ja näköaistille;on hieno kokemus olla näin kauniilla golfkentällä.Kuvantekijänä olen melkein ainatöissä, katselen ja haen aiheita, mutta kentälläolen niin keskittynyt peliin, että työtunohtuu. Lajin sosiaalinen puoli on myös tärkeää,olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin.Esko Koliseva, Lauri Vehniäinen ja Pentti Koivikko Osuuspankin kilpailun alkutunnelmissaOsuuspankin kilpailussa kaikkien sarjojenpääpalkinnot olivat Koivikon grafiikkaa ja lisäksi mainioksi kertojaksi paljastunutKoivikko lahjoitti yhden teoksenarvottavaksi kaikkien osallistujien kesken.Plussa on Suomen monipuolisin kanta-asiakasjärjestelmä.Saat Plussa-etujalähes 3000 ostopaikasta.


Pasi Mäkinen ja valukelloVeijo ja Heikki vastaanottivat Pasi Mäkisen lahjoittaman kellon.Väylän viisi merkkikello, vanha kuhmuinenhylsy, uusittiin kesällä <strong>2008</strong>. ToivoKuukkasen suunnitteleman valurautaisen jaMetson valimossa valmistetun kellon luovuttiLaukaan kentälle Metso Foundries Jyväskyläntoimitusjohtaja Pasi Mäkinen. Kellojenvalaminen on saanut alkunsa kirkkojentarpeista, ja kooltaan isompia kelloja onkinaikaisempina vuosina tehty kirkonkelloiksi.Tästä on syntynyt ajatus pienempien kellojenvalamisesta muistoiksi ja liikelahjoiksi.Pasi Mäkinen on tuore golffari, jonkaensimmäiset kosketukset golfin saloihintapahtuivat 2000-luvun puolella.- Olin muutamia vuosia kuunnellut kavereideniinnostuneita juttutuokioita birdeistä,paareista, slaisseista yms. silloin minulle täysinhepreaa olevista asioista. Muistan ihmetelleeni,voiko paikallaan olevan pallon määränpäähäntoimittaminen olla noin innostavaa. Uteliaanaasia piti selvittää, ja näin ollen matka suuntautuirangelle ja sieltä par-3:a kiertämään. Oikeagolf-kärpänen puraisi ensimmäisen “oikean”kierroksen jälkeen, ja siinä koukussa roikutaanedelleen. Valitettavasti en ole onnistunutpriorisoimaan ajankäyttöä golfi n kannaltaja näin ollen kierrosmääräni rajoittuu yleensäkymmeneen vuodessa, vaikkakin Keski-Suomi Laukaan johdolla tarjoaa erinomaisetedellytykset asian harrastamiseen. Opintomatkanigolfi n salaisuuksiin jatkuu edelleen..Suomen paras alihankintamaalaamoHelsinki - Jyväskylä - Hämeenlinna - Salo - Lahtiwww.lainisalo.fipuhelin 0207 769 610


Autokaupan Oikea Osoite.O.K. Auto Oy on monipuolisesti palveleva Toyotaautotalo.Saman katon alta löydät kätevästi asiantuntevanja ystävällisen automyynnin, ammattitaitoisenja luotettavan Toyota-merkkihuollon, varaosamyynnin,pikahuollon, peltikorjaamon, maalaamon sekä autonvuokrauspalvelut.O.K. Autolla Oy:llä on yhteensä seitsemän toimipistettä.Keski-Suomessa teitä palvelee neljä toimipistettämme:Jyväskylä, Jämsä, Keuruu ja Äänekoski. Lisäksi toimipisteemmelöytyvät myös Joensuusta, Kouvolasta Ja Iisalmesta.O.K. Auto Oy toimii markkinajohtajana kaikillatoimialueillaan ja on saavuttanut täydellisen asiakastyytyväisyyden(CSS) vuosina 2006 ja 2007.Löydät lisätietoa toimipisteistämme, henkilöstöstämme,esittely- sekä vaihtoautoistammeinternetistä osoitteesta www.okauto.fi • Jyväskylä • Joensuu • Jämsä • Iisalmi • Keuruu • Kouvola • Äänekoskiwww.okauto.fi • www.toyota.fi


Kauden <strong>2008</strong> parhaitaLauri AlppisaraOlimme lähteneet vetreällä poikaporukalla pelaamaan backteeltäkuivaan mutta hyvin tuuliseen keliin. Pelikavereinani olivat VäisäsenLauri, Rasan Ville ja Kalmarin Kyrö. Seiskaväylälle tullessammeVille oli jostain syystä saanut honorin ja avasi mukavasti griinillehieman lyhyeksi. Otin bägistä rautaysin ja ajattelin hiljaa mielessäni:nyt muuten lyödään lähelle! Pallo lähti mukavassa kaaressa aivansuoraan lippua kohti, otti pompun noin 5 metriä ennen lippua ja alkoirullata kohti reikää. Siinä vaiheessa tokaisin pelikavereille, ettäuppois nyt. Ja sittehän pallo hävisikin näkyvistä. Armoton huuto japuhelu Karlvikiin, että laittakaa kuohujuomat kylmenemään. Kierrosoli pelastettu, ja eipä muuten ollut kaukana, etteikö väylällä 11olisi tullut toista holaria: pallo valui aivan vierestä pariin metriin.Visa KarhilaAloitin golfi n 6-vuotiaana ja harjoittelin ahkerasti rangella, par3:lla ja golfl eireillä. Green cardin suoritin 2007 ja kiersin todellamonta kertaa yhdeksän väylän kierroksia. Junnukauden päättäjäisissä15.7.2007 tulin väylällä seitsemän puukolmosella hole in one. Seoli hieno saavutus golfi urani tulevaisuudelle. Avasin keltaisilta, lyöntinäytti lähtevän metsään, mutta sitten kuulin klok ja näin pallonpomppivan mäkeä alas lujaa vauhtia. Sitten se otti toisen pompun, jasanoin Antille ja muulle porukalle, että tein holarin. Antti ei uskonut,että se meni sisään. Kun Antti löi oman pallonsa syvälle metsään, menimmekatsomaan, oliko pallo kupissa. Kun näin Niken pluspowerinsiellä, huusin heti lujaa: ”Jee!”. Seuraava väylä meni sitten miettiessä.Roosa AsunmaaViime kesänä aikani kului paljolti golfi n parissa. Päivät kentällävenyivät usein pitkiksi ja aika hujahti helposti pelaillessa ja treenaillessa.Sateisesta säästä huolimatta kentälle oli pakko päästä, joten kaatosadekierroksiltakaan en viime kesänä välttynyt. Matkat taittuivatmilloin kenenkin kyydissä (kiitos kyyditsijöille :) ), ja myös polkupyöräreittiPalokan ja Peurungan välillä tuli tutuksi. Kauden alussa,talviharjoittelun ja Tunisian reissun jälkeen, minulla oli kova halupäästä pelaamaan. Alkukesällä osallistuin Vierumäellä järjestetyllegolfi n suurleirille, jonne kokoontui junnuja ympäri Suomea. Leiriltäsain mukaani hyviä neuvoja ja lisäkikkoja harjoitteluun, mikä lisäsientisestään innostustani. Leirikisassa pelasin 49 bogipisteen kierroksen,ja tasoitus tipahti kertaheitolla reilusti. Koko kesän harjoittelinjunnuharkoissa Peten johdolla kaikkia pelin osa-alueita. Kaksi kertaaviikossa pidetyissä harjoituksissa opin koko ajan uusia asioita. Tosi hyödyllistäoli myös pelata itseäni taitavampien pelaajien kanssa: katsoaheidän peliään ja oppia heidän neuvoistaan. Kesän kilpailut sujuivatpääsääntöisesti hyvin, vaikka välillä ei voinut muuta kuin nauraa omilletoilailuilleen. Kehityssuunta oli tasaisesti ylöspäin, mikä oli yksi kaudentavoitteistani. Tasoitukseni laski tavoitellusti alle kahdenkymmenen.Kesän aikana osallistuin myös junioreiden aluetour-kisoihin. Kisamatkatolivat mukavia kokemuksia, vaikkei pelaaminen onnistunutkaanaina suunnitelmien mukaan. Jokainen kerta kentällä oli mieleenpainuvaja hieno kokemus. Golfkesän parhaita hetkiä olivat onnistumiset,kilpailut, kavereiden kanssa vietetty aika ja tietenkin KarlvikinMagnum-jätskit. Odottelen jo innolla ensi kesää ja sen haasteita.Tavoitteenani on kehittyä varsinkin lähipelissä, pelata mahdollisimmanpaljon onnistuneita kisakierroksia ja tiputtaa tasoitusta edelleen.


Päättäjäisten aikaan


Juha Yli-JaskariJunioritoimikuntaLeireiltä aluetourilleAlkukesällä toteutettiin edelliskesän tapaankaksi leiriä, joilla oli yhteensä 60 innokastalasta ja nuorta puuhaamassa kolmen päivänajan golfi n parissa. Leireistä on muodostunutmukava tapa nuorille aloittaa tai jatkaa golfharrastustayhdessä muiden nuorten kanssa.Kilpajuniorien kautta voi kuvata matkakohtein.Talviharjoittelu tapahtui JyväskylänKillerillä, peliviikko maalis-huhtikuunvaihteessa Tunisiassa, ulkoharjoittelu ja seurankilpailut toukokuusta kauden loppuunLaukaassa sekä kesän aluetour-pelimatkatkohteina Kalajoki, Lappajärvi, Nivala, Kajaanija Nurmo. Menestystäkin saatiin, erityisestiseuran omissa kilpailuissa ja muutamillaaluetoureilla. Läpimurto kansallisellatasolla jäi kuitenkin vielä odottamaan. Tapahtuukose jo kaudella 2009? Mahdollisuuksiaon, jos ja kun harjoitusintoa riittää.Toimikunnan vetäjän vaihtuessa esitänvielä suuret kiitokset junioritoimintaatukeneille yrityksille. Ilman teidän antamaannepanosta ei toimintamme olisinykyisessä laajuudessa ollut mahdollista.Isoin kiitos kuuluu tietysti nuorille itselleen.On ollut tosi mukava seurata kehittymistänneniin golftaitojen kuin ikävuosienkinlisääntyessä. Lopuksi nuortenvanhemmille ”Onneksi olkoon, teillä onupeat nuoret upean harrastuksen parissa”.Junioritoiminnan kummiyritykset kaudella <strong>2008</strong>Juniorikauden päättäjäisiin syyskuun alussaosallistui parisenkymmentä nuorta. Mukavapäivä sisälsi osalle 9 reiän parikilpailun jaosalle par-3-radan kilpailun sekä aterian jarunsaat tuotepalkinnot. Päättäjäisissä jaettiinmyös juniorien kiertopalkinnot. Lahjakorttistipendejäannettiin kannustusstipendeinäja palkintoina kauden kilpailumenestyksestä.


Seija RauramoKlubitoimikuntaLPG:n klubitoiminnastaKlubitoiminnalla on vahvat perinteet Lauukaan Peurunkagolfissa.Toiminta on ollut innostunutta, vireää jasuunnattu koko jäsenistön hyväksi. Golfkulttuuria ja hyvääilmapiiriä on vaalittu, mikä on meidän kaikkien iloksi.Erilaiset tapahtumat, onnistuneet matkat, avajaiset, Jazzja päättäjäiset keräsivät mukavasti väkeä, mutta toivomus on,että osallistuminen lisääntyisi edelleen. Päättäjäisissä julkistetaanperinteisesti Mr Golf ja Lady Golf -valinnat. Vuoden <strong>2008</strong>perustellut valinnat olivat Petri Parviainen ja Irma Vatiainen.Pidämme hauskaa ja tulemme tutuiksi. Monenlaiset mukavatleikkimieliset kisat, kuten Muori-Vaari-kisa ja Naistenhakuluovat yhteishenkeä ja ovat muistissa ja muistoissaenergiana ja hyvinä tunteina ja onnellisena olona.Uusi vuosi 2009 on LPG:n 20-vuotisjuhlavuosi. Klubitoimikuntajatkaa samalla kokoonpanolla yhteistyössä juhlatoimikunnankanssa. Aloitetaan jo talvella koko perheen ulkoilupäivällä klubilla.Matkoja , avajaiset ja niistä se juhlistaminen vuonna 2009 alkaa.Yhteistyö kaikkien toimikuntien välillä on ollut hyvää, muttasitä voidaan aina kehittää. Vuonna 1996 toimikunnan esittämätklubi-illat voisi nyt elvyttää. Ne olisivat yhdessäoloa ja hyvää syömistäpelin jälkeen, sekä tutustumista LPG:n koko golfperheeseen.Myös klubitoimikunta pohti 10 hyvää syytäolla LPG:läinen.1. Mahdollisuus pelata Suomen upeimmalla kentällä2. Vakaa ja turvallinen talous3. Hyvät jäsenedut, mm. koulutus ja nuorisotyö4. Haasteellinen , monipuolinen ja mielenkiintoinen kenttä5. Ilmapiiri iloinen ja ystävällinen sekä hyvä talkoohenki6. Perinteiset golf- ja kulttuuritapahtumat7. Tasokas ja monipuolinen Proshop8. Suomen upein golfkartano Karlvik: miljöö ja palvelut9.Sauna ja muut tilat tilavat ja erinomaiset10.Palvelualtis ja ammattitaitoinen henkilökuntaVietä vapaa-aikasikuten haluat- suunnittele lomakotisi senmukaan.Tarjoamme yhä enempi mahdollisuuksia lomakotisitoteuttamiseen.Kysy lisää lähimmältä Honka-myyjältä.Honkarakenne Oyjp. 020 575 700®www.honka.comToday´s homes. Naturally.


Kyrö KalmariSenioritoimikuntaSenioritoiminnanhaasteistaPeriaatteessa vastustan ihmisten lokerointia, mutta tässä se taas tulee.Seniorit. Iän perusteella tarkasteltuna suurin ja yhä kasvava osajoukkojäsenkunnastamme. Näitä 55 vuotta täyttäneitä gentlemanneja ja 50vuotta täyttäneitä ladyja on jäsenistöstä lähes puolet. Senioreiden merkitysyhtiön ja yhdistyksen toiminnassa huomioitiin lähes alusta lähtien,sillä senioritoimikunta perustettiin heti seuran perustamisen jälkeenseuraavana keväänä 1990, kun Heino Hyvärinen pani asian vireille.Toiminta on jatkunut keskeytymättä näihin päiviin asti. Alkuaikojeninnokkuus on tosin vuosien saatossa hiukan hiipunut, mutta senverran toimijoita on ollut, että määrärahat on saatu kyllä käytettyä.Aktiivien määrä on pysytellyt viime vuosina melko vähäisenä. Suurimmillaanjollekin aluetourille osallistuu alle 30 henkeä ja perusjoukko,joka osallistuu lähes kaikkeen, on alle kymmenen luokkaa, mikä ei n.500 jäsenen joukossa ole todellakaan mikään pröystäilyn aihe. Osallistumistatietenkin vähän rajoittaa se ikävä tosiasia, että senioritapahtumatjostain syystä pukkaavat sijoittumaan keskelle viikkoa ja osasenioreista joutuu vielä valitettavasti olemaan työelämän palveluksessa.Toisaalta kun osallistujia on vähemmän, riittävät rahatkin paremmin.Toimintamuotoja on perinteisesti ollut osallistuminen senioreidenalue- ja välitourille ja seuraotteluihinkin. Senioreihinhan kuuluuautomaattisesti, heti kun on saavuttanut tarvittavan iän, muttasenioritourille osallistuminen edellyttää SGS:n (Suomen GolgliitonSeniorit) jäsenyyttä, eli jos halukkuutta kisoihin on, niin ei muutakuin liittymään jäseneksi. SGS:n jäsenmaksu on 25 euroa ja vastineeksikisoihin osallistumisoikeuden lisäksi saa myös mahdollisuuden pelatauseilla kentillä SGS:n pelioikeuksilla. Seuraotteluihin ovat kaikki tervetulleita.Myös mestaruuksista pelataan sekä lyönti- että reikäpeleissä.Toimintaa on yritetty tukea myös rahallisesti ja ainakin verrattunanaapuriseuroihin myös aika avokätisesti. Perinteisesti on pyrittymaksamaan ainakin green feet ns. edustuksellisissa kilpailuissa, kutensenioritoureilla ja seuraotteluissa, ja myös matkoihin on saatu vähänavustusta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että muiden kenttien aiheuttamakilpailun koveneminen lisää paineita jäsenmaksun pienentämiseenja sen mukana myös toiminta-avustuksien pienenemiseen. Tästäjohtuen eivät rahat enää täysimääräiseen sponsoroimiseen riitä,vaan senioreiden on tulevaisuudessa varauduttava jonkinasteiseenomarahoitusosuuteen, tai sitten olisi keksittävä uusia tulolähteitä.Onkohan meidät totutettu vähän liian hyvälle, koska tuen pienentäminennäkyy välittömästi aika voimakkaasti osallistujien määrässä.Aiemmin mainittu passiivisuus ei tietenkään ole koko totuus.Eihän senioreiden osallistuminen rajoitu vain senioritapahtumiin,vaan kyllä seuran yhteisillä klubimatkoilla aika monta senioriayleensä on mukana. Sama pätee muihinkin tapahtumiin. Ja yleensämukana ovat samat henkilöt. Joskus tulee mieleen, että koska senioreitaei sen kummemmin näytä kiinnostavan oma toiminta, kannattaakositä enää itsellisenä jatkaakaan. Kilpailuthan voisi hoitaakilpailutoimikunnan kautta, matkat klubitoimikunnan kautta jne.Nämä perinteiset seuraottelut tietysti ovat vähän omanlaisensaasia, mutta kuitenkin. Siinäpä ajattelemisen aihetta.


Sakari PuupponenKenttätoimikuntaKenttätoimikunnankuulumisiaKentän ylläpitosuunnitelma laadittiin keväällähyvissä ajoin ennen pelikauden alkua.Suunnitelman toteutuminen onnistui pääosinhyvin – käytännön toteutusta sotki kuitenkinerittäin runsassateinen kesä. Kenttämme pelialueidenkunto on kuitenkin pitkäjänteisentyön tuloksena parantunut niin, että suuretkaanlyhyellä ajalla sataneet vesimäärät eivät kovinpahasti päässeet sotkemaan pelaamista. Kesäosoitti kuitenkin sen, että sadevesien poissaantipelialueelta on edelleenkin oltava ylläpitosuunnitelmantyölistoilla. Tähän ongelmaanon jo mietitty korjaavia toimenpiteitä toteutettaviksitämän syksyn ja ensi kevään aikana.Investoinneilla on ollut edelleenkin tärkeämerkitys kentän hoidolle. Konekantaa uusimalla( Gushman 664 lisälaitteineen ja viheriöjyrä) ja kentän osa-alueita kunnostamalla( mm. väylien 10, 16 ja 17 ruoppaus ) pidetäänyllä kentän hyvää hoitotasoa, kentän pelattavuuttaja kenttämiljöön ulkonäköä. Investointeihineli pitkään vaikuttaviin hankintoihinolemme vuonna <strong>2008</strong> satsanneet yli 100.000.Kenttätoimikunta on esittänyt yhtiön hallituksellekaudelle 2009 lähes vuoden <strong>2008</strong>suuruista investointiohjelmaa. Investointitarpeitaon listattu aina vuodelle 2013 saakka.Ympäristöohjelma valmistui syksyn aikana.Yhtiön hallitus hyväksyi sen elokuun kokouksessaan.Sen käyttöönotto siirtyy kuitenkinvuoden 2009 puolelle, koska se tulee käsitelläkoko henkilöstön kanssa. Ympäristöohjelmatullaan käsittelemään myös kaikissa eri toimikunnissaennen pelikauden 2009 alkua.Kenttätoimikunta uudisti toimintamallinsakeväällä <strong>2008</strong>. Siinä täsmennettiin kentänhoitoonosallistuvien tahojen työjakoa ja vastuita.Malli on toiminut hyvin – kentänhoidonoperatiiviset vastuulliset Veijo miehistöineenja Heikki ovat hoitaneet kunnialla kenttääolosuhteiden mukaan ja kenttätoimikunta onollut omalta osaltaan edesauttamassa operatiivistaorganisaatioita hyvään työn jälkeen. KiitänkinHeikkiä ja Veijoa joukkoineen hyvinsuoritetusta kauden <strong>2008</strong> kentänhoitotyöstäja toivon sen jatkuvan tulevinakin kausina.Kiitän myös kenttätoimikunnan jäseniä aktiivisestaosallistumisesta kenttämme kehittämiseen.Kiitän erityisesti Timo Lahtista ansiokkaastaympäristöjärjestelmän kokoamistyöstä.


Elisa PuupponenNaistoimikuntaVireää toimintaaNaistoimikunnan lähtökohtana kesän<strong>2008</strong> toiminnan suunnittelulle oli seurammeladygolffareiden edellisen syksyn päättäjäisissäantama palaute. Toiveita ja kommentteja esitettiinniin kilpailutoiminnasta ja koulutuksestakuin peli-illoista ja naisten osallistumisaktiivisuudenlisäämisestäkin. Tältä pohjalta naistoimikuntahalusikin tarjota naisjäsenillemmetällä kaudella mahdollisuuksia niin pelitaitojenja golftietämyksen lisäämiseen kuin seurantoimintaan ja uusiin kasvoihin tutustumiseen.Talvikaudella naisjäsenemme osallistuivaterittäin innokkaasti naisille järjestettyihintilaisuuksiin. Kenties uuden vuodenlupauksien siivittämänä naisille räätälöityPeurunka-päivä kehonkoostumuksen mittauksineenoli loppuunmyyty. Pro-Petenvetämä talviharjoittelun tutustumistilaisuusAlbatrossi-hallissa tuli myös tarpeeseen, sillä15 halligolffarin ryhmä täyttyi välittömästi.Osallistujamäärällä mitattuna kauden suosituimmattapahtumat olivat Naisten kaudenavajaiset ja päättäjäiset. Alkavan golfkaudentapahtumiin ja Pro-shopin uutuuksiin oli tutustumassaperäti 42 naisjäsentämme. Kaudenpäättäjäisissä syyskuussa nautimme pimenevänsyysillan tunnelmasta valopalloilla pelaten.Leppoisa pelailu täydenkuun valaisemalla kuvankauniillakentällämme oli unohtumatongolf-kokemus. Ulkotulien hämy ja lähes täydellinenhiljaisuus loivat puitteet golf-elämykselle,josta toivottavasti yhdessä teemme perinteen!Avajaisten ja päättäjäisten väliin sijoittuneestamiltei yhtenäisestä sadekaudestahuolimatta Naistoimikunta onnistui järjestämäänkesän aikana seitsemän peli-iltaa. Lähespoikkeuksetta kosteissa tunnelmissa vietettyjeniltojen osallistujamäärä vaihteli 6-25 pelaajaan/ilta.Yhteensä peli-illoissa kävi 37 eripelaajaa – innokkaimmat jopa joka kerta! Ilahduttavastimukana oli sekä rohkeasti seurantoimintaan mukaan tulleita onnellisia uudengreen cardin omistajia että pidempään kenttiäkiertäneitä konkareitakin. Kesän teeman mukaisestitutustuimme peli-illoissa erilaisiin golfinpelimuotoihin. Laskimme henkilökohtaisiapistebogeyn pisteitä ja lyöntipelin lyöntejä,kannustimme kaveria ja yritimme parastammebest ballin ja greensomen saloihin tutustuessa,taisimmepa jopa hieman herättää hilpeyttäkinnarukisan naruihin sotkeutuessamme…Harjoituskierrosten sekä rangella ja puttigreenillävietettyjen tuntien lisäksi ladygolffarimmeosallistuivat ahkerasti myös kesänkisoihin. Joka neljäs seuramme naispelaaja(89 naista) osallistui kesän aikana vähintäänyhteen omalla kentällämme pelattuun kilpailuun.56 ladya kokeili taitojaan henkilökohtaisissakilpailuissa -innokkaimpien pelatessa jopayli 20 kilpailukierrosta! Kolmannes kilpailuihinosallistuneista naispelaajista (33 naista) olierikoistunut erilaisiin joukkuepelimuotoihin.Kuluneena kesänä toteutui myös pitkäänsuunniteltu Naisten Rundi, jonka tarkoituksenaoli tutustuttaa Keski-Suomen alueen naisgolffaritlähiseutujen kenttiin ja naapuriseurojenladyihin. Ennakko-odotuksista poiketen omanseuramme osanotto jäi valitettavan heikoksi;Puula Golfi n ja Hartolan tutustumispäivät eivätsaaneet naisiamme liikkeelle, Revontulessaja Jyväsgolfi ssakin seuramme edustus oli yhdenpelaajan varassa. Muuramessa kestävyyttääntälle kesälle harvinaisena helteisenä päivänätestasi viisi pelaajaamme. Oma kenttämmekoettiin kuitenkin kiinnostavaksi ja tutustumismahdollisuushoukuttelevaksi, sillä Laukaassaosallistujia eri seuroista oli yhteensä 30.Lähiseurojen kesken kisailtiin tänäkin kesänäperinteinen naisten seuraottelu. Muuramenkotijoukkue selvisi parhaiten korkeuserojenaiheuttamista haasteista LPG:n ladyteaminsijoittuessa hienosti toiseksi. Joukkuekisan yhteydessäpelatussa henkilökohtaisessa kisassaKati ja Vappu kuitenkin näyttivät, missä pelataanKeski-Suomen tasokkainta naisgolfi a!Tilastojen valossa on lopuksi ilo todeta,että seuramme naisjäsenten määrä pysyi kuluvallakaudella viimevuotisella tasolla. Huhtikuunalussa seurassamme oli 375 naisjäsentä,syyskuun lopussa vastaavan luvun ollessa 374.Kurjista pelikeleistä huolimatta myös pelaajiemmegolftaidot paranivat kesän aikana,sillä 15 % seuramme naisjäsenistä (57 naista)onnistui laskemaan tasoitustaan. ”Suurin pudottaja”kuluneella kaudella yli 40 % pudotuksellaoli Roosa Asunmaa. Hienoa Roosa!Lämmin kiitos kuluneesta kesästä kaikilleNaistoimikunnan järjestämiin tapahtumiinosallistuneille samoin kuin peliiltojemmeja kilpailujemme sponsoreillelähelle ja kauas. Kiitos hyvästä yhteistyöstäklubin ja Karlvikin henkilökunnalle. Erityiskiitosaktiiviselle ja tunnolliselle naistoimikunnalle- Katille, Vapulle, Tuijalle jaPäiville. Tästä on hyvä jatkaa! Piparkakuntuoksuista ja tunnelmallista joulun aikaa!


Pete ParviainenKoulutustoimikuntaPron turinatja koulutustarinatKesä <strong>2008</strong> on nyt takana, ja on aika suunnatakatseet kohti talvea ja sen takana vaanivaatulevaa kesää. Lukuun ottamatta keskenkesää allekirjoittaneelle iskeneitä niska- jaselkävaivoja mennyt kesä meni hyvin. Jäsenkoulutuksissa,kursseilla ja koulutustoiminnassamuutenkin riitti vilskettä. Näyttää siltä,että formaatti johon LPG:n jäsenkoulutus onlaadittu, toimii erittäin hyvin. Tulevana kesänäjatkamme hyvin pitkälle samantyyppisilläkoulutuksilla. Elokuussa kokeilimme naistenryhmän kanssa ns. ryhmätreenejä. Ideana olivetää samalla ryhmälle neljät treenit ja harjoitellakaikkia osa-alueita, mukaan lukienpelaaminen. Ryhmätreeneissä kävi todellainnostunut naisporukka, ja palaute jälkeenpäinoli erittäin positiivista. Mahdollista on,että tulevana kesänä otamme tämäntyyppisetryhmätreenit mukaan seuran jäsenkoulutukseen,kuitenkin niin, että LPG osallistuutreenien kustannuksiin vain osittain. Näinsen vuoksi, että voimme keskittää resurssejaklinikoihin, peliopetuksiin ja ryhmätunteihin.Myös talvella järjestämme golfhallillaLPG:n vuoroilla jäsenkoulutusta. Tämän lehdenilmestyttyä harjoittelu on jo pyörähtänythallilla käyntiin, joten ei siitä sen enempää tässä.Golf on peli, jossa koko kroppa on käytössäoikeastaan aika lailla koko kierroksen ajan.Haluan kannustaa teitä kaikkia harrastamaantalvella jotain ihan muuta. Hiihtäkää, sauvakävelkää,käykää punttisalilla, uimassa tai mitävaan. Olen itse tänä syksynä joutunut toteamaan,että huolimatta urheilija-taustastani,yksipuolinen kiertoliike, jota golfi ssa swingiksikutsumme, rasittaa kehoa enemmän kuinehkä uskoisi - tai haluaisi uskoa. Kaikki harrastukset,joissa vartalomme lihakset tekevätjotain, ovat hyväksi myös golfharrastukselle.Myös lukeminen tekee golfi lle hyvää, koskase virkistää mieltä. Tavoitteena tälle talvellevoisi olla se, että kun kausi keväällä pyörähtääkäyntiin, on sekä keho että mieli levännytja hyvässä kunnossa uutta kautta varten.Itse pelaamisesta sen verran, että joskuskun huomaa olevansa ”pitkä päätyyn ja perään”-mielentilassa, jossa itse lyönneillä ei olejuurikaan merkitystä pelin tuloksen kannalta,on tulos monesti hyvä. Tämän mielentilan koinviimeksi FGT:n karsintakisoissa, jossa kipeälläselällä en kovin kaunista golfi a pystynyt pelaamaan,mutta tulokset olivat hyviä. Jack Nicklauskinon sanonut, että kaksi suoraa lyöntiä peräkkäinon sattumaa. Ei siis vaadita itseltämmekentällä liikaa: tuloksen kannalta merkittävääon se, että pallo löytyy, ei se, kuinka hyvä osumalapaan oli. Vaatimukset omaa peliä kohtaankasvattavat taakkaa, jota kannamme hartioillammekierroksella. Mitä pidemmälle kierrosetenee, sitä painavammaksi taakka kasvaa. Javiimeisten reikien koittaessa taakka on niinpainava, että haluamme vain pois kentältä. Eisiinä ole mieltä, golfi n pitäisi olla kivaa ja rentouttavaa.Kesän junnuleireillä tämä koettiintaas kirjaimellisesti. Ei sen väliä, mihin lähtee,kunhan lähtee ja mielellään mahdollisimmanlujaa. Otetaan oppia junnuilta, ne tietää hauskanpidostapaljon enemmän kuin me aikuiset.Kiitos kaikille, siis ihan kaikille, tästäkesästä. Hauskaa oli ja meininki oli hyväja tiedän, että se on sitä myös ensi kesänä.Hyvää talvea, joulua ja uutta vuotta kaikille.Syödään hyvin, harrastetaan ja voidaanhyvin. Ja tavataan viimeistään ensi kesänä.Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. PetePS. Galluppina kysyisin, olisiko golfmatkallelähtijöitä, jos sellaisen vetäisinja mihin päin maailmaa haluaisitte lähteä.Halukkaat voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.Kuvia ja tunnelmia golfkesästä<strong>2008</strong> www.golfvalmentaja.com


ILMASTOINTIASENNUKSET JA HUOLLOTILMAMÄÄRIEN MITTAUKSET JA SÄÄDÖTIV-KANAVIEN NUOHOUKSETIV-SUUNNITTELUMYYMÄLÄ, avoinna ma-pe klo 8.00 - 16.00Ilmanvaihtokoneet ja poistoilmalämpöpumputIlmanvaihtokanavat ja -kanavaosatPientalosuodattimetKeskuspölynimuritSiirrettävät jäähdytyslaitteetILMASTOINTIHUOLTOKeski-Suomen Ilmastointihuolto OyMiilukatu 6, 40320 JyväskyläPuh. (014) 410 4100www.ilmastointihuolto.comHyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotammeHyvää Joulua jaOnnea vuodelle 2009


LPG_lehti_134x195mm_Harvia.indd 1 9.10.<strong>2008</strong> 12:41:48Talo täynnä vanhanajan vieraanvaraisuutta


LPG maailmallaOman seuran matkojen lisäksi monet seuramme jäsenet pelaavatja tutustuvat lajiin ja maailman kenttiin ahkerasti. Kiinaanon tutustuttu ja nyt palaamme Eurooppaan Klemolan Sirpan jaEskon kanssa Golfliiton Senioreiden jäsenmatkalle lokakuussaPorchesin Portugalin Algarveen. Portugali palkitsi matkaajat,sillä sää oli viikon ajan aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin kokokesänä Suomessa.Ammattilaisia seuraamassa Jätimme ensimmäisenpelipäivämme väliin ja lähdimmeVesa Keskinen Pickala Golfi sta mukanammeseuraamaan European Tourin osakilpailun PortugalMastersin fi naalipäivää VilamouraanVictorian kentälle, jonne Porchesista oli vainnoin 30 km. Siellä saimme nähdä monet televisiostaseuraamamme Euroopan huiput kutenWestwoodin, Cabreran, Clarken, Jimenezinihka elävinä ja lähietäisyydeltä. Mikko Ilonenei tähän kilpailuun osallistunut. Yleisöäoli sopivasti, joten eri tilanteiden seuraaminenoli sujuvaa. Saimme seurata kilpailijoiden harjoitteluaennen lähtöä rangella ja puttigriinillä.Kärkijoukossa pelaavan Robert Karlsonin peliäseurasin harmi kyllä juuri silloin, kun hänellätuli pari bogeyta peräkkäin ja mm. sen vuoksihän tipahti kärjestä 5.sijalle. Minuun tekivaikutuksen pelaajien rauhallisuus ja keskittyminen,mutta myös rentous ja sosiaalisuus siirtymienaikana. Oli mukava nähdä myös JarmoSandelinin vauhdikkaat tuuletukset viimeisellägreenillä upean birdieputin jälkeen, vaikkakilpailu ei kokonaisuutena niin kovin hyvinollut mennytkään. Pelaajien lyönnit väyliltäonnistuivat poikkeuksetta, mutta tiukkaraffi tuotti ammattilaisillekin pulmia. Näinmyös järkevää harkintaa, kun David Howellpunkkerista löi lyhyen lyönnin vinoon väylälleja siitä seuraavan lipun viereen varmistaennäin parin. Kaiken kaikkiaan tunnelmakilpailussa oli välitön ja aika kului nopeastikuin mukavilla kesäfestareilla kuljeskellessa.Senioreilla viihtyisää yhdessä pelaamista jaoleskelua Porches oli uusi matkakohde, ja senvuoksi keräsi paljon innokkaita senioreita mukaan.Matka oli toteutettu Sun Golfi n kautta,mutta ryhmämme matkanjohtajina toimivatgolfl iiton senioreiden puheenjohtaja PerttiRaimiala Eila-vaimonsa kanssa ja heidän luotsaaminaanasiat sujuivat pelaamisten ja iltaohjelmienosalta luonnikkaasti. Pertti Raimialaon ensimmäistä kautta puheenjohtajana jahänen jämäkkä ja huumorintajuinen otteensasai isonkin ryhmän toimimaan hyvin yhteenja kaikki osallistujat viestivät tyytyväisyyttäjärjestelyihin. Pelasimme päivittäin erilaisiaryhmä-, pari ja yksilökilpailuja vaihtelevissaryhmissä, mikä vauhditti keskinäistä tutustumista.Joka kilpailupäivä myös yksilökohtaisetpistemäärät kerättiin viikon maratonkisaavarten. Esko ja Veijo ilmeisesti pystyiväthyödyntämään onnistuneesti mallioppimistaammattilaisilta, koska he kisasivat viimeisenäpäivänä samassa ryhmässä sekä sen päivänettä maratonmestaruudesta. Tässä kisassaEsko vei kuitenkin aivan hienoisen voiton.Porchesin kentät Pelasimme alueen kol-mella kentällä. Näistä Vale de Pinta on alueenmaineikkain kenttä, koska se on isännöinytmm. Euroopan Senior Touria. Kenttä on RonaldFreamin suunnittelema kuten oma Laukaankenttämmekin. Väylät ovat kumpuileviaja bunkkereita on paljon etenkin griinien ympärillä,mikä teki lähestymislyönnit tosi haastaviksi.Porukkamme ihastui kuitenkin enitenGramachon kenttään, jonka kauniin mäkisetja kumpuilevat maisemat tekivät pelaamisenmiellyttäväksi. Erikoisuutena tällä kentällä onkaksoisgriinit. Alueen uusin kenttä Silves kuuluiohjelmaamme vain yhtenä päivänä. Maastoon osin tasaisempaa ja bunkkereita on vähemmän,mutta väylät ovat pitkiä ja pelialueen reuna-alueetvielä hoitamattomia. Silvesin kentänilmettä masensi myös sille päivälle sattunutviikon ainoa tuulinen ja viileä päivä sekä kentänlähettyvillä savua tupruttava korkkitehdas.Olimme ensimmäisen kerran mukana Senioreidenjäsenmatkalla ja myönteinen kokemussaa harkitsemaan jäsenmatkoja tulevissakinlomasuunnitelmissa. Myös kokemus EuropeanTourin seuraamisesta saa meidät jatkossakintarttumaan tilaisuuteen, jos kilpailuja sattuukohtuulliselle etäisyydelle lomakohteesta.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!