09.07.2015 Views

3/2009 - Senaatti-kiinteistöt

3/2009 - Senaatti-kiinteistöt

3/2009 - Senaatti-kiinteistöt

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Taideteoskilpailu käynnissä»Hienoa, että paikalla on sekä lapsia ettävarttuneempiakin musiikin ystäviä», iloitsevatMusiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta ja johtajaJuha Lemström <strong>Senaatti</strong>-kiinteistöistä.Kaikki kuvat © Arno de la ChapelleValtion taideteostoimikunta julisti taidekilpailun, jolla haettiinehdotuksia Musiikkitaloon ja sen tontille sijoitettaviksi taideteoksiksi.Kilpailuun osallistui lähes 800 teosta, joissa toistuvinateemoina olivat viitteet musiikin maailmaan ja paikanmenneisyyteen.Jatkoon selvisi kuusi teosta, joiden tekijät ovat Kari Cavén,Reijo Hukkanen, Pekka Kauhanen, Kirsi Vaulanen, TapioKettunen ja Kari Södö.Kaikki kilpailuun saapuneet ehdotukset asetetaan näytteillemyöhemmin ilmoitettavaan paikkaan tammikuussa 2010toisen vaiheen ratkettua. Raksabileissä esiintyivät muun muassa Helsingin kaupunginorkesterinVaskiseitsikko (vas.) ja kansanmusiikkia soittanut Sibelius-AkatemianPolka Chicks (keskellä).yleisölle monipuolisia musiikillisiamakupaloja.»Monen mielestä oli hauska idea,että vaikka esiintyjinä olivat eri yhtyeetHKO:sta, RSO:sta ja Sibelius-Akatemiasta,ei kuultukaan yhtään klassistamusiikkia vaan viihdettä, jazzia, kansanmusiikkiaja musiikkisatu», HelenaHiilivirta kertoo.Yleisö pääsi ensimmäistä kertaa opastetuillekierroksille Musiikkitalon rakenteillaoleviin sisätiloihin. Ehkä eniten hämmästeltiinsitä, että suuri osa rakennuksestaon todellakin maan pinnan alapuolella jamiten "pienet" salit näyttivät suurilta.Musiikkitalo syntyy käsityönäViikonvaihteen vaihduttua arjeksityömaan valtasivat jälleen työmiehet.Vuoden vaihteessa valmistuva runko onhyvin betoninen, vaikkei lopputuloksessabetonia juuri näy. Julkisivu on nimittäinpääosin lasia ja kuparia.Tällä hetkellä pääsalin runkotyöt,talotekniset työt, harjoitussalien ruiskubetonikattojenteko, muuraustyöt japintalattioita täydentävä teräsrakentaminentyöllistävät noin 250 työmiestä.Suurimmillaan työmaalla ahkeroi400–450 rakennusalan ja näyttämötekniikanammattilaista.»Uusina, isompina työvaiheina aloitammepian lasiseinien asennuksen jaulkoseinien verhouksen. Lisäksi näyttämöteknisettyöt käynnistyvät», kertooprojektipäällikkö Markku MuhonenSRV Yhtiöistä.Monenlainen musiikki soi aikanaanviidessä 150–300-paikkaisessa salissa.Pääkonserttisalissa on erikoista se, ettäsaliin on näköyhteys ulkoa.»Runko on monimuotoinen ja haastava,samoin akustiset vaatimukset detaljeineen.Tämä on varsin käsityövaltainen rakennustyömaa»,Markku Muhonen kertoo. kontrahti 3·<strong>2009</strong> 17

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!