13.07.2015 Views

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

Nro 2/2012 - 5.5.2012 (pdf) - Kouvola

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Päiväkotien ruuhka-aikaKouvolan päiväkodeissa käy tulevanavuonna vilske. Tulokkaitaolisi enemmän kuin tilat antavatmyöten.Kouvolassa varhaiskasvatukseen osallistuuselvästi aiempaa enemmän lapsia, yli 60 % 1-6-vuotiaista. Perhepäivähoitajien määrän jatkuvastilaskiessa paine kasvaa päiväkoteihinpäin.- Perhepäivähoitaja on valitettavasti kokoajanvähenevä ammattikunta. Nykyiset hoitajatikääntyvät ja jäävät eläkkeelle, eikä uusia hoitajiasaada tilalle samaan tahtiin. Nykyisestä102 perhepäivähoitajasta kymmenkunta onjäämässä pois. Sen kyllä ymmärtää, perhepäivähoitajantyössä kun jaetaan oma koti jahoitajan työ edellyttää muulta perheeltä sitoutumista.Harmi silti, tarvitsisimme kipeästiuusia hoitajia varsinkin keskusta-alueille, varhaiskasvatuspäällikköHelena Kuusisto kertoo.Vuosi 2012–2013 kuluu varhaiskasvatuksessasilti pääpiirteittäin nykyisiä tiloja hyödyntäen.Myllykoskelle uusi päiväkotiKouvolan varhaiskasvatustoimen eteläiselläalueella, Myllykoskella koetaan tulevan vuodensuurin muutos, kun Keltakankaan kouluntiloissa toimiva Myllykosken päiväkodin, Viialanpäiväkodin tilapäisparakin, Saviniemenja Myllykosken ryhmäperhepäiväkotien tiloistaluovutaan, kun Myllykosken uusi päiväkotivalmistuu tammikuun loppuun mennessä.- Tulossa on iso muutos, mutta tiedotammevanhempia siirrosta, ja keskustelu on tervetulluttamyös. Vuorohoito järjestetään jatkossamyös uudessa päiväkodissa.Eteläisellä alueella Anjalan ja Inkeroistenpäiväkodeissa on vielä muutamia paikkoja vapaana,sen sijaan Elimäellä Peippolan päiväkodissasen sijaan on jo täyttä.Pohjoisella alueella on niin ikään tunkua; Valkealanpäiväkotipaikat ovat täynnä, ja esimerkiksiJokelan päiväkotiin oli esiopetukseenilmoittautuneita noin 40, mutta paikkoja vain20. Valkealassa perhepäivähoidosta löytyy vielämuutama vapaa paikka. Pohjoisella alueellanähdään myös tilamuutoksia: Ruusulaaksonpäiväkoti muuttaa Valkealan sairaalan tiloistaNiinirannan toimintakeskuksen tiloihin.Tilojen sopimattomuus vaivaavat muutamiapäivähoitopaikkoja. Uudet tilat ovat hakusessaainakin Upseerin päiväkodin Alokkaidenryhmälle päiväkodille ja Hiivurin päiväkodinylipaikkojen takia Korialla.- Päivähoitoneliöitä pitäisi yksinkertaisestiolla enemmän, ja asianmukaisia tiloja.Asunnot eivät sovellu päivähoitoon, koskapäivähoitotiloilta edellytetään riittävän neliömääränlisäksi tarpeeksi vessoja ja hyvääilmanvaihtoa. Vuoden vaihteessa on odotettavissataas seuraava päivähoitopaikkabuumi ,jolloin tarvitaan 50-100 paikkaakaa.Ainakin joitain helpotuksia on luvassa; Valkealaanaloitetaan ensi vuonna uuden päiväkodinsuunnittelu.Keskisellä alueelta päivähoitopaikkoja puuttuuperäti 23. Hyvää lisätilaa voisi mahdollisestisaada Kiehuvan koululta, mutta etäisyysei välttämättä sovi kaikille.- Kiehuvan koulu sopisi loistavasti luonto- jaympäristökasvatukseen sekä liikuntaan.Tilan puutteessa on selvää, että kaikki eivätsaa haluamaansa päivähoitopaikkaa. Kouvolatekee silti kaikkensa, että esimerkiksi sisaruksetpääsisivät samaan paikkaan. Kaikestahuolimatta kuntalaiset ovat olleet tyytyväisiä;aikamoisia palapelin kokoamistaitoja vaativavarhaiskasvatus sai hyvät tulokset viimeisimmässäasiakastyytyväisyysmittauksessa.Vuorohoito lisääntyyKouvolassa päivähoitoon mietitään erilaisiatoimintamalleja, joilla lapsilähtöisempi hoitoja kasvatus voitaisiin toteuttaa. Yli kolmevuotiaslapsi kaipaa jo vertaisryhmää: tilaa kokeiluun,tutkimiseen ja leikkimiseen ikäistensäkanssa.Nykypäivän työnteko ja palvelualojen kasvaminennäkyy myös varhaiskasvatuksen yksiköissä;kun kaupat ovat auki kellon ympäri,myös hoitopaikoille on tarvetta iltaisin javiikonloppuisin. Niinpä vuorohoidon tarve onyhä kasvussa.Lapsiperheitä palvelevat myös Kouvolan perhepuistotRekolassa, Puutarhurinkadulla jaKuovin perhepuisto Lohitiellä.- Perhepuistoihin ovat kesäasukkaatkin tervetulleita.Lapsen mukana voi tulla vaikkapaisovanhempi mukaan yhteiseen leikkiin jamuuhun mukavaan toimintaan.Helena KuusistovarhaiskasvatuspäällikköPuh. 020 615 7224helena.kuusisto@kouvola.fiwww.kouvola.fi/varhaiskasvatusInfoKouvolan kaupungin tiedotuslehti 2/2012 . 7 .

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!