13.07.2015 Views

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Pääkirjoitus • EditorialSuomi tarvitsee kansainvälisiä opiskelijoitaElli HeikkiläKansainvälinen liikkuvuus on lisääntynyt, ja nykyäänyhä useampi nuori hankkii koulutuksensa kotimaansaulkopuolelta. Opiskelujakson jälkeen tilapäismuuttokääntyy usein pysyväismuutoksi opiskelijoidensitoutuessa paikallisiin työmarkkinoihin. Häviäjänäon usein entinen kotimaa, kun vastavalmistunutei tuo osaamistaan hyödyntämään sen taloutta.Osaajien kansainvälistä virtaa kasvattavat siirtymisetmuiden maiden työmarkkinoille, ja nykyäännäistä osaajista on jopa kilpailua. Tämän vuoksi monetmaat ovat ottaneet käyttöönsä erityismahdollisuuksia,joiden avulla ulkomaalainen opiskelija voivalmistuttuaan jäädä maahan valmistumisensa jälkeen.Esimerkiksi Alankomaat, Iso-Britannia, Australiaja Yhdysvallat ovat aktiivisesti houkutelleet ulkomaalaisiaopiskelijoita, tutkijoita ja asiantuntijoita.Euroopan unionin tasolla koulutuspolitiikan vahvanatavoitteena on kehittää alueesta koulutuksenosaamiskeskus. Tämä näkyy siinä, että viime vuosinajäsenvaltiot ovat kansallisilla strategioillaan japoliittisilla tavoitteillaan houkutelleet kansainvälisiäopiskelijoita. EU:lla itselläänkin on omia tutkimusohjelmia,joilla edistetään kansainvälistä liikkuvuuttaja tutkimusyhteistyötä. Tunnetuin hanke lieneeMarie Curie -ohjelma.Monet kansainvälisiä opiskelijoita vastaanottavatmaat ovat huomanneet, että opiskelijat tuovatniiden talouteen merkittävän lisän. Esimerkiksi Yhdistynytkuningaskunta saa vuositasolla noin 10 miljardiaja Irlanti miljardin tulot opiskelijoista. Taloudellisiinvaikutuksiin lukeutuvat opiskelijoiden lukukausimaksut,asuminen, elinkustannukset, vapaaajanvietto,matkustaminen jne.Monissa maissa halutaan opiskelijoiden jäävänpysyvästi maahan. Näkökulmana on, että tämänpäivän kansainväliset lahjakkuudet ovat huomisenosaajia ja päättäjiä. Osaltaan he ovat myös täyttämässäväestön ikääntymisestä johtuvaa työvoimanKirjoittaja on <strong>Siirtolaisuus</strong>instituutintutkimusjohtaja.kysyntäaukkoa kohdemaassa. Esimerkiksi Alankomaissaon selvitetty tekijöitä, joilla kansainvälisetopiskelijat voitaisiin ”sitoa” maahan. Opiskelijoidenjäämisen vaikuttimina ovat tulleet esille täydellistenkansalaisuusoikeuksien saavuttaminen,elintaso, ystävyyssuhteet ja kontaktit paikallisväestöön,houkutteleva kulttuuri- ja vapaa-ajanviettotarjontasekä ympäristön puhtaus ja turvallisuus.Opetusministeriön korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassavuosille 2009–2015 korostetaankansainvälisyyden merkitystä Suomelle. Ulkomaistenopettajien, tutkijoiden ja tutkinto-opiskelijoidenmäärä nousee vuoteen 2015 mennessämerkittävästi ja korkeakoulumme ovat aidosti kansainvälisiäopiskelu- ja työyhteisöjä. Edelleen, lahjakkaatulkomaiset opiskelijat ja tutkijat valitsevatsuomalaiset korkeakoulut laadukkaan koulutuksenja tutkimuksen sekä suomalaisen työelämän tarjoamienmahdollisuuksien houkuttelemina. Toimivatyhteiskunnalliset palvelut tukevat Suomeen tulemistaja jäämistä.Kansainväliset opiskelijat ovat myös Suomellevoimavara, kuten ovat olleet muuallakin maailmassa.Meidän tulee huomata heidän monipuolinenosaamisensa ja panostaa siihen, että maassammesaatu koulutus ja osaamispääoma päätyisi yhteiskuntammehyödyksi, sillä väestömme myös ikääntyyja osaajista on kilpailua.Finland needs international studentsInternational mobility is a growing phenomenon,and many young people today are educated abroad.Temporary migration can turn out to be permanent1

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!