13.07.2015 Views

Vuosikertomus - Fingrid

Vuosikertomus - Fingrid

Vuosikertomus - Fingrid

SHOW MORE
SHOW LESS
• No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Aiemmat yhteistyöorganisaatiot sulautuvatENTSO-E:hen vuoden 2009 aikana.Pohjoismaissa tämä tarkoittaa sitä, ettäNordelin viimeinen vuosikokous pidetäänkesäkuussa 2009 Helsingissä. Käytännössäpohjoismainen yhteistyö jatkuualueellisina ryhminä uudessa ENT-SO-E-organisaatiossa.Fingrid on ollut ENTSO-E:n rakentamisessaaktiivisesti mukana alusta lähtien.Kuten ulkoministerimmekin on todennut:"EU:ssa ei ole pöytiintarjoilua." Parastapa tuoda esille suomalaisia ja pohjoismaisianäkökulmia on toimia aktiivisestiuudessa järjestössä. Suomalaisillejärjestön perustaminen merkitsee yleiseurooppalaistennäkökulmien laajempaahuomioonottamista sähkömarkkinoidensekä sähköverkon suunnittelun ja käytönkehittämisessä. Pohjoismaita ajatellenjärjestön perustaminen tulee erinomaiseenaikaan: olemme saaneet viimeistenvuosien aikana huomata, ettäPohjoismaat on liian pieni alue silloin,kun tehdään alueellisia kantaverkon kehittämissuunnitelmiaja kehitetään kansainvälisiäsähkömarkkinoita.Suomessa hallitus julkisti oman ilmasto-ja energiastrategiansa loppuvuodesta.Keskeinen tavoite on saavuttaa omavaraisuussähköenergian ja -tehon suhteen.Kantaverkon kannalta keskeisettuotantoinvestoinnit ovat lisäydinvoimanja 2 000 megawatin tuulivoimakapasiteetinliittäminen kantaverkkoon.Fingridin näkökulmasta strategiassa onpaljon positiivisia elementtejä. Fingridinkeskeinen huoli on tehon riittävyys tulevaisuudessa:sähköä kun on tuotettavajoka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan.Hallitus on todennut itsekin, ettämarkkinaehtoisesti ei maassamme tuotetahuippuvoimaa riittävästi.Fingrid toimii omalta osaltaan vastuullisesti,jotta strategiassa määritellyt tavoitteetvoidaan Suomessa toteuttaa.Yhtiön pitkän aikavälin strategian mukaiset1,6 miljardin euron investoinnitverkkoon ja varavoimaan seuraavienkymmenen vuoden aikana mahdollistavatilmasto- ja energiastrategian tuotantoinvestoinnit.Seuraavat kymmenenvuotta muodostavat uuden luvun Suomensähköverkon kehitystarinassa: 1,6miljardin investointiohjelma vastaa lähespuolta Fingridin nykyisen voimajärjestelmänjälleenhankinta-arvosta! Tämä työon jo tänään täydessä käynnissä.Strategia vaatii meiltä myös käyttötoiminnankehittämistä uutta toimintaympäristöävastaavaksi. Tässä työssä Olkiluoto3:n verkkoon kytkeminen on merkittävävirstanpylväs. Lisäämme myös reservejätoisaalta rakentamalla omaa varavoimakapasiteettiasekä toisaalta sopimallatuotanto- ja kulutuspuolen ratkaisujayhteistyössä asiakkaidemme kanssa.Sähkömarkkinoiden kehittämisen osaltakeskeistä on yhteispohjoismaisten Elbas-ja säätösähkömarkkinoiden kehittäminen.Myös markkinaehtoisen kysyntäjoustonedistäminen on tärkeällä sijalla.On hyvä muistaa, että esimerkiksituulivoima tarvitsee tuekseen toimivatsähkömarkkinat.Ohjauskeinoihin liittyen olemme aloittaneetvalmistautumisen syöttötariffijärjestelmänhoitamiseen ja tukien läpinäkyväänraportointiin. Fingrid pitää tässäkinasiassa läpinäkyvyyttä tärkeänä.Tällä tavoin edistämme tehokkuutta jatoimimme parhaalla mahdollisella tavallaasiakkaiden eduksi.Yhteistyö asiakkaidemme kanssa on toiminuterinomaisesti. Olemme kehittäneetasiakasyhteistyötä Fingridin neuvottelukunnanavustuksella, minkä seurauksenaperustimme toimintavuonnakolme asiakastoimikuntaa päätehtäviemmemukaisesti: verkkotoimikunnan,käyttötoimikunnan ja markkinatoimikunnan.Vastaavalla rakenteellatoteutimme kolme asiakaspäivää, jotkasaivat erinomaisen vastaanoton. Tältäpohjalta on hyvä kehittää ennakoivaatoimintaa, olivatpa sitten kyseessä Suomen,Pohjoismaiden tai Euroopan tasonasiat.Yhtiöllä on takanaan hieno vuosi. Päävalmentajanahaluan lausua Fingridjoukkueellelämpimät kiitokset erinomaisestatyöpanoksesta. Olemme yhdessämääritelleet pitkäjänteisen ja mielenkiintoisentien, joka kulkee suomalaisenyhteiskunnan ytimessä ja samallaosana kansainvälistä kehitystä. Tällätiellä tekemisiämme ohjaavat vahva yhteinenarvopohja ja tavoitteemme ylläpitäähyvä käyttövarmuustaso sekä toimivatsähkömarkkinat – suomalaisen yhteiskunnanhyväksi.Jukka Ruusunentoimitusjohtaja7FINGRID OYJ Vuosikertomus 2008

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!