PDF - Suomen arkeologinen seura ry.

... l~uudet kujeetVuoden ensimmäisessä numerossa lienee syytä taas kertoa jotain Suomen arkeologisen seuran toiminnassa, erityisesti sen hallituksessa ja seuran julkaisuissa tapahtuneistamuutoksista sekä kuluvan vuoden tapahtumista.Arkeologisen seuran hallituksen puheenjohtajana jatkaa professori emeritus AriSiiriäinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin dosentti Pirjo Uino ja sihteeriksi Eeva Raike.Muina jäseninä toimivat Teemu Mökkönen, Petro Pesonen, Tanja Tenhunen, allekirjoittanutja varajäsenenä Eero Muurimäki. Seura järjestää perinteiseen tapaan keväällävuotuiset arkeologipäivät, tällä kertaa Tampereen suunnalla. Aiheina ovat tutkimuksenja suojelun yhteensovittaminen sekä uudet rautakautta koskevat tutkimustulokset.Arkeologisen seuran matka suuntautuu lokakuussa kohti Pietaria, jossa tutustutaanmuinaisjäännöskohteisiin, instituutteihin ja museoihin.Ulkoasultaan komistunut Fennoscandia Archaeologica on ilmestynyt ja Iskostakinvoidaan odottaa painosta kevään kuluessa. Muinaistutkijan toimitus kunnasta jäi poissen pitkäaikainen jäsen, Jouko Pukkila ja tilalle valittiin Paula Kouki ja MiikkaHaimila. Lehti jatkuu muutoin entisessä muodossaan, mutta uusina palstoina tulevatmukaan haastattelut ja uutiskatsaukset. Haastattelut liittyvät toisaalta ajankohtaisiintilanteisiin, mutta tarkoituksena on myös ryhtyä siirtämään nuoremmalle polvelle tähänasti lähinnä suullisena perimätietona kulkenutta vanhemman arkeologipolventietämystä ja tarinoita. Uutispalstaa varten toimitus ottaa mielellään vastaantiedotuksia esimerkiksi väitöstilaisuuksista, apurahoista, nimityksistä, merkittävistälöydöistä ja tutkimustuloksista. Muinaistutkijan kotisivut on taas päivitetty ja sieltälöytyvät nyt muun muassa kaikkien aikaisemmin julkaistujen lehtien sisällysluettelot.Mukavaa alkanutta vuotta 2004 kaikille!1

Muinaistutkija 1/2004Nykyihmisen evoluutio, ekspansio ja mahdollinenris~eytyminen eu~oop~n neandertalien kanssa.... ...... ... ..................... "'MarlluNiskanenJohdantoAfrikan varhaisten nykyihmispopulaatioidenkeskeinen rooli nykyihmisenilmestymiseen myös Afrikan ulkopuolellaon yleisesti hyväksytty. Erimielisyyttä onlähinnä geneettisestä jatkuvuudesta Afrikanulkopuolella. Syrjäytysteorian kannattajien(e.g. Klein 1999; Stringer 2002;Tattersall 2003) mielestä geneettistä jatkuvuuttaoli minimaalisesti, koska nykyihmistenja paikallisten arkaaisten ihmistenristeytyminen oli korkeintaan satunnaista.Monialueisen evoluutioteoriankannattajat (e.g. Churchill & Smith 2000;Wolpoff et al. 2001) väittävät, että ei-afrikkalaisetnykyihmiset polveutuvat Afrikastasaapuneiden nykyihmisten lisäksi paikallisistaarkaaisista ihmisistä.Neandertaleilla - Länsi-Euraasian myöhäisilläarkaaisilla ihmisillä - on keskeinenrooli tässä keskustelussa. Keskusteluakäydään nyt varsinkin siitä, mitäluista eristetyn mitokondriaalisenDNA:n (mtDNA:n) tutkimukset (ks.Krings et al. 1997, 1999; Ovchinnikov etal. 2000) kertovat neandertalien kohtalosta.Joidenkin (e.g. Kahn & Gibbons1997; Lindahl 1997; Ward & Stringer1997) mielestä neandertalien mtDNA:npuuttuminen nykyihmisiltä osoittaa,että neandertalit eivät risteytyneet nykyihmistenkanssa ja kuolivat sukupuuttoonjättämättä geeniperimäänsä jälki-polville. Toisten (e.g. Nordborg 1998;Wall 2000; Relethford 2001; Hawks &W olpoff 2001; Enflo et al. 2001;Gutierrez et al. 2003; Hegelberg 2003)mielestä neandertalien mtDNA:n katoaminenei tarkoita sitä, että risteytymistäei koskaan tapahtunut, ja että meillä eiolisi yhtään neandertalien tuman geenejä.Uusien löytöjen ansiosta keskustelu onkiihtynyt. Kahden noin 24 000 vuotta sittenItaliassa eläneen nykyihmisenmtDNA:n eroaminen neandertalienmtDNA:sta, mutta ei nykyisten ihmistenmtDNA:sta (Caramelli et al. 2003), oletetaanosoittavan, että neandertalit janykyihmiset eivät risteytyneet(Caramelli et al. 2003; Shipman 2003).Joidenkin Euroopan varhaisten nykyihmistenneandertaleille ominaiset piirteetkuitenkin osoittavat, että risteytymistäolisi tapahtunut (Duarte et al.1999; Trinkaus et al. 2003a, 2003b).Käsittelen neandertalien ja nykyihmistenristeytymisen ongelmaa eri lajien hybridisaationja Euroopan fossiiliaineiston valossa.Osoitan, että neandertalienmtDNA:n katoaminen ei todista, ettäristeytymistä ei tapahtunut. Aloitan nykyihmisenevoluutiosta, koska ilman senymmärtämistä emme voi selvitellä nykyihmistenja arkaaisten ihmisten (kutenneandertalien) välistä suhdetta.2

Nykyihmisen evoluutioarkaaisista ihmisistäNykyihminen (Homo sapiens) eroaaarkaaisista edeltäjistään pääasiassa kallonmuodonperusteella. Varhaisimmatnykyihmisen kallonmuodon omanneetihmiset elivät 160 000 vuotta sitten Etiopiassa(White et al. 2003; Shipman 2003)ja polveutuivat Afrikan arkaaisista ihmisistä,jotka luokitellaan lajiin Homohelmei (McBrearty & Brooks 2000) taiHomo heidelbergensis (Stringer 2002). Näidennykyihmisten edeltäjien aivot olivatyhtä suuret kuin nykyihmisten, muttasuurten kulmakaarien, luisujen otsien,matalien aivokoppien ja leukakyhmyttömienleukojen perusteella he olivatpystyihmisten (Homo erectus) kaltaisia.Nykyihmisten ja arkaaisten ihmistenkallonmuotoerojen takana näyttää olevanero kallonpohjan muodossa (kuva1). Nykyihmisten kallonpohja on taivutetumpikuin arkaaisilla ihmisillä minkävuoksi aivokopan profiili on pyöreämpi,aivokoppa on korkeampi ja kasvot sijaitsevataivo-ontelon etuosan alla eivätkäosittain sen etupuolella. Vähemmänulkonevat kasvot vuorostaan johtivatmatalampiin kasvoihin, pienempiin kulmakaariin,pystympään otsaan ja alaleukojenleukakyhmyjen mU9dostumiseen(Krantz 1980; Lieberman 1995,1998; Lieberman et al. 2002; Niskanen1999).Nykyilunisen kallonmuodon ilmestymisen takanaoli fodennäköisesti suhteellisen vähäinengeneettinen muutos (Lieberman 1998;Lieberman et al. 2002). Kyseessä on uusiyhteissopeutuneiden geenien muodostamagenotyyppi (Eswaran 2002, 2003) tai useastapääasiassa resessiivisestä alleelista koostuvagenotyyppi, kuten oletan buldogienja saksanpaimenkoirien risteytyskokeiden",--~I\Kuva 1: Sagittaalitason poikkileikkauksetarkaaisen ihmisen ja nykyihmisen kallosta.Nykyihmisen kallonpohja (ison niska-aukonedessä oleva osa) on taivutetumpi kuinarkaaisella ihmisellä.valossa (ks. Thomson 1996). Nykyihmisenkallomuoto ilmestyi ehkä, kun tarvittavatgeenit - jo kauan olemassa olleet ja mahdollisetuudet mutaatiot - tulivat sattumaltayhteen muodostaen uuden genotyypin.Koska uudet piirteet yleistyvät todennäköisimminpienissä ja osittain eristyneissäpopulaatiossa (ks. Wright 1982),nykyihmisen kallonmuoto yleistyi ehkäensin jollakin suhteellisen suppealla alueella.Koska nykyihmisen kallonmuodon takanaoli todennäköisesti vähäinen geneettinenmuunnos, nykyihmisen ilmestymi-3

nen oli todennäköisemmin biologisen lajinsisällä tapahtunut piirremuutos(intraspecies character change, Wright1982) kuin varsinainen lajiutuminen. TätenAfrikan varhaisimmat nykyihmisetolisivat olleet risteytymiskykyisiä arkaaistennaapuriensa kanssa, ja nykyihmisengenotyyppi ja sen aikaansaamafenotyyppi olisivat levinneet geenivirranvälityksellä muille Afrikanpopulaatioille ja ehkä myös Afrikan ulkopuolelle.Nykyihmisen kallonmuoto korvasi arkaaisenkallonmuodon globaalisesti ilmeisestisiksi, että se kohotti kelpoisuuttamerkittävästi. Eswaran (2002) on esittänytvalinnan suosineen nykyihmisenkallonmuotoa, koska se olisi tehnyt synnytyksenhelpommaksi. Tämä hypoteesihelpommasta synnytyksestä voidaanmielestäni kylläkin hylätä, koskaarkaaisten ihmisten ja nykyihmistenvastasyntyneiden pään koossa ei oleeroa (Rosenberg 2002; Trinkaus 2002).Nykyihmisen kallonmuodon tarjoamaetu on pikemminkin ehkä se, että se sopiiarkaaista paremmin puheäänienmuodostukseen (Lieberman & Crelin1971; Laitman et al. 1975; Krantz 1980,1994; Lieberman 1998). Tätä "puhehypoteesia"tukee nykyihmisen ilmestymisenaikana nopeutunut kulttuurievoluutio(Krantz 1980, 1994) ja nykyihmisilleominaisen käyttäytymisen varhainenilmestyminen nykyihmisen alkukodissaAfrikassa (McBrearty & Brooks2000). Hypoteesin ongelma on puheäänienmuodostuskyvyn selvittelyn vaikeuspelkän kallon perusteella (Falk1975; Burr 1976; Kay et al. 1998; d'Erricoet al. 2003b).Vaikka aivo-onteloiden sisäosien tutkimukseteivät anna syytä olettaa, että nykyihmistenja arkaaisten ihmisten välillä olieroja älykkyydessä (Holloway 1985),monet tutkijat katsovat kuitenkin nykyihmistensyrjäyttäneen arkaaiset ihmisetylivertaisten henkisten kykyjensä ansiosta.Esimerkiksi Klein (2000, 2002) onesittänyt hypoteesin mutaatiosta, jokaolisi neurologisen muutoksen kauttajohtanut nykyihmisen intellektuaalistenkykyjen äkilliseen ilmestymiseen noin 50000 vuotta sitten. Siitä huolimatta, ettänykyihmiselle ominainen käyttäytyminenilmestyi todellisuudessa vähitellen(McBrearty & Brooks 2000;Henshilwood & Marean 2003), tällainenmutaatio ei ole puhe- ja kommunikaatiokyvynkanssa jollakin lailla tekemisessäolevan FOXP 2 geenin löytymisen (ks.Enard et al. 2002) valossa mahdoton ajatus.Ehkä täysin kehittynyt kommunikaatiokykysai alkunsa nykyihmisenkallonmuodon ja FOXP 2 geenin sekä jonkunvielä tuntemattoman tekijänyhteisvaikutuksesta.Nykyihmisen ekspansioNykyihmispopulaatioiden ekspansio Afrikastaoli ehkä deeminen ekspansio yhdistettynäarkaaisten populaatioiden kanssa tapahtuvaanhybridisaatioon ja nykyihmisengenotyyppiä Ga sen aikaansaamaa fenotyyppiä)suosivaan intensiiviseen valintaan(Esweran 2002, 2003). Deemivalinnalla oliehkä myös merkityksensä ekspansiossa.Tässä lajin sisäisessä mutta paikallispopulaatioiden(eli deemien) välisessäluonnonvalinnan muodossa valinta olisisuosinut nykyihmispopulaatioita arkaaistenkustannuksella olettaen, että nykyihmispopulaatiollatodellakin oli etu puolellaan(esimerkiksi kehittyneemmän kommunikaatiokyvynsallima kulttuurinen ylivertaisuus).Meidän ei kuitenkaan pitäisi olettaa nykyihmistenolleen niin ylivertaisia, että he oli-4

sivat täydellisesti syrjäyttäneet paikallisetarkaaiset ihmiset. Koska paleoliittisetpopulaatiot todennäköisesti muodostivatgeenivirran ja kulttuuridiffuusion yhdistämienpopulaatioiden jatkumon, arkaaisetpopulaatiot luultavasti saivat nykyihmistengeenejä ja kulttuuripiirteitä sukupolviaennen kuin nykyihmispopulaatiot saapuivatheidän elinalueellaan. Tämä selittäisiesimerkiksi Ranskan "Chätelperronneandertalien"osittain nykyihmismäisetpiirteet (Wolpoff 1999) ja "nykyihmismäisen"kulttuurin (Zilhäo &d'Errico 1999; d'Errico et al. 2003b).Anatomian ja käyttäytymisen "nykyihmismäistyminen"olisi luonnollisestihelpottanut arkaaisten ihmisten sulautumistanykyihmispopulaatioihin.Nykyihmispopulaatiot olivat leviämässä Afrikanulkopuolelle jo hieman runsas 100 000vuotta sitten, koska Levantin alueelta Lähi­Idästä on tavattu merkkejä nykyihmisistä joviimeisen interglasiaalin aikana. Tämä ensimmäinenyritys levitä pohjoiseen jäi ilmeisestiyritykseksi ja Levantin nykyihmisetkorvautuivat neandertaleilla joskusviimeisen jääkauden alussa (Akazawa et al.1998; Stringer 2002). Jääkauden alunnykyihmispopulaatiot onnistuivat kuitenkinleviämään kauas itään - mahdollisesti rannikkoaseuraten - siitä päätellen, että Australiaasutettiin viimeistään 50 000 vuottasitten (Stringer 2000, 2002).Nykyihmisten esiintymisalue laajeni nopeastipohjoiseen viimeisen jääkauden puolivälissä.Fossiilit ja kalibroidut radiohiiliajoituksetosoittavat nykyihmisen saapuneenEurooppaan viimeistään noin 38 000vuotta sitten (Svoboda et al. 2002; Trinkauset al. 2003a, 2003b). Aurignac-kulttuurin leviäminenon ajoitettu suunnilleen 40 000vuoden takaiseen aikaan (Zilhäo & d'Errico1999; Bolus & Conard 2001; Bar-Yosef2002; Conard & Bolus 2003). Koska viimeisetneandertalit elivät vielä noin 30 000vuotta sitten, ovat Euroopan nykyihmisetja neandertalit voineen elää rinnakkainjopa 10 000 vuotta (Smith et al.1999).Nykyihmisten ja neandertalien risteytymisenproblematiikan vuoksi käsittelen seuraavaksilajikäsitteitä, lajiutumista jahybridisaatiota.Lajikäsitteet ja lajiutuminenKäsittelen kaksi suosituinta lajikäsitettälyhyesti. Biologisen lajikäsitteen mukaanlaji on ryhmä populaatioita, jotka ovatlisääntymisisolaatiossa muista samanlaisistaryhmistä. Lajin maantieteellisetvariantit ovat sen alalajeja (Mayr 1963).Jos Eurooppaan saapuneet nykyihmisetsaivat aikaan lisääntymiskykyisiä risteytymiäneandertalien kanssa, ne olivat'l:iä--'man biologisen lajin eri alalajeja (Homosapiens sapiens ja Homo sapiensneanderthalensis) .Fylogeneettinen lajikäsitteen mukaan lajion ryhmä yksilöitä, joilla on vähintään yksiyhteinen piirre, joka erottaa ne muista ryhmistä.Alalajit luokitellaan eri lajeiksi(Cracraft 1989). Nykyihmisiä ja neandertalejavoidaan pitää erillisinä fylogeneettisenlajikäsitteen mukaisina lajeina (Homosapiens ja Homo neanderthalensis), vaikkaristeytymät olisivat olleet lisääntymiskykyisiä.Lajiutuminen perustuu biologiseen lajikäsitteeseenja siihen kuuluu lisääntymisisolaationtakana olevien lisääntymisesteideneli isolaatiomekanismien evoluutio.Näitä mekanismeja on kahdenlaisia.Presygoottiset isolaatiomekanismit estäväthedelmöityksen ja siten hybriditsygootinsynnyn. Posttsygoottiset isolaatiomekanismitestävät hybriditsygootista kehittyvienhybridien suvunjatkamisen hybridien5

elinkelvottomuuden tai hybridien steriilisyydenkautta (Mayr 1963).Lisääntymisisolaatio on useiden geenienyhteisvaikutuksen tulos (Charlesworth et al.1982; Barton & Charlesworth 1984). Sensaavuttamiseen ja siten lajiuturniseen meneekauan, koska kehitys tapahtuu pääasiassahajottavan valinnan ja geneettisenajautumisen sivutuotteena. Maantieteellisestitoisistaan erillään olevien populaatioiden(allopatristen populaatioiden)lajiuturniseen menee noin kolme miljoonaavuotta. Naapuripopulaatioiden(parapatristen populaatioiden) lajiuturninenonnistuu vain, jos hajottava valintaon erittäin intensiivistä ja geenivirta hyvinvähäistä. Populaatiot, joiden levinneisyysalueetovat päällekkäisiä (sympatrisetpopulaatiot), tuskin edes onnistuvatlajiutumaan (Futuyma 1998). Vaikkalajiutuminen ei tapahdu kellon tarkkuudella(Jensen-Searnan et al. 2003),neandertalien ja nykyisten ihmistenmtDNA:n noin 700 000 vuotta sitten tapahtunuterkaantuminen tuskin osoittaalisääntymisisolaatiota (Jolly 2001; Niskanen2002).HybridisaatioKoska kaikki sukulaislajit eivät ole täydellisessälisääntymisisolaatiossa, hybridisaatiotaeli eri lajeihin luokiteltujen yksilöidenvälistä risteytyrnistä tapahtuu jonkin verran.Maantieteellistä aluetta, jossa hybridisaatiotatapahtuu, kutsutaan hybridivyöhykkeeksi.Eri vyöhykkeet jaetaan prirnaarisiinjasekundaarisiin hybridivyöhykkeisiin(Mayr 1963; Barton & Hewitt 1985).Primaarinen hybridivyöhyke on pitkäaikaistennaapuripopulaatioiden (yleensä alalajien)välinen siirtyrnävyöhyke. Se sijaitseetyypillisesti ekologisella siirtyrnävyöhykkeellä(Futuyrna 1998; Hewitt 2001).Sekundaarisella hybridivyöhykeella aikaisemminal10patriset populaatiot kohtaavat jaristeytyvät (Mayr 1963, 2003). Neandertalitja Eurooppaan saapuneet nykyihmiset olivatsekundaarisessa kontaktissa, jos ne olivatolleet sitä ennen allopatrisia vähintäänkymmeniä tuhansia vuosia. Marokon jaLevantin fossiiliaineiston valossa kyseessäoli todennäköisemmin primaarinenkuin sekundaarinen hybridivyöhyke.Marokon Djebel Irhoud-Iöytöpaikan fossiiliyksilöiden(ajoitus 190 000-90 000 BP,McBrearty & Brooks 2000:Table 1, Group2) takaraivon muoto on mahdollinen osoitusLuoteis-Afrikan arkaaisten ihmisten jaEuroopan neandertalien välisestä geenivirrasta(Sirnrnons & Smith 1991).Mugharet el-' Aliya-Iöytöpaikalta löydetynnykyihmislapsen yläleuan (ajoitus 58000-41 OOOBP, Wrinn& Rink 2003)"neandertalipiirteet" ovat osoitus tätämyöhemmästä geenivirrasta (Hutchinson2000, mutta katso Minugh-Purvis 1993).Levantin neandertalien nykyihrnismäisetpiirteet ja neandertalien erikoispiirteidenharvinaisuus (Wolpoff 1999; Quintyn2000; Arensburg et al. 2001) ehkä osoittavatEuroopasta viimeisen jääkauden alussasaapuneiden neandertalien ja Afrikastainterglasiaalin aikana saapuneiden nykyihmistenristeytyneen.Hybridivyöhykkeellä hybridien muodostamakanta tunnetaan nimellä hybridiparvi.Ensimmäisen polven (eli F1-polven)hybridien fenotyyppi on yleensä lähellävanhempiensa keskiarvoa ja sen kelpoisuus(eloonjäärnis- ja lisääntyrniskyky) on useinalhainen (Mayr 1963). Varsinkin urospuolisethybridit ovat usein steriilejä(Haldane 1922). Jos F1-polvenhybridi saajälkeläisiä emonsa tai isänsä populaatioonkuuluvan yksilön kanssa, kyseessä on F 2-polven takaisinristeytymä. Nämä ovatfenotyypiltään usein hämmästyttävän6

samanlaisia kuin populaatio, johon neovat takaisinristeytyneet (Jolly et al.1997; Goodman et al. 1999), mutta niidenkelpoisuus (erityisesti lisääntymiskyky)voi olla alhainen (Mayr 1963; Jollyet al. 1997).Takaisinristeytyminen on välttämätöntä,jotta introgressiota eli toisen lajin geenienkertymistä geenipooliin voi tapahtua.Introgressio on molemminpuolistatai yhdensuuntaista (Rhymer &Simberloff 1996). F1 -polven neandertalinykyihminenhybridien takaisinristeytymistäon ehkä mutkistanut vaikeustulla hyväksytyksi sekä neandertalienettä nykyihmisten populaatioissa. Jostakaisinristeytymistä tapahtui vainneandertaleihin, nykyeurooppalaisilla eivoi olla neandertalien geenejä.Introgressio voi olla tärkeä geneettisenvariaation lähde, koska laji saa uusiageenejä jokaisen lisääntymiskykyisenhybridin syntyessä (Barton & Hewitt1985; Barton 2001; Jolly 2001). Jos valintatodella suosi nykyihmisen kallonmuotoa,hybridisaatio nykyihmistenkanssa olisi johtanut arkaaisten ihmisten(esim. neandertalien) kallonmuodon"nykyihmismäistymiseen" .Hybridisaatio, introgressio jamtDNAHybridisaation tutkimus antaa tietoa siitä,millaista nykyihmisten ja neandertalienmahdollinen risteytyminen on saattanutolla. Käytän tässä esimerkkeinä paviaanienja tseladojen sekä saksanhirvien ja japaninpeurojenhybridisaatioita.Paviaanien (suku Papio) ja tseladojen(suku Theropithecus) hybridisaatio osoittaa,että viisikin miljoonaa vuotta sitten(Harris 2000) toisistaan erkaantunet lajit,joiden välillä on selviä eroja ulkomuodossaja käyttäytymisessä (Starnmbach1986; Jolly 2001), voivat olla risteytymiskykyisiä,ja takaisinristeytymiä onvaikea erottaa lajipuhtaista yksilöistä.Hybridisaatiota on tapahtunut sekä luonnontilassa(Dunbar & Dunbar 1974) ettävankeudessa (Jolly et al. 1997).Tseladojen (Theropithecus gelada) javaippapaviaanien (Papio hamadryas) tarhassasyntyneet F1-hybrididit ovatfenotyypiltään paviaanien ja tseladojen välimuotoja.Naaraspuolisen F1-hybridin javaippapaviaaniuroksen parittelun tuloksenaon syntynyt naaraspuolinentakaisinristeytymä, joka on fenotyypiltäännaaraspuolisen vaippapaviaanin kaltainen(Jolly et al. 1997). Tämän Fz-naaraanlisääntymiskyky oli ainakin vielä vuonna2001 epäselvä (se oli tällöin vastasukukypsän iän kynnyksellä), kutenmyös kaikkien F1-urosten (JQlly 2001).Koska paviaanien ja tseladojen takaisinristeytymiäon vaikea erottaa lajista, johonne ovat takaisinristeytyneet, on mahdollista,että neandertali-nykyihminentakaisinristeytymät nykyihmisiin (75%geeneistä nykyihmisiltä) olivat fenotyypiltäännykyihmisen kaltaisia. Tämäolisi helpottanut hyväksytyksi tulemistanykyihmispopulaatioihin ja siten neandertaligeenienintrogressiota.Saksanhirvien (Cervus elaphus) ja japaninpeuran(Cervus nippon) hybridisaatio osoittaa,että risteytyminen ei välttämättä näymtDNA:ssa ja takaisinristeytymien fenotyypissä(Abemethy 1994; Goodman et al.1999). Nämä kaksi lajia erkaantuivat toisistaanmtDNA:n valossa noin 800 000 vuottasitten (Kuwayama & Ozawa 2000). Niidenvälillä on suuria eroja koossa, karvapeitteessä,sarvien muodossa, vokalisaatiossaja käyttäytymisessä (Whitehead1964; Ratcliffe 1991).7

Argyllissa, Skotlannissa, ammuttujen jageneettisesti tutkittujen 246:n hirvieläimenjoukossa ei ollut fenotyypin perusteella ilmiselviähybridejä(F1-polvenhybridejä),vaan kaikki luokiteltiin jokosaksanhirviksi tai japaninpeuroiksi. Geneettisettutkimukset osoittivat kuitenkin,että joukossa oli 53 takaisinristeytymää.Näistä vain kuudella (eli11.3%:lla) oli toisen lajin mtDNA(Abernethy 1994; Goodman et a. 1999).Koska arviolta vain 0.15% pariutumisistaoli lajien välisiä, ja hybridisaatiota oli ennättänyttapahtua vain seitsemänhirvieläinsukupolvenajan, (Goodman et al. 1999)tämä esimerkki osoittaa, että satunnainenkinhydridisaatio voi johtaa merkittäväänintrogressioon muutamassasukupolvessa.Koska toisen lajin mtDNA oli hybrideissävain 11.3%:lla, tämä esimerkki osoittaamyöskin sen, ettämtDNA:sta on vähän apuatakaisinristeytymien tunnistamisessa. Näinollen se, että Caramelli et al. (2003) eivätlöytäneet kahdelta muutama tuhat vuottaviimeisen neandertalin katoamisen jälkeeneläneeltä eurooppalaiselta nykyihmiseltäneandertalien mtDNA:ta, ei todista,että neandertalien ja nykyihmistenristeytymistä ei ole tapahtunut. Kunhybridisaatio lakkaa, toisen osapuolenkatoamisen seurauksena kadonneeltaosapuolelta peritty mtDNA voi kadotageneettisen ajautumisen kautta jo muutamassasukupolvessa.Neandertalien pieni kokonaislukumäärä,pienet ja osittain toisistaan eristyneetpaikallispopulaatiot (Soffer 1994) yhdistettynänykyihmisen saapumiseen ja ilmastonmuutokseen,todennäköisesti altistivatneandertalipopulaatiot katoamiselle ja geneettiselleassimilaatiolle. Nykyihmisryhmienympäröimiksi joutuneiden paikallisryhmienelannonhankinta olisi vaikeutunutja johtanut yksilömäärän vähenemiseenja täten äitilinjojen (mtDNA:n) ja isälinjojen(Y-DNA:n) häviämiseen.D'Errico et al. (2003a) ovatkin havainneetmerkkejä neandertaliväestön selvästävähenemisestä kylmän ja kuivanilmastovaiheen aikana 40 000-38 300(radiohiiliajoitus 35 300-33 900) vuottasitten.Hybridisaatio ja intogressio voivat olla syylajin tai populaation katoamiselle (Rhymer& Simberloff 1996). Nykyihmispopulaatioidenympäröimät ja kutistuvat neandertalipopulaatiotovat voineet saada enemmängeenejä niitä ympäröiviltä nykyihmisiltäkuin muilta neandertaliryhmiltä.Geneettisesti puhtaiden neandertalienlukumäärä ehkä laski joka sukupolvi,kunnes ainoat neandertalien geenejäkantavat yksilöt olivat hybridiparveenkuuluvia takaisinristeytymiä nykyihmisiin.Yhdistettynä yksilömäärän vähenemiseen,tämä olisi johtanutneandertalien äitilinjojen ja isälinjojenkorvaantumiseen. Valinnan ilmeisestisuosima nykyihmisen kallonmuoto olisikylläkin asteittain korvannut arkaaisenkallonmuodon.Jos vain ne hybridiparven jäsenet joidengeeneistä korkeintaan 25% oli neandertaleilta(eri asteiset takaisinristeytymätnykyihmisiin) olivat fenotyypiltään riittävän"nykyihmismäisiä" liittyäkseennykyihmispopulaatioihin, neandertalienäitilinjojen ja isälinjojen introgressiotaEuroopan nykyihmisille olisi tapahtunuthyvin vähän. Koska vain noin 25%:lla F 2 -polven takaisinristeytymistä olisi ollutneandertalin mtDNA, ja tämä prosenttilukupuolittuu joka sukupolvi, vain1.56%:lla F 6 -polven takaisinristeytymistänykyihmisiin olisi ollut neandertalinmtDNA. Tuloksena olisi kuitenkinollut neandertalien tuman geenien merkittäväintrogressio nykyihmisten geenipooliin,koska tuman DNA säilyy jälki-8

polville neljä kertaa todennäköisemminkuin mtDNA ja Y-DNA. Tämäintogressio ehkä antoi Euroopan nykyihmisillepohjoisessa elinympäristössäadaptiivisia ominaisuuksia (esimerkiksivaalean ihonvärin).Mikäli Euroopan varhaisilla nykyihmisilläoli joitakin neandertaleilta perittyjä äitilinjojaja isälinjoja, ne ovat hyvin voineetkadota viimeisen jääkauden maksiminaikana. Tätä hypoteesia tukeeRichardsin (et al, 2000) arvio siitä, ettäalle 10% eurooppalaisista äitilinjoistaajoittuu aikaan, jolloin nykyihminen ilmestyiEurooppaan ja yli 90% äitilinjoistaolisi saapunut korkeintaan noin30 000 vuotta sitten eli viimeistenneandertalien katoamisen jälkeen. Tämääitilinjojen katoaminen ja korvaantuminentapahtui todennäköisesti viimeisenjääkauden maksimin aikaisenväestökadon aikaansaaman geneettisenpullonkaulan ansiosta.Koska yksikään 246:sta Argyllin hirvieläimestäei ollut fenotyyppinsä perusteellahybridi, tämä esimerkki selittää sen, miksineandertali-nykyihminen hybrideiksi esitettyjenyksilöiden lukumäärä fossiiliaineistossaon niin pieni. Tällä tavalla nemuutamat fossiiliyksilöt, joissa yhdistyvätnykyihmisten ja neandertalien piirteet,ovat vahva osoitus hybridisaatiosta ja sitenneandertalien geenien jatkuvuudestanykyeurooppalaisiin.Euroopan mahdolliset neandertalinykyihminenhybrlditHrdlicka (1930) esitti, että Belgian Spylöytöpaikaltavuonna 1886 löydetytneandertalifossiilit edustavat neandertalienja nykyihmisten evolutionistisia välimuotoja.Muut (esim. Thoma 1975) pitävät näitäyksilöitä kuitenkin melko tyypillisinäII,,-,, \I \Kuva 2: Alaleuan muodonmuutos Euroopassa.Alkaen ylhäältä: neljän neandertalimiehenalaleukojen komposiittipiirros,myöhäisiä neandertaleja edustavan St.Cesaire-neandertalin alaleuka, Euroopanvarhaisimpia nykyihmisiä edustavan Oasel:n alaleuka ja seitsemän miespuolisen Euroopanvarhaisen nykyihmisen alaleukojenkomposiittipiirros. Alaleuat on asetettu samaanasentoon ja mittakaavaan. St.Cesaire(toiseksi ylin) ja Oase 1 (toiseksi alin) asettuvatleukakyhmyjensä koon ja muodon perusteellaneandertalien ja nykyihmisten välille.9

neandertaleina, vaikka Spy II:n aivokopanprofiili on "nykyihmismäinen" jaSpy II:n alaleuassa on pieni leukakyhmy(Niskanen 1990; Wolpoff 1999). Näidenpiirteiden ja ajoituksen (40 000-35 000BP, Bocherens et al. 2001) valossa nämäyksilöt voisivat olla takaisinristeytymiäneandertaleihin.Ranskan St. Cesaire-Iöytöpaikan neandertalilla(Stringer & Gamble 1993) onneandertaliksi pysty otsa, pienet kulmakaaretja kapea nenä. Alaleuassa (ks. kuva 2) onpieni leukakyhmy (Wolpoff 1999). Koskatämä "Chätelperron-neandertali" eli 36300 vuotta sitten (ks. Merder et al. 1991),se voi olla takaisinristeytymä neandertaleihin.Kroatian Vindija-Iöytöpaikan neandertalifossiileillaon neandertaliksi pienet kulmakaaretja useimmilla on alaleuassa pienileukakyhmy. Niillä oli ilmeisesti nykyihmisiltäsaatuja geenejä. Tätä oletustatukee se, että jotkut näistä yksilöistä elivätradiohiiliajoituksen (n. 28 000 BP,Smith et al. 1999) perusteella vain noin30 000 vuotta sitten (Smith 1984; Smithet al. 1985; Wolpoff 1999; Ahem et al.2004).Saksan Hahnöfersand-Iöytöpaikalta löydettyäotsaluuta (radiohiiliajoitus 36 300 BP)on pidetty todisteena neandertalien ja nykyihmistenristeytymisestä (Bräuer 1981). Nykyäänainakin Churchill ja Smith (2000) hyväksyvättämän yksilön sukulaisuudenneandertaleihin.Tuorein todiste neandertalien ja nykyilunistenmahdollisesta risteytymisestä tulee Romaniasta.Radiohiiliajoituksen (34 950 BP) perusteellanoin 38 000 vuotta vanhassa Perteracu Oase-Iöytöpaikan alaleuassa (Oase 1,ks. kuva 2) on nykyihmispiirteiden lisäksineandertalipiirteitä (Trinkaus et al.2003b), kuten myös löytöpaikalta myö-hemmin löytyneissä kahdelle muulle yksilöllekuuluneissa aivokopan kappaleissa(Trinkaus et al. 2003a).TSekinmaan Mladec-Iöytöpaikan nykyihmisfossiileissaon piirteitä, jotka osoittavatnäiden yksilöiden esivanhempien joukossaehkä olleen neandertaleja. EsimerkiksiMladec V:n aivokopan profiili on selvästi"neandertalimainen" (Frayer 1986; Niskanen1990; Wolpoff et al. 2001).Radiohiiliajoitukset (vähintään 34 160 BP,Svoboda et al. 2002) osoittavat näidenfossiilien olevan vähintään 37 000 vuottavanhoja.TSekinmaan Predmost-Iöytöpaikan nykyihmisfossiileissaon neandertalipiirteitä(Matiegka 1934). Esimerkiksi Predmost 3:nkasvot ja kulmakaaret ovat suuret jaulkonevat. Alaleuassa on kolmannen poskihampaanjanivelhaarakkeenetureunanvälissäns. retromolar space. Takaraivo on sämpylänmuotoinen(occipital bun) ja. niskalihastenkiinnityksen yläpuolella on soikeasyventymä (supra-iniac Jossa). Jopa ChrisStringer (ks. Turb6n et al. 1997) hyväksyytämän yksilön osittaisen neandertalimaisuuden.Koska neandertalit olivatkadonneet noin kaksi tuhatta vuotta ennenPredmost-yksilöiden ajoitusta (radiohiiliajoitusn. 26 000 BP, Oakley et al.1971), kyseessä oli ehkä populaatio, jollaoli niin paljon neandertaleilta perittyjägeeneJa, että sattuma johti useanneandertaleille ominaisen piirteen yhdistymiseenjoissakin yksilöissä.Portugalista muutama vuosi sitten löydetyssänykyihmislapsen luurangossa (LagarVelho 1) on neandertaleille ominaisia piirteitä(esim. raajojen luiden mittasuhteet jasupra-iniac Jossa). Koska tämä yksilö eliradiohiiliajoituksen (24 500 BP) perusteellamuutama tuhat vuotta viimeistenneandertalien katoamisen jälkeen, sitäpidetään neandertalien ja nykyihmisten10

Taulukk

mtDNA:n puuttuminen nykyisiltä ihmisiltäja muutamalta neandertalien katoamisenjälkeen eläneeltä varhaiseltanykyihmiseltä ei riitä todistamaan sitä,että neandertalit ja nykyihmiset eivätkoskaan risteytyneet ja että nykyeurooppalaisissaei olisi yhtään neandertaliengeenejä.Neandertali-ongelman ratkaiseminen vaatisisekä mtDNA-että tuman DNA-näytteen tutkimistavähintään useasta neandertalista javähintään 30 000 vuotta sitten eläneestä varhaisestaeurooppalaisesta nykyihmisestä.Tämä on tuskin mahdollista, koska hyvinharvan fossiiliyksilön DNA on säilynyt (ks.Smith et al. 2003). Mahdottomalta tuntuvaaläpimurtoa odotellessa meidän eurooppalaistentulisi pitää varmuudenvuoksi sukupuussamme paikka vapaanamyös neandertaleiIle.Abstrakt:Den moderna mälmiskans evolution, expansionoch den möjliga korsningen med Europas neandertalareDenna studie behandlar den moderna människansevolution och expansion, hybridiseringen mel/an denmoderna människan och den arkaiska människan samtden eventuella genetiska kontinuiteten från neandertalaretili de moderna europeerna. 1 ljuset av forskningenav hybridiseringen gör jag slutsatsen att mtDNA säl/anhjälper för att kunna känna igen den andra el/er denföljande generationens hybrider. Det mitokondriskaDNAet från europeerna som levt efter de sista neandertalarnabevisar således inte att neandertalarna och dennutida människans hybridisering inte har skett. Den tidigamänniskan i Europa hade ju nedärvda gener avneandertalarna av vilka de fått de specifika neandertaldragen.Dessa "neandertaldrag" försvann s.g.s. totalthos de senare europeerna. Detta kan bero på attEuropas befolkning blivit delvis ombytt efter att de sistaneandertalarna hade försvunnit. Detta visar möjligtvisockså varför över 90% av de nuvarande europeernasmtDNA kom tili Europa för mindre än 30000 år sedan.P.g.a. av detta har en stor del av de första europeiskamänniskornas moderslinjer försvunnit. Likaså har demoderslinjer och möjligtvis också flera gener från decel/kärnor som nedärvts av neandertalarna troligtvisockså försvunnit. Neandertal problemet går kanske aldrigatt lösa utan DNA forskning av neandertalarnascel/kärnor.LähteetAbemethy, K. 1994: The establishment of ahybrid zone between red and sika deer(genus Cervus). Malecular Ecalagy3:551-562.Ahem, J.C.M., Karavanic, Paunovic, M.,Jankovic, 1. & Smith, F.H. 2004: Newdiscoveries and interpretations of hominidfossils and artifacts from Vindija Cave,Croatia. Jaurnai af Human Evalutian46:25-65.Akazawa, T., Aoki, K. & Bar-Yosef, 0.1998:Neandertals and Madern Humans inWesternAsia. New York.Arensburg, B., Mann, A.E. & Tillier, A.-M.2001: The species problem in theLevantine Mousterian. AmericanJaurnai af Physical AnthropalogySupplement 32:33.Barton, N.H. 2001: The role ofhybridization in evolution. MolecularEcalogy 10:551-568.1'Barton, N.H. & CharleswollJh, B. 1984:Genetie revolutions, founder effects, andspeciation. Annual Review afEcology andSystematics 15:133-164.Barton, N.H. & Hewitt, G.M. 1985: Analysisof hybrid zones. Annual Review ofEcalogy and Systematics 16:113-148.Bar-Yosef, O. 2002: The Upper Paleolithicrevolution. Annual Review ofAnthrapalagy 31:363-393.Bocherens, H., Billiou, 0., Mariotti, A., Toussaint,M., Patou-Mathis, M., Bonjean, D.& Otte, M. 2001: New isotopic evidencefor dietary habits of Neandertals fromBelgium. Jaurnai of Human Evolution40:497-505.Bolus, M. & Conard, N.J. 2001: The lateMiddle Paleolithic and earliest UpperPaleolithic in Central Europe and theirrelevance for the Out of Africahypothesis. Quaternary International75:29-40.Bräuer, G. 1981: New evidence on thetransitional period between Neanderthaland modem man. Journal af HumanEvalution 10:467-474.13

Burr, D.B. 1976: Neandertal voeal tractreeonstruetions: A eritieal approaeh.Journai 0/ Human Evolution 5:285-290.Caramelli, D., Lalueza-Fox, c., Vemesi, c.,Lari, M., Casoli, A., Mallegni, F.,Chiarelli, B., Dupanloup, 1., Bertranpetit,J., Barbujani, G. & Bertorelle, G. 2003:Evidenee for a genetie diseontinuitybetween Neandertals and 24,DOO-year-oldanatomieally modem Europeans.Proceedings 0/ the Nationai Academy 0/Sciences, USA 100:6593-6597.Cavalli-Sfroza, L.L., Menozzi, P. & Piazza, A1994: The History and Geography 0/Human Genes. Prineeton.Charlesworth, B., Lande, R. & Slatkin, M.1982: A neo-Darwinian eommentary onmacroevolution. Evolution 36:474-498.Churchill, S.E. & Smith, F.H. 2000: Makers ofthe early Aurignacian of Europe.Yearbook 0/ Physical Anthropology43:61-115.Conard, N.J. & Bolus, M. 2003:Radioearbon dating the appearanee ofmodem humans and timing· ofeultural innovations in Europe: newresults and new ehallenges. Journai 0/Human Evolution 44:331-371.Craeraft, J.1989: Speciation and itsontology: The empirieal eonsequeneesof altemative species eoneepts forunderstanding pattems and processesof differentiation. Otte, D. & Endler,J.A. (eds.) Speciation and ItsConsequences, pp. 29-59. Sunderland,MA.d'Errico, F., Femanda, M. & Goiii, S.2oo3a: Neandertal extinetion and themillennial scale dimatie variability ofOIS 3. Quaternary Science Reviews22:769-788.d'Errico, F., Henshilwood, c., Lawson, G.,Vanhaeren, M., Tillier, A-M., Soressi,M., Bresson, F., Maureille, B., Nowell,A., Lakarra, J., Baekwell, L. & Julien, M.2003b: Arehaeologieal evidenee for theemergenee of language, symbolism, andmusic an altemativemultidisciplinary perspeetive. Journai0/ World Prehistory 17:1-70.Duarte, c., Maurfcio, J., Pettitt, P.B., Souto,P., Trinkaus, E., van der Plieht, H. &Zilhäo, J. (1999): The early UpperPaleolithie human skeleton from theAdrigo do Lagar Velho (Portugal) andmodem human emergenee in Iberia.Proceedings 0/ the Nationai Academy 0/Sciences, USA 96:7604-7609.Dunbar, R.I.M. & Dunbar, P. 1974: Onhybridization between Theropithecusgelada and Papio anubis in the wild.Journai o/Human Evolution 3:187-192.Enard, W., Prezeworski, M., Fisher, S.E., Lai,C.S.L, Wiebe, V., Kitano, T" Monaeo,A.P. & Pääbo, S. 2002: Moleeularevolution of FOXP 2' a gene involved inspeeeh and language. Nature 418:869-872.Enflo, P., Hawks, J. & Wolpoff, M. 2001: Asimple reason why Neanderthal aneestryean be eonsistent with eurrent DNAinformation. American Journai 0/Physical Anthropology Supplement32:62.Eswaran, V. 2002: Adiffusion wave out ofAfrica: The meehanism of the modemhuman revolution? Current Anthropology43:49-74.Eswaran, V. 2003: Reply to: On the Diffusionwavemodel for the spread of modernhumans by O.M. Pearson & AC. Stone.Current Anthropology 44:559-561.Falk, D. 1975: Comparative anatomy of thelarynx in man and the ehimpanzee:Implications for language in Neanderthal.American Journai 0/ PhysicalAnthropology 43:123-132.Frayer, D.W. 1986: Cranial variation atMladee and the relationship betweenMousterian and Upper Paleolithichominids. Anthropos 23:243-256.Futuyma, D. 1998: Evolutionary Biology. 3rded. Sunderland, MA: SinauerAssociates, Ine.Goodman, S.J., Barton, N.H., Swenson, G.,Abemethy, K. & Pemberton, J.M. 1999:Introgression through rarehybridization: a genetie study of ahybrid zone between red and sika deer14

(genus Cervus) in Argyll, Scotland.Genetics 152:355-371.Gutierrez, G., Sanchez, D. & Marin, A2002: A reanalysis of the ancientmitochondrial DNA sequencesrecovered from Neandertal bones.Molecular Biology and Evolution19:1359-1366.Haldane, J.B.s. 1922: Sex ratio and unisexualsterility of hybrid animals.lournal of Genetics 12:101-109.Harding, R, Healy, E., Ray, A, Ellis, N.,Flanagan, N., Todd, e, Dixon, e,Sajantila, A, Jackson, 1., Birch-Machin,M. & Rees, J. 2000: Evidence forvariable selective pressures at MC1RAmerican lournal of Human Genetics66:1351-136l.Harris, E.E. 2000: Molecular systematics ofthe Old World monkey tribe Papionini:analysis of the total available geneticsequences. lournal of Human Evolution38:235-256.Hawks, J.D. & Wolpoff, M.H. 2001: The fourfaces of Eve: hypothesis compatibilityand human ongms. QuaternaryInternational 75:41-50.Hegelberg, E. 2003: Recombination ormutation rate heterogeneity? Implicationsfor mitochondrial Eve. Trends in Genetics19:84-90.Henshilwood, es. & Marean, ew. 2003: Theorigin of modern human behavior:Critique of the models and their testimplications. Current Anthropology44:627-651.Hewitt, G.M. 2001: Speciation, hybrid zonesand phylogeography - or seeing genes inspace and time. Molecular Ecology10:537-549.Hrdlicka, A 1930: The Skeletal Remains ofEarly Man. Smithsonian MiscellaneousCollections 83:1-379.Hutchinson, V. 2000: Late Pleistocenecircum-Mediterranean populationinteraction: evidence from the Tangier(Morocco) subadult fossil maxilla.American lournal of PhysicalAnthropology Supplement 30:184-185.Holloway, R 1985: The poor brain of Homosapiens neanderthalensis: see what youplease. Grine, F. (ed.) Ancestors: TheHard Evidence, pp.319-324. New York.Kahn, P. & Gibbons, A 1997: DNA from anextinct human. Science 277:176-178.Kay, RF. & Cartmill, M. & Balow, M. 1998:The hypoglossal canal and the originsof human vocal behavior. Americanlournal of Physical AnthropologySupplement 26:137.Kuwayama, R & Ozawa, T. 2000:Phylogenetic relationships amongEuropean red deer, wapiti, and sika deerinferred from mitochondrial DNAsequences. Molecular Phylogenetics andEvolution 15:115-123.Jensen-Seaman, M.I., Deinard, AS. & Kidd,K.K. 2003: Mitochondrial and nuclearDNA estimates of divergence betweenwestem and eastem gorillas. Taylor, A &Goldsmith, M. (eds.) Gorilla Biology,pp.247-268. Cambridge.Jolly, eJ. 2001: A proper studyfor mankind:analogies from the Papionin monkeysand their implications fro humanevolution. Yearbook of PhysicalAnthropology 44:177-204.Jolly, e, Woolley-Barker, T., Beyene, S.,Disotell, T.R, Phillips-Conroy, J.E. 1997:Intergeneric hybrid baboons. Int. J.Primatol. 18:597-627.Klein, RG. 1999: The Human Career: HumanBiological and Cultural Origins. 2 nd ed.Chicago.Klein, RG. 2000: Archeology and theevolution of human behavior.Evolutionary Anthropology 9:17-36.Klein, RG. 2001: Southern Africa and modernhuman ongms. lournal ofAnthropological Research 57: 1-16.Krantz, G.s. 1980: Sapienization and speech.Current Anthropology 21:773-792.Krantz, G.S. 1994: Resolving the archaicto-moderntransition. AmericanAnthropologist 96:147-15l.Krings, M., Geisert, H., Schmitz, RW.,Krainitzki, H. & Pääbo, S. 1999: DNAsequence of the mitochondrial hyper-15

variable region II from the Neandertaltype spedmen. Proceedings of TheNational Academy of Sciences, USA96:5581-5585.Krings, M., Stone, A., Schmitz, R.W.,Krainitzki, H., Stoneking, M. & Pääbo, S.1997: Neandertal DNA sequences and theorigin of modern humans. Cell 90:19-30.Laitman, J.T., Reidenberg, J.S., Gannon,P.J., Johansson, B., Landahl, K &LeMay, M. 1975: The languagecapability of Neanderthal man.American Journai of PhysicalAnthropology 42:9-14.Lieberman, D.E. 1995: Testing hypothesesaboutrecenthuman evolution from skulls.Current Anthropology 36:159-197.Lieberman, D.E. 1998: Sphenoid shorteningand the evolution of modern humancranial shape. Nature 393: 158-162.Lieberman, D.E., McBratney, B.M. & Krovitz,G. 2002: The evolution anddevelopmentof cranial Jorm in Homo sapiens.Proceedings of the National Academy ofSciences, USA 99:1134-1139.Lieberman, P. & Crelin, E.S. 1971: On thespeech of Neanderthal man. LinguisticInquiry 2:203-222.Lindahl, T. 1997: Facts and artifacts of ancientDNA. Ce1l90:1-3.McBrearty, S. & Brooks, A.S. 2000: Therevolution that wasn't: a newinterpretation of the origin of modernhuman behavior. Journai of HumanEvolution 39:453-563.Matiegka, J. 1934: Homo predmostensis:Fosilni clovek z predmostf na Morave. 1.Lebky. Prague.Mayr, E. 1963: Animal Species and Evolution.Cambridge, MA.Mayr, E. 2003: Evoluutio. Helsinki.Merder, N., Valladas, H., Joron, J.-L., Reyss,J.-L., Leveque, F. & Vandermeersch, B.1991: Thermoluminescence dating ofthe late Neanderthal remains fromSaint Cesaire. Nature 351:737-739.Minugh-Purvis, N. 1993: Reexamination ofthe immature hominid maxilla fromTangier, Morocco. American Journai ofPhysical Anthropology 92:449-461.Niskanen, M. 1990: The Transition ofNeandertals to Anatomically ModernHumans. MA thesis. Pullman, WA: WashingtonState University.Niskanen, M. 1999: The origin of theanatomicallymodernhuman facethroughdifferential rates of tooth size andfadal size reduction. Mayhal, J.T. &Heikkinen, T. (eds.) Dentai Morphology1998, pp.222-227. Oulu.Niskanen, M. 2002: Neandertalien kohtaloja eurooppalaisten nykyihmisten alkuperä.Muinaistutkija 4/2002: 2-17.Nordborg, M. 1998: On the probability ofNeanderthal ancestry. American Journaiof Human Genetics 63:1237-1240.Oakley, KP., Campbell, B.G. & Molleson,T.I. (eds.) 1971: Catalogue of FossilHominids. Part II: Europe. London.Ovchinnikov, I.V., Götherström, A., Romanova,G.P., Kharitonov, V.M., Liden, K &Goodwin, W. 2000: Molecular analysis ofNeanderthal DNA from the northernCaucasus. Nature 404:490-493.Quintyn, C. 2000: Mosaic evolution andmodern human origins: the picture fromthe Levant. American Journai of PhysicalAnthropology Supplement 30:256.Ratdiffe, P.R. 1991: Sika deer, (Cervusnippon). Gordon, B.C. & Harris, S. (eds.)The Handbook of British Mammals,pp.s04-508. Oxford.Relethford, JH. 2001: Ancient DNA and the 'origin of modern humans. Proceedings ofThe National Academy of Science, USA98:390-391.Rhymer, J.M. & Simberloff, D. 1996:Extinction by hybridization andintrogression. Annual Review of Ecologyand Systematics 27:83-109.Richards, M., Macaulay, V., Hickey, E., Vega,E., Sykes, B., Guida, V., Rengo, c.,Sellitto, D., Crudani, F., Kivisild, T.,Villems, R., Thomas, M., Rychkov, S.,Rychkov, 0., Rychkov, Y., Gölge, M.,Dimitrov, D., Hill, E., Bradley, D.,Romano, V., Cali, F. Vona, G., Dem-16

aine, A., Papiha, S., Triantaphyllidis,C, Stefanescu, G., Hatina, J, Belledi,M., Di Rienzo, A., NovelIetto, A.,Oppenheim, A., Norby, S., AI-Zaheri,N., Santachiari-Benerecetti, S.,Scozzari, R., Torroni, A. & Bandelt, H.­J. 2000: Tracing European founderlineages in the Near Eastern mtDNApool. American JournaI af HumanGenetics 67:1251-1276.Rosenberg, K.R. 2002: Comment on: Adiffusion wave out of Africa: Themechanism of the modern humanrevolution? by V. Eswaran. CurrentAnthropology 43:766-767.Shipman, P.2003: We are alI Africans.American Scientist 91:496-499.Simmons, T. & Smith, F.H. 1991: Humanpopulation relationships in the LatePleistocene. Current Anthropology32:623-627.Smith, CI., Chamberlain, A.T., Riley, MS.,Stringer, C, Collins, M.J. 2003: Thethermal history of human fossils and thelikelihood of successful DNAamplication. JournaI ofHuman Evolution45:203-217.Smith, F.H. 1984: Fossil hominids from theUpper Pleistocene of Central Europe andthe origin of modern Europeans. Smith,F.H. & Spencer, F. (eds.) The Origins afModern Humans: A World Survey af theFossil Evidence, pp.137-209. New York.Smith, F.H., Boyd, D.C & Malez, M. 1985:Additional Upper Pleistocene humanremains from Vindija Cave, Croatia,Yugoslavia. American JournaI af PhysicalAnthropology 68:375-383.Smith, F.H., Trinkaus, E., Petitt, P.B.,Karavanic, 1. & Paunovic, M. 1999: Directradiocarbon dates for Vindija G andVelika Pecina Late Pleistocene hominidremains. Proceedings af The NationalAcademy af Sciences, USA 96:12281-12286.Soffer, O. 1994: Ancestral lifeways inEurasia - The Middle and UpperPaleolithic record. Nitecki, N. &Nitecki, D. (eds.) Origins afAnatomically Modern Humans, pp.101-119. New York.Stammbach, E. 1986: Desert, forest andmontane baboons: multilevel-societies.Smuts, B. (ed.) Primate Societies, pp.112-120. Chicago.Stringer, C 2000: Coasting out of Africa.Nature 405:24-27.Stringer, C 2002: Modern human origins:progress and prospects. PhilosophicalTransactions af the Royal Society, SeriesB 357:563-579.Svoboda, J.A., van der Plicht & Kuzelka,V. 2002: Upper Paleolithic andMesolithic human fossils fromMoravia and Bohemia (CzechRepublic): some new 14C dates.Antiquity 76:957-962.Takahata, N., Lee, S.H. & Satta, Y. 2001:Testing multiregionatity of modernhumanorigin. Molecular Biology and Evolution18:172-183.TattersalI, 1. 2003: Comment"on: Speciesconcepts, reticulation,and humanevolution by T.W. HolIiday. CurrentAnthropology 44:665-666.TattersalI, I. & Schwartz, J.H. 1999: Hominidsand hybrids: The place of theNeanderthals in human evolution.Proceedings af the National Academy afSciences, USA 96:7117-7119.Templeton, A. 2002: Out of Africa againand again. Nature 416:45-50.Thoma, A. 1975: Were the Spy fossilsevolutionary intermediates betweenclassic Neandertal and modern man.Journal af Human Evolution 4:387-410.Thomson, K.S. 1996: The falI and rise of theEnglish bulIdog. American Scientist84:220-223.Trinkaus, E. 2002: Comment on: A diffusionwave out of Africa: The mechanism of themodern human revolution? by V.Eswaran. Current Anthropology 43:767-768.Trinkaus, E., Milota, S., Rodrigo, R.,Mircea, G. & Moldovan, O. 2003a:Early modern human cranial remainsfrom the Pestera cu Oase, Romania.17

Journai of Ruman Evolution 45:245-253.Trinkaus, E., Moldovan, 0., Milota, Stefan,Bilgar, A., Sarcina, L., Athreya, S., Bailey,S.E., Rodrigo, R, Mircea, T.,Higman, T., Ramsey, CB. & van derPlick, J. 2003b: An early modern humanfrom the Pestera cu Oase, Romania.Proceedings of the National Academy ofSciences, USA 100:11231-11236.Trinkaus, E. & Zilhäo, J. 2002: Phylogeneticimplications of Lagar Velho I. Zilhäo, J. &Trinkaus, E. (eds.) Portrait of the artistas a child: The Gravettian human skeletonfrom the Adrigo do Lagar Velho and itsarchaeological context, pp.497-518.Instituto Portugues de Anthropologia,Usbon, Trabalhos de Arqueolagia 22.Turb6n, D., Perez-Perez, A., & Stringer, C1997: A multivariate analysis ofPleistocene hominids: testinghypotheses of European origins.Journai of Ruman Evolution 32:449-468.Wall, J.D. 2000: Detecting ancientadmixture in humans using sequencepolymorphism data. Geneties154:1271-1279.Ward, R & Stringer, C 1997: A molecularhandle on the Neanderthals. Nature388:225-226.White, T.D., Asfaw, B., DeGusta, D., Gilbert,H., Richards, G.D., Suwa, G. &Howell, F. 2003: Pleistocene Romosapiens from Middle Awash, Ethiopia.Nature 423:742-751.Whitehead, G.K. 1964: The Deer of GreatBritain and Ireland. London: Routhledge& Kegan Paul.Wolpoff, M. 1999: Paleoanthropology. 2 nd ed.Boston.Wolpoff, M., Hawks, J., Frayer, D. & Hunley,K. 2001: Modern human ancestry at theperipheries: a test of the replacementmodel. Science 291:293-297.Wrinn, P.J. & Rink, W.J. 2003: ESR dating oftooth enamel from Aterian levels atMugharet eI 'Aliya (Tangier, Morocco).Journai of Archaeological Science 30:123-133.Yu, N., Zhao, Z, Fu, Y.-X., Sambuughin,N., Ramsay, M., Jenkins, T., Leskinen,E., Patthy, L., Jorde, L.B., Kuromori, T.& Li, W.-H. 2001: Global pattern ofhuman DNA sequence variation in a10-kb region on chromosome 1.Molecular Biology and Evolution 18:214-222.Zhao, Z., Jin, L., Fu, Y.X., Ramsay, M., Jenkins,T., Leskinen, E., Pamilo, P., Trexler,M., Paahy, L., Jorde, L., Ramos-Onsins,S., Yu, N. & Li, W.-H. 2000: WorldwideDNA sequence variation in a 10-kilobasenoncoding regionon human chromosome22. Proceedings of the National AcademyofSciences, USA 97:11354-11358.Zietkiewicz, E., Yotova, V., Gehl, 0.,Wambach, T., Arrieta, 1., Batzer, M.,Cole, D.E.C, Hechtman, P., Kaplan, F.,Modiano, D., Moisan, J.-P., Michalski, R& Labuda, D. 2003: Haplotypes in thedystrophin DNA segment' point to amosaic origin ·of modern humandiversity. American Journai of RumanGenetics 73:994-1015.Zilhäo, J. & d'Errico, F. 1999: Thechronology and taphonomy of theearliest Aurignacian and itsimplications for the understanding ofNeandertal extinction. Journai of WorldPrehistory 13:1-68.Markku NiskanenYleinen arkeologiaLinnanmaaPL 100090014 Oulun yliopistoPhD Markku Niskanen työskenteleefyysisen antropologiantuntiopettajana Oulun yliopistonyleisen arkeologian oppiaineessa.18

Muinaistutkija 1/2004Viipurin Häyrynmäen kivi kautinen asuinpaikka... ................ ............... ...... ···öuiaSeltsonenJohdantoViipurin Häyrynmäen merkittäväkivikautinen asuinpaikka on eräsSuomen arkeologian "klassisista" kohteista.Sitä tutkivat viime vuosisadanalussa Julius Ailio ja Kaarlo Soikkeli useammankenttäkauden ajan jaHäyrynmäen kaivaukset olivat pitkäänlaajimmat Suomessa tehdyt. Paikaltapaljastui rikas kivikautinen asuinpaikka,jonka löydöt kattoivat koko kivikauden.Valitettavasti aineiston käsittely jäi aikoinaankesken. Esittelen tässä kirjoituksessaHäyrynmäen tutkimushistoriaa jatarkastelen kohteen sijaintia laajemmassakontekstissa.TutkimushistoriaHäyrynmäen kaivaus oli pitkäänpinta-alaltaan laajin arkeologinen tutkimusmaassamme. Kohdetta kaivoivatvuosina 1909-1910 ja 1912 Julius Ailio jaKaarlo Soikkeli. Yhteensä kaivettiin yli8000 neliömetriä ja löytömäärät olivathuomattavat. Valtaosa löydöistä oli keramiikkaa,mutta lisäksi löytöihin kuuluivähäisemmässä määrin hiottuja kiviesineitä,iskettyä kivimateriaalia ja runsaastipalanutta luuta. Varhaisimmat löydötliittyvät mahdollisesti mesoliittiseenkivikauteen ja nuorimmat varhaismetallikauteen.Rakenteitakin paikalla havain-noitiin; suuri määrä tulisijoja, erilaisiakuopanteita, joista osaa Soikkeli ehdottiasumuksenpohjiksi sekä punamultahautoja.Tulisijoja oli kaikkiaan 150 japunamultahautoja ainakin kolme kappaletta.(Ailio 1909; Soikkeli 1910; Huurre2003: 181; Kopisto 1967: 18)Asuinpaikka sijaitsi noin viisi kilometriäViipurista koilliseen, Selänkankaan harjulla(kuva 1). Se löydettiin Karjalan rataa rakennettaessa,soranoton yhteydessä. Ennen arkeologistentutkimusten alkua paikalta oli joehditty ajaa suuret määrät hiekkaa radan rakennus-ja parannustöihin. Laaja osa asuinpaikasta,yli neljä hehtaaria, oli ehtinyt kadotahiekanotossa ennen kaivausten aloittamista.Ailio ja Soikkeli tulivat paikalle elokuussa1909 ja kaivoivat yhdessä soranott0-alueen reunaa vajaan 400 neliömetriä.Soikkeli jatkoi kaivausta yksin pitkälle syksyynja tutki vielä noin 130 neliömetriä.Teologiaa opiskellut Soikkeli oli tullutMuinaistieteellisen toimikunnan ylimääräiseksiamanuenssiksi vasta vuoden 1909keväällä, eikä hänellä ollut lainkaan aiempaaarkeologista työkokemusta. Ailio jättiSoikkelin hoitamaan kaivausta yksinäänlyhyen johdatuksen jälkeen, mitä Soikkelihieman kriittisesti muisteli kaivauskertomuksissaan:" ... jatkaa yksin kaivaustyötä,joka on suoritettava kiireisesti sekä sentähden lukuisalla työvoimalla.. . syyssateessa,tuulessa ja kylmässä ... oli miltei19

Häyrynmäki1909, 1910, 1912o 50 100 mc:Kuva 1. Häyrynmäki merkitty ympyrällä, Heinjoen kynnyksen sijainti neliöllä.enemmän kuin mitä aloittelevalta muinaiskaivajaltavoidaan vaatia" (Soikkeli1910). Seuraavana vuonna Soikkeli tutkipaikalla noin 7000 neliömetrin laajuisenalan. Vuoden 1910 kaivauksen jälkeenSoikkeli olisi ollut innostunut jatkamaanalueen tutkimuksia laajemminkin ja hänkävi vilkasta kirjeenvaihtoa Häyrynmäenlisätutkimusten merkittävyydestä. Hän eikuitenkaan enää päässyt tutkimaan kuinpienen kaivausalan vuonna 1912. Samallakertaa hän suoritti pienialaisia tutkimuksiamyös läheisellä Selänkankaan asuinpaikalla.Loppujen lopuksi arviolta noinpuolet Häyrynmäen kohteesta jäi tutkimatta.Sittemmin neuvostoaikana kokoharju on ajettu soraksi.Luonnonympäristö javesistöhistoriaAsuinpaikka sijaitsi kapeallaluode-kaakko -suuntaisella Selänkan-kaan sora-hiekkaharjulla (kuva 2; kaikkivesistörekonstruktiot on tehty toistamaailmansotaa edeltävien suomalaistenperuskarttojen pohjalta). Harju oli paikoitellenlaajalti rikkonaista moreenikivikkoa,mutta toisin paikoin setasoittui tasaisesti viettäväksi mäntykankaaksi.Häyrynmäen ja Selänkankaanasuinpaikat sijaitsivat juuri tällaisissahiekkakankaan notkelmissa, joitarajoittivat kivikkoiset mäkitöyräät.Harjun korkeimmat kohdat sijaitsivatnoin 28 metriä meren pinnan yläpuolella.Häyrynmäen asuinpaikalla toimintaon sijoittunut noin 13-21 metrin välille(mpy). Selänkankaan asuinpaikankaivausalue sijoittui noin 17 metrin korkeudelle.Häyrynmäen lähistöltä tunnetaanlisäksi kaksi irtolöytökohdetta,Repo ja Ristimäki. Molemmat löytöpaikatsijaitsevat noin 20 metriä merenpinnan yläpuolella. (Huurre 2003: 181;Soikkeli 1910.)20

Kuva 2. Alueen topografia. Arkeologiset kohteet merkitty valkoisilla pisteillä. 1. Häyrynmäki2. Selänkangas 3. Repo 4. Ristimäki. (Digitoitu vanhojen suomalaisten peruskarttojen pohjalta.)Selänkankaan harjun kasvillisuus on todennäköisestisäilynyt mäntyvaltaisenakankaana koko asutuksensa ajan, mesoliittikumiltavarhaismetallikauteen. HeinjoenLintusuolta kairattujen siitepölynäytteidenperusteella mänty on saavuttanutvalta-aseman noin 9800 vuotta sitten.Suursaaressa tehdyissä siitepölytutkimuksissamänty näkyy saavuttaneen tämänaseman noin 9500 vuotta sitten. Män-nyn dominoimaa vaihetta edeltäneenkoivuvaiheen pitkä kesto alueella kuvaakylmän Itämeren rannoilla mesoliittikuminalussa vallinneita ankaria oloja. (Simola2003: 99-100.) Venäläisessä siitepölyanalyysissäon havaittu läheisen suon kerrostumistaUrtica, Rumex acetosa, Ranunculus,Plantago, Calluna, Epilobium jaPteridium määrien kasvua jo Atlanttisellakaudella, mikä viittaa omalta osaltaan21

aivaustoimintaan Häyrynmäen-Selänkankaanalueella (Lavento 2001: 255).Harjun molemmin puolin sijaitsevatalavat rahkasuoalueet, jotka oli osinkuivatettu pelloiksi 1900-luvun alussa.Vielä 1900-luvulla kevättulvat peittivätajoittain suo- ja peltoalueet Häyrynmäenjuurelle asti. (Soikkeli 1910.)Häyrynmäen länsi- ja lounaispuolellamaasto laskeutuu Suomenlahden suuntaan.Välillä sijaitsee muutama hiemankorkeampi mäki ennen Suomenlahdenrantaviivaa, joka on viiden, kuuden kilometrinpäässä. Selänkankaan asuinpaikanpohjoispuolella harju laajeneekankaaksi, joka ulottuu lännestäKostilan kylästä Kärstilänjärven rantaan.Viitisen kilometriä Häyrynmäestäkoilliseen sijaitsee Repolanjärvi, jonkaeteläpuolella leviää laaja Leppisyrjänkangas.Yleisesti. ottaen Häyrynmäkeäympäröivä maisema on alavaa ja soista,pohjoisessa Hepolammen-Leitimojärvenpohjoispuolelle asti ja idässä Repolanjärven-Leppisyrjänkankaantasalle.Näiden linjojen pohjois- ja itäpuolillamaasto kohoaa ja luode-kaakkosuuntaisetharjujaksot jatkuvat rikkonaisempina.Noin 10100 vuotta sitten Ancylustransgressionpäättyessä vedenpintaViipurinlahden alueella oli noin 30 metrinkorkeudella meren pinnan yläpuolella.Häyrynmäen ympäristössä merestäpilkisti tässä vaiheessa ainoastaan pieniäluotoja. Laatokka kuroutui vedenlaskunmyötä erilleen Suomenlahdesta HeinjoenVetokallion kynnyksen kohdalta jajatkoi kehittymistään itsenäisenäjärvenä. Heinjoen Vetokallion kauttakulkeva salmi muodostui näin merkittäväksiLaatokasta ViipurinlahteenHäyrynmäen kohdalla laskevaksiväyläksi. Vedenlaskun myötä Häyrynmäkinousi merestä huomattavasti joboreaalikaudella. Litorinamerivaiheenaikana Suomenlahden pinta kohosiViipurinlahden alueella jälleen noin17-18 metrin korkeuteen. Hieman yli7000 vuotta sitten Litorinatransgressiooli huipussaan, minkä jälkeen merenpintakääntyi laskuun ja Häyrynmäen ympäristöalkoi hitaasti muuttua mantereisemmaksi.(Saarnisto & Grönlund 1996.)Kuvassa 3 on esitetty kolme vaihettaalueen vesistöhistoriallisesta kehityksestä.Ensimmäinen vesistörekonstruktiokuvaa tilannetta mesoliittikumin aikana,Ancylusjärven laskuvaiheessa. Tässävaiheessa Häyrynmäki on pilkistänytlaajasta Viipurinlahdesta pienenäsaarena. Toisessa kuvassa on tilanneLitorinaregression alkuaikoina noin5500 vuotta sitten. Tässä vaiheessa lahtion alkanut jo kuroutua umpeen ja Selänkankaanharjun. pääosa! ovat kohonneetmerestä; . Kolmas vaihe. kuvaa tilannettavarhaismetallikauden alkupuolella· noin3500 vuotta sitten.· (Saamisto & Grönlund1996. ) Valkoinen nuoli osoittaaHeinjoen Vetokallion kynnykselle jaedelleen Laatokalle johtaneen reitinalkupaikkaa.Häyrynmäen asutusvaiheetValtaosa Häyrynmäen löydöistä on keramiikkaa.Kuten edellä on todettu, sitä on läheskaikista Suomen kivikautisistakeraamisista traditioista. Soikkelin arvionmukaan keramiikkaa tuli kaivauksissaesiin noin 78000 palaa, lähes 1200astiasta. Keramiikan lisäksi muita löytöjäoli huomattavasti vähäisemmässämäärin. Kvartsiesineistöä oli kohtalaisesti,samoin kuin hiottuja kiviesineitä.Hiotuista esineistä suurin osa olikalastukseen liittyvää esineistöä, launejaja koukunvarsia, sekä liuskekärkiä.Meripihkaa löytyi muutama kappale ja22

Taulukko 1. Viipurin asuinpaikkojen osteologisten analyysien tulokset (Puttonen 2003 mukaan).Taulukossa on esitettynä kohde, KM-numero ja tunnistettujen fragmenttien määrä.1 = Canis familiaris, 2=CanisNulpes, 3= Vulpes vulpes, 4= Ursus arctos. 5= Phoca hispida. 6,. Phoca groenlandica. 7,.Halichoerus grypus. 8= Phocidae. 9= Alces alces. 10= Cervidae. 11 = Bovidae. 12= Artiodactyla. 13= Castornber, 14= Lepus timindus, 15= Anatidae, 16= Aves, 17= Esox lucius, 18= Perca ffuviatilis, 19= Stizostedionlucioperca. 20= Cyprinidae. 21= Salmonidae. 22= Teleostei. 23= Homo sapiens.Kohde KM 1 2 3 4 5 6 7 8 91011121314151617181920212223Viipuri Häyrynmäki 5427 102 5 3 3Viipuri Häyrynmäki 1542~9 31 1 3 511 1 13 1 4 15 5 7Viipuri Häyrynmäki 1562q 2 1 1 1 4 146 3 2 11 1 2 5 5 1 7Viipuri Selänkangas 1611 ~ 7l: 9 3 3 2 4 1 4 766 4 1 5 2 24 2 3 9 20 1 9 1 17piiesineitä yli kymmenen, mikä oli omanaaikanaan suurin määrä piitä samaltaasuinpaikalta Suomessa. Soikkeli huomioi,että paikalla ei ollut juuri lainkaanhioinlaakoja eikä hioimia ja päätteli tästä,ettei hiottua kiviesineistöä olisi juurikaanvalmistettu Häyrynmäessä.Soikkeli aloitteli myös löytöaineistonanalysointia, mutta hänet siirrettiin toisiintehtäviin ennen kuin hän sai urakkaapäätökseen. Hän kirjoitti raportissaan(1910) keramiikkalöydöistä innostuneenoloisesti: "Kun löydöt olen merkinnytmyöskin tiedonannoilla maakerroksista,voinee tulevaisuudessa?astiain eriaikaisuudesta esittää jotainpäätelmiä. Huvittava on myös konstateeratakuinka leveälle kunkin astian sirpaleetovat kulkeutuneet. Silläkin voiolla merkitystä kertaisten asumisolojenmäärittelyssä." Valitettavasti työ jäi kesken,mutta sittemmin Häyrynmäenvarhaismetallikautinen keramiikka onanalysoitu Mika Lavennon väitöskirjanyhteydessä. Muuten aiheen pariin onpalattu vain pariin otteeseen kohteensekä löytöjen esittelyn yhteydessä (esim.Matiskainen 1976).Häyrynmäeltä kerättiin talteen myös luovutetunKarjalan laajin kokoelma palanuttaluuta. Kohteen luuaineiston on analysoi-nut Mikael Fortelius vuonna 1980_ Luistakyettiin määrittämään lajilleen 901kappaletta, joista ylivoimaisesti suurinosa kuului hylkeelle (taulukko 1).Tunnistetut luufragmentit kuuluvatpääasiassa akvaattisille ja semiakvaattisillelajeille. Ikävä kyllä luuaineistojenkuulumisesta eri kulttuurivaiheisiin eivoi sanoa juuri mitään illlVm kohteensisäistäanalyysia (Puttonen,.Q003) ja / tailuista tehtyjä radiohiiliajoituksia.Hylkeen osuus korostuu myös kaikissamuissa luovutetun Karjalan alueenaineistoista suoritetuissa luuanalyyseissä_Osaltaan tämä johtuu varmastikarkeasta kaivausmetodiikasta, minkätakia esimerkiksi pienet kalanluut ovataliedustettuina. Kuitenkin vaikuttaamyös siltä, että merelliset elinkeinotovat olleet erityisen merkittäviä Suomenlahdenja Laatokan asutukselle.(Puttonen 2003.)Häyrynmäellä on ollut keramiikkalöytöjenperusteella toimintaa koko kivikaudenajan ja pienemmässä mittakaavassavielä sen jälkeenkin. Vanhimmatlöydöt, muun muassa kolme liuskekärjenkatkelmaa, liittynevät Suomusjärvenkulttuuriin. Aarne Äyräpää tosinon epäillyt, ettei asutusta vielämesoliittikumilla paikalla olisi ollut vaan23

että kohteen käyttö olisi alkanut vastavarhaiskampakeraamisena aikana, jolloinvesi on laskenut noin 17 metrin tasolle(mpy). (Huurre 2003: 180.)Mesoliittikumilla Häyrynmäki on ollutulkosaaristoa Heinjoen reitin länsipäässä.Moreenikumpujen suojaama, muutamienhehtaarien laajuinen rantaterassi on saattanuthoukutella jo silloin kalastajia jahylkeenpyytäjiä puoleensa. Ennen Litorinamerivaiheenalkua vedenpinta alueellaon ollut alempana. kuin Litorinatransgressionmaksimina, noin7400-7100 vuotta sitten (Miettinen 2002) elipaikalla on mesoliittikumillakin ollut mahdollisestiyhtä laaja saari kuin varhaiskampakeraamisenaaikana.Asuinpaikan intensiivisin käyttövaiheon ilmeisesti sijoittunut varhaiskampakeramiikanaikaan. Myös Selänkankaanasuinpaikalla lähes 90 prosenttia löydöistäkuului varhaiskampakeramiikkaan.Häyrynmäellä esiintyy lisäksikuoppakeramiikkaa, tyypillistä kampakeramiikkaa,myöhäiskampakeramiikkaa,asbestikeramiikkaa ja nuorakeramiikkaa.Selänkankaalla näistä esiintyymyöhäiskampakeramiikkaa ja nuorakeramiikkaa.(Huurre 2003: 189, 197, 199;Kopisto 1967: 18-21.) Häyrynmäeltä tunnetaanmyös merkkejä kivikauden jälkeisestätoiminnasta, mutta asutus vaikuttaatuolloin olleen niukkaa ja tilapäistä(Lavento 2003: 260). Matti Huurre(2003) mainitsee eri keramiikkatyyliensijaitsevan pääosin eri korkeustasoilla,varhaiskampakeramiikan noin 17-20metrissä, tyypillisen 15 metrissä, myöhäiskampakeramiikan14,5 metrissä,asbestikeramiikan 13,5 metrissä ja nuorakeramiikannoin 13 metriä meren pinnayläpuolella (vrt. kuva 4). Tarkempientulkintojen tekemiseksi asuinpaikan aineistostaolisi kuitenkin suoritettavakohteensisäinen analyysi. Tämä on tietyissärajoissa mahdollista, sillä Soikkelidokumentoi löytöaineiston ilmeisen sys-24.......•..... v. .... ~ ................."m"~''''='=•.,'''';;.-'"w.."."....",.-,,,.·.,,..,,_...,.w.·.·.....·,.w.·,.w.....·.v»•.·.....,....·..... w.w.·,.."' ..............,,·.,..,..=..,.,·..temaattisesti metrin ruuduissa ja noin 10cm kerroksissa.Häyrynmäki laajemmassakontekstissaHäyrynmäen lähialueelta ei tunneta juurilainkaan kivikautisia asuinpaikkoja, eikäedes kovin monta irtolöytöä. Kohteentopografisen sijainnin ja löytöaineiston perusteellavoi tehdä varovaisia arvioita asuinpaikanfunktiosta ja asemasta yhteisöjenelinympäristössä eri aikoina. Konkreettisenarkeologisen aineiston toistaiseksi puuttuessavoi tarkastelun lähtökohdaksi ottaa AriSiiriäisen (1981, 1987) esittämän mallinkivikautisten logististen kohteiden sijoittumisestaeri ekologisille alueille.Siiriäinen (1981, 1987; vrt. myösMatiskainen 1989; Sartes 1991; Welinder1983; Zvelebil1981) on esittänyt Itämerenrannikolla asutuksen painopisteen siirtyneenvuotuiskiertona sisämaan ja rannikonvälillä, useimmiten jokisuussa. Peruslähtökohtanaon alueen jako neljäänekologialtaan poikkeavaan nautinta-alueeseen:1) ulkosaaristo, 2) sisäsaaristo,3) suojaiset lahdet ja jokisuutsekä 4) sisämaan järvet. Eri nautinta-alueillasijaitsevien kohteiden kesken oletetaan vallinneenhierarkisen jaon; ulkosaariston ja sisämaanjärvien kohteet olisivat olleettilapäisempiä toimintakohteita ja sisäsaaristonsekä jokisuiden kohteet olisivattoimineet perusleireinä.Häyrynmäen sijainti Laatokalta Heinjoenkautta Viipurinlahteen laskeneen kapeanväylän suualueella vastaa laajassa mittakaavassaSiiriäisen mallin pohjana olevaa ympäristöä.Tämän perusteella voi muotoillahypoteesin Häyrynmäen merkityksestä eriaikoina. Alueen ympäristökehitys on aikojenkuluessa käynyt lävitse kaikki mallissakuvatut ekologiset vaiheet (vrt. kuva 3).

Mesoliittisella kaudella kohde on ollutulkosaaristossa avomeren partaalla. Senkäytön voi olettaa rajoittuneen kauemmasulottuneisiin metsästysmatkoihin,esimerkiksi hylkeenpyyntiin. HeikkiMatiskainen (1989, 56) on esittänyt Askolanalueen myöhäisboreaalisen väestönerikoistuneen hylkeenpyyntiin. Vastaavatsyyt ovat saattaneet vaikuttaaHäyrynmäenkin varhaiseen käyttöönottoon.Myös mesoliittiset löydöt, liuskekärjet,voisivat sopia tähän. Ei-väkäsellinenkärki on soveltunut talviseenhylkeiden jääpyyntiin (Matiskainen1989: 63).Timo Ylimaunu (2000) on esittänyt koirankäytön olleen yleistä hylkeiden jääpyynnissäjo mesoliittisella kaudella(ibid. 205; vrt. myös Korhonen 1988).Häyrynmäeltä tunnetaan LuovutetunKarjalan ainoat varmat koiranluulöydöt,mikä voisi viitata juuri koiran käyttöönpyynnin apuna (Puttonen 2003). Koiranjäännösten ja liuskekärkien perusteellasaattaisi voida tehdä tulkintoja asutuksenvuodenajasta, molempien yhdistyessäjääpyyntiin.Varhaiskampakeramiikan aikaan alueon muuttunut sisäsaaristoksi, joka eikuitenkaan ole sijainnut kovin kaukanaavomerestä eikä Heinjoen väylän suusta.Runsaat tähän aikaan kuuluvatkeramiikkalöydöt osoittavat kohteen in-Kuva 3. Vesistöhistoriallinen kehitys Viipurinympäristössä. Asuinpaikat merkitty valkoisillapisteillä, nuoli osoittaa reitin Heinjoenkautta Laatokalle.1. Tilanne noin 9800 vuotta sitten(20 m mpy).2. Tilanne noin 5500 vuotta sitten(15 m mpy).3. Tilanne noin 3500 vuotta sitten(10 m mpy).25

Kalvausalueet 1909, 1910 ja 191220mmpy.1Smmpy.10mmpy.OSOm1"""""",~""",","",,,,,,,1I11Kuva 4. Profiili nykyisin täysin tuhoutuneen Häyrynmäen kaivausalueen halki (PiirrettyAilion ja Soikkelin pintavaaituskarttojen perusteella).tensiivistä käyttöä. Merellisiin resursseihinerikoistumisen on katsottu toimineeneräänä sedentaarisen asutuksen jakeramiikan omaksumisen mahdollistaneenatekijänä (esim. Siiriäinen1981; Edgren 1982). Myös lukuisat kaivauksissalöydetyt liedet viittaavat tiiviiseentoimintaan. Tiheimmin liesiä onkaivauskarttojen perusteella •.. sijainnutnoin 18-19 metrin tasolla, mikä vastaamelko hyvin varhaiskampakeraamisenajan asutukselle otollisinta korkeutta.Liedet voisivat olla yhteydessä esimerkiksihylkeiden traanin käsittelyyn.Liesien suuri lukumäärä ja tiheäsijoittelu voisivat viitata siihen, etteikohde ole ollut kiinteä asuinpaikka. Pikemminkinkyseessä olisi voinut ollamerkittävä logistinen kohde, johon onpalattu aina uudelleen. Viipurin lounaispuoleltaSommeen aseman tuntumastatunnettu asuinpaikka ja useat Johanneksestavuonna 2002 löytyneet kohteetosoittavat myös runsasta toimintaa alueellanäihin aikoihin.Myöhemmän neoliittisen kivikaudenkuluessa alue on käynyt suoJalsammaksi,mutta säilyttänyt sisäsaaristonluonteensa. Maa-alueiden pinta-ala onlisääntynyt, mutta avomeri ei edelleenkäänole sijainnut kovin kaukana. Toimeentulonedellytykset ovat todennä-köisesti säilyneet pääosin samoina kuinjo varhaiskampakeraamisessa vaiheessa.Leppisyrjänkankaan itäpuolisille alueilleon alkanut maankohoamisen vaikutuksestamuodostua sisäjärvimäisiä ympäristöjä,jotka ovat lisänneet käytettävissäolevien resurssien määrää. Kivikaudenloppua kohden Häyrynmäki onvoinut toimia myös perusleirityyppisenäkohteena sisäsaaristossa. Kohteeltaon ollut hyvät kulkuyhteydet erisuuntiin ja eri ekologisille vyöhykkeillekoko kivikauden ajan.Myöskään kohteen varhaismetallikautisentoiminnan luonteesta ei voi nykyiselläänsanoa mitään varmaa. Lavento(2003) arvelee sen todennäköisesti olleenaiempaa vähäisempää ja satunnaisempaa(ibid. 260). Kuvasta 3 näkyy, ettävielä varhaismetallikaudellakin Häyrynmäkion sijainnut merellisille elinkeinoilleotollisella kannaksella lahdenpohjukassa. Voisi olettaa, että Suomenlahdenpohjukassa esimerkiksi hylkeenpyyntiolisi säilynyt merkittävänävarhaismetallikaudellakin (esim. Lavento2001: 139). Osa kuoppamaisistaliesistä saattaisi olla liitettävissä myöstämänaikaiseen traaninpolttoon (vrt.Pohjanmaan rannikon keittokuopat,esim. Ylimaunu 1999).26

BP Suomenlahti Laatokka Ilmasto Kasvillisuus ArkeoloQinen aineistoINeva puhkeaa,vesi laskeeLitorinameri4000 laskee60008000LitorinamerilaskeeILitorinamerihUirssaanlitorinatransgressioI10000 AncylusjärvilaskeeVesi hieman yli20m mpy,tasollaIVedenpinta n.20m mpyILaatokkaAtlanttinenVIII. Kuusileviää. JalotlehtipuutvähenevätVII. JalotlehtipuutyleistyvätVI. JpPäyleistyyIV. MäntyvaltapuuBoreaalikuroutuuAncylusjärvestäI Preboreaali IV. KOiVl valtaDuuITekstiilikeramiikka- heikkoa toimintaaAsbestikeramiikkaKa3- asutustaIKa 2 - asutustaIKa 1 - asutusintensiivistäMesolitikum- varhaisin asutusKuva 5. Häyrynmäen esihistorialliset vaiheet yhdistettyinä alueen paleoekologiseen dataan.(Miettinen 2002; Saarnisto 2003; Simola 2003; Huurre 2003.)Sisäsaaristo on tarjonnut hyödynnettäväksiuseita resursseja, muun muassakausittainen hirvenpyynti on voinutollut saaristossa tuottoisaa (vrt.Matiskainen 1989: 56). Jätefaunassaesiintyy myös maanisäkkäitä, tosin pienemmässämäärin kuin akvaattisia.Osteologisessa aineistossa esiintyvätmajavan luut kertovat sisäjärvien kuulumisestaHäyrynmäen käyttäjien toimintapiiriin.Kohteen topografisen sijainninperusteella sisämaayhteys suuntautuisiluontevimmin Heinjoen väylän suuntaan.Suorittamalla inventointitutki-muksia esimerkiksi Leppisyrjänkankaan-Leitimojärvenalueilla ja Heinjoenväylän suuseuduilla, voisi ollamahdollista saada kokonaisempi kuvaalueen asutusmalleista.Edellä esitetyt näkemykset Häyrynmäenkäytöstä eri aikoina perustuvat vahvastiekologisten tekijöiden ja resurssien optimaalisenhyödyntämisen pohjalle (kuvassa5 on esitetty arkeologisten vaiheidenyhteys paleoekologisiin vaiheisiin).Häyrynmäen asuinpaikan ympäristö onmuuttunut sen käyttöajan kuluessa suu-27

esti, kuten kuvasta 3 on nähtävissä.Vaikka sen funktionaalinen merkitys lieneemuuttunut ympäristön kehittyessä,alue on kuitenkin säilyttänyt asemansapaikallisten väestöjen ympäristössä vuosituhansienajan. Asuinpaikan sijoittamiseenliittyvät päätökset ovat ainakulttuurisia valintoja, joita määrittelevätekonomisten ja ekologisten tekijöiden lisäksimyös muut tekijät. Yhteisön sosiaalisestimuokkaama käsitys maisemastaanvoi tuottaa spatiaalisia ilmenemismuotoja,jotka poikkeavat taloudellisiintekijöihin ja toimeentuloon pohjautuvistaoptimaalisista malleista. Sosiaalisestimuodostuva kuva ympäristöstävoi poiketa huomattavastikin todellisestatai muiden yhteisöjen muodostamastakuvasta. (esim. Barret 1994; Boserup1965; Butzer 1982; Lindblom 1991; Tilley1994.)Mitkä tekijät Häyrynmäen pitkään käyttöikäänsitten ovat voineet vaikuttaa? Onkokysymyksessä asutuksellinen jatkuvuus,taloudellisesti merkittävät resurssit vaijotkin territoriaaliset tai kognitiiviset tekijät?Näihin kysymyksiin on mahdotontalöytää vastauksia ennen kuin alueella onsuoritettu lisää kenttätöitä. Eräs huomionarvoinensosiaaliseen ympäristöön vaikuttanuttekijä on varmasti ollut Häyrynmäenstrategisesti merkittävä sijaintiHeinjoen väylän suulla. Liikenne ViipurinlahdeltaVuoksenlaaksoon ja edelleenLaatokkaan kulki Heinjoen Vetokallionkautta aina vuoteen 1857 asti(Saamisto 2003: 70). Sijainti merkittävänväylän suuseudulla on varmasti vaikuttanutomalta osaltaan asutuksen ja maankäytönmuotoutumiseen alueella. Ei voidajättää huomioimatta sitäkään mahdollisuutta,että alueen asukkaat olisivat jollakintapaa kontrolloineet liikennettä SuomenlahdeltaLaatokan suuntaan. Tämävoisi olla eräs tekijä, joka olisi vaikuttanutHäyrynmäen asuinpaikan säilymiseenosana alueen asutusmallia läpi vuosituhansien.Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineon tutkinut Karjalan kannaksen kivikauttayhteistyössä pietarilaisten tutkijoidenkanssa vuodesta 1999 ja tutkimuksettulevat jatkumaan ensi kesänä.Kesällä 2003 Heinjoelta löytyi inventoinneissamuutama uusi asuinpaikka,mutta toistaiseksi näistä ei ole muutalöytöaineistoa kuin kvartsi-iskoksia jamäärittelemätöntä keramiikkaa. Ainakinyksi kohteista vaikuttaa multiperiodiselta.Näiden asuinpaikkojenjatkotutkimukset tulevat toivon mukaankertomaan lisää alueen kivi- ja varhaismetallikautisestaasutuksesta.YhteenvetoHäyrynmäen asuinpaikka on merkittäväsekä tutkimushistoriallisista syistä ettäalueella meneillään olevien tutkimusprojektientukena. Löytöaineiston tarkempitutkiminen olisi tärkeää paremmankuvan saamiseksi eri asutusvaiheistaja asutuksen luonteesta.Häyrynmäki on säilyttänyt asemansaLaatokalta laskevan väylän suulla erikulttuurivaiheiden asutusmalleissa.Mahdollisesti tärkeä topografinen sijaintisekä hyvät pyyntimahdollisuudet ovatvaikuttaneet asuinpaikan pitkäänkäyttöikään.Nykyisen tietämyksen perusteella vaikuttaasiltä, että kohde on varsinkin käyttönsä alkuvaiheissaollut erikoistunut metsästysasema,mahdollisesti hylkeen talvipyyntiinliittyen. Sekä Häyrynmäen ympäristö ettälöytöaineisto viittaavat tähän. Myöhemmissäasutusvaiheissa Häyrynmäki on saattanuttoimia myös kiinteämpänä perusleirityyppisenäkohteena. Meripyynti on todennäköisestimuodostanut merkittä-28

vän osan Häyrynmäen asukkaidentoimeentulossa kautta aikojen.Edellä esitetty Ari Siiriäisen (1981, 1987)teoreettiseen malliin perustuva hypoteesion eräs mahdollinen tulkintaHäyrynmäenmerkityksestäesihistoriallisten yhteisöjen elinympäristössä.Häyrynmäen löytöaineiston,Heinjoelta löydettyjen uusien kohteidensekä alueella jatkuvien inventointitutkimustenmyötä voi olla mahdollistamuodostaa aiempaa parempikäsitys alueen esihistoriallisen asutuksenluonteesta ja asutusmallien rakentumisestaSuomenlahden pohjukassa.Abstrakt:Häyrynmäki stenåldersboplats i ViborgHäyrynmäki stenåldersboplats i Viborg tillhör de"klassiskt" betydelsefulla fornlämningarna i jinsk arkeologi.Under början av det förra seklet undersökteJulius Ailio och Kaarlo Soikkeli platsen vid flera tillfällenoch Häyrynmäki hörde länge tili de största utgrävningarnai Finland. Platsen visade sig vara en rik boplatsmed fynd från hela stenåldern. Tyvärr blev materialetsgenomgång på hälft.1 artikeln presenteras en hypotes som grundar sig påAri Siiriäinens teoretiska modell (1981,1987) sam visarplatsens betydelse i de förhistoriska samhällenas levnadsmiljö.Det verkar som om platsen i början av dessanvändningstid har varit en jaktstation specialiserad påsäljakt under vintern. Både omgivningen och fyndmaterialetfrån Häyrynmäki tyder på detta. Under densenare bosättningsfasen har boplatsen möjligtvis ocksåfungerat som ett mera bofast basläger. Havsfångst hartroligtvis varit grundnäringen på boplatsen genom tiderna.Det arkeologiska läroämnet vid Helsingfors universitethar i samarbete med forskare från St. Petersburg undersöktstenåldern på Karelska näset sedan år 1999.Utgrävningarna kommer att fortsätta nästa sommar.Sommaren 2003 hittades under inventering några nyaboplatser i Heinijoki vilka möjligtvis kan sammanknytasmed bosättningen i Viborgviken. Dessa boplatserkommer förhoppningsvis att berätta mera om områdetsstenålder och tidiga metallålder i kommande utgrävningar.Med hjälp av fyndl1laterialet från Häyrynmäki, de nyafyndplatserna i Heinijoki, sal1lt l1led hjälp av invente-ringarna är det möjligt att erhålla en bättre kunskap omhurdan karaktär områdets förhistoriska bosättninghade. Dessutom kan man undersöka bosättningsmodellernasutveckling i Finska vikens innersta de/ar.Painamattomat lähteet:Ailio J. 1909: Kaivaus Viipurin pitäjänHäyrynmäen kivikautisella asuinpaikalla.Kaivauskertomus, Museoviraston arkeologianosaston topografinen arkisto.Matiskainen H. 1976: Viipurin Häyrynmäki.Seminaariesitelmä, Helsingin yliopistonarkeologian oppiaine.Puttonen S. 2003: Luovutetun Karjalan kivi- javarhaismetallikautinen osteologinen aineisto-vertailukohteena Muinais-Saimaa.Seminaariesitelmä, Helsingin yliopistonarkeologian oppiaine.Soikkeli K. 1910: Viipuri Häyrynmäki.Kaivauskertomus, Museoviraston arkeologianosaston topografinilil arkisto.Kirjalliset lähteet:Barrett J. 1994: Fragments from antiquity. Anarchaeology of social life in Britain2900-1200 Be. London.Boserup E. 1965: The conditions ofagricultural growth: The economics ofagrarian change under populationpressure. London.Butzer K. 1982: Archaeology as HumanEcology. Cambridge.Huurre M. 2003: Viipurin läänin kivikausi.Karjalan synty. Viipurin läänin historia 1.Jyväskylä.Kopisto A. 1967: Viipurin seudun esihistoria.Viipurin pitäjän historia 1. Joensuu.Korhonen O. 1988: Ålderdomliga drag isentidea sälfangst och några samiskasältermer. Båtnisk kontakt IV.Lavento M. 2001: Textile ceramics inFinnland and on the Karelian Isthmus.SMYA 109.Lavento M. 2003: Viipurin läänin pronssikausija varhaismetallikausi. Karjalan29

synty. Viipurin läänin historia 1. Jyväskylä.Lindblom 1. 1991: Movements in alandscape. On the spatial behavior ofneolithic man in moraine area,Vestfold, Norway. Gmn 0., EngelstadE. & Lindblom 1.: Social Space -Human Spatial Behaviour inDwellings and Settlements.Matiskainen H. 1989: Studies on thechronology, material culture andsubsistence economy of the Finnishmesolithic, 10000-6000 BP. Iskos 8. Vammala.Miettinen A. 2002: Relative sea levelchanges in the eastern part of the Gulfof Finland during the last 8000 years.Vammala.Saarnisto M. 2003: Karjalan geologia. Karjalansynty. Viipurin läänin historia 1.Jyväskylä.Saarnisto M. & Grönlund T. 1996:Shoreline , displacement of LakeLadoga - new data from Kilpolansaari.Hydrobiologia 322.Sartes M. 1991: Subneolithic and Neolithicsettlement systems in South west Finland.Discussion on resource areas.Fenno-Ugri et Slavi 1992. Museovirastonarkeologian osaston julkaisu no. 5.Siiriäinen A. 1981: On the cultural ecologyof the Finnish stone age. Suomen Museo1980.Siiriäinen A. 1987: On archaeology andland uplift in Finland. GeologicalSurvey of Finland, special paper 2.Simola H. 2003: Karjalan luonto ja ihminen.Karjalan synty. Viipurin lääninhistoria 1. Jyväskylä.Tilley C. 1994: A Phenomenology ofLandscape.Welinder S. 1983: Ecosystems change atthe neolithic transition. NorwegianArchaeological Review voI. 16.Ylimaunu J. 2000: Itämeren hylkeenpyyntikulttuuritja ihminen-hylje -suhde. HelsinkiZvelebil M. 1981: From forager to farmerin the Boreal zone. Reconstructingeconomic patterns through catchmentanalysis in prehistoric Finland. BritishArchaeological Reports, InternationalSeries 115.Oula SeitsonenKulttuurien tutkimuksen laitosArkeologiaPl5900014 Helsingin yliopistoO. Seitsonen on suorittanut useanakesänä arkeologisia kenttätöitäKarjalan kannaksella jatällä hetkellä viimeistelee progradu-työtään Helsingin yliopistossa.30

Muinaistutkija 1/2004Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon raunioiden kaivauksetvuonna 2003............................. ···············EsaMikkoliJohdantoPälkäneen Pyhän Mikaelin kirkonraunioiden kaivaustutkimukset liittyivätkirkon sortumavaarassa olleidenmuurien tukemistoimenpiteisiin. Muinaismuistolainvelvoitteen mukaisestitulevien tukirakenteiden alueet oli tutkittavaarkeologisesti ennen korjaustenalkua. Kaivaustutkimuksen jatukemistoimenpiteet mahdollistiPälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksenhankkima rahoitus sekäKangasalan työvoimatoimiston hankkeelleosoittama työllistämistuki.Kaivaus koordinoitiin Museovirastonrakennushistorian osaston kautta. Kaivauksillasaatiin uutta tietoa historiallisenajan hautaustavoista ja löydettiinrautakauden lopun esineistöä sekä mahdollisestiristiretkiaikaan ajoittuvan haudanosa, joten tutkimuksia voidaan pitäävähintäänkin lupaavina.Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkonvaiheetPälkäneen vanha kirkko eli Pälkäneenrauniokirkko on omistettu PyhälleMikaelille. Kirkko on rakennettu pienellekumpareelle laajan peltoaukean länsiosaan.Idässä peltoaukea rajautuu Pälkäneveteenmuodostaen nk. Epaalan - Kuulialankulttuurimaisemakokonaisuuden. Lännessäaluetta rajaa Syrjänharju, jonka länsipuolellaavautuu Mallasvesi. Alueenmaaperä on hienoa hiekkaa tai hietaa(Virkkala 1972: kartta s. 21). Itse kirkkomaarajautuu pohjoisessa ja idässä sorateihin.Valtatie 12 kulkee noin parin sadanmetrin päässä kirkosta länteen. Liikenteenaiheuttaman tärinän on arvioituedistäneen raunioiden halkeilua.Kivipilareilla aidatun kirkkomaan reunoillakasvaa muutamia suuria kuusia,koivuja ja vaahteroita. Kirkkomaa onnoin 4500 neliömetrin laajuinen.Kirkko kuuluu Markus Hiekkasen luokkaanB1, joten kirkon rakentaminen ajoittuu vuosien1475/80 ja 1530 väliseen aikaan. Hollolan,Janakkalan, Sysmän, Sääksmäen jaVanajan kirkot kuuluvat samaan ryhmään.Kaikki kirkot on rakennettu ilmeisesti nopeasti,vain parin kesäkauden aikana(Hiekkanen 1994:229-230). Kirkko on tyypillinenmyöhäiskeskiaikainen suorakaiteenmuotoinen pitkä kirkko, jonka alkuperäiseenrakennussuunnitelmaan on kuulunutpäälaiva, sakaristo kirkon pohjoissivullasekä asehuone kirkon eteläsivulla. Uskonpuhdistuksenjälkeen päälaivaan suunniteltuaholvausta ei varojen puutteessa voitu toteuttaa.Ainoastaan sakaristo sai upeanristiholvin, jonka jäännökset ovat yhä nähtävissäsakariston nurkissa (Mentu 2002).Runkohuoneen sisämitat ovat 25,1 mx 10,7m ja ulkomitat 29,0 m x 14,3 m, sakariston31. . .•.........

Kuva 1. Pälkäneen rauniokirkon pohjapiirros ja kaivausalueita.sisämitat ovat 4,0 m x 3,8 m ja ulkomitat6,5 m x 6,6 m ja asehuoneen sisämitatovat 4,3 m x 4,7 m, ulkomitat ovat 7,5 mx 6,1 m (Hiekkanen 1994: 357). Sakaristoon rakennettu runkohuoneen kanssa samaanaikaan, mutta asehuone on rakennettumyöhemmin, sillä se ei ole runkohuoneenkanssa samassa muurausliitteessä.Se lienee rakennettu samallakun sakaristo on holvattu (Suvanto1972:196). Kirkon lattia-alan jakaminenhautapaikoiksi on Pälkäneellä tapahtunut1600-luvulla ja jo 1700-luvulla kirkon lattianalle hautaamisesta alettiin luopua.Poikkeuksen muodostivat holvatutperhehaudat, joihin hautaamista jatket-tiin vuoteen 1822, jolloin kirkkoonhautaaminen kiellettiin asetuksella. Kirkonsisälle hautaamisella oli 'selvästatusarvo ja hautapaikoista käytiin toisinaanjopa oikeutta. Kirkon ulkopuolinenhautausmaa jaettiin kylien keskenlohkoiksi v. 1642 (Koukkula 1972:572-573).Kirkko jäi liian pieneksi kasvavalle seurakunnalle1700-luvulla. Ilmeisesti kirkonkunnossa alkoi ilmetä jo varhain ongelmia,sillä tarkastuspöytäkirjoista 1700-luvunalusta alkaen voidaan löytää useita mainintojakirkon korjauksista ja vuosisadanloppupuolella laadittiin suunnitel-32

Kuva 2. Kirkon länsipäädyn hautauksia.ma kirkon laajentamiseksi (Koukkula1972:556). Kostianvirran taistelun jälkeenv; 1713 Pälkäneen vanha kirkkojoutui ryöstelyn kohteeksi, jolloin venäläisetsotilaat polttivat mm. kirkkoaidanpuuosat. Irtaimistosta vietiin kolmekirkonkelloa, Raamattu ja muita kirjoja,punainen alttarivaate, kolme messukasukkaapaitoineen, kolme paarivaatetta,kaksi kolehtihaavia, kolmemessinkikruunua ja kaikki kirkon kunnostuksessatarvittavat työkalut (Koukkula1972:300). Kirkon rappeutuminenei kuitenkaan varsinaisesti johtunutryöstelystä vaan vanhan rakennuksen tarvitsemanhuollon puutteesta ja muurienperustusten rakenteellisista ongelmista.Vanhan kirkon ahtauden ja huonon kunnonvuoksi Pälkäneellä heräsi ajatus rakentaakokonaan uusi kirkko vanhankirkon korjaamisen sijaan. Suurin osaseurakuntalaisista tosin vastusti ajatusta.Maaherra antoi vuonna 1810 määrä-'::'. C" ' :" !-;';:;:~"yksen, että sortumisvaarassa ollltttItäpäätyoli purettava ja rakennettava:tilallelautapääty. Työ toteutettiin vuonan1811. Korjauksista huolimatta vuonna1820 todettiin, että kirkkoa voitaisiinvaaratta käyttää enää kahdesta kolmeenvuotta. Vähitellen seurakuntalaisetkinalkoivat kannattaa kokonaan uuden kirkonrakentamista (Koukkula 1972:564-565).Pälkäneen uuden kirkon valmistuminenjoudutti vanhan kirkon raunioitumista.Penkit ja lehterit vietiin uuteen kirkkoonja kiviaita purettiin uuden hautausmaanaita-aineiksi. Kellotapulin materiaalistaosa käytettiin uuteen kirkkoon, osamyytiin huutokaupassa Ruokolan kartanoon.Siellä hirsistä rakennettiin uusi riihi.Kirkon lattialankkujen myyminenhuutokaupalla herätti ansaitusti pahennusta,sillä lattian alta paljastuneet haudatjoutuivat pian ilkivallan kohteeksi.Ruumisarkkuja oli nosteltu pois paikoil-33

taan ja vainajien luita makasi sikin sokinpitkin kirkkomaata. Pälkäneen vanhankirkon alennustila saikin runsaasti julkisuutta.Käytöstä poistamisen jälkeenvanhaa kirkkoa käytettiin toisinaanruumiinavaushuoneena. Vuoden 1885uusjaossa kirkko ja hautausmaa joutuivatOnkkaalan kylän Anttilan tilan haltuun.Kirkkomaa toimi Anttilan vasikkahakanaja kirkko ajoittain heinälatona.Rauniokirkko ja kirkkomaa pakkolunastettiintakaisin seurakunnan omistukseenvuonna 1902. Kirkon katto romahtisisään talvimyrskyssä 3.12.1890.Katon jäännökset revittiin alas seuraavanvuoden keväällä (Koukkula1972:565-566, 576; Vuorensola 1988:228-231).Vasta 1800-1900 -lukujen vaihteessaraunioituneen kirkon arvo ymmärrettiinantikvaaristen tutkimusten ansiosta.Raunioita on kunnostettu 1900-luvunalusta lähtien useaan eri otteeseen. Korjaustyökatsottiin valmistuneeksi 1990-luvulla,· mutta. asehuoneeneteläpäädynja runkohuoneen länsipäädyn rakenteellinenvakaus haluttiin vielä varmistaa,joten rauniokirkon perustusmaan ominaisuudettutkittiin kuudella painokairauksellavuonna 1996. Tutkimuksenperusteella asehuoneen eteläseinän jarunkohuoneen länsipäädyn uhkaavienkallistumien oletettiin johtuvan muurinpainumisesta hienojakoisessa maassa, koskamuurien alla olevien maakerrosten arveltiinleikkautuneen perustusojaa syvempienhautausten ja muiden mahdollistenhäiriöiden takia, jolloin muurit olisivatalkaneet hitaasti kallistua pienemmänmaanpaineen suuntaan. Lisäksipohjaveden pinnan laskua alueella pidettiinkallistumisen lisätekijänä. Vuonna1998 kirkon länsipäädyssä oli havaittuuusia halkeamia, jotka todettiin vakaviksija kirkon länsipäädyn tila päätettiinselvittää koekaivauksella. Kaivauk-sien tuloksena huomattiin aikaisempientutkimusten ja korjaustöiden yhteydessätehtyjen havaintojen antaneen todellisuuttamyönteisemmän kuvan kirkonperustamissyvyydestä ja perustustenlaadusta. Raunio todettiin vaaralliseksiyleisölle ja alue suljettiin kesästä 1999 alkaen(Mentu 2002).Arkeologinen tutkimushistoriaRauniokirkon kaivausten alueiden valintaja kysymyksenasettelu on määräytynyttäysin muista kuin tutkimuksellisistalähtökohdista. Kaivaustutkimuksiavoidaan pitää pikemminkinpelastuskaivauksina kuin tieteellisinätutkimuskaivauksina. Kaivausalueetovat olleet pääasiassa pieniä - vain muutamanneliön kokoisia - joten suurin osaesiin tulleista hautauksista on jouduttututkimaan vain osittain.Vuonna1992 Timo Jussila kaivoi raunio­. kirkolla tarkoituksenaan tiedustella sopivaajuoksutusviemärin paikkaa ja selvittää kirkonperustusten vahvuutta sekä myöhempientäytemaakerrosten paksuutta.Tutkimukset liittyivät rauniokirkonlaajempaan restaurointisuunnitelmaan.Jussila avasi seitsemän pienialaistaaluetta, joista kaksi tehtiin kirkon runkohuoneenitäpäätyyn, kaksi itäseinän ulkopuolella,yksi runkohuoneen länsiosaanja yksi pohjoismuurin ulkopuolelle.Kaivauksen tärkeimpinä löytöinävoidaan pitää jousen kaarta sekäkynttiläkruunun kappaletta (Jussila1992).Vuonna 1998 Vadim Adel kaivoi rauniokirkollatarkoituksenaan tutkia kirkonrunkohuoneen länsiseinän ja asehuoneeneteläseinän perustusten vahvuus sekä selvittääalueen stratigrafiaa. Kaksi kaivausalueistaavattiin runkohuoneen länsi-34...................

päätyyn ja kaksi asehuoneen eteläpäätyyn.Tarkoituksena oli avata vastakkaisetkuoppaparit, joita voitaisiintukemistoimenpiteissä käyttää hyväksi(Adel 1998). Kaivauksissa saatiin talteenmm. Turussa lyöty A-brakteaatti 1400-luvun alusta (Sarvas 1998).Vuoden 2001 kaivaustutkimuksissa, jotkatoteutettiin Esa Mikkolan johdolla,jatkettiin siitä, mihin vuonna 1998 olijääty. Kaivausten tarkoituksena oli tutkiatukemistoimenpiteiden vaatimatalueet. Kaivauksissa löydettiin yhteensä20 ehjää hautaa kolmelta kaivausalueelta.Suurin osa näistä sijaitsikaivauskuopan 8 alueella eli kirkonrunkohuoneen länsipäädyn ulkopuolella.Kivikirkon perustusoja oli leikannutosan haudoista. Nämä haudat olivatluode - kaakko -suuntaisia. Muidenhautausten suunta oli kivikirkon runkohuoneenmukaisesti itä -länsi.Runkohuoneen sisäpuolella hautaukseton pantu yksinkertaisissa puuarkuissahautaholveihin. Kaivauskuopasta 5 esiinkaivettu hautakammio oli muurattusavilaastilla. Hautakammion seinät ulottuvatyli kahden metrin syvyyteen. VadimAdel, joka kaivoi saman hautakammionlounaisnurkan vuonna 1998 (koekuoppa2), on arvioinut kirkon lattian toimineenhautakammion kattona ja päätellyt kammiontäyttämisen karkealla hiekalla tapahtuneenviimeistään 1600-luvun lopulla.Vuoden 2001 kaivaustutkimuksissa(kaivauskuoppa 6) karkeanhiekan muodostamasta kerroksesta löydettiinmm. vihreän maalin tahrimamelko uudenaikainen sinkkiämpäri,tiilenkappaleita ja laastia, joten pikemminkintäyttämisajankohdaksi SOplSl1900-luvun alun ensimmäisten kunnostustöidenaika kuin 1600-luku. Näinmuodoin hautakammioiden pohjallaolevien hautojen ei tarvitsisi olla kovin-kaan vanhoja. Takarajan antaa asetus,jolla kirkkoon hautaaminen kiellettiinvuonna 1822. Kuopan 6 havaintojen perusteellahautakammiossa on yksinkertainenholvattu kattorakenne. Kirkonulkopuolella näitä holvirakenteita ei oletavattu. Irtonaisia ihmisen luita löydettiinjokaisesta kuopasta, mikä viittaauseisiin tuhoutuneisiin hautauksiin.Rauniokirkon perustusten kunnosta jarakenteessa ei tällä kaivauksella olluttarkoitus hankkia lisätietoa, joten niidenosalta tulee tukeutua aikaisempien tutkimustenantamaan informaatioon.Kaivaustutkimusten perusteella voidaankiistattomasti todeta kirkkomaantoimineen hautausmaana jo ennen PyhänMikaelin kirkon rakentamista, silläosa haudoista on leikkautunut kivikirkonperustusojaa kaivettaessa. Myösniiden orientaatio poikkeaaJ,kivikirkonsuunnasta. Paikalla lienee sijilinnut puukirkkotai kappeli, jonka ympäristöönvainajia on haudattu. Mitään todisteitahautaamisen aloittamisesta paikallepakanuuden aikana ei vielä havaittu.Toisaalta sulaneiden pronssipisaroidenrunsas määrä herätti kysymyksiä.Vuoden 2003 kaivausKaivaus toteutettiin kahdessa osassa siten,että kesäkuussa tutkittiin Esa Mikkolanjohdolla neljän viikon ajan ja syyskuussaKatja Vuoriston johdolla kaksiviikkoa. Tutkimukset olivat suoraa jatkoavuoden 2001 kaivauksille ja liittyivätmuurien tukemistoimenpiteisiin, jotkaRikosseuraamusvirasto toteutti kaivaustenetenemisen tahdissa. Kaivausalueistakolme avattiin runkohuoneenlänsipäätyyn, neljä avattiin asehuoneeneteläseinän alueelle. Kaivausalueet olivatmelko pieniä, keskimäärin 1,5 m x1,5 m kokoisia. Aikataulullisista syistä35

Kuva 3. Pronssiriipus.pystyttiin avaamaan vain 16 neliömetrinkaivausalue pelkästään tieteellisistälähtökohdistä.Tutkimusaluesijoitettiinsakaristonpohjoispuolelle. Alueen.· valinnallahaluttiin testata hypoteesia, jonkamukaan alueen vanhin osa olisi osittainsäilyneenä kirkon pohjoispuolella.Kaivauksissa avattiin yli 50 hautaa, joistasuurin osa ajoittuu 1600-1700 -luvulle.Muutamahaudoista onhautasuunnasta päätellenkivikirkkoa vanhempia. Tällöin neolisivat vuotta 1500 vanhempia. Haudatolivat pääsääntöisesti löydöttömiä. Suurinosa vainajista on haudattu yksinkertaisissapuuarkuissa, joista ei enää olepaljoa jäljellä. Kirkon sisäpuolellahautaukset on tehty pääsääntöisestihautaholveihin. Holvit on rakennettujoko suurista lohkotuista kivistä tailaakakivistä ja laastina on käytetty savea.Holveissa on ilmeisesti sijainnuthyllyt arkuille. Asehuoneen lounaisnurkankaivausalueelta löydetyssä haudassaarkusta oli säilynyt vain suorakaiteenmuotoinen värjäytymä. Arkun mo-lemmissapäissä oli havaittavissa ulokkeet,jotka saattavat olla kantokahvojenjäänteitä.. Käärinliinojen neuloina käytettyjänuppineuloja . löytyi todella runsaasti.. Myös paitojen hakasia ja nappejasaatiin talteen muutamia. Osa napeistavoi olla peräisin kirkkokansan asusteista.Sakariston pohjoispuolen kaivausalueeltalöytyneessä joukkohaudassayhdellä vainajalla oli helminauhakaulassa. Joukkohaudasta saatiin talteenmyös jäänteitä päähineestä.Linköpingin Tuomiokirkonpuiston kaivauksettarjoavat mielenkiintoisen vertailukohdanPälkäneen aineistoon.Linköpingissä on havaittu arkkuhautauksenvakiintuneen käyttöön vastaIS00-luvulla. Varhaiskeskiajalla käärinliinoihinkäärityt vainajat on asetettu ilmeisestihautakuoppaan ilman arkkua.1600-luvun loppupuolelta 1700-luvullevainajat on haudattu juhlavaatteissaan,joten haudoista löytyy pukuihin liittyvääesineistöä. Haudoista on lisäksi löydettymm. veitsiä, koruja, sormuksia,36

liitupiippuja sekä jopa nuuskarasia.Hautoja on ajoitettu myös käsien asennonperusteella (Tagesson 2003).Rahoja saatiin talteen parikymmentäkappaletta. Joukossa on yksi S-brakteaattija yksi kasvobrakteaatti. S­brakteaatti ajoittuu Tuukka Talvion analyysinmukaan vuosiin 1370-1380. Muutenrahat ajoittuvat 1400-luvulta 1800-luvun alkuun. Kaikki rahat on löydettytäytemaakerroksista.Kirjasolkia löydettiin muutamia. Yhdessäniistä on rukoukseen kumartunuthahmo. Eniten saatiin talteen kuitenkineri tyyppisiä rautanauloja. Myössulaneita pronssi- tai kuparimöykkyjälöydettiin runsaasti varsinkin kirkonlänsipäädyn kaivausalueilta. Yllättäenrunkohuoneen luoteisnurkan kaivausalueeltasulaneiden pronssimöykkyjenjoukosta löytyi puolikas pienestäfasettinuppisesta hevosenkenkäsoljesta.Toineri} ;joskin rullalle taivutettuhevosenkenkäsoljen katkelma löytyi asehuoneeneteläseinän ulkopuolen kaivausalueelta.Muut rautakautiset löydötSakariston pohjoispuolelle sijoitetultakaivausalueelta alkoi löytyä rautakautistamateriaalia lähes heti kaivamisen alettua.Ensin saatiin talteen paksua pitkääpronssispiraalia. Tämän jälkeen alkoilöytyä pronssispiraaliruusukkeita jaohuen spiraalin paloja. Kaivausalueenkaakkoisnurkasta löydettiin rautakaudentyypin saviastian paloja ja pieni taitetturautainen partaveitsi. Syvemmällekaivettaessa talteen saatiin pyöreäpuhkonainen pronssinen riipuskoru japronssinen korvalusikka. Kaikki nämälöydöt saatiin talteen haudan 1 täytemaasta.Myöhemmin hauta 1 osoittautuiedellä mainituksi historiallisen ajanjoukkohaudaksi, jota kaivettaessa rautakautisiahautoja oli tuhoutunut.Valamalla valmistettu pronsslfupuSkuuluu Kipplingeberg-tyyppiin. Sen lähimmätvastineet (KM 7603:24 ja 25) onlöydetty Maarian Saramäen haudastanumero 6 (Kivikoski 1939: 158-159; TafelXXVIII: 5-7). Riipuksessa on kuvattuJellinge -tyylillä taaksepäin katsova,juokseva eläin. Saman tYWin variaatioitatunnetaan varsinkin Keski-Ruotsinalueelta mutta myös Venäjältä (Callmer1989:25, 27, 33 39; Abb. 3:19). Suomestavastaavanlaisia riipuksia tunnetaan Ahvenanmaalta(Kivikoski 1973:107, Abb.782). Esinetyyppi ajoittuu 900-luvulle(Callmer 1989:29). Riipus on mahdollisestivalmistettu Ruotsissa.Korvalusikka on koristettu nauhaornamentiikallaeikä siinä ole sivusilmukoita.Se kuuluu silmukattomienumpinaisten viivakoristeisten korva-Kuva 4. Korvalusikka.37......... . ...... . ........... ..

lusikoiden alaryhmään. Korvalusikoitaesiintyy erityisesti Karjalan ristiretkiaikaisessaaineistossa, mutta niitä onlöydetty myös Itä-Suomen kalmistokohteiltaMikkelin Tuukkalasta jaVisulahdelta sekä Lappeen Kauskilasta.Länsi-Suomesta korvalusikoita tunnetaanainakin seuraavista kohteista: PerniöYliskylä, Karkku Palviala, TampereVilusenharju, Kalvola Pahnainmäki,Tyväntö Anttila, Hollala Kirkkailanmäkisekä Kuhmoisten Linnavuori (Uino1997:364). Myös Mikkelin Orijärvenasuinpaikalta tunnetaan korvalusikoidenkatkelmia.Joukkohaudan pohjoispuolelta löydettiinnoin 20 cm leveä kaistale haudasta,joka löytöjen perusteella voidaan ajoittaaristiretkiaikaan, sillä siinä vainajallaoli vasemman lonkan päälle asetettunapronssikahvainen rautaveitsi. Veitsinostettiin kipsivaluna ja se kaivettiinesiin Kansallismuseon konservointilaboratoriossa,koska veitsen metallitolivat säilyttäneet orgaanisia aineita;veitsen päällä oli käsivarren luita ja senalta löydettiin ainakin kolmea eri tyyppistäkangasta ja osa nahkaisesta,helattomasta tupesta. Lonkkaluun päälläoli palttinaa, sen päällä villakangastaja villakankaan ja veitsen välissä lautanauhaa,joka oli värjätty kahdellavärillä. Lonkkaluun alla oli säilynyt palaarkun pohjalautaa (A. Arponen, tiedonantosyksyllä 2003). Veitsen kahva onkoristeltu nauhapunoskuvioinnilla ja selevenee hieman päätä kohden.Pronssikahvaisia veitsiä pidetään karjalaisenaesinemuotona. Yleensä koristeaiheenaon jonkinlaista nauhakoristelua taiakantus-kuviota. Hautalöytöjen perustellaveitset olisivat kuuluneet lähinnä naistenvarustukseen. Karjalasta näitä tunnetaan ainakinRäisälästä, Kurkijoelta, Kaukolasta,Sakkolasta, Käkisalmesta, Sortavalastaja Viipurista. Näitä veitsiä on Karjalanaineiston lisäksi myös Mikkelin Tuukkalasta(6 kpl) ja Visulahdesta (2 kpl),Lappeen Kauskilasta sekä JoroistenHäyrilästä. Karjalasta ja Savosta tunnetaanyhteensä 36 pronssikahvaista veistä.Savo-Karjalan alueen ulkopuoleltaveitsiä tunnetaan etenkin Inkerinmaankalmistoista. Ne ajoittuvat 1100-1300 -luvuille (Uino 1997:382).Ristiretkiaikaan ajoittuvien ruumiskalmistojenesineitä sisältäviä hautauksiapidetään yleensä pakanallisina ja automaattisestirautakautisina. Esineettömäthautaukset on lähes poikkeuksetta tulkittukristillisiksi. Vastaavasti esineetöntähautaa ei ole haluttu edes olettaarautakautiseksi. Tilanne ei ole kuitenkaanaivan näin yksinkertainen. Esineellistenhautojen esiintyminen keskiajankristillisillä hautausmailla ei ole mitenkäänharvinaista. Pääosin kristillisissäkalmistoissa voi esiintyä asehautauksiaja löytyä puvun osia. Vyövarusteisiinkuuluvia veitsiä ja tulusrautoja tunnetaanjo varmasti kristillisistä kalmistoistakuten Ulvilan Liikkistöstä. Pekka Sarvaspitää ajatusta puvunosien esiintymisestäsangen lievänä pakanuudenjäänteenä (Purhonen 1998:137 ja siteerattukirjallisuus). Toisaalta keskiajankristillisissä kalmistoissa esiintyvät esineellisethaudat voivat olla osoitus kohteenkäytön alkamisesta jo rautakaudella.Rautakauden ja keskiajan taitekohdan tutkimuksenkannalta on ensisijaisen tärkeää selvittääonko Pälkäneen rauniokirkon kirkkomaastalöydetty veitsihauta merkki paikallasijainneesta rautakautisesta ruumiskalmistosta,jonka alue olisi otettu katolisenkirkon haltuun paavi Gregorius IX vuoden1229 kirjeessä annetun luvan mukaisesti(ks. Purhonen 1998:141) ja siten osoitussuorasta jatkumosta alueen sakraalissa käy-38

tössä rautakaudelta 1800-luvulle vaiedellä mainitun vanhan lievästi pakanallisenperinteen merkki uudessa kristillisessäkalmistossa.YhteenvetoVuoden 2003 kaivaustutkimukset mahdollistivatkirkon muurien vahvistamisen suunnitellullatavalla, joten muurit eivät enää olesortumavaarassa. Vaikka kaivaukset ovat tähänmennessä liittyneet pelkästään raunioidenpelastamiseen, ovat tutkimustuloksetkinolleet kiinnostavia. Esineellisen hautaustavanesiintymisestä Ruotsin suurvaltaajallasaatiin todisteita. Toisaalta rautakauteentai viimeistään varhaiskeskiaikaanajoittuvan haudan osan löytyminenkirkon pohjoispuolelta vanhentaaalueen käyttöhistoriaa huomattavasti.Lähimmät rautakautiset löytöpaikatovat Epaalan Hyllissä (Purhonen,Hamari ja Ranta 2001: 105-106). Tieteellisestä"kysymyksenasettelusta lähtevälaajamittainen kaivaus olisi omiaan selvittämäänvielä avoimeksi jääneitä kysymyksiäkirkkomaan käyttöhistoriasta jasisäisestä kronologiasta.Abstrakt:Utgrävningarna i St. Mikaels kyrka i PälkäneUnder ledning av den byggnadshistoriska avdelningenpå Museiverket undersöktes under sommaren och hösten2003 området kring St. Mikaels kyrka i Pälkäne. Utgrävningensutfördes p.g.a. av de åtgärder som har planeratsför att stärka kyrkans väggar. Utgrävningarnakoncentrerades tili västra delen av kyrkorummets mittskeppoch till vapenhuset. Ytterligare öppnades ett 16m2 stort utgrävningsområde norr om sakristian.1 nordvästra delen av kyrkorummets mittskepp hittadesett gravvalv byggt av gråsten vart två individer hadebegravts. 1 de övriga utgrävningsområdena hittades rikligtav gravar. Under utgrävningarna öppnades över50 gravar, vilka mestadels troligtvis dateras tili 1600-1700-talen. En del av gravarna är äldre än själva kyr-kan, d.v.s. de har grävts före år 1500. Gravarna saknarför det mesta gravgåvor men i massgraven som var belägennorr om sakristian hade en individ ett halsband avpärlor och en annan bar på resterna av en huvudbonad.Graven dateras troligtvis tili 1700-talets slut eller tili1800-talets början. Bland fynden från historisk tidfanns bl.a. kopparmynt, silvernålar från svepdukar,kistspikar, bokpärmsspännen, glaspärlor och smultnabronsbitar. En av gravarna kunde dateras tili förhistorisktid. Norr om sakristian hittades nämligen en delvisbevarad grav, där en järnkniv med bronsskaft vilade påden avlidnes vänstra höft. Metallen hade bevarat bådetextil och läder, vilka för övrigt förmultnar i den surajordmånen. Kniven kan troligtvis dateras tili korstågstid(1025-1150/1300 e.Kr.) och den torde vara tillverkadi det nuvarande ryska området.Bredvid den förhistoriska graven, fanns en massgravfrån historisk tid. 1 dess fyllnadsjord påträffades ett parförhistoriska fynd, t.ex. ett vikingatida skandinavisktbronshänge (800-1025 e.Kr.) samt en örslev av bronsvilken dateras till korstågstid. Ett par stycken bronsspiralersom utsmyckat kläderna under slutet av järnåldernsamt keramikbitar av järnålderstyp togs tillvara.Dessutom hittades en rakkniv av järn och en halvbronsbjällra. Inuti kyrkan hittades ett fragment av etthästskoformat bronsspänne. Föremåfslypen är korstågstida.LähteetAdel, V. 1998:Pälkäne, Rauniokirkko. Myöhäiskeskiaikaisenkivikirkon koekaivaus.Rakennushistorian osaston arkisto.Hiekkanen, M. 1994: The Stone Churchesof the Medieval Diocese of Turku. ASystematic Classification andChronology. SMYA 101. Helsinki.Callmer, J. 1989: GegosseneSchmucksanhänger mit nordischerOrnamentik. Birka II:3. SystematischeAnalysen der Gäberfunde. Ss. 19-42.Jussila, T. 1992: Pälkäneen rauniokirkon koekaivaus1992. Rakennushistorian osastonarkistoKivikoski, E. 1939:Die Eisenzeit im Auraflussgebiet.SMYA XLIII. Helsinki.Kivikoski, E. 1973:Die Eisenzeit Finnlands.Bildwerk und Text. Neuausgabe. Helsinki.Koukkula, T. 1972:Pälkäneen historiaISOa-luvulta 1860-luvulle. Pälkäneenhistoria. Vammala. Ss. 233-612.39

Mentu, S. 2002:Muistio Pälkäneen rauniokirkontutkimus- ja korjaustöiden tilanteestamaaliskuussa 2002. MV /RhoPurhonen, P. 1998:Kristinuskon saapumisestaSuomeen. Uskontoarkeologinen tutkimus.SMY A 106. HelsinkiPurhonen, P., Hamari P. ja Ranta H. 2001Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävätmuinaisjäännäkset. HelsinkiSuvanto, S. 1972:Pälkäneen keskiaika.Pälkäneen historia. Vammala. Ss. 111-232.Vino, P. 1997:Ancient Karelia.Archaeological Studies. SMYA 104. HelsinkiVirkkala, 1972:Pälkäneen geologiasta.Pälkäneen historia. Vammala. Ss. 13-40.Vuorensola, H. 1988:Pälkäneen historia II.JyväskyläInternetlähteet:Tagesson, Göran 2003DomkyrkoparkenAugusti 2003 Gravar från nyare tidEsa Mikkolaesa. mikkola@nbafiFM Esa Mikkola työskenteleetutkijana Museovirastossa.40

väittääkö joku, ettäarkeologipäivillä ontappavan tylsääei ole!me olimme siellä viimevuonna ja menemme nytuudestaan~~----++Arkeologipäivät 2004 15.-16.4. Orivedellä+ + +Aiheena 1) muinaisjäännösten suojelun ja tutkimuksen yhteensovittaminen sekä2) uutta rautakauden tutkimuksessaKaksi päivää ja yksi yö arkeologian ja arkeologien parissa täysihoidolla sekäseminaarijulkaisu hintaan 60 euroa. Mukaan mahtuu 60 ensimmäistä, etusijallaovat Suomen arkeologisen seuran jäsenet ja opiskelijat. Ilman majoitusta pääseekuulemaan esitelmät ja syömään 30 euron hintaan.Ilmoittautuminen 29.3. 2004 mennessä ja kysymykset Tanja Tenhuselle, puh.09-40509256 tai sähköpostilla: tanja.tenhunen@nba.fiJos haluat olla varma mukanaolostasi ilmoittaudu esitelmöijäksi Petro Pesoselle29.2.2004 mennessä, puh. 09-40509207, Sähköposti: petro.pesonen@nba.fi+IT41

Muinaistutkija 1/2004KolumniMyöhäistä kiviesineiden käyttöä Siperiassa ja Alaskassa -Satunnainen esimerkki Kodiakilta............................................................................................................·························OuiiSeHsonenJohdantoArktiset seudut kautta sirkumpo­.l"\..Iaarisen alueen ovat säilyneet pitkälle1900-luvulle sivilisaationrajaseutuina. Tästä eräänä seurauksenaon ollut pyyntielinkeinojen ja joissakintapauksissa "kivikautisen teknologian"säilyminen lähes meidän päiviimmeasti. Muun muassa Skandinaviastaja Suomen pohjoisosista tunnetaanselviä merkkejä kiviesineidenkäytöstä vielä pitkälle rautakauteen,joidenkin tutkijoiden mukaan jopa keskiaikaanasti (vrt. Hamari & Lahti2002, Zachrisson 1987).Myös lukuisilta alueilta eteläisemmilläleveysasteilla on tietoja kiviesineidensäilymisestä käytössä meidän päiviimmesaakka. Erityisesti kivisten tarvekalujentiedetään pysyneen käytössäjohonkin tiettyyn toimeen varattuinareliikkeinä. Näitä reliikkikiviesineitäon päästy tutkimaan myös etnografisestiesimerkiksi Etelä-Euroopassa(esim. Runnels 1976; Whittaker2000). Seuraavassa käyn lyhyesti lävitsejoitakin etnografisia esimerkkejämyöhäisestä kiviesineiden käytöstäItä-Siperiasta ja Alaskasta. Lopuksiesittelen erään viime kesänä kohdallenisattuneen viittauksen suhteellisenresentistä kiviesineiden hyödyntämisestäKodiakin saaristossa.Etnografisia esimerkkejäPohjoisilla alueilla kerätty kiviesineisiinliittyvä suullinen tieto on useimmissa tapauksissavälillistä. Pääosin kiviraakaaineeseenpohjautunut teknologia jäikäytöstä monilla alueilla 1800-1900-luvunvaihteessa, samoihin aikoihin kunvarhaiset tutkijat pohjoisessa liikkuivat.Jonkin verran kiven käytöstä kertoviaesimerkkejä on myös erilaisten 1700-1800-luvun matkailijoiden kuvauksissa.Taulukkoon 1 on kerätty joitakin esimerkkejämyöhäisestä kiven käytöstäraaka-aineena. Etnografinen listaus eimissään nimessä ole kaiken kattava,vaan lähinnä opportunistisen Kodiakinmuseon ja sen henkilökunnan kirjallisuudenläpiselaamisen tulos.Siperiassa tilanne on poikennut Amerikanpuoleisista arktisista alueista. Siperianpohjoisosat ovat olleet tuhansienvuosien ajan yhteydessä rautateknologiantunteneisiin arokansoihin.Kuitenkin erityisesti pohjoisemmilla jaitäisimmillä seuduilla nämä kontaktitolivat satunnaisia, ja tämä vaikutti kivensekä orgaanisten materiaalien säilymiseenpääasiallisina raaka-aineina pitkällehistorialliseen aikaan.Alaskassa ja Kanadan arktisilla seuduillateknologia perustui eurooppalaistentuloon saakka lähes yksinomaan kiveen42

ja orgaanisiin raaka-aineisiin. Alaskaankinon siperialaisten kansojen välitykselläjoitakin rautaesineitä kulkeutunut janäiden esi-kolumbiaanisista konteksteistalöytyneiden metalliesineiden alkuperäon pystytty määrittämäänmetallurgisesti Siperian puolelle (esim.Clark 1984). Lisäksi jotkin heimot hyödynsivätkuparia esineistössään. Kuitenkinkaikkialla metalliesineiden määränäyttää säilyneen niin vähäisenä, etteiniillä ollut käytännön merkitystä.Kiviraaka-aineen pitkästä käyttötraditiostaSiperiassa on eräs esimerkkikiviesineistön käyttöönotto uudelleenjoidenkin heimojen keskuudessa toisenmaailmansodan aikana. Puna-armeijatakavarikoi sodan kuluessa kaikki yksityisettuliaseet sotaponnistuksiin, minkävuoksi alkuperäiskansat olivat pakotettujahyödyntämään luonnonmateriaalejametsästysvälineissään. Tämänmahdollisti se, että noina aikoina eläneetvanhukset olivat lapsuudessaan omaksuneet;kiventyöstössä tarvittavan tietotaidon.(suullinen tiedonanto FT. SergeiLisitsin 12.5.2003)Waldemar Jochelson (1908) on ilmoittanutrautaesineiden olleen uskonnollisenpalvonnan kohteena Kamtshatkan asukkaidenkeskuudessa vielä 19. vuosisadalla.Myöhemminkin raudankappaleitasaatettiin hyötykäytön sijaan istuttaapylväiden päähän asumusten edustallemerkiksi vauraudesta (ibid. 611-614;Pälsi 1920). Kodjakkien tiedetään myösasettaneen kiviteritetyt harppuunat kiväärienja luuharppuunoiden edellevalaanmetsästyksessä: "Only stoneheads, with their numerous irregularfacets and saw-like edges, cause deadlylacerated wounds" (Jocheison 1908:551). Myös Alaskan eskimoiden paristatunnetaan vastaavia esimerkkejä kivistenharppuunoiden suosimisesta rautaistensijaan valassaaliiden vähen-Ryhmä Raaka-aine ViitteetKaska pii, obsidiaani, Honigmann 1964:orgaaninen 35,42Kutchkin ']ade", obsidiaani, Leechman 1954: 20;orgaaninen McKennan 1965: 36;Osgood 1936Eyakkivi(?), orgaaninen Birket-Smith & DeLaguna 1938: 103-105Tanaina liuske(?), pii, luu, Osgood 1937: 88;orgaaninen Townsend 1981: 626Chilcotin sertti, sarvi, Morice 1894: 53-57orgaaninenCarrier sertti, sarvi, Morice 1894: 53-57orgaaninenSekani sertti, sarvi, Morice 1894: 53-57orgaaninenBeaver sertti, sarvi, Morice 1894: 53-57orgaaninenHan kivi(?), luu, puu Osgood 1971Ingalik liuske(?), luu Osgood 1940: 204-205Salteaux kivi(?), luu, Skinner 1911: 135orgaaninenTahltan obsidiaani, luu, Emmons 1911: 67orgaaninenKotzebue pii, obsidiaani, luu, Giddings 1952: 42-Sound Eskimo sarvi. orgaaninen 43Copper Eskimo kivi(?), kupari, Stefansson 1914:sarvi, orgaaninen 90-95Bering Sea liuske, pii, luu, Nelson 1899: 157-Eskimo sarvi, orgaaninen 161 'tJNorth Alaskan liuske, pii, Cant~ell 1889: 86;Coast Eskimo obsidiaani Muråoch 1892: 202-(harvinainen). 207';sarvi, luu,orgaaninenNunivaarmiut liuske, orgaaninen Van Stone 1989: 10-EskimoNunamiutEskimoKuskowagamuit kivi(?)EskimoPacificEskimo(sis.Alutiiq)pii, orgaaninenliuske11Binford 1979: 262;Rausch 1951: 161Nelson 1899: 147Clark 1984: 187Iglulik Eskimo liuske Mathiassen 1928Aleutti liuske, obsidiaani, Laughlin 1980: 42;pii von Langsdorff 1968:TshuktshiYurokkivi(?)kivi(?)44-45Bogoras 1905: 209;Pälsi 1920: 113von Loeffelholz1952: 146-157Korjakki pii Jochelson 1908Taulukko 1. Etnografisia esimerkkejä kiven ja orgaanistenraaka-aineiden käytöstä joidenkin Alaskan ja Siperiankansoien keskuudessa.Taulukko 1. Etnografisia esimerkkejä kivenja orgaanisten raaka-aineiden käytöstä joidenkinAlaskan ja Siperian kansojen keskuudessa.43

nyttyä, vaikkakin John Murdoch (1892)on tulkinnut tämän aiheutuneen taikauskonja revitalisaatioliikkeen vaikutuksesta(ibid. 240).Waldemar Bogorasin (1975, alunperin1904) mukaan poronhoitaja-tshuktshitluopuivat veitsien ja kirveiden valmistamisestakivestä 1890-luvulta alkaen(ibid. 209). Itäniemessä asustanut australialainenkauppias e.e. Carpendalekertoi vielä noin vuonna 1905törmänneensä kullanetsintämatkoillaankivikeihäällä ja -veitsellä varustautuneeseentshuktsiin, jonka asumuksessatarjoiluastiana oli toiminutsaviruukku. (Pälsi 1920: 113.) Alaskanpuolelta tunnetaan varsin runsaasti esimerkkejäkiviesineiden käytöstä aktiivisenetnografisen tutkimuksen ansiosta.Arkeologeille tunnetuin esimerkki ovatBinfordin etnoarkeologiset tutkimuksetNunamiut-eskimoiden parissa (esim.Binford 1979, 1983). 1960-1uvulla, jolloinBinford kenttä työnsä suoritti, vanhemmatinformantit olivat vielä viettäneetlapsuutensa kiviteknologisen tietämyksenleimaamassa ympäristössä. He osasivatantaa Binfordille korvaamatontatietoa raaka-aineen hankinnasta, erilaistenraaka-aineiden ominaisuuksista, eriesineiden käyttötarkoituksista, sekäkäyttö- ja hylkäämisprosesseista (ibid.245-248, 274).Eräs viittaus KodiakiltaKohdalleni osui viime kesänä odottamatonviittaus myöhäiseen kiviesineidenkäyttöön Sitkalidakin saarella Kodiakinsaaristossa. Olin Old Harborin kylässäasuvan Patrick Andrewvitchin ja hänenpojanpoikansa mukana ajopuun keruumatkallaFox Lagoonin rannoilla, kunpoika löysi rantatörmästä liuskenuolenkärjen.Kärki oli muotoiltu tummahkonharmaasta liuskeesta varsin karkeastiiskemällä, mutta sen reunat oli hiottuteräviksi (kuva 1). Kooltaan kärki oli61x15x4 mm. Tekniikaltaan nuolenkärkivastasi joitakin Koniag-kulttuurin piiristätunnettuja esimerkkejä (esim. Clark1974: 145). Koniag-kulttuuri ajoitetaannoin 1100 jKr. alkavaksi ja sen katsotaanhiipuvan venäläisvalloituksen myötä1784 jKr. eteenpäin, mutta käytännössänykyiset asukkaat ovat tämän kulttuurinjälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa(esim. Fitzhugh 2000).Alueella sijaitsee runsaasti muinaisjäännöksiäKodiakin varhaisimmastaasutuksesta aina 1800-luvulle asti, jotenkärjen löytyminen ei sinänsä ollut mitenkääntavatonta. Mielenkiintoiseksiasian teki se, että Patrick alkoi kertoamitä hän tiesi tämänkaltaisista kärjistä.Patrickin mukaan hän tai hänenisänsäkään eivät koskaan olleetvalmistaneet tai käyttäneet kivisiätarvekaluja, mutta isä oli kertoillut tarinoitaniiden käytöstä ja valmistuksesta,milloin he niitä olivat maastosta löytäneet.Isä oli kuullut tarinat omalta isältään.Patrickin isoisä oli ilmeisesti syntynytjoskus 1800-luvun puolivälin paikkeilla,jolloin valkoiset miehet olivat vaikuttaneetsaarten elämään vasta vajaatsata vuotta. Isoisä oli muun muassa elänytlähes koko elämänsä barabarassa,puolittain maahan kaivetussa turveasumuksessanykyisen Old Harborin kylänlähistöllä. Old Harborista on viimevuosisadan alussa otettuja valokuvia,joista näkyy, että paikalliset asuivat vielätuolloin pääasiassa turvemajoissa.Patrickin mukaan löytyneen kaltaisiakärkiä oli "vanhoina aikoina" nimitetty"miehentappajiksi" (mankiller), mistävoinee päätellä niiden käyttötarkoitusta.Vastaavan mallisia kärkiä saatettiin valmistaasekä piistä että liuskeesta. Kärjet44

t}Ufi:c.y [kitA' {j~3cmKuva 1, Vasemmalla Patrick Andrewvitch ja hänen pojanpoikansa, oikealla Fox Lagooniltalöytynyt "miehentappaja".olivat hänen mukaansa käytössämetsästyksessä sekä keskinäisten välienselvittelyssä vielä isoisän elinaikana,mutta jäivät pois käytöstä hänen isänsäaikana olojen rauhoituttua "Amerikanlain ansiosta". Isoisä ei ollut koskaanluottanut valkoisen miehen aseisiin,mikä on ehkä hyvinkin ymmärrettävääPatrickin kertomien vanhoihin piilukkoaseisiinliittyneiden sattumusten rinnalla(tarinat liittyivät pääasiassa varhaistentuliaseiden epäluotettavuuteen,räjähtelyyn ampujan silmille jne.).Tämä puolihuolimattomasti kerrottu tarinaavasi erään ikkunan myöhäisen kiviesineidenkäytön suuntaan. Itse löydönajoituksesta ei sinänsä voi sanoa juuri mitään,koska paikalla ei näkynyt mitäänmuita merkkejä ihmistoiminnasta. Oli kuitenkinainutlaatuisen tuntuista kuullamuisteloita henkilöiltä, joiden eläväänkansanperinteeseen vielä kuuluu muistojakivestä valmistetuista esineistä. Kyseessäon tietenkin yksittäisen henkilön kertomamuistelma, joka saattaa olla hyvinkinvärittynyt, mutta sellaisenaankin oikeinkiinnostava kuultava.Mitä tapahtui löytämällemme nuolenkärjelle?Piirrettyäni siitä pikaisen luonnoksen,asetimme sen takaisin paikkaan, jossase oli rantapenkasta törröttänyt. Lähellälöytöpaikkaa sijaitsee Refuge Rock,Kodiakin alkuperäisasukkaiden Alutiiqienviimeisen taistelun tapahtumapaikka, jaPatrickin mielestä oli sopivinta jättäänuolenkärki sijalleen lepäämään.45

Lähteet:Suullinen tiedonanto FT. Sergei Lisitsin:Myöhäistä kiviesineiden käyttöä Siperiassa.Binford L. 1979: Organisation and formationprocesses: Looking at curatedtechnologies. Joumal ofanthropological research 35.Binford L. 1983: Working at archaeology.New York.Birket-Smith K. & De Laguna F. 1938: TheEyak indians of the Copper river delta,Alaska. Kolenhaven.Bogoras W. 1975: The Chukchee. The JesupNorth Pasific expedition, voI. VII.Cantwell J.c. 1889: Exploration af the Kowakriver Alaska. Ethnological notes. Reportof the cruise of the Revenue MarineCorwin in the Arctic Ocean 1884. WashingtonD.C.Clark D. W. 1974: Contributions ta the laterprehistory af Kodiak lsland,Alaska.Archaeological survey of Canada,paper No. 20.Clark D.W. 1984: Pacific Eskimos: historicalethnography. Handbook of NorthAmerican Indians, voI. 5. Washington.Emmons G.T. 1911: The Tahltan lndians.Univ. of Pennsylvania, The museum,Anthropological publications 4(1).Fitzhugh B. 2000: Residential and logisticalstrategies in the evolution af the complexhunter-gatherers on the Kodiakarchipelago. Käsikirjoitus.Giddings J.L. 1952: The arctic woodlandculture af the Kobuk river. Museummonograph 8. Philadelphia.Honigmann J.J. 1964: The Kaska lndians: Anethnographic reconstruction. Yale Universitypublications in Anthropology51.Jochelson W. 1908: The Koryak. Memoirs ofAmerican Museum of Natural History10.Laughlin W.S. 1980: Aleuts, survivors ofthe Bering Land Bgridge. New York.Leechman D. 1954: The Vanta Kutchin.National Museum of Canada bulletin130, Anthropological series no. 33.Mathiassen T. 1928: Material culture af the19lulik Eskimos. Report of the fifth Thuleexpedition 1921-24, voI. VI(1).McKennan R.A. 1965: The ChandalarKutchin. Arctic Institute of NorthAmerica Technical Papers 17.Morice A.G. 1894: Notes archaeological,industrial and sociological on the WesternDenes. Transactions of the CanadianInstitute, Session 1892-93 4(1).Murdoch J. 1892: Ethnological results af thePoint Barrow expedition. Annual reportof the Bureau of American Ethnologyfor 1887-1888, voI. 9.Nelson E. W. 1899: The eskimo about BeringStrait. Annual report of the Bureau ofAmerican Ethnology for 1896-97, voI.18.Osgood C. 1936: Contributions to theethnography of the Kutchin. Yale Universitypublications in anthropology14.Osgood C. 1937: The ethnography of theTanaina. Yale University publicationsin anthropology 16.Osgood C. 1940: lngalik material culture.Yale University publications inanthropology 22.Osgood C. 1971: The Han indians. Yale Universitypublications in anthropology74.Pälsi S. 1920: Arktisia kuvia. Helsinki.Rausch E.S. 1951: The Nunamuit Eskimo andmammals of the Anaktuvak pass region.Arctic 4.Runnells C. 1976: More on Glass lmplementsfrom Greece. Newsletter of LithicTechnology 3.Skinner A. 1911: Notes on the eastern Creeand northern Salteaux. Anthropologicalpapers of the American Museum ofNatural History 9.Stefansson V. 1914: The Stefansson-Anderssonexpedition af the American Museum:Preliminary ethnological report.Anthropological papers of theAmerican Museum of Natural History14(1).46

Townsend J.B. 1981: Tanaina. Handbook ofthe North American Indians, voI. 6,sub-arctic. Washington D.C.Van Stone J. W. 1989: Nunivak island Eskimo(Yuit) technology and material culture.Fieldiana anthropology, New series12.Whittaker J. 2000: Alonia and Dhoukanes: theEthnoarchaeology of Threshing inCyprus. Near Eastern Archaeology63(2).Von Langsdorf G.H. 1968: Voyages andtravels in various parts of the world,voI. 2. Amsterdam.Zachrisson 1 1987: Late manufacture ofchipped stone tools in northernFennoscandia. BAR International Series366 (II). Oxford.Oula SeitsonenKultturien tutkimuksen laitosArkeologiaPl5900014 Helsingin yliopistoO. Seitsonen on ollut arkeologisissakenttätöissä Kodiakin saaristossaja viimeistelee Helsinginyliopistossa myöhäistä kiviesineidenkäyttöä Itä-Afrikassakäsittelevää pro gradu -työtään.47

Muinaistutkija 1/2004Keskustelua1\ ,fika Lavento käsitteli kirjoitukseslVlsaan (Muinaistutkija 4/03) Skandinavianjatko-opiskelijoiden parempaarahoitustilannetta. Skandinaviassa tilanneon siinä mielessä varmasti paremmin,että arkeologian jatkokoulutus onsaanut määrällisesti enemmän rahoitustakuin Suomessa. Kuitenkaan tämä eitarkoita sitä, että kaikki halukkaat jatohtorikoulutukseen kelpaavat olisivatsaaneet rahoituksen~ Ruotsissakin tilanneon vain näennäisesti hyvä. Vuodesta1998 lähtien tohtorikoulutukseen onsiellä hyväksytty vain ne, joilla rahoituson taattu julkisen rahoituksen taiyksityisomaisuuden muodossa. Apuraharahoitusei kelpaa tohtorikoulutukseenpääsyyn. Ongelman muodostavatmyös ne jatko-opiskelijat, jotka ennenvuotta 1998 on jo hyväksyttytohtorikoulutukseen ilman emo kriteerejä.Heistä läheskään kaikilla ei ole tiedossarahoitusta väitöskirjantekoon.Miksi arkeologian julkinen rahoitus onSkandinaviassa sitten määrällisesti parempaa?Tämä johtunee arkeologian pitkästäakateemisesta arvostuksesta, jopakuninkaallisissa piireissä. Skandinaviankirjastoistakin löytyy helposti ja kattavastikaivauskertomuksia ja kirjallisuutta,jota ei Suomeen ole ollut varaahankkia. On harmillista, että Suomessaarkeologia on jäänyt lapsipuolen asemaanakateemisena aineena, sillä Suomenakateemisessa traditiossa kielitieteetja historia ovat saaneet paljoltimääritellä humanistisen rahoituksensuuntaviivoja. Kuvaavaa onkin, ettäkirjastoistamme saattaa löytyä kaikkitietystä arkeologisesta kohteesta esiinkaivettu tekstimateriaali mutta ei kohteenvarsinaisia kaivauskertomuksia.Rahoituksessa on otettava myös huomioonkuningaskuntien . pitkä kulttuuritausta.Suomi on nuori valtio, joka on. sinnitellyt sotien ja lamojen keskellä ilmanvaltion vanhaa ja turvattua talousrakennetta.On myös erittäin harmillista, jos arkeologianpuolella joudutaan harkitsemaantutkimusrahoituksen mahdollisuuksiatyöttömyyskortiston kautta.Olemassa olevassa lainsäädännössä onmääritelty työttömän ja opiskelijan status.Vaikka työttömyyspäiväraha voisihoukutella, on sen käyttö päätoimiseenjatko-opiskeluun laitonta ja siitä on haittaamm. curriculum vitaessa tai ansioluettelossa.Miten ilmaista ansioluettelossaannuo työttömyyskortistossa vietetytvuodet, joina on tuottanutkin väitöskirjan?Miten selittää moraalisesti,että joku muu joka olisi myös halunnuttehdä väitöskirjaa mutta ei ole saanut rahoitusta,on sitoutunut lainsäädäntöön,tehnyt palkkatyötä ja maksanut veroistaanjonkun työttömyysturvalla hankkimanväitöskirjan? Työttömyyskortisto ei48

siis voi olla ratkaisu väitöskirjan rahoitukseenniin kauan kuin arkeologiassa eiole tarjolla työllistämiskursseja tai työviranomaistenkustantamia täydennyskoulutuskursseja.Mutta jokaisella on oikeustyöllisyyteen niin kuin jokaisellajatko-opiskelijaksi hyväksytyllä pitäisiolla mahdollisuus kunnialliseen tutkimusrahoitukseen.On kysymys ihmisarvonkunnioituksesta, ja siltä kannaltalainsäädäntöä pitäisi kehittää niin, etteikenenkään tutkimuksen innoittaman jatko-opiskelijantarvitse siirtyä työttömänstatukseen. Voimme katsoa asiaa valoisaltakannalta Ruotsiin verrattuna siinämielessä, että julkinen rahoitus tai varallisuusei ole jatko-opiskelijaksi hyväksymisenehtona vielä Suomessa. Siis ovetovat edelleenkin auki erilaisiin rahoituslähteisiin.Olen aivan samaa mieltä MikaLavennon kanssa: meidän suomalaistenarkeologien olisi todella etsittävä yhdessäkeinoja arkeologian jatko-opiskelurahoituksenja postdocien rahoituksenparantamiseksi. Mielestäni arkeologiaanliittyviin teemoihin tai yksittäisiin aikakausiinperustuvat tutkijakoulut olisivatmielekkäämpiä kuin kaikenkattavat arkeologiantutkijakoulut. Teemoihin taiaikakausiin niveltyvät tutkijakoulut tarjoaisivatparhaimman ohjausilmaston,jossa rajatun alan varsinaiset asiantuntijatvetävät tutkijakoulutusta. Näintutkijakoulun välineistö ja lähteistökinvoidaan rajata mielekkäästi. Vireässä ilmastossaasiantuntijoiden ohjauksessavarmasti syntyy laadukasta tutkimusta.Tutkijakoulut voivat olla myös poikkitieteellisiä.Nykyisessä tutkimusilmastossavarmasti vedenalainen arkeologiaja merihistorian tutkimus voisivat luodahyvinkin oman tutkijakoulunsa. Myöskeskiajan tutkijoilla olisi varmasti hyvätmahdollisuudet hakea tutkijakoulutusrahoitustakeskiajan tutkimuksen nousukaudella.Minna LönnqvistKulttuurien tutkimuksen laitosArkeologia . ;,foPI59 :"";:00014 Helsingin yliopistomlonnqvist@hotmail.comFT Minna Lönnqvist on Helsinginyliopiston arkeologianoppiaineen projektinjohtaja jaNorFA -tohtorikurssin vetäjä.49

Muinaistutkija 1/2004KeskusteluaKissa pöydälle - mutta kynsiä pelkäämättä·.········ ··.mmw .w w.·.·.·.·.·w· w·ww ..·..·.·... w ww .... ·.·. • w .·.• w.· ..·.·.·.· .•. ·.·.·.w ww ...·..·.·.·.·.. •..·.. w·.·.· ..·.·.·..·.·.·.·.·.·.·.·..·.·.·.·.·.·.wwm••·.· •.·.·..·.·..·... • .·.·.·.·.·.·.·.·.Markus ·.HIekkanenVastaava toimittaja Hanna-MariaPellinen haluaisi nostaa kissan pöydälletoivoen arkeologista keskusteluaesimerkiksi Susiluolasta (Muinaistutkija4/2003, 1). Arvostan suuresti hänenavaustaan.Pääkirjoitus herätti minussa muutamanmietteen (Susiluola-kompleksia en haluatässä käsitellä - totean . vain käsitteensynty-, muodostamis~.ja läpivientiprosessissaolevan paljon samojapiirtei,... tä kuin Varikonniemessä). Pellinenkertooensin myönteisen keskusteluesimerkinTurussa pidetystä symposiumista,mutta siirtyy sitten pahoittelemaanongelmia kuten rakentavan kritiikinhankaluutta, vaikeutta ottaa vastaanhuonoa kritiikkiä, arvostelujen ylilyöntejäja niistä aiheutuvia pitkiä katkeruudentunteiden heijastuksia tutkijayhteisössä.Mielestäni tässä voidaan olla katkaisemassakeskustelulta jalkoja ennenkuin se on niille edes noussut. Näenkinasian toisella tavalla. Tilanteessa jossakeskustellaan hyvin vähän tulisi mitä tahansakeskustelua ja kritiikkiä kannustaa.Käsitykseni mukaan keskustelupuheenvuoronluonteen ja sävyn antaakeskustelun kohde. Jos joku on kirjoittanuthyvän ja ajatuksia herättävän kirjantai artikkelin, voivat siitä ajatukset lähteäiloisestikin lentämään. Joku toinenartikkeli tai kirja voi olla vähemmän ansiokas,jopa vaatimaton. Tällöin on syytäsanoa riittävän voimakkain sanoin mielipiteensäja arvionsa eikä pehmentääsanojaan tai jättää vallan sanomatta.Pellisen ajatus, jonka mukaan uusienarkeologisukupolvien perusteellisempiteoriakasvatus voisi antaa jotain keskustelu-javäittelykulttuurin kehitykselle,on varmasti hyvä, .'. mutta. ei mielestäniriittävä. Puuttuva - ja. tärkein....; ominaisuusonuskallus sanoa eikä sen puutettapoistavaroittelut huonosta kritiikistä jaylilyönneistä.Samassa Muinaistutkijan numerossa varoitteli"liian kovasta tai epäoikeudenmukaisestakritiikistä" (s. 61) myös Museovirastonäsken nimitetty pääjohtajaPaula Purhonen. Mielipiteen asiayhteydestäsaattoi syntyä käsitys, ettätällaista olisivat kokeneet erityisesti ensimmäistenartikkeliensa kirjoittajat. Tähänen usko, vaan äsken uransaaloittaneiden artikkeleista on mielestänikeskusteltu varovaisesti - joku poikkeusvahvistaa säännön. Arvelen Purhosenlausahduksen olevan peiteilmaisu sille,että hän itse saattaa tunnistaa hemeenyhdeksän patjan alta.Akateemisesti pitemmälle ehtineet voivatjoutua myllytykseen, mikä on luonnollista.Omat kokemukseni väitöskir-50

jastani saamastani ajoin kovasta, sillointällöin "huonosta" kritiikistä ovat olleetosaksi karvaita, se täytyy tunnustaa,mutta paljon siitä on ollut hyötyäkin.Verratessani arkeologien keskusteluamuiden tieteenalojen keskusteluun onero suuri paitsi määrässä myös luonteessa.Suomalaisen tiedemaailman voimakkaastikantaa ottavia, nautittaviapuheenvuoroja voi lukea Tieteessä tapahtuu-lehdessä. Lähialalta historiatieteestävoi ottaa esimerkiksi HistoriallisenAikakauskirjan. On ilo seurata, kuinkarämäkästi, taajaan ja ajatuksia herättävästisen sivuilla otetaan yhteen (ja kuitenkinsamoilla sivuilla saatetaan kritisoidakeskustelun laimeutta, joka on joskusantanut irvileuoille aiheen käyttäälehdestä lempinimeä Historiallinen Hartauskirja).Myös arkeologien päämäärä voisi ollavärikäs, monimuotoinen kritiikki ja keskusteluilman edeltäviä sisäsiisteyssulkeisia- niihin Suomen muinaistutkijatosallistuvat muutenkin.Markus HiekkanenKoskelantie 46 A 200610 Helsinkimarkus.hiekkanen@pp.inetjiFT Markus Hiekkanen on Turunyliopiston keskiajan arkeologianja Helsingin yliopistonkeskiajan taidehistorian dosenttisekä akatemiatutkija.51

Muinaistutkija 1/2004ArvosteluVarjalan synty on viisiosaiseksi~uunnitellun Viipurin läänin historia -sarjan ensimmäinen nide. Kirjahankkeentaustavoima on Karjalaisen KulttuurinEdistämissäätiö; lisäksi tukea onsaatu mm. Suomen Akatemialta ja SuomenKulttuurirahastolta. Teoksen onkustantanut Karjalan kirjapaino Oy jatoimittanut professori Matti Saarnisto.Kun käsillä on laajin millään kielellä kirjoitettuyleisesitys Karjalan esihistoriastaja kun kirjoittajiksi on saatu alan parhaat.voimat, ovat .lukijan odotuksetpoikkeuksellisen ~korkealla. · . Kirjanluet­·,tuaansitä ei laske käsistään • pettyneenä:teos on harvinaisen vaikuttava. Kyseessäon suurtyö, joka ansaitsee enemmänkiitosta kuin mihin tällaisessa kirjoituksessaon mahdollisuuksia.Vankka perustaKarjalan syntyViipurin läänin historia 1Toimittanut Matti SaamistoJyväskylä 2003ISBN 952-5200-31-X560 sivuaAlkusanatKarjalan synnyn alussa kuvataan alueenasutuksen luonnonmaantieteelliset edellytykset.Ensimmäiseksi on professori MattiSaarnisto kirjoittanut luvun Karjalan geologia- Karjalan luonnonmaiseman synty. Osanpääpaino on arkeologia ilahduttavasti jääkaudenjälkeisessä ajassa. Seuraavaksi ondosentti Heikki Simola laatinut artikkelinKarjalan luonto ja ihminen; siinä hän luo perusteellisenläpileikkauksen luonnon ja ihmisenvuorovaikutukseen kuluneidenvuosituhansien aikana. Muinaistutkimuksennäkökulmasta artikkelin sisällössä onoleellisinta yhteenveto alueella viime vuosinatehtyjen siitepölyanalyysien tuloksista.52

Sekä Saarniston että Simolan artikkelitovat teoksessa erittäin keskeisiä. Yhtälailla kuin jonkin alueen historiaa on kirjoitettavaesihistoria ja arkeologia huomioonottaen, on esihistoriaa käsiteltäväluonnonolot ymmärtäen. Viipurin lääningeologian perusteellinen kuvausmyös helpottaa tulevia arkeologisia tutkimuksia- ja tähän on selvästi tähdättykin.Ensimmäisessä arkeologisessa artikkelissakuvaa dosentti Pirjo Vino Karjalanmuinaistutkimuksen ISO-vuotisen historian.Se osoittaa jälleen kerran, mitensuuresti kuvamme esihistoriasta on riippuvainentutkimusintresseistä ja -mahdollisuuksista.Kiveä, pronssia, rautaaSeuraavissa artikkeleissa tohtori MattiHuurre kuvaa Viipurin läänin kivikaudenja dosentti Mika Lavento pronssi- javarhaismetallikauden. Etenkin ensinmainittu artikkeli paikkaa huomattavanaukon, sillä Karjalan esihistorian muistajaksoista on viimeisten kymmenen vuodenaikana - juuri käsillä olevan teoksenkirjoittajien voimin - julkaistu useampiakeskeisiä tutkimuksia, mutta vanhinperiodi on jäänyt vähälle huomiolle.Mielenkiintoinen tutkimustulos on esimerkiksise Huurteen toteamus, ettävasarakirveskulttuuri on kohtuullisenelinvoimaisena levinnyt Karjalan kannakselleasti, onpa tavoitellut Laatokankinrantoja.Ilahduttavaa on, että kivi kausi on nytsaanut sivutilaa jopa enemmän kuinKarjalan esihistorian tunnetuin ajanjakso,ristiretkiaika. Kaikkiaan rautakaudellakuitenkin on enemmän sivujakuin kivi- ja varhaismetallikaudella yhteensä.Pirjo Vinon artikkeli keskirautakaudestakäsittelee Karjalan esihistorian vähälöytöisintäja siksi ehkä pulmallisintaajanjaksoa. Huomattavinta uutta antiaovat ennen julkaisemattomat luuanalyysitperiodin keskeisistä kohteista,mm. Sortavalan RiekkalansaarenNukuttalahdesta ja Sakkolan Lapinlahdesta.Vino vastaa myös viikinkiajankäsittelystä ja on osallistunut Karjalankuulua ristiretkiaikaa käsittelevän luvunlaatimiseen yhdessä dosentti AleksandrSaksan ja dosentti Markus Hiekkasenkanssa.Ristiretkiajan osuudessa nostetaan entistävoimakkaammin esille näkemys, jonkamukaan Pähkinäsaaren rauhassakonkretisoituvalla Kannasta halkovallarajalinjalla olisi ollut merkitystä jo rautakaudenlopulla: se olisi siis noudattanutvanhempaa nautinta- tms. trajaa. Tämäon olemassa olevan aineistq~ perusteellalooginen päätelmä, mutta samallamieleen nousee - kirjassakin esitetty -pohdinta siitä, kuinka pitkälti kyse lieneemyös tähänastisen tutkimusintensiteetinrajasta.Omiksi kappaleikseen kootut katsauksetmuinaisen Karjalan yhteyksistä naapurialueilleen- Länsi-Suomeen, Savoonsekä balttien ja slaavien suuntaan - ovatnäkökulmaa hienosti avartavia. Selkäpiitäkarmivia puolestaan ovat kuvauksetviime vuosina maankäytössätuhotuista tai suorastaan ryöstetyistärautakauden kohteista. Järkyttävin onkuvin todistettu ja ilmeisesti ikuisiksiajoiksi menetetty Räisälän Rammansaarenrosvosaalis.Etenkin juuri Pirjo Vinon tekstissä sivutaan- ansiokkaasti - siellä täällä myöspaikannimitutkimusta, mutta kaikkiaannimistöä on teoksessa pohdittu yllättävänvähän. Tässä yhteydessä puutun pa-53

iin pikkuseikkaan. Jo viikinkiajan yhteydessäUino nostaa esille Kurkijoenkauppapaikkaan viittaavan slaavilaisperäisenkylännimen Lopotti, joka allekirjoittaneenkäsityksen mukaan lieneekuitenkin peräisin vasta 1700-luvunvenäläisajalta, jolloin se tiettävästi mainitaanasiakirjoissakin ensimmäisen kerran.Rahalöytöjen yhteydessä kuriositeettinamainittu Käkisalmen Tenkalahtiliittynee todennäköisemmin karjalaiseenortodoksiseen miehennimeen Tenka «ven. Demka, Dementij) kuin esimerkiksivanhaan novgorodilaiseen rahayksikkööndengaan. Paikannimet olisivat näinlaajassa perusteoksessa ansainneetoman perusteellisen artikkelinsa.J ouhevasti keskiaikaanRistiretkiajan kirjoittajista on MarkusHiekkanen lisäksi ottanut itselleen erityisenhaastavan tehtävän: kirjan viimeisessäartikkelissa hän luo katsauksenViipurin läänin alueen siirtymisestä rautakaudestakeskiaikaan. Sen sijaan, ettäolisi tyydytty päättämään teos perinteisenmallin mukaan ristiretkiaikaan,Hiekkanen yhdistää uudesta näkökulmastaarkeologista ja historiallista tietoaja rakentaa siltaa ristiretkiajasta keskiajalle.Aseekseen hän nostaa myös keskiajanarkeologisen aineiston, jonka yllättävänkinselvä niukkuus kuitenkinosoittautuu ongelmaksi. Onneksi kyseessäon puute, jota voidaan korjata uusillakenttätutkimuksilla.Uudenlaisen lähestymistavan ansiostaHiekkasen artikkelissa on runsaasti pohdintaaja tuoreita ajatuksia. SelventääkseenKarjalan keskiajan läntisestäpoikkeavaa periodijakoa hän ottaa käyttöönuuden termin Karjalan varhaiskeskiaikakuvaamaan noin vuosien 1300-1400 välistä aikaa. Nimen soisi vakiin-tuvan käyttöön, sillä ongelma on todellinenja Hiekkasen ratkaisu hyvä.Esille nostettakoon Hiekkasenkin toistamavähäinen, mutta pian sata vuottaelänyt väärinkäsitys, jonka mukaanNovgorodin Valjan viidenneksen vuoden1500 verokirjassa mainittaisiin myöhemmänRauljärven pitäjän alueellasijainneita kyliä. Hiekkanen viittaa tässäErkki Kuujon kirjoittamaan Kurkijoenkihlakunnan historiaan, joka puolestaannojaa J. V. Ronimuksen ylipäänsäansiokkaaseen vero kirjan tulkintaan(Ronimus 1906b). Kuitenkin Jarl Gallen(1968:80-81) osoitti Pähkinäsaaren rauhanrajaa tutkiessaan, että mainitut kylätovat sijainneet muualla: Rauljärvi kuuluinoihin aikoihin Jääskeen ja siis kokonaisuudessaanViipurin Karjalaan.Värikkäitä tietoiskujaLaajempien artikkeleiden joukkoon ovatlyhyitä tietoiskuja kirjoittaneet TapioKoistinen, Matti Saamisto, Terttu Lempiäinen,Matti Huurre, Mika Lavento,Pirjo Uino, Pirkko Sihvo, J.-P.Taavitsainen, Juha Leskinen ja JanneSaarikivi. Kirjan alussa on professoriHannes Sihvon tärkeä, käsitteitäselventävä, johdanto otsikolla Mitä onKarjala? Mikä on Viipurin lääni? Päälukujenjäljessä on vielä Pirjo Uinon laatimayleispiirteinen mutta tärkeäkunnittainen luettelo luovutetun Karjalanmuinaisjäännöksistä, arkeologisistatutkimuksista ja löydöistä.Lyhyehköt katsaukset ovat piristäviä japuolustavat ehdottomasti paikkaansamyös informatiivisen sisältönsä ansiosta.Useista aiheista, esimerkiksi JanneSaarikiven etymologiapohdinnoista, olisilukenut pidempäänkin. Varsinaistenartikkelien kirjoittajat on esitelty kansi-54

paperin liepeessä - myös tietoiskujenlaatijoiden taustoista olisi ollut mielenkiintoistalukea.Juha Leskisen tietoiskussa Karjalaistenkielimuotojen arvoitus nousevat eräänlaisinavepsäläissiirtokuntina esille Vatjanviidenneksen vuoden 1500 verokirjansuomennoksessa Laatokan länsirannallamainitut ves-kylät, joita silloin tällöin onpidetty ainakin jonkinasteisen vepsäläisvaikutuksenosoituksena. KuitenkinPekka Toikka osoitti jo vuonna 1916 ymmärtääksenivarsin vakuuttavasti, ettäkoko ves-termin takana on J. V.Ronimuksen suomennosvirhe: ainakintämä peruste vepsäläisvaikutukselle onsyytä hylätä.Novgorodista löytyneitä keskiaikaisiatuohikirjeitä käsitellessään Pirjo Uino toteaa,että niissä mainitaan karjalaisiapaikannimiä, mm. muutamia Kurkijoenpogostan kyliä. On vaikea välttää kiusaustalisätä joukkoon esitettyjenidentifiointien jatkoksi seuraavat ennenmainitsemattomat: Kurola tuohikirjeissänrot 130 ja 278 on sama kuin myöhemminmaakirjoissa esiintyvä samanniminenkylä Hiitolan Kilpolansaarella(vuonna 1500 Kurolezhi, Ronimus1906a:41; Ronimus 1906b:158; vuonna1590 Kurola, AKH 1987:275), tuohikirjeessä278 esiintyvä Laidikola on samakuin myöhempi Laikkala Kurkijoen kirkonkyläntuntumassa (v. 1500 Ladikola,Ronimus 1906a:150; Ronimus 1906b:38;v. 1590 Laickola, AKH 1987:275) ja tuohikirjeessänro 403 mainittu Sandalaksha onsama kuin samanniminen kylä Kurkijoenpogostassa vuoden 1500 verokirjassa(tarkka sijainti epävarma, VeijoSaloheimon mukaan kenties sama kuinHiitolan Mustola, Ronimus 1906a:144,165; Ronimus 1906b:36-37; Saloheimo1977:7).Sujuvaa yhteistyötäHankaluutena tämänkaltaisessa monenkirjoittajan ryhmät yössä saattaa ollaeroavien näkökulmien jouheva yhteensovittaminen. Karjalan synnyn kirjoittajienyhteistyö näyttää onnistuneen hyvin.Toinen pulma on epäilemättä ollut päällekkäisyyksienkarsiminen: niiltä ei olekokonaan vältytty, mutta silmiinpistäväätoistoa teoksessa on mielestäni varsinvähän. Huomiota herättävänä yhteisenäpiirteenä likimain kaikissa artikkeleissaon se, että monien nykyistenlöytötyhjiöiden arvellaan tulevaisuudessatäyttyvän, mikäli tutkimusmahdollisuuksialuovutetulla alueella edelleenaukenee.Nykypäivän standardit täyttäviä inventointejaon tehty vain pien~ssä osassaViipurin lääniä, ja muutenk~ arkeologinentietämyksemme nojaa eH~lleen melkosuurelta osalta siihen ~uvåan, joka olimuodostunut jo 1940-luvulle tultaessa.Karjalan synty -kirjan artikkeleihin onsaatu mukaan aivan uusinkin tutkimustieto,sillä siinä on hyödynnetty myöstoistaiseksi julkaisematonta aineistoa.Tätä voidaan pitää perusteltuna ratkaisuna:koska alueen tutkimus on juuri nytaktiivisempaa kuin vuosikymmeniin,kertyy uutta tietoa siinä määrin, ettäajan hermolla on elettävä. Ainakin toistaiseksinäyttää myös siltä, että suomalaisetkintutkimukset jatkuvat alueellaaktiivisina: jollei uutta käännettä huonompaantapahdu, ei tämä teos vielä oleluovutetun Karjalan suomalaistutkimuksenlopputilinpäätös.Karjalan synty on suunnattu yleisölle jakirjoitettu yleistajuisesti, mutta samallateoksessa on runsaasti ennen julkaisematontatutkimusaineistoa. Tarkkojenlähdeviitteiden ansiosta lukijalla onmyös mahdollisuus hakeutua tietojen55

lähteille. Usein yksittäisten esineidenkinjäljittäminen onnistuu mainittujen kokoelmanumeroidenansiosta. Hiekkasenkeskiaika-artikkelissa nootitus on jo niintiuhaa, että viitteet vilkaisten lukeminenon paikoin työlästä.Pitkälle vietyä visuaalisuuttaKarjalan synnyn taitto on mielestäni kokonaisuutenapoikkeuksellisen hyvä jamiellyttävä, mutta joissakin yksittäisissäkohdin vaikeasti ymmärrettävä: muutamienpienten esineiden kuvia onpaisutettu suhteettoman suuriksi, jolloinjo tekninen tarkkuuskin on jäänyt huonoksi.Kun vielä tieto esineen todellisestakoosta usein puuttuu, jäänee moni lukijavaille todenmukaista käsitystä kuvatunartefaktin luonteesta. Vastaavastietenkin monia laadukkaita.ja poikkeuksellisenhienoja maisemakuvia joutuutihrustamaan liki postimerkin kokoisina.Harmittavaa oli mielestäni myösjoidenkin kuvien jakaminen yli aukeaman,jolloin kuvan keskiosa - jossa useinon keskeisintä informaatiota - jää taitteenpimentoon.Julkaisussa on hyvin runsaasti esinekuvia- niistä osa on ennen julkaisemattomiaja suuri osa entisiä julkaisuja selvästiparempilaatuisia. Karjalan synnylläonkin kuva teoksen, osin jopa kuvastonluonne. Tulevaa viittaamista kirjankuvitukseen ja esineisiin olisi helpottanut,jos kuvat olisi numeroitu.Irrotettavana liitteenä oleva Viipurinläänin suomalaisaikainen kartta on erinomainenoivallus: se on mainio apu kirjankuvaamien kohteiden paikallistamisessaja alueen yleiskuvan muodostamisessa.Samoin paikannimihakemistolisää kirjan käytettävyyttä entisestään.Rajat ja alueetMaantieteellisissä käsitteissä olisi paikoinollut vielä oikoluettevaa; esimerkiksiKurkijoki ei ole Kannasta, kutenLavento sivulla 254 kirjoittaa, vaan LaatokanKarjalaa. Joissain kohdin tuntuupulpahtelevan pintaan se muuallakinsilloin tällöin häivähtävä käsitys, jonkamukaan Karjalan kannas olisi jonkinlainenluovutetun Karjalan synonyymi.Tällaisia sekaannuksia ei pitäisi viljellä,sillä Karjalan aluejako on muutenkinriittävän vaikeasti hahmotettava palapeli- kuten Hannes Sihvon johdannostakinilmenee.Kirjasarjan nimestä huolimatta ensimmäinenosa kattaa vain luovutetun Karjalan,ei koko Viipurin lääniä. Aluerajausonkin jo herättänyt vilkasta keskusteluavarsinkin nykyisessä Suomen. puoleisessa Etelä-Karjalassa, joka sekinlääniin kuului. Rajaus halkoo pahastikulttuurialueita, mutta on sikäli ymmärrettävä,että käsitelty alue on jo tällaisenaanerittäin laaja ja monivivahteinen.Poikkeuksen rajauksesta muodostaasentään Markus Hiekkasen artikkeli, jossakäsitellään järjestelmällisesti myösnykyistä Etelä-Karjalaa.Hannes Sihvon esipuheesta voi uumoilla,että sarjan tulevissa osissa ehkä käsitelläänkoko lääniä. Vaikka näin olisikin,nousee Karjalan synnyn ilmestymisenmyötä kirjoitetun maakunnallisen esihistoriantarve nykyisessä Suomen puoleisessaEtelä-Karjalassa yhä ilmeisemmäksi.....................•.•........•.. 56

Lähteet:AKH 1987: Asiakirjoja Karjalan historiasta1500- ja 1600-luvuilta. Istorija KareliiXVI-XVII vv. v dokumentah. Joensuu­Petroskoi.Gallen, Jarl 1968: Nöteborgsfreden ochFinlands medeltida östgräns. Skrifterutgivna av Svenska Litteratursällskapet iFinland 427:l.Ronimus, J. V. (suom.) 1906a: Novgorodinva~alaisen viidenneksen henki- javerokirja v. 1500. Asiakirjoja, jotka valaisevatSuomen kameralisia oloja, VI vihko.Todistuskappaleita Suomen historiaanIII.Ronimus, J. V. 1906b: Novgorodinva~alaisen viidenneksen verokirja v.1500 ja Karjalan silloinen asutus. HistoriallinenArkisto xx. Joensuu.Saloheimo, Veijo 1977: Asutuksen kasvunrajat. Taloluvun kehitys ja sen tekijöitäLaatokan-Karjalassa 1500-1764. Joensuunkorkeakoulu, Karjalan tutkimuslaitoksenjulkaisuja n:o 27.Toikka, P. 1916: Muutamia oikaisuja ja lisiäVatjan viidenneksen verokirjansuomennokseen. Historiallinen ArkistoXXVI,7.Arkeologian oppiaineHenrikinkatu 220014 Turun yliopistovilaakso@utuji................... 57 Ville LaaksoFM Ville Laakso on Turun yliopistonarkeologian oppiaineenassistentti.

Muinaistutkija 1/2004.. Å,I'vostelu:fl:ä~~~:,:,!t~,,"~.k0.k0elma Kalannistatit on jaettu kolmeen päälukuun. Niistäkahden ensimmäisen nimet eli "Talonpojanarkinen maailma" ja "Talonpojanmyyttinen maailma" kertovat teoksenpääteeman. Tekstejä yhdistäväksi sivuteemaksion myös nostettu kolmannenpääluvun "Meri väistyy kylämaisemasta"keskiössä oleva kylämaisemassatapahtuneen muutoksen tarkastelu.Muinainen Kalanti ja sen naapurit. Talonpojanmaailma rautakaudelta keskiajalle.Toim. Veijo Kaitanen, Esa Laukkanen jaKari Uotila. (SKS:n Toimituksia 825.) Helsinki:SKS 2003. 455 sivua.Suomalaisen Kirjallisuuden Seuranjulkaisema Kalantia käsittelevä teoson hankala arvosteltava. Kirja on sivumäärältäänja artikkeliensa lukumäärältälaaja. Se sisältää 18 kirjoittajan 18artikkelia, jotka muodostavat hyvinepätasapainoisen ja laadultaan vaihtelevankokonaisuuden. Otsakkeensa mukaisestikokoelma tarkastelee Kalanninalueen muinaisuutta keskittyen myöhäiseenrautakauteen ja keskiaikaan. Teks-Paälukujaedeltää kirjan laajin, lähes 80sivun· mittainen professoriemeritusUnto Salon artikkeli "Onko Kalantimuinaismaakunta". Sen sijoitus ja laajuusosoittavat Kalanti-teoksen olevaneräänlainen jatke Salon aiemmilletutkimuksille. Samalla teksti sulkee kirjanmuut artikkelit virittämäänsätulkinnalliseen verkkoon. Salon raskassoutuisestikirjoittaman artikkelin lähtökohtaon se, että Kalanti oli talonpoikainenmuinaismaakunta, minkä mukaisestihän alueen esihistoriallisiamuinaisjäännöksiä, asutushistoriaa japaikannimistöä tarkastelee. MuinaismaakuntatulkintansaSalo rakentaaantautumatta keskustelemaan vastakkaistennäkemysten kanssa (esim.Alifrosti 1984). Tuttuun tapaansa hänyhdistelee arkeologisia ja kielitieteellisiätulkintoja luodakseen kuvan alueesta,jolle talonpoikainen kyläasutus levittäytyimerovingiajalla ja jonka myötä yhteiskunnanorganisoituminen alkoi.58

Kalanti myös kristillistyi muuta Suomeaaiemmin 1000-luvulla. Alueen poikkeavuusmuuhun Suomeen nähden perustuuSalon mukaan alueen rautakautisenasutuksen voimakkaaseen skandinaavisuuteen,joka kuitenkin merovingiajanmyötä suomalaistui.Historioitsija Jarl Gallenin (1977, 282)mukaan historiallisesti mahdollisen tulkinnanrakentamisen toisen tutkimusalaneli arkeologian mahdollisuuksistasopIvImman valitsemalla ja muutunohtamalla ei päästä hyvään lopputulokseenvaan päädytään suohon. Ajatuspätee yhtä hyvin myös kielitieteen ja arkeologiansuhteeseen. Siksi en puutu Salonesityksen yksityiskohtiin. Kiinnostavampaahänen tekstiään lukiessa on tarkastellasitä, miten Salo käsittelee muutostaesihistorian yhteisöissä. Muutostensyyt ovat Salon esityksessä yhteisöön ulkopuoleltatulevia. Ne juontuvat kaupankäynnintaantumista, "kulttuuriimpulsseista"tai mieslaumojen siirtymisistäPohjanlahden rannalta toiselle.Näiden ulkoisten tekijöidenkö varassakulttuuri kokonaisuutena toimii jamuuntuu?Haluaisin sysätä kysymyksen muinaismaakunnanolemassaolosta toissijaiseksi.Muinaismaakunnan ja talonpoikaisuudenkäsitteet ilmaantuivat arkeologiaan1900-luvun alkupuolella voimakkaannationalistisesti ja paikallispatrioottisestivärittyneinä (vrt. Fewster2000; 2002). Niiden lähtökohdat olisi ajateltavauudelleen. Katse olisikin syytäkohdistaa lähempänä oleviin ongelmiin:arkeologisen tiedon luonteeseen ja muinaistenyhteisöjen toimintaan. Käsitteistäetääntymällä ja ne purkamalla voitaisiinehkä jopa kysymykseen muinaismaakunnistavastata mielekkäämminkuin kiistelemällä muinaismaakuntienolemassaolosta tai olemattomuudesta.Käsityksemme myöhäisen rautakaudenkulttuureista ja yhteisöistä perustuu paljoltikalmistoihin. Missä maarmarkeologisesti saavutettavat hautauksetovat kuvajaisia menneen yhteisön poliittisestaja kaupallisesta kehityksestä?Hautaukset johtavat pohtimaan uskoa jauskontoja, mikä vaikuttaa kilpistyvänkysymykseksi pakanuudesta ja kristinuskosta.Mitä kristillisyys oikeastaan olirautakauden loppuvaiheissa? Missämäärin ajatus pakanallisen reaktionmahdollisuudesta ja muodoista sekäkristillistymisestä ylipäänsä on moderninuskontokäsityksen ehdollistama?Kalannin poliittisen esihistorian lukemisensijaan olisi antoisampaa käydä läpitekstiä, joka käsittelisi arkeologian rajojaja tulkintatapoja, tekstiä, jossa tarkasteltaisiinKalannin kalmistojen, asutustenja linnavuorten muodostamia kokonaisuuksiaja niissä eläneiden ihmisten suhdettaympäristöönsä sekä heidänvälisiään erotteluja ja eroja.Jossain määrin kirjan muut artikkelitsiirtävät huomion muinaiseen elämäänKalannissa, mutta merkittävää osaa vaivaavatsamat ongelmat kuin Salon artikkelia.Kasviekologi Sakari Hinneri kirjoittaakulttuurimaiseman synnystä japaikannimityksistä onnistuen paljastamaanmuinaisen maiseman monimuotoisuudenja monimutkaisuuden.Hinnerin tekstissä on kuitenkin toisinaanepäselvää, mihin aikakauteen hänenkuvaamansa ja listaamansa kulttuurimaisemanelementit kuuluvat. MaantieteilijäVeijo Kaitanen puolestaan pohtiiliikenneväyliä, satamia ja markkinapaikkojenKalannin alueella. Kaitasentulkinnat ovat lennokkaita, ja argumentointijää usein niiden jalkoihin. Silmiinpistävääon pitkälle vietyjen ja erittäinepävarmojen tulkintamahdollisuuksienliukuminen pitäviksi väitteiksi. EräätKaitasen toteamukset hämmästyttävät.59

Hän esimerkiksi kirjoittaa (s. 130): "Kansainvälistenesikuvien mukaisesti myösruotsalaisten ja suomalaisten kumppanienkesken solmittiin satamakohtaisia jamahdollisimman täydellisen kaupparauhanturvaavia suusanallisia sopimuksiamahdollisesti jo merovinkiajalla."Mikä on tällaisen perustelemattomanväitteen arvo? LisäksiKaitasen tapa käsitellä arkeologista aineistoatulkintojensa osana on paikoinmielivaltaista, mikä ilmenee muun muassaKeräsaaren oletetusta käräjäpaikastapuhuttaessa (s. 139). Kaitasenmukaan paikalla suoritettu arkeologinentarkastuskäynti osoitti oletuksenkäräjäympyrästä vääräksi. "Tämä tosiasiaei silti kumoa sitä muilla [ ... ] perusteillatodennäköisenä pidettävää mahdollisuutta,että Keräsaari on aikoinaanollut syntyneiden riitakysymystensovittelunäyttämönä." Kaitanen toistaasamaisella . sivulla· . kritiikittä ajatuksenlinnavuorten välisestä merkkitulitiedotuksesta,mutta yllättävämpää on lukeavahvistus väitteelle merkki tulistaarkeologi Jukka Luodon muinaislinnojenkäyttöä koskevasta artikkelista.Luodon tekstin kärki kohdistuu linnavuortenvähyyteen Kalannin ja Satakunnanalueella. Hänen mukaansa se kieliialueen varhaisesta kristillistymisestä jatalonpoikaiseen, kruunulle alistettuunyhteiskuntaan siirtymisestä. Hämmentävääon, että arkeologiassa voidaanedelleen vedota tällaiseen tulkintaan,jonka yksinkertainen vapauden ja linnavuoretyhdistävä logiikka kumpuaa toistamaailmansotaa edeltävän ajan nationalistisestamenneisyyskuvasta.Arkeologinen valopilkku näiden artikkelienmuassa on Juha-Matti Vuorisenhalli talojen ja hirsirakennusten perinteeseenkeskittyvä teksti. Sen pääasiallisenaaineistona ovat Kalannin alueen rautakautistenasuinrakennusten niukat jäljetsekä Raision Ihalan hirsitalojen jäänteet.Vuorinen ei maalaile laajoja kulttuurikuviavaan keskittyy asumusten ja pihapnrmtarkasteluun hyväksyen jatunnustaen aineiston hämäryydet ja rajat.Historioitsija Sami Männistö kirjoittaahärkä- ja hevoskulttuurista Varsinais-Suomessaja Pentti Virrankoskivakkojen sekä kousien valmistuksestakeskiajalla. Kari Alifrosti kysyy artikkelissaan,oliko keskiaikainen verotustalonpojalle kohtuullinen taakka vairiistoa.Artikkelikokoelman toinen jakso alkaauskontotieteilijä Veikko Anttosen pohdinnoillapyhä-alkuisten paikannimienmerkityksestä Kalannissa. Matti Huurrejatkaa kysymällä kansanperinteenkalevanpoika-tarinoiden suhdetta paikannimistöönja rautakauden arkeologiseenjäämistöön. Esa Laukkanen kirjoittaaKalannin seudun jatulintarhoista jaPasi Enges uskomusolennoista, halteista,paaroista ja pirityisistä. PaulaPurhonen käsittelee esihistoriallistahautausriittiä ja sen jälkien tutkimistaarkeologisesti. Toisen osan päättää MaunoJokipiin artikkeli ensimmäisestä ristiretkestäja sen keskiaikaisesta jälkimaineesta.Kuvaavaa Jokipiin käsittelytavalleon hänen mainintansa (s. 315)Jorma Korpelan väitteestä, että vanhinSuomea koskeva paavin bulla eli Gravisadmodum on luettava osana paavinvallanretoriikkaa eikä kuvauksenatuolloisesta Suomen alueesta. Jokipii jättääKorpelan ajatuksen pelkäksimaininnaksi ja perustelematta valintaansapitää bullaa dokumenttina muinaisestaSuomesta.Kirjan kolmas osio perustuu Kari Uotilanjohtaman Suomalainen virtuaaliarkeologia-projektin tuloksiin. Kolmenartikkelin voimin esitellään tapoja, joillamenneisyyden maisemaa visualisoidaan60

tietokoneen avulla. Kalannin alue sopiikinrantaviivan jatkuvien vaihtelujenvuoksi muinaisten maisemien havainnollistuksiin.Toisin kuin kirjan muut artikkelit,visualisoinnista kertovat tekstittuovat itse tutkimusprosessin etualalleja näyttävät, kuinka arkeologinen tulkintatai havainnollistus rakennetaan. JoukoPukkilan artikkeli ilmentää hyvin,miten Kalannin rautakauden yhteisöjenmaisemaa mallinnettaessa joudutaanluomaan laaja synteesi siihenastisestatutkimuksesta ja kuinka paljon informaatiotayhteen havainnollistukseen onupotettu. Teoksen viimeinen artikkelisoveltaa mallintamista keskiaikaisiinkohteisiin, Mietoisten Saareen, Mynämäenkirkkoon ja Maskun Stenbergaan.Ennallistuksista monet ovat näyttäviä jaantavat mielikuvan menneestä maisemasta,mutta eräät suurimittakaavaisetmallit (s. 356 ja 359) jäävät väriläiskiksisivulle ilman sellaisia kiinnekohtia kutenrakennuksia tai paikkamerkintöjä,joihin näkemänsä voisi suhteuttaa.Kalannista kertova kirja on yllättävänkallis, 64 euroa. Vaikka teoksessa onrunsaasti sivuja, kuvitus on kolmannenosion kymmentä värillistä mallinnustalukuun ottamatta mustavalkoinen.Mustavalkokuvien pieni koko tekee niistäsotkuisia (esim. s. 141) tai mittakaavaltaanmahdottomia hahmottaa (esim.s. 270). Lisäksi tekstien jyrkkien tasonheittelyjen vuoksi ei voi olla ihmettelemättäsitä, kenelle kirja on oikein tarkoitettu.Ovatko ensisijaisena yleisönä kirjastotja kalantilaiset paikallishistorianharrastajat? Vaikka useata kokoelmanteksteistä elähdyttänee halu vahvistaapaikallisidentiteettiä, tällaisessa muodossatuo hyvä pyrkimys kääntyy itseäänvastaan.KirjallisuusAlifrosti, Kari 1984. Suomen historiallistenmaakuntien synty keskiajalla.Julkaisematon Suomen historian progradu -tutkielma, Turun yliopisto.Fewster, Derek 2000. Approaches to theConversion of the Finns: Ideologies,Symbols, and ArchaeologicalFeatures. Christianizing Peoples andConverting Individuals. (InternationalMedieval Research 7.) Ed. by GuydaArmstrong and Ian N. Wood.Turnhout: Brepols, 89-100.Fewster, Derek 2002. Visions of NationalGreatness: Medieval Images,Ethnicity, and Nationalism in Finland,1905-1945. On Barbarian Identity.Critical Approaches to Ethicity in theEarly Middle Ages. Ed. by AndrewGillett. Turnhout: Brepols, 123-46.Gallen, Jarl 1977. Historia och arkeologi.Historisk Tidskrift för FiI1land 4/1977,281-285. ,;IVisa ImmonenKulttuurien tutkimuksen laitosArkeologiaHenrikinkatu 220014 Turun yliopistovialim@utufiFM Visa Immonen on Turunyliopiston arkeologian oppiaineenjatko-opiskelija.61

Muinaistutkija 1/2004SeminaarikatsausArkeologian teoria ja historia yhteispohjoismainenjatkokoulutusseminaari Petrassa, Jordaniassa 3.-10.11.2003,,,."'w"'w"'_.w_••,.w•. ,,,'w•.·...·w'ww,.·.·.·.·.·.'w·.·.·.• ww., •• w,~.".w,·"""····""''' päuiä KouIaJä"visa'ImmonenJohdantoTanskan arkeologian tutkijakoulu järjestiviikon mittaisen seminaarinArchaeology: The Theory and History ofthe Discipline 3.-10. marraskuuta 2003.Aiemmista kerroista poiketen seminaariinhaettiin osallistujia myös Ruotsista,Norjasta ja Suom~sta, mikä ennakoi yhteispohjoismaisenarkeologian tutkija- _ .koulun käynnistymistä. Huolimatta ontuvastatiedotuksesta ja erittäin tiukastahakuaikataulusta, jokaisesta maasta saapuiseminaarin osallistujia, SuomestaPaula Kouki (Helsingin yliopisto) ja VisaImmonen (Turun yliopisto). Kaikkiaanjatko-opiskelijoita oli 20, opettajakuntaankuuluvia 14. Erikoista seminaarissaoli sen pitopaikka. MaailmankuuluPetran muinaiskaupunki oli huikea ympäristöekskursioille sekä keskusteluillearkeologian teoriasta ja tieteenalan historiasta.Seminaaripäivät oli jaettu kahteenosioon, joista aamupäivään sijoittunutvarsinainen luento- ja esitelmä osuus alkoiopettajakaartiin kuuluneen henkilönluennolla. Graham Philip (Durhaminyliopisto) luennoi arkeologian ja kulttuuriantropologiansuhteesta, AndersAndren (Lundin yliopisto) arkeologianja historian, Lise Hannestad (Ärhusinyliopisto) arkeologian ja taidehistorianja viimeisenä Ingolf Thuesen (Kööpen-haminan yliopisto) arkeologian ja luonnontieteiden.Aamupäivä jatkui osallistujienenglanninkielisillä esitelmillä.Niissä keskityttiin kunkin väitöskirjatyönteoreettisen taustan sekä tieteenhistoriallisenaseman tarkasteluun.Esitelmiin liittyi opponentin vastine jayleinen keskustelu. Iltapäivisin seminaarilaisettekivät retken Petran alueenkohteisiin. Ekskursiot oli jaettu päiväkohtaisiinteemoihin, joita oli kaikkiaanviisi. Ensimmäisenä teemana olivatneoliittiset maanviljely-yhteisöt, toisenaja kolmantena Petran kaupunkialueenhaudat sekä pyhäköt, neljäntenä uskonnollinenja poliittinen muutos Petrassabysanttilaisella kaudella ja viidentenäristiretkeläisaika Petrassa. Kutakin teemaavarten oli jatko-opiskelijoista muodostettupienryhmä, jonka tehtävä olipohtia yhden kohteen tutkimushistoriaasekä tutkimuksen teoreettisia lähtökohtiaja mahdollisesti ehdottaa vaihtoehtoisiatutkimusstrategioita.Seminaarin esitelmät edustivat niin klassillista,esihistoriallista kuin historiallistakinarkeologiaa. Siten myös niidentarkastelemat tutkimustraditiot ja -kohteetkattoivat hyvin laajan ajallisen ja teemallisenalan sisältäen muun muassa Itä­Ruotsin kuoppakeramiikkaa, AteenanAsklepieionin votiivireliefejä, Länsi-Norjanmaanviljelysmaiseman analyysia,Tanskan myöhäiskeskiaikaisia kirkko-62

akennuksia ja vaihtoehtoarkeologioidentarkastelua. Huolimatta aiheiden moninaisuudestaniistä on hahmotettavissa yhtenäisiä,teoreettisia tai metodisia kiinnekohtia.Koska esitelmiä oli niin lukuisamäärä, jokaisen yksityiskohtainen käsittelytässä on mahdotonta. Siksi esittelemmekuusi esitelmien keskeistä teemaa, jotkahyvin jäsentävät seminaarin sisältöä jayleisemminkin tämänhetkistä arkeologianteoreettisen keskustelun tilaa. Valitsemammekuusi aihepiiriä ovat jälkikolonialismija kulttuurinen vuorovaikutus,arkeologia tiedontuotantona, toimijuus,ympäristön ja ihmisen vuorovaikutus,kulttuuri-identiteetti sekä viimeisenäluonnontieteellisten menetelmien sovellutuksetarkeologiassa.Jälkikolonialismi,tiedontuotanto ja toimijuusUseissa esitelmissä käsiteltiin identiteettiäja kulttuurien välistä vuorovaikutusta.Yhteistä näille esitelmille oli se, ettäniissä tarkasteltiin jonkin voimakkaankeskus alueen periferiaa - Jane Hjarl Petersen(Århusin ylioyisto) ja SerenFredslund Andersen (Arhusin yliopisto)pohtivat kulttuuri vaikutteiden siirtymistähellenistisen kulttuuripiirin rajoillaMustanmeren alueella ja Arabian niemimaallaBahrainissa, Nils Anflinset(Bergenin yliopisto) esidynastisen Egyptinreunamilla sijainneiden yhteisöjenvaikutusta Egyptin kehitykseen ja ThomasCrane (Kööpenhaminan yliopisto)Rooman valtakunnan kulttuurivaikutuksenulottumista varsinaisen germaanisenrajavyöhykkeen taakse eteläiseenSkandinaviaan. Kulttuuri-identiteetin javuorovaikutuksen kysymyksiä lähestyttiinmm. hautaustapojen ja esineistönsekä keramiikka typologian avulla. Siinämissä aiempi tutkimus on usein nähnytkolonisoivan kulttuurin yksipuolisestivaikutteiden antajana, nykyinen jälkikolonialistinensuuntaus painottaa vuorovaikutusta,jossa sekä kolonisoijat ettäkolonisoitavat väestöt omaksuvat kulttuuripiirteitätoisiltaan.Jälkikolonialistinen tutkimussuuntauson myös osaltaan kritikoinut tieteellisentutkimuksen kolonialistisia sitoumuksiaja vääristymiä. Tällöin arkeologiaa tarkastellaanyhtenä kulttuurisen tiedontuotannonmuotona. Tarkastelu keskittyyniihin tapoihin, joilla arkeologi työstääaineisto aan niin kentällä kuin julkaisuissaan,ja niihin tekijöihin, jotka arkeologisentiedon rakentumiseen vaikuttavat.Arkeologian tarkastelu tiedon tuotantonaei kuitenkaan välttämättä olejälkikolonialistisesti inspiroitunutta.Konstantinos Chilidis (Oslon yliopisto)pohti esitelmässään, kuinka poliittiset jataloudelliset tekijät ovat 'vaikuttaneetKreikan Verginasta löydetyrr kuninkaallisenhaudan ympärillä käyfyYn tieteelliseenriitaan siitä, onko hauta kuulunutFilippos II:lle vai Filippos III:lle. Pia Andersson(Tukholman yliopisto) puolestaantarkastelee väitöskirjatyössään mitenja miksi esihistoria kiinnostaa erilaisiaryhmittymiä, joiden tulkintoja menneestäarkeologit pitävät "huuhaana".Hän kysyy, missä määrin arkeologia tieteenäon itse vaikuttanut vaihtoehtoarkeologioidenmuodostumiseen ja mitenarkeologien pitäisi niihin suhtautua.Anderssonin mukaan arkeologien tulkintojenyksipuolisuus ja kontaktienlaiminlyönti suurta yleisöä kohtaan ovatolleet luomassa maaperää vaihtoehtoarkeologioidenitämiselle.Kuinka muinaisten yhteisöjen tulkinnassaolisi käsiteltävä yksittäisten ihmistenja yhteisön sosiaalisten rakenteiden välistäsuhdetta? Kysymykseen on vastattuarkeologiassa eri aikoina hyvin eri tavoin.Susanne Selling (Tukholman yli-63

opisto) tarkasteli esitelmässään sitä mittakaavaa,jolla arkeologit hahmottavatyksilöä ja yhteisöä menneisyydessä.Selling otti lähtökohdakseen yhdenpronssikautisen naisen hautauksen japohti, miten arkeologi lähes välittömästitutkiessaan yhden ihmisen hautausta jaelämää siirtyy tulkinnoissaan koko yhteisönja laajojen sosiaalisten rakenteidentasolle. Kadottaako arkeologi hetitulkinnan aloittaessaan lähtökohtansaeli muinoin eläneen yksilön näkyvistään?Selling kiinnitti huomion tähänsiirtymään ja metodiseen mahdollisuuteenkeskittyä vain yhden yksilön elämäntarkasteluun.Nykyisessä arkeologisessa keskustelussakysymystä yksilöstä ja yhteisöstä onjäsennetty _ toimijuuden (agency) käsitteenavulla. Sillä viitataan yksilön tairyhmän mahdollisuuksiin" toimia yhteisössäja muuttaa sosiaalisia'. rakenteitatai päinvastoin sosiaalisten rakenteidenosuuteen yksilöiden tavoissa toimia jahahmottaa elinpiiriään. Arkeologiassatoimijuuden ongelmaa on usein jäsennettysosiologiasta lainattujen teorioidenavulla. Tavallisesti tällöin turvaudutaanbrittiläisen Anthony Giddensin tai ranskalaisenPierre Bourdieun teksteihin.Molemmat pyrkivät osoittamaan - tosinhyvin eri tavoin ja erilaisin seurauksin -kuinka sosiaaliset rakenteet ja ihmisetovat toisiinsa kiinnittyneitä ja toistensatoimintaa määrittäviä. S0ren Sindbcek(Århusin yliopisto) tarkasteli erilaisiamahdollisuuksia hyödyntää sosiologistaajattelua arkeologisten ilmiöiden tulkinnassa.Jotkut siirtävät sosiologisen käsitteistönsellaisenaan menneisyyden yhteisöntarkasteluun siinä missä toisethyödyntävät sosiologista käsitteistöä pikemminkintutkimusprosessin myötämuuntuvana ajattelun apuna. Visa Immonenesitteli yhden tavan hyödyntääBourdieun ajattelua tarkastellessaan,kuinka muinaisesinelssa havaittavamatkiminen tai jäljittely on tulkittavissamonimutkaisempana ilmiönä kuin vainpassiivisena tyylipiirteiden tipahtelemisenavarakkailta vähävaraisille.Ihmisen ja maiseman suhde,kulttuuri-identiteetti jaluonnontieteetIhmisen ja ympäristön vuorovaikutus jamaiseman muodostuminen olivat aiheenaJanicke Larsenin (Bergenin yliopisto) ~{,esitelmässä, joka käsitteli maatalousmaisemansyntymistä Länsi-Norjassarautakauden ja keskiajan kuluessa sekäPaula Koukin esitelmässä, jossa käsiteltiinihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksentutkimista Jabal Hartmin alueellalähellä seminaaripaikkaamme Petraa.Molemmissa esitelmissä aihetta lähestyttiinmaisema-arkeologisesta näkökulmasta.Keskeistä maisema-arkeologialleon, että ihmisen toiminta ei rajoitu tiettyihinpisteisiin (site), vaan kattaa kokotarkasteltavan alueen vaihtelevalla intensiteetillä,jolloin myös irtolöydöt jamuut hajanaiset merkit ihmisen toiminnastaovat merkittäviä. Maisema muot0Utuuihmisen toimintojen ja luonnol- .'!tlisten prosessien myötä ja toisaalta muo- ~­dostaa kontekstin, jossa ihmisen erilaisiatoimintoja tarkastellaan. Tyypillistämaisema-arkeologisille tutkimuksille onmyös pitkä aikaperspektiivi. Maisemaarkeologiaon tutkimussuuntauksenalyönyt itsensä läpi anglo-amerikkalaisessaarkeologiassa, mutta jäänyt tähänmennessä melko vähälle huomiolle Pohjoismaissa.Keskustelua syntyikin esitelmienyhteydessä koko termin "maisema-arkeologia"tarpeellisuudesta ja siitä,onko kyse vain vanhan lähestymistavanpukemisesta uusiin vaatteisiin, elikuinka maisema-arkeologia eroaa64

asutus arkeologiasta tai arkeologiasta"ihmisen ekologiana".Tavallaan maisema-arkeologian pllnmvoidaan laskea kuuluvaksi myös Åsa Wallin(Tukholman yliopisto) esitelmä. Wallkyseenalaisti vallitsevan ruotsalaisen tulkinnanlinnavuorista asutuksen reunamillasijainneina pakopaikkoina, jaosoitti, että tämä tulkinta on syntynytI800-luvulla myöhemmän kansanperinteenvaikutuksesta eikä sitä voida näin ollenpitää osoituksena rautakautisesta tilanteesta.Wall pyrkii osoittamaan, ettälinnavuorilla, tai kuten hän niitä nimitti,henged mountains, on ollut keskeinen sijaintija merkitys rautakautisissa yhteisöissä.Kulttuurin ja etnisyyden käsitteet ovatolleet arkeologisissa tulkinnoissa läsnäI800-luvulta lähtien, eivätkä ne ole menettäneetkeskeisyyttään. Seminaaritöissäniiden käytössä painotettiin kuitenkinpikemmin identiteettiä taiidentiteettejä kuin kulttuuria kokonaisuutena.Ludvig Papmehl-Dufay (Tukholmanyliopisto) kysyi, miten arkeologisestaaineistosta voidaan määritelläkulttuuri-identiteetin käsite. Aineistonaanhänellä on Öölarmin alueen itäruotsalainenkuoppakeramiikka, jostasuoritettujen orgaanisten ja minerologistenanalyysien tulokset hän pyrkiiyhdistämään perinteisemmän arkeologisenaineiston tulkintoihin kulttuuriidentiteetinkäsitteen avulla. Hänen pääkysymyksensäon, missä määrin kuoppakeramiikassaon kyse kuoppakeraamisestaväestöstä, kulttuurista taielämäntyylistä. Hyvin toisella tavallakulttuurin käsitettä lähestyi Alex Gill(Tukholman yliopisto), jonka työ keskittyyKeski-Ruotsin varhaisimpaan maanviljelyyn.Hänen mukaansa perinteisestiarkeologia on tarkastellut maanviljelynalkua evolutionistisena kehitysvaiheena,jonka tarkempi selittäminen ei ole olluttarpeellista. Gill sitä vastoin haluaa välttäämaanviljelyn tulkitsemisen ainoastaantoimeentulostrategiana tai uskonnollisenmuutoksen aiheuttajana. Sen sijaanon tähdellistä kysyä, miten maanviljely-yhteisötkokivat itse maanviljelyynsiirtymisen ja miten he selittivät sentarpeellisuuden tai välttämättömyyden.Kysymykseensä Gill pyrkii vastaamaantarkastelemalla hautakumpujen ja muinaispeltojensuhteita sekä keramiikan japiikirveiden tuotantoa.Luonnontieteelliset menetelmät olivat ·etusijalla vain yhdessä · esitelmässä.·Björn Hjulström (Tukholman arkeologinentutkimuslaboratorio) käsitteli RuotsinUplannissa tutkittujen asuinpaikkojenja yksittäi:sten~ talonpohjientoiminnallisen jaon selvittämistä maaperänalkuaine- ja rasvahappoanalyysienavulla. Etenkin rasvahappoanalyysi vaikuttaamenetelmältä, jolla on potentiaalialisätä arkeologista tietoa asuinpaikallatapahtuneista . toiminnoista.Hjulströmin lisäksi luonnontieteellisiämenetelmiä käsittelivät myös Papmehl­Dufay (keramiikan mineraloginen analyysija ruoanjäänteiden analysointi) jaKouki (sedimentologiset tutkimuksetympäristön rekonstruoimisessa).Jännitteitä seminaarissaPost-prosessualistisesta kritiikistä lähteneidentutkimuksellisten suuntaustenvoidaan katsoa vaikuttaneen jokseenkinkaikkiin esitelmiin ainakin siinä, millaisiinkysymyksiin tutkimuksissa pyritäänvastaamaan ja miten ihmisen toimintapyritään selittämään. Lähes aiheesta jateoreettisesta lähestymistavasta riippumattatuntuivat keskeisiksi selitysmalleiksinousevan sosiaaliset, ideologi-65

set ja uskonnolliset selitykset pikemminkinkuin funktionalistiset tai ekonomisetmallit. Puhtaimmin post-prosessualististasuuntausta edustivat Tukholmanyliopiston opiskelijat. Vastakkainasetteluaoli havaittavissa etenkin voimakkaastipost-prosessualistisen näkökulmanottaneiden ja perinteisiin arkeologianja klassillisen arkeologian menetelmiinkuten esinetypologiaan tutkimuksensaperustavien, ja toisaalta luonnontieteellisiämenetelmiä käyttävien välillä.Keskustelu kiihtyi toisinaan hyvinkärkeväksi osanottajien puolustellessaomia tai kyseenalaistaessa toisten teoreettisialähtökohtia.LopuksiViikon kestävä seminaari oli varsin intensiivinenkokemus. Ensimmäisen päivänalkukankeuden ja totuttelun jälkeen keskustelutyleisesti ottaen vilkastuivat, vaikkakineri esitelmät herättivät keskusteluavaihtelevassa määrin ja niin ollen keskustelustasaatu hyöty jäi varmasti myösosanottajilla vaihtelevaksi. Viimeisenäpäivänä jonkinlainen seminaariväsymysoli jo iskenyt osanottajiin, ja keskustelu jäiselvästi vaisummaksi. Seminaarin opettajatolisivat mielestämme voineet osallistuakeskusteluun enemmän ja ohjailla sitä tiukenuninseminaarin varsinaiseen aiheeseeneli kunkin esitelmöijän teoreettisennäkökulman tarkasteluun, nyt keskustelupyrki välillä karkaamaan muihin seikkoihin.Petran hienot muinaisjäännökset antoivatiltapäivien ekskursioille hohtoa,mutta kohteissa suoritetut ryhmätyöt olivatpettymys. Pienryhmien sisäiseen keskusteluunoli tuskin lainkaan varattu aikaa,minkä lisäksi vaatelias, mutta epäselvätehtävänanto vei mahdollisuudetjänteikkäältä ja tulokselliselta ryhmätyöltä.Yhteispohjoismainen jatkokoulutusseminaaritarjosi mielenkiintoisen läpileikkauksensiihen, mitä nuoret arkeologiteri maissa ja eri yliopistoissa tutkivat, jamillaisia tutkimuksellisia suuntauksiaon vallalla. Tässä mielessä se varmastilisäsi itse kunkin tietämystä siitä, mitänaapurimaissa arkeologian alalla on tapahtumassa.Lisäksi saatoimme vertaillasuomalaista jatkokoulutusjärjestelmääesimerkiksi ruotsalaiseen, jossa väitöskirjatehdään periaatteessa neljässä vuodessaja jatko-opiskelu on yliopiston rahoittamaa,mikä mahdollistaa päätoimisenopiskelun. Mitalin kääntöpuolena onrajallinen jatko-opiskelupaikkojen määrä,joka viime vuosina on entisestäänpienentynyt rahoituksen vähentyessä.Yhteispohjoismaiset jatkokoulutusseminaarit,jotka tulevat jatkumaan vuosittain,tarjoavat hyvän tilaisuuden tutustuamuista pohjoismaista tuleviinopiskelijoihin ja solmia hyödyllisiä kontaktejasamanlaisista tutkimusaiheistakiinnostuneisiin jatko-opiskelijoihin.Paula KoukiFJHP / PorthaniaPL 4 (Yliopistonkatu 3)00014 Helsingin yliopistopaula.kouki@helsinkijiVisa ImmonenKulttuurien tutkimuksen laitosArkeologiaHenrikinkatu 220014 Turun yliopistovialim@utujiFM Paula Kouki toimii arkeologianjatko-opiskelijana Jordania-projektissa.FM Visa Immonen on Turunyliopiston arkeologian oppiaineenjatko-opiskelija.66

Muinaistutkija 1/2004}~j il~l

opistosta ja kustoksena professori MiltonNunez.ApurahauutisiaKoneen säätiön apurahat jaettiin27.11.2003. Apurahan ovat saaneet seuraavatarkeologit tai tutkimushankkeet:FK Jaana Riikonen 19 200 euroa , jatkoapuraha,2. vuosi. Riikosen tutkimuksenkohteena ovat Turun Kirkkomäenmyöhäisrautakautisen kalmiston hautalöydöt.Suomen Ateenan-instituutin säätiö 20800 euroa. Instituutin tutkimusprojektion nimeltään The Thesprotia Expedition- a regional, interdisciplinary surveyproject in NW Greece.FT Georg Haggren 67000 euroa, jatkoapuraha,2. vuosi. Haggren tutkii Länsi­Uudenmaan rannikkoa rautakaudella jakeskiajalla asutushistorian, arkeologian,historian, biologian ja geologian näkökulmista.Tutkimusryhmän jäsenet ovatFT Georg Haggren, FM Teija Alenius,HuK Henrik Jansson ja FT Arto Miettinen.Lisäksi vh. professori Mika Lavento onsaanut tutkimusta varten Helsingin yliopistonkolmevuotisen hankemäärärahan,joka on suuruudeltaan 100 000euroa. Hankkeen teemana on yhteisönmuutos ja toimeentulo strategiat 9000-1eKr: arkeologinen intensiivi-tutkimusLaatokan länsiosasta.68

UusiFennoscandia archaeologicaon myynnissä hintaan 12 euroaSuomen arkeologisen seuran jäsenille10 euroaMyynti Tiedekirja, Kirkkokatu14 , 00170Helsinki.Jäsenet ja opiskelijat voivat tiedustellakirjoja myös Museovirastosta sekä Oulun jaTurun yliopistojen arkeologianoppiaineista./Seuran kautta alennusmyynnissä vanhojanumeroita: numerot 1-15 yksittäinostettuna puoleen hintaan (2-8,10/1,50-6,30 euroa) ja sarjan osat 1-19pakettihintaan 52/39 euroa.TARKKAI LE MYÖS TI EDEKI RJANALENNUSMYYNTIÄ KEVÄÄLLÄ!FAXX: ArticlesKristiina Mannermaa, Birds in Finnish PrehistoryAndre Costopou/os, Prehistoric flint provenance in Finland:reanalysis of southern data and initial results for the northHannu Taka/a and Tommi Sirviö, Telkkälä, Muolaa - a multiperioddwelling site on the Karelian isthmusColin Amundsen, J0rn Henriksen, Elin Myrvoll, Bj0rnarO/sen and Przemys/aw Urbanczyk, Crossing borders: Multiroomhouses and inter-ethnic contacts in Europe's extremenorthTimo Salminen, National and international influences in theFinnish archaeological research in Russia and SiberiaNotes and newsEija Ojan/atva, A Late Iron Age silver deposit found atNanguniemi, Inari, FinlandBook reviewTapani Tuovinen, The Burial Cairns and the Landscape inthe Archipelago of Aboland, SW Finland, in the Bronze Ageand the lron Age. Acta Universitatis Ouluensis, BHumaniora 46 (2002), 315 p. Reviewed by Mika Lavento.

Pohjoismainen"konferenssiOulun yliopistoJärjestäjä: Oulun yliopisto/arkeologiaYhteystiedot: nak22@oulu.fipuh. (08) 5533269, fax 08-553 3341• NAK-22, PL 1000,90014 OULUN YLIOPISTO• www.oulu.fi/nak22, I