13.07.2015 Views

opinnäytetyöopas 2011–2012 - Humanistinen ammattikorkeakoulu

opinnäytetyöopas 2011–2012 - Humanistinen ammattikorkeakoulu

opinnäytetyöopas 2011–2012 - Humanistinen ammattikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kulttuurituottaja (Ylempi AMK) 8Aihe kytkeytyy kiinteästi opiskelijan oman henkilökohtaisen osaamisen, oman työn, työuran tai työyhteisönkehittämiseen ja sen pitäisi myös tuottaa tietoa laajemminkin kyseessä olevalle alalle.Aihetta rajattaessa on tärkeää pohtia sitä, että kehittämistehtävästä muodostuu realistinen käytettävissäolevaan aikaa ja omiin henkilökohtaisiin resursseihin nähden. Aiheen rajaus on yksi opinnäytetyönvaativimpia tehtäviä ja kriittinen tekijä opinnäyteprosessin menestyksekkäälle läpiviemiselle.Laajaa aiheenvalintaa ei pidä sekoittaa laaja-alaiseen osaamiseen tai asiantuntijuuteen;puutteellinen aiheenrajaus kertoo pikemminkin ongelmista erottaa olennainen epäolennaisesta.Kun opinnäytteen aihe on täsmentynyt ja ylemmästä <strong>ammattikorkeakoulu</strong>tutkinnosta vastaava yliopettajaon sen hyväksynyt, siitä tehdään yhteistyösopimus. Kopioi oppilaitoksesi yhteistyösopimuksenpohja moodlesta ja lähetä se esitäytettynä ohjaajallesi. Ohjaajan hyväksyttyä sopimuspohja,se tulee toimittaa opinnäytetyösi tilaajalle. Tässä vaiheessa pyritään mahdollisuuksien ja tarpeenmukaan järjestämään yhteinen tapaaminen, johon osallistuvat opinnäytetyön tekijä, opinnäytetyönohjaaja ja tilaajatahon edustaja. Tapaamisessa esitellään ylemmän <strong>ammattikorkeakoulu</strong>tutkinnonopinnäytetyön reunaehtoja sekä pohditaan yhdessä, minkälaisen tutkimuksellisen kaaren kauttaopinnäytetyö palvelee parhaalla mahdollisella tavalla tilaajan tarpeita. Samalla keskustellaan myöstyön tilaajan ja ohjaajan rooleista sekä kerrotaan työn tilaajalle valmiin työn julkisuusasteesta.Sopimuksen teon yhteydessä työlle nimetään HUMAKista tai Metropoliasta ohjaava opettaja ja mahdollisetmuut ohjaajat. Oppilaitoksen puolesta sopimukset allekirjoittaa koulutusohjelmasta vastaavakoulutuspäällikkö/opinnäytetyön ohjaaja.SuunnitteluvaiheHuolellinen ja systemaattinen suunnittelu on keskeinen osa opinnäytetyöprosessia. Opiskelija laatiityösuunnitelman, joka sisältää kehittämis- tai tutkimustehtävät, ajatukset taustakirjallisuudesta jasieltä kumpuavasta viitekehyksestä, menetelmävalinnat, tarvittavan aineiston keruun suunnittelunsekä hahmotelman toteutusprosessista aikatauluineen.Suunnitteluvaiheesta tuotetaan aineistonkeruusuunnitelma. Aineistonkeruusuunnitelman laatimistatuetaan menetelmäopinnoilla ja sen tekemisen yhteydessä kannattaa olla aktiivisesti yhteydessätyön ohjaajaan. Napakka suunnitelma voi pelastaa sinut tulevan lukuvuoden aikana monelta harhapolultaja säästää aikaasi.ToteutusvaiheKun työsuunnitelma on hyväksytty ja yhteistyösopimus allekirjoitettu aloitetaan kehittämistehtäväntyöstäminen. Kehittämistehtävää (opinnäytettä) työstetään sekä itsenäisesti että mahdollisuuksienmukaan lähiopetusjaksojen osana olevissa ryhmätapaamisissa. Lisäksi opinnäytteestä ja sen edistymisestäkeskustellaan koko prosessin ajan työn ohjaajan kanssa.Ryhmätapaamisiin tulee valmistautua huolellisesti toimittamalla ohjaajan kanssa sovittuja tekstejäetukäteen moodle-alustalle sekä perehtymällä muiden seminaarilaisten teksteihin. Ryhmätapaamistenpäämääränä on herättää kysymyksiä ja kommentoida tekstejä opinnäytetyön tekijän prosessintukemiseksi. Opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen on seminaareissa tärkeää. Opiskelijat kuuntelevatja kommentoivat myös muiden töiden käsittelyä ja oppivat toisten saamasta palautteesta.Opiskelija lähtee onnistuneesta seminaaritilanteesta pois tietäen, mitä hän tekee seuraavaksityönsä edistämiseksi sekä miten ja milloin hän raportoi edistymisestään.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!