Isoveli valvoo verkossa - Kansalliskirjasto

3 2012 

K a n s a l l i s - 

k i r j a s t o 

Kansainvälisen kirjastokonferenssin kulissien takana 

Irlannin Kansalliskirjasto Euro-kriisin pyörteissä 

Kuppauksen verinen historia

Sisällys 3/2012 

PL 15 (Unioninkatu 36) 

00014 Helsingin yliopisto 

Sähköposti: 

kk-tiedotus@helsinki.fi 

54. vuosikerta 

Toimitus: 

Päätoimittaja 

Suvi Kingsley 

(09) 191 22722 

kk-lehti@helsinki.fi 

Toimitusneuvosto: 

Dorrit Gustafsson, pj. 

Hanna Arpiainen 

Suvi Kingsley 

Katri Nissilä 

Sinimarja Ojonen 

Heidi Partanen 

Heidi Seppänen 

Taitto: 

Pentti Järvinen 

Digitointi ja kuvankäsittely: 

Kari Timonen 

Osoitteenmuutokset: 

Kristiina.a.nieminen@helsinki.fi 

(09) 191 22720 

Kansalliskirjasto-lehti verkossa: 

www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/ 

kklehti.html 

www.lehtiluukku.fi 

Artikkelit luettavissa myös 

Arto-tietokannasta (Elektra-sopimus) 

https://arto.linneanet.fi 

1 Helsingissä tehtiin kirjastohistoriaa 

2 Konferens i Helsingfors gjorde bibliotekshistoria 

Sinikka Sipilä 

3 Ajankohtaista 

4 Minun Kansalliskirjastoni: Professori René Gothóni 

6 Maailmalta: Irlannin Kansalliskirjasto Euro-kriisin pyörteissä 

10 Minun IFLA:ni – kansalliskirjastolaiset kertovat 

16 Mitali tuli Murtsille 

Suvi Kingsley 

20 Isoveli valvoo verkossa 

Päivikki Karhula 

24 Digiaikakaudella varmaa on vain epävarmuus 

27 Maailman kansalliskirjastojen johto Helsingissä 

Tiina Lehmikoski-Pessa 

28 IFLA-tunnelmia: kuvagalleria 

32 Yliopiston kirjaston uusi luku 

Suvi Kingsley 

38 ”Kaisa, akka nuuskanaama, imeskelee sarvee” 

Kuppaus kansanparannuskeinona 

Esko Rahikainen 

44 Kirjakatsaus: Kansalliskirjastolle oma historia – Rainer Knapaksen 

Tiedon Valtakunnassa 

Vesa Kautto 

46 Kirjastot – ajatelkaa toisin! 

Liisa Savolainen 

49 Kirjastossa tapahtuu 

50 Näyttelyjä ja tapahtumia 

Arto Paasilinna –näyttelyssä Kansalliskirjastossa nähdään Paasilinnan kirjojen käännöstaidetta. 

Kuvassa Jäniksen vuosi italiaksi: L’anno della lepre; introduzione di Fabrizio 

Carbone ; traduzione dal finlandese di Ernesto Boella. Milano: Iperborea, 1994. 

Eriksen Oy 

Helsinki 2012 

Kansikuva: Tulkit työssään kansainvälisen kirjastoseuran konferenssissa Helsingissä. 

Jonas Tana.

Helsingissä tehtiin kirjastohistoriaa 

Kuva: Keijo Lehtinen 

Kansainvälisen kirjastojärjestöjen liiton IFLA:n 78. World Library and Information 

Congress jäi suomalaiseen ja kansainväliseen kirjastohistoriaan 

onnistuneena tapahtumana. Se järjestettiin nyt toisen kerran Suomessa. 

Edellinen kerta oli jo vuonna 1965, jolloin se oli huomattavasti pienempi tilaisuus. 

Nyt Helsinkiin saapui 120 maasta lähes 4500 osanottajaa, joista yli tuhat 

oli suomalaisia. 

Konferenssin ohjelma oli hyvin runsas, mutta puheenjohtajat pääsevät 

harvoin sitä seuraamaan. Parhaita hetkiä minulle olivat kollegoiden tapaamiset 

ja suomalaisten järjestäjien vastuulla olleet avajaiset ja kulttuuri-ilta Wanhassa 

Satamassa. Ilahduttavaa oli myös seurata tehtävälleen omistautuneiden 

vapaaehtoistyöntekijöiden työtä. Kaiken kaikkiaan konferenssin tunnelmasta 

saattoi päätellä, että IFLA:n, konferenssitoimiston ja kansallisen komitean 

ponnistelut tuottivat hyvän tuloksen. 

Avajaisohjelma oli onnistunut kokonaisuus. Katariina Kantelisen vienankarjalainen 

tervetulolaulu, Helena Rannan vaikuttava puhe kulttuuriperinnön 

säilyttämisen puolesta ja Iiro Rantalan jazztuokio hauskoin välirepliikein 

jättivät tuskin ketään kylmäksi. Myös kulttuuri-illassa Suomella oli tilaisuus 

esitellä omia erityispiirteitään. Konferenssiväki pääsi rentoutumaan hyvän 

ruoan, musiikin ja yhdessäolon merkeissä. 

Kanadalaisen Ingrid Parentin, IFLA:n nykyisen puheenjohtajan, teema 

”Libraries – A force for change” korostaa kirjastojen roolia muutosvoimana. 

Hän on tehnyt hyvää työtä nostaessaan esiin nykyisessä maailmanpoliittisessa 

ja taloudellisessa tilanteessa kirjastojen tehtävän kansalaisten tukena ja demokratian 

vahvistajina. 

Omaa teemaani ”Strong Libraries = Strong Societies: democratizing 

access to knowledge through libraries” hiotaan vielä. Se jatkaa Ingrid Parentin 

kirjastojen vaikutuksia korostavaa linjaa. Tavoitteeni on nostaa esiin sitä, 

miten kirjastot mahdollistavat demokraattisen pääsyn tietoon ja siten vahvistavat 

yhteisöjä ja yhteiskuntaa. Suomi on tästä hyvä esimerkki tai Portugali, 

joka on panostanut paljon kirjastoihinsa vuoden 1987 jälkeen. 

P ä ä k i r j o i t u s 


varapuheenjohtaja 2011–2013 

IFLA 

1

Konferens i Helsingfors 

gjorde bibliotekshistoria 

IFLA World Library and Information Congress, 78th IFLA General Conference 

and Assembly i Helsingfors stannar i finländsk och internationell bibliotekshistoria 

som en lyckad konferens. IFLA-konferensen ordnades för andra 

gången i Finland. Första gången, 1965, var konferensen betydligt mindre. I år 

hade konferensen närmare 4 500 deltagare från 120 länder. Över tusen av deltagarna 

var från Finland. 

Programmet var digert, men som ordförande hinner man sällan följa med 

allt. De bästa stunderna var för mig mötena med kolleger, och öppningsceremonin 

och kultursoarén i Gamla Hamnen som arrangörerna i Finland ansvarade 

för. Det var också glädjande att se alla volontärer som brann för sina uppgifter. 

Allt som allt, IFLA:s konferensbyrå och den nationella kommittén hade 

gjort ett bra arbete. 

Öppningsceremonin blev en lyckad helhet. Katariina Kantelinens östkarelska 

välkomstsång, Helena Rantas engagerande tal för bevarandet av kulturarvet 

och Iiro Rantalas jazz och humoristiska mellansnack lämnade knappast 

någon oberörd. Också under kultursoarén hade Finland möjlighet att presentera 

ett unikt program. Konferensdeltagarna kunde koppla av med god mat, 

musik och gott sällskap. 

IFLA:s nuvarande ordförandes, kanadensiska Ingrid Parents tema ”Librar ies 

– A force for change” betonar bibliotekens roll som förändringskraft. Hon har 

gjort en värdefull insats och i det nuvarande världspolitiska och ekonomiska 

läget lyft fram bibliotekens uppgift att stödja medborgarna och stärka demokratin. 

Mitt eget tema ”Strong Libraries = Strong Societies: democratizing access 

to knowledge through libraries” finslipas fortfarande. Det är en fortsättning på 

Ingrid Parents linje som betonar bibliotekens inflytande. Mitt mål är att lyfta 

fram hur biblioteken genom att erbjuda demokratisk tillgång till kunskap stärker 

lokalsamhället och hela samhället. Finland är ett exempel, och ett annat är 

Portugal, som har satsat mycket på sina bibliotek efter 1987. 


vice ordförande 2011–2013 

IFLA 

2 Kansalliskirjasto-lehti 3 2012

Scandinavian Library 

Quarterlyssa nyt myös 

mukana tieteelliset kirjastot 

Aikakauslehti Scandinavian 

Library Quarterly on tämän 

vuoden alusta myös pohjoismaisten 

tieteellisten kirjastojen 

ääni kansainvälisellä kirjastokentällä. 

Jo vuodesta 1968 

ilmestynyt kirjastoalan julkaisu 

käsitteli vuoteen 2012 asti 

vain yleisiä kirjastoja. Suomesta 

on lehteä mukana julkaisemassa 

Kansalliskirjasto 

ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Paperilehteä tilataan 

noin 50 eri maahan. Sähköisenä 

sitä voi lukea osoitteessa 

http://slq.nu/ 

Unessakävelyllä valvontayhteiskuntaan? 

Sananvapaus ja sensuuri verkkoaikana 

-tutkimushankkeen 

tuloksia pohdittiin Päivälehden 

Museossa lokakuussa. Seminaarissa 

hankkeen vetäjä 

Kansalliskirjaston johtaja 

ja FAIFE-komitean puheenjohtaja 

Kai Ekholm ja tutkija 

Päivikki Karhula Tampereen 

yliopistosta esittelivät internetkontrollin 

kymmenen trendiä. 

Asiantunteva paneeli ruoti raportin 

herättämiä kysymyksiä. 

Laajin kotimainen sananvapauteen 

keskittynyt yhteishanke 

on Helsingin Sanomain Säätiön 

rahoittama. Loppuraportti 

on luettavissa Säätiön sivuilta 

ja lisätietoa saa hankkeen omilta 

verkkosivuilta www.sananvapausjasensuuriverkkoaikana.com. 

Sibeliuksen kuoroteosten 

ensimmäinen nide julkaistu 

Jean Sibeliuksen koottujen teosten 

sarjassa on ilmestynyt ensimmäinen 

kuoroteosten nide. 

Nide sisältää kriittisenä laitoksena 

säveltäjän kaikki säestyksettömät 

sekakuoro-, naiskuoro- 

ja lapsikuoroteokset. Niteen 

on toimittanut Kansalliskirjaston 

Sibeliuksen kootut teokset 

-projektin tutkija Sakari Ylivuori. 

Teoksia julkaisevat Kansalliskirjasto, 

Sibelius-Seura ry 

ja kustannusyhtiö Breitkopf & 

Härtel (Wiesbaden). 

A j a n k o h t a i s t a 

Kansalliskirjasto-lehti luettavissa myös verkossa osoitteessa www.lehtiluukku.fi 

3

M i n u n K a n s a l l i s k i r j a s t o n i 

Milloin käytit Kansalliskirjastoa ensimmäistä 

kertaa? 

Se oli pro graduni kirjoittamisen aikaan vuonna 

1972. Kirjoitin buddhalaisuuden aatehistorian 

taustasta. Muistan kuinka kirjastossa oli tuskin 

mitään siihen liittyvää aineistoa ja sitä joudut- 

Kuva: Suvi Kingsley 

Professori 

René Gothóni 

René Gothóni toimii uskontotieteen professorina Helsingin 

yliopistossa. Hän on kirjoittanut laajalti sekä buddhalaisuudesta 

että ortodoksimunkkien yhteisöstä ja pyhiinvaeltajista 

Athoksen pyhällä vuorella Kreikassa. Hänen tuotantoonsa 

kuuluu myös fiktiivisiä teoksia kuten Tuntematon pyhiinvaeltaja 

(2000) ja Nainen tiennäyttäjänä (2001). 

Haastattelu Suvi Kingsley 

Haastattelussa 

tiin tilaamaan Ruotsista, Tanskasta ja Englannista. 

Esimerkiksi buddhalaisuuden pyhää kaanonia 

Tripit·akaa ei ollut missään suomalaisessa kirjastossa. 

Tuohon aikaan pohjoissalissa istui muitakin 

graduntekijöitä, historiantutkimuksesta kirjallisuustieteeseen. 

Vietimme aikaa kirjaston vanhas- 


Kuva: Pertti Viljanen. 

Kirjaston vanha kahvila, joka aikaisemmin 

oli vahtimestarin kotina ja sitä ennen kirjaston 

pannuhuoneena. Vuodesta 2000 se on 

toiminut näytte lytilana. 

sa kahvilassa ja verkostuimme. Syntyi monia poikkitieteellisiä 

suhteita, jotka ovat säilyneet läpi elämän. 

Mikä kokoelma tai aineisto on ollut sinulle 

tärkein? 

Sanakirjat ja tietosanakirjat ovat olleet todella tärkeitä 

työni kannalta. Jouduin tutkijana käyttämään 

monenkielisiä aineistoja ja eihän minulla olisi ollut 

varaa ostaa sanskritin, englannin, kreikan ja paalin 

kielten sanakirjoja. 

Rotundan avokokoelma oli kuin löytöretki. Kirjoitin 

aamut ja lounaan jälkeen alkoi 

Odysseuksen seikkailu. Poimin kirjoja 

hyllystä, lukaisin takakannen ja jos 

se kiinnosti, luin lisää. Käteeni osui 

todellisia aarteita, joita en olisi löytänyt, jos olisin 

selaillut vain kortistoja. 

Rotundan avokokoelma 

oli kuin löytöretki 

Mikä on lempipaikkasi kirjastossa? 

Pohjoissali. Jos haluaa keskittyä johonkin ja olla yksin, 

on salin yläkerrassa hyviä pikku nurkkauksia. 

Kirjassasi Nainen tiennäyttäjänä pää henkilö 

näkee vision kiehtovasta naisesta Ro tundassa. 

Tämän johdosta hän kokee suuren elämänmuutoksen. 

Onko kirjasto sinusta paikka, jossa 

tapahtuu mullistavia kokemuksia? 

Kyllä. Hjalmar Sundén (ruotsalainen uskontopsykologi 

1908–1993) on puhunut uskonnollisesta kokemuksesta. 

Kirja imaisee lukijan omaan maailmaansa, 

mukaansa pois arjesta. Se avaa myös ajatusten 

maailman; voihan siirtyä vaikka buddhalaisuuteen, 

jos vaikuttuu syvästi lukemastaan. 

Onko kirjasto sinulle ideoiden ja inspiraation 

lähde vai paikka missä hiljentyä? 

Sekä että. Se on kuin temppeli. Siellä on kuiskaava 

atmosfääri, ihmiset madaltavat ääntään kuin kirkossa. 

Kolmas kerros molemmissa päädyissä on hyvä 

paikka hiljentyä. 

Kirjaston vanhassa kahvilassa 

oli kapakkamaista tunnelmaa, 

tupakansavua ja avaruutta, sisään 

kävellessään näki heti kuka siellä istui. 

Nykyinen on mielestäni hyvin kliininen, mikä on 

harmi. 

Vanha ja uusi istuvat nyt rinnakkain samassa 

korttelissa, kun Kansalliskirjaston naapuriin 

on noussut Kaisa-talo, Helsingin yliopiston 

kirjasto. 

Kansalliskirjaston pysyvä anti on sen aarteet. Siellä 

on vanhempaa kirjallisuutta (mutta jonka tieto ei ole 

vanhentunut!), jota ei löydä muualta. Esimerkiksi, 

Slavican venäläiset kokoelmat ovat maailmanlaajuisesti 

arvokkaita. Kirjasto on historiantutkijalle, ja uskontotieteilijälle, 

todella tärkeä. Näyttely- ja tapahtumatarjonta 

on myös valtavan hyvää. Toivoisin silti 

lisää lukijoita saleihin! 

5

M a a i l m a l t a 

Irlannin Kansalliskirjasto 

Euro-kriisin pyörteissä 

Irlanti oli yksi ensimmäisistä Euro-maista, jonka talous 

vajosi ylivelkaantumisen myötä vuonna 2010. Irlannin 

Kansalliskirjaston johtaja Fiona Ross kertoo miten 

kirjasto on selvinnyt kriisistä ja miksi yksin raha ei 

välttämättä ratkaisisi kirjaston tilannetta. 

Haastattelu: Suvi Kingsley 

Euroalueen talouskriisi on koetellut Irlantia rajusti 

viimeisen parin vuoden aikana. Millainen 

tilanne on Kansalliskirjaston näkökulmasta? 

Kansalliskirjastomme on 130 vuotta vanha ja 

kokonsa puolesta verrattavissa Walesin ja Skotlannin 

kirjastoihin. Aineistoa 

meillä on noin 13 miljoonaa, 

käsittäen kaikki perinteiset 

kokoelma-alueet, kuten monografiat, 

käsikirjoitukset ja 

valokuvat. Sijaitsemme aivan 

Dublinin keskustassa, paljon 

suuremman Trinity Collegen 

kirjaston kupeessa. Tämä on 

vanhanaikainen kirjasto ja 

haasteemme onkin tuoda se 

1800-luvulta tähän päivään 

yhdellä valtavalla loikkauksella, 

uutta teknologiaa hyödyntäen. 

Tästä pääsemmekin huteraan 

taloudelliseen tilanteeseemme. 

Budjettiamme 

Fiona Ross. Painettu Irlannin Kansalliskirjaston 

luvalla. 

on leikattu ja henkilökuntaamme karsittu niin 

paljon, että ne ovat molemmat 40 % huonommassa 

jamassa kuin neljä vuotta sitten. Kriisistä 

huolimatta taloudelliset ongelmamme ovat kroonisia, 

sillä tilanteemme on aina ollut hankala. 

Mutta eikö Irlanti ole 

maailmankuulu siitä, että 

kulttuuria ja eri taiteenaloja 

arvostetaan erityisesti? 

Jos luovia aloja ja kulttuuriturismia 

– ja maailmanmainettamme 

tällä saralla – arvostetaan, 

niin ei se silti näy 

hallituksen linjauksissa ja rahoituspäätöksissä. 

Eikä tämä 

ole Kansainvälisen valuuttarahaston 

IMF:n tai Euroopan 

keskuspankin syytä vaan 

irlantilaisten päättäjien itsensä. 

Näin on ollut jo vuosia, ei 

vain nykyisen hallituksen aikana. 

Esimerkiksi Ranska on 


Irlannin Kansalliskirjaston päälukusali. Painettu Irlannin Kansalliskirjaston luvalla. 

valveutuneempi kulttuuripolitiikkansa suhteen. 

Sillä, että kulttuuria ei tueta Irlannissa riittävästi, 

on juurensa kolonialistisessa historiassamme. 

Me kannamme yhä sen perintöä, olemmehan 

vielä nuori valtio. Perinteisesti taiteista ja 

kulttuurista nauttivat vain valtaapitävät ja varakkaat. 

Siksi myös Kansalliskirjasto nähtiin elitistisenä 

– suurin osa tavallisista 1800- ja 1900-lukujen 

irlantilaisista ei olisi osannut edes uneksia 

astuvansa jonakin päivänä tällaiseen paikkaan. 

Kirjasto koetaan yhä etäisenä, todellisuudesta 

irrallisena laitoksena, ja olenkin tehnyt todella 

kovasti töitä, että kirjasto nähtäisiin kaikille 

avoimena. Viime aikoina kävijämäärämme onkin 

ollut hurjassa nousussa. Toisaalta asiaan vaikuttaa 

varmasti myös työttömyys. 

Se onkin karu syy kävijämäärän nousuun! 

Niin on. Se on myös merkki siitä, että meitä on 

alettu ymmärtää ja kunnioittaa. Kovan työn tuloksena 

näymme esimerkiksi mediassa enemmän 

kuin koskaan. Taiteiden yönä seisoin pääovellamme 

toivottamassa kävijöitä tervetulleiksi 

ja ovesta tulikin sisään noin 5000 vierailijaa. 

Yleensä meillä käy 40 asiakasta päivässä! 

Päättäjätasolla kulttuurinarvostus ei heijastu 

budjetointiin millään tavalla. Viimeisin on se, että 

kulttuurilaitosten olisi tarkoitus auttaa Irlannin 

tahriintuneen maineen korjaamisessa ennen 

ensi vuoden EU-presidenttiyttä. Mutta kuinka? 

Kulttuurisektorimme on väsynyt näihin suuriin 

odotuksiin. 

Miten jatkuvista taloudellisista paineista 

voi selvitä? 

Itse rahapulaan me olemmekin jo sopeutuneet. 

Todellinen ongelma on henkilöstövaje. Kaikkia 

julkisen sektorin laitoksia koskee tällä hetkellä 

rekrytointikielto. Olen joutunut irtisanomaan 

monia työntekijöitämme ja joudun todennäköisesti 

irtisanomaan lisää, vaikka meillä on kolmasosa 

siitä henkilökunnasta mitä on esimerkiksi 

Walesin Kansalliskirjastolla. Vaikka joku 

antaisi minulle huomenna miljoona euroa, en 

voisi siltikään käyttää sitä henkilöstövajeen ratkaisemiseen. 

7

M a a i l m a l t a 

Me kamppailemme päivittäin peruspalvelujen 

ylläpitämiseksi. Lisäksi meillä on työntekijöitä, 

joilla on ensyklopediset tiedot kokoelmistaan 

– jos he lähtevät, heidän mukanaan lähtee 

myös heidän tietonsa ja taitonsa. Se on brutaalia, 

mutta sama pätee kouluihin, sairaaloihin… Näin 

ei rakenneta kestävää tulevaisuutta. 

Milloin uskot tilanteen parantuvan? 

Ei ennen vuotta 2015. Ymmärrän toki johtajana, 

että meidän täytyy tehdä supistuksia, mutta käytännön 

toteutuksessa ei ole minkäänlaista suunnitelmallisuutta, 

räätälöintiä. Tätä toteutetaan ”viimeisenä 

sisään, ensimmäisenä ulos” -periaatteella. 

Isossa-Britanniassa on ollut kampanjoita 

kirjastojen puolesta. Onko Irlannissa ollut 

samanlaista ”liikettä”? 

Irlantilaisilla ei ole tapana valittaa. Emme ole 

kuin kreikkalaiset tai espanjalaiset, emme protestoi 

tai valloita katuja. Jopa kulttuuriministeri on 

hyväksynyt sen, että hänen budjettiaan leikataan 

kovimmalla kädellä. Kansalliskirjasto ei kosketa 

ketään läheltä paikallisten palvelujen tapaan eikä 

se ei ole vaalipiiriasia. Ja eihän ole kysymystäkään 

siitä mistä säästetään, jos täytyy valita Kansalliskirjaston 

tai lastensairaalan väliltä. Sitä paitsi 

yleisiä kirjastoja tuetaan melko hyvin, ne saavat 

27 euroa asukasta kohden, kun Kansalliskirjasto 

saa kaksi. Mutta onkin kyse aivan erilaisista organisaatioista, 

joilla on tyystin erilaiset roolit. 

Miten olette priorisoineet palveluitanne? 

Panostamme digitaaliseen kirjastoomme. Verkko 

on ajanut fyysisen kirjaston edelle. Lukusaleissa 

oli ennen henkilökunnan armeija palvelemassa 

kourallisia kävijöitä. Minä siirsin heistä puolet 

takahuoneisiin, siivoamaan ja järjestämään aineistojamme. 

Tämä on ollut iso muutos, jonka 

William Butler Yeats (1865-1939) oli yksi 1900-luvun 

merkittävimmistä runoilijoista. Irlannin Kansalliskirjastolla 

on maailman suurin Yeatsin käsikirjoitusten 

kokoelma kuin myös paljon muuta kiehtovaa aineistoa 

runoilijan perheen lahjoittamana. Painettu Irlannin 

Kansalliskirjaston luvalla. 

vakioasiakkaamme ovat nyt kutakuinkin hyväksyneet. 

Verkossa tapahtuu fantastista edistystä, luettelointia, 

verkkojulkaisuja, massadigitalisointia. Ja 

siellä saavutamme yli miljoona käyttäjää. 

Onko kriisi poikinut innovatiivisia, ja rahasta 

riippumattomia, projekteja tai toimintatapoja? 

Käytämme sosiaalista mediaa paljon. Laitamme 

Flickr:iin valokuva-arkistomme kuvia ja pyydämme 

ihmisiä ottamaan meihin yhteyttä, jos he 

tietävät ketä kuvissa on. Meillä on 65 eri blogia. 

Blogeissaan opiskelijat, henkilökunta ja tutkijat 

voivat jakaa kiehtovia asioita kokoelmistamme, 

kuten uusia löytöjä. Olemme Facebookissa ja 

vahvasti mukana Twitterissä. On myös sähköisiä 

uutiskirjeitä ja verkkonäyttelyjä. Itse asiassa kaikissa 

projekteissamme on nykyään jokin verkkoelementti. 

Esimerkiksi viime vuoden ystävänpäivänä laitoimme 

nettiin 1800-luvun irlantilaisen kartan, 


jossa paikannimet pieniä 

saaria myöten oli nimetty 

uudelleen romantiikalla huomenna miljoona euroa, en 

Vaikka joku antaisi minulle 

höystettyinä, tyyliin ”Kiintymyksen 

Järvi” ja ”Kissolökuntavajeen 

ratkaisemiseen. 

voisi siltikään käyttää sitä henkijen 

ja Koirien Satama”. Siitä 

tuli heti valtava hitti. Olemme voittaneet palkintoja 

tällä saralla, vaikka tähän asti kirjastoa ei sinulle rakkain. 

pidetty teknologisesti innovatiivisena. 

Mitä kirjastojen tulisi tehdä, jotta ne selviäisivät 

maailmantalouden myrskystä? 

Tehkää yhteistyötä, jakakaa tietoa ja kommunikoikaa 

entistä enemmän toisten kirjastojen ja 

kulttuurilaitosten kanssa. Kun aloitin työssäni, 

en ymmärtänyt miksi emme jakaneet aineistotietoja 

Trinity Collegen kirjaston kanssa. Nyt 

jaamme. Tai kun minulla oli tapaaminen kulttuuriministerin 

kanssa, pyysin neuvoa British 

Librarysta ja he lähettivät minulle 15 kohdan 

asialistan avuksi palaveriin. Nykyään voin soittaa 

kenelle tahansa kollegoistani maailmalla ja 

tiedän, että he yrittävät auttaa parhaansa mukaan. 

Mutta näin ei ole ollut aina, tällainen yhteistyö 

ja tiedonjako on uutta ja erilaista. 

Tulemme painimaan taloudellisten ongelmien 

kanssa vielä pitkään, joten uusien kumppanuuksien 

rakentaminen ja rajoja ylittävä 

yhteistyö tulee vieläkin 

tärkeämmäksi. Pelisäännöt 

ovat muuttuneet eikä 

meidän pitäisikään toivoa 

paluuta menneeseen. 

Kerro vielä mikä kirjaston kokoelmista on 

En ole löytänyt sitä vielä! Voisin toki ylistää 

mahtavaa William Butler Yeatsin kokoelmaamme. 

Mutta meillä on monia kätköjä ja paljon 

koskematonta ja tutkimatonta aineistoa, joka 

voisi sykähdyttää vielä enemmän. Viime viikolla 

Martin Schulz, Euroopan parlamentin presidentti, 

oli käymässä täällä ja hänelle esiteltiin 

hänen saksalaista kotiseutuaan koskevia kauniita, 

pieniä matkapäiväkirjoja. Emme olisi koskaan 

löytäneet niitä, jos emme olisi varta vasten 

etsineet kokoelmistamme jotakin häneen 

liittyvää. Jokin aika sitten löysimme irlantilaisen 

muotokuvamaalari William Orpenin isälleen 

lähettämänsä kirjeet, jotka hän oli kirjoittanut 

taistellessaan eturintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. 

Ne löytyivät, kun muutimme luetteloimatonta 

aineistoa pois remontin alta. Jos 

vain kävisimme kaiken läpi, niin löytäisimme 

varmasti vielä vaikka mitä aarteita. 

Ulysses, James Joyce, Pariisi 1922. Tänä vuonna Irlannin Kansalliskirjasto julkaisi uuden version verkkoluettelostaan, 

jonka avulla James Joycen käsikirjoituksia voi tarkastella yksityiskohtaisemmin kuin koskaan ennen. Painettu 

Irlannin Kansalliskirjaston luvalla. 

9

Kuva: Pirjo Sallmen 

IFLA:n innokkaat vapaaehtoiset. 

Minun IFLA:ni 

Elokuussa maailman kirjastoalan ammattilaiset 

kokoontuivat Helsinkiin vuosittaiseen 

kansainvälisen kirjastojärjestöjen liiton, 

IFLA:n, konferenssiin. Mutta millaista 

siellä oikein oli? Tässä kansalliskirjastolaiset 

kertovat omista IFLA-kokemuksistaan. 


IFLA 

Uusia tuttavuuksia ja apua arjen työhön 

Heidi Partanen, tiedottaja 

Kirjastoverkkopalvelut 

Kuva: Kansalliskirjasto 

Vapaaehtoisia värvättiin Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluissa 

jo noin kaksi vuotta ennen 

elokuista IFLA-konferenssia. 

Itse työhön päästiin elokuussa koulutuksen 

kautta. Messukeskuksessa vilisi sinipaitaisia kesälomaltaan 

levänneinä palanneita vapaaehtoisia. 

Yhtenäisten työpaitojen alla oli monenkirjava 

kirjastoammattilaisten joukko: emme suinkaan 

kaikki ole varsinaisia bibliofiileja. Itsekin työskentelen 

tiedottajana ja tein vapaaehtoistöitä 

yhdessä niin kirjastonjohtajan sihteerin kuin 

tietojärjestelmäasiantuntijankin kanssa. 

Antoisaa oli monenlaisten ihmisten tapaaminen 

ja monenlaisista kirjastoammateista kuuleminen. 

Työni itsessään oli helppoa: avustin, 

otin vastaan, päivystin ja opastin. Kivaa oli myös 

kiitosten saaminen. Kuulemma vuosien saatossa 

missään IFLA:ssa ei ole ollut yhtä hyviä vapaaehtoistyöntekijöitä 

kuin Suomessa. 

Ennestään vieraisiin kirjastolaisiin tutustuminen 

hyödytti minua myös ammatillisesti: 

tenttasin heiltä heidän mielestään parhaita viestintäkanavia, 

joilla Kansalliskirjasto varmasti tavoittaisi 

kirjastoasiakkaansa. Olenkin jo laajentanut 

viestinnän jakelulistoja saamieni tietojen 

perusteella, eli vapaaehtoistyö voi kantaa monella 

tavalla hedelmää. 

Itse konferenssissa oli hyvä tunnelma. Kuulin 

usean vapaaehtoisen jatkaneen pestiään 

spontaanisti myös sen ulkopuolella, Helsingin 

kaduilla ja kulkuvälineissä. Näin tein itsekin, 

kun opastin osallistujia raitiovaunussa jo ennen 

kuin varsinainen työni oli vielä alkanutkaan. 

Harmillista oli, että kun kaikki moninaiset 

työtehtävät oli oppinut, konferenssi jo loppuikin. 

Samaa harmitteli myös konferenssitoimiston 

edustaja, joka tosin toivotti kaikki vapaaehtoiset 

tervetulleeksi töihin myös ensi vuoden 

IFLA:an Singaporeen. Kenties joku meistä vielä 

innostuukin lähtemään. 

Kun kukko ja käärme kohtasivat 

Martin Engberg, Musiikkikirjasto 

On lauantaiaamu ja katselen Kupolisalin katon 

lintuja, valppauden kukkoa ja viisauden 

pöllöä. Mitä muistan aasialaisista eläinsymboleista? 

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. 

Käärmeen vuosi on parempi kuin sian vuosi, 

vai oliko se päinvastoin? 

Odotan korealaisten IFLA-vieraiden ryhmää 

Kansalliskirjaston tutustumiskäynnille. 

Kupolisalin kattomaalauksissa on hyveiden vertauskuvina 

lintuja: valppauden kukko, viisauden pöllö, 

voiman kotka ja laulun joutsen. 

11

Kuva: Kari Timonen 

IFLA-vieraat opastetulla kierroksella Kansalliskirjastossa. 

Olen heidän vapaaehtoinen oppaansa kirjaston 

historiaan, arkkitehtuuriin ja kokoelmiin. 

Vieraat ovat innostuneita ja tuntuvat pitävän 

Kupolisalin tunnelmasta. Selvitän ensin 

kuinka moni puhuu englantia. Moni hymyilee, 

mutta harva vastaa. Lopulta löytyy tulkki. 

Kerron tärkeimmät vaiheet: Turku 1640, 

vapaakappalelaki 1707 ja Helsinki 1828. Liitän 

mukaan yleistietoa Suomesta, koska sitä he 

tuskin tuntevat. Pidän mielessäni, että edessäni 

on minua kokeneempia kirjastoalan ammattilaisia. 

Kaikki etenee hyvin, kunnes vanhempi 

harmaatukkainen herra astuu esiin. Hän rupeaa 

intensiivisesti luennoimaan koreaksi. Kaikki 

kuuntelevat häntä kohteliaasti, minä myös. Mitä 

hän sanoi? Korjasiko hän kenties tähänastiset 

virheeni? Minulle hymyillään, opas on hyvä ja 

jatkaa. Hämmennyn, mutta pääasia, että vieraat 

viihtyvät. 

Lopuksi tulee kysymyksiä. Kuinka monta 

nidettä kirjastossa on? Mitä Rotundan kirjahyllyjen 

päädyssä olevat numerot tarkoittavat? 

Kuinka monta konservoijaa kirjastolla on? 

Monet haluavat ottaa kuvia. Pitkä opas 

tuntuu olevan hauska asia. Koetan hymyillä 

kaikille. Lopuksi tulkki tulee kysymään: ”Miten 

ne eläinsymbolit menivätkään?” 

Antropologiasta apua 

Arja Tuuliniemi 

palvelupäällikkö, Kansalliskirjasto/FinELib 

Ensimmäinen IFLA-konferenssini oli poikkeuksellinen, 

koska olin yksi paristasadasta suomalaisesta 

vapaaehtoistyöntekijästä ja sain kokea 

ison kansainvälisen konferenssin kulissien 

takaa. Yhteishenki oli mahtava ja vinkkejä jaettiin 

Facebookiin perustetun ryhmän kautta. 

Kiinnostavin kuulemistani puheenvuoroista 

oli Yalen yliopiston kirjaston johtajan Su- 


IFLA 

san Gibbonsin ”Techniques to Understand the 

Changing Needs of Library Users”. Gibbons 

kertoi miten Rochesterin yliopiston kirjasto 

Yhdysvalloissa paljasti antropologian ja etnografian 

menetelmin sellaisia asiakkaiden tarpeita, 

jotka eivät ehkä muuten olisi tulleet esiin. 

Tietoa kerättiin suhteellisen pienellä panostuksella 

ja saadun datan perusteella palveluja, kokoelmia 

ja tiloja muutettiin paremmin vastaamaan 

käyttäjien tarpeita. 

Yhdessä Gibbonsin esimerkeistä opiskelijoille 

annettiin kertakäyttökamerat ja luettelo 

kohteista, joita heidän toivottiin kuvaavan. 

Listaan kuului tavaroita, joita he kuljettavat 

mukanaan ja heidän huoneensa opiskelijaasuntoloissa 

niin, että kuvassa näkyi tietokone. 

Kuvien, haastattelujen ja piirrostehtävien avulla 

paljastui, että opiskelijat omistivat kannettavia 

tietokoneita, mutta eivät jostain syystä kuljettaneet 

niitä mukanaan kampuksella. Kirjaston 

johtopäätös oli, että kannettavien käyttöä on 

helpotettava, esimerkiksi lukittavien lokerikkojen 

avulla, joihin ne voi myös jättää lataukseen. 

Näin kirjasto voisi vähentää panostustaan kiinteisiin 

tietokoneisiin. 

Lopuksi Gibbons korosti, että kerättyä dataa 

on myös käytettävä uudistuksiin tai muuten 

kaikkien aikaa on tuhlattu. Viisaasti sanottu. 

Huipennus vuoden työlle 

Kuva: Jonas Tana 

IFLA-konferenssi siihen liittyvine satelliittikokouksineen 

on huipennus vuoden työlle, jota 

on tehty useissa työryhmissä eri puolilla maailmaa 

työskentelevien kollegojen kanssa. 

Tänä vuonna oli ilo saada kollegat, ja ystävät, 

omille kotikulmille ja voida olla ylpeä 

hyvin valmistellusta ja organisoidusta tapahtumasta. 

Surullista oli, että joitakin aktiivisesti 

kulttuuriperinnön tallentamisen ja kuvailun 

eteen työtä tehneitä, esimerkiksi Afrikan maista, 

joutui jäämään pois kotimaansa kriisin takia. 

Viikko on työntäyteinen: päivitetään jaostojen 

strategioita ja toimenpideohjelmia, raportoidaan 

ja kommentoidaan eri työryhmien 

työn tuloksia, ja työskennellään lukuisissa 

asian tuntijaryhmissä. 

Oma IFLA-työni kohdistuu pääasiassa kirjastoaineistojen 

kuvailun kehittämiseen. Tällä 

hetkellä ryhmäni pyrkii siihen, että IFLA-julkaisut 

voisivat olla avoimesti käytettäviä verkkojulkaisuja. 

Näin voisimme tehdä kirjastoaineistojen 

kuvailun periaatteita, uusimpia standardeja 

ja suosituksia tunnetuksi koko maailman 

kirjastoissa ja tukea kansallisia bibliografisia 

keskuksia niiden työssä. 

Oma ”divisioonani”, Division of Library 

Services, oli järjestänyt avoimia sessioita, joissa 

muun muassa keskusteltiin uuden bibliografisen 

tiedonmallinnuksen etenemisestä ja tarkasteltiin 

semanttista webiä monelta näkökulmalta. 

Iiro Rantala tunnelmoi IFLA-avajaisissa. 

Tuula Haapamäki 

tuotantopäällikkö, tutkimuskirjasto 

13

Avajaiset ja päättäjäiset ovat tietynlainen isäntämaan 

näytös ja Helsingissä onnistuttiin tässäkin 

suhteessa. Avajaisten pääpuhuja Helena Ranta sai 

monen silmät kostumaan ja taitavasti tunnelman 

ilostutti hänen jälkeensä muusikko Iiro Rantala. 

Päättäjäistilaisuuden kohokohta oli meidän 

oman ”gurumme” Murtsin eli Eeva Murtomaan 

vuosien uurastuksen palkitseminen IFLA-mitalilla. 

Yllätyksiä ja ärsytyksiä betonibunkkerissa 

Pekka Heikkinen, lakimies 

Väentungosta Kirjastobulevardilla Messukeskuksessa. 


Oman sävynsä tämänvuotiselle konferenssille antoi 

luonnollisesti se, että kokouspaikaksi oli valittu 

Helsinki. Kokousta ja sen järjestelyjä katseli 

pakostakin isäntämaan edustajan silmin. 

Kokeneena IFLA-kävijänä voin vakuuttaa, 

että Suomi ja Helsinki selvisivät haasteestaan 

mainiosti. 

Sessioista jäivät parhaiten mieleen Siva Vaidhyanathanin 

puheenvuorot, jotka käsittelivät internetin 

olemusta sekä Googlen nykyään jo 

pelottavan vahvaksikin muodostunutta asemaa. 

Siva on loistava esiintyjä. Ei siis suuremmin 

haittaa, vaikka jälkikäteen ajatellen kovin montaa 

ns. kovaa faktaa ei esityksiin sisältynyt. 

Ärsytyskynnys oli sen sijaan vähällä ylittyä 

kuunnellessani ruotsalaista piraattipuolueen 

edustajaa, Anna Trobergia, IFLA:n puheenjohtaja 

Ingrid Parentin aamupäiväsessiossa. Kirjastojen 

on jatkossakin syytä varoa turvautumasta 

samanlaiseen yksinkertaistavaan ja pinnalliseen 

retoriikkaan. 

Pääosa arkisesta työstä tehdään kuitenkin 

työryhmissä. Olen Suomen edustaja IFLA:n 

juridisessa työryhmässä Copyright and Other 

Legal Matters. Keskustelu CLM-ryhmässä on 

silti harvoin tiukan juridista, yleensä ennemminkin 

kirjastojen lobbaustoimintaan suuntautunutta. 

Kuten jo parin vuoden ajan, tämänkin 

vuoden tapaamisten keskeisenä aiheena oli kirjastoja 

ja arkistoja koskevien tekijänoikeuden 

rajoitussäännösten käsittely *WIPO:ssa. WIPO 

on YK:n alainen, muun muassa tekijänoikeutta 

koskevia kansainvälisiä sopimuksia hallinnoiva 

järjestö. 

Eniten yllätyin ehkä siitä, miten siistit ja 

toimivat tilat Pasilan vanha messukeskus kykeni 

konferenssille tarjoamaan. Ennakolta olin 

varoittanut ulkomaalaisia vieraita siitä, että joudumme 

kokoustamaan harmaiden betonikolossien 

ympäröimänä. Näin huonosti ei käynyt. 

Ja kaiken kruunasi koko viikon paistanut 

aurinko! 

*World Intellectual Property Organisation 

IFLA integroi 

Mika Hakkarainen, johtava tietoasiantuntija 

Olen uusi alalla. Siirryin asiakkaasta, kirjastopalveluiden 

käyttäjästä niiden tuottajaksi ja 


IFLA 

ylläpitäjäksi, erikoiskokoelmien materiaalin ja 

harvinaiskirjojen tutkijasta niiden kuraattoriksi. 

Kohta olen ollut tehtävässä yli puoli vuotta. 

Harvoin, uskaltaisin sanoa, integroituminen 

uuteen työpaikkaan ja työtehtäviin käy 

näin hyvin. IFLA tarjosi sisäänajon kirjastoalan 

kansainväliseen puoleen; niin oman alani harvinaiskirjojen 

(Rare Books and Manuscript 

Section) kuin ylipäänsä kirjastoalan virtauksiin 

ja kysymyksenasetteluihin. 

Ajankohtaiset kysymykset kirjastojen rooleista 

nopeasti muuttuvassa ympäristössä tulivat 

esiin, samoin kuin pohdinta ja ratkaisut kuinka 

vastata näihin uudentyyppisiin vaatimuksiin. 

Kuulin, miten esimerkiksi Euroopan suurissa 

kirjastoissa on ratkaistu vaatimukset kokoelmien 

näkyvyyden parantamisesta ja kansalaisten 

mielenkiinnon herättämiseksi niihin. 

Sain katsauksen siihen, kuinka kirjaston 

kokoel mat tuodaan tutkijoiden ja niistä kiinnostuneen 

yleisön saataville modernin median 

välityksellä. 

Materiaalin digitoinnin rinnalla on käynnissä 

vanhan kirjallisuuden kuvailun revoluutio. 

Uuden luettelointistandardin, Resource 

Description and Accessin, myötä pystytään 

vastaamaan kasvavaan kysyntään syvemmästä 


Iflalaisilla on hauskaa Helsingin ratikassa. 

metatietovarannosta. Sehän lähentää kuvailua 

ja kirjahistoriallista tutkimusta ja edesauttaa integroitumista 

semanttiseen webiin. 

IFLA tarjosi enemmän kuin paljon informaatiota 

kirjastoalan vasta-alkajalle ja suolana 

tilaisuuden tutustua alan ihmisiin. Avustamalla 

mentoriani, kirjastonhoitaja Sirkka Havua, harvinaiskirjasession 

järjestämisessä sain tutustua 

eri maiden kirjastojen henkilökuntaan ja itse 

työryhmän johtokuntaan. Arvokkaita kontakteja, 

arvokkaita kokemuksia. 

Kuva: Jukka Pennanen 

Aina valmiina! 

15


Mitali tuli 


Murtsille 

IFLA 

Eeva ”Murtsi” Murtomaa, vuoden 2012 IFLA-mitalin 

voittaja, kertoo miksi standardointi inspiroi ja miksi 

kirjastoammattilaisten ei tarvitse pelätä Googlea. 

Haastattelu: Suvi Kingsley 

Kun postiluukusta tipahti 

kirje, jossa luki 

”confidential”, joutui 

Eeva Murtomaa nipistämään 

itseään. Kenellekään ei 

saanut kertoa uutisesta, että 

seuraavan IFLA-mitalin, kansainvälisen kirjastovuoden 

arvostetuimman tunnustuksen, saisi hän. 

”Se oli täysi yllätys”, Murtomaa muistelee. 

”Yksi kollegani oli aiemmin kysellyt, että 

mitä olen IFLA:ssa tehnyt kaikki nämä vuodet, 

mutta en arvannut miksi. Se olikin ehdokkaaksi 

nimeämistä varten.” 

Mitalitilaisuus liikutti. ”Minut valtasi kiitollisuus 

ja ilo. Yleensä sen saavat suuren suuret 

johtajat. Nyt huomioitiin perus standardointityö”, 

hän kertoo. 

Nuorta Eeva Murtomaata standardointi ei 

aluksi innostanut lainkaan. ”Olin aina nauttinut 

asiakaspalvelutyöstä, mutta sitten sain sijaisuuden 

luettelointitehtävissä ja se veikin mukanaan. 

Sen myötä aukesi myös tieni IFLA:an.” 

Intohimona IFLA 

Takana on nyt 23 vuotta IFLA-työtä ja 

innostus ei ole haihtunut mihinkään. ”Näen 

Tiedonhallinnan velho, Eeva ”Murtsi” Murtomaa. 

Yleensä mitalin saavat suuren 

suuret johtajat. 

Nyt huomioitiin 

perus standardointityö. 

työni niin, että ihmiset hakevat 

sisältöjä ja me mahdollistamme 

siihen pääsyn”, 

Murtomaa kiteyttää. 

Into syntyy siitä, että 

saa visioida ja sitten toteuttaa. 

”Työryhmissä tulevaisuus halutaan 

nähdä toteutuneena. Toiminta on ratkaisukeskeistä.” 

Viimeisin standardoinnin haaste on ollut 

globaali käyttäjäympäristö, jossa käyttäjä voi 

olla missä vain ja digitoitu tieto missä tahansa 

muodossa. 

”Standardityössä täytyy ottaa huomioon 

eri kielet ja kirjoitusjärjestelmät sekä ne tavat, 

jotka käyttäjä tuntee. ” 

Kirjasto ilman rajoja 

”Meidän verkkotietokantamme keskustelevat 

muiden tietojen kanssa ja niitä käytetään 

Amerikasta Kiinaan. Kirjasto ilman rajoja alkaa 

olla totta.” 

Tämä kaikki ei synny ilman kovaa työtä 

ja pelkästään konferenssiaikaan. ”Koko vuosi 

puurretaan. Me jauhamme ja jauhamme niin 

kauan, jotta standardi saataisiin sellaiseksi, että 

se istuu idässä ja lännessä. Ei sitä jaksaisi, jos 

palavaa intoa ei olisi.” 

17


Mitalitilaisuus liikutti. ”Minut valtasi kiitollisuus ja ilo.” 


IFLA 

Kirjastontäti tuntee kirjat 

Murtomaa tietää hyvin kuinka paljon kirjastonhoitajan 

ammatti on muuttunut. Nykyään 

kirjastoalan ammattilaisen täytyy olla monitaitoinen 

tiedonhallinnan velho. Asiakkaat 

saattavat olla tiedon suurkuluttajia, mutta eivät 

välttämättä hallitse tietoa entistä paremmin. 

”Asiakas tarvitsee tukea. Kirjasto 

järjestää tiedon relevantiksi 

asiakkaalle valtavasta tietomerestä. 

Se takaa laadun, toisin kuin 

Google.” Laadusta on tullut kirjastojen 

kilpailuvaltti tietomarkkinoilla. 

”Mutta sitä kuulee vieläkin, että ai olet 

kirjastonhoitaja, varmaan kivaa saada lukea lapsille 

lastenosastolla. Tai oletetaan, että kirjastonhoitajahan 

tuntee sitten kaikki kirjaston kirjat.” 

Murtomaa hymähtää huvittuneena. 

Moskovan tankit 

Iflojen kavalkadista Murtomaa nostaa esiin 

Moskovan vuodelta 1991. Neuvostoliiton vallankaappausyritys, 

jota seurasi Neuvostoliiton 

hajoaminen ja Baltian maiden itsenäistyminen, 

sai IFLA:n sekaisin joksikin aikaa. 

”Muistan tankit kaduilla. Kuljin Pirkko 

Wegeliuksen kanssa Venäjän parlamenttitalon 

Kirjasto takaa laadun, 

toisin kuin Google. 

lähistöllä ja kysyimme tietä panssarivaunussa istuvalta 

nuorelta pojalta ja saimme avun. Pirkko 

lahjoi meidät myös ravintolaan, jossa katselimme 

ihmisiä selvästi juhlimassa voittoa. Mieleeni 

jäivät valkoiset ruusut ja samppanja.” 

Helsingistä mieleen jäivät ilmapiiri, avajaiset 

ja vapaaehtoiset. Erityisesti hän mainitsee 

Helena Rannan puheen kulttuuriperinnöstä, 

”Defending cultural heritage – 

defending humanity”. 

”On ollut etuoikeus, että 

olen saanut kohdata niin monia 

eri kulttuureja ja tutustua 

alan edelläkävijöihin. Monista heistä on tullut 

arvokkaita, hyviä ystäviä”, Murtomaa sanoo 

mietteliäänä. 

Yllättävä polku 

Nuori Eeva Murtomaa olisi pöyristynyt, jos 

olisi tiennyt mille polulle hän jonain päivänä 

lähtisi. Murtomaa purskahtaa raikuvaan 

nauruun: ”Sanoisin hänelle, että elämä yllättää. 

Luet latinaa pääaineenasi ja se yllättää. Tulet 

myös inspiroitumaan luetteloinnista ja sekin 

yllättää!” 

Sitten hän hiljentyy ja lisää: ”Olen ollut 

todella onnekas. Tämä on ollut sellainen tie, 

josta en voi olla muuta kuin kiitollinen.” 

Kansalliskirjasto-lehti luettavissa ilmaiseksi Lehtiluukussa. 

19

Kuva: Veikko Somerpuro 

Isoveli valvoo 

verkossa 


IFLA 

Kaventuva sananvapaus ja verkkosensuurin 

kasvu puhuttelivat IFLA:n sananvapauskomitean 

FAIFE:n tilaisuuksissa. 

Teksti: Päivikki Karhula 

Kuka hallitsee käyttäjän 

arkea? 

Verkon globaaliutta, avoimuutta 

ja yhteyksien tarjolla 

oloa pidetään usein 

itsestään selvänä. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä 

verkossa on sensuuria, valvontaa ja tiedon 

seulontaa, ja eri maissa verkko näyttäytyy erilaisena. 

Näin Professori Siva Vaidhyanathan 

(The Googlization of Everything, 2011) IFLA:n 

sananvapaus-sessiossa kaupallisesta sensuurista 

ja Googlen vaikutuksesta tiedonhankintaan 

verkossa. 

Vaidhyanathanin mukaan verkon suuret 

kaupalliset toimijat haluavat sulautua arkeemme 

ja tulla sen ohjaaviksi järjestelmiksi. 

Googlen, Microsoftin, Applen ja Facebookin 

tavoitteena on, että päivittäiset datavirtamme 

kulkisivat lähtökohtaisesti heidän palvelujensa 

ja laitteidensa kautta. Pyrkimyksenä on hallita 

ja seurata käyttäjiä ja hyödyntää taloudellisesti 

heidän dataansa (master, monitor, monetize). 

Tiedontäyttämistä holvisaleista Googleen. Siva 

Vaidhyanathan kutsui Googlea verkon päätoimittajaksi. 

1990-luvun vapaan verkon 

idealismista on edetty sensuurin 

ja valvonnan asteittaiseen 

laajenemiseen. 

Google verkkotiedon 

päätoimittajana 

Vaidhyanathan kuvasi 

myös ”filter bubble” -ilmiötä. 

Kun hakukoneet 

ja verkon palvelut alkavat profiloida ja personoida 

toimintoja, sen myötä meille myös tarjotaan 

erilaisia hakutuloksia ja sisältöjä eri maissa 

ja eri alueilla. Esimerkiksi Google on alkanut 

toimia eräänlaisena verkkotiedon päätoimittajana. 

Se on muokannut hakutuloksia muiltakin 

osin, kuten priorisoimalla yritysten tuottamaa 

informaatiota. 

Google personoi hakutuloksemme myös 

sen mukaisiksi, mitä olemme aiemmin hakeneet. 

Vaikka käytäntö on kohdennettu palvelemaan 

käyttäjiä tarkemmin heidän tilanteissaan, 

sen toimintamalli samalla hävittää heiltä tietoa 

ja asemoi heidät erilaisiin tiloihin. 

Verkkokontrolli koskettaa kaikkia 

Tiedonkeruusta on lyhyt hyppy sensuuriin ja 

omassa puheenvuorossani esittelinkin ajatuksia 

21


Kai Ekholm, Kansalliskirjaston johtaja, esittelee The Googlization of Everything kirjoittajan Siva Vaidhyanathanin. 

verkkosensuurin tilasta. 1990-luvun vapaan verkon 

idealismista on edetty sensuurin ja valvonnan 

asteittaiseen laajenemiseen. Nykyisellään verkkosensuuria 

pidetään maailmanlaajuisena 

ilmiönä. Sen 

luonteeseen vaikuttavat eri 

maissa erilaiset poliittiset, 

uskonnolliset ja kulttuuriset 

taustatekijät ja tilanteen vakavuus 

käyttäjän kannalta vaihtelee paljon. Viime 

vuosina käyttäjät ovat myös havahtuneet kehitykseen 

ja aktivismi vapaan tiedonsaannin ja viestinnän 

puolesta on lisääntynyt. 

Kontrollin erot demokraattisten 

ja totalitääristen maiden käytäntöjen 

välillä ovat katoamassa. 

Sensuuri, tietovalvonta ja tiedonkeruu limittyvät 

verkossa yhteen kontrollin eri ulottuvuuksiksi. 

Tiedonkeruu käyttäjien asioinnista, 

viestinnästä, liikkumisesta 

ja ihmissuhteista verkossa 

on lisääntynyt. Sen vaikutuksia 

on vaikea ennakoida, 

ne ovat monimutkaisia 

ja pitkäaikaisia. Käyttäjien 

tietoja voidaan hyödyntää myöhemmin monenlaisissa 

tilanteissa ja päätöksenteossa. Heidän tulisikin 

olla jatkossa varovaisempia ja tietoisempia 

omasta haavoittuvuudestaan ja paikallisista olo- 


IFLA 

suhteista. Samat viestit, joita voi huoletta kirjoittaa 

suomalaisessa blogissa, voivat johtaa suuriin 

vaikeuksiin jossain muussa maassa. 

Verkkosensuurin trendit osoittavat, että 

kontrolli on levinnyt globaaliksi, erot demokraattisten 

ja totalitääristen maiden käytäntöjen 

välillä ovat katoamassa. 

Kontrolli syvenee lain ja teknologioiden 

tuella. Poliittiset toimijat, jotka ovat olleet sensuurin 

keskeisiä taustavoimia, tekevät useammin 

yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa. He 

taas käytännössä omistavat verkon välineet. 

Taloudellinen sensuuri vahingoittaa kirjastoja 

Kirjastoja rajoittaa myös erityisesti taloudellinen 

sensuuri. Esimerkiksi tekijänoikeuksien ja 

bisnesmallien rajoitukset voivat estää kirjastoja 

saamasta verkkoaineistoja käyttöön, digitoimasta 

aineistoja ja vaikeuttavat e-kirjojen lainausta. 

Kirjastoilta on myös voitu edellyttää, että 

ne valvovat käyttäjiensä toimia verkossa tekijänoikeuksiin 

vedoten. Tällaisia velvoitteita on 

esimerkiksi Ranskan Hadopi-laissa ja Britannian 

Digital Economy Act -laissa. Niitä on myös 

ehdotettu lisättäviksi kansainvälisiin sopimuksiin, 

kuten Anti-Counterfeiting Trade Agreement 

- ja TransPacific Partnership Agreement 

-sopimuksiin. 

Kirjastolaitoksen periaatteet, joiden mukaan 

käyttäjien yksityisyyttä tiedonhaussa suojataan, 

eivät silloin enää toimi. 

”Kuvittele maailma ilman vapaata tietoa.” Tämän 

vuoden tammikuussa Wikipedia ei toiminut 24 tuntiin. 

Palvelukatkos oli protesti kahta amerikkalaista lakiehdotusta 

vastaan, Stop Online Piracy Act ja PROTECT 

IP Act, joiden Wikipedia sanoi pyrkivän rajoittamaan 

vapaata tiedonkulkua verkossa. Muun muassa American 

Library Association antoi vastalauseelle tukensa. 

Kuva: kuvakaappaus. 

IFLA:n sananvapauskomitean FAIFE:n yleisötilaisuudet 

vuoden 2012 konferenssissa ovat yhä katsottavissa 

osoitteessa www.kirjastokaista.fi/kirjastoala/ 

ifla-kirjastoala/ 

Päivikki Karhula toimii tutkijana Tampereen yliopiston 

informaatiotieteiden yksikkössä. 

IFLA ja kirjastoseurat eri maissa ovat viime 

vuosina aktivoituneet ja ottaneet kantaa moniin 

sananvapautta kaventaviin käytäntöihin, 

kuten WikiLeaksiin ja ACTA-sopimukseen. 

American Library Associationin Office of 

Intellectual Freedom on panostanut sananvapauden 

kampanjoihin. 

Sananvapaus ja sensuuri verkkoaikana -tutkimushankkeen 

raportti ”Unessakävelyllä valvontayhteiskuntaan? 

10 trendiä, jotka meidän 

on tunnettava” on nyt luettavissa osoitteessa 

www.sananvapausjasensuuriverkkoaikana.com 

23

Digiaikakaudella 

Tekijänoikeuksista ja painetuista lehdistä 

puhuttaessa moni asia on yhä hämärän 

peitossa. Mutta IFLA:n ”News Media 

in the Digital Age” -Pre-konferenssissa 

Mikkelissä todettiin, että yhteistyö on 

se digiaikakauden avain, joka voi 

tuottaa tuloksia. 


Kuva: Jesse Haaja 

IFLA 

varmaa on vain epävarmuus 

Paperilehdet yhä suosittuja 

Paperilehtien asema ei ole aivan niin yksiselitteinen 

kuin on luultu. 

Painettujen ja digitaalisten lehtien suhde 

tulee muuttumaan tulevina vuosina. Mutta kukaan 

ei uskalla arvioida milloin se tapahtuu, 

kertoi ensimmäisenä konferenssipäivänä projektipäällikkö 

Kristiina Markkula Viestinnän 

Keskusliitosta. 

Tilanne elää, sillä Aasiassa ja Etelä-Amerikassa 

painettujen lehtien levikki on edelleen 

kasvussa, kun taas Euroopassa levikki on pysähtynyt 

tai jopa laskenut. 

”Maailmanlaajuisesti sanomalehtien lukijoita 

on yhä 25 prosenttia enemmän kuin netin 

käyttäjiä”, Markkula muistutti. 

Projektipäällikkö Lotta Holm KSF Mediasta 

kertoi Hufvudstadsbladetissa toteutetusta 

eReading Services -hankkeesta, joka on osa Sanoman 

koordinoimaa Next Media -tutkimuskokonaisuutta. 

Hankkeen avulla haluttiin selvittää, onko 

lukukokemus mobiililukulaitteella niin hyvä, että 

se voisi olla toimiva vaihtoehto paperilehdelle. 

”Kävi ilmi, että molemmille vaihtoehdoille 

löytyy kannattajansa. On tärkeää tarjota lukijoille 

lehteä sekä mobiiliversiona että painettuna.” 

Patrick Fleming, British Libraryn asiakaspalvelujen 

johtaja, totesi omassa puheenvuorossaan 

konferenssin viimeisenä päivänä, että 

Sanomalehden esivalmistelua mikrokuvausta varten. 

Sivun rypyt silitetään pois lämpölusikalla, eräänlaisella 

minisilitysraudalla. 

paikallisia uutisia halutaan jatkossakin lukea 

printtilehdestä. Valtakunnalliset ja kansainväliset 

uutiset taas halutaan reaaliajassa ja niitä luetaan 

mieluiten mobiililaitteelta. 

Salapoliisityötä 

Digitaalisten kirjastojen käyttäjät törmäävät netissä 

monesti monimutkaisiin tekijänoikeuskysymyksiin. 

Näin kertoi Armin Talke, tekijänoikeusasiantuntija 

Berliinin Valtionkirjastosta, 

konferenssin toisena päivänä. 

Erityisesti jako kaupalliseen ja ei-kaupalliseen 

materiaaliin on Talken mukaan usein epäselvä, 

sillä tieteellistä ei-kaupallista materiaaliakin 

voidaan myöhemmin myydä muun muassa 

cd-rom-versiona. 

Varsinkin useista lähteistä koottujen materiaalien 

tekijänoikeuksien selvittäminen muistuttaa 

usein jo salapoliisityötä, Talke kiteytti. 

Mutta mitään selkeää ratkaisua tekijänoikeuskysymyksiin 

ei ole vielä olemassa, vaikka erilaisia 

ohjeistuksia onkin annettu. 

”Paras neuvo on laittaa kunkin digitoitavan 

tekstin osalta tiedossa olevat tekijänoikeudet 

näkyviin mahdollisimman selkeästi. Se helpottaa 

myös näkyvyyttä yhteiseurooppalaisessa 

Europeana Newspapers -ohjelmassa”, Talke 

neuvoi. 

Yhteistyöllä eteenpäin 

Kopioston varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timosen 

mukaan tekijänoikeuskysymyksissä tar- 

25

vitsevat apua sekä kustantajat että kirjastot. Siksi 

mahdollisimman avoin ja aktiivinen yhteistyö 

olisikin toivottavaa. 

Yhteistyötä korostettiin myös viimeisenä 

päivänä, kun erikoiskirjastonhoitaja Pär Nilsson 

Ruotsin Kansalliskirjastosta kertoi Digidaily-projektista, 

jossa digitoitiin Aftonbladetin 

ja Svenska Dagbladetin aineistoja. Tulokset 

syntyivät Ruotsin Kansalliskirjaston ja Kansallisarkiston 

kiinteästä yhteistyöstä. 

Apulaisprofessori Antti Leino Helsingin 

yliopistosta taas totesi Mikkelin kaupungin ottaneen 

kopin digitoinnista ja kertoi Mikkelin 

tähtäävän ensimmäiseksi digitaalisten palveluiden 

kaupungiksi. 

”Mikkelissä toimii Kansalliskirjaston digitointi- 

ja konservointikeskus. Alueellisessa yh- 

teistyössä on mukana DigitalMikkeli-konsortio 

ja Mikkelin yliopistokeskus.” 

Suunnitteilla on myös tutkimusryhmä, joka 

etsisi ja kehittäisi uusia tapoja vanhojen aineistojen 

käsittelyyn. Työ käynnistyisi näillä 

näkymin ensi vuonna ja ryhmä toimisi sekä 

Helsingissä että Mikkelissä. Yhteistyön voimin 

työryhmä voisi auttaa tulevia kirjastojen käyttäjiä 

hyödyntämään digitaalisia aineistoja entistä 

paremmin. 

Konferenssin järjesti IFLA:n sanomalehtijaosto yhteistyössä 

Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksen 

ja muiden IFLA-jaostojen kanssa. 

Järjestelyissä olivat mukana myös DigitalMikkeli 

sekä Mikkelin yliopistokeskus. 

Näin sanomalehdet 

häviävät sukupuuttoon 

Future Exploration Network ennustaa, että Yhdysvalloissa sanomalehdet ovat hävinneet jo vuoteen 2017 ja Suomessa 

vuoteen 2021 mennessä, kun taas Argentiinassa sanomalehdillä tulee olemaan merkittävä sija vuoteen 2039 asti. 

Tekijä Ross Dawson, Future Exploration Network. Creative Commons. 


IFLA 


Maailman 

kansalliskirjastojen 

johto Helsingissä 

Maailman kansalliskirjaston johtajien kokouksessa 

käsiteltiin muun muassa tutkimustiedon avoimuutta. 

Kuvassa Kai Ekholm. 

Liki sata kansalliskirjastojen johtajaa ympäri 

maailmaa kerääntyi Marina Congress 

Centeriin Katajanokalle elokuussa. Syynä 

oli vuosittainen Conference of Directors 

of National Libraries (CDNL) kokous, jota 

tänä vuonna isännöi Kansalliskirjasto. 

Suomea edustivat ylikirjastonhoitaja Kai 

Ekholm ja varajohtaja Kristiina Hormia- 

Poutanen. 

Kokouksessa käsiteltiin kansalliskirjastoja 

maailmanlaajuisesti koskettavia 

aiheita kuten digitaalisten aineistojen 

vapaakappaleoikeuden edistämistä, sitä 

miten kansalliskirjastot pystyvät toimimaan 

tehokkaasti budjettileikkauksista 

huolimatta ja tutkimustiedon avoimuutta 

(open access). Tärkeitä keskusteluja ja 

kontakteja solmittiin myös kokoustauoilla 

ja Kansalliskirjastossa järjestetyllä vastaanotolla. 

CDNL edistää keskustelua ja yhteistyötä 

kansalliskirjastojen kesken. Yhdistyksen 

puheenjohtajana toimii Etelä-Afrikan 

Kansalliskirjaston johtaja John Tsebe 

ja sihteerinä varajohtaja Rachel More. 

Yhdistys kokoontuu vuosittain IFLA-konferenssin 

yhteydessä päivän kestävään tapaamiseen 

ja kokousta isännöi vuorollaan 

sen maan kansalliskirjasto, missä IFLA 

pidetään. 

Tiina Lehmikoski-Pessa, 

verkkosuunnittelija, Kansalliskirjasto 

27

I F L A n t u n n e l m i a 

Kuva: Pirjo Sallmen Kuva: Veikko Somerpuro 



Myötäpäivään: IFLA-vieraat Kansalliskirjastossa; 

kulttuuri-ilta Wanhassa Satamassa; 

vierailu Kaisa-talossa. 


IFLA 


Myötäpäivään: Helena Ranta avajaisissa; 

avajaisyleisössä Kai Ekholm; Karoliina 

Kantelisen musiikkiesitys; IFLA presidentin 

Ingrid Parentin alkutilaisuus; yksi pääpuhujista 

elokuvahistorioitsija Peter von Bagh 

puhui kirjallisuudesta ja kirjastolaitoksesta 

maailman muistina. 





29

I F L A n t u n n e l m i a 

Kuva: Jonas Tana Kuva: Jonas Tana 


Myötäpäivään: Tulkit työssään; 

maailman kansalliskirjastojen johto; 

IFLA-yleisöä 





IFLA 




Myötäpäivään: Väsynyt 

iflalainen; julistebulevardi; 

yleisö juhlii 

ilmoitusta, että IFLA 

tulee Ranskaan vuonna 

2014; IFLA-kruunun 

luovutus Singaporeen; 

tauolla IFLA:n tiukasta 

ohjelmasta. 


31


Yliopiston kirjaston 

Ruotsinlaivaksi ristitty ikkuna Kaisa-talossa. Alhaalla näkyy Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuolit. 

Helsingin Kaisaniemeen avattiin syyskuussa Suomen 

suurin yliopistokirjasto. Miten 15 500 neliömetriä 

käsittävä ja yli 100 000 käyttäjää palveleva Helsingin 

yliopiston uusi pääkirjasto selvisi ensimmäisestä 

viikostaan? Suvi Kingsley otti selvää. 


On ollut hienoa huomata, että rakennus 

todellakin toimii. Suunnitteluvaiheessa sellaista 

on hyvin vaikeaa sanoa, mutta asiakkaat ovat 

löytäneet sinne minne pitikin. 

Miksi yliopisto tarvitsi uuden kirjaston? 

Keskustakampuksen kirjastolla oli ennen 10 

toimipaikkaa hajallaan eri osoitteissa, nyt toimipaikkoja 

on vain kaksi. Se sanoo jo paljon. 

Keskittämällä palveluamme, me voimme omalta 

osaltamme helpottaa opetuksen ja tutkimuksen 

tilannetta. Esimerkiksi opintoajat voivat 

lyhentyä, kun opiskelijoiden ei tarvitse siirtyä 

paikasta toiseen kirjojen perässä. 

Ensivaikutelmat käyttäjätyytyväisyydestä? 

uusi luku 


Palaute on ollut valtaosin positiivista. Me tähtäsimme 

siihen, että heti pystytään lainaamaan 

ja palauttamaan. Ensimmäisenä päivänä ovesta 

tuli sisään naisopiskelija vetäen kahta matkalaukkua 

perässään. Kysyin oliko hän innok- 

Kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen, vuosien 

hanke on vihdoin valmis ja kirjasto käyttäjien 

valtaama – miltä nyt tuntuu? 

Upealta. Kun avasimme ovet ensimmäisenä 

päivänä, oli se todellinen ”once in a lifetime” 

-hetki. Laskimme 8700 kävijää. Ovi meni melkein 

jumiin, kun opiskelijat rynnivät siitä sisään. 

Kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen. 

33

kaana asiakkaana tulossa suoraan lentokentältä 

kirjastoon, mutta hän olikin palauttamassa graduaineistoaan. 

Eli peruspalveluiden toimivuutta 

testattiin toden teolla heti ovien auettua! 


Onko vielä jotakin hiottavaa? 

On tietenkin. Esimerkiksi fillaritelineen puuttumisesta 

pääsisäänkäynnin edestä on huomautettu. 

Kolmoskerroksen aulasta löytyy flappitaulu, 

johon jokainen voi kirjata unelmiaan ja 

toiveitaan. 

Ajatuksena on, että tämä on ns. beta-kirjasto. 

Kirjaston ei tulekaan olla koskaan valmis 

vaan sitä kehitetään asiakaspalautteen mukaan. 

Entä kirjaston henkilökunta, miten heidän 

työnsä on muuttunut? 

Wow-hetken tarjoaa näkymä yläkerroksiin pääsisäänkäynniltä. 


Kukkapuron keinutuoleissa kelpaa kiikutella. 

Tehtäväkuviot ovat muuttuneet, mutta kaikilta 

on löytynyt intoa tarttua uuteen. Muuttoprosessi 

alkoi jo keväällä 2011, kun alettiin kartoittaa 

mitkä kirjat 1.5 miljoonasta pitää muuttaa. 

Muuton aikana eri tiimit lähtivät omilta 

tonteiltaan tutustumaan toisiinsa, kun tarroitettiin, 

pakattiin ja hyllytettiin yhdessä. Elokuussa 

IFLA:an mennessä kaikki oli jo hyllyssä. Kun 

ensimmäisenä päivänä kuulimme ennätysmäisestä 

kävijämäärästä, oli ilo ja ylpeys suuri – 

henkilökunta antoi spontaanit aplodit itselleen. 


Käyttäjien ideat ja ajatukset ovat olleet keskeisessä 

asemassa uuden kirjaston palvelujen 

suunnittelussa, Älyllistä designia -hankkeen 

myötä. Miten kirjaston palveluita on muutettu? 

Hankkeen avulla mietimme tapojamme viestiä 

kirjaston palveluista asiakkaille. Esimerkiksi kirjastojargonia 

on pyritty poistamaan. Tavalliselle 

asiakkaalle termi ”kaukopalvelu” ei välttämättä 

kerro mitään. Toinen muutos on äänivyöhykeajattelu 

eli eri symboleilla ohjaamme asiakkaita 

eri tiloihin, on hiljaista tilaa ja ryhmätyöskentelytilaa. 

Tätä ennen on ajateltu, että asiakkaat 

tietävät missä saa puhua ja missä ei, mutta se ei 

pidä paikkaansa. Nyt asiakas ei tunne tekevänsä 

väärin, koska volyymitasoista selkeästi viestitään. 

Mutta tämä on prosessi, kehitämme palveluita 

vielä pitkään. 

35


Tumman, ankarankin julkisivun takana avautuu valoisa ja avara tila. 

Mitä sanoisit skeptikoille, joiden mielestä 

kirjastot kuuluvat menneeseen maailmaan? 

Ei se kirja niin helposti kuole. Meidän tulee 

vastata yliopiston tarpeisiin ja valtaosa materiaalista 

on yhä painetussa muodossa. 

Eikä kirjasto ole vain kirjavarasto. Kirjastot 

tarjoavat myös erilaisia oppimisympäristöjä. 

Sitä paitsi meillä on valttikortti! Kaisa-talon 

yksi punainen lanka on muunneltavuus. Jos 

kirjaston tarpeet muuttuvat ja tarvitaan olohuonemaisempaa 

ympäristöä, tila antaa pohjaa 

muunteluun. 

Sitten Kaiponen esittelee kirjaston tärpit eli 

Yrjö Kukkapuron keinutuolit ja valtavan ikkunan, 

jonka edessä voi antaa ajatuksilleen aikaa. 

Seitsemännestä kerroksesta löytyy ehdoton kohokohta. 

Tieteellisten aikakauslehtien lukusalista 

pääsee ulos terassille, jolta avautuu näkymä 

Kansalliskirjaston kupolin ylle ja horisontissa 

siintävälle merelle. Kerroksia alaspäin kavutessamme 

näemme Kukkapuroissa keikkumassa 

pari pikkupoikaa suurten ajattelijoiden sijaan. 

Kaiponen naurahtaa, että valoa tulviva ikkunakin 

on jo ehditty ristiä arkisesti ruotsinlaivaksi. 

Tässä onkin Kaisa-talon viehätys ja vetovoima. 

Kirjasto on avara ja valoisa kohtaamispaikka, osa 

arkea ja kaikille avoin. Arkkitehtuuria ja designia 

on käytetty oikeiden ihmisten tarpeita ja hyvinvointia 

ajatellen. 

Mutta miten kirjasto on selvinnyt tulikokeestaan? 

Sen näkee kolmannen kerroksen lainauksen, 

palautuksen ja tiedonhaun ”nopealla vyöhykkeellä”. 

Täällä kirjaston arki on täydessä vauhdissa ja 

se toimii. Opiskelijat etsivät kuumeisesti kurssikirjojaan 

ja tyynen rauhallinen kirjaston henkilökunta 

opastaa ystävällisesti asiakkaitaan. Mutta 

kuhinan keskellä tila onnistuu myös pysäyttämään. 

Pääsisäänkäynnin luona moni jähmettyy 



Moni kaivaa esiin kameran, ei kirjastokorttia. 

paikoilleen, jää suu auki ja niska kenossa ihailemaan 

näkymää rakennuksen yläkerroksiin. Eikä 

kaiva esiin kirjastokorttia vaan kameran. 

Ajatuksena on, että tämä on 

ns. Beta-kirjasto. 

Mitä pidät uudesta kirjastosta? 

Kuvat ja teksti: Suvi Kingsley 

Elina Korhonen, 34v, 

jatko-opiskelija 

Pidän erityisesti hiljaisista lukutiloista, 

joissa ei saa puhua 

eikä edes käyttää tietokonetta. 

Niitä saisi vaan olla enemmän, 

ne ovat melkein aina täynnä. 

Matti Mikkelä, 29v, 

opiskelija 

Tämä on arkkitehtuurises ti 

hauska tila. Ja rauhallinen, 

vaikka vilisee ihmisiä. En ole 

varma kuinka hyvin nojatuolit 

ja keinutuolit soveltuvat opiskeluun. 

Anita Mackay, 34v, 

tutkijakoulutettava 

Olen käymässä Australiasta ja 

on mahtavaa saada käyttää kirjastoa 

ja tietokantoja, vaikka en 

olekaan tämän yliopiston opiskelija. 

Harmi silti, että täällä ei 

ole tietokoneita niille, joilla ei 

ole kannettavaa mukana. 

37

”Kaisa, 

akka nuuskanaa 

Aleksis Kivi kuvasi Rajamäen rykmentin laulussa mustalais- 

Kaisaa, joka harjoitti kuppausta ”askarrellen saunanlöylys keskel 

ämmäparvee”. Mutta mistä kuppaus on saanut alkunsa ja mihin 

sen suosio on vuosisatojen mittaan perustunut? Tätä lähdemme 

kysymään ”kuppaustohtori” tai ”sarvitohtori” Hindrik Strandbergilta, 

joka kesäkuussa väitteli aiheesta ”Koppning i Finland 

fram till mitten av 1900-talet”. 

Kysymykset Esko Rahikainen 


ma, imeskelee sarvee” 

Kuppaus kansanparannuskeinona – Hindrik Strandbergin haastattelu 

Kupparimummo imee sarvia kiinni kupattavan selkään. 

Kuva on otettu Liperiläisessä saunassa vuonna 

1931. Museovirasto, Kansatieteellinen kuva-arkisto, 

valok. Ilmari Manninen. 

39

Mistä kiinnostuksesi kuppaukseen ja sen 

histo riaan on peräisin? 

Vuonna 1975 esimieheni professori Harald Teir 

ehdotti Helsingissä pidetyn 5. pohjoismaisen 

lääketieteen historian kongressin jälkeen, että 

ryhtyisin tutkimaan käsityksiä verestä kansanlääkinnässä. 

Olin silloin assistenttina Lääketieteen 

historian museos sa, joka sijaitsi Kirurgisen sairaalan 

kupeessa. Samalla Teir kuitenkin varoitti 

minua siitä, että en ryhtyisi kupattavaksi. 

Milloin näit kuppausta ensimmäisen kerran? 

Tutkimuksen alkuvaiheissa näin kuvia kuppauksesta, 

mutta oltuani 1980-luvulla luennoimassa aiheesta 

Kaustisen kansanlääkinnän keskuksessa näin 

kuppausta käytännössä. Kansanlääkinnän kurssin 

yhteydessä oli keskuksen oman kupparin kuppausesitys 

saunassa. Myöhemmin tutustuin kuppaukseen 

Tuusulassa, missä Uudesta Seelannista tullut 

TV-filmitiimi oli kuvaamassa kuppausta suomalaisessa 

saunassa ja minä olin mukana jonkinlaisena 

asiantuntijana. 

Mikä on kuppauskäsitteen 

etymologia? 

Jo antiikin aikana käytettiin 

eräänlaisia kuparista tai peräti 

lasista valmistettuja erikokoisia kuppeja. Nämä 

kupit lämmitettiin ja kiinnitettiin ihoon sillä 

tavalla, että lämmitetty ilma kupissa jäähtyi ja 

kuppi imi kiinni ihoon. Tästä kuppauskupista (latinaksi 

cucurbita tai ventosa) on tullut nimitys koko 

menetelmälle. Pohjoismaissa käytettiin nimeä 

blodkoppar tai koppesättning. Etymologisen sanakirjan 

mukaan suomen kieleen kuppaaminen on 

lainattu muinaisruotsin sanasta koppa. Menetelmän 

nimi kuppaaminen on jäänyt käyttöön ainakin 

Suomessa siitä huolimatta, että käytettiin lehmän 

sarvista valmistettuja kuppausvälineitä. 

Koko kuppaamisen tapahtumasta 

oli tullut ikään kuin ”syyskarnevaali”, 

kun kuppari saapui kylään 

kuppaamaan kylän naisia. 

Kuva: Timo Huvilinna. 

Kuppaussarvet ovat kautta aikojen olleet toiminnan 

tärkeimmät välineet joiden avulla imettiin pahaa verta 

pois kehosta. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum. 

Mitkä ovat kuppauksen vanhimpia lähteitä? 

Ne löytyvät mielestäni antiikin Kreikasta, jossa 

on kuvia erilaisista ja erimallisista kuppauskupeista, 

muun muassa hopeakolikoiden takana 

noin 300 luvulta eKr., mutta myös muutamista 

kohokuvista. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty 

vanhoja antiikinaikaisia kuparista tehtyjä 

kuppauskuppeja. 

Mihin oppiin tällainen veren juoksuttaminen 

perustuu? 

Koko kuppausmenetelmä periytyy antiikin aikana 

kehitettyyn ns. humoraalipatologiseen oppiin 

(neljän nesteen oppiin). Se on elänyt pitkään, melkein 

nykypäivään asti, vaikka 

William Harvey selvitti 

verenkierron toiminnan ja 

merkityksen jo 1628. 

Sairaudet ihmisessä 

johtuivat siitä, että ihmisessä 

on pahaa verta, joka 

pitää saada ulos joko läheltä särkevää kohtaa kehossa 

tai kauempaa. Tätä hoidettiin erilaisten verenlaskemismenetelmien 

avulla, suoneniskennällä, 

kuppauksella tai iilimatojen asettamisella. 

Mikä ero on kuppaamisella ja suoneniskennällä? 

Kuppaamisella otettiin lähinnä pintaverta ihon alta, 

mutta suoneniskennällä otettiin tietty määrä verta 

suonesta tai suonista eri puolilla kehoa. Samaten iilimadot 

pistettiin imemään verta lähinnä hampai- 


den kohdalta, jolloin hoidettiin 

hammassärkyä. Eli sekä kuppausta, 

suoneniskentää että iilimatojen 

käyttöä on harjoitettu pitkään. 

Kuppaamisessa käytettiin 

myös eräänlaisia veitsiä tai kuppauskirveitä, joilla 

tehtiin reikiä tai viiltoja ihoon ja joista kuppauskuppi 

imi verta. Antiikin aikana on myös harjoitettu 

ns. kuivakuppausta. Kuivakuppaus perustuu 

siihen, että kuppauskuppi asetetaan ihon päälle 

”keräämään” verta ihon alle, mutta ei aiheuteta 

haavoja veren poistamiseksi. Suomessa on harvemmin 

käytetty kuivakuppausta, mutta täälläkin 

menetelmä on tunnettu. 

Onko kuppaamisesta varhaisia piirroksia? 

Antiikin ajalta tunnetaan kohokuvia kuppauskupeista, 

keskiajalta säilyneissä käsikirjoituksissa 

on kuvia kuppauskuppien asettamisesta 

kehoon sekä naiskuppareista. Olaus Magnuksen 

kuuluisassa teoksessa Pohjoisten kansojen historia 

(1555) on kuva kaupunkilaissaunasta, jossa 

mies istuu kuppaussarvet selässään. 

Suoneniskennästä tunnetaan uuden ajan 

alusta olevia kuvia, jossa potilas istuu ja häneltä 

isketään suonta käsivarresta. 

Tunnetaanko Suomesta nimeltä varhaisia 

kuppareita? 

Varhaisin nimeltä tunnettu kuppari oli Pohjanmaalla 

toiminut ”Jöns Kopperen”, joka mainitaan 

jo vuonna 1495. 1600-luvun kuppareista 

tunnetaan tuomiokuntien pöytäkirjoista ”Majsa 

Kåpperska”. Pöytäkirjoissa ei ole kylläkään merkintää, 

että häntä tai muita pöytäkirjoissa mainittuja 

kuppareita olisi tuomittu kuppauksen 

harjoittamisesta. Kuppareitahan oli lähes joka 

kylässä ja kun apua tarvittiin, niin käännyttiin 

heidän puoleensa. Sanottiin, että kupparia pidettiin 

talossa kuin piispaa pappilassa. 

Sanottiin, että kupparia 

pidettiin talossa kuin 

piispaa pappilassa. 

Suosittiko Elias Lönnrot 

kuppausta Talon pojan kotilääkärissään? 

Elias Lönnrot kirjoitti kuppauksesta 

Suomalaisen talonpojan kotilääkärissä 

(1856), mutta enemmän kuitenkin suoneniskennästä 

ja iilimatojen käytöstä. Kuppauksesta 

kirjoittivat jo antiikin aikana Hippokrates, 

Galenos, Paulos von Aegina ja monet muut, 

joiden kirjoja on Kansalliskirjaston kokoelmissa. 

Persialainen Avicenna (tai Ibn-Sina) kirjoitti 

1000-luvulla erilaisista verenlaskemismenetelmistä, 

kup pauksesta, suoneniskennästä ja iilimadoista. 

Teos julkaistiin latinaksi 1564 ja löytyy 

Kansalliskirjaston kokoelmasta. Kuppauksesta 

on kirjoitettu yhä uudelleen 1500-luvulta 

lähtien (Benedictus Olai 1578) aina vuoteen 

1907, jolloin viimeinen Kotilääkärikirja, jossa 

oli kuppausohjeita, ilmestyi. 

Hygienia ja antiseptiikka alkoivat saada laajempaa 

merkitystä vasta 1800-luvun puolivälin 

jälkeen. Miten oli kuppauksen hygienian laita? 

Hyvin harvoin on arkistolähteissä puhuttu 

siitä, että ihmiset olisivat sairastuneet kupparin 

käsittelyssä. Tietysti tämä vaara on ollut 

olemassa, mutta kuppariämmät olivat tarkkoja 

siitä, että käyttivät mielestään puhtaita 

kuppausvälineitä. Sarvet pestiin huolellisesti 

ja otettiin lämpimästä vesiastiasta juuri ennen 

kuppaamista. On myös otettava huomioon, että 

kuppaami nen tehtiin Suomessa yleensä savusaunassa. 

1930-luvulla tehdyt tutkimukset 

osoittavat, että savulla oli savusaunassa puhdistava 

merkitys. Se saunan osa, jossa oli ollut savua, 

oli lähes steriili. 

Mikäli ihmiset olisivat sairastuneet kupparin 

käsittelyssä, niin menetelmän käyttö ei olisi 

jatkunut niin pitkään kuin on jatkunut. Toisaalta 

1800-luvun loppupuolelta tunnetaan muutamia 

41

mainintoja (Finska Läkaresällskapets Handlingar), 

että kuppatauti olisi levinnyt tietyissä tapauksissa 

kuppariämmän instrument tien välityksellä. 

Mihin kehon kohtiin kuppaussarvia laitettiin? 

Kuppaussarvia on laitettu eri puolille kehoa sitä 

mukaan, kun erilaisia vaivoja on pyritty hoitamaan. 

Kasvoihin laitettiin muutamia sarvia (pienempiä), 

jos hoidettiin hammassärkyä. Käsivarsiin 

ja käsiin sekä jalkoihin, pohkeisiin ja pakaroihin 

laitettiin myös sarvia. Niskaan, hartioihin 

ja selkään laitettiin eniten sarvia; selkähän oli oivallinen 

paikka sarvia varten. Yleensä ei laitettu 

sarvia vatsan päälle eikä takapuolen päälle. Kupattava 

oli yleensä nainen ja kuppari oli myös 

nainen (95 %). Lihavat ihmiset sopivat yleensä 

paremmin kupattaviksi kuin laihat. Oli enemmän 

pintaa, johon kiinnittää sarvia. 

Miten itse prosessi kulki? 

Siten, että lämmitetyssä saunassa saatiin verenkierto 

juoksemaan hyvin ja kun potilas oli 

lämmin ja hyvin pesty, hän asettui makaamaan 

penkille, jolloin kuppariämmä rupesi imemään 

sarvi kerrallaan niitä kiinni ihoon. Kuppari pisti 

suunsa sarven yläpäähän ja imi sarvessa olevan 

venttiilin kautta ilmaa sarvesta, jolloin se tarttui 

ihoon kiinni. Hetken kuluttua hän otti sarven 

pois ja rupesi hakkaamaan kuppauskirveellä pieniä 

haavoja ihoon ja pisti nopeasti sarven taas 

kiinni imemällä, jolloin sarvi imi verta haavoista. 

Kun sarvi oli täyttynyt verestä, se putosi pois tai 

sitten se otettiin pois. Sarvessa oleva tumma paha 

veri kaadettiin johonkin sopivaan astiaan tai 

sitten se valui saunan lattialle. Yleensä veren tulo 

lakkasi haavoista itsestään ja kuppari rupesi sen 

jälkeen pesemään haavoja vedellä ja saippualla. 

Lopuksi jotkut kupparit laittoivat saippuaa, 

vaasan- tai ryssänsaippuaa, haavojen päälle, jotta 

haavoista ei jäisi jälkiä. 

Oliko riskiä, että verta juoksutettiin liikaa ja 

kupattavan verenpaine laski riskirajalle? 

Kuppari tiesi yleensä tarkkaan miten paljon verta 

hän otti kehosta. Yleinen sääntö oli, että niin paljon 

kupattiin, että paha veri oli saatu kokonaan 

pois. Veren määrää ei koskaan mitattu. Se olisikin 

ollut vaikeampi juttu, koska verta oli valunut lattialle 

ja sarvia oli eri kokoa. Arkistoaineistossa on 

hyvin harvoin mainintoja siitä, että kupattava olisi 

pyörtynyt saunassa verenlaskemisen yhteydessä. 

Kuppaussarvien sijoituksilla on tuskin mitään 

tekemistä akupunktiopisteiden kanssa. 

Ei Suomessa. Kuppari tiesi suullisen perinteen 

mukaan mihin hän pisti sarvensa. Tämä on mielestäni 

vanha perinne, joka on kulkenut antiikin 

ajoista nykypäivään saakka. Sarvet laitettiin kehon 

särkeviin kohtiin, mutta joskus myös kauemmaksi 

särkevistä paikoista. Esimerkiksi hammassärkyä 

on kupattu jaloista tai käsistä. 

Miten paljon kuppaussarvia saattoi yhdessä 

potilaassa kerrallaan olla? 

Käytössä oli erilaisia sarviryhmiä. 1–5 sarvea laitettiin 

kasvoihin, seuraavaksi 5–10 sarvea, jotka laitettiin 

eri puolille kehoa. Eniten käytettiin 10–20 

sarven ryhmää, joka laitettiin yleensä selkään. Vielä 

enemmän sarvia laitettiin, jos koko kehoa kupattiin. 

Oli sellaisiakin kuppareita, jotka käyttivät peräti 

neljääkymmentä sarvea kerralla siten, että laskettiin 

kuinka monta kertaa sama sarvi oli kiinnitetty 

kehoon. Pientä kerskailun makua oli tässäkin. 

Voiko kuppauksen sosiaalista kohtaamista ja 

juttelun merkitystä rinnastaa hierontaan tai 

parturi-kampaajalla käyntiin? 

Kyllä, nimenomaan. Arkistoaineistossa kerrotaan 

usein miten mukava kuppari oli, kun hän jutteli 


kupattavan kanssa. Koko kuppaamisen tapahtumasta 

oli tullut ikään kuin ”syyskarnevaali”, 

kun kuppari saapui kylään kuppaamaan kylän 

naisia, jotka kokoontuivat kupattaviksi. Oli 

pakko käydä kupparilla laskemassa pahat veret 

pois, kun kuppari kerran oli tullut kylään. 

Kuva: Timo Huvilinna. 

Käytetäänkö kuppausta kaikkialla 

maailmassa? 

Tietojeni mukaan kyllä. Kyseessä on oletettavasti 

perinne, joka on syntynyt eri puolilla 

maailmaa riippumatta erilaisista kontakteista 

kansojen välillä. 

Mikä on tilanne tänään? 

En uskalla sanoa muuta kuin, että kuppausta 

käytetään ainakin Suomessa ns. vaihtoehtoisen 

lääkinnän piirissä, joten menetelmä siis 

elää. Perinne oli 1960-luvulla lähes katkeamassa, 

mutta on nyt saanut uutta nousua. Jotkut 

silloisista vanhoista kuppariämmistä olivat vielä 

elossa ja siirsivät taidon nuoremmille kuppauksesta 

kiinnostuneille naisille. Sittemmin on 

eri puolilla Suomea järjestetty kuppauskursseja. 

Joulukuussa 2011 kävin Harjun saunassa Helsingissä 

ja totesin, että siellä harjoitettiin edelleen 

kuppausta. 

Miten terveysviranomaiset suhtautuvat 

nykyisin kuppaamiseen? 

Tähän on hyvin vaikea sanoa mitään, koska tämähän 

on kompetenssini ulkopuolella. Mutta 

uusimmissa julkaisuissa kuppauksesta ei puhuta 

mitään, saati että kuppaaminen olisi kielletty. 

Kuppauskursseja on järjestetty ja se, joka haluaa 

kupattavaksi voi hakeutua kupparin luo. Nykypäivänä 

tähdennetään välineiden puhtautta 

ja myös kuppari huolehtii infektioista ja muista 

vaaroista käyttämällä kirurgisia käsineitä. 

Hindrik Strandberg väitöstilaisuudessa 15.6.2012 

Arppeanumin auditoriossa. 

Missä määrin Kansalliskirjaston kokoelmat 

olivat avuksi tehdessäsi tutkimustasi ja kirjoittaessasi 

väitöskirjaasi? 

Tutkimukseni perustuu sekä Helsingissä että 

Turussa olevan laajaan arkistoaineistoon. Myös 

Kansalliskirjaston kokoelmat ovat olleet erittäin 

suureksi avuksi, ilman näitä kokoelmia olisin 

tuskin pystynyt kirjoittamaan aiheesta näin 

laajasti. Olen jo maininnut lähinnä antiikinaikaisia 

lääketieteen kirjoittajia, mutta olen toki 

käyttänyt myös myöhemmiltä aikakausilta olevia 

teoksia. Kansalliskirjastossa on niitä joko alkukielillä 

tai käännöksinä. Kirjaston laaja almanakkakokoelma 

on ollut minulle myös avuksi. 

Paljon käyttöä on ollut myös eteläisen lukusalin 

sanakirjakokoelmalla. 

Hindrik Strandberg toimi vuosina 1970–2005 lääketieteen 

historian laitoksella ja lääketieteen museossa 

assistenttina ja vuodesta 2003 intendenttinä 

Helsingin yliopistomuseossa, Arppeanumissa. 

43

K i r j a k a t s a u s 

Kansalliskirjastolle 

vihdoin oma historia 

Rainer Knapaksen Tiedon valtakunnassa jäljittää Kansalliskirjaston 

värikkäät vaiheet Turun Akatemian palosta aina nykyhetkeen asti. 

Teksti: Vesa Kautto, FT, ylikirjastonhoitaja (el.) 

Miksi kansakunnan kulttuuriperinnön 

tallentajan historiaa ei ole kirjoitettu? 

Kansalliskirjaston vuosisataisen 

toiminnan kokonaisesityksen puuttuminen 

sai ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin 

perustamaan historiaprojektin vuonna 2007. 

Projektin ohjausryhmään kutsuttiin muun muassa 

aiempi ylikirjastonhoitaja Esko Häkli ja 

emeritusprofessori Matti Klinge. 

Helsingin yliopisto myönsi Kansalliskirjaston 

historian laatimiselle kolmivuotisen 

rahoituksen vuoden 

2008 alusta. Myös säätiöiltä 

saatiin tukea. Kirjoittajaksi 

valittiin fil.lis. Rainer Knapas. 

Hänet tunnetaan arvostettuna 

tutkijana ja opettajana sekä lukuisten teosten 

kirjoittajana ja toimittajana. 

Knapas kirjoitti teoksen ruotsiksi ja dosentti 

Liisa Suvikumpu käänsi sen käsikirjoituksesta 

suomeksi. Molemmat versiot ilmestyivät 

kesäkuussa 2012. Ruotsinkielisen teoksen 

Kunskapens rike : Helsingfors universitetsbibliotek – 

Nationalbiblioteket 1640–2010 julkaisi Svenska 

litteratursällskapet i Finland ja suomenkielisen 

Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto 

– Kansalliskirjasto 1640–2010 Suomalaisen 

Kirjallisuuden Seura. Kumpikin laitos on laajuudeltaan 

461 sivua. Runsas kuvitus on hyvin 

valittu ja teknisesti korkeatasoinen. 

Millään eurooppalaisella 

kirjastolla ei tulisi olemaan 

kauniimpaa kirjastoa. 

Kirjaston historiassa joudutaan tarkastelemaan 

monia seikkoja: kirjaston tehtäviä, organisaatiota, 

yksiköitä ja taloutta, henkilökuntaa, kokoelmia, 

tiloja, käyttöä jne. Esimerkiksi tilat saavat Knapakselta 

paljon huomiota. Turun Akatemian kirjaston 

rakennus ei suojannut teoksia palolta. Suunniteltaessa 

uutta kirjastorakennusta Helsinkiin paloturvallisuuteen 

kiinnitettiinkin erityistä huomiota 

pieniä yksityiskohtia myöten, esimerkiksi ikkunaluukut 

ja salien väliset ovet tehtiin rautalevystä. 

Mutta arkkitehti C. L. Engel 

painotti myös esteettisiä seikkoja 

ja oli jo piirustusvaiheessa 

suunnitelmaansa tyytyväinen. 

Engelin mukaan millään eurooppalaisella 

yliopistolla ei 

tulisi olemaan kauniimpaa kirjastoa. 

Useimmille lukijoille lienevät tuntemattomia 

ne lukuisat lisärakennussuunnitelmat, joita 

1900-luvun alkupuolella tehtiin. Rotundan suunnittelija 

Gustaf Nyström piirsi 1914 lukusalisiiven 

kirjastokortteliin. Sen tieltä olisi purettu anatomian 

ja farmasian laitosrakennukset. Oli vahinko, että 

Nyströmin suunnitelmaa ei toteutettu, kirjasto 

joutui kärsimään pitkään tilanpuutteesta. 

Kansalliskirjaston kokoelmien muotoutumisesta 

Knapas luo valaisevan ja kiinnostavan kuvan. 

Ulkomaista tieteellistä kirjallisuutta on hankittu 

yliopiston tarpeisiin koko kirjaston historian ajan. 

Vähitellen hankinnan ala supistui humanistisiin 


Fredrik Tengström, Vuer 

af Helsingfors år 1838. 

Kirjasto valmistui 1840. 

Päävartio pylväikköineen 

korvattiin portailla 1839. 

Kansalliskirjasto. 

ja yhteiskuntatieteellisiin julkaisuihin. Turussa H. 

G. Porthan teki määrätietoista työtä kaiken Suomessa 

painetun, suomalaisten kirjoittaman ja Suomea 

käsittelevän kirjallisuuden kokoamiseksi. F. 

W. Pipping uurasti kansalliskokoelman uudelleen 

luomiseksi. Venäjän kirjallisuuden vapaakappaleoikeus 

vuosina 1820–1917 synnytti slaavilaisen kirjallisuuden 

arvokkaan kokoelman, jota täydennettiin 

vallankumouksen jälkeen ostoin ja vaihdoin. 

Slaavilainen kirjasto on houkutellut Helsinkiin 

monia ulkomaisia tutkijoita. 

Venäjältä Aleksanterin yliopiston kirjasto 

sai 1800-luvun alkupuolella lahjoituksina paljon 

kirjallisuutta. Ostamalla hankittiin Ruotsista 

A. E. Nordenskiöldin kirjasto ja karttakokoelma, 

eräs maailman hienoimpia. Voutien tilikirjojen 

kansista kerätyt pergamentit valaisevat Suomen 

keskiajan kulttuuria. Lukuisten merkkihenkilöiden 

yksityisarkistot ovat päätyneet Kansalliskirjastoon. 

Huomattava lahjoitus oli, että Sibeliuksen 

perikunta antoi omistamansa säveltäjän 

nuottikäsikirjoitukset kirjastolle, jossa nyt toimitetaan 

tieteellistä editiota Jean Sibelius Werke. 

Knapas luonnehtii vivahteikkaasti kirjaston 

johtajia ja muuta henkilökuntaa. Johtajina näyt- 

tää olleen 1800-luvun puolella varsin originelleja 

henkilöitä. Toisaalta Arvid Hultinin juhlakirjan 

onnittelijaluettelo 1915 on vaikuttava: 

”se kuvaa huomattavia akateemisia ja intellektuelleja 

voimavaroja, joita yliopiston kirjastoon 

oli karttunut”. Itsenäisyyden aikana kirjastolla 

on ollut kyvykkäitä johtajia: Georg Schauman, 

Lauri O. Th. Tudeer, Jorma Vallinkoski, 

Esko Häkli ja Kai Ekholm. Häkliä Knapas kutsuu 

Suomen ylikirjastonhoitajaksi, Ekholmia 

ylikirjastonhoitajaksi verkostojen maailmassa. 

Heidän johdollaan Kansalliskirjasto on saavuttanut 

johtavan aseman Suomen kirjastojen 

elektronisten tietopalveluiden alalla. 

Knapaksen esitystapa on jäntevä hänen 

luonnehtiessaan henkilöä tai kokoelmaa. Mutta 

kun kyseessä on laajan prosessin kuvaus, esitys 

ei ole aivan yhtä selkeä. Kirjastomaailman viime 

vuosikymmenien kehityksen selvittäminen 

onkin vaativa tehtävä. Joka tapauksessa kirjoittajaa 

ja Kansalliskirjastoa ja sen ystäviä on syytä 

onnitella. Kirjaston pitkä, monivivahteinen ja 

ansiokas historia on saanut arvoisensa kuvauksen, 

johon kannattaa tutustua. 

45

Kirjastot – 

ajatelkaa toisin! 

Mitä on RDF? Mitä on RDA? Entäs 

metatieto ja semanttinen web? 

Ne ovat kaikki osa 

kirjastoluettelointia. 

Teksti: Liisa Savolainen, 

tutkimuskirjaston johtaja, Kansalliskirjasto 

Kaikki alkaa digitalisoitumisesta 

Kaiken lähtökohtana on digitalisoituminen. Pikku 

hiljaa – viimeisten 10–15 vuoden kuluessa – 

olemme ottaneet käyttöömme uusia työvälineitä, 

työprosessimme ovat muuttuneet, samoin tapamme 

lähettää ja ottaa vastaan informaatioita 

sekä tapamme olla yhteydessä toisiin ihmisiin. 

Työmme ja vapaa-aikamme ovat muuttuneet. 

Vaikka muutosta on vaikeaa huomata, niin vähitellen 

se on hiipinyt elämäämme. 

Kirjastoissa digitaalinen maailma on tarkoittanut 

e-aineistoja ja verkkopalveluja. Kuitenkin 

kirjastojen perinteinen tehtävä, tiedon 

järjestäminen – luettelointi eli metatiedon 

tuottaminen – on säilynyt. Korttiluetteloinnin 

innovaatio tehtiin 1800-luvun lopussa ja 

1960-luvulla siirryttiin tietokantoihin. 

Mitä on kirjastoluettelointi? 

Kirjastojen luetteloinnin tavoitteena on löytää 

sekä luetteloinnin kohteen – vaikkapa kirjan - 

sisältämä informaatio että itse objekti asiakkaan 

käyttöön. Tietokannat ovat tehokas tapa työstää 

isoa määrää määrämuotoista dataa. Miljoonien 

kirjojen 

sisältämää 

informaatiota 

ja sijaintia voidaan 

helposti hallita tietokannalla. 

Määrämuotoisen datan 

tallennus edellyttää kuitenkin tietokannan 

käyttäjältäkin datan tallennuksen periaatteiden 


ymmärtämistä, ainakin, jos ha lu aa tehdä hakuja 

tehokkaasti. Kirjastotietokannat eivät myöskään 

vielä toimi aidosti verkkoresursseina, vaan käyttäjän 

on kirjastoaineistoja löytääkseen löydettävä 

ensin oikea tietokanta. 

Ei vain dataa, vaan laatudataa 

Erityisesti kansalliskirjastojen tehtävänä on rakentaa 

kansallista kirjastodatan infrastruktuuria: 

muun muassa kuvailla koko kansallinen julkaisutuotanto, 

ylläpitää kirjailijoiden nimimuotoja, 

lehtien julkaisuhistoriaa. Tällainen laatudata on 

kovaa valuuttaa digitaalisessa maailmassa, jossa 

yhtäkkiä tuotetaan valtavasti informaatiota 

ilman strukturoitua rakennetta tai historia- ja 

kontekstitietoa. 

Kohti Tim Berners-Leen visiota 

Informaatio- ja datamassan järjestämiseksi Tim 

Berners-Lee, internetin keksijä, on kehitellyt 

vision semanttisesta webistä www-palvelun 

laajennukseksi. Ajatuksena on mallintaa dataa 

konelukuiseksi ja rakentaa käsitteiden välille 

merkityssuhteita. Verkon sisältöjen – englanniksi 

”resource” – jäsentämisessä ja kuvailussa 

käytetään metakieliä ja standardeja. Näin mallinnettu 

data ei ole pelkästään merkkijonoja, 

vaan tietyt merkkijonot myös merkitsevät jotakin. 

Niille on rakennettu konelukuiset tunnisteet, 

joita ylläpidetään yhteiskäyttöisissä (kansainvälisissä) 

rekistereissä. Tunnisteiden avulla 

verkon sisältöjen välille rakennetaan linkkejä. 

Ajatelkaa toisin! 

Kirjastojen dataa – tietokantoihin 

tallennettuja 

kuvailuja eli luettelointitietueita 

– kutsutaan 

usein 

laatudataksi. 

Datan 

tallennuksessa 

käytetään 

yhteisesti 

sovittuja standardeja. 

Pyrkimyksenä on tasalaatuisuus 

ja yhteensopivuus. 

Kuva internetistä vuodelta 2005. The Opte Project, 

Creative Commons. 

Semanttisen webin evankelista Richard Wallis 

kehottaa kirjastoja ajattelemaan uusiksi. Lopettakaa 

tietueiden rakentaminen ja ryhtykää 

linkittämään käsitteitä, kuuluu hänen julistuksensa. 

Kansalliskirjastojen kansainvälinen verkosto 

onkin ryhtynyt valmistelemaan kirjastoaineistojen 

luettelointisääntöjä avoimen linkitetyn 

datan ja semanttisen webin maailmaan. Semanttisessa 

webissä yksi resurssien kuvailun ja 

rakenteistamisen tietomalli on RDF (Resource 

Description Framework). Kirjastoaineistojen 

kuvailuun sovellettua kuvailustandardia kutsu- 

47

taan lyhenteellä RDA eli Resource Description 

and Access. 

Ihmiskielestä konelukuista 

RDF-tietomallilla ihmisten kieltä mallinnetaan 

konelukuiseksi. Kirjaston kuvailussa se tarkoittaa, 

että kuvailun eri elementit (teos, tekijä, julkaisija, 

kuvailutermit) tunnistetaan ja rekisteröidään 

metatietovarantoihin. Tunnistamista ja 

rekisteröintiä tukee konelukuisen tunnisteen 

antaminen elementin termille. 

Tunnistetut elementit saavat merkityksen 

ja niitä linkitetään keskenään. Luetteloija saattaa 

tunnistaa vaikkapa merkkijonon ”Linna” ja 

määritellä sen tarkoittavan kirjailijaa, joka puolestaan 

linkitetään merkkijonoon ”Tuntematon 

sotilas”. ”Tuntematon sotilas” -merkkijonon 

hän tunnistaa kirjalliseksi teokseksi, johon kuvailija 

voi edelleen linkittää tunnistetun asiasanan 

”sotakirjallisuus”. Toisen ”linna” -merkkijonon 

luetteloija tunnistaa tarkoittavan rakennusta 

ja liittää tähän konelukuisen asiasanatunnisteen 

”linnat” (suositeltu asiasana linna-rakennuksia 

kuvaaville sisällöille). Konelukuinen 

tunniste on kielineutraali, joten sama tunniste 

on todennäköisesti liitetty myös englannin, 

saksan ja vaikkapa kiinankielisiin elementteihin 

ja sitä kautta resursseihin samasta aihepiiristä. 

Käytännössä siinä vaiheessa, kun kirjastojen 

arjessa tehdään RDA-standardin mukaista 

luettelointia, on luetteloijalla jo käytössään laajat 

metadatavarannot, joista hän poimii tarvitsemansa 

elementit ja linkittää niitä keskenään. 

RDA tarjoaakin luettelointiin tehokkuutta, kun 

valmista mallinnettua dataa on käytössä avoimesti. 

Kirjaston seinät katoavat 

Kansalliskirjastojen kansainvälisenä tehtävänä on 

kuvailla oman alueensa julkaistu intellektuelli 

tuotanto. Tästä syystä ainakin suurimpien maiden 

kansalliskirjastoilla on valmiina laatudataa 

semanttista mallinnusta ja avaamista odottamassa. 

Kansallisbibliografioiden auktoriteettitietokantojen 

tai asiasanastojen RDF-mallintaminen 

antaa pohjan metadatarekistereille tai täydentää 

jo käytössä olevia rekistereitä. Muun muassa 

Saksan, Ranskan ja Britannian Kansalliskirjastot 

ovat avanneet omaa dataansa. Suomen tavoitteena 

on kansallisbibliografiadatan mallintaminen 

vuosina 2014–15. 

Tulevaisuuden luettelointityöhön tulee kaksi 

selvää muutosta: työtä tehdään entistä enemmän 

verkostona ja työ on kansainvälistä. Luetteloijan 

katse ei enää kohdistu kirjaston sisälle, 

vaan työ on entistä enemmän älyllisten ja taiteellisten 

teosten ja niiden eri manifestaatioi den 

tunnistamista ja linkittämistä. 

Avatessaan datansa avoimeen käyttöön kirjastot 

tulevat näkyville verkkomaailmaan. Samalla 

kun muut toimijat voivat hyödyntää kirjastojen 

tuottamaa dataa, tapahtuu sama toisinpäin. 

Parhaassa tapauksessa eri tiedonmallintajat voivat 

yhdistää voimansa yhteisen infrastruktuuripalvelun 

tuottamiseksi. Mitä vielä saammekaan aikaa 

kirjastodatalla? 

Kansalliskirjaston kaksi metadataprojektia: 

RDA-projektin tavoittena on RDA-standardin käyttöönotto suomalaisessa kirjastoaineistojen kuvailussa 

vuonna 2015. Projektipäällikkönä on kirjastonhoitaja Marjatta Autio-Tuuli. 

Kansallinen metatietovaranto tarjoaa suomalaisille kirjastoille yhteisen työskentely- ja toimintaympäristön. 

Tavoitteena on yhtenäiset luettelointikäytännöt ja data. Tämä avaa mahdollisuuden datan mallintamiseen 

ja avaamiseen RDA-standardin käyttöönoton yhteydessä. 


Keskiajan lumoa Taiteiden yössä 

Kirjava keskiaika –näyttelyn asiantuntijaryhmä kertoi pergamenttien 

tutkimisesta. 

Kuvaa: Kari Timonen 

K 

eskiaika kiehtoi Kansalliskirjaston Taiteiden 

yössä elokuussa. 

Tapahtuma oli todellinen yleisömenestys, 

tuolit eivät riittäneet ja seisomatilakin 

tahtoi loppua. Suuri osa kävijöistä 

oli ensikertalaisia. Ja kun Schola Sancti 

Henrici -lauluyhtye esitti Kupolisalin ylimmältä 

parvelta Pyhän Henrikin legendaan 

liittyvää gregoriaanista musiikkia Kansalliskirjaston 

pergamenttikokoelmasta, oli 

sali tupaten täynnä hartaannäköisiä kuulijoita. 

Yleisöllä oli myös tilaisuus tutustua 

Kirjava keskiaika -näyttelyn upeisiin pergamentteihin 

ja kuulla näyttelyn asiantuntijaryhmältä 

pergamenttien tutkimisesta. 

Dosentti Tuomas Heikkilän aiheena oli 

”Linnunsulkia ja harakanvarpaita, kärpäsenjalkoja 

ja kotikaljaa. Kirjallisuutemme 

keskiaikaiset juuret”. Tutkija Jesse Keskiaho 

kertoi Naantalin luostarin kirjoista ja 

tutkija Jaakko Tahkokallio kirjatuonnista 

1100-luvulla. 

Kiinnostusta herätti myös konservaattori 

Marleena Vihakaran esitys keskiaikaisten 

pergamenttien konservoinnista 

Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa 

Mikkelissä. Lisäksi yleisöllä 

oli mahdollisuus tutustua kirjansidontaan 

kirjansitojamestari Rudolf Sommerin ja 

kirjansidonnan opettaja Seppo Seppälän 

”työpajassa”. Oli tilaisuus myös kosketella 

nykyajan pergamenttia ja kokeilla sulkakynällä 

kirjoittamista. 

Keskiajan lumoista Taiteiden yön kävijä 

saattoi vielä siirtyä Kansalliskirjaston 

sisäpihalle yhteislaulun nautintoon Ajopuut-yhtyeen 

säestyksellä. 

Inkeri Pitkäranta, 

kulttuurikoordinaattori. Kansalliskirjasto 

K i r j a s t o s s a t a p a h t u u 

49 49

N ä y t t e l y j ä j a t a p a h t u m i a 

Valokuva: C-G. Hagström, WSOY:n arkisto 

Kahvilassa & 

Agricola-huoneessa 

5.10.2012 – 14.1.2013 

Onnellinen mies – Sankar´ jylhän kuusiston 

Arto Paasilinna 70 vuotta 

Juhlanäyttely Kansalliskirjastossa 

Neuvokas kansanmies voittaa systeemin 

49 kirjaa, yli 50 käännöskieltä 

Arto Paasilinnalla on 259 ulkomaista käännössopimusta. 

Yhtä käännösteosta lukuun ottamatta 

kaikki Paasilinnan teokset ovat Kansalliskirjaston 

kokoelmissa. Kansalliskirjastolla lieneekin 

maailman laajin Arto Paasilinna -kokoelma, 

kun siihen kuuluvat luonnollisesti myös Paasilinnan 

kaikki suomenkieliset romaanit ja tietoteokset. 

Tästä aineistosta ja Paasilinnan kustantamon 

WSOY:n arkistoista on nyt syntynyt 

näyttely, joka tarjoaa sekä kirjailijan elämäkertatietoa 

että mahdollisuuden kurkistaa kansainväliseen 

menestykseen ja vertailla teosten kansitaidetta 

eri maissa. 

Suomessa Arto Paasilinnaa pidetään kansankomedian 

taitavana veijarikirjailijana, mutta 

Keski-Euroopassa lohtua, rohkeutta ja ajatuksia 

antavana luontofilosofina. Kansitaide kertoo 

kuinka samaa romaania on tarjottu yleisölle 

hupailuna ja filosofisena teoksena. Kansitaide 

on aina ennakkoviesti, jolla kustantaja määrittelee 

kirjan ja kirjailijan. Esimerkiksi italialainen 

Iperborea on käyttänyt elegantin hillityissä 

Arto Paasilinnan romaanien kansisuunnittelijana toimi 

vuosia tunnettu ja arvostettu kirjagraafikko, kuvittaja 

ja kuvataitelija Pekka Vuori. Hänen maalaamansa 

muotokuva Arto Paasilinnasta paljastettiin WSOY:ssä 

vuonna 1994. 

kansissaan Ruotsin ”kultakauden” tunnetuimman 

luontomaalarin Bruno Liljeforsin talvikuvia, 

joissa vilahtaa jänis tai kettu. 

Näyttelyn otsikko Onnellinen mies on yksi 

Arto Paasilinnan rakastetuimmista teoksista. Siltainsinööri 

Jaatiseen haluaa moni Suomen mies 

samastua, ei vähiten kirjailija itse. Läpi romaanien 

kulkee sama juonne, neuvokas kansanmies 

voittaa systeemin. Pääteeman rinnalla risteilee 

pohjoisen metsän ja koko luomakunnan ylistys. 

Karhut, ketut, jänikset ja suomenhevonen ovat 

isossa osassa Paasilinnan laajassa tuotannossa. 

Metsän poika tahdon olla, 

sankar´ jylhän kuusiston. 

Aleksis Kiven Metsämiehen laulun säe näyttelyn 

otsikossa kertoo siitä maisemasta, jossa Paasilinnan 

suurperhe kasvoi sodanjälkeisessä Suomessa 

Lapin läänin Tervolassa ja siitä missä Arto Paasilinna 

on yhä eniten kotonaan. Suomalainen 

kuusimetsä on hänen ”rosebudinsa”. Menestys 

on antanut kirjailijalle mahdollisuuden matkustella 

laajasti ja toteuttaa kaikki unelmat, aina hän 

on kuitenkin palannut Suomeen rakentamaan 

taloa metsän keskelle. 

Arto Paasilinna 70 vuotta -juhlanäyttely on toteutettu 

WSOY:n kirjallisuussäätiön tuella. Näyttelyn sisällön 

suunnittelija ja käsikirjoittaja on kirja-alan tiedottaja 

Katri Wanner. 

50 Kansalliskirjaston Kansalliskirjasto-lehti tiedotuslehti 3 1 2012

Kuva: Jari Soini 

Rotundassa 

2.11.2012 – 9.2.2013 

Pääkaupunkilaiset: tulijat, näkijät, kokijat 

Suunnittelu, käsikirjoitus: prof. Laura Kolbe, 

hum.kand. Heli Paakkonen, hum.kand. Jaakko 

Ranta 

Helsinki pääkaupunki 200 -näyttely 

Ks. Tapahtumat: 4.11., 10.11., 25.11. 

TAPAHTUMAT MARRAS-JOULUKUUSSA 

su 4.11. klo 16 Kupolisalissa 

KONSERTTI 

Minun Helsinkini 

Länsi-Helsingin musiikkiopiston oppilaitten 

sävelelämyksiä pääkaupungista. 

Ohjelmassa sekä vanhempia teoksia että oppilaiden 

omia Helsinki-aiheisia sävellyksiä. 

Yhteistyössä: Länsi-Helsingin musiikkiopisto. 

la 10.11. klo 12-16 

Auditoriossa, Yliopistonkatu 1 

SYMPOSIUMI 

Helsingin musiikkielämää 1800-luvulla 

Puhujat: prof. emer. Matti Klinge, prof. Eero 

Tarasti, prof. Anne Sivuoja, dos. Vesa Kurkela, 

TM, laulupedagogi Riikka Siltanen, mus.kand. 

Pauliina Pekki ja FL, musiikintutkija Seija Lappalainen. 

Yhteistyössä: Pacius-seura ry, Paciussällskapet rf, 

Richard Faltin -seura ry, Kansalliskirjasto. 

(Helsinki pääkaupunki 200 vuotta -tapahtuma) 

la 10.11. klo 12-16 Kupolisalissa 

KONSERTTI 

Kuule, kuinka soitto kaikuu 

Suomalaisia säveltäjiä 1800-luvulta 

Fredrik Paciuksen ja Richard Faltinin yksinlauluja: 

sopraano Margarita Nacer-Leinonen, mezzosopraano 

Riikka Siltanen, pianisti Mart Ernesaks. 

A. G. Ingeliuksen alkusoitto näytelmään Biskop 

Henrik och bonden Lalli: Pauliina Pekki, piano 

Kuoroteoksia: Akademiska Sångföreningen, Hämäläis-Osakunnan 

Laulajat 

Yhteistyössä: Pacius-seura ry, Paciussällskapet rf, 

Richard Faltin -seura ry, Kansalliskirjasto. 


Koti-ikävä Berliiniin 

– Carl Ludvig Engelin kirjeitä ja musiikkia 

matkan varrelta 

Marja Rumpunen, ohjelmakokonaisuuden 

suunnittelu, piano 

tekstiosuudet näyttelijä Kristoffer Möller, Erica 

Nygård, huilu, Torsten Tiebout, alttoviulu. 

Säveltäjät: C.Ph.E. Bach, F. Ries, C.L. Lithander, 

F. Schubert, I. Lachner 

Yhteistyössä Aue-Säätiön kanssa. 

(Helsinki pääkaupunki 200 vuotta -tapahtuma) 

Koti-ikävä Berliiniin. Kuvassa esiintyjät: Marja Rumpunen, piano; Torsten Tiebout, alttoviulu; 

Erica Nygård, huilu; Kristoffer Möller, tekstiosuudet. 


51 51


Länsi-Helsingin kamariorkesteri, joht. kapellimestari Olli Vartiainen. 


JOULUKONSERTTI 

Länsi-Helsingin Kamariorkesteri 

Joht. Olli Vartiainen 

Yhteistyössä: Länsi-Helsingin musiikkiopisto. 

KIERTONÄYTTELYT 

Kotimaana musiikki. 

Fredrik Pacius 200 vuotta. 

Suomi kautta aikojen. 

Merkkivuosi 1809 -kiertonäyttely. 

Suomea rajan takana 1918–1944. 

Suomenkielistä neuvostokirjallisuutta 

Kansalliskirjaston kokoelmista. 

Lisätietoa: 

www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta 

VERKKONÄYTTELYT 

Nuolenpäistä aakkosiin. 

Ammi ja Toivo. 

Multimediateos Alma ja Toivo Kuulan elämästä. 

Kiehtova kirja. 

Kirjahistoriallinen verkkoteos. 

www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta 

Lisätietoja näyttelyistä ja tapahtumista: 

Kulttuurikoordinaattori 

Inkeri Pitkäranta, puh. (09) 191 22738, 

inkeri.pitkaranta@helsinki.fi 

Kulttuurisihteeri Sisko Vuorikari, 

puh. (09) 191 22671, 

sisko.vuorikari@helsinki.fi 

Kulttuurikalenteri syksy 2012: 

www.kansalliskirjasto.fi/verkkokirjat/kulttuurikalenteri/ 

Kuva: Sisko Vuorikari 


Tiedon valtakunnassa – Kunskapens rike 

Helsingin yliopiston kirjasto – vuodesta 2006 Kansalliskirjasto – on ollut Suomen 

tärkein ja tunnetuin tieteellinen kirjasto vuosisatojen ajan. Kirjaston historia 

alkaa Turun akatemian vähäisestä kirjakokoelmasta 1640 ja päättyy elektroniseen 

kirjastoon, joka palvelee suurta yleisöä ja koko Suomen kirjastoverkkoa. 

Teos kuvaa kokoelmien syntyä ja vaiheita, kirjaston toimintaa, sen värikkäitä johtohahmoja, 

lahjoittajia ja merkittäviä rakennuksia. Kirjasto on olennainen osa 

yliopiston, suomalaisen kirjakulttuurin ja tieteen kansainvälistymisen historiaa: 

se on oma tiedon maailmansa. Tiedon valtakunnassa on portti suomalaisen kulttuurilaitoksen 

historiaan ja nykyiseen asemaan. 

Rainer Knapas 

Tiedon valtakunnassa. Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010. 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1347. Tiede, 462 sivua, sidottu. ISBN 978-952-222-272-5 

Helsingfors universitets bibliotek, sedan 2006 Nationalbiblioteket, har varit Finlands 

främsta vetenskapliga bibliotek under flera århundraden. Här presenteras 

bibliotekets historia från de anspråkslösa boksamlingarna vid Kungliga Akademin 

i Åbo 1640 till dagens digitala tidsålder där biblioteket är en serviceinsti tution 

som betjänar den breda allmänheten och biblioteksväsendet i hela landet. 

Bibliotekets tillkomst, verksamhet, donatorer, byggnader och färgstarka ledarpersonligheter 

beskrivs i ett kulturhistoriskt sammanhang. Genom biblioteket 

reflekteras också universitetets historia, den bokhistoriska utvecklingen i Finland 

och hur vetenskapen blivit allt mer internationell. 

Rainer Knapas 

Kunskapens rike. Helsingfors universitetsbibliotek 

– Nationalbiblioteket 1640–2010. 

462 s., inbunden, illustrerad. 

ISBN 978-951-583-244-3 

54 00 

Tilaukset: Kansalliskirjasto, Hallintopalvelut, 

PL 15, 00014 Helsingin yliopisto 

Beställningar: Nationalbiblioteket, Förvaltningen, 

PB 15, 00014 Helsingfors universitet 

puh.tfn. +358-(0)9-191 22734, fax. +358-(0)9-191 22581 

http://www.kansalliskirjasto.fi/extra/Kirjakauppa/kkindex.html 

Myynti: Kansalliskirjaston eteisen myyntipiste, 

Unioninkatu 36, Helsinki 

Säljning i Nationalbibliotekets vestibule, 

Unionsgatan 36, Helsingfors

Sateenvarjojen meri. Pertti Viljanen, Kansalliskirjasto. 

ISSN 1459-3467 

www.kansalliskirjasto.fi

Isoveli valvoo verkossa - Kansalliskirjasto

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?