Piilon-piikaElla OjalaKerron tässä miten minusta tuli Piilon-piika:Olimme saaneet Haapamäellä häätökäskynasunnostamme. Isäntäväki tarvitsiitse asuntoa. Emme löytäneet Haapamäel läheti sopivaa asuntoa ja vanhempani olivatkuulleet, että opettaja Korkealan omistamassaPiilo-nimisessä talossa olisi paraatipuolivuokrattavana. Niinpä me tartuimmeoitis ajatukseen, varsinkin, kun vanhempaniasuivat Pihlajavedellä ja minä odottelintoista lastamme. Tiesin, että äidin apuun janeuvoon voi aina turvautua. Niinpä tuumastatoimeen ja saimme kuin saimmekinKorkealoiden omistamasta Piilosta paraatipuolenvuokratuksi.Asuntoon, jonka me saimme, kuuluisali, pieni makuuhuone ja paraatieteinen,josta meille tehtiin keittiö. Varsinaisenkeittiön ja keittiön viereisen makuuhuoneenoli vuokrannut eräs vanha pariskunta.Asuntoon kuului myös eräänlainensuljetumpi korkea rappu, kun taas meidäneteiseksemme jäi avoin paraatirappu.Eihän se mikään luksusasunto ollut,mutta kamarit olivat kauniit ja niissä oliirtovaatekaapit. Mutta meidän pimeäs säkeittiössämme ei ollut yhtään keittiön komeroa,ei mitään mihin olisimme ruokatarvikkeemmelaskeneet, paitsi oma keittiönastiakaappimme.No, sodan jälkeen ja kaikkien kokemuksiemmetakia olimme tyytyväisiä,että saimme ylipäänsä niinkin hyvän jakauniin asunnon vuokratuksi.Oli helmikuun loppu. Taivaalta py<strong>ry</strong>ttilunta niin paljon kuin maa veti. Tiettukossa. Niitä ei kukaan aurannut. Lähimpäänkauppaan oli ainakin kilometri.Minun toisen lapseni synnytykseenoli enää runsas viikko aikaa, kun paninedellisenä iltana likoon laittamani herneetpimeän keittiön puuhellan päälle kiehumaan.Kaikki hernesoppaa keittäneettietävät, että sianliha pannaan vasta sittenkeittoon, kun herneet ovat jo hyvässävauhdissa kiehumassa. Niinpä minunkinrokkani porisi iloisesti, kun avasin avoverannanoven ja lähdin hakemaan sianlihakimpalettanipesuvadin alta, jonne olinsen laittanut, kun en muutakaan säilytyspaikkaaollut keksinyt.Juuri, kun olin oven saanut auki, niinhuomasin, että joku muukin oli haistanutoivan säilytyspaikan. Iso saksanpaimenkoirakerkisi nappaamaan hampaisiinsalihakimpaleen ja lähti nopeasti juoksemaankohti isoa maantietä meidän verannanumpitieltä lihakimpale ylpeänä suussansairvistäen.Minä juoksin perässä niin kovaa kuinkintuista lähti ja olin juuri saavuttamaisillanikoiran, kun se mokoma keksi katsoaperäänsä ja huomasi kuinka lähelläminä sitä olin. Se pinkaisi entistä kovempaanjuoksuun ja loikkasi suurelle auraamattomallemaantielle. Minä en enää olisipystynyt sitä tavoittamaan ja sitä paitsihävettikin: mitähän naapurit ajattelisivat,kun Piiloon muuttanut nuori rouva noinkilpailee vauhdissa paimenkoiran kanssa.Niin tulin sisälle ja voivottelin häviötänikoiran vonkaleelle.Jonkun ajan kuluttua tuli nälkäinenmieheni kotiin toiselta asemalta missähän oli silloin junanlähettäjänä ja esikoistyttäremme,joka oli niihin aikoihinpuolitoistavuotias, sanoi isälleen: ”Koilanvonkale söi äidin lihan.” (Viisisanainenlause puolitoistavuotiaalta. Aika hyvä!)Runsaan viikon kuluttua syntyi esikoi-10inkeriläisten viesti
sellemme terve sisko, joka painoi naapurinkalapuntarin mukaan neljä ja puolikiloa, mutta neuvolan puntarin mukaanneljä kiloa kaksisataaseitsemänkymmentägrammaa.Niinpä minä silloinen Piilon-piika pikkarainenpaistoin perunoita itselleni jamäisten joukossa.NKVD ”paljasti”siinä ”<strong>Suomen</strong> vakoilijoidenpesän”.18 näyttelijästä pidätettiin13, joistalähes kaikki saivatkuolemantuomion.Liisa Tomberg onnistuiselviytymään,ilmeisestihänen nuori ikänsä ja se, ettei hän ollutkoskaan käynyt Suomessa, pelastivat hänet”vakoilusyytöksistä”. Teatteri lopetettiinsamoin kuin kaikki muut suomenkielellätoimineet laitokset Leningradissa.Liisa jäi kahdeksi vuodeksi ilman lempityötään,mutta selvisi tästäkin pulmasta.Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikkateki uuden mutkan vuonna 1940, kunsuomen kieli julistettiin jälleen tarpeelliseksi.Liisa Tomberg pääsi näyttelijäksiPetroskoissa uudelleen toimintansa aloittaneeseensuomalaiseen teatteriin, ja pianhänestä tuli oikea primadonna. Tombergesiintyi Petroskoin suomalaisen teatterinnäyttämöllä 44 vuotta.Joskus teatterin senaikaiset näytelmätolivat alkeellista neuvostopropagandaa,mutta ollessaan päärooleissa klassisissatuotannoissa kuten Gorkin ”Vassa Zheleznovassa”,Wuolijoen ”Niskavuorennaisissa” ja Tshehovin ”Kirsikkapuutarperheelleniillalliseksi. Myöhemmin avorapputehtiin suljetuksi rapuksi ja siihenyksi ruokakomero.Näin <strong>Inkeri</strong>läisten Viestin avustaja saifaktisen nimimerkin Piilon-piika.Uutisia inkeristäWladimir KokkoAjankohtaista inkeriläistäUutiskolumnistin kannanottoLiisa Tomberg 100 vuottaAmatööriteatteri kuuluu suomalaistenpääharrastuksiin, innostutaanko siitäenemmän jossain muualla kuin Suomessa?Samoin oli vanhassa <strong>Inkeri</strong>ssä, teatteriesityksetolivat usein kesäjuhlien ohjelmassa.Ongelmana oli kuitenkin se,että <strong>Inkeri</strong>nmaalla ei ollut ammattiteatteria.Vain Matti Kurikan parhaat näytelmätpääsivät ammattiteattereiden lavoilleSuomessa. Oikea suomenkielinen teatteriperustettiin Pietariin vasta vuonna 1930.Tämä oli Leningradin suomalainen teatteri,joka toimi suomalaisessa sivistystalossaShpalernajalla 18.Vuonna 1932 nuorena komsomolinlähettinä tähän teatteriin tuli töihin LiisaTomberg. <strong>Inkeri</strong>nsuomalainen LiisaTomberg syntyi talonpojan perheeseen28. tammikuuta 1909 Inkereen Voiskorovassa.Liisan tapa näytellä oli realistinen jatarmokas. Teatteri oli aina tervetullutta<strong>Inkeri</strong>nmaan suomalaiskylissä ja näinyleisö sai tutustua nuoreen ja kauniiseennäyttelijättäreen.Vuonna 1937 Leningradin suomalainenteatteri joutui vainojen uhriksi ensim-inkeriläisten viesti11