HuSa_Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus

HUOLTAJA-SÄÄTIÖ Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus – haasteet opetukselle ja tutkimukselleHistoriallisen kehityksen tarkasteluaTämän päivän ja tulevaisuuden kunnallisen sosiaalipolitiikan pohdinnalle antoi hyvän pohjanseminaarin alun historiallinen perspektiivi. Paikallisesta, ihmisten ja yhteisöjen tuntemukseenperustuvasta ja suurelta osin luottamushenkilöiden toimintaan perustuvasta huolenpidosta jakontrollista on kehittynyt vuosikymmenten kuluessa lainsäädäntöön ja palkattuun, ammatilliseentyöhön perustuva byrokraattinen instituutio, jossa asiakkaiden oikeudet ovat saaneet jatkuvastivahvistuvan aseman.Kun yhteiskunnan yleiset johtamiskulttuurit alkoivat muovautua 1900-luvun jälkipuoliskollamarkkinoiden ja yritystoiminnan mallien mukaisiksi, alettiin myös kuntien toimintaa ja niidensosiaalipolitiikkaa johtaa taloudelliseen tehokkuuteen pyrkivinä palvelutehtaina. Vaikka edelläkuvattujen oppien ohjaamat sosiaalipoliittiset orientaatiot ovat lisänneet yleistä hyvinvointia, eieri väestöryhmien välinen sosiaalis-taloudellinen kuilu ole kuitenkaan hävinnyt. Päinvastoin,viime vuosien kehitystä leimaa yhteiskunnan kasvava jakautuminen. Köyhyys ja huono-osaisuus,jopa niiden ylisukupolvinen jatkuminen ovat pysyneet sitkeästi sekä valtiollisen että kunnallisensosiaalipolitiikan asialistalla.Tähänastista kehitystä voidaan kuvata byrokraattisten ja markkinauskoisten kulttuurienyhdistelmäksi. Valtion sosiaalipolitiikka lainsäädäntöineen ja paikalliset työkäytännöt sektoroituinetyönjakoineen kulkevat vielä paljolti byrokraattisen paradigman mukaan, sosiaali- ja terveyspolitiikankunnallinen johto puolestaan pyrkii monin paikoin vääntämään organisaatioita yritysmaailman jatavarantuotannon toimintalogiikan suuntaan.Alueellinen pohja muuttuu – uusia jakolinjojaSekä byrokraattinen malli että markkinaorientoitunut malli ovat johtaneet tilanteeseen, jossatalouden rajat ovat tulleet vastaan. Maassa on käynnistynyt laaja sosiaali- ja terveydenhuollonrakenneuudistus, joka prosessin alkuvaiheessa liittyi kiinteästi kuntarakenteen uudistukseen. Vaikkaaivan viimeisin, viiteen sote-alueeseen perustuva uudistuksen vaihe ei seminaarin aikana olluttiedossa, oli kuitenkin nähtävissä, että talouden kestävyys edellyttää nykyistä vahvempia taloudellisia”hartioita” ja sen vuoksi nykyistä laajempia väestöpohjia, toisin sanoen kuntien voimavarojenyhdistämistä.Kuten seminaarissa todettiin, ”kunnallinen ja paikallinen eivät enää ole sama asia”. Toimintaon keskittymässä kaupunkeihin ja niiden ympäristökuntiin. Samaan aikaan reuna-alueetja niiden ihmiset jäävät entistä etäämmälle lakisääteisten palvelujen keskittymistä. Syntyyalueellista kaksijakoisuutta: keskusten monipuolinen palveluvarustus ja reuna-alueiden kuihtuvatpalvelut. Myös palveluja tarvitseva väestö on jakautumassa: osa löytää itselleen sopivanavun tarjolla olevasta palveluvalikoimasta, osan kohdalla ”ilkeät ongelmat” tai monenlaistenvaikeuksien kasautumat vaativat uudenlaista lähestymistapaa: matalan kynnyksen palveluja,eri auttajien – sosiaalialan ammattilaisten, diakoniatyöntekijöiden, järjestöjen työntekijöiden,vapaaehtoisten toimijoiden – yhteisiä auttamisverkostoja ja monialaista kumppanuutta. Tällaisiinelämäntilanteisiin lakisääteisen toiminnan sektoroituneet tarve- ja toimenpidemäärittelyt eivätvaikeuksitta taivu eikä selkeään tuotteistukseen pyrkivä yritysmaailma ole niistä kiinnostunut.80