aluetaiteilijasekä

tekemiseen osana arkeaan eikä kysyttäessä osaa tai tohdi eritellä toiveitaan
taidetoiminnan ja sen tarjonnan suhteen. 104 Tämä tullee tulevaisuudessa
muuttumaan, kun palvelutaloihin tulevat ne sukupolvet, joiden työelämässä
vapaa-aikaa ja siten taide- ja kulttuuriharrastustakin on ollut runsaammin.
Asukkaat olivat yleisesti hyvin kiitollisia ja vaatimattomiakin. Suuri osa
palautteesta on tullut toiminnan ohessa ja osittain sanattomasti, kiitoksina ja
hymyinä. Työskentelyn ohessa on havaittu osallistujien keskinäisen sosiaalisuuden
lisääntymistä, kannustamista sekä yhteistyötä. Erityisesti yhteisöllisten
teosten tekemisen on havaittu nostattaneen jopa me-henkeä. Jotkut osallistujat
ovat osoittaneet ihailtavaa heittäytymistä ja taideharjoitukset ovat
auttaneet irtautumaan arjesta. Oman tekemisen kautta taiteesta on löydetty
sisältöjä ja taidekuvia katsottaessa teoksiin on rohkeasti liitetty omia tulkintoja
ja kertomuksia pelkän ulkoisen tarkastelun ja kommentoinnin sijaan.
Ylä-Savon hankkeen taiteilija Leena Mulari kertoo erään rouvan kuvanneen
taiteen ja taiteilijuuden olemusta seuraavasti: ”Kun taiteilija ruppee jotakin
puhumaan, hän ei tiedä, onko se unta vai totta.” 105
Käytännön haasteet ikäihmisten kanssa toimiessa liittyvät useimmiten
siihen, että harva taiteilija tuntee ainakaan toiminnan alussa riittävästi niitä
psyykkisiä, muistisairauksiin liittyviä ja fyysisiä ominaispiirteitä, jotka voivat
vaikuttaa vanhusten tarpeisiin ja toimintakykyyn. Taiteilijan ei tietenkään
ole tarpeenkaan kohdata vanhuksia ”geriatristen silmälasien” läpi nähtynä,
vaan nimenomaan toisella tavalla, yksilöinä ja taiteen kautta. Kuitenkin
hänen tarvitsisi riittävässä määrin tuntea asiakkaansa, heidän taustansa, toimintakykynsä
ja tarpeensa jo ennakolta, jotta hän voisi kohdata ja ymmärtää
heitä paremmin sekä löytää toiminnalle sopivat menetelmät. Taiteilijan työtä
auttaisikin suuresti, mikäli hänellä olisi työparinaan hoitohenkilökunnan
edustaja.
Taiteilija tarvitsee hoitoalan ammattilaista kumppaniksi toimintaan myös
siksi, ettei vanhusten terveys ja turvallisuus vaarannu. Vanhuksen kunto
saattaa kesken työskentelyn äkisti huonontua tai hän tarvitsee muuta apua.
Taiteilija ei pysty riittävästi ennakoimaan tällaisia tilanteita eikä tunnistamaan
riskejä. Hän ei siten voi vastata osallistujien turvallisuudesta kaikissa olosuhteissa.
Hän ei voi myöskään jättää muuta ryhmää yksin, mikäli joutuu viemään
vaikkapa yhden asiakkaistaan wc:hen. Vähältä piti -tilanteet ovat myös taiteilijan
kannalta pelottavia ja ne vaikeuttavat työhön keskittymistä jatkossa. 106
On tärkeää, että palvelukeskuksissa ja laitoshoidossa myös hoitohenkilökunta
tutustuu taidetoimintaan sekä mahdollistajan että kokijan roolissa.
104 Mulari 2015a, 24
105 Mt, 16, 21, 24–25, 27–28, 33
106 Juvonen & Rosa 2015b
41