Karhunpalvelus 2/2008 - Pori

20
Merja tuntee keskikaupungin Liisan
Kun ihmisillä on vapaa-aikaa,
voi sen käyttää vapaaehtoistyöhön.
Porissa on jo yli kymmenen
vuotta toiminut Eteläpuisto
kympissä Vapaaehtoistoiminnan
keskus Liisa, joka edelleen
kokoaa auttavat kädet ja ymmärtäväiset
päät yhteen.
Vapaaehtoisia toimijoita on
kaupungissa riittänyt. Melkein
yhtä kauan kuin Keskus on ollut
olemassa, on sen työntekijänä
puurtanut sosiaaliohjaaja Merja
Majalahti. Hänen henkilökohtaiset
valmiutensa ovat varmaankin
auttaneet siinä, että
työsarka ei ole pakkaantunut
liian rankaksi. Ei, vaikka työpäivä
vaihtelevan moninainen ja
”säännöllisen epäsäännöllinen”
onkin.
Parin muun palkatun ja satojen
vapaaehtoisten kanssa työskentely
ei lyö hanttiin, päinvastoin.
– Muutama työntekijä on lisäkseni
sellainen, joka saa työstään
palkkaa. Esimerkiksi seurakunnan
työntekijä on Liisassa
yhden päivän viikossa. Mutta
meillä on tällä hetkellä toiminnassa
mukana yhteensä 265 vapaaehtoista
ja se on se suurin resurssimme,
korostaa Majalahti.
– Siitä syystä tässä jaksaa.
Miten ihmeessä kukaan voi
pyörittää satojen innokkaiden
ihmisten palvelujoukkoa? Eikö
siinä tule ovissa ruuhkaa ja aikatauluissa
mättöä?
Merja Majalahden mukaan toiminta
sujuu jo aika lailla varmasti
ja hyvin. Kun ihmiset
ovat pitkään mukana, he tuovat
jatkuvuutta. Ensikertalaiset ja
vähän aikaa mukana olleet kasvavat
yhteistyöhön ja -henkeen.
Poriin kumppanuustalo?
Hyvinvointiyhdistysten verkosto
on liikahtanut Porissa eteenpäin.
Yhdistysten yhteistyöhanke
”Kumppanuutta Poriin” starttasi
viime vuoden puolella.
Hankevastaavana työskentelee
toiminnanohjaaja Merja Majalahti.
– Tavoitteena on yhdistysten ja
yhteisöjen välisen verkostoitumisen,
yhteisöllisyyden ja yhteistyön
kehittäminen aidoksi kumppanuudeksi,
valottaa Majalahti.
– Päämääränä on oma toimitila,
fyysinen kumppanuustalo.
Tilojen haussa yhdistysten kattoorganisaatio
ei ole ainoa. Kaupungin
luottamushenkilöiden ja
viranhaltijoiden kanssa paikkaa
kartoittaa juhlakaupungissa moni
muukin toimijaryhmä.
– Olemme käyneet tutustumassa
Kumppanuus-toimintoihin. Niistä
saatujen vaikutusten ja erityistarpeiden
perusteella olemme
Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisan tiloja koristava lahjaksi saatu pienoisryijy ilahduttaa Merja Majalahtea, sillä ryijy kuvaa Liisan toiminnan merkitystä.
Yhteistä kaikille on
auttamishalu
– Eivät toisen auttaminen ja tukeminen
ole itseltä pois. Moni
vapaaehtoinen on päinvastoin
sanonut, että tässä saa paljon
enemmän kuin antaa.
Yksi kantava periaate on, että
myös vapaaehtoisia huolletaan
ja virkistetään. Se on Majalahdesta
tärkein periaate.
– Toinen sääntö on siinä, että
jokainen tekee vain sitä ja sen
vakuuttuneet siitä, että hanke on
tarpeellinen myös täällä.
Oma toimitila, Kumppanuustalo,
nähdään välttämättömänä vapaaehtoistyössä:
yhteydenottoihin,
kokouksiin, koulutuksiin, tapahtumien
ja töiden suunnitteluun sekä
toiminnan kehittämiseen yhteistyötahojen
kanssa.
– Se on konkreettista suhteitten
ylläpitämistä, verkostoitumista,
kuvaa Majalahti.
Tärkeänä periaatteena on yksittäisen
kansalaisen elämänlaadun
parantaminen sekä koetun
yksinäisyyden ja syrjäytymisen
vähentäminen.
Kumppanuustyöryhmässä on
edustettuna Porin kaupungin
sosiaalitoimen lisäksi kymmenkunta
yhdistystä. Tiloja kaipaavien
yhdistysten jäsenmäärä on noin
5 000.
Teksti Kristiina Suutari
verran kuin itse jaksaa ja haluaa.
Tältä pohjalta toiminta rullaa.
Kasvatettu
työntekoon
Kun juttelee Merja Majalahden
kanssa, tulee melko pian vakuuttuneeksi
siitä, että tässä on
nyt ihminen toivealallaan. Vaikutelmaa
vankistaa, kun kuulee
kuinka määrätietoisesti hän on
tavoitteeseen tähdännyt.
Kaupunkikaan ei voisi olla mikä
tahansa hömppäkaupunki.
– Olen vankka porilainen, paljastaa
Majalahti.
– Minut on kasvatettu rehellisyyteen
ja työntekoon.
Pienen Merjan lapsuus alkoi ja
lähti käyntiin puolisen vuosisataa
sitten Hyvelässä. Alku oli –
etten sanoisi – hiljaiseloa.
– Olen ollut niin ujo, niin ujo,
Majalahti nauraa.
– En saanut sanaa suustani kodin
ulkopuolella, mutta elämä
on opettanut ilmaisemaan
itseään. Olin hiljainen. Olin
tosi nuori, kun tiesin, että minusta
tulee lastenhoitaja. Isä
oli kaupungin tietöissä, äiti jakoi
postia ja siivosi. Elämä oli
vaatimatonta.
Melko pian Malminpään keskikoulun
jälkeen, kun isä jo oli
kuollut, Majalahti tuli kaupungille
töihin päiväkotiapulaiseksi.
Hän oli silloin 18-vuotias.
Kun hän oli täyttänyt 25, kuoli
äiti.
– Asuin neljän velipojan kanssa
kotitalossa. Se oli haastavaa
aikaa. Siinä oppi paljon, kun
tekemistä riitti. Kävin töissä,
olin iltakoulussa, siivosin ja tein
ruuat.
Sosiaalialalle
mielenkiintoa
Malminpään keskikoulun oppimäärän
lisäksi syntyivät omat
kouluttajat, tyttäret. He ovat
nyt 13- ja 21-vuotiaat.
– Kun vanhempi tytär oli kolmivuotias,
hakeuduin Harjavallan
sosiaali- ja terveydenhuolto-oppilaitokseen.
Hain myös
sosiaalikasvattajaksi, mutta onneksi
en päässyt, kertaa Majalahti
elämän tärkeitä vaiheita.
– Mikäli olisin päässyt, työskentelisin
varmaan vieläkin päiväkodissa
enkä Liisassa. Nyt työni
on muodostunut vaihtelevaksi.
Itsensä kehittäminen ja sivistäminen
ovat olleet isoja asioita
Merja Majalahdelle.
– Olen lukenut opiskelujen jälkeen
kasvatustiedettä, sosiaalipolitiikkaa
ja sosiologiaa perusopintojen
verran. Niistä sai
valmiuksia ammatillisen koulutuksen
lisäksi.
Työ Liisassa varmasti hyötyy
tästä.
työpaikalta löytyi
harrastus
– No juu, toiminnanohjaaja
hymyilee. Olin ennen Mannerheimin
Lastensuojeluliiton
lapsiperheprojektissa. Kun toiminnanohjaajan
paikka tuli
auki, yksi työkaveri sanoi, että
hae sitä, se sopii sulle. Hain ja
tulin valituksi. En ole hakemistani
katunut. Olen saanut tehdä
sydämellä töitä.
Eikä ”liisaus” jää Majalahdelta
siihenkään.
– Nykyisin myös harrastan työpaikallani.
Olen Liisan taidepiirissä,
linja on öljyvärimaalaus.
Teksti ja kuvat
Kristiina Suutari
Viriketoiminnanohjaaja Eija Vuorinen, Merja Majalahti ja kahvila-apulaiseksi
itsensä tituleerannut Saara Huotari tarkistavat seuraavia yhteisiä
tapahtuma-aikoja.