Transseksuaalien hoito - Terveyskirjasto

terveyskirjasto.fi

Transseksuaalien hoito - Terveyskirjasto

Katsaus

Transseksuaalien hoito

Aila Tiitinen, Sinikka Suominen ja Matti Holi

Suomessa on arvioitu olevan 200–300 transseksuaalia. He kokevat sukupuolensa vastakkaiseksi

biologiseen sukupuoleensa nähden. He tarvitsevat monia terveydenhuollon palveluja,

huolellista diagnostiikkaa, hormoni- ja leikkaushoitoja sekä erilaisia tukipalveluja.

Vuoden 2003 alussa tuli voimaan laki, jossa säädetään transseksuaalisen henkilön

sukupuolen vahvistamisesta tietyin edellytyksin eli oikeudesta saada viranomaisen päätös

kuulumisesta vastakkaiseen sukupuoleen biologiseen sukupuoleensa nähden. Tähän liittyvässä

ministeriön asetuksessa annetaan ohjeet sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen

ja hoidon järjestämisestä. HYKS:aan ja TAYS:aan on perustettu työryhmät

tätä hoitoa varten. Varsinaisen hoitoprosessin jälkeen hormonihoidon seuranta ja mahdollinen

muu seuranta toteutetaan avosektorilla.

Yli viisikymmentä vuotta on kulunut siitä,

kun lääketieteellisessä kirjallisuudessa kuvattiin

ensimmäinen sukupuolenkorjaushoito.

Samaan aikaan yhdysvaltalainen endokrinologi

ja seksologi Harry Benjamin (1953)

julkaisi ensimmäiset artikkelit transseksuaalisuudesta.

Nykyisin hänen mukaansa nimetty

yhdistys julkaisee ja päivittää säännöllisin väliajoin

hoitosuositusta (Walker ym. 1985, www.

symposium.com/ijt//soc_2001/index.htm). Euroopan

neuvoston yleiskokous antoi v. 1989 jäsenmaille

suosituksen turvata lainsäädännöllä

transseksuaalin oikeudet. Suomessa Stakes asetti

työryhmän suunnittelemaan transseksuaalien

hoidon järjestämistä. Valmistelutyön jälkeen laki

transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta

(563/2002) ja siihen liittyvä asetus (1053/2002)

valmistuivat, ja ne astuivat voimaan tämän vuoden

alusta. Laissa säädetään transseksuaalisen

henkilön sukupuolen vahvistamisesta. Samanaikaisesti

kumottiin kastroimislaki. Asetuksessa

annetaan tarkempia ohjeita tutkimuksen ja hoidon

järjestämisestä.

Transseksuaalisuuden määritelmä

ja esiintyvyys

Transseksuaalisuus on äärimuoto koetun sukupuolen

ja sen ruumiillisen ja sosiaalisten ilmenemismuotojen

välisestä ristiriidasta (Pimenoff

1993). Transseksuaali on normaaleista kromosomaalisista,

hormonaalisista ja anatomisista sukupuoliominaisuuksistaan

huolimatta vakuuttunut

siitä, että hän kuuluu vastakkaiseen sukupuoleen.

Transseksuaalisuuden syytä ei tunneta

(Cohen-Kettenis ja Gooren 1999), ja toistaiseksi

kaikki esitetyt kehityspsykologiset ja biologiset

selitysyritykset on jouduttu hylkäämään.

Sukupuoli-identiteetin häiriöiden yleisyyttä ei

tiedetä tarkkaan; luvut vaihtelevat maittain,

ajankohdittain ja tutkimustavan mukaan. Tuoreimmat

arviot Hollannista esittävät transseksuaalisuuden

yleisyydeksi siellä 1:11 900 miehillä

ja 1:30 400 naisilla. Ruotsissa sukupuolenvaihtohalun

vuoksi tutkimuksiin hakeutuvien

vuotuinen insidenssi on 0,17:100 000. Siellä ei

insidenssi ole muuttunut 20 vuoden aikana

Duodecim 2003;119:2045–50

2045


(Landen ym. 1996a). Miesten ja naisten välisen

suhteen prevalenssiksi on aiemmin todettu 3:1,

mutta insidenssiluvuissa sukupuolien välillä ei

ole todettu juuri eroja (Landen ym. 1996b).

Diagnostiikka

Maailman terveysjärjestön tautiluokitus ICD-10

määrittää transseksuaalisuudelle (F64.0) seuraavat

kriteerit: 1) Halu elää ja tulla hyväksytyksi

vastakkaisen sukupuolen edustajana. Tavallisesti

tähän liittyy toive saada kirurgista ja hormonaalista

hoitoa oman ruumiin muuttamiseksi

mahdollisimman samankaltaiseksi kuin toivottu

sukupuoli. 2) Transseksuaalisen identiteetin kokemus

on kestänyt vähintään kaksi vuotta. 3)

Kyseessä ei ole muun mielenterveyshäiriön – esimerkiksi

skitsofrenian – oire tai kromosomipoikkeavuus.

Diagnostiset tutkimukset tehdään laajan työryhmän

yhteistyönä. HUS:ssä psykiatriseen työryhmään

kuuluu psykiatri, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja,

psykologi ja sosiaalityöntekijä.

Diagnostisissa selvittelyissä pyritään sulkemaan

pois psykiatriset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa

sukupuolenvaihtohalua. Tällaisia ovat eräät

psykoosit ja transvestismi. Lisäksi arvioidaan

psykiatriset sairaudet, jotka voivat haitata raskasta

sukupuolenkorjausprosessia, kuten vaikeat

persoonallisuushäiriöt ja hoitamaton päihdeongelma.

Psykiatri tekee normaalin yksityiskohtaisen

psykiatrisen haastattelun lisäksi strukturoidut

diagnostiset haastattelut (SCID I ja SCID

II) ja oirekyselyn (SCL-90). Erikoissairaanhoitaja

kartoittaa tiheillä käynneillä potilaan elämäntilannetta

sekä informoi ja tukee häntä. Psykologi

tekee kliinisen haastattelun ohella laajan

persoonallisuustutkimuksen ja laajan kognitiivisen

suorituskyvyn kartoituksen. Tutkimukseen

on varattava riittävästi aikaa, jotta potilaan tilanteesta,

persoonallisuudesta ja muusta psykiatrisesta

problematiikasta saadaan seurannassa

realistinen kuva ja tulevia hoitovaihtoehtoja voidaan

turvallisesti arvioida. Potilasta informoidaan

alusta asti erilaisista hoitovaihtoehdoista

ja niiden vaikutuksista. Osa potilaista ei halua

biologisia ja juridisia toimenpiteitä, osalle riittää

etunimen vaihto, osa haluaa hormonihoidon

muttei leikkauksia, ja osa haluaa »koko paketin»

eli hormonihoidon, oikeudellisen sukupuolenkorjauksen

ja kaikki mahdolliset leikkaukset.

Tutkimuksesta ja hoidosta

vastaava työryhmä

Sukupuoli-identiteetin häiriöt tulee tutkia ja hoitaa

moniammatillisessa transseksuaalisuuteen

perehtyneessä työryhmässä. Asetuksen 1053/

2002 mukaisesti sukupuolen muuttamiseen tähtäävä

tutkimus ja hoito keskitetään HYKS:aan

ja TAYS:aan. Työryhmän toiminnasta vastaa

psykiatrian erikoislääkäri. Ryhmän käytettävissä

tulee olla endokrinologiaan perehtyneitä gynekologian

ja sisätautien erikoislääkäreitä sekä

sukupuolielinkirurgiaan perehtynyt plastiikkakirurgian

erikoislääkäri Helsingissä, jonne on keskitetty

sukupuolielinkirurgia kohdun ja munasarjojen

poistoa lukuun ottamatta. Sekä Helsingin

että Tampereen työryhmä käyttävät diagnostiikan

ja hoitovaihtoehtojen arvioinnin tukena

psykologin tekemiä tutkimuksia.

Hoidon aloitus

Kun potilaalla epäillään sukupuoli-identiteetin

häiriötä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin

joko HYKS:n psykiatrian poliklinikkaan tai

TaYS:n yleissairaalapsykiatrian poliklinikkaan.

Tiiviin ja vähintään kuusi kuukautta kestävän

diagnostisen vaiheen päätteeksi potilas ja häntä

tutkiva työryhmä laativat yhdessä kirjallisen

hoito- ja kuntoutussuunnitelman, joka voi sisältää

erilaisia aiemmin mainittuja vaihtoehtoja.

Tavallisin vaihtoehto on eteneminen niin sanottuun

tosielämän kokeeseen, jonka aikana psykiatrinen

seuranta on harvaa. Kokeen loppuvaiheessa

alkaa uusi tiivis psykiatrinen tutkimusjakso,

jossa arvioidaan kokeen onnistumista ja

jonka päätteeksi tehdään päätökset juridisen sukupuolen

korjauksesta ja mahdollisista kirurgisista

toimenpiteistä. Tämän jälkeen psykiatrista

seurantaa ja tukea jatketaan harvakseltaan, kunnes

leikkaukset ovat ohi.

Tosielämän kokeella tarkoitetaan tilannetta,

jossa ihminen siirtyy kokonaan elämään toivomansa

sukupuolen mukaisessa roolissa. Koska

2046

A. Tiitinen, ym.


Lähete

1. Tutkimusjakso

(vähintään 6 kk)

Tosielämän koe

(vähintään 12 kk)

2. Tutkimusjakso

Psykiatrinen anamneesi ja

elämäntilanteen selvittely

Psykiatrinen diagnostiikka

Potilaan informointi

Psykologiset tutkimukset

Somaattiset selvittelyt

Gynekologin konsultaatio

Potilas elää toivomansa

sukupuolen roolissa

Hormonihoito

Harva psykiatrinen

seuranta

Lausunto etunimen

muutoksesta

Mahdollinen foniatrin

konsultaatio äänestä

Tosielämän kokeen

arviointi

Psykiatrinen diagnostiikka

Psykologiset tutkimukset

Konsultaatiolausunto

toiseen sukupuolenmuutosyksikköön

Juridinen

sukupuolenmuutos

Kirurgiset

toimenpiteet

(sisältävät sukupuolirauhasten

poiston)

Kuva. Sukupuolen muuttamisen vaiheet ja niiden ajoitus Suomessa.

sukupuoleen kuulumisella on merkittäviä henkilökohtaisia

ja yhteisöllisiä seurauksia, ratkaisua

sukupuolen muutoksesta ei tule tehdä vailla

selvää tietoa ja ymmärrystä prosessin vaikutuksesta

perheeseen, ystävyyssuhteisiin, ammatilliseen

kehitykseen sekä taloudellisiin ja laillisiin

seurauksiin. Potilasta hoitava työryhmä selvittää

potilaalle sukupuolenkorjausprosessin mahdollisia

ennustettavia seurauksia jo ennen tosielämän

kokeeseen siirtymistä. Elämä toivotussa

sukupuoliroolissa voi olla hyvin erilaista kuin

ennen koetta oletettiin.

Tosielämän kokeen onnistumista arvioitaessa

keskeisiä asioita ovat 1) miten potilaan tyytyväisyys

elämäänsä on muuttunut, 2) kuinka hänen

ystävyys- ja perhesuhteensa sekä muu sosiaalinen

elämänsä ovat kehittyneet ja 3) millainen

hänen ammatillinen kehityksensä on ollut.

Kokeen onnistumista arvioidaan yhteistyössä

potilaan kanssa.

Todistukset etunimen ja

sosiaaliturvatunnuksen vaihtoa varten

Tutkimuksen ja hoidon edetessä potilas siirtyy

elämään täysin kokemansa sukupuolen roolissa.

Tosielämän kokeen alkuvaiheissa potilas voi

niin toivoessaan vaihtaa etunimensä toista sukupuolta

vastaavaksi. Tätä varten kirjoitetaan

lyhyt vapaamuotoinen psykiatrin lausunto

maistraatille.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta

annetun lain mukaan juridisen sukupuolen

muuttamiseen tarvitaan kahden psykiatrin lausunto.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi

Helsingin työryhmässä tutkittu transseksuaali

käy Tampereen työryhmän psykiatrin arviossa

saadakseen lausunnon juridista sukupuolen

muutosta varten. Lausunnossa pitää olla perusteltu

kannanotto siihen, että henkilö 1) kokee

pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen,

2) elää tämän sukupuolen mukaisessa

sukupuoliroolissa ja 3) hänet on steriloitu tai

hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön.

Henkilön tulee olla täysi-ikäinen, ja hänellä

pitää olla Suomen kansalaisuus tai asuinpaikka

Suomessa. Avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa

oleva voidaan vahvistaa kuuluvaksi

vastakkaiseen sukupuoleen vain, jos toinen osapuoli

antaa tähän suostumuksen, tällöin avioliitto

muuttuu ilman eri toimenpidettä rekisteröidyksi

parisuhteeksi tai rekisteröity parisuhde

avioliitoksi.

Hormonihoito

Transseksuaalien hormonihoidolla tarkoitetaan

hoitoa vastakkaisen sukupuolen hormoneilla.

Tavoitteena on estää omien sukupuolirauhasten

toiminta (hävittää genotyypin mukaisen sukupuolen

ilmiasun piirteitä) ja samalla saada aikaan

vastakkaisen sukupuolen ulkoiset piirteet.

Useat hormonihoidon vaikutukset häviävät jopa

useiden vuosien jälkeen mutta eivät täydellisesti

(esim. hedelmällisyys). Hormonihoidon aloittava

lääkäri voi olla endokrinologiaan perehtynyt

gynekologi tai sisätautilääkäri. Hormonihoito

aloitetaan siinä klinikassa, jossa diagnoosikin

Transseksuaalien hoito

2047


tehdään. Tämä edellyttää käyntiä tutkimusvaiheessa

ja toista käyntiä silloin, kun hormonihoito

psykiatrian lausunnon perusteella voidaan

aloittaa. Joissakin tilanteissa on myös mahdollista

yhdistää nämä käynnit.

Ennen hormonihoidon aloitusta selvitetään

esitiedot ja tehdään kliininen tutkimus, joka sisältää

gynekologisen tai andrologisen tutkimuksen.

Mukaan voidaan liittää konsultaatioita

(esim. sisätautilääkäri, kirurgi). Ennen hoidon

aloitusta määritetään laboratoriotutkimuksin

perusverenkuva, maksan ja munuaisten toiminta,

verenglukoosin paastoarvo ja harkinnan mukaan

karyotyyppi. Hormonimääritykset tehdään

anamneesin mukaan. Niiden kohteita ovat tyreotropiini

ja prolaktiini, mahdollisesti luteinisoiva

hormoni ja follikkelia stimuloiva hormoni

sekä testosteroni, estradioli ja sukupuolihormoneja

sitova globuliini. Lipidimääritykset tehdään

ennen testosteronihoidon aloitusta. Tutkimuksiin

saattaa sisältyä myös kuvantamistutkimuksia,

esimerkiksi munasarjojen kaikukuvaus.

Vielä tässä vaiheessa on tärkeätä antaa tietoa

hoidon mahdollisuuksista, toteutuksesta, seurannasta

ja riskeistä. Erityisen tärkeää on kertoa,

mitä hoidolla ei voida saavuttaa. On muistettava,

että biologisen sukupuolen mukaisen ilmiasun

(esim. kasvojen luusto, lantion malli,

karvoitus) hävittäminen hormonihoidolla jää

aina vajavaiseksi.

Naisesta mieheksi

Naisesta mieheksi haluavan hoitona käytetään

testosteronia, joka voidaan antaa ruiskeina,

tabletteina, geelinä tai laastarin avulla. Tablettien

ongelma on niiden heikompi teho, jolloin

tarvitaan isoja annoksia. Laastarit ovat melko

suuria, ja ne pitää vaihtaa päivittäin. Geelihoito

on juuri tullut kliiniseen käyttöön. Testosteronipistokset

täytyy antaa syvälle lihakseen, mutta

pistotekniikka voidaan opettaa potilaalle tai hänen

läheiselleen. Hoidon teho nähdään pian

mutta maksimivaikutus aikaisintaan kahden

vuoden kuluttua. Kuukautisvuodot jäävät pois

1–2 kuukauden kuluessa, ääni madaltuu 2–3

kuukaudessa, karvoitus lisääntyy, miehinen

hiustenlähtö voi alkaa, kehon rasvajakauma

muuttuu ja klitoris kasvaa. Mielialamuutoksia

saattaa esiintyä useammanlaisia. Kastroiminen

ei yleensä aiheellista hormonihoidon muuttamista;

enintään pistosten väliaikaa pidennetään.

Miehestä naiseksi

Miehestä naiseksi haluavan hoito aloitetaan

usein sekä estrogeenilla että antiandrogeenilla.

Estrogeenia voidaan antaa tabletti-, laastari- tai

geelimuodossa, ja hoidossa käytetään ns. luonnollisia

estrogeeneja (estradioli). Estrogeeni saa

muutamassa kuukaudessa aikaan erektioiden ja

siemensyöksyjen pois jäämisen, mutta kivesten

koko ei pienene. Rintojen kasvu alkaa vähitellen,

ja rasvakudosta saattaa kertyä lantiolle. Jotta

karvoitus saataisiin vähenemään ja hiusten

kasvu paremmaksi, aloitetaan antiandrogeenihoito

syproteroniasetaatilla. Sen teho riippuu

paljon lähtötilanteesta. Antiandrogeenin lisääminen

vähentää estrogeeniannoksen tarvetta,

koska se myös estää kiveksen toimintaa ja omaa

testosteronintuottoa. Finasteridista, joka estää

testosteronin muuttumisen potentimpaan karvatupessa

vaikuttavaan muotoon, ei ole riittävästi

kokemusta transseksuaalien hoidossa. Kastroimisen

jälkeen lääkitystä voidaan usein muokata

eli vähentää estrogeeniannoksia ja ehkä lopettaa

antiandrogeenin käyttö.

Estrogeeni- ja testosteronihoito ovat täysin

korvattavia viimeistään sukupuolirauhasten

poiston jälkeen. Antiandrogeeneilla on vain peruskorvattavuus

(50 %). B-lausunto hoidon täydestä

korvattavuudesta voidaan kirjoittaa jo ennen

kastroimista tunnuksella 121 (sukupuolirauhasten

vajaatoiminta). Edellytyksenä on kuitenkin,

että hoitoa on annettu riittävän pitkään

(vähintään yhden vuoden ajan) ja diagnoosi on

tosielämän kokeen aikana varmistunut.

Leikkaushoidot

Biologisen sukupuolen ilmiasun muuttamiseen

tarvitaan hormonihoidon lisäksi useita erilaisia

kirurgisia toimenpiteitä, joiden ajoitus mietitään

hoitosuunnitelman mukaisesti. Potilaan sopeutumista

hänen kokemaansa sukupuolirooliin

voidaan lisätä oikein ajoitetulla ulkoisten suku-

2048

A. Tiitinen, ym.


puolitunnusmerkkien poistamisella, kuten rintarauhasten

poistolla, ääniterapialla tai partakarvojen

poistolla. Naisesta mieheksi haluavan

hoidossa ensimmäinen leikkaus on yleensä rintarauhasten

poisto. Se pyritään tekemään gynekomastialeikkauksen

tapaan nänninpihan alareunan

myötäisestä viillosta. Kuitenkin useimmat

potilaat ovat jo vuosien ajan sitoneet rintansa

vartaloa vasten tiukalla sidoksella tai vyöllä,

joten rintojen muoto

on muuttunut ja iho on

venynyt ja riippuva. Tästä

syystä joudutaan usein

hyväksymään varsin näkyvät

arvet. Transseksuaalipotilaan

rintarauhasen

poisto vaatii plastiikkakirurgista

erityisosaamista.

Suosituksen näihin kirurgisiin

hoitoihin antaa yleensä psykiatrian erikoislääkäri,

ja päätös niiden ajoituksesta voidaan

tehdä moniammatillisessa työryhmässä.

Sukupuolielinkirurgiassa tehdään elimistöön

korjaantumattomia muutoksia. Lähetteen sukupuolielinleikkaukseen

tulee olla kahden sukupuoli-identiteetin

häiriöiden arvioon ja hoitoon

perehtyneen psykiatrian erikoislääkärin allekirjoittama.

Tässä vaiheessa ei edellytetä toiselta

psykiatrilta potilaan henkilökohtaista tapaamista,

vaan paperikonsultaatio riittää.

Naisesta mieheksi haluavan sukupuolielinleikkaus

aloitetaan kohdun ja munasarjojen

poistolla. Tämä tehdään yleensä tähystysleikkauksena

ja voidaan toteuttaa missä tahansa gynekologisessa

yksikössä, kunhan asianmukainen

lausunto on kirjoitettu. Varsinainen sukupuolenkorjausleikkaus

tehdään HYKS:n plastiikkakirurgian

klinikassa. Potilas ja plastiikkakirurgi

valitsevat sopivan leikkaustyypin potilaan toiveiden

ja ruumiinrakenteen mukaisten toteutusmahdollisuuksien

mukaan mahdolliset komplikaatiot

ja haittavaikutukset punniten. Peniksen

rakentaminen eli falloplastia voidaan tehdä usealla

eri tekniikalla. Ideaalinen lopputulos olisi

luonnollinen ulkonäkö, mahdollisuus virtsata

seisaallaan, erogeeninen tunto ja yhdyntämahdollisuus,

mutta usein joudutaan tyytymään jonkinlaiseen

kompromissiin.

Tutkimuksissa on yhdenmukaisesti

todettu, että sukupuolen korjaamiseen

tähtäävät toimenpiteet ovat

tuloksekkaita. Edellytyksinä ovat

oikeassa paikassa tehty huolellinen

diagnostiikka, hyvä hoitosuunnitelma

ja taitava kirurgia.

Tavallisimmin käytetyt tekniikat ovat metaidoioplastia,

jolloin hormonihoidon hypertrofioimasta

klitoriksesta muotoillaan mikropenis

(Hage 1996), lähikudosten varrellinen ihorasvakudoskieleke

tai mikrokirurginen etäkieleke

(Cheng ym. 1995). Potilaan niin toivoessa

pyritään myös rakentamaan peniksen kärkeen

ulottuva virtsaputki. Naisen lyhyttä virtsaputkea

voidaan jatkaa neopeniksen tyveen esimerkiksi

sisempiä häpyhuulia

apuna käyttäen. Virtsaputken

rakentamiseen

liittyy kuitenkin huomattava

jälkiongelmien – fistelien,

striktuuroiden ja

tulehdusten – riski, jonka

vuoksi kaikki potilaat eivät

sitä toivo. Yleensä sukupuolielinten

korjauksen

yhteydessä tehdään myös emättimen poisto

ja muodostetaan suuria häpyhuulia apuna käyttäen

kivespussi. Klitoris voidaan jättää paikalleen,

mutta yleensä sen iho-osa poistetaan ja se

upotetaan neopeniksen alle. Kivesproteesit asetetaan

tavallisesti noin vuoden kuluttua primaarileikkauksesta.

Jos valittu falloplastiamenetelmä

on aikaansaanut riittävän ihotunnon peniksen

kärkeen, on teoriassa mahdollista asentaa

erektioproteesi 1–2 vuoden kuluttua.

Miehestä naiseksi haluavan kirurgisiin toimenpiteisiin

kuuluvat kivesten ja siittimen poisto

ja samalla tehtävä vaginoplastia. Nykyään

käytetyin vaginoplastiamenetelmä on poistetun

siittimen ihon invertoiminen lantionpohjaan tehtyyn

neovaginaonkaloon, tarvittaessa ihosiirrettä

apuna käyttäen (Krege ym. 2001). Glansin

dorsaalinen erogeenisesti tunnokas osa säästetään

hermo-verisuonipedikkelinsä varassa, ja siitä

muodostetaan uusi klitoris. Kivespussien

ihosta muodostetaan ulommat häpyhuulet. Vaginoplastian

jälkihoito on vaativaa ja edellyttää

potilaalta omatoimista elinikäistä säännöllistä

laajentamista. Nämä leikkaukset on keskitetty

HYKS:n plastiikkakirurgian klinikkaan.

Muitakin korjaavia leikkauksia voidaan

suunnitella, mutta käytännössä ne toteutetaan

nykyisin yksityispuolella potilaan maksukyvyn

mukaan. Tällaisia ovat rintojen suurentaminen,

Transseksuaalien hoito

2049


kilpiruston resektio, äänihuuliplastiat, rasvaimutoimenpiteet,

rinoplastia, kasvoluiden osteotomiat,

kasvojenkohotusleikkaukset ja silmäluomiplastiat.

Seuranta

Leikkaushoidon jälkeen suunnitellaan hormonihoidon

pysyvä toteutus sekä seuranta. Seurannassa

on erityisesti muistettava hoidon mahdolliset

haitat ja riskit. Testosteronihoidon haitoista

tärkeimpiä ovat akne, lipidimuutokset ja verisuonisairauksien

vaaran lisääntyminen (Goh

ym. 1995). Estrogeenihoidon haittoja taas ovat

turvotus, painonnousu sekä veritulppien ja verisuonisairauksien

riskin lisääntyminen (Asscheman

ym. 1989, van Kesteren ym. 1997, Michel

ym. 2001). Estrogeenihoidon aiheuttama rintasyöpäriski

on muistettava. Harvinaisina on kuvattu

prolaktinoomaa estrogeenihoidon aikana,

eturauhassyöpää, neovaginan syöpää, maksan

toiminnan häiriöitä ja maksakasvaimia. Verisuonisairauksien

vaaraa voidaan vähentää vaikuttamalla

muihin riskitekijöihin: ruokavalioon,

ylipainoon, tupakointiin, verenpaineeseen ja lipidimuutoksiin.

Seurannassa minimivaatimuksena on vuosittainen

lääkärintarkastus, joka sisältää kliinisen

tutkimuksen, painon ja verenpaineen mittauksen

sekä rintojen, vatsan ja pikkulantion palpaation.

Mammografiaseulonta suoritetaan tavanomaisten

kunnallisten seulontakäytäntöjen

mukaan tai silloin, kun rintojen tunnustelussa

todetaan poikkeavaa. Laboratoriotutkimuksin

seurataan hemoglobiinipitoisuutta, maksa-arvoja

1–3 vuoden välein, verenglukoosin paastoarvoa,

prolaktiinipitoisuutta (estrogeenihoidon ensimmäisten

vuosien aikana 1–2 vuoden välein)

ja lipidejä (testosteronihoidon aikana muutaman

vuoden välein lähtötilanteen mukaan).

Lopuksi

Tutkimuksissa on yhdenmukaisesti todettu, että

sukupuolen korjaamiseen tähtäävät toimenpiteet

ovat tuloksekkaita (Lancet 1991). Edellytyksinä

ovat oikeassa paikassa tehty huolellinen diagnostiikka,

hyvä hoitosuunnitelma ja taitava kirurgia.

Näiden edellytysten täyttyessä hoitoon

tyytymättömiä on vain noin 10 % ja päätöstään

katuu vain 1–1,5 % (Michel ym. 2001).

On hyvä muistaa, että kaikkien potilaiden ei

tarvitse käydä läpi koko hoitoprosessia, vaan

voidaan tehdä yksilöllinen kuntoutussuunnitelma.

Näissä tilanteissa hoidon arviointi on usein

erittäin monimutkaista ja hoitojen aloittamiseen

täytyy suhtautua erityisen varovasti.

Kirjallisuutta

Asscheman H, Gooren LJG, Eklund PLE. Mortality and morbidity in transsexual

patients with cross-gender hormone treatment. Metabolism

1989;38:869–73.

Benjamin H. Transvestism and transsexualism. Int J Sexol 1953;7:12–4.

Cheng KX, Hwang WY, Eid AE, Wang SL, Chang TS, Fu KD. Analysis of

136 cases of reconstructed penis using various methods. Plast

Reconstr Surg 1995;95:1070–80.

Cohen-Kettenis PT, Gooren LJG. Transsexualism: a review of etiology,

diagnosis and treatment. J Psychosom Res 1999;46:315–33.

Goh HH, Loke DFM, Ratnam SS. The impact of long-term testosterone

replacement therapy on lipid and lipoprotein profiles in women.

Maturitas 1995;21:65–70.

Hage JJ. Metaidoioplasty: an alternative phalloplasty technique in transsexuals.

Plast Reconstr Surg 1996;97:161–7.

Krege S, Bex A, Lummen G, Rubben H. Male-to-female transsexualism: a

technique, results and long-term follow-up in 66 patients. Br J

Urol Int 2001;88:396–402.

Lancet. Transsexualism (pääkirjoitus). Lancet 1991;338:603–4.

Landen M, Wålinder J, Lundström B. Incidence and sex ratio of transsexualism

in Sweden. Acta Psychiatr Scand 1996(a);93:261–3.

Landen M, Wålinder J, Lundström B. Prevalence, incidence and sex ratio

of transsexualism. Acta Psychiatr Scand 1996(b);93:221–3.

Michel A, Mormont C, Legros JJ. A psycho-endocrinological overview of

transsexualism. Eur J Endocrinol 2001;145:365–76.

Pimenoff V. Transseksuaalisuus. Duodecim 1993;109:368–75.

Van Kesteren PJM, Asscheman H, Megens JAJ, Gooren LJG. Mortality

and morbidity in transsexual subjects treated with cross-sex hormones.

Clin Endocrinol 1997;47:337–42.

Walker PA, Berger JC, Green R, Laub DR, Reynolds CL, Wolman L. Standards

of care: the hormonal and surgical sex reassignemnt of

gender dysphoric persons. Arch Sex Behav 1985;14:79–90.

AILA TIITINEN, dosentti, osastonylilääkäri

aila.tiitinen@hus.fi

HYKS:n naistenklinikka

PL 140, 00029

SINIKKA SUOMINEN, LKT, erikoislääkäri

HYKS:n plastiikkakirurgian klinikka

PL 266, 00029 HUS

MATTI HOLI, LL (väit.), erikoislääkäri

HYKS:n psykiatrian klinikka

PL 321, 00029 HUS

2050

More magazines by this user
Similar magazines