02.01.2015 Views

re_lehti_1_2014

re_lehti_1_2014

re_lehti_1_2014

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

8 RE 1/2014

TEKSTI Suvi Huttunen KUVA Olli Urpela 9

Second Hand Shop Annina on toiminut

Vantaalla Tikkurilan Silkissä jo melkein

neljännesvuosisadan. Verkon myötä asiakkaita

on nykyään eri puolilla maata.

Intohimo avain

yrittäjän jaksamiseen

Helena Piiroinen on toiminut yrittäjänä jo parikymmentä vuotta.

Ajatus Second Hand Shop Anninan perustamisesta lähti omien ja

tuttavien vanhojen tavaroiden myymisestä toreilla.

Kaikki tavarat eivät tietenkään koskaan

menneet kerralla, vaan niitä piti viedä kotiin

ja taas takaisin torille. Lisäksi pesin, silitin ja korjasin

kaiken, mikä alkoi olla aika rankkaa. Ajattelin,

että mitä jos laittaisin oikean liikkeen pystyyn, ja siitä

tämä lähti, hän muistelee.

Aluksi Piiroinen keskittyi vanhoihin vaatteisiin,

mutta niiden kunnostaminen vei niin paljon aikaa,

että noin kymmenen vuotta sitten Piiroinen päätti

vaihtaa tuotetta. Sen jälkeen hän on keskittynyt vanhoihin

huonekaluihin ja sisustukseen.

Vanhat tavarat ja etenkin vanhat huonekalut ovat

Piiroiselle intohimo ja vuosien myötä hän on oppinut

näkemään valtavasti uusia käyttömahdollisuuksia eri

esineille. Suunnittelu ja ideointi kiehtovat ja hän antaa

myös asiakkaille mielellään vinkkejä siitä, miten

vanhoja tavaroita voisi hyödyntää uudelleen.

– Tiettyä sitkeyttä täytyy olla, jos aikoo mennä

eteenpäin tällä alalla. Pienestä ei kannata heittää

kuppiansa nurkkaan.

Intohimo työhön ja ihanat asiakkaat saavat kuitenkin

jaksamaan. Piiroinen nauttii joka hetkestä ja

yrittäjyys on hänelle elämäntapa.

SAMASSA LIIKETILASSA LÄHES

PARIKYMMENTÄ VUOTTA

Second Hand Shop Annina on toiminut Tikkurilan

Silkin kiinteistössä vuodesta 1991 asti. Aluksi liike

aloitti pienimuotoisesti pienemmissä tiloissa sisäpihan

puolella, mutta pian Annina siirtyi nykyiselle

paikalleen kadun puolelle Tikkurilantien varteen.

Nykyään Piiroinen törmää asiakkaisiin kaikkialla

ja monien kanssa on vanhettu yhdessä. Paljon on

kuitenkin myös niitä, jotka tulevat liikkeeseen ensimmäistä

kertaa, tai tutustuvat tuotevalikoimaan

verkossa. Piiroinen pyrkiikin kuvaamaan suurimman

osan tuotteistaan verkkosivuilleen tai Facebookiin.

Verkon myötä asiakkaita löytyy nykyään

ympäri Suomea.

HYVÄ YHTEISTYÖVERKOSTO

SUUREKSI AVUKSI

Suureksi avuksi yksinyrittäjän uralla ovat olleet muut

ihmiset, jotka ovat auttaneet niin tavaroiden entisöinnissä,

kuljetuksissa, kotisivujen teossa kuin tuuranneet

välillä liikkeessäkin. Myös yhteistyö muiden

yrittäjien kanssa on ollut antoisaa.

– Ympärilläni on aivan uskomattomia ja ihania ihmisiä.

Saan olla kiitollinen monelle. Aika pitkälle yritän

kuitenkin suunnitella asiat niin, ettei minun tarvitse

olla poissa liikkeestä. En osaa olla, jos joudun

olemaan päivänkin poissa.

Vuoden päästä Piiroinen pääsisi eläkkeelle, mutta

hän ei ole lainkaan varma raaskiiko luopua vielä silloin

rakkaasta työstään.

– En olisi ikinä uskonut että teen tällaisen rupeaman

tällä alalla. Enkä pistäisi yhtään hanttiin, jos löytäisin

kumppanin jatkamaan tätä, Piiroinen vinkkaa.

Entä lähtisikö Piiroinen edelleen yrittäjäksi, jos

saisi nyt valita uudelleen

– Saattaisin lähteä, mutta ottaisin liikekumppanin.

Olen joutunut sitoutumaan tähän todella paljon.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!