31.07.2015 Views

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

52vapaaehtoista kulttuurikaveri-tarjontaa, s.o. yksin museoon tuleville kävijöille suunnattua taiteen juttukaveritoimintaasekä lapsiparkkia, jotta vanhemmat voivat rauhassa kulkea näyttelykierroksella.Kulttuuripalvelut edisti salolaista toimintaympäristön viihtyvyyttä sijoittamalla 2012 teoksia kaupungin taidekokoelmistakaupungin toimi- ja asiakaspalvelupisteisiin, teoskäsittelyjen määrä oli 180 teosta. Historiallisiinesinekokoelmiin ja kahteen vaihtuvaan kulttuurihistorialliseen näyttelyyn salolaiset pääsivät tutustumaankulttuuriperinnön 9 paikalliskohteessa kesällä, ne keräsivät yhteensä 5200 katsojaa.HYMYKUOPAT-hankkeessa pidettiin 24.–25.5. hankkeen toimijat Kouvolasta, Jyväskylästä, Salosta, Forssasta jaTurusta yhdistävä juhlaseminaari ja tehtiin SOTE- ja taidekentälle suunnatut julkaisut ’Merkittävien ihmistenyhteiskunta. Hymykuopat-hanke kunnan tarpeisiin vastaajana’. Hanke on saavuttanut valtakunnallistamielenkiintoaVauvasta vaariin eri-ikäistä väestöä neuvotaan tarvittaessa atk-asioissa (asiakirjojen skannaaminen,sähköpostin ja kopiokoneiden käyttö) tarjoamalla ilmaiset välineet joilla voi harjoitella. Kirjalainauksien lisäksikotitalouksia hyödyttävä palvelu on mm. energiankulutusmittareiden lainaaminen. Alueellista saavutet-tavuuttaedistettiin mahdollistamalla lainattavan aineiston nouto ja palautus kirjastojen välillä.IkääntyneetKolmivuotisen hyvinvointipalveluiden monialaisen viiden kunnan yhteistuotantohankkeen, HYMYKUOPPIEN,viimeinen vuosi oli 2012 ja sitä rahoitti Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta hallinnoi Salonkaupunki. Toimintakeväänä Salon taiteilijaseuran jäsen tuotti elämyksellisiä taidematkalaukkuja SalonKukonkallion vanhainkotiin.Hankkeessa Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten ja harrastajien 11 yhdistystä olivat tuottaneet taide- ja kulttuurilähtöisiäpalveluja vanhusväestön, lasten ja nuorten ja välillisesti omaishoitajien, hoitohenkilökunnan jakasvatus- ja opetushenkilöstön käyttöön. Projekti toi osallistavan taiteen ja kulttuurin lähelle niitä ihmisiä, joillasiihen ei muulla tavoin olisi mahdollisuutta, sillä se vietiin äärelle. Hanke on tukenut taiteilijoiden toiminnanresursoinnillaan vanhusten osallisuutta ja aktivointia. Vanhusten asuntoloihin ja vanhusten palvelukeskuksiinsekä vanhainkoteihin toimitetaan ja noudetaan pyynnöstä vanhuksille lainattavat kirjat kirjakasseissa.Kirjastoaineiston hankinnassa otetaan ikääntynyt väestö huomioon hankkimalla suuritekstisiä kirjoja.4.2 LiikuntapalvelutLiikuntapalvelujen toteuttama terveysongelmia ennaltaehkäisevä toiminta ja eri-ikäisten kuntalaistenkannustaminen liikkumaan oman terveyden kannalta riittävästi tuottaa kunnalle hyväkuntoisia ja terveitäasukkaita, jotka eivät kuormita terveydenhuoltopalveluja. Toiminnan kohdistamiseen erityisesti vähän liikkuvillekuntalaisille sekä ikääntyneille ja erityisryhmille on kiinnitetty huomiota.Ohjattu liikuntatoimintaPerheet, lapset ja nuoret sekä maahanmuuttajatPerheitä kannustetaan liikkumaan yhdessä. Lähiliikuntapaikat, peuhut, perheliikuntakerhot ja vauva- japerheuinnit ovat esimerkkejä perheliikunnasta. Erityislapsille järjestetään erilaisia saliliikuntaryhmiä sekäuimakouluryhmiä.Kouluterveyskyselyssä (v. 2011) saatiin huolestuttavia tuloksia salolaisten nuorten passiivisuudesta liikunnanharrastajina ja tähän haluttiin tarttua. Liikuntapalveluille myönnettiin maaliskuussa valtionapua| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi | salo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 |

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!