24 Lanssikadun talot Europahouse Award 2012 -kilpailun tuomaristo ei painottanut talojen edistyksellistä energiatehokkuutta, minkä vuoksi Lanssikadun matalaenergiatalot eivät sijoittuneet kilpailun kärkeen.
ENERGIA- TEHOKKUUS saivat näkyvyyttä Europahouse-kilpailussa Lahden Taloissa ollaan iloisia osallistumisesta Europahouse Award 2012 -kilpailuun, vaikka kilpailukohteena olleet Lanssikadun matalaenergiatalot eivät palkintosijoille yltäneetkään. – Ei aina voi voittaa, sanoo kiinteistöjohtaja Eero Lukkarinen pilke silmäkulmassa. – Kilpailut ovat hyviä ja tärkeitä, sillä niissä kohteet saavat näkyvyyttä ja osallistujat voivat vertailla omia ratkaisujaan ja omaa onnistumistaan. Lahden Taloissa päätettiin osallistua kilpailuun, koska Lanssikadun matalaenergiatalot arvioitiin niin edistyksellisiksi, että niillä voisi olla mahdollisuuksia menestyä kilpailussa. Kansallisella tasolla talot pärjäsivätkin hienosti, sillä ne läpäisivät Suomen alkukarsinnan ja pääsivät mukaan loppukilpailuun. – Olisi kiva jo alun perin tietää, millä kriteereillä kilpailun voittaja valitaan, Lukkarinen sanoo. – Tuomaristo ei jostakin syystä ottanut huomioon Suomen luonnonoloja eikä vaatimuksia, joita ne asettavat rakentamisen energiatehokkuudelle. Olisipa kilpailussa ollut muitakin kategorioita, joissa olisi painotettu myös energiatehokkuutta! Lukkarinen sanoo. Europahouse Award -kilpailun tuomariston äänivallattomana sihteerinä toiminut ARA:n kehittämisarkkitehti Sampo Vallius yhtyy Eero Lukkarisen ajatukseen. – Tuomaristo painotti valinnoissaan kohteiden yleistä arkkitehtonista laadukkuutta ja asuntojen muunneltavuutta, jolloin edistyksellinen energiatehokkuus ei nostanut muun muassa Lanssikatua ja PuuEraa kärkeen. Olisi ollut hienoa palkita hankkeita useissa kategorioissa, mutta nyt se ei ollut mahdollista. Europahouse Award 2012 -kilpailun ensimmäinen palkinto jaettiin kahden hankkeen kesken. Sen saivat Marthashof Berliinistä ja Ruotutorpankuja Helsingistä, joka on Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston ATT:n hanke. Lisäksi kilpailussa jaettiin kolme kunniamainintaa. Ne saivat Reiherintie (Laajasalon Kiinteistöt Oy ja ATT), Nelospesä (Asuntosäätiön rakennuttajat) ja Fenixinrinne (ATT), jotka kaikki ovat helsinkiläisiä asuinrakennushankkeita. Loppukilpailuun osallistui yhteensä kahdeksan asuinrakennushanketta, joista kuusi oli Suomesta, yksi Saksasta ja yksi Hämeen kuljetusPiste Päijät-Hämeen kokenein ympäristönhuolto Palvelemme asiakkaita asuinkiinteistöissä, kaupan alalla, teollisuudessa ja kunnissa. Meiltä saat kustannus tehokkaat ja kattavat kierrätyksen ja ympäristönhuollon palvelut aina yhtä ammattitaitoisesti. Europahouse • Noin 20 vuotta Suomessa, Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa toiminut säätiö. • Edistää ympäristöä ja asuinrakennuksia, jotka ylläpitävät tasapainoa yhteisöllisyyden ja yksilön tarpeiden sekä toiveiden kanssa niin tänään kuin tulevaisuudessakin. • Jakaa Europahouse Award -tunnustuspalkinnon ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista edistävien, jo toteutettujen hankkeiden kesken. • Vuoden 2012 Europahouse Award -kilpailu oli tarkoitettu 2010–2011 valmistuneille asuntokohteille. • Kilpailun voittaja palkitaan 5 000,00 euron kannustuspalkkiolla. • Edellisen kerran Europahouse Award -kilpailu järjestettiin vuonna 2009. Hollannista. Toinen energiatehokkuuteen painottunut suomalaiskohde PuuEra oli Vierumäelle toteutettu Heinolan kaupungin, Rakennusliike Reponen Oy:n, Koskisen Oy:n ja Versowood Oy:n puurakenteinen passiivienergiakerrostalo. Europahouse Award -kilpailun tuomariston muodostivat asuntosuunnittelun professori Markku Hedman Suomesta, arkkitehti Heinwillem De Boer Hollannista ja arkkitehti Bert Ferro Fransen Tanskasta. Hämeen Kuljetuspiste | puh: 03 872 010 | info@kuljetuspiste.com | www.kuljetuspiste.com 25