23.11.2021 Views

Donkki4_21_netissa_julkaistava_versio

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Donkin tallista

Maria Vuorma

Aasitko muka tyhmiä?

Minä olen kuullut, että lapset saattavat

nimitellä toisiaan aasiksi silloin, kun he

haluavat haukkua tyhmäksi. Miksihän

juuri aasiksi, eikä vaikka koiraksi tai

pupuksi? Onko aasit muka tyhmempiä

kuin muut eläimet? Minäpä aion todistaa,

etteivät todellakaan ole. Aion nimittäin

alkaa opiskelemaan kotitallissani

hienoja asioita. Ajatelkaa, jos minusta

tulisi vaikka maisteri. Maailman ensimmäinen

aasi, joka opiskelee itsenäisesti

molekyylikemiaa ja voittaa Nobel-palkinnon

keksittyään maailmaa mullistavan

uuden lääkkeen. Ihan mieletöntä!

Eilen kävin kirjastossa lainaamassa oppikirjoja.

Pettymyksekseni siellä ei ollut

yhtäkään molekyylikemian kirjaa, joten

päätin aloittaa opintoni lainaamalla kirjaston

suurimman kirjan. Kirjaston työntekijä

oli kyllä aika hämmästynyt, kun

kerroin haluavani lainata paksuimman

opuksen, mitä löytyy. Hetken etsittyämme

löysimme sen tietokirjojen osastolta.

Se onkin hyvä merkki, koska tietoahan

minä nimenomaan haluan oppia!

Oli yllättävän kova homma raahata

kirja kotiin. Se mahtui ihan juuri ja juuri

reppuuni, kun jätin vetoketjun auki. Nyt

olen oppinut kirjasta jo monenlaista

hyödyllistä tietoa. Tiesitkö esimerkiksi,

että hadroni on hiukkasryhmä, joka

koostuu kvarkeista? Vai oliko se karkeista?

Veikkaan, ettei Saku ja Ruut tiedä

hadronikarkeista mitään. Mutta minäpä

tiedän!

Jos opettelen monta uutta sivistyssanaa

joka päivä, osaan pian keskustella kenen

tahansa professorin tai vaikka presidentin

kanssa. Sen jälkeen ei kukaan enää

voi sanoa, että aasit olisivat tyhmiä.

Donkki

”Ajatelkaa, jos minusta tulisi

vaikka maisteri.”

Joulukorttipeli

Tarvitset peliin noin 8–10 joulukorttia.

Pelistä tulee haastavampi, jos kortit

ovat käyttämättömiä, mutta käytetytkin

kortit kelpaavat. Leikkaa jokainen

kortti mahdollisimman tarkasti kuuteen

yhtä isoon osaan. Leikatut kortinpalat

sekoitetaan ja laitetaan sitten lattialle

pinoon kuvapuoli alaspäin.

Jokainen pelaaja nostaa vuorollaan

pinosta yhden kortinpalan ja antaa sen

kuvapuolta katsomatta seuraavalle pelaajalle.

Seuraava pelaaja ottaa hänelle

annetun kortinpalan ja nostaa pinosta

uuden palan ojentaen sen taas hänestä

seuraavalle pelaajalle. Pelaajien tavoitteena

on kerätä itselleen kokonainen

joulukortti, jonka kaikki kuusi palasta

ovat pelaajan hallussa. Kun pinossa ei

enää ole kortteja, pelaajat antavat aina

omasta pakastaan yhden joulukorttipalan

seuraavalle pelaajalle. Pelin voittaa

se, joka saa kerättyä eniten kokonaisia

joulukortteja.

6

7

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!