31.07.2015 Views

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

1320Väestönmuutokset Salossa 20120-20-40-60-80-100-120Kuvio 5. Väestömuutokset Salossa 2012Väkimäärän kehitys ja väestön ikärakenne vaikuttavat palveluiden kysyntään ja järjestämiseen sekä kaupungintalouteen ja elinvoimaisuuteen. Vuonna 2009 Salossa oli alle 25-vuotiaita 27,3 % (vuonna 2011, 27,3 %), 25–64–vuotiaita 53,6 % (vuonna 2011, 52,5 %) ja yli 64-vuotiaita 19,1 % (vuonna 2011, 20,2 %). Vanhempienikäluokkien osuutta kasvattaa ikärakenteen vanheneminen sekä samanaikaisesti eliniän piteneminen.Tilastokeskuksen laatiman väestöennusteen mukaan Salossa ikääntyvien määrä tulee kasvamaanräjähdysmäisesti vuoteen 2040 mennessä. 65-74-vuotiaiden määrä kasvaa kymmenen seuraavan vuodenaikana lähes 2600 henkilöllä. Yli 75-vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä lähes6500 henkilöllä.Huoltosuhde, demografinen6058565452504846SaloHämeenlinnaKouvolaSeinäjokiVarsinais-SuomiKoko maa442009 2010 2011Kuvio 6. Väestöllinen huoltosuhde Salossa vuosina 2009- 20112009 2010 2011Salo 55,7 57 58,7Hämeenlinna 54,7 55,2 56,9Kouvola 53,8 55,2 56,5Seinäjoki 50,1 50,9 52,2V-Suomi 51,2 52,2 53,6Koko maa 50,6 51,6 52,9Huoltosuhde on Salon kaupungissa suurempi kuin vertailukaupungeissa tai koko maassa keskimäärin.Huoltosuhde on noussut Salossa vuodesta 2007 lähtien nopeammin kuin koko maakunnassa. Salossaväestöllinen huoltosuhde (alle 15- ja yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa 15- 64 – vuotiaisiin) on noussuttasaisesti tarkasteltaessa neljän vuoden ajanjaksoa. Ennusteiden mukaan huoltosuhde kasvaa vuoteen 2015mennessä nykyisestä 58,7:stä 66:een.| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi | salo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 |

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!