Kivikauden tutkimuksen arkeologista sanastoa - Edu.fi

Kampakeramiikaksi kutsutaan suurikokoisia, pyöreä‐ tai suippopohjaisia saviastioita,
joiden koko pinta on koristettu hammastetulla, kamman painallusta
muistuttavan jäljen jättävällä leimasimella ja kuopilla. Kampakeraamisia saviastioita
on tehty noin 5000 – 3200 ekr.
Kivikausi on esihistorian ajanjakso, jolloin yleisin työkalujen ja aseiden raaka‐aine
oli kivi. Ennen jääkautta Suomesta tunnetaan ihmistoiminnan jälkiä vanhemmalta
kivikaudelta noin 100 000 vuoden takaa Kristiinankaupungin Susiluolasta.
Jääkauden jälkeinen kivikausi kesti Suomessa noin 8600 – 1800 ekr.
Meripihka on muinaisten havupuiden kivettynyttä pihkaa, jota esiintyy Itämeren
alueella, Baltian ja entisen Itä‐Preussin rannikolla. Sieltä sitä on tuotu
Suomeen varsinkin kivikaudella. Meripihkakoruja on annettu hautalahjoina
vainajille. Meripihkaa kutsutaan kivikauden kullaksi, ja se on ollut arvokas
ja tärkeä vaihtokauppatavara.
Nuorakeramiikaksi kutsutaan pieni‐ tai keskikokoisia, tasapohjaisia saviastioita,
joiden suuosa on koristettu nuorapainanteilla tai viivakoristeilla. Nuorakeraamisia
saviastioita on valmistanut ja käyttänyt tänne noin 3000 ekr. saapunut
vasarakirveskansa.
Pii on punertava tai harmahtava kivilaji, jota on tuotu tänne kivikaudella
etenkin nykyisen Venäjän alueelta, Volga‐joen seuduilta. Pii on ollut erityisen
haluttua nuolenkärkien ja keihäänkärkien raaka-ainetta kampakeramiikkaa
käyttäneen väestön keskuudessa. Hyvin hienojakoisena kivilajina
sitä on ollut helppo muotoilla iskemällä.
Pronssikausi on esihistorian ajanjakso, jolloin pronssia alettiin käyttää työkalujen
ja aseiden raaka‐aineena. Pronssi on tinan ja kuparin seos. Koska tinaa
saatiin niinkin kaukaa kuin Brittein saarilta ja kuparia vieläkin kauempaa,
itäisen Välimeren alueelta, pronssi oli Pohjoismaissa erittäin kallista. Pronssikaudeksi
kutsutaan Suomessa ajanjaksoa noin 1800 – 500 ekr.
104