1/2011 - Väestöliitto

Väestöliiton viime syksynä julkaiseman
perhebarometrin mukaan yksinhuoltajien
suurimmaksi perhepoliittiseksi
epäkohdaksi nousikin taloudellisen
tuen riittämättömyys. Monen yhden
vanhemman perheen tilannetta vaikeuttaa
se, että lapsilisä lasketaan tuloksi
toimeentulotuen tarvetta määriteltäessä.
Kaikkein pienituloisimmilla perheillä
lapsilisä siis leikkaa toimeentulotukea,
joten lapsilisää vastaava summa jää heiltä
saamatta.
– Käytännössä kaikkien tukitoimien
yhteissummallakaan ei yksinkertaisesti
pärjää. Osa tuista on verotettavia, ja käteen
jää noin 500 euroa kuussa. Kuka
elää tällä summalla nykypäivän Suomessa,
kun tästä on maksettava ruoat, asuminen,
vaipat ja vaatteet, puhelin ja kaikki
muut elämisen kulut?
Hannele Pirhosen mielestä kohtuullisen
toimeentulon kynnys on 1 000 euroa
kuussa, tai yksinhuoltajan osa-aikaisen
työn tekeminen olisi sallittava tuhannen
euron nettotulotasoon saakka. Nykyään
jokainen hoitovapaan aikana palkallisella
työllä ansaittu sentti alentaa tuen loppusummaa,
joten yksinhuoltajaperhe ajautuu
helposti köyhyysloukkuun.
– Taloudelliseen ”kurimukseen” liittyy
minunkin työhön palaamiseni. Sinnikkäästi
yritin olla hoitovapaalla kunnes
lapsi täyttää kolme, mutta viime keväänä
oli pakko aloittaa vauhdikkaasti työt, kun
rahat loppuivat tyystin.
Perhepolitiikka pielessä
Hannele Pirhosen yksinhuoltaja-arkea
mutkistavat vaativa työ ja epäsäännölliset
työajat.
– Teen sairaanhoitajana kolmivuorotyötä.
Se on tosi raskasta siksikin, kun tyttö
on vuorohoitopaikassa. Aluksi tuntui,
että sydän oli ihan vereslihalla, kun piti
jättää kaksi ja puolivuotias lapsi välillä
yöksikin hoitoon.
Suomen perhepolitiikka on Hannele
Pirhosen mielestä pahasti pielessä, kun
koulunsa aloittavilla lapsilla ei ole kokopäiväistä
hoitopaikkaa. Tämän vuoksi
monelle äidille työn ja lastenhoidon yhteensovittaminen
on edelleen vaikeaa. Lisäksi
yksinhuoltajaäiti kaipaa nykyistä
tepsivämpää varhaisen havaitsemisen ja
puuttumisen linjaa perhepolitiikkaan.
– Yhden vanhemman perheet, köyhyys,
sosiaalinen eristyneisyys ja vanhempien
Eduskuntavaalit
2011
Väestöliiton tavoitteet
8
8
8
Lapsilisää ei pidä ottaa tulona
huomioon toimeentulotukea
määritettäessä.
Lapsilisän yksinhuoltajakorotus
on nostettava 90 euroon.
Kotihoidontuen perusosa on korotettava
vähimmäispäivärahan
tasolle 551 euroon kuukaudessa alle
kaksivuotiaiden lasten huoltajille.
8
Nykyistä hoitovapaakäytäntöä
olisi muutettava joustavammaksi
siten, että oikeus pitää hoitovapaata
ja saada tältä ajalta hoitorahaa koskee
myös äidin tai isän lähisukulaista.
Kunnat on velvoitettava tarjoamaan
maksutonta kotipalvelua
8
sitä tarvitseville lapsiperheille. Kunnallisen
kotipalvelun ohella perheet
voivat vastaanottaa tuen myös palvelusetelin
kautta.
mielenterveysongelmat ovat kaikki lapsen
hyvinvoinnin hälytysmerkkejä, joihin pitäisi
reagoida ajoissa ennen kuin ajaudutaan
esimerkiksi päihdeongelmiin tai lapsen
kaltoinkohteluun.
Yksinhuoltajien uupumista olisi ehkäistävä.
Jatkuvasta väsymyksestä masentuu
kuka hyvänsä.
Sairaanhoitajana työskennellessään Hannele tarvitsee
lapselleen toisinaan myös ilta- ja yöhoitoa
työvuorojensa ajaksi.
– Kun omat paukut alkavat olla vähissä
tai tulee taloudellisesti takapakkia, niin
oma sairastuminen voi olla lähellä. Juuri
sitähän yksinhuoltaja eniten pelkää.
Kaikesta huolimatta…
Hannele arvelee, että yksinhuoltajan tilannetta
ymmärtää vain toinen saman kokenut.
Verkostoitumisen tuomaa tukea
hän etsii Hämeenlinnan Mannerheimin
lastensuojeluliiton yksinhuoltaja-kahvilasta.
Helpotusta hänen arkeensa on tuonut
myös oman äidin tarjoama hoitoapu.
– Nyt kun Marianna on päiväkodissa,
mummin apua ei enää niin paljon tarvita.
Toisekseen mummi asuu sadan kilometrin
päässä. Hänellä on Mariannan serkku
koulupäivinä hoidossa.
Hannelen taakka on myös hieman
huojentunut siksi, että hänellä on nykyään
hyvät välit lapsensa isän kanssa. Tosin
säännöllisestä hoitoon osallistumisesta
ei ole sovittu.
– Hän hoitaa tyttöä, kun työvuoroni
ovat sellaiset, että tämä joutuisi olemaan
lähes pari vuorokautta yhtäjaksoisesti päiväkodissa.
Omaa aikaa Hannelella ei ole ollut moneen
vuoteen. Hän ei ole päässyt lenkille,
elokuviin, eikä jumpalle illanvietoista puhumattakaan.
Lapsen syntymän aikoihin
Hannelen lähipiirissä oli vakavaa sairautta,
joten 43-vuotias epäilee, olisivatko voimavarat
edes riittäneet omiin menoihin.
– Eniten olen kaivannut unta ja mahdollisuutta
levätä ilman keskeytyksiä. Yksikin
yö on juhlaa. Tai että joku ottaisi
tytön joskus pariksi tunniksi, niin voisin
käydä tanssitunnilla tai maksaa vaikka
vain rauhassa laskuja.
Hannele Pirhonen ei kuitenkaan halua
antaa sellaista kuvaa, että elämä yksinhuoltajana
olisi läpeensä aivan kamalaa.
Hän on tavannut paljon muitakin
onnellisia äitejä, jotka haluavat kasvattaa
lapsensa yksin ja pärjäävät ihan hyvin. Ja
onhan kahden vanhemman perheilläkin
ongelmia. Oma asenne on Hannelesta
ratkaisevaa.
– Olen todella onnellinen ja kiitollinen
tästä lapsesta. Asennoidun arkeemme siten,
että tämä on meidän elämäämme ja
haluan ehdottomasti tarjota lapselleni parasta
mahdollista, mihin vain rahkeillani
pystyn. Ja uskon, että pystyn. l
Pari&Perhe 1/2011 7