13.07.2015 Views

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

Siirtolaisuus-Migration 4/2013 - Siirtolaisuusinstituutti

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Siirtolaisuusmuseon kuulumisiaTellervo LahtiAmeriikan raitilta – Heikki Perttu 50 vuottaUSA:ssaOhiossa asuvan Heikki Pertun musiikin konserttipidettiin Suomen Siirtolaisuusmuseolla elokuussa.Erkki Korkiatupa ja Selim Rentola välittivät Pertunmusiikin voimakkaita tunteita vaikuttavasti jaammattitaidolla. Salintäyteinen yleisö oli ihastuksissaan.Heikki Perttu kertoi haastattelussa yleisöllemusiikkinsa lähtökohdista ja perheensä siirtolaisuushistoriasta.Lännen Päivä Maailman RaitillaSuomen Siirtolaisuusmuseon kesäkauden päättiLännen Päivä elokuun viimeisenä sunnuntainaMaailman Raitilla. Floridan suomalaisen Esa Hakalanalunperin ideoima tapahtuma on laajentunutvuosittain. Nyt Lännen Päivään osallistui yli 300 kiinnostunutta.Esa Hakala kertoi viime vuoden tapahtumistaFloridassa ja Jari Mäki muisteli oman ’amerikanbisneksensä’vaiheita. Myös Finlandia FoundationFloridan puheenjohtaja Kaarina Langelandesitti tervehdyksensä. Pöyryn Perheorkesteri Lahdestasoitti lännenhenkistä musiikkia. Lännen tunnelmatolivat myös mestaripelimanni Teppo Välimäenohjelmistossa. Hän esitti amerikansuomalaisenhanuristin Viola Turpeisen musiikkia. SeinäjoenEläkkeensaajien tanssiryhmä ilahdutti yleisöä kunnonkantrimeiningillä. Erikoisin, mutta hyvin toimivasoitin taisi olla isojokisella Olli Lahtisella, joka kaivoitaskustaan – tuohenpalan. Tuomas Yli-Luukkoja Toivo Tamminen soittivat amerikansuomalaistamusiikkia savikiekoilta Amerikasta vuonna 1905tuodulla grammarilla. Peräseinäjoen omat pelimannitviihdyttivät yleisöä vanhanajan tanssimusiikilla.Lännen Päivä ja markkinat tarjosivat upeaa katsottavaamyös ’dollarihymyjen’ ihailijoille.Halloween ja ThanksgivingAmerikansuomalaisten omaksumien juhlien sarjassaSiirtolaisuusmuseossa vietettiin syksyn tärkeitätapahtumia. Halloween järjestettiin 31.10. yhteistyössäpaikallisten päiväkotiryhmien kanssa. Lapsetesittivät jännittävää musiikkiohjelmaa niin prinsessa-ja prinssi- kuin kummitus- ja luurankoasuisinakin.Thanksgiving Day – Kiitospäivän lounastatarjottiin yleisölle jälleen marraskuussa perinteisinmenoin.Siirtolaisuusteemaa myös lapsilleMuiden vierailijoiden ohella myös koululais- ja päiväkotiryhmätovat tutustuneet siirtolaisuuteen jakansainvälisyyteen tapahtumissamme ja näyttelyissämme.Alle kouluikäisillekin on tarjolla elämyksiäAustralian eläimistä Amerikkaan matkustamisenvaiheisiin.Dokumentti- ja luentosarja siirtolaisuudestaSiirtolaisuusmuseon luentosarjassa kuultiin lokakuussaruotsinsuomalaisen Raimo Sillanpään esitelmäBergslagenin metsäsuomalaisista. Marraskuunesitelmöitsijä Olavi Koivukangas kertoi Australiansuomalaisista. Joulukuussa pidetään Kanadansuomalaissiirtokuntaan Sointulaan liittyvä dokumentti-ja esitelmätilaisuus. Osallistuinsyyskuussa Sointulan Culture Shock –Utopian Dreams, Hard Realities -konferenssiinja kerron tilaisuudessa myöstuosta matkasta. Nämäkin siirtolaisuustapahtumatjatkuvat ensi vuonnaSuomen Siirtolaisuusmuseolla PeräseinäjoenKulttuuritalolla.Päiväkodin eskarilaiset esiintyivät Halloween-tapahtumassa.Kuva: Tellervo Lahti.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!