You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
45MIN

Annika Huhta hakee isoa roolia liigakentillä

Naisten Liiga

käynnistyy maaliskuun

lopussa. Yksi sarjan

mielenkiitoisimmista

pelaajista on HJK:n

vuonna 2002 syntynyt

Annika Huhta.

16 | 90MIN 3/2016 1/2019

TEKSTI MAARIT KORHONEN

KUVA JUSSI ESKOLA

Annika Huhta

tavoittelee isoa

roolia kaudella

2019 Naisten

Liigassa HJK:n

riveissä.

SEUR AAVA TÄHTI

Annika Huhta aloitti futisuransa

kotikaupungissaan

Pohjois-Espoon Ponnessa.

Kyseessä oli tuolloin vielä

niin pieni seura, että Huhta pelasi yhdistelmäjoukkueessa,

jossa oli junioreita

kolmesta ikäluokasta. Ensimmäinen askel

eteenpäin vei FC Espooseen.

– Olin Espoossa kaksi vuotta ja pelasin

Etelä-Länsi Liigaa kahden eri ikäluokan

kanssa. Kehityin tuona aikana paljon,

Huhta muistelee.

Seuran B-junioreihin ei kuitenkaan

ollut muodostumassa niin iskukykyistä

joukkuetta, että se olisi saanut Huhdan

jäämään paikalleen. Hän mietti HJK:ta,

mutta aika ei ollut vielä kypsä. Tikkurilan

Palloseurassa valmentanut Petteri Kaijasilta

oli nuorelle tuttu ja niin hän yhtenä

perjantaina tarttui puhelimeen.

– Oli iso harppaus lähteä Tikkurilaan.

Treenimatka kasvoi ja jouduin ensimmäistä

kertaa vähän epämukavuusalueelle.

Espoossa kavereilla oli iso merkitys,

TiPS:ssa mentiin jo enemmän tosissaan.

– Olin tottunut treenaamaan paljon

omalla ajalla, mutta siellä sitä tekivät

muutkin. Lähtö oli hyvä ratkaisu, joukkue

oli todella laadukas.

Pelaaminen HJK:ssa pyöri koko ajan

mielessä. Ajan piti vain olla oikea ja loppukesästä

2016 se oli. 15-vuotiaana hän

lähti tavoittelemaan paikkaa suurseuran

B-junioreista.

– Muistelen jokaista joukkuettani

lämmöllä ja olin aina todella sitoutunut

niihin. Olin täysillä mukana, mutta jossain

vaiheessa tuli tunne, että tarvitsen

uutta. Olen nauttinut työskentelystä monien

eri valmentajien kanssa heiltä saatujen

eri näkökulmien takia. Olen myös

vahvasti halunnut tuoda omia näkemyksiä

esille ja pyrkinyt sitä kautta antamaan

joukkueelle jotain ekstraa oman pelaamisen

lisäksi.

Seuraavat puolitoista kautta Huhta pelasi

HJK:n kanssa BSM-sarjaa. Joukkueen

vanhimmat pelaajat ensimmäisenä syksynä

olivat neljä tai kolme vuotta vanhempia.

Haastetta oli siis riittämiin.

– 2017 oli minulle erinomainen vuosi.

Meillä oli hyvä joukkue ja tykkäsin valmentaja

Jarmo Österlundista. Sen jälkeen

sain sopimuksen liigajoukkueeseen,

Huhta kertaa.

Nyt käynnissä on jo neljäs kausi HJK:ssa.

Unelmien täyttymys,

mutta myös pettymys

Annika Huhta nousi nuorisomaajoukkueisiin

vuotta vanhempien ikäluokan kanssa.

Hän on leireillyt ja pelannut säännöllisesti

vuonna 2001- ja 2002-syntyneiden

kanssa alkuvuodesta 2017 saakka.

Mikään aiempi ei kuitenkaan vedä vertoja

”kiireelle” mitä hänellä oli vuonna

2018.

Suomen U17-tytöt voittivat maaliskuussa

EM-jatkokarsintaturnauksen ja

selvittivät tiensä toukokuun lopputurnaukseen.

Taakse karsinnassa jäi muun muassa

Ranska. EM-kisoissa meno ei hiipunut,

vaan Liettuasta tuliaisena oli kolmas

sija ja lippu marraskuun Uruguayn MMkisoihin.

Tämä kaikki tarkoitti myös sitä, että pelejä

ja leiripäiviä maajoukkueen kanssa

kertyi lähes joka kuukausi. Se vei nuorta

eteenpäin, mutta kaiken keskellä vastuu

seurajoukkueessa jäi vähäisemmäksi.

– Se oli upea vuosi, mutta samalla stressaava.

En pystynyt keskittymään vain yhteen

asiaan. Pelasin lopulta enemmän

maa- kuin sarjaotteluita. Yritin vain juosta

joka paikkaan.

Huhta oli lopulta molemmissa arvokisoissa

Marko Salorannan valmentaman

joukkueen avainpelaaja.

– Se oli minulle todella iso asia, tavoitteiden

ja unelmieni täyttymys.

MUISTELEN

JOKAISTA

JOUKKUETTANI

LÄMMÖLLÄ JA OLIN

AINA TODELLA

SITOUTUNUT NIIHIN.

Suomi voitti kevään EM-kisojen päätöspelissä

Englannin ja pääsi näin taistelemaan

maailman parhaita vastaan. Syksyn

kisojen kenraalissa joukkue voitti Saksan,

joka nostatti odotuksia Uruguyaihin

entisestään. Itse kisaurakka tyssäsi kuitenkin

alkulohkoon. Tuloksiksi kirjattiin

tappiot Uudelle-Seelannilla ja Ghanalle.

Uruguaylta saatu piste 1-1-tuloksella ei

riittänyt jatkopeleihin.

– Aika ei ole vieläkään kullannut muistoja.

Itseluottamuksemme oli korkealla

ja haimme paljon kovempaa tulosta kuin

mitä saimme. En osaa vieläkään löytää

enempää positiivista kuin negatiivista.

– Matkamme oli niin upea, että emme

saisi antaa kaiken kulminoitua niihin kolmeen

peliin. Olen miettinyt, että saanko

osoittaa olevani pettynyt, kun olen samaan

aikaan niin etuoikeutettu, että pääsin

MM-kisoihin, nuori pohtii.

On etuoikeus päästä MM-lopputurnaukseen

toiselle puolelle maapalloa, mutta

toisaalta sanavalinta ei anna kunniaa

nähdylle vaivalle. Joukkue teki yhdessä

ja yksilöinä valtavan määrän töitä, jotta

kisapaikka oli mahdollinen. Jos ei pääse

h-hetkellä omalle tasolleen, on oikeus olla

pettynyt.

Katse Naisten Liigassa

Huhdan vuotta 2018 leimasi siis Suomipaita.

Tänä vuonna hän aikoo pukea päälleen

ennen kaikkea HJK-asun.

– Tavoitteeni on ollut harjoituskauden

ensimmäisestä päivästä lähtien tässä

joukkueessa. Haluan olla kunnolla läsnä,

keskityn joukkueeseen ja itseeni osana tätä

joukkuetta. Haluan vakiinnuttaa paikkani

ja olla isossa roolissa HJK:ssa, pelaaja

täsmentää.

– Haluan saada ehjän kauden, jotta voin

treenata ja kehittyä joka päivä. Viime kaudella

kävimme joukkueena lähellä mestaruutta,

toivottavasti tämä vuosi on meidän.

Huhta aloitti syksyllä 2018 opinnot

Pohjois-Haagen urheilulukiossa. Hän

osallistuu kahdesti viikossa HJK:n aamuharjoituksiin

ja lisäksi yhtenä aamuna ohjelmassa

on omatoiminen oheisharjoitus,

joka on yleensä voima- tai nopeuspainotteinen.

HJK-aamuina hän harjoittelee poikien

kanssa. Joskus viikon kolmas aamutapahtuma

on omatoimisen harjoittelun sijaan

lukiojoukkueen kanssa. Silloinkin hän valitsee

usein poikien joukkueen.

– En ehtisi liigajoukkueen aamuharjoituksiin

koulun vuoksi, joten menen tuntia

aiemmin seuran B-poikien kanssa. Saan

vaikuttaa vahvasti omaan aamutreenaamiseeni,

se on hyvä asia. Yhdistelmä on

kokonaisuudessaan toimiva.

– Poikien kanssa joudun laittamaan itseni

110-prosenttisesti likoon heti aamusta

ja toisaalta uudet valmentajat tuovat

taas uutta näkökulmaa.

Tyttöpuolella käydään parhaillaan

keskustelua siitä, pitäisikö lahjakkaiden

nuorten pelata nuorena mahdollisimman

paljon poikien kanssa. Monessa tapauksessa

se on varmasti oikea ratkaisu.

Annika Huhdan pelaajapolku on kuitenkin

esimerkki siitä, että tyttöpuolella tehdään

ympäri pääkaupunkiseutua laadukasta

työtä.

Tie vie huipulle jos ympäristö on laadukas

ja itse niin haluaa. Ennen kaikkea kysymys

on omasta palosta ja määrätietoisuudesta.

– Olen aina ollut joukkueessa, jossa

olen päässyt antamaan kaikkeni. Minusta

kaikki on kiinni omasta tekemisestä. Olen

toki pelannut ala- ja vielä yläasteellakin

joka välitunti poikien kanssa.

– Tein MM-kisoissa yhden kikan ja se

näkyi televisiossa. Olin oppinut sen yhtenä

kevätpäivänä hiekkakentällä koulussa.

Lähetin sille pojalle, joka sen minulle

opetti, turnauksen jälkeen viestiä. Se oli

hauskaa, Huhta nauraa. 5

PYSY PELISSÄ MUKANA JA TILAA 90MIN.

90min@omnipress.fi / 3 numeroa vuodessa, 20 euroa

1/2019 90MIN | 17