re_lehti_1_2014
re_lehti_1_2014
re_lehti_1_2014
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
14 RE 1/2014 15

Ensimmäinen työmaa alkaa tänä vuonna. Rautatieaseman

seutu muuttuu Matkakeskukseksi, kun juna-aseman

kylkeen rakennetaan kauko- ja seutuliikenneterminaalit.

VANHAA JA UUTTA ROHKEASTI

Matkakeskuksen itäpuolella sijaitseva Askonalueen

kulttuurihistoriallinen teollisuusympäristö muodostaa

keskeisen osan radanvarren suunnittelualueesta.

Askonalue kertoo omaa tarinaansa maailman

muutoksesta. Alueen vanhimpien punatiilisten rakennusten

historia ulottuu 1920-luvulle, jolloin Aukusti

Avonius perusti huonekalutehtaan. Vuonna

1956 tehdyn laajennuksen jälkeen Askonalueella toimi

Pohjoismaiden suurin huonekalu- ja kodinkonetehdas.

Tehdastoiminta hiipui 2000-luvun taitteessa, jonka

jälkeen Renor on kehittänyt aluetta jo yli 50 miljoonalla

eurolla luoden sinne moderneja toimistotiloja.

Maaperää on puhdistettu yli 8 000 kuutiometriä,

tuhatkunta pysäköintipaikkaa on rakennettu ja

37 000 neliömetriä tyhjää hallitilaa on saneerattu

toimitiloiksi. Vanhoihin rakennuksiin on onnistuttu

luomaan uutta elämää: Askonalueella toimii noin

250 yritystä ja työpaikkoja on noin 2 000.

– Askonalueen kehittämisen lähtökohtana on ollut

kulttuurivetoisuus sekä alueellisen innovaatiomahdollisuuksien

tukeminen, toteaa Renorin toimitusjohtaja

Timo Valtonen.

Ideoita uutta asemakaavaa varten haettiin arkkitehtuurikilpailulla,

jonka voitti viime vuonna Arkkitehtitoimisto

AJAK Oy:n Adalbert Aapola ja Jarkko

Kettusen ehdotus Krokotiili. Askonalueen suunnittelua

jatketaan nyt AJAKin kanssa. Suunnitelmissa

Askonalue rakentuu 14 korttelista, joissa asumisviihtyisyyttä

luovat vehreät kortteleiden sisäpihat,

kaupunkiviljelypalstat ja vesiaiheet, kuten suihkulähteet.

Suunnitelma perustuu ajatukseen dynaamisesta

palapelistä, jossa suunnitelman osia voidaan tarpeen

mukaan vaihtaa, mutta kokonaisuus kuitenkin

säilyy ehjänä.

Arkkitehti Adalbert Aapola on innoittunut alueella

ennen kaikkea vanhan ja uuden yhdistämisestä.

– Haluamme tehdä sitä rohkeasti, ei hyssytellen.

Euroopassa on esimerkkejä uuden ja vanhan yhdistämisestä,

mutta tavoitteenamme on tehdä tätä omalla

tavalla, sellaista, mitä ei ole ennen tehty.

ÄLYKKÄÄSTI RAKENTAEN

AJAKin kilpailuehdotuksen nimi Krokotiili viittaa

paitsi muotoon myös energiatehokkuuteen. Krokotiili

kuluttaa tarvittaessa erittäin vähän energiaa, mutta

pystyy reagoimaan salamannopeasti. Niin pitäisi tulevaisuuden

kaupunginkin.

Radanvarteen halutaankin älykkäitä energiaa säästäviä

ratkaisuja, omavaraisia kortteleita ja plussataloja.

Sijainti jo antaa hyvän lähtökohdan kestävän kehityksen

mukaiseen rakentamiseen. Palvelut ovat

lähellä ja juna- ja linja-autoasemalle on kävelymatka,

joten autoa ei välttämättä tarvitse. Alueen sisällä ei

juuri autoilla ajella: julkinen reitti on alueen läpi kulkeva

selkäranka.

– Parkkipaikat on suunniteltu sijoitettavaksi kansien

alle, ja kansien päälle voidaan sijoittaa esimerkiksi

oleskelualueita, Aapola toteaa.

Suunnitelmissa on siis ihmisten ehdoilla tehty

kaupunginosa.

Arkkitehtitoimisto AJAKin suunnitelma perustuu

ideaan dynaamisesta palapelistä, jossa kokonaisuus

koostuu vaihdettavista osista. Alueen sydän on läpi

kulkeva kävelyreitti.