13.07.2015 Views

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Teksti: Anne KoivistoPalveluohjaajat ikäihmisten tukenaValtakunnallisena tavoitteena ontukea ikäihmisten hyvinvointia jakotona asumista toimintakyvynheikentyessä.Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminenon kaupungin vanhuspalveluiden yksi keskeinentavoite. Väestön ikääntyminen lisää tarvettatukea kotona asumista mahdollisimmanpitkään, joka on usein myös ikäihmisen omatoive.Kouvolassa ikäihmisten varhaisen tuen palveluihinkuuluvat palvelutarpeen arviointikäynnittukevat ikäihmisten kotona selviytymistä.Palveluohjaajilla on merkittävä rooli edellämainitun tavoitteen saavuttamisessa. Palveluohjaajiaon kolme, yksi jokaisella alueella;keskisellä, eteläisellä ja pohjoisella alueella.Palvelutarpeen arvioinnilla selvitetään kotonaasuvan, ei palvelujen piiriin kuuluvanikäihmisen toimintakyky, jonka perusteellaarvioidaan tarvittavan avun ja tuen tarve. 75vuotta täyttäneellä tai vaikeavammaisella,joka saa Kelan korkeinta hoitotukea, on oikeuspalvelutarpeen arviointiin viimeistäänseitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta.Muiden ikäryhmien osalta arviointikäyntitehdään mahdollisimman pian. Kiireellisissätapauksissa arviointi suoritetaan välittömästi.Mikäli ikäihminen, omainen tai muu tahotoivoo arviointia myöhemmäksi ajankohdaksi,toimitaan luonnollisesti ikäihmisen toiveidenmukaisesti. Palvelu on ikäihmiselle maksuton.Arviointikäynnin jälkeen kotona asumista tuetaantarvittaessa julkisilla, yksityisillä tai kolmannensektorin palveluilla.Arviointi on vuorovaikutuksellinen tilanne,jossa asiakkaan elämäntilanne, voimavarat jatarpeet ovat keskiössä. Kartoituskäynti tehdäänensisijaisesti kotikäyntinä ja ikäihmisenhalutessa läsnä voi olla läheinen. Käynnilläannetaan aina Senioriopas ja tarpeen mukaanmuita esitteitä.Palvelupyyntö voi tulla kuntalaiselta itseltään,omaiselta tai muulta taholta.Anne Koivistopalveluohjaaja, Keskinen aluevanhuspalvelut@kouvola.fiInfoTiesitkö?Palvelutarpeen arvioinnintoteuttajia ovat:Palveluohjaajakun kyseessä on tilanne, jossa tuetaanikäihmisen omien voimavarojen käyttöäja toimintakykyä kotona. Toimintakykyävoidaan tukea erilaisilla julkisilla, yksityisillätai kolmannen sektorin palveluillaSosiaalityöntekijäikäihmisen kohdalla jolla asioinnin tarveon tullut esiin kriisityön kautta ja on kyseesimerkiksi päihteistä, perhe- ja lähisuhdeväkivallastatai monesta yhtäaikaisestaongelmastaKotihoidonohjaajakun jo palvelutarpeen arviointia pyydettäessätiedetään ikäihmisen tarvitsevankotihoidon palvelujaTukipalveluohjaajakun jo palvelutarpeen arviointia pyydettäessätiedetään ikäihmisen tarvitsevantukipalveluja esimerkiksi ateriapalveluaOmaishoidon palveluohjaajakun tiedetään, että kyseessä on mahdollinenomaishoidontuen asiakas. 6 .Teksti: Asta SaarioVastaanottotyötä lääkärihoitajatyöparimallillaVäestövastuujärjestelmän kokeilu alkoi Suomessavuonna 1988. Kouvolan-Valkealanterveyskuntayhtymässä se otettiin käyttöönvuonna 1992, Jaalassa vuonna 1995 ja Keltakankaallavuonna 1998. Väestövastuujärjestelmässäon omalääkärinä toimivalle lääkärillemääritetty henkilökohtainen vastuuväestö.Kouvolassa väestövastuujärjestelmä on osoittautunutosittain toimimattomaksi. Lääkäripulastajohtuen jäivät henkilöt, joiden alueeltapuuttui lääkäri, käytännössä ilman nimettyäomalääkäriä ja siten heillä oli terveysasemallaasioidessaan aina eri lääkäri. Lääkärit kokivatväestövastuujärjestelmän erittäin kuormittavaksisilloin, kun terveysaseman lääkärimiehitysei ole ollut täysi.Kouvolan kaupungin avovastaanottojen toimintatapaaon ollut välttämätöntä yhtenäistääuuden Kouvolan kaupungin perustamisen yhteydessävuonna 2009. Kouvolan kaupunginterveysasemien vastaanottojen toimintatapojenyhtenäistämiseksi perustettiin keväällä2009 kehittämistyöryhmä, jonka tehtävänäoli suunnitella ja valmistella yhtenäinen mallivastaanottotoiminnan toteuttamiseksi turvatenpaljon palveluja käyttäville kuntalaisilleomalääkärimahdollisuus hyödyntäen aluevastuumalliaja listautumista. Yhtenäistä uuttaKouvolan kaupungin tiedotuslehti 2/2012mallia on sovellettu 1.3.2010 alkaen kaikillaKouvolan oman tuotannon terveysasemilla.Uudessa toimintamallissa korostuvat palvelujärjestelmänasiakaslähtöisyyden lisäksituottavuuden ja tehokkuuden kehittäminentoimintojen päällekkäisyyksien ja katveidensijaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että työn- javastuunjaoissa on tavoitteena päästä tärkeitähoito- ja palveluprosesseja tukeviin ratkaisuihin.Uudessa mallissa vastaanottotyötä tekevänlääkärin työaika on yhtenäisesti 37 h/ viikko.Hoitajat on koulutettu tekemään aikaisempaaenemmän itsenäistä vastaanottotyötä ja muidenammattiryhmien konsultaatioita. Listautuminenlääkäreille käynnistyi vähitellen niin,että alkuvaiheessa noudatettiin vielä vanhojaalue- ja hoitosuhdejakoja. Terveysasemilla onmuodostettu neljän-viiden lääkärin ja neljänviidenhoitajan tiimejä, jotka vastaavat alueensaväestön terveystarpeisiin. Näin on tarkoitusturvata vastaanottojen toimivuus vuosilomistaym. muista syistä johtuvista poissaoloista.Listautumismenettelyllä tasataan enemmänterveyspalveluja käyttävien asiakkaiden jakautumistalääkärien ja hoitajien tiimille. Tarkoituksenaon, että listautumismallissa avainasemassaon hoidon tarpeen arvion tehnythoitaja, joka määrittää kuuluuko potilas listautuvaanvai yhteisvastuullisesti hoidettavaanväestöön. Tarkoituksena on turvata paljonpalveluja käyttäville kuntalaisille omalääkärimahdollisuushyödyntäen aluevastuumallia jalistautumista.Asta SaarioTerveydenhuollon palvelujohtajaasta.saario@kouvola.fiListautumismenettelyTasaa lääkäripalveluita enemmän käyttävienasiakkaiden jakautumista tiimeille.Listautujat• Kaikki pitkäaikaissairaat sitä mukaan,kun hakeutuvat lääkärin hoitoon• Paljon terveyspalveluja käyttävätasiakkaat• Listautumattomat potilaat hoidetaanyhteisvastuullisesti oman tiimin sisälläListautuneita on maksimissaan 500/lääkäri.Koko hoidettavan väestön koko onnoin 1700–2000/lääkäri.Mallissa erityishuomion kohteena ovatkotisairaanhoidon potilaat, jotka aluksilistautuvat. Hoitovastuun siirtyessä Kotijavanhuspalveluiden tiimin lääkäreille,listautumisen tarpeen oletetaan vähenevän.Info

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!