Hoitotyöntekijöiden kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaiden ...

HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSIA KAKSOISDIAGNOOSIPOTILAIDENHOIDOSTA AKUUTEILLA PÄIHDE- JA PSYKIATRISILLA OSASTOILLAHeta Lähteenaro – Miina-Liisa PesolaOpinnäytetyö, syksy 2005Diakonia-ammattikorkeakoulu,Helsingin yksikköSosiaali-, terveys- ja kasvatusalankoulutusohjelmaSairaanhoitaja (AMK)

TIIVISTELMÄLähteenaro, Heta ja Pesola, Miina-Liisa. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaidenhoidosta akuutissa päihde- ja psykiatrisessa hoitotyössä.,Helsinki, syksy 2005, 54 s, 6 liitettä.Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysjakasvatusalan koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK).Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata hoitotyöntekijöiden kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaistaakuutilla päihde- ja psykiatrisella osastolla. Opinnäytetyölläpyritään selvittämään millaisia erityispiirteitä kaksoisdiagnoosipotilaat tuovathoitotyöhön. Tarkoitus oli myös selvittää millaisia auttamismenetelmiä hoitotyöntekijöilläon ja mitä hoitotyöntekijät tarvitsevat lisää auttaakseen kaksoisdiagnoosipotilaita.Opinnäytetyön aihe on tällä hetkellä ajankohtainen ja paljonesillä.Opinnäytetyö on kvalitatiivinen. Aineiston keruu menetelmänä käytettiin teemahaastattelua.Haastateltavana oli kuusi psykiatrista sairaanhoitajaa akuuteiltapäihde- ja psykiatrianosastoilta. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla.Tulokset osoittivat, että kaksoisdiagnoosipotilailla oli sosiaalisia, psyykkisiä sekäfyysisiä ongelmia ja ovat erittäin haastava ja vaikeahoitoinen potilasryhmä. Selvisimyös, että hoitomyöntyvyys kaksoisdiagnoosipotilaiden kohdalla oli huono.Hoitajien kuvaamista auttamismenetelmistä korostuivat etenkin omahoitajasuhde,lääkehoito ja erilaiset hoitavat ryhmät. Kehittämistarpeista tärkeiksi nousivatjatkohoitopaikkojen lisääminen ja hoitajan työssä jaksamisen turvaaminen.Yhteistyö psykiatrisen- ja päihdehoidon välillä tulisi olla tiiviimpää.Asiasanat: päihdetyö; mielenterveystyö; kaksoisdiagnoosipotilas; auttamismenetelmät

ABSTRACTLähteenaro, Heta and Pesola, Miina-Liisa. Experiences of Care Workers Workingwith Patients with a Dual Diagnosis in Acute Psychiatric Care and DetoxificationUnits., Helsinki, autumn 2005, Language: Finnish, 54 pages, 6 appendicesDiaconal Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare,Health Care and Education, nurse (AMK).The topic of co-existence of mental health and substance misuse problems iscurrently discussed extensively. The purpose of this thesis was to describe theexperiences of care workers working with patients with a dual diagnosis in acutepsychiatric care and detoxification unit. The objective was to find out what kindsof special characteristics patients with a dual diagnosis had. Additionally, theaim was to examine what kind of treatment methods care workers had whenhelping patients with a dual diagnosis and what else they needed.This study had a qualitative approach. The material was gathered with themeinterviews. The interview subjects were six psychiatric nurses working in anacute psychiatric unit and a detoxification unit. The research material was analysedby using themes.The results showed that a patient with dual diagnosis had social, psychologicaland physiological problems. The willingness not to receive treatment waspoignant in these patients. Also, the results suggested that nurses had to havespecial qualities to work with these patients. Nurses mentioned different treatmentmethods and what they felt they lacked or needed more in order to helppatients with a dual diagnosis.Corporation with psychiatric care and detoxification unit should be more intense.Lack of the good rehabilitation aftercare center make difficulties to treat patients.Keywords: acute psychiatric and intoxicant work; treatment methods; mentalhealth; dual diagnosis

SISÄLLYS1. JOHDANTO ....................................................................................................62. MIELENTERVEYS JA PÄIHTEET .................................................................82.1 Psykiatrisen hoitotyön- ja päihdehoitotyön lähtökohtia............................92.2 Psykiatrinen potilas ...............................................................................112.3 Päihdepotilas ........................................................................................133. KAKSOISDIAGNOOSI..................................................................................154. AUTTAMISMENETELMIÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ ..........175. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT............................216. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS .......................226.1. Kvalitatiivinen tutkimus.........................................................................226.2. Aineiston keruu ....................................................................................236.3 Aineiston analysointi .............................................................................256.4 Tutkimuskohde......................................................................................267. TUTKIMUKSEN TULOKSET ........................................................................277.1. Kaksoisdiagnoosipotilaan erityispiirteet................................................277.1.1 Kaksoisdiagnoosipotilaan psyykkiset ongelmat ..............................277.1.2 Kaksoisdiagnoosipotilaiden fyysiset ongelmat ................................287.1.3 Kaksoisdiagnoosipotilaiden sosiaaliset ongelmat ...........................297.1.4 Tyypillinen kaksoisdiagnoosipotilas.................................................297.1.5 Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitomyöntyvyys .................................307.1.6 Hoitotyön haasteellisuus ..................................................................307.2 Kaksoisdiagnoosipotilaan kuntoa edistävät tekijät .................................317.2.1 Psyykkistä kuntoa edistävät tekijät..................................................327.2.3 Fyysistä kuntoa edistävät tekijät .....................................................347.3 Kehittämistarpeet ..................................................................................357.3.1 Tieto ja yhteistyö .............................................................................357.3.2 Työyhteisö ja työnohjaus.................................................................357.3.3 Resurssit .........................................................................................368. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET............................................................378.1 Tutkimustulosten pohdintaa ja johtopäätökset ......................................378.2 Jatkotutkimusehdotukset.......................................................................418.3 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys...................................................428.4 Opinnäytetyön prosessi ja ammatillinen kasvu .....................................44LÄHTEET..........................................................................................................46LIITEET.............................................................................................................48

1. JOHDANTOOpinnäytetyössämme haluamme syventyä vielä suhteellisen uuteen päihde- jamielenterveyden ilmiöön; kaksoisdiagnoosiin. Tarkoituksenamme on kirjallisuudenkautta perehtyä siihen, millaisia lähtökohtia on päihde- ja mielenterveystyölläja mitä käsite kaksoisdiagnoosi pitää sisällään. Tutkimuksessamme haluammeselvittää, miten kahden eri hoitotyön erikoisalan hoitotyöntekijät kokevatkaksoisdiagnoosipotilaan hoidon.Opinnäytetyössämme käytämme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin(HUS) päihdepsykiatrian klinikan määritelmää kaksoisdiagnoosipotilaista. Serajaa kaksoisdiagnoosi-käsitteen asiakkaisiin, joilla on joko vaikea persoonallisuushäiriötai psykoositasoinen diagnoosi yhdistyneenä huumeisiin. (Pihlaja2004, 4.)Kaksoisdiagnostiikka-termi on osaltaan harhaanjohtava, sillä päihde- ja mielenterveysongelmienvälinen vuorovaikutus on ongelmallinen ja monimuotoinen.Kaksoisdiagnoosin taustalla saattaa olla edellä mainittujen ongelmien lisäksiesimerkiksi kriminaliteettia, heikkolahjaisuutta, oppimisvaikeuksia tai kehitysvammaisuutta.Potilaat ovat usein muita ongelmallisempia ja hankalampia esimerkiksiväkivaltaisuuden, suisidaalisuuden, asunnottomuuden sekä puutteellisenhoitotyytyväisyyden ja hoitomotivaation vuoksi. Kaksoisdiagnoosipotilaidenriskialtis elämäntapa ja käyttäytyminen altistavat heidät HIV- ja hepatiittiinfektioille.(Inkinen, Partanen & Sutinen 2000, 202-203.)Pirkolan ja Wahlbeckin (2004) tutkimuksessa Huumausaineisiin liittyvien ja samanaikaistenmuiden mielenterveyshäiriöiden takia toteutuneet sairaalahoidot1987-2002 lähtökohtana olivat psykiatrisen erikoissairaanhoidon piirissä tehdythavainnot huumausaineongelmien lisääntymisestä mielenterveyspotilailla. Tutkimuksenaineistona olivat Stakesin ylläpitämästä sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteristä(HILMO, tiedot vuosilta 1987-2002) sellaisten sairaalahoitojen lukumäärät,joissa potilailla on ollut mielenterveydenhäiriön sekä huumausaineiden

7tai lääkkeiden ongelmakäyttöön viittaava diagnoosi. (Pirkola & Wahlbeck, 15-16/2004, 1673.)Tutkimuksessa todettiin, että edellä mainitut kriteerit täyttävien sairaalahoitojaksojenmäärä on noussut tasaisesti ja jyrkästi erityisesti 1990-luvun kuluessa,mutta hidastunut tai taittunut viimeisinä havaintovuosina 2001-2002. Erityisenmerkittävää kasvua oli nähtävissä psykoottisiin häiriöihin liittyvien kaksoisdiagnoosienesiintyvyyksien lisääntymisessä. (Pirkola & Wahlbeck, 15-16/2004,1673.)Ajauduimme aiheen pariin syksyllä 2004 suorittaessamme Työ, työyhteisöt jajohtajuus –opintokokonaisuuden työharjoittelua. Harjoittelupaikkamme olivatakuuteilla päihde- ja psykiatrisilla osastoilla Uudenmaan alueella. Harjoittelunaikana huomasimme, että kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon liittyy haasteita jaerityispiirteitä, joita halusimme lähteä tutkimaan tarkemmin. Kiinnostuksemmekohteena ovat erityisesti hoitotyöntekijöiden kokemukset ja näkemykset kaksoisdiagnoosipotilaistaja heidän hoidostaan akuutilla osastolla. Halusimmemyös selvittää minkälaisia auttamismenetelmiä hoitotyöntekijöillä on ja mitä hemahdollisesti tarvitsisivat lisää auttaakseen kaksoisdiagnoosipotilaita.

72. MIELENTERVEYS JA PÄIHTEETAbstraktien ja tajunnallisten ilmiöiden käsitteellinen kuvaaminen on aina ollutongelmallista, joten mielenterveydestäkään ei ole olemassa yhtä ja oikeaa määritelmää,vaan kuvaukset vaihtelevat ajankohdan, kulttuurin ja määrittelijän mukaan.Tällä hetkellä mielenterveys käsitetään tavallisimmin sekä voimavaraksiettä ihmisen ja ympäristön vuorovaikutukseen liittyväksi kehitysprosessiksi, jossakoettu psyykkinen hyvinvointi vaihtelee ajan ja elämäntilanteiden myötä. Mielenterveyteenja sen kehittymiseen vaikuttavat niin ympäristötekijät kuin fyysisetja perinnöllisetkin tekijät. (Saarelainen, Stengård & Vuori-Kemilä 2003, 12-13.)Latvala, Visuri ja Janhonen (1996, 30) kertovat, että mielenterveys on ihmisenkokonaisvaltainen ominaisuus eikä siitä voi erottaa toisistaan tajunnallista(psyykkis-henkinen), kehollista (orgaaninen) eikä situationaalista (suhteet ympäröivääntodellisuuteen) puolta. Nämä puolet ovat ihmisessä kiinteässä vuorovaikutuksessakeskenään ja ne vaikuttavat aina toisiinsa. Ongelman ilmaantuessajollekin näistä alueista se vaikuttaa myös muihin alueisiin.Saarelainen ym. ( 2003, 14 ) kuvaa mielestämme hyvin sitä, miten mielenterveydenvoidaan rakentuvan vuorovaikutuksessa ihmisen elinympäristön kanssa.Siitä syystä mielenterveyden tarkastelu pelkästään yksilön näkökulmasta eiriitä. Nykyään mielenterveysongelmat kytkeytyvät yhä enemmän yhteiskunnallisiinja sosiaalisiin ilmiöihin, kuten päihteiden käyttöön, syrjäytymiseen, sosiaaliseenturvattomuuteen, työttömyyteen, heikkoon koulutustasoon ja taloudelliseenvähäosaisuuteen.Päihteiden käytön ja mielenterveysoireiden syy-seuraussuhteita on yleensä vaikeaerottaa toisistaan. Päihteidenkäyttö saattaa aiheuttaa haitallisia psyykkisiäoireita päihtymystilassa, vieroitusvaiheessa ja jälkioireena. Huumeidenkäytöstävoi aiheutua esimerkiksi eriasteisia psykooseja. Toisaalta jotkut käyttävät huumeitaitselääkinnäksi psyykkisiin oireisiin. Päihderiippuvuus ja samanaikainenpsyykkinen sairaus ( kaksoisdiagnoosi ) voivat olla olemassa toisistaan riippumatta.Näitä psyykkisiä sairauksia ovat mm. mielialahäiriöt, ahdistunei-

9suushäiriöt, persoonallisuushäiriöt ja skitsofrenia. (Dahl & Hirschovits 2002,179.)Havio, Mattila, Sinnemäki ja Syysmeri (1995, 31) toteavat, että päihteenkäyttöönvaikuttavat voimakkaasti ihmisen elämäntilanteen, elämäntavan ja ympäröivänkulttuurin ominaisuudet. Päihteiden käytössä näkyvät muun muassamuoti-ilmiöt, saatavuus, halpuus ja sosiaaliset normit. Varsinkin nuorten huumeidenkäyttöönvaikuttavat esimerkiksi toveripiirin sosiaalinen paine, uteliaisuus,ikävystyminen ja halu paeta todellisuutta. Syyt ovat usein osaksi tiedostamattomia,esimerkiksi nuori saattaa kapinoida vanhempien arvomaailmaavastaan.Havion ym. (1995, 33) mukaan se, missä määrin päihteiden käyttöä pidetäänyhteiskunnallisena ongelmana, riippuu tarkasteltavasta yhteiskunnasta ja kulttuuristasekä ajasta, jolloin ongelmaa määritellään. Haitallisena pidettyä seikkaayhteiskunnassa ei myöskään itsestään selvästi pidetä varsinaisena yhteiskunnallisenaongelmana. Tulee siis muistaa, että yhteiskunta tarvitsee taloudellisiahyötyjä, jotka liittyvät päihteiden käyttöön veroina, työpaikkoina ja työnä.2.1 Psykiatrisen hoitotyön- ja päihdehoitotyön lähtökohtiaMielenterveyslain mukaan mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisenhyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksienja muiden mielenterveyshäiriöiden ehkäisemistä, parantamista jalievittämistä. (Saarelainen ym. 2003, 26.)Psykiatrisen hoitotyön ytimenä voidaan pitää potilaan selviytymistä arjessa.Psykiatrisessa hoitotyössä asiakkaita ovat potilas sekä hänen läheisensä. Potilaanselviytymiseen vaikuttavat hänen kykynsä, ja hoitotyön tehtävänä on auttaapotilasta selviytymään. Psykiatrinen hoitotyö perustuu potilaan hoidollisiintarpeisiin, joihin pyritään vastaamaan käyttämällä erilaisia hoitotyön auttamismenetelmiä.Hoitotyö koostuu psykiatrisen hoidon tarpeista, käytetyistä auttamismenetelmistäja sen tavoitteena on potilaan selviytyminen. Hoidon tarve

10määritellään sen mukaan miten potilas pystyy selviytymään joko sairaalaympäristössätai sairaalan ulkopuolella. Hoitajien tekemien havaintojen perusteellatai potilaan läheisten kertomana määrittyy hoidon tarve. (Latvala ym. 1996, 20.)Kokko (2004, 5) tuottaa väitöskirjassaan hyvän mielenterveystyön kriteerit mielenterveystoimistonasiakkaiden ja työntekijöiden käsityksistä. Tutkimuksessaanhän haastatteli 27 mielenterveystoimiston asiakasta ja 14 työntekijää.Tutkimuksesta nousi kaksi teemaa, jotka kuvaavat asiakkaiden käsityksiä hyvästämielenterveystyöstä. Ensimmäinen teema oli ammattitaitoiset työntekijätauttaa, jonka mukaan hyvässä mielenterveystyössä on olennaista se, että ammattitaitoisettyöntekijät auttavat vaikeuksiin joutuneita asiakkaitaan. Auttamismenetelmiksikerrotaan keskustelut, lääkehoito ja perheenjäsenille tarjottavatieto mielenterveysongelmista. Toinen teema oli yhdessä toimiminen auttaa.Sen mukaan olennaista hyvässä mielenterveystyössä on yhteistoiminta muidensamassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Yhteistoiminnaksi miellettiin kokemustenjakaminen keskusteluissa, yhdessä oleminen retkillä tai yhdessä toimiminenmielenterveydellisiä ongelmia omaaville tarkoitetussa kokoontumispaikoissa.(Kokko 2004, 5.)Työntekijöiden käsitykset hyvästä mielenterveystyöstä jakautuivat neljään kategoriaansekä kategorioihin, jotka kuvaavat käsityksiä mielenterveystyön sisällöstäja edellytyksistä. Neljän kategorian mukaan olennaista hyvässä mielenterveystyössäon joko luottamuksellinen hoitosuhde, potilaan kokonaisvaltainenelämäntilanteen järjestäminen, hoito-ohjelmien toteuttaminen tai terapiamuotojentoteuttaminen. Mielenterveystyön sisällöksi työntekijät mielsivät joko sekäehkäisevän että korjaavan mielenterveystyön tai pelkästään korjaavan mielenterveystyön.Hyvän mielenterveystyön edellytyksiksi nousi kaksi pääkohtaa,jotka olivat mielenterveystyön palvelujärjestelmän avohoitokeskeisyyden ja porrasteisuudenymmärtäminen sekä koulutus, tiimityö ja työnohjaus. (Kokko 2004,5.)Inkinen (1/2004, 7-9) puolestaan tarkastelee päihdehoitotyön sisältöä hyödyntäenpäihdepalveluissa toimivien sairaanhoitajien työn sisältöä koskeneen kyse-

11lytutkimuksen tuloksia. Kyselytutkimus toteutettiin A-klinikkasäätiön yksiköissäloppukeväällä 2002. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat työskentelivätA-klinikkasäätiön erilaisissa avohoidon, katkaisu- ja vieroitushoitoyksiköissä taikuntouttavaa hoitoa antavissa yksiköissä.Tutkimuksessa tuli ilmi, että päihdehoitotyön voi jakaa kolmeen osa-alueeseen.Ensimmäiseen osa-alueeseen kuuluvat hoidon suunnittelu ja koordinointi. Siihenliittyy arviointi asiakkaan terveydestä ja kokonaistilanteesta monipuolisellatiedonkeruulla sekä hoitoon ja palveluihin liittyvä suunnittelu, ohjaus, järjestäminenja koordinointi. Toisen osa-alueen muodostavat päihteenkäyttäjän somaattiseenja psyykkiseen terveydentilaan sekä sosiaaliseen tilanteeseen liittyvätarpeenmukainen hoito, tuki ja auttaminen. Kolmas osa-alue on muutosta edistävävuorovaikutus monenlaisissa hoitoon sisältyvissä ohjaus-, neuvonta-, keskustelu-sekä terapiatilanteissa. Käytännössä tulee kuitenkin muistaa, että näihinteoreettisiin osa-alueisiin sisältyvä hoitotyö on useassa tapauksessa samanaikaista.(Inkinen 1/2004, 7-9.)2.2 Psykiatrinen potilasKoska käytämme opinnäytetyössämme edellä mainitun Helsingin ja Uudenmaansairaanhoitopiirin määritelmää kaksoisdiagnoosipotilaista, käsittelemmetässä osiossa ainoastaan skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sekävaikeaa persoonallisuushäiriöitä.Skitsofrenia on vaikea-asteinen mielisairaus, jolle on yleistä persoonallisuudentoimintojen eheän kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois ihmissuhteistaomaan, usein harhaiseen, miellemaailmaan. (Tuori 1991, 8.)Skitsofrenia alkaa yleensä nuorella aikuisiällä ja noin joka kolmas sairaus pitkäaikaistuu.Skitsofreniaa sairastaa Suomessa 1% väestöstä ja esiintyvyys onsama koko maailman väestöstä. Skitsofreniaan liittyy 2-3-kertainen kuolleisuusverrattaessa muuhun väestöön, mikä johtuu osin itsemurhista, alkoholin käytöstä,myrkytyksistä ja tapaturmista. Skitsofrenia jaetaan nykyään kolmeen pää-

12luokkaan: katatoninen, paranoidinen ja hebefreeninen. Niiden lisäksi on olemassaharvinaisempia skitsofrenian tyyppejä. (Punkanen 2001, 110-111.)Kaksisuuntainen mielialahäiriö on psyykkisistä sairauksista yksi periytyvimmistä,yli puolella potilaista on oirehtivia omaisia (Riihiranta 1999, 15-16). Sairauskuitenkin kehittyy kullekin potilaalle yksilöllisesti. Noin prosentilla ihmisistä onelinikäinen sairastumisriski kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppi I:lle eli maanisdepressiivisyydelle.Oireet alkavat yleensä 15-24-vuoden iässä ja yhdeksälläkymmenestä ennen 30 vuoden ikää. (Saarijärvi 2001, 42.)Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyyppiä II, joka tunnetaan lievänä maanisuutenaeli hypomaniana yhdistettynä depressiojaksoihin, on vaikeampi havaita kuinmaanisdepressiivisyyttä. Hypomaanisuudesta ei juurikaan ole katastrofaalisiaseurauksia ja hypomaanisuuden ja depression vaihtelut tulkitaan yleensä helpostitavallisiksi, elämään kuuluviksi mielialavaihteluiksi. (Riihiranta 1999, 16.)Manian voi laukaista massiivinen, yleensä kielteinen elämänmuutos, kovat paineettai valvominen. Altistavana tekijänä voi olla myös huumeiden käyttö tai rajualkoholin käyttö. Aina laukaisevaa tekijää ei kuitenkaan voi tunnistaa (Riihiranta1999, 16.) Jotta potilaalle voi tehdä kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosintulee hänellä olla takanaan vähintään kaksi maanista vaihetta ja vähintään yksimasennusjakso (Punkanen 2001, 119).Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan lääkkeillä ja psykoedukatiivisella terapialla,joka tarkoittaa potilaan ja hänen läheisten informoimista sairaudenluonteesta, oireista ja hoidosta. Koska kaksisuuntaisen mielialahäiriön ollessausein elinikäinen uusiutuva sairaus, on tärkeää, että potilaalla on pysyvä hoitosuhde,mielellään psykiatrian erikoislääkäriin. (Saarijärvi 2001, 45.)Persoonallisuushäiriöitä on useanlaisia. Potilas voi olla eristäytyvä, huomionhakuinen,käyttäytyä oudosti, epävakaasti, vihamielisesti, riippuvaisesti tai hänenimpulssikontrollinsa on löyhä tai hänellä on pakkomaneereja (Punkanen 2001,132). Persoonallisuushäiriöitä esiintyy noin 10-14 prosentilla väestöstä ja neovat yleisempiä miehillä kuin naisilla. Persoonallisuushäiriöt ovat nuorilla aikui-

13silla yleisempiä kuin vanhoilla ihmisillä ja ne näyttävät kasautuvan alimpiin sosiaaliryhmiin.(Lepola, Koponen, Leinonen, Joukamaa, Isohanni & Hakola 2002,111.)Persoonallisuushäiriö diagnosoidaan, jos potilaalla ilmenee poikkeavia persoonallisuuspiirteitä,jotka ovat pitkäaikaisia ja haittaavat niin sosiaalisia suhteitakuin toimintakykyä. Yleensä asianomainen ei itse ole tietoinen tai kärsi häiriöstävaan saattaa kokea siihen liittyvän poikkeavuuden hyväksyttävänä luonteenpiirteenä.(Punkanen 2001, 132.)2.3 PäihdepotilasTässä tutkimuksessa olemme rajanneet päihteet tarkoittamaan huumeita elimuita päihdyttäviä kemiallisia aineita kuin alkoholia ja tupakkaa. Päädyimmetähän rajaukseen siitä syystä, että käytämme edellä mainittua HUS:in päihdepsykiatrianklinikan määritelmää kaksoisdiagnoosipotilaista. Sen mukaan potilaallaon vaikea persoonallisuushäiriö tai psykoositasoinen diagnoosi yhdistettynähuumeisiin.Huumausaineet voidaan jaotella niiden vaikutuksen perusteella seuraaviin alaryhmiin:keskushermostoa kiihottavat ja lamaavat aineet, hallusinogeenit sekäkannabis. Esimerkkeinä mainittakoon erilaiset lääkkeet, sienet ja niin sanotutklassiset huumeet kuten kannabis, LSD, heroiini ja amfetamiini sekä uudet kemiallisestivalmistetut designer-huumeet. (Dahl & Hirschovits 2002, 5.)Suomessa on arvioitu olevan 20 000- 30 000 varsinaista huumeiden käyttäjää,mutta uskotaan, että luvut ovat nopeassa nousussa. Heistä vain noin 10 prosenttiahakee apua ongelmiinsa terveydenhuollon tai sosiaalitoimen palveluista.Yleisin hoitoon hakeutumisen syy ovat vieroitusoireet, joiden laatu vaihteleehuomattavastikin eri huumeilla. Riippumatta käytetystä päihteestä on potilaallayleensä taustalla erilaisia taloudellisia, sosiaalisia sekä psykiatrisia ongelmia.Nykyään huumausaineiden käyttö on luokiteltavissa vakavaksi lääketieteellisek-

15kun päihdettä on jatkuvasti elimistössä. Fyysistä riippuvuutta päihteistä voi ilmetäjoko yksin tai yhdessä psyykkisen tai sosiaalisen elämäntilanteen riippuvuudenkanssa. (Havio ym. 1995, 26.) Dahl & Hirschovits (2002, 267) toteavat, ettäfyysisessä riippuvuudessa käyttäjän keho on tottunut aineeseen, jolloin käytönlopettaminen saa aikaan fyysiset vieroitusoireet. Moniin aineisiin kehittyy myöstoleranssia eli elimistön sietokyky aineelle kasvaa. Toleranssi ei aina kehity samanaikaisestiriippuvuuden kanssa.Riippuvuuskäyttöön liittyy elimistön, mielen, tunteiden, päättelykyvyn ja sosiaalistensuhteiden vaurioita. Käytön motiivit ovat ainekeskeisiä, eli ainetta pitääaina olla saatavilla. Vähitellen käyttö muuttuu pakonomaiseksi eikä sen lopettaminenonnistu enää pelkällä tahdonvoimalla. Kun päihderiippuvuus kattaalaajan alueen käyttäjän elämästä ja heikentää sen laatua, puhutaan ongelmakäytöstä.(Saarelainen ym. 2001, 40.)3. KAKSOISDIAGNOOSIViimeisimpien vuosien aikana on tullut ilmi, että sellaisten päihdeongelmaistenihmisten määrä on lisääntynyt, joilla on sekä päihdeongelma että vakavia mielenterveysongelmia.(Inkinen ym. 2000, 202). Käsitteenä kaksoisdiagnoosi onhieman epätäsmällinen ja houkuttelee ajattelemaan potilaalla olevan kaksi kappalettadiagnooseja, mutta lääketieteellisiä diagnooseja voi olla useita. Potilaallaon yleensä monenlaisia ongelmia, jotka kietoutuvat toisiinsa ja oireilevat eri aikoinaeri tavalla. (Flinck 2000, 10.)Riitta Flinck (2000) on tehnyt tutkielman, jossa kuvataan kaksoisdiagnoosipotilaitaja huumeiden käyttöä osastohoidon aikana. Tutkielman tarkoituksena olikuvata Päihdepsykiatrian osastolle ohjautuneita kaksoisdiagnoosipotilaita jatavoitteena oli tuottaa tietoa heidän elämäntilanteestaan ja monista ongelmistaan.

16Tutkielmassaan Riitta Flinck (2000) tuli siihen tulokseen, että yleisellä tasollavoidaan todeta, että kaksoisdiagnoosipotilaat ovat moniongelmainen ja heterogeeninenryhmä. Näille ihmisille tunnusomaista on yksinäisyys, irrallisuus, eristyneisyysja sosiaalinen kyvyttömyys esimerkiksi käyttää yhteiskunnan palveluja.Potilaiden elämänhallinta oli usein epätasapainoinen monilla elämän alueilla.Potilaat elivät melko eristäytyneesti ja irrallisesti, usein heiltä puuttuivat elämässääntunnistettavat kiinnekohdat kuten parisuhde, työ ja asunto. Isoin osa osastohoitoonohjatuista potilaista oli nuoria, naimattomia miehiä, joilla ei ollut ammatillistakoulutusta ja jotka olivat joko työttömiä tai eläkkeellä. Suurin osa tutkielmaanosallistuneista potilaista sairasti skitsofreniaa ja ensisijaisena huumeenakäytettiin amfetamiinia. Tavallisin tapa käyttää huumeita oli sekakäyttö.Suurin osa potilaista oli saanut C-hepatiitti tartunnan ja osalla oli HIV. Kolmasosapotilaista oli vailla vakituista asuntoa hoitoon tullessaan.Barnesin, Murrayn, Ritchien ja Jonesin tutkimuksessa Dual diagnosis: developingthe skill base (2002) selvitettiin mielenterveys- ja päihdehoitotyönyksiköidentyöntekijöiden kokemuksia ammatillisista valmiuksistaan kaksoisdiagnoosiasiakkaidenhoidossa. Tutkimuksessa haluttiin myös kyselylomakkeidenkautta saada kuva siitä, kuinka paljon asiakaskunnasta on kaksoisdiagnoosipotilaita.Tutkimuksesta kävi ilmi, että kaksoisdiagnoosipotilaita oltiin valmiita hoitamaanmolemmilla sektoreilla. Päihdetyöntekijät kokivat tarvitsevansa enemmän tukeamielenterveystyöntekijöiltä eivätkä he olleet tyytyväisiä jo saamaansa tukeen.Mielenterveyspuolella hoitajat kokivat myös olevansa paremmin valmistuneitakohtaamaan kaksoisdiagnoosipotilaan kuin päihdepuolen työntekijä. 53 prosentillapäihdehoitoyksiköiden potilaista tiedettiin tai luultiin olevan myös mielenterveydellisiäongelmia ja 18 prosentilla mielenterveysyksiköiden potilaista päihdeongelmia.(Dual diagnosis: developing the skill base 2002, 16-18.)Kaksoisdiagnoosipotilaiden sairaudenkuvaan kuuluvat toistuvat aineiden käytönrelapsit ja psykiatristen oireiden hetkellinen paheneminen. On erittäin vaikeaaennustaa, miksi tai milloin potilaan psyykkinen vointi hoidon kuluessa huononeetai hän alkaa esimerkiksi kuulla aiempaa enemmän häiritseviä ääniä. Niin ikään

17on hyvin hankala ennustaa, miksi tai milloin potilas repsahtaa käyttämään huumeita.Huumeiden käyttö voi lisätä uupumista, pelkoja, masennusta, itsesyytöksiäja ääniharhoja. Lisäksi jotkut potilaat saattavat olla hoidossa tahdostaanriippumatta mielenterveyslain tarkoittamalla tavalla ja on uskottavaa, että potilaidenoma motivaatio päihteettömyyteen vaihtelee. Hoidossa onkin tärkeätäkiinnittää huomiota potilaiden päihteidenkäyttöön, koska päihteidenkäytön takiatoipuminen hidastuu tai pysähtyy kokonaan. (Flinck 2000, 71.)4. AUTTAMISMENETELMIÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄHoitotyön auttamismenetelmillä tarkoitetaan sairaanhoitajan itsenäisesti taiavustajan toteuttamia, potilaan tarpeisiin vastaavia hoitotoimia. Hoitotyön tehtävänäon kannustaa ihmisiä etsimään ja löytämään omia ratkaisuja terveysongelmiinsaja selviytymiskeinoja omassa elämäntilanteessaan. Tarkoituksena ontoimia potilaan itsemääräämisoikeutta ja yksilöllisyyttä kunnioittavasti ja luodapotilaan tarpeita vastaava auttamissuhde, joka auttaa potilasta löytämään omanelämänsä merkityksen ja selviytymään madollisimman itsenäisesti. Hoitotyössäetsitään potilaan kanssa sellaisia ratkaisuja ja selviytymiskeinoja, joiden avullahänen elämänsä muuttuneessakin tilanteessa ja muuttuneiden perustarpeidenpohjalta on laadukasta, tälle ihmiselle elämisen arvoista. (Tähkiö 1995, 18-19).Yksittäisen potilaan kohdalla hoidossa pyritään käyttämään kaikkia mahdollisiahoitokeinoja, jotta hän saisi oman elämähallintansa takaisin tai ainakin tuettunapystyisi elämään ihmisarvoista elämää. Keskeisenä ei pidetä sitä, mikä tai mitkäauttamismenetelmät valitaan vaan potilas ihmisenä. (Punkanen 2001, 93.)Terapeuttisella yhteisöllä hoitotyössä tarkoitetaan tiettyjen periaatteiden ja menetelmiensoveltamista ihmisten ongelmien ja häiriöiden käsittelemiseksi. Pääperiaatteenayhteisöhoidolle on hoidollisiin tavoitteisiin pyrkiminen käyttämälläsuunnitelmallisesti hyväksi yhteisön sosiaalista toimintaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta.Potilaat ovat siis yhteisöhoidossa aktiivisia osanottajia, eivät passiivisiavastaanottajia. Perustana hoidolliseen yhteisöön on ihmiskäsitys, jonka

18mukaan ihmisen katsotaan elävän ja kehittyvän vuorovaikutuksessa ympäristönsäkanssa. Yhteisöhoitoa voidaan soveltaa monenlaisiin potilasryhmiin esimerkiksipsykiatrisiin potilaisiin, päihdeongelmaisiin ja psyykkisesti kehitysvammaisiin.(Punkanen 2001, 61.)Pienryhmätoiminta on myös yksi auttamismenetelmä mielenterveystyössä.Pienryhmätoimintaa on useanlaista: toiminnallisia ryhmiä, kontaktiryhmiä, ongelmasuuntautuneitakeskusteluryhmiä, jotka vielä jakautuvat tukea antaviin jaoivallusta tavoitteleviin ryhmiin. Toimintaryhmillä tarkoitetaan ryhmiä, joissa yhdessätekeminen ja yhdessä oleminen korostuvat. Tällaisia ryhmiä voi olla esimerkiksikeittiöryhmät, joissa suunnitellaan ja toteutetaan ruuanlaittoa ja leipomista.Kaikki vapaa-ajan viettoon liittyvät ryhmät ovat suosittuja potilaiden keskuudessa.Kontaktiryhmissä opetellaan sosiaalisuutta. Kontaktiryhmiksi kutsutaanerilaista kerhotoimintaa, vapaamuotoisia tai spontaaneja keskusteluryhmiä.Ongelmakeskeiset ryhmät ovat kiinteitä ja pitkäaikaisia. Tukea antava pienryhmäsoveltuu rajatila- ja psykoosipotilaiden hoitoon. Tällaisessa ryhmässä ryhmänohjaajankuunteleva asenne antaa potilaalle tilaisuuden ahdistavien tunteidensaja elämystensä purkamiseen, empaattiseen ymmärrykseen ja samaistumisenhyödyntämiseen. Oivallusta tavoitteleva pienryhmä toimii analyyttisellapohjalla. Tällaisen ryhmän vetämiseen tarvitaan erityistason koulutus. Ryhmänohjaajantavoitteena on saada tiedostamattomat ristiriidat tiedostetuiksi,jotta niitä voidaan joustavasti käsitellä. (Punkanen 2001, 71-72.)Psykiatrisen sairaanhoitajan työssä katsotaan terapeuttisen asenteen olevankeskeisellä sijalla. Kuitenkin psykoterapia (suuntauksesta riippumatta) on siihenerikoiskoulutetun henkilön harjoittamaa toimintaa, jossa psykologista tietoa käytetäänsystemaattisesti (Lindström1988, 20-21). Kongnitiivinen terapia kehitettiinmasennuspotilaiden hoitoon, mutta voimakkaan kehityksen seurauksenasitä voidaan muokata myös vastaamaan niin persoonallisuushäiriöisten kuinpäihdeongelmaistenkin potilaiden tarpeisiin. Terapian pääperiaatteet ovat kuitenkinpysyneet samana hoidon kohteesta riippumatta. Näitä ovat muun muassaterapian yhteistyöluonne potilaan ja terapeutin välillä, hoidon aloittaminenongelmakäyttäytymistä ylläpitävistä tekijöistä sekä pyrkimys tavoitteelliseentyöskentelyyn erilaisten kognitiivisten interventioiden avulla. Kongniitiivisen te-

19rapian tuloksellisuus on osoitettu monien psyykkisten ongelmien hoidossa, kutenmasennuksessa, pakko-oireissa, syömishäiriössä ja epävakaan persoonallisuudenhoidossa, joista eteenkin jälkimmäiseen usein yhdistyy päihdeongelmienhoidon tarve. Nyky-yhteiskunnassa sekä terapeuttien että potilaiden on myöshelppo hyväksyä terapiamallin korostama halu ymmärtää potilaan ongelmakäyttäytymisenhenkilökohtainen merkitys.(Kähkönen, Karila ja Holmberg 2001,225.)Lääkehoito ei yksin riitä yhdellekään potilaalle, mutta se on edelleen yksi hoidontärkeistä kulmakivistä. Lääkehoitoon yhdistetään aina vähintään omahoitajasuhdeja sen lisäksi tarpeen mukaan myös muita auttamismenetelmiä. Luottamuksellinenhoitosuhde ja asiallinen keskustelu potilaan kanssa on erittäintärkeää. Potilaan on saatava riittävästi tietoa lääkkeistä ja siitä, miksi lääkitystäei saa lopettaa heti oireiden loputtua. Lääkehoidosta on myös syytä keskustellapotilaan omaisten kanssa. (Punkanen 2001, 93.)Hoitotoiminnassa pakottaminen on toimintaa, jonka valinta on aina tietoista jajonka toteuttaminen vaatii harkintaa ja kykyä toimia luovasti. Pakottamista voidaankäyttää toteuttaessa sellaisia hoitotoimintoja kuin turvallisuutta, huolenpitoaja tyydytystä. Potilaan vapauden rajoittaminen hoitotoimenpiteenä on jokofyysistä tai hänen kokemuksiinsa liittyvää. Useinten fyysiset rajoitukset koskevatpotilaan käyttäytymistä. Ne voivat olla esimerkiksi kehotuksia tai välittömiä fyysistävapautta rajoittavia toimintoja (kiellot, suljetut ovet jne.), joilla halutaan estääpotilasta mm. vahingoittamasta itseään. Hoitosuhteessa hoitaja voi kontrolloidapotilaan esille tuomia asioita ja niiden työstämistä asettamalla rajat, jotkavoivat kohdistua sekä potilaan ilmaisujen sisältöön että hänen ilmaisutapaansa.Usein kuitenkin hoitajan asettamat rajat lisäävät potilaan turvallisuuden tunnetta,ja potilas kokee ne hoitajan huolenpitona. (Lindström 1988, 104-105.)Potilas-hoitajasuhteessa tulisi korostua dialogisuus, jolla tarkoitetaan tässä tapauksessapotilaan ja hoitajan vuorovaikutusta eli kommunikointia. Potilas jahoitaja kohtaavat toisensa subjektiutta ja määräysvaltaa omaan elämään. Subjektiustarkoittaa, että hoitaja ja potilas ovat tasavertaiset ja potilasta autetaanitseapuun. Kyse on luottamuksellisen hoitosuhteen rakentamisesta, jonka tulisi

20perustua rehellisyyteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja avoimuuteen. Keskeistäon pyrkiä ymmärtämään toisen näkökulma, ei omasta näkökulmastaan lähteväänymmärtämiseen. Potilaan ja hoitajan välisellä vuorovaikutuksella ymmärretäänvastavuoroista suhdetta, jossa osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja edistävättoisissaan muutosta. Potilaan ja hoitajan välisessä dialogissa potilaalleavautuu mahdollisuus havaita todellisuus ja määritellä sitä. Dialogi tarkoittaamyös toisen aktiivista kuuntelemista ja huomioonottamista. (Punkanen 2001,52.)Kuuntelemisella psykiatrisessa hoitosuhteessa tarkoitetaan normaalin kuuntelemisenlisäksi ikään kuin kolmannella korvalla kuuntelemista, ihmisen kuuntelemista.Kuunteleminen ja kuuleminen vaativat hoitajalta kärsivällisyyttä ja kykyäasettua potilaan käytettäväksi. Ihmisen joutuessa psykiatriseen hoitoon, onpaljon josta hän haluaa ja mistä hänen tarvitsee puhua, ja silloin hoitajan onsuostuttava kuuntelijan rooliin. Samoihin asioihin ja ongelmiin usein palataanomahoitajakeskusteluissa. (Punkanen 2001, 55-56.)Hoitosuunnitelmakokouksissa sovitut asiat ovat psykiatrisen potilaan hoidonperusta. Kokouksiin osallistuu itse potilas oman vointinsa mukaan ja potilaanomahoitaja, joka yleensä vastaa hoitosuunnitelmasta ja hoitosuunnitelmakokouksenkulusta. Lisäksi mukana voivat olla potilasta hoitava lääkäri, omaisia jatarpeen mukaan myös erityistyöntekijöitä, kuten sosiaalityöntekijä, psykologi,toimintaterapeutti, fysioterapeutti jne. Jos potilas on hoidossa psykiatrisessasairaalassa voi hänen avohoidosta vastaava, esimerkiksi mielenterveystoimistonomahoitaja osallistua hoitosuunnitelmakokouksiin. (Punkanen 2001, 40-41.)

215. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄTTämän opinnäytetyön tarkoitus on kuvata hoitotyöntekijöiden kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaidenhoidosta akuuteilla päihde- ja psykiatrian osastoilla.Tässä tutkimuksessa hoitotyöntekijöillä tarkoitetaan sairaanhoitajia, psykiatrisiasairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia sekä mielisairaanhoitajia.Tutkimusongelmat eli tutkimustehtävät ovat:1. Selvittää, millaisia erityispiirteitä kaksoisdiagnoosipotilaat tuovat akuuttiinpäihde- ja psykiatriseen hoitotyöhön?2. Millaisia auttamismenetelmiä hoitotyöntekijöillä on kaksoisdiagnoosipotilaidenhoitamiseen?3. Mitä kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon tarvitaan lisää?Valitsimme tämän aiheen tutkimuksemme kohteeksi, koska aihe on tällä hetkelläajankohtainen ja paljon esillä. Kiinnostuksemme aiheeseen heräsi kymmenenviikon mittaisesta työharjoittelusta, jonka suoritimme akuutilla huumevieroitusosastollasekä akuutilla psykiatrisella osastolla. Keskinäisissä reflektioissahuomasimme aiheen ajankohtaisuuden sekä mahdolliset tutkimusongelmat.

226. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUSTieteen yleisenä päämääränä pidetään todellisuutta koskevan tiedon kartuttamista.Tiede siis on ensisijaisesti järjestelmällistä ja kriittistä todellisuutta koskevantiedon tavoittelua. Totuutta tavoittelee siis tutkimus, joka on tieteellinen apu(kontribuutio), jos se vie meidät lähemmäksi totuutta. (Uusitalo 1991, 40.)6.1. Kvalitatiivinen tutkimusKvalitatiivinen tutkimus on nimensä mukaan tutkimusta, jossa tutkimusaineistoon verbaalista tai visuaalista. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tavoitteena on aineistonteoreettinen edustavuus eli aineistossa kuuluu olla esillä tutkimusongelmankannalta olennaiset piirteet. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistonkerääminen, käsittely ja analyysitavat kietoutuvat tiiviisti yhteen. Kvalitatiivisessatutkimuksessa kehitetään teoriaa toisin kuin kvantitatiivisessa, jossa testataanja koetellaan teoriaa. (Uusitalo 1991, 82.)Tässä opinnäytetyössä käytämme laadullista analyysia, joka koostuu kahdestaosasta: havaintojen pelkistäminen ja arvoituksen ratkaiseminen. Käytännössänämä kuitenkin nivoutuvat toisiinsa, joten tällaisen erottelun voi tehdä ainoastaananalyyttisesti. Havaintojen pelkistäminen jakautuu myös kahteen osaan.Ensinnäkin aineistoa tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota vain siihen, mikä onteoreettisen viitekehyksen ja kulloisenkin kysymyksen kannalta oleellista, vaikkasamassa tutkimuksessa voidaan tarkastella aineistoa monesta näkökulmasta.Toinen osa pelkistämisen ideassa on karsia edelleen havaintomäärää havaintojayhdistämällä. Havaintomäärä yhdistetään yhdeksi havainnoksi tai ainakinharvemmaksi havaintojen joukoksi. Tähän päästään, kun etsitään havaintojenyhteinen nimittäjä, mikä tältä osin pätee poikkeuksetta koko aineistoon. (Alasuutari1993, 40.)

23Arvoituksen ratkaisemista nimitetään usein myös tulosten tulkinnaksi. Laadullisessatutkimuksessa tämä tarkoittaa sitä, että tuotettujen johtolankojen ja käytettävissäolevien vihjeiden pohjalta tehdään merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä.Mitä enemmän arvoituksen ratkaisussa on käytettävissä ratkaistavanaolevaan mysteeriin liittyviä vihjeitä, sitä paremmin tutkija ja lukija voivat luottaasiihen, että ratkaisu on mielekäs, ei vain yksi monista mahdollisuuksista.(Alasuutari 1993, 44, 47-48.)6.2. Aineiston keruuTeemahaastattelu tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta haastateltaessa hoitotyöntekijöitäja haluttaessa saada mahdollisimman monipuolista tietoa heidän kokemuksistaanhoitaa kaksoisdiagnoosipotilaita. Teoreettisesta viitekehyksestänousevat pääosin haastatteluiden teema-alueet, mutta mahdollista on myös se,että omat kokemuksemme kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidosta ohjaavat osittainteema-alueiden syntyä. Tarkastutimme teema-alueemme ohjaavilla opettajilla.Teemahaastattelun idea on hyvin yksinkertainen. Haluttaessa saada tietoa siitä,mitä toinen ajattelee jostakin asiasta, on kaikkein yksinkertaisinta ja usein myöstehokkainta kysyä sitä häneltä. Kyseessä on siis tutkijan aloitteesta ja useinmyös tutkijan ehdoilla tapahtuva keskustelu, jossa tutkija pyrkii vuorovaikutuksessasaamaan haastateltavilta selville häntä kiinnostavat asiat, tai ainakin ne,jotka kuuluvat tutkimuksen aihepiiriin (Aaltola & Valli 2001, 24). Haastattelulla jakeskustelulla on kuitenkin toisistaan eroavat päämäärät, haastattelu tähtää informaationkeräämiseen ja on siis ennalta suunniteltua toimintaa, kun taas keskustelullasaattaa olla myös pelkkä yhdessäolofunktio. (Hirsjärvi & Hurme 2000,42.)Teemahaastattelussa kaikkein oleellisinta on, että se etenee yksityiskohtaistenkysymysten sijaan tiettyjen keskeisten teemojen mukaan. Tämä vapauttaa pääosinhaastattelijan näkökulman ja tuo haastateltavien äänet kuuluviin. Teemahaastatteluhuomioi sen, että ihmisten tulkinnat asioista ja heidän asioille anta-

25sinkin ensimmäisten haastattelujen kohdalla aika vaativaksi ja ehkä myös osittainvaikeaksi. Kuitenkin koimme, että haastattelutilanteita hieman helpotti se,että tunsimme haastateltavat entuudestaan ja olimme olleet heidän kanssaantekemisissä työharjoittelun aikana.6.3 Aineiston analysointiAnalysointi menetelmänä käytimme teemoittelua. Hirsjärven ja Hurmeen (2000,173) mukaan teemoittelulla tarkoitetaan sitä, että analyysivaiheessa tarkastellaansellaisia aineistosta nousevia piirteitä, jotka ovat yhteisiä usealle haastateltavalle.Ne voivat pohjautua teemahaastattelun teemoihin ja oletettavaa onkin,että ainakin lähtökohtateemat nousevat esiin. Sen lisäksi usein tulee esille moniamuita teemoja, jotka ovatkin lähtöteemoja mielenkiintoisempia.Aloitimme aineiston analysoinnin haastattelujen purulla eli litteroinnilla tietokoneelle.Litteroidut haastattelut numeroimme ja laitoimme myös haastattelun suorituspäivämäärän. Luimme litteroidut tekstit useaan kertaan läpi ja tämän jälkeenmuokkasimme tietokoneella tekstiä niin, että alleviivasimme mielestämmetärkeitä asioita litteroidusta tekstistä. Tämän jälkeen erottelimme tekstistä ainayhden ajatuksen omaksi kappaleeksi, jonka perään laitoimme kursivoidulla tekstilläomat mietteemme, mitä haastattelija haluaa viestittää sanomallaan.Kuitenkin ennen varsinaisten teemojen etsimistä aineisto voidaan ryhmitelläesittäjän tai alkuperän mukaan esimerkiksi asukkaiden tai yhdistyksien näkemyksiin.Aloimme kerätä jokaisen haastateltavan ajatuksia pienille paperilapuille.Jokainen haastateltava sai oman värisensä paperin, johon kokosimme kursivoidutajatukset, jotka olivat tutkimuskysymysten kannalta oleellisia. Pelkistimmealkuperäiset ajatukset lyhyemmiksi ja selkeämmiksi. Näistä ajatuksista syntyianalyysin teemat. Värillisten lappujen ansiosta pystyimme seuraamaan kokoanalyysin ajan, mitä kukin haastateltava on kertonut. Näkemyksiä voidaanedelleen ryhmitellä esimerkiksi ikäryhmittäin tai sukupuolittain.

26Teemahaastattelulla tapahtunut aineistonkeruu helpottaa aineiston pilkkomista,koska haastattelun teemat muodostavat jo itsessään jäsennyksen aineistoon.Aineistosta voidaan siis haastattelurungon avulla seuloa esiin sellaisia tekstikohtia,jotka kertovat kyseisestä aiheesta. (Stakes 2004.)Kävimme jokaisen tutkimustehtävän yksitellen läpi, ja seuloimme paperilapuillekirjoittamistamme pelkistetyistä ajatuksista kysymykseen vastaavat teemat.Ryhmittelimme edelleen saatuja teemoja etsien niistä samankaltaisuuksia. Näinsaimme tutkimuksellemme alakategoriat.Kolmas sisällönanalyysin vaihe on abstrahointi eli teoreettisten käsitteidenluominen. Tässä vaiheessa yhdistetään samansisältöisiä luokkia tai kategorioita,joista muodostuu yläluokkia. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 5-6.)Seuraavaksi etsimme alakategorioistamme samankaltaisuuksia ja yhdistimmene yläkategorioiksi. Yhdistimme hoitotyöntekijöiden kokemukset kaksoisdiagnoosipotilaistayläkategoriaksi kaksoisdiagnoosipotilaan erityispiirteet. Siihensisällytettiin potilaan fyysiset, psyykkiset sekä sosiaaliset ongelmat, hoitomyöntyvyys,tyypillisen kaksoisdiagnoosipotilaan kuvaus sekä hoitotyön haasteellisuus.Kaksoisdiagnoosipotilaan kuntoa edistävät tekijät jaoteltiin psyykkisiin, fyysisiinja sosiaalisiin ryhmiin. Hoitohenkilökunnan kokemukset, siitä mitä he tarvitsevatlisää auttaakseen kaksoisdiagnoosipotilaita yhdistimme kehittämistarpeiksi.6.4 TutkimuskohdeTutkimusta varten tarvittavat lupahakemukset ja tutkimussuunnitelma lähetettiinpäihde- ja psykiatrian sairaaloiden tutkimusyksiköihin. Tutkimuksen kohderyhmämuodostui kuudesta hoitotyöntekijästä, jotka työskentelevät akuutilla huumevieroitusosastollasekä akuutilla suljetulla psykiatrisella osastolla. Osastotsijaitsevat Uudellamaalla. Kaikki haastateltavat olivat naisia ja kaikilla haastateltavillaoli psykiatrinen erikoistumiskoulutus.

27Aluksi tarkoituksenamme oli haastatella kahdeksaa hoitotyöntekijää, mutta ajanpuutteen vuoksi päädyimme, että kuusi hoitajaa oli tarpeeksi. Haastatteluitapurkaessa kävi ilmi, että meidän opinnäytetyöhömme kuusi hoitajaa oli riittävästi.Haastateltavat kertoivat samoja kokemuksia ja kokonaisuudessaan materiaalialkoi toistaa itseään.7. TUTKIMUKSEN TULOKSETTeemojen mukaan ryhmiteltyjen näkemysten sisältöä voidaan kuvailla aineistostavalituilla sitaateilla. Sitaatit ovat sanatarkkoja lainauksia alkuperäisistäteksteistä ja niillä on tarkoitus kuvata aineistosta esiin nousseita teemoja. Sitaateillavoidaan myös perustella tehtyjä tulkintoja ja valintoja. (Stakes 2004.)Käytämme tutkimuksemme tulosten yhteydessä sitaatteja alkuperäisestä haastatteluaineistosta.Ne antavat lukijalle tietoa siitä, kuinka tuloksiin on päästy jane myös parantavat tutkimuksen luotettavuutta. Käytännönläheisillä sitaateillateksti on myös usein helpommin luettavaa ja ihmistä koskettavaa.7.1. Kaksoisdiagnoosipotilaan erityispiirteet7.1.1 Kaksoisdiagnoosipotilaan psyykkiset ongelmatHaastatteluissa nousi esiin monia kaksoisdiagnoosipotilaita yhdistäviä piirteitä,sekä niihin liittyvää käyttäytymistä. Yhtenä psyykkisenä ongelmana nähtiin potilaidenhauras persoona ja mieli, sekä empatian puute. Siitä syystä heidän onerittäin hankalaa toimia ryhmässä toisten potilaiden kanssa. Haastateltujen mukaanpotilaiden kiinnostus omaa itseään ja hoitoaan kohtaan on myös puutteellista,eivätkä he myöskään välttämättä ymmärrä omaa hoidon tarvettaan.

28Tuloksista kävi ilmi, että käytökseltään kaksoisdiagnoosipotilaat ovat rajattomia,mutta myös usein tarvitsevia ja ripustautuvia. Hoitotyöntekijöiden mielestä tyypillistäkäyttäytymistä on myös kaiken vastustaminen sekä asioiden liioittelu javääristely. Haastateltujen mukaan etenkin persoonallisuushäiriöiset saattavatolla ”vedättäjiä”, mutta he ovat samalla usein myös avoimia ja vastaanottavaisia.7.1.2 Kaksoisdiagnoosipotilaiden fyysiset ongelmatTulokset osoittivat, että kaksoisdiagnoosipotilailla on myös fyysisiä sairauksia jaongelmia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen hoitotyöhön. Haastatteluista kävi ilmi,että kaksoisdiagnoosipotilaat ovat yleensä fyysisesti varsin hyvässä kunnossa,eikä heillä liioin ole somaattisia sairauksia sen enempää kuin muullakaan väestöllä.Tartuntataudit ovat kuitenkin yleisiä heidän keskuudessaan. Niistä yleisimpiäovat C-hepatiitti sekä HIV. Haastateltujen mukaan lähes jokaisella hoitoontulevalla kaksoisdiagnoosipotilaalla on C-hepatiitti, on erittäin harvinaistajos sitä ei ole. HIV sen sijaan on vielä jokseenkin harvinainen, mutta sitäkinesiintyy.No C-hepatiitti on niin, että se on harvinaisuus jos sitä ei ole.”Niin, siellä on sitten nämä infektiotaudit, jotka kuuluu ihan päivittäinlähes jokaisen potilaan kohdalla. periaatteessa näillä kaikilla ontarttuva tauti”Tulosten mukaan varsinkin nuorten naispotilaiden keskuudessa erilaiset syömishäiriötovat myös aika yleisiä. Yleisimmiksi syömishäiriöiksi osoittautuivatanorexia sekä bulimia. Joillakin hoitoon tulevista kaksoisdiagnoosipotilailla onmyös tulehtuneita pistosjälkiä ( suonensisäisten huumeiden käytöstä aiheutuneita), jotka ovat joskus päässeet niin pahoiksi, että tarvitaan kiireellistä sairaalahoitoa.

297.1.3 Kaksoisdiagnoosipotilaiden sosiaaliset ongelmatHaastatteluista kävi ilmi, että kaksoisdiagnoosipotilaat ovat usein moniongelmaisia.Sairaala tai muu hoitopaikka saattaa olla heille eräänlainen pakopaikkayhteiskunnasta. Tulokset osoittivat, että heistä moni on toimeentulotuen saaja,eli he ovat sosiaalitoimen asiakkaita. Heillä on harvoin ammatillista koulutusta japeruskoulukin on saattanut jäädä kesken. Rahoittaakseen huumeidenkäyttöä,joillakin kaksoisdiagnoosipotilailla saattaa olla myös rikostausta.Haastateltavien mukaan kaksoisdiagnoosipotilailla on usein ongelmia perhesuhteissa,ja heiltä saattaa puuttua muut läheiset ihmissuhteet. Kaveripiiri voi muodostuapelkästään toisista aineiden käyttäjistä. Kaksoisdiagnoosipotilaista monenkerrotaan olevan myös vailla vakituista asuntoa.7.1.4 Tyypillinen kaksoisdiagnoosipotilasTyypillinen kaksoisdiagnoosipotilas on haastateltujen mukaan narkomaani, jollaon skitsofrenia tai persoonallisuushäiriö. Narkomanian rinnalla voi myös esiintyäpäihteiden sekakäyttöä. Kaikki haastatellut olivat yksimielisiä siitä, että kaksoisdiagnoosipotilaatovat haastavia ja vaikeita hoidettavia. Tulokset osoittavatmyös potilaiden saattavan olla levottomia, arvaamattomia ja aggressiivisia. Hesaattavat myös olla lääkehakuisia, ja verbaalisesti vaativia.Haastateltujen mielestä kaksoisdiagnoosipotilailla ei yleensä ole otetta normaaliinarkielämään ja he saattavat retkahtaa helposti uudelleen käyttämään huumeita.Haastavimpia hoidettavia ovat haastateltujen mielestä yleensä ne potilaat,jotka ovat jo toisen sukupolven käyttäjiä.”Niin, sitte ku ajattelee että on hoitanu useamman sukupolven. Eton hoitanu vanhempia, heidän lapsiaan ja sit katsoo täällä et mitenhe hoitaa omia lapsiaan, niin siinä näkee sit kyllä tän taudin synnyn.”

307.1.5 Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitomyöntyvyysHaastateltujen antama yleiskuva kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitomyöntyvyydestäon huono. Sen nähdään kuitenkin lisääntyneen vuosien mittaan. Tuloksetosoittivat, että hoitomyöntyvyys saattaa vaihdella samalla potilaalla yhden hoitojaksonaikana hyvinkin paljon. Potilaan joutuessa vastentahtoiseen hoitoon, hoitomyöntyvyysyleensä vähenee entisestään. Haastatellut muistuttavat kuitenkin,että jokaisella potilaalla on sisimmässään halu parantua.”kun ne tulee, niin kaikkihan tulee vapaaehtoisesti että kyllähän nehaluaa sitä hoitoa, et kyl mä niinku jotenki koen et niillä kaikilla onse halu parantua, toipua. ”7.1.6 Hoitotyön haasteellisuusTulosten mukaan kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito on raskasta ja aikaa vievää.Haasteellista hoitamisesta tekee ensinnäkin se, etteivät kaikki potilaat useinkaantiedosta omaa hoidon tarvettaan, eivätkä he välttämättä sitoudu hoitoon.Jotkut haastatellut kokivat, että joskus potilaat saattavat tulla hoitoon kohottaakseenfyysistä kuntoaan, sillä hoitopaikasta saa myös ruokaa ja katon pään päälle.Potilaat saavat sairaalasta ainakin lääkkeitä parantamaan huonoa oloaan javieroitusoireitaan. Hoitajat kokivat huomaavansa yleensä varsin pian, jos potilason hoidossa vääristä syistä, ja se saattaa aiheuttaa turhautumista.Tulokset osoittivat, että kaksoisdiagnoosipotilaat saattavat asettaa hoitajille vaatimuksiahoitonsa suhteen, ja he saattavat käyttää apuna uhkailua ja kiristystä.Tulosten mukaan potilaat saattoivat arvostella hoitajia sekä jakaa heitä hyviin jahuonoihin hoitajiin. Hyvä hoitaja suostuu heidän vaatimuksiinsa ja huono kieltääkaiken. Jotkut potilaat myös huutavat, haukkuvat hoitajia ja kiroilevat paljon, jasekin voi olla hoitajien mielestä raskasta. Haastatteluista kävi ilmi, että kaksoisdiagnoosipotilassaattaa pistää koko osaston sekaisin, koska heidän käyttäytymisensävaikuttaa myös muihin potilaisiin.

31”että yritetään, mennään hoitajalta toiselle kysymään jotain erityistoivomusta,odotetaan et joku sen sit antais ja jaotellaan hoitajiahyviin ja huonoihin jos se onnistuu se splittaus, ? Että hyvä hoitajaantaa ja huono kieltää”Hoitotyöntekijöiden mielestä yhteistyö kaksoisdiagnoosipotilaiden kanssa saattaaolla ajoittain hankalaa ja potilaan ripustautuminen hoitajaansa vie hoitajanvoimia. Potilailta saattaa puuttua sosiaalinen verkosto, ja se lisää hoidon haasteellisuutta.Myös arkielämän hallinta saattaa olla heille täysin vierasta. Hoitajanaon joskus vaikea ymmärtää, kuinka vaikeaa potilaan on esimerkiksi nukkuaöisin ja valvoa päivisin.”et esimerkiks just tää nukkumisjärjestys, nukut yöllä, valvot päivällä,se on ihan kadoksissa ja sit ihan nää tämmöset että syödäänyhdessä, istutaan iltapalalle yhdessä. Se on niinku tosi vaikeeta joillakinse, että istutaan siinä pöydässä kaikki ja syödään.””sit sen huomaa tuolla ruokasalissa, kun mennään sinne syömäännoita isoja ruokia niin, ei osata ottaa sieltä sitä annosta. Saatetaanlappaa ihan täyteen, kukkuralleen jälkiruokaa lautanen. Ei mitäänmuuta””et näitten ihmisten arvomaailma on ihan erilainen kuin sun oma arvomaailma”Oman haasteensa kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon tuo myös lääkehoito. Potilaidenlääkeriippuvuus on hoitajien mukaan joskus niin voimakasta, että todellistalääkkeen tarvetta on vaikea arvioida.7.2 Kaksoisdiagnoosipotilaan kuntoa edistävät tekijätKaksoisdiagnoosipotilaan kuntoa edistävät tekijät jaoteltiin psyykkisiin, fyysisiinja sosiaalisiin ryhmiin. Psyykkistä kuntoa edistävät tekijät ovat omahoitajasuhde,keskustelut sekä hoitosopimus. Sosiaalista kuntoa edistävät tekijät ovat yhteisöllisyys,arjen säännöllisyys ja ryhmähoito. Potilaan fyysistä kuntoa edistävättekijät ovat lääkehoito, fysioakustinen tuoli, kaurapussit ja akupunktio. Haastateltavatolivat yhtä mieltä siitä, että tällaista työtä tehdään omana itsenään jaomalla persoonallaan. Oman persoonallisuuden säilyttäminen koettiin erittäintärkeänä.

327.2.1 Psyykkistä kuntoa edistävät tekijätKognitiivinen terapia nousi esille haastatteluissa auttamismenetelmänä. Sitäperusteltiin hyväksi auttamismenetelmäksi, koska kognitiiviset terapiaryhmätesimerkiksi auttavat potilasta käsittelemään päihderiippuvuutta.ne kongnitiiviset ryhmät niitä tehtäviä jossa on tarkotus tiedostaa sitämikä saa kayttämään päihteitä, lyhyesti sanottunaTuloksista kävi ilmi, että omahoitajasuhde koetaan auttamismenetelmäksi. Sentärkeyttä perusteltiin useasta näkökulmasta, koska omahoitajasuhteeseenhaastatteluiden perusteella kuuluu keskustelut, potilaan asioiden hoitaminen,esimerkiksi jatkohoitopaikasta huolehtiminen ja näiden kautta turvallisuudentunteen luominen potilaalle. Kokonaisuudessaan monentyyppiset keskustelutnousivat esille haastatteluissa. Keskusteluja käytiin ryhmissä muiden potilaidenkanssa tai omahoidettavan kanssa kahdestaan. Hoitoneuvottelut ovat myöskeskusteluja, jossa on paikalla potilas, psykiatri, sosiaalityöntekijä, omahoitajaja tilanteen mukaan läsnä myös potilaan omaiset tai jatkohoitopaikan henkilökuntaa.sitte tää yksilöhoitosuhde, et se on kans hirveen tärkee et sit potilaallaon se yks ihminen, jonka kanssa se voi sit keskustella semmosistaasioista mitä se ei voi ryhmässä puhua ja johon se voi luottaa.Että toi ihminen on niinku häntä varten ja hoitaa hänen asiat etse on niinku äärimmäisen tärkeetä että näillähän on hirveen paljonsitä kokemusta et ei oo pystyny luottamaan ja on joutunut petetyksi.henkilökohtainen hoitaja, joka on niinku läheinen, uskottu ja auttaakaikissa arkipäivään liittyvissä asioissa. Mut silti pitäis pyrkii luomaanniinku semmosta hoitosuhdekontaktia, että olis selkeestiolemassa niinku sovitut keskustelut. Mut samalla se hoitaja on niinkuvastuullinen henkilö siitä potilaan kokonaishoidosta, suunnitteleejatkohoidot ja verkostopalaverit ja tällaset.Tulokset osoittivat, että joidenkin potilaiden kohdalla on järkevintä laatia potilaankanssa yhteiset pelisäännöt ja rajata hoito mahdollisimman selvästi. Tätä auttamismenetelmääkutsuttiin hoitosopimukseksi. Potilaan rajaamisen tarvittaessa

33myös muilta osin koettiin vievän hoitoa eteenpäin. Potilaiden tapaamisoikeuksiasaatettiin rajoittaa esimerkiksi tilanteissa, joissa potilas ei pysty hallitsemaanomaisten kohtaamisesta syntyviä tunteita.me joudutaankin aika selkeesti strukturoimaankin se hoito nii ettätehdään niin sanottuja hoitosopimuksia että et hoito kestää niin janiin pitkään ja sen hoidon aikana voi toimia sitten näiden ja näidenpelisääntöjen mukaan… Et kyl aina niinku aina myös kaksoisdiagnoosipotilaidenkohdalla nii pitäis olla hyvin kristallin kirkas se hoidonfokus.Tulokset osoittivat, että kaksoisdiagnoosipotilaat ovat usein eläneet elämäänsäilman minkäänlaisia rajoja. Hoitajat kokivat, että heidän tehtävänään on asettaanämä rajat heille ja autettava heitä asettumaan niihin. Se vaatii hoitajalta pitkäjänteisyyttäja pitkää pinnaa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Rajaamisella koettiinannettavan potilaalle rakkautta ja ennen kaikkea turvallisuutta. Hoitajat kokivat,että on hyvä olla tietyllä tavalla tiukka, mutta lempeä.”nykyään ei ole olemassa enää sellaista maailmaa joka antais rajoja,jos ei ihmisellä itsellään ole rajoja.””No mä luulen et mulla on sellasia vahvuuksia, että mulla on sellainenpotilasta kunnioittava, hyväksyvä asenne.””Ja sit toisaalta mulla on niinku rohkeutta olla tiukka, mutta pyrinolemaan samalla lämmin.”7.2.2 Sosiaalista kuntoa edistävät tekijätTulosten mukaan yhteisöllisyys koettiin yhtenä auttamismenetelmänä. Yhteisöllisyystuli esille esimerkiksi sillä tavalla, että myös potilaat omassa hoitoyhteisössäänovat osana hoitoa. Osaltaan myös hoitoympäristö koettiin tärkeäksiauttamismenetelmäksi. Toisaalta taas yhteisöllisyys tuli esille siten, että kaikillepotilaille ei voitu nimetä yhtä omahoitajaa tai omahoitajaparia vaan heille nimettiinkoko hoitohenkilökunta yhteisönä omahoitajaksi.

34Meillä on tämmönen yhteisöhoidollinen lähestymistapa, mikä onniinku tää ympäristö ja sitte se vuorovaikutusniinku hankala hoitoinen potilas niin ei perustelluista syistä halutanimetä omahoitajaa ja toisin sanoen se omahoitaja joutuu niin tulilinjallesiinä et hoidetaan hoitoyhtesönäTulokset osoittivat, että liikunta- ja ulkoiluryhmiä pidettiin tarpeellisina auttamismenetelminäniiden tuoman toiminnan ja säännöllisen päivärytmin takia. Hoitajatkokivat, että potilailta on kadonnut normaali päivärytmi ja arjen säännöllisyys.ja muut ryhmät on hirveen tärkeitä toiminnolliset, liikunnalliset ryhmätja se ulkoiluryhmä on hyvin tärkeä vaikka sitä kritisoidaan niinkauheesti. Se jotenkin tuo semmoista normaalin elämän tuntua…7.2.3 Fyysistä kuntoa edistävät tekijätTutkimuksesta kävi ilmi, että lääkehoito esiintyi useimmiten ensimmäisenä auttamismuotona.Sitä eivät kuitenkaan kaikki haastateltavat pitäneet niin merkittävänäpotilaan kokonaisvaltaisen hoidon osana.Sit on tietysti lääkehoito, usein niinku merkittävä tuki siinä muunhoidon ohessa.Haastateltavat nostivat esiin myös luonnollisempia auttamismenetelmiä kutenfysioakustisen tuolin, joka perustuu äänivärähtelyyn. Tuoliin on asennettu kaiuttimia,jotka tuottavat siniääntä. Tuolin kerrotaan esimerkiksi voimistavan lymfakiertoaja helpottavan kiputiloja. Tuolihoidon ohella mainittiin myös akupunktio jakaurapussit, josta potilaat hakivat turvaa, huolenpitoa ja lämpöä.että sit meillä on tää tuolihoito, fysioakustinen tuoli, et sehän on tosihyvä, se on ihan ehdoton tällä osastolla, et se vähentää sitä lääkkeentarvetta ja rentouttaa ja akupunktio myös että näitä tämmösiäkeinoja, kaurapusseja mitä me sit lämmitellään, ja se on niinku jännä,kumminki kaurapussi et jotkut kiintyy niihinki et se on niinku seet saa sitä hoivaa mitä vaille on jääny, et monet on jääny ihan alustasaakka, et se on ihan mieletön se tarve sitten

357.3 Kehittämistarpeet7.3.1 Tieto ja yhteistyöTutkimus osoitti, että haastateltavat kokivat tarvitsevansa asiantuntijoilta lisäätietoa kaksoisdiagnoosipotilaista ja yleensä kaksoisdiagnoosista. He kokivatmyös, etteivät olleet saaneet koulutuksen aikana tietoa kaksoisdiagnoosista,joten lisä koulutusta kaivattiin aiheesta. Tutkimuksesta kävi myös ilmi hoitajienkokemus, etteivät esimerkiksi psykiatrisella puolella työskentelevät hallitse riittävänhyvin päihdehoitotyötä ja toisin päin. Psykiatrisella puolelle työskenteleväthoitotyöntekijät kokivat tarvitsevansa lisää teoriatietoa päihdehoitotyöstä. Haastatteluistanousi myös esille se, että lisää tietoa kaivataan esimerkiksi psykiatrisenpuolen diagnostiikasta, lääkkeistä ja niiden käytöstä huumevieroituksenaikana. Päihdepuolen hoitotyöntekijät kokivat tarvitsevansa lisää teoriatietoapäihdehoitotyöstä ja toivoivat jotain materiaalia aiheesta osastolle luettavaksi.Myös moniammatillinen yhteistyö päihde- ja psykiatrisen puolen kanssa koettiintarpeelliseksi. Esille tuli myös yhteistyö sosiaali- ja terveyspuolen kanssa.Yleensäkin tiimiytyminen koettiin hyväksi avuksi kaksoisdiagnoosipotilaita hoidettaessa.7.3.2 Työyhteisö ja työnohjausTutkimuksesta nousi esille, että työyhteisön toimivuus on erittäin tärkeä asia jasen koettiin olevan osaltaan myös tae hoidon onnistumisen suhteen. Työntekijätkokivat oman jaksamisensa tärkeäksi hoitaessaan vaikeahoitoisia potilaita.Toimivan työyhteisön tulee olla avoin, toisiaan tukeva ja neuvoja antava. Näinsen koetaan myös auttavan kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidossa. Siinä kuitenkinnähtiin kehitettävää ja kehitysehdotuksina mainittakoon mm. hoitajien ”tuuletustunnit”, joissa pääsisi puhumaan työssä kohdanneista asioista jotka ovatjääneet askarruttamaan. Muutenkin haastatteluista kävi ilmi avoimen keskustelunja työtilanteiden purkamisen tarve. Siihen koettiin parhaiten sopivan työnohjaussekä ryhmässä että yksilönä. Koettiin, että työyhteisöllä tulisi olla hyvä

36ryhmätyönohjaus, jossa voitaisiin työryhmänä käsitellä vaikeimpia potilastapauksia.Yksilötyönohjaajan koettiin olevan arvokas apu ja tuki rankkaa hoitotyötätekeville hoitajille. Hoitajien kokemus oli ristiriitainen työnohjauksin määrän suhteen.Osa hoitajista koki, ettei sille oltu varattu riittävästi aikaa, mutta osa koki,että työnohjausta on riittävästi. Sitä pidettiin kuitenkin päihde- ja psykiatrisessahoitotyössä jaksamisen edellytyksenä. Haastateltavat kokivat myös, että kehittämisiltapäivistävoisi olla apua kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidossa, toivottavaaolisi, että niissä pääsisi vapaasti keskustelemaan työtilanteista. Haastateltavatottivat myös työkavereihin tutustumisen esille, koska sen koettiin lisäävänluottamusta työtilanteissa.”meijän täytyy tällä osastolla tehä hirveesti töitä ja on tehty ja justtää yhteistyö ja työnohjaus et näistä asioista puhutaan ja on ne yhteisetlinjat olis””Työnohjaus just on niinku tärkee, et me voitiin kaikki työnohjauksessaniinku jotenki purkaa sitä omaa niinku raivoamme ja niinkutodeta se oma raivomme että me ollaan niin raivoissamme.”7.3.3 ResurssitTutkimuksesta nousi myös esille hoitotyönresurssit. Koettiin, että hoitohenkilökuntaatulisi olla riittävästi hoidettaessa kaksoisdiagnoosipotilaita. Hoitajat kokivat,että päihteidenkäyttäjien määrä on vuosien mittaan lisääntynyt ja vaikkatyönkuva muuttuu ja potilaat muuttuvat, niin hoitomenetelmät pysyvät samoina.Uudellamaalla työskentelevät hoitajat kokivat haastavaksi sen, ettei muualtatulevien potilaiden verkostoja saada mukaan hoitoon pitkien etäisyyksien takia.He kokivat myös, että työskentely Uudellamaalla on vaativampaa, ja se tulisiottaa resursseissa huomioon sekä potilaiden että hoitajien turvallisuuden takaamiseksi.Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että hoitajat kokivat Helsingin seudullaolevan vähän jatkohoitopaikkoja kaksoisdiagnoosipotilaille.meillä ei ole adekvaatteja jatkohoitopaikkoja. Et kyl sen ikävä kylläjo siinä vaiheessa kun potilaat lähtee osastolta ja tiedetään et semenee Pursimiehenkatu 10 niin se ei millään tavalla oo tukea antavaympäristö ei päihde- eikä myöskään psykiatrisille potilaille

378. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET8.1 Tutkimustulosten pohdintaa ja johtopäätöksetTulosten perusteella kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitaminen on haaste kokohoitohenkilökunnalle. Hoitohenkilökunnan hoidettavaksi tulee kaksi eri sairautta,joten molempien sairauksien tunteminen helpottaa hoitotyötä ja se myös auttaahoitajaa ymmärtämään potilaan käyttäytymistä. Kaksoisdiagnoosipotilaan vastustushoitosuhteeseen koettiin myös haasteelliseksi. Tyypillistä käytöstä onkokonaisvaltaisen sekasorron aiheuttaminen osastolla, myös muiden potilaidensekä henkilökunnan keskuudessa. Hoitajat eivät kuitenkaan kokeneet potilaitaesimerkiksi pelkästään valehtelijoiksi, vaan he kokivat, että potilas on myösavoin ja vastaanottava.Vastustus näkyy hoitosuhteessa monella tavalla. Vastustus tapahtuu minän tasollaja sen vuoksi ei saa moittia siitä potilasta. Tyypillistä vastustamista on potilaanmyöhästyminen ennalta sovituista tapaamisista, sovitun lähtemisen peruminenjne. Torjuminen tulee syvemmältä minän kerroksista kuin vastustus, jokaon terve puolustusmekanismi. Torjuntaa voivat olla esimerkiksi epärealistisettulevaisuudensuunnitelmat, joissa potilas ei ota huomioon omaa psyykkistä sairautta(Punkanen 2001, 55).Hoitajat mainitsivat, että tartuntataudeista C-hepatiitti oli hyvin yleinen potilaidenkeskuudessa. Hoitajat eivät kuitenkaan kokeneet tartunnan saanutta potilastasen haasteellisemmaksi hoitaa, vaikka tartuntariski on olemassa. C-hepatiittitartunnan koettiin olevan niin yleinen, ettei se tuonut mitään erityispiirteitä kaksoisdiagnoosipotilaanhoitoon.Kaksoisdiagnoosipotilaiden sosiaalisia ongelmia ovat haastateltujen mukaanmuun muassa asunnottomuus, läheisten ihmissuhteiden puute, alhainen koulutustasosekä rikollisuus. Haastatteluista nousseet tulokset ovat samansuuntaisia,kuin mitä Riitta Flinck (2000) on saanut tutkielmassaan Kuvaus kaksoisdiagnoosipotilaistaja huumeiden käytöstä osastohoidon aikana.

38Kaksoisdiagnoosipotilaan sosiaaliset ongelmat lisäsivät hoitajien työtä merkittävästi.Asunnottomuus ja jatkohoitopaikkojen niukkuus olivat seikkoja, jotka vaikeuttivatkaksoisdiagnoosipotilaan hoitotyötä. Haastatellut peräänkuuluttivathyviä jatkohoitopaikkoja, joihin potilas siirtyy akuuttihoidon jälkeen. Etenkinpääkaupunkiseudulla hyville jatkohoitopaikoille tuntuu olevan enemmän tarvettakuin on tarjontaa.Kaksoisdiagnoosipotilaan hoidon kuvattiin tuovan lisää haasteita hoitotyöhön.Kaksoisdiagnoosipotilaan erityispiirteet ja moniongelmaisuus herätti hoitajienkeskuudessa monenlaisia tunteita. Hoitajat kokivat kaksoisdiagnoosipotilaanhoitotyön vaikeaksi, toisinaan haastatteluista kuvastui myös toivottomuus esimerkiksipotilaiden tullessa osastolle huilaamaan ja syömään hyvin.Tuloksista kävi ilmi, että hoitajan vahvuuksina pidetään kykyä ymmärtää potilastaja nähdä niin sanotusti ihminen sairauden takana. Omaa henkistä ja fyysistähyvinvointia pidettiin myös arvossa. Toisaalta hyväksyttiin myös ajatus, että hoitajakinvoi väsyä, koska työ koettiin raskaaksi ja hoitajan keinot auttaa rajallisiksi.Hoitajat nostivat esille, että työssä täytyy tarkkailla omaa jaksamistaan jaottaa rohkeasti lomaa jos voimat ehtyvät.Hoitosuhteen luominen ja ylläpitäminen vaatii sairaanhoitajalta muun muassapotilaan kunnioittamista erillisenä, autonomisena yksilönä, halua ja kiinnostustatutustua potilaaseen, kykyä olla aktiivinen ja rakentava vuorovaikutussuhteessavieraan ihmisen kanssa, kykyä tehdä yhteistyötä ja herättää potilaassa luottamustaammattitaitoonsa ja auttamishaluunsa. Sairaanhoitajan ammattitaitoontulisi sisältyä kyky suhtautua empaattisesti, myötätuntoisesti, kaikenikäisiin, erielämänvaiheissa ja tilanteissa oleviin ihmisiin. (Havio ym. 1995, 63.)Akuuteilla päihde- ja psykiatrisilla osastoilla on monenlaisia auttamismenetelmiäpotilaiden hoitoon. Joillakin auttamismenetelmillä, kuten potilaan rajaamisella,hoitosopimuksilla sekä omahoitajasuhteella pyritään antamaan potilaille tunneturvallisuudesta. Toiset auttamismenetelmät, kuten esimerkiksi erilaiset ryhmättuovat potilaille toimintaa ja auttavat säännöllisen päivärytmin muodostumisessa.Lääkehoito korostui molemmilla osastoilla, mutta psykiatrisella osastolla

39koettiin lääkehoito tärkeäksi osaksi hoitoa, kun taas päihdepuolella koettiin lääkehoidonolevan välttämätön osa sitä korostamatta. Auttamismenetelmiä ainoastaankaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon ei ollut, vaan hoidossa sovellettiinyksilön tarpeiden mukaan osastoilla käytössä olevia auttamismenetelmiä. Näitäovat muun muassa erilaiset keskustelut, joita voidaan soveltaa potilaiden tarpeidenmukaisesti.Tulokset osoittivat, että työyhteisön merkitys kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidossaon tärkeää. Kaksoisdiagnoosipotilaiden koettiin tuovan hoitajille haasteitamyös siksi, että potilaat saattavat aiheuttaa konflikteja ja erimielisyyksiä myöstyöyhteisön sisällä. Siitä syystä on tärkeää, että työyhteisössä olisi yhteiset linjatjoiden mukaan kaikki työntekijät toimivat. Yhteiset linjat antavat hoitajille myösvarmuutta omassa työssään, ja he tietävät miten toimitaan jos potilaat yrittävätvedättää. Punkasen (2001) mukaan pyrkimyksenä kuuluisi olla, että jokaisellapotilaan hoitoon osallistuvalla olisi samansuuntaiset tavoitteet ja ongelmanratkaisumallit.Tällöin työyhteisöllä on yhteinen pohja työskentelylle. Psykiatristenpotilaiden kohdalla korostuu yhteisten hoitolinjojen merkitys. Esimerkiksi rajatilahäiriöisilläpotilailla on sairauteensa liittyen tapana splitata henkilökuntaa eliyrittää jakaa henkilökunta sekä ajattelun että tekojen tasolla kahteen ryhmään.Täten työryhmätyöskentely hajoaa, mikä vaikuttaa koko osaston potilaisiin.Usein tunteet ovat hoitajille viestejä siitä, mitä potilaan sisäisessä maailmassatapahtuu. Vuorovaikutussuhteessa potilaat kertaavat, elävät uudelleen tunteita,jotka itse asiassa on eletty jo kauan aikaa sitten suhteessa johonkin muuhunihmiseen. Tämän kaltaisia tunteita kutsutaan transferssitunteiksi. Transferssitunteitaei yleensä kannata lähteä tulkitsemaan potilaan kanssa ellei vahva negatiivinentransferssi uhkaa katkaista hoitosuhteen. Potilaan tunteensiirrot hoitajaanherättävät hoitajassa vastaavasti omia tunteita. Näitä tunteita kutsutaanvastatransfersseiksi, sillä ne ovat hoitajalle usein tiedostamattomia tunteita. Reflektionja työnohjauksen avulla hoitaja voi päästä selville monista hoitosuhdettavaarantavista reagointitavoistaan ja näin auttaa asiakasta eheytymään. (Iija,Almgvist ja Kiviharju-Rissanen 1996, 225.) Kaksoisdiagnoosipotilaan häiriökäyttäytyminenosastolla herättää hoitohenkilökunnassa usein ristiriitaisia tunteita.

40Työyhteisön merkitys nousi haastatteluissa esille kehittämistarpeiden yhteydessä.Toimivan työyhteisön ominaisuuksiin lukeutuivat muun muassa avoimuus jatukea antava ilmapiiri. Tuloksista kävi ilmi, että toimivan työyhteisön rakentumistaedesauttavat muun muassa työpaikan ulkopuolella tapahtuvat illanvietot joissaoppii tuntemaan työtovereita.Hoitohenkilökunnan hyvinvointi on myös potilaiden edun mukaista. Hoitajat tekevätihmisläheistä työtä ja pitkissä hoitosuhteissa potilaat saattavat tulla ”läheisiksi”ja heidän ongelmansa saattavat koskettaa niin syvältä, että hoitajalla ontarvetta saada puhua niistä asioista ja omista tunteistaan ulkopuolisen henkilönkanssa. Paras henkilö tähän koettiin olevan ulkopuolinen työnohjaaja, jolla onsiihen vaadittava koulutus. Vaikeissa potilastapauksissa apua saadaan ryhmätyönohjauksesta,jossa ulkopuolisen ohjaamana pyritään yhdessä löytämäänratkaisuja potilaan auttamiseksi. Esille nousi, että vaativaa hoitotyötä tekevillähoitajilla olisi kuitenkin jokaisella oltava mahdollisuus myös omaan henkilökohtaiseentyönohjaukseen. Siellä on mahdollista puhua myös sellaisista asioista,joita ei välttämättä halua koko työryhmän edessä tuoda julki.Tutkimukset ( Pirkola ja Wahlbeck 2004 , Inkinen ym.2000 ) osoittavat sen, ettäpäihdeongelmaiset ja sen myötä myös kaksoisdiagnoosipotilaiden määrä onnousussa. Haastateltavat toivat myös esille sen, että kaksoisdiagnoosipotilaidenmäärä on kasvussa. Hoitotyön ajateltiin tulleen haasteellisemmaksi ajan kuluessauusine ongelmineen esimerkiksi lisääntyneen huumeiden käytön vuoksi.Haastateltavat, joilla on pitkä työkokemus, kokivat, ettei kaksoisdiagnoosista oletiedetty vielä heidän opiskellessaan. Siitä syystä heillä ei ole ammatillisen koulutuksenaikana saatua tietoa kaksoisdiagnoosista. Toisaalta pitkästä työkokemuksestakoettiin olevan apua moniongelmaisia potilaita hoitaessa.Pirkola ja Wahlbeck (15-16/2004, 1673) toteavat, että kaksoisdiagnoosin saaneidenpotilasryhmän osuuden kasvu vaatii palvelujärjestelmän kehittämistävoimavaroja lisäämällä sekä kehittämällä osaamista ja hoidon organisointia.Vaikeahoitoisen potilasryhmän palvelutarpeisiin vastaaminen saattaa vaatiamonenlaista panostamista, esimerkiksi erityisosaamista tarjoavien hoitopaikkojenkehittämistä. Myös Inkinen ym. (2000, 201) painottaa, että päihteitä käyttä-

41vän ihmisen kokonaisvaltainen hoito edellyttää tiivistä yhteistyötä ja työnjaonselkiyttämistä perusterveydenhuollon, psykiatrisen erikoissairaanhoidon japäihdehuollon erityispalvelujen välillä.Sekä päihde- että psykiatrisella puolella hoitajat kokivat tarvitsevansa lisätietoatoistensa erikoisalasta, esimerkiksi päihdepuolella koettiin tarvittavan enemmäntietoa psykiatrisesta diagnostiikasta. Tästä kuvastui kuinka kaukana päihde- japsykiatriset erikoisalat ovat vielä toisistaan. Lisäämällä teoriaopetuksen määrääammattikoulutuksessa ja suosimalla päihde- ja psykiatrian harjoittelupaikkoja,voidaan antaa tulevaisuuden hoitotyöntekijöille valmiuksia kohdata kaksoisdiagnoosipotilaita.8.2 JatkotutkimusehdotuksetOlemme tutkineet opinnäytetyössämme hoitohenkilökunnan kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaistaja heidän hoidostaan. Mielestämme olisi erittäin hyvä,jos tulevaisuudessa tutkittaisiin enemmän tätä samaa asiaa potilasnäkökulmasta.Olisi kiinnostavaa tietää, millaisena he kokevat saamansa hoidon ja millaisiaongelmia ja mahdollisia puutteita he kokevat hoidossa olevan. Kiinnostavaa olisimyös tietää, kokevatko he samat auttamismenetelmät yhtä hyviksi ja tarpeellisiksikuin mitä hoitajatkin ja olisiko heillä mahdollisesti kehitysehdotuksia myösauttamismenetelmien parantamiseksi. Olisi mielenkiintoista selvittää myös, semillaisena kaksoisdiagnoosipotilaat kokevat yhteisöllisyyden. Haastattelujenperusteella yhteisöllisyys nousi yhdeksi auttamismenetelmäksi tutkimuksessamme.Tarpeellista olisi myös selvittää, miksi kaksoisdiagnoosipotilaiden on vaikeapäästä jatkohoitopaikkoihin ja mitkä tekijät vaikuttavat hoidon epäonnistumiseen.Voitaisiin myös tutkia millaista hoitoa kaksoisdiagnoosipotilaat saavatpäihde- tai psykiatrian jatkohoitopaikoissa, ja kummassa niissä hoito on mahdollisestionnistuneempaa, vai onko hoidon kuntouttavuudessa eroja lainkaan?

42Päihde- ja psykiatrinen hoitotyö kaipaa lähentämistä toisiinsa. Tulevia opinnäytetöitäajatellen, tätä lähentämistä voisi edesauttaa jonkinlainen projektityyppinentyö, jossa saataisiin nämä kaksi hoitoalaa konkreettisesti näkemään toistensatyön sisälle. Voitaisiin esimerkiksi selvittää, olisiko mahdollista järjestääeräänlaiset ”työnvaihtoviikot”, jossa molempien alojen työntekijät vaihtaisivatkeskenään paikkoja. Tällaisen kokeilun kautta hoitotyöntekijöille voisi tarjoutuamahdollisuus tutustua toisen alan käytännön työhön, ja sen kautta kehittääoman yksikkönsä työtapoja.8.3 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyysSyrjälä, L., Ahonen, S., Syrjäläinen, E. & Saari, S. (1994 , 152) asettavat laadulliselletutkimukselle muun muassa seuraavia ehtoja: kootun aineiston ja tehtyjenjohtopäätösten on vastattava tutkittavan ajatuksia ja niiden tulee olla aitoja sekäliittyä tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin.Laadullisessa tutkimuksessa pääasiallisin luotettavuuden kriteeri on tutkija itseja näin ollen luotettavuuden arviointi koskee koko tutkimusprosessia ( Eskola &Suoranta 1998, 211). Olemme pyrkineet koko opinnäytetyöprosessin ajan noudattamaanmeille annettuja ohjeita sekä yleisiä säännöksiä, joita ovat muunmuassa vaitiolovelvollisuuden noudattaminen koskien haastattelumateriaaliasekä oikeaoppinen menettely tutkimuslupahakemusten suhteen. Käytimmemyös aktiivisesti hyväksemme meille tarjottua opinnäytetyön ohjausta.Tutkimukseemme osallistuneiden haastateltavien määrä oli suhteellisen pieni,joten ei voida puhua tutkimuksen yleistettävyydestä. Kuitenkin olemme pyrkineettutkimuksellamme lisäämään tutkittavan ilmiön tunnettavuutta sekä nostamaanesille omaa ammattikuntaamme koskettavia näkemyksiä ilmiöstä. Voimmekatsoa, että tutkimuksemme on totuudenmukainen siltä osin, että olemmepyrkineet löytämään tutkittavien näkökulmia tutkittavasta ilmiöstä. Kuitenkin onotettava huomioon, että haastateltavat olivat meille ennestään tuttuja henkilöitä,mikä saattoi vaikuttaa jollain tavalla heidän haastattelutilanteissa antamiin vastauksiin.

43Laadullisen tutkimuksen perusvaatimus on, että tutkijalla on riittävästi aikaatehdä tutkimus (Tuomi & Sarajärvi 2002, 139 ). Opinnäytetyö prosessimme alkoijo 2004 syksyllä ja tutkimuksemme valmistui syksyllä 2005. Koemme, että aikaaon ollut riittävästi. Tutkimuksen tekoa on helpottanut myös se, ettei meistäkummallakaan ole ollut enää muita opintokokonaisuuksia suorittamatta kevään2005 jälkeen.Syrjälä ym. (1994, 129) kuvailee validiteetin merkitystä kvalitatiivisessa tutkimuksessasiten, että se merkitsee aineiston kannalta ensinnäkin aitoutta: aineistoon aitoa, kun tutkimushenkilöt puhuvat tai muuten ilmaisevat itseään samastaasiasta kuin tutkija oletti. Toiseksi aineiston on oltava relevanttia ongelmanasettelun taustalla olevien teoreettisten käsitteiden suhteen. Mielestämmetutkimuksen validiteetti on aineiston osalta aito, koska teemahaastatteluaineistoantoi suoraa informaatiota tutkimustehtäviemme kannalta, sekä myös tietoa,joka on läheisessä kosketuksessa tutkimaamme ilmiöön. Olemme käyttäneettulosten tarkastelussa myös sitaatteja eli suoria lainauksia alkuperäisestä aineistosta.Se parantaa myös tutkimuksen luotettavuutta.Teimme opinnäytetyömme kahden eri sairaalan käyttöön. Luovutamme sen niilleosastoille, joilla suoritimme käytännön harjoittelujakson. Haastatellut hoitotyöntekijättyöskentelevät näillä osastoilla, joten mielestämme on erittäin tärkeää,ettei heidän henkilöllisyytensä tule esille tutkimuksessamme, eikä esimerkiksikäytetyistä sitaateista voi päätellä haastattelun antajaa.Osallistuminen haastatteluun oli täysin haastateltujen omaan vapaaehtoisuuteenperustuvaa. Olimme olleet yhteydessä osastonhoitajien kanssa, jotka kysyiväthoitotyöntekijöiltä suostumuksen haastatteluun. Varmistimme asian vieläkirjallisella suostumuksella, jonka haastateltavat allekirjoittivat ennen haastattelunalkua (liite 2). Käsittelimme tutkimusaineistoa erittäin luottamuksellisestieikä tutkittavien vastaukset tulleet missään vaiheessa ulkopuolisten tietoon.Olemme hävittäneet asianmukaisesti kaikki haastattelukasetit sekä myös muunmateriaalin, jossa esiintyy henkilötietoja. Pidämme erittäin tärkeänä, että tutkimukseenosallistuneet henkilöt voivat tutustua valmiiseen tutkimukseen.

448.4 Opinnäytetyön prosessi ja ammatillinen kasvuOpinnäytetyömme idea lähti liikkeelle syksyllä 2004, kun suoritimme työ, työyhteisötja johtajuus käytännön harjoittelujakson akuutissa huumevieroitusyksikössä,sekä akuutilla psykiatrisella osastolla. Harjoittelujaksolla kiinnitimme erityisenpaljon huomiota työyhteisöön ja sen toimivuuteen, sekä esimiehen merkitykseentyöyhteisössä. Harjoittelun aikana kohtasimme muutamia kaksoisdiagnoosipotilaita,ja yllätyimme huomatessamme, että heidän hoidossaan olisi vieläpaljon parantamisen varaa. Olimme yhtä mieltä siitä, että tätä aihetta olisi mielenkiintoinentutkia ja tutkimuskysymyksetkin muotoutuivat juuri sen perusteella,minkä koimme mielenkiintoiseksi selvittää.Teoriatietoa etsiessämme saimme pian huomata, että kaksoisdiagnoosi onedelleen melko vieras käsite hoitotyössä. Siitä oli olemassa erilaisia määritelmiä,mutta päädyimme HUS:n käyttämään määritelmään, koska koimme senselkeimmäksi, sekä omia kokemuksiamme lähinnä vastaavaksi määritelmäksi.Miten akuuteilla päihde- ja psykiatrisilla osastoilla hoidetaan kaksoisdiagnoosipotilaita?Kaksoisdiagnoosipotilas poikkeaa perinteisestä huumevieroituksenja psykiatrisen osaston potilaasta monin tavoin. Kaksoisdiagnoosipotilaassayhdistyvät päihderiippuvuus sekä mielenterveydelliset ongelmat, mutta hoitopaikoillaei ole riittävästi valmiuksia hoitaa kuin oman erikoisalansa sairautta.Huumevieroituksessa hoidetaan ainoastaan akuutti kahden viikon vieroitus vaiheja lähetetään potilas jatkohoitoon jos hän on siihen suostuvainen. Akuutillapsykiatrisella osastolla autetaan potilas psykoosin tai muun hoitoon joutumisenyli ja varmistetaan hoidon jatkuvuus jos siihen on tarvetta.Tutkimuksen tekemisen prosessi ei ollut mielestämme ongelmatonta. Koimmealustavan teoreettisen viitekehyksen kokoamisen haasteelliseksi ja osittain hankalaksi.Löysimme kaksoisdiagnoosiin liittyviä aikaisempia tutkimuksia odotettuavähemmän. Aihetta käsiteltiin pääasiassa hyvien hoitopaikkojen puuttumisenvalossa. Haastatteluista saimme kuitenkin vahvistusta sille, että hyviä jatkohoitopaikkojaon todellakin liian vähän, etenkin pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksenedetessä saimme kokea useita vastoinkäymisiä, jotka välillä kiristivät myös keskinäisiäsuhteitamme, huumorilla selvisimme kuitenkin suuristakin tappioista.

45Onneksi opimme antamaan asioille niiden oikean painoarvon, sekä tajuamaanettä opinnäytetyö ei voi olla koko elämä. Itsehillintäkin on lisääntynyt paljon tämänprosessin aikana. Alustavasti suunnitellussa aikataulussa ei ollut mahdollistapysyä, vaan jouduimme lykkäämään valmistumista, mikä tietenkin harmittikovasti molempia. Kaiken kaikkiaan opinnäytetyön tekeminen on ollut hyvinopettavainen prosessi, joka on opettanut meille paljon tutkimastamme aiheesta,kaksoisdiagnoosista. Olemme oppineet myös toisiltamme paljon.

46LÄHTEETAaltola, J. (toim.) & Valli, R. 2001. Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Näkökulmiaaloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin.Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.Alasuutari, P. 1993. Laadullinen tutkimus. 3.uudistettu painos. Jyväskylä:Gummerus Kirjapaino Oy.Dahl, P. & Hirschovits, T. 2002. Tästä on kyse – tietoa päihteistä. 4.uudistettupainos. Helsinki: Hakapaino Oy.Dual diagnosis: developing the skill base 2002. Mental Health Practice. Huhtikuu,Vol 5, No 7, 16-18.Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Jyväskylä:Gummerus Kirjapaino Oy.Flinck, R. 2000. Kuvaus kaksoisdiagnoosipotilaista ja huumeiden käytöstä osastohoidonaikana. Pro Gradu, Hoitotieteen laitos. Tampereen yliopisto.Havio, M., Mattila, R., Sinnemäki, T. ja Syysmeri, L. 1995. Päihteenkäyttäjä hoitotyönhaasteena. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2000. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoriaja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.Iija, A, Almqvist, S ja Kiviharju-Rissanen, U. 1996. Mielenterveystyönperusteethoitotyössä. Tampere: Tammer-Paino Oy.Inkinen, M., Partanen, A. & Sutinen, T. 2000. Päihdehoitotyö. Tampere: Tammer-PainoOy.Inkinen, M. 1/2004. Päihdesairaanhoitajan monipuolinen työ. Ytimessä muutostaedistävä vuorovaikutus. Sairaanhoitaja, vol 77, 7-9.Kyngäs, H. & Vanhanen, L. 1999. Sisällön analyysi. Hoitotiede 1. Vol.11.3-11.Kähkönen, S., Karila, I. & Holmberg, N. 2001. Kognitiivinen psykoterapia.Latvala, E., Visuri, T. & Janhonen, S. 1996. Psykiatrinen hoitotyö. 2.painos. Juva:WSOY.Lepola, U., Koponen, H., Leinonen, E., Joukamaa, M., Isohanni, M. & Hakola,P. 2002. Psykiatria. 1.painos.Porvoo: WS Bookwell Oy.

47Lindström, U. 1988. Psykiatrisen hoito-opin perusteet. Sairaanhoitajien koulutussäätiö1988. Karisto Oy:n kirjapaino.Pirkola, S. & Wahlbeck, K. 15-16/2004. Huumausaineisiin liittyvien ja samanaikaistenmuiden mielenterveyshäiriöiden takia toteutuneet sairaalahoidot1987-2002. Suomen Lääkärilehti, 1673.Punkanen, T. 2001. Mielenterveystyö ammattina. Tampere: Tammer-Paino OyRiihiranta, L. 1999. Manian vuoristoradassa. Terve elämä Vol. 5/1999.Saarelainen, R., Stengård, E. & Vuori-Kemilä, A. 2000/2003. Mielenterveys- japäihdetyö: yhteistyötä ja kumppanuutta. 3. painos. Porvoo: WSBookwell Oy.Saarijärvi, S. 2001. Kun mieli menee vuoristorataa. Hyvä terveys 9/2001.Stakes 2004. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi –käsikirja. Aineistonkäsittely ja käyttö. Viitattu www.stakes.fi/sva/kasittelyjakaytto.htm.Tuloste tekijän hallussa.Syrjälä, L., Ahonen, S., Syrjäläinen, E. & Saari, S. 1994. Laadullisen tutkimuksentyötapoja. Helsinki: Kirjayhtymä.Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Jyväskylä:Tammi.Tuori, P. 1992. Uuden skitsofreniapotilaan hoitoprosessi: Raportti Hattelmalansairaalan psykoosityöryhmän toiminnasta. Sosiaali- ja terveyshallituksenraportteja 35/1991. Helsinki: Valtion painatuskeskus.Tähkiö, R (toim.) 1995. Hoitotyön auttamismenetelmät. Porvoo: WSOY:n graafisetlaitokset.Uusitalo, H. 1991. Tiede, tutkimus ja tutkielma: johdatus tutkielman maailmaan.Porvoo: WSOY.

48LIITEETLiite 1 Tutkimuslupa-anomusLiite 2 Hoitotyöntekijöiden suostumus haastatteluunLiite 3 Teemahaastattelun runkoLiite 4 Aineiston pelkistämisvaiheLiite 5 Alakategorioiden muodostaminenLiite 6 Yläkategorioiden muodostaminen

49Liite1 Tutkimuslupa-anomusTutkimuslupa-anomus 17.12.2004Olemme kaksi terveysalan opiskelijaa Helsingin Diakoniaammattikorkeakoulusta.Teemme päättötyötä kaksoisdiagnoosipotilaiden tuomistahaasteista hoitohenkilökunnalle. Päättötyö on pienimuotoinen tutkimus,jossa pyritään haastattelemalla selvittämään, millaisia haasteita kaksoisdiagnoosipotilaattuovat akuuttiin päihde- ja psykiatriseen hoitotyöhön hoitajien näkökulmasta.Tarkoituksenamme on haastatella sekä päihde- että psykiatristen akuuttiosastojenhoitohenkilökuntaa, jotta molempien tahojen näkemykset tulisivat huomioiduksi.Kiinnostuimme aiheesta viimeisen käytännön harjoittelumme aikana, jotkasuoritimme XXXXXXXXXX XXXXXXXXXXXXXXXXXXX akuutilla huumevieroitusosastollasekä XXXXXXXXXXXXX akuuttipsykiatrisella osastolla.Tiedon keruu tapahtuu teemahaastatteluilla, jotka haluaisimme suorittaa osastoillatulevan tammi- helmikuun aikana. Tarvitsemme haastatteluihin noin neljähoitajaa osastoa kohden. Voimme tarvittaessa lähettää etukäteen haastatteluunliittyvät teema-alueet ja myös tarkemman selvityksen päättötyöstä.Heta LähteenaroMiina-Liisa PesolaHämeentie 18 A1 Limingantie 42 b 904400 Järvenpää 00560 Helsinkikyllikki80@jippii.fimiinaliisa@luukku.com050-XXXXXX044-XXXXXX

50Liite 2 Hoitotyöntekijöiden suostumus haastatteluunSUOSTUMUSOlen saanut tietoa Heta Lähteenaron ja Miina-Liisa Pesolan opinnäytetyötutkimuksestaHoitotyön tekijöiden kokemuksia kaksoisdiagnoosipotilaidenhoidosta akuuteilla päihde- ja psykiatrisella osastoilla. Tutkimus tehdäänDiakonia-ammattikorkeakoulussa, Helsingin yksikössä. Olen saanut tieto kirjallisestija suullisesti.Suostun vapaaehtoisesti osallistumaan tutkimukseen ja siihen, että Heta Lähteenarotai Miina-Liisa Pesola ottaa minuun tarvittaessa yhteyttä. Minulle onselvitetty, että minusta kerättäviä tutkimustietoja käsitellään luottamuksellisestija siten, että niistä ei voi tunnistaa henkilöllisyyttäni. Tutkimusaineisto kerätäänteemahaastattelun avulla.Voin keskeyttää osallistumiseni missä vaiheessa tahansa.Nimi---------------------------------------------------------Paikka ja aika--------------------------------------------------------- -----------/----------2005Allekirjoitus----------------------------------------------------------Suostumuksen vastaanottaja----------------------------------------------------------Heta Lähteenaro / Miina-Liisa PesolaTutkimuksesta voi saada tarkempia tietoja:Heta Lähteenaro ja Miina-Liisa Pesola, Sairaanhoitajaopiskelija (AMK),Diakonia-ammattikorkeakoulu, Alppikatu 2, 00530 Helsinki.

51Puh. 044-xxxxx ja 050-xxxxxxLiite 3 Teemahaastattelun runkoTeemahaastattelu runko1. Kaksoisdiagnoosipotilas- Tyypillinen potilas- Erityispiirteet- Potilaan moniongelmaisuus hoitotyössä- Yhteistyö2. Auttamismenetelmät- Millaisia osastolla- Oma tietotaito- Mistä hankittu3. Mitä lisää- Kehittämistarpeet

52Liite 4 Aineiston pelkistämisvaiheEsimerkit koskevat opinnäytetyön kohtaa kaksoisdiagnoosipotilaan auttamismenetelmätEsimerkkejä alkuperäisilmauksista Esimerkkejä pelkistetyistä ilmauksistaja sitte tää yksilöhoitosuhde, et se on kanshirveen tärkee et sit potilaalla on se yks ihmi- Yksilöhoitosuhdenen, jonka kanssa se voi sit keskustella sem- Keskustelun merkitysmosista asioista mitä se ei voi ryhmässä puhua Luottamusvoi luottaa. Että toi ihminen on niinku häntä Huolehtiminenvarten ja hoitaa hänen asiat et se on niinkuäärimmäisen tärkeeMeillä on tämmönen yhteisöhoidollinen lähestymistapa,mikä on niinku tää ympäristö ja sittese vuorovaikutusYhteisöhoitoYmpäristöVuorovaikutuset esimerkiks just tää nukkumisjärjestys, nukut Unirytmiyöllä ja valvot päivällä, se on ihan kadoksissa Yhdessä oleminenja sit ihan nää tämmöset että syödään yhdessä, Päiväjärjestysistutaan iltapalalle yhdessä. Se on niinku tosivaikeeta joillakin se, että istutaan siinä pöydässäkaikki ja syödään.lääkehoito, usein niinku merkittävä tuki siinämuun hoidon ohessa.Lääkehoitome joudutaankin aika selkeesti strukturoimaankinse hoito nii että tehdään niin sanottujahoitosopimuksia että et hoito kestää niin janiin pitkään ja sen hoidon aikana voi toimiasitten näiden ja näiden pelisääntöjen mukaan…Et kyl aina niinku aina myös kaksoisdiagnoosipotilaidenkohdalla nii pitäis olla hyvinkristallin kirkas se hoidon fokus.HoitosopimuksetHoidon strukturointiYhteiset pelisäännötSelkeä hoidon päämääräne kongnitiiviset ryhmät niitä tehtäviä jossa ontarkotus tiedostaa sitä mikä saa kayttämäänpäihteitä, lyhyesti sanottuna. ja muut ryhmäton hirveen tärkeitä toiminnolliset, liikunnallisetryhmät ja se ulkoiluryhmä on hyvin tärkeävaikka sitä kritisoidaan niin kauheesti. Se jotenkintuo semmoista normaalin elämän tuntua…että sit meillä on tää tuolihoito, fysioakustinentuoli, et sehän on tosi hyvä, se on ihan ehdotontällä osastolla, et se vähentää sitä lääkkeentarvetta ja rentouttaa ja akupunktio myösettä näitä tämmösiä keinoja, kaurapussejaKognitiiviset terapiaryhmät,Liikunnalliset ryhmät,Ulkoilu ryhmät,Toiminnalliset ryhmät,Fysioakustinen tuoliKaurapussitAkupunktio

53Liite 5 Alakategorioiden- ja yläkategorioiden muodostaminenEsimerkkejä pelkistetyistä ilmauksistaYksilöhoitosuhdeLuottamusHuolehtiminenKeskustelun merkitysYhdessä oleminenYhteisöhoitoYmpäristöVuorovaikutusUnirytmiPäiväjärjestysLääkehoitoHoitosopimuksetHoidon strukturointiYhteiset pelisäännötSelkeä hoidon päämääräKognitiiviset terapiaryhmät,Liikunnalliset ryhmät,Ulkoilu ryhmät,Toiminnalliset ryhmät,Fysioakustinen tuoliKaurapussitAkupunktioAlakategoriaOmahoitajasuhdeKeskustelutYhteisöllisyysArjen säännöllisyysLääkehoitoHoitosopimusKognitiivinen terapiaRyhmähoitoFysioakustinen tuoliKaurapussiAkupunktio

54Liite 6 Yläkategorioiden muodostaminenAlakategoriaYläkategoriaOmahoitajasuhdeKeskustelutPsyykkistä kuntoa edistävät tekijätHoitosopimusKognitiivinen terapiaYhteisöllisyysArjen säännöllisyysSosiaalista kuntoa edistävät tekijätRyhmähoitoLääkehoitoFysioakustinen tuoliFyysistä kuntoa edistävät tekijätKaurapussiAkupunktio