31.07.2015 Views

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

27neuvottelut eri toimialojen kanssa sekä lausuntojen pyytäminen kaavaluonnoksesta ja/tai kaavaehdotuksesta.Myös eri alojen viranomaisten kanssa tehdään yhteistyötä ja pyydetään lausuntoja. Alueiden käytönsuunnittelun yleisissä tavoitteissa (MRL 5 §) on mainittu turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisestitoimivan ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elinympäristön luominen. Sama tavoite on kirjattu myösyleiskaavan ja asemakaavan sisältövaatimuksiin.Yleis- ja asemakaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa verrataan erivaihtoehtoja keskenään ja arvioidaan niiden vaikutuksia rakennettuun ympäristöön, luontoon jaluonnonympäristöön, talouteen, terveellisyyteen ja turvallisuuteen, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin. Selvitystenja vaikutusten arvioinnin laajuus riippuu kaavatasosta sekä kaava-alueen laajuudesta ja alueelle suunnitellustatoiminnasta. Kaikkein perusteellisimmat selvitykset tehdään yleis- ja osayleiskaavoissa, joita kaupungissa onparhaillaan käynnissä useita, esim. keskustan osayleiskaava 2035 ja Isokylä-Toijala-Tavola -osayleiskaava.Viihtyisällä ja toimivalla elinympäristöllä on suuri merkitys asukkaiden hyvinvointiin. Suurista linjoista päätetäänyleiskaavatasolla, jossa osoitetaan teollisuus- ja työpaikka-alueiden, asuinalueiden, palvelukeskittymien jasuurten virkistys- ja urheilualuekokonaisuuksien sijoittuminen ja yhteydet näiden toimintojen välillä.Kaavaratkaisuilla on merkitystä liikenteen sujumisen ja liikenneturvallisuuden kannalta. Asukkaidenlähiympäristön yksityiskohtiin vaikutetaan erityisesti asemakaavatasolla. Kaikilla kaavatasoilla annetaan myöserilaisia kaavamääräyksiä, joilla pyritään vaikuttamaan ympäristön laatuun ja turvallisuuteen. Esimerkkeinätästä ovat meluntorjuntaa sekä ilman, maaperän ja vesien suojelua koskevat määräyksetSellainen asuin- ja toimintaympäristö, joka houkuttelee arki- ja hyötyliikuntaan, edistää myös asukkaidenterveyttä. Kaavoituksella luodaan edellytyksiä tällaisen ympäristön syntymiselle, mutta lopputulokseenvaikuttavat oleellisesti myös kaavan toteuttamisvaiheessa tehdyt ratkaisut. On tärkeää, että asuinalueella taisen välittömässä läheisyydessä on riittävät peruspalvelut. Koulujen, päiväkodin ja päivittäistavarakaupan tulisisijaita kävely- ja pyöräreittien varrella. Asuinkortteleista tulisi olla hyvä yhteys lähipuistoon jalähiliikuntapaikoille sekä kevyen liikenteen väylille. Kävely- ja pyörätieverkoston tulee olla riittävän kattava jaominaisuuksiltaan helppokulkuinen. Myös asuinympäristön kauneus, viihtyisyys ja turvallisuus vaikuttavatsiihen, haluavatko asukkaat kulkea kävellen tai pyöräillen.Salossa ahtaasti asuvia asuntokuntien määrä on pysynyt lähes ennallaan kolmen viimeisen vuoden aikana 8,2% vuonna 2011. Ahtaasti asuvia asuntokuntia Salossa oli vuonna 2011 yhteensä 2158. Yhden hengenasuntokuntia Salossa oli 40,8 % (10695), ahtaasti asuvia lapsiasuntokuntia kaikista lapsiasuntokunnista oli27,5 % vuonna 2011 (vastaava % osuus on ollut sama vuosina 2010 ja 2009). Indikaattori ilmaisee ahtaastiasuvien asuntokuntien osuuden prosentteina kaikista asuntokunnista. Asunto on ahtaasti asuttu, jos siinä asuuenemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun (määritelmä vuodesta 1990lähtien). Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asunnossa vakinaisesti asuvat henkilöt.109876543210Ahtaasti asuvat asuntokunnat,% kaikista asuntokunnista2009 2010 2011SaloHämeenlinnaKouvolaSeinäjokiVarsinais-SuomiKoko maaLukumäärä 2009 2010 2011Salo 2189 2227 2158Hämeenlinna 2554 2569 2558Kouvola 3062 2977 2927Seinäjoki 1846 1829 1849V-Suomi 18763 18809 18554Koko maa 227764 227512 226337Kuvio 22. Ahtaasti asuvat asuntokunnat, % kaikista asuntokunnista, absoluuttinen lukumäärä taulukossa (lähde: Sotkanet)| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi | salo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 |

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!