16.07.2015 Views

suomeksi

suomeksi

suomeksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

InFAcToKulkuväylien riittävä leveys on noin 1,5 m. Tällöinpyörätuolia käyttävä henkilö pystyy esteittä kääntymäänympäri.Käveleville liikuntavammaisille tai kävelykeppienkanssa kulkeville on tärkeää lattiapintojen luistamattomuus.Lisäksi he tarvitsevat levähdyspaikkojapitkillä kulku- ja käytäväosuuksilla sekä aulatiloissa.Istuintasojen on hyvä olla erikorkuisia.Luiskien käyttö on suositeltavaa silloin, kun tasoeroaon korkeintaan metri. Luiskan kaltevuuteen onkiinnitettävä erityistä huomiota; kulma ei saa ollaliian jyrkkä. Pitkässä luiskassa on puolessavälissäoltava tasainen levähdyspaikka.Kuvassa oleva luiska on sopivan kalteva liikuntarajoitteiselle.On kuitenkin huomioitava, että luiskillaja rampeilla sähköpyörätuolilla tai -mopolla liikkuminenvaatii huolellisuutta. Tilat voivat olla liiankapeat kääntymistä varten. Lisäksi suosituksen mukaanluiskassa pitäisi olla kaiteet molemmin puolin.Myös liikuntatiloissa tulee ottaa huomioon tilojenja välineiden saavutettavuus. Esimerkiksi luiskahelpottaa uima-altaaseen pääsyä.6 – Esteetöntä matkailua edistämässä –

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!