Turun Seudun Invalidit ry Jäsenlehti 1/2010

V eraskynäSyksyllä 1991 Käpylän kuntoutuslaitoksenlääkäri ehdotti minulleavustajaa. Olisin silloin tarvinnutavustajaa työssäni, apuna matkoillakongresseihin ja esitelmäpaikoille. Eimitään mahdollisuuksia.Kun apu muuttui subjektiiviseksioikeudeksi syyskuussa 2009, hainuudelleen. Neurologini kirjoitti lääkärinlausunnonja TYKSin soskulähetti kaavakkeen ja antoi neuvoja.Lähetin hakemuksen syyskuun loppupuolella.Kotikaupunkini Raision vammaistyöntekijäsoitti sopiakseen ajan palvelusuunnitelmantekoon (15.10). Kunsanoin olevani parhaillaan toisellapaikkakunnalla, josta en pääse murtuneenolkapääni vuoksi tulemaanRaisioon, hän sanoi, että tehdäänse kun pääset. Koska tiesin, ettäolkapään paraneminen veisi runsaastiaikaa, ehdotin, että hän tulisiJäkeen, jossa silloin olin. Tai, ettähaastattelu tehtäisi puhelimitse. Hänsanoi haluavansa nähdä asiakkaansaomassa ympäristössään. Ei käynyt”eettisistä syistä”, että hän toimisipuhelinhaastattelun pohjalta eikähän voi tuhlata kokonaista työpäiväälähtemällä toiselle paikkakunnalle.Asiaa ei myöskään hänen mukaansavoisi delegoida toisen paikkakunnanvastaavalle työntekijälle.Tyttäreni on ammattinsa puolestaollut Kuntaliiton neuvottelijana kyseistälakia laadittaessa. Laadimmehänen kanssaan seuraavana päivänä(16.10) e-mailin, jonka lähetin vammaissoskulleja hänen pomolleen.Ei kuulunut mitään. Lähetin sittenkirjeen, jossa muistutin asiasta. Eimitään vastausta. Tyttäreni yrittisoittaa 5.1.2010 Raision vammaisasioistavastaavalle soskulle. Kyseinenhenkilö ei ollut tavattavissa. Tyttärenijätti soittopyynnön.13