31.07.2015 Views

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

Salon hyvinvointikertomus 2009-2012 - Salon kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

62Vuoden 2012 aikana hanke keskittyi opiskelijoiden mielenterveyden vahvistamiseen ja hankkeen aikanatoteutettujen toimintojen juurruttamiseen oppilaitoksen arkeen. Koululla järjestettiin opiskelijoille mielenhyvinvoinnin tukemiseksi ryhmätoimintaa.Hankkeen myötä ammattiopistolle on perustettu viikoittain kokoontuvia liikuntaryhmiä, järjestetty hyvinvointijaliikuntapäiviä, pidetty opiskelijoille tietoiskuja sekä teemapäiviä ja mukavia tempauksia ulkoilun jaesimerkiksi näytelmäesitysten muodossa. Tupakasta vieroitusryhmän ja tupakoimattomuuskilpailun avullaopiskelijoita ja myös henkilökuntaa on kannustettu savuttomuuteen. Suun terveydenhuolto on tehnytopetuspaketin opiskelijoille, opiskelijoiden vanhempia on informoitu nuorten hyvinvointiin liittyvistä seikoista jaopiskelijoille on tarjottu myös henkilökohtaista liikunnanohjausta.Hankkeen aikana kehitettiin sähköisessä muodossa olevia palveluja, kuten nuorten terveyskysely terveydenedistämisen näkökulmasta. Nettipelejä, joissa teemana oli terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Hyvän olontyökalupakki on Salon ammattioppilaitoksen sivustolla oleva sähköinen työkalupakki, josta nuoret löytävätvastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.Länsi 2012 – Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishankeKaste-rahoitteisen Länsi- hankkeen Salon kuntapilotin kehittämistyössä on keskitytty vuoden 2012 aikanaseuraaviin neljään osa-alueeseen: 1) paikallisen vastuullisen alkoholipolitiikan kehittämiseen (Pakka-toiminta)2) yhdistetyn mielenterveys- ja päihdesuunnitelman laatimiseen 3) matalan kynnyksen palvelujenkehittämiseen 4) päihde- ja mielenterveysosaamisen vahvistamiseen.Pakka -toiminnan vaikuttavuutta seurattiin vähittäistavarakauppoihin ja Alkoihin toteutetuin alkoholinkoeostoin. Tulokset ikärajakontrollin omavalvonnassa paranivat vuoden 2011 tuloksista 17,5 %. A-klinikanpäihde-työntekijän matalan kynnyksen työn pilotointia pääterveysaseman lääkärinvastaanotolla jatkettiin.Päihdetyöntekijän tavoitteena on konsultoida ja tukea terveysaseman henkilökuntaa alkoholin riski- jahaitallisen käytön tunnistamisessa ja lyhytneuvonnassa.Kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman 2009 -2015 -hengessä laadittiin ja hyväksyttiin Salonkaupungin mielenterveys- ja päihdesuunnitelma vuosille 2012 -2016. Suunnitelman painopiste on ehkäisevässämielenterveys- ja päihdetyössä, mutta myös korjaavan työn elementtejä, kuten huumehoidon kehittämistä ontyöstetty osana suunnitelman juurruttamisprosessia.Hankkeen aikana kehitettyä paikallista 13 - 17 -vuotiaiden nuorten internet -pohjaista matalan kynnyksenanonyymiä neuvontapalvelua (www.verkkovinkkis.fi) on markkinoitu monipuolisesti ja palveluun tulleetkysymysmäärät ovat olleet syksystä 2012 alkaen kasvussa. Eniten 9.1.2012 avattuun palveluun on tullutmielenterveys- ja ihmissuhdeaiheisia kysymyksiä. Vastaajina toimii kaupungin ja kolmannen sektorin sosiaalijaterveydenhuollon ammattilaisia, jotka voivat käyttää internetneuvontatyötä ennaltaehkäisevänä elementtinätyössään.Hankkeen myötä on toteutettu yhteistyössä Turun Ammattikorkeakoulun Salon yksikön kanssa Case -pohjainenpäihdetyön moniammatillinen koulutus. Koulutuskokonaisuuden työpajoihin (2011 -2012) osallistui yhteensä122 henkilöä. Osallistujia seminaareissa oli toteutusjaksolla yhteensä 363. Vuoden 2012 aikana järjestettiinlisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Päihde- ja mielenterveysongelmien puheeksiotto jaasiakkaan kohtaaminen -koulutus, joka tavoitti kaikkiaan 107 osallistujaa.| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi | salo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 |

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!