19.06.2014 Views

Esipuhe - Jakobstad

Esipuhe - Jakobstad

Esipuhe - Jakobstad

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Esip

ipuhe

Kaupungin strategian visioehdotuksessa,

Pietarsaari 2005:ssä, sanotaan,

että Pietarsaari on v. 2015 houkutteleva

teollisuus- ja puutarhakaupunki meren

rannalla, ja siellä on maan parhaiten toimivat

palvelut elämän kaikissa vaiheissa sekä

ruotsiksi että suomeksi. Kaupunki lienee ainoa

kaupunki Suomessa, jolla on näin kunnianhimoiset

palvelutavoitteet. Visio velvoittaa

kaupungin työntekijöitä työskentelemään tuota

tavoitetta kohden. Työskennelkäämme siis siten,

että kaupungilla on todellakin maan parhaiten

toimivat palvelut elämän kaikissa vaiheissa!

Sosiaalikeskuksen strategiaehdotuksessa

tuodaan esiin asukkaiden palveluoppaiden tarve.

Tietoa palvelutarjonnasta on tosin saatavissa

kaupungin Internet-sivuilla, mutta monellakaan

vanhuksella ei ole tätä tiedonsaantimahdollisuutta

käytettävissään.

Vanhushuollon, kuten muunkin kunnallisen

palvelun kysyntä, on aina tarjontaa suurempi.

Palveluntarjontaa ohjaa lainsäädäntö ja ohjeisto.

Aina ei ole mahdollista saada sitä palvelua,

johon tuntee olevansa oikeutettu.

Vanhusten määrä on lisääntynyt Suomessa.

Kuntien vanhushuoltoa varten varatut taloudelliset

resurssit eivät valitettavasti ole lisääntyneet

samassa tahdissa. Valtio on päinvastoin

aiemmin vähentänyt vanhushuollon rahoitusosuuttaan

90-luvulla. Viime vuosina valtio on

uudestaan lisännyt sosiaali- ja terveydenhuollon

rahoitusosuutta. Hallitusohjelman ja kansallisten

kehittämisohjelmien mukaan valtio

tulee osoittaa enemmän varoja vanhushuoltoon

lähivuosina. Toivottavaa onkin, että valtion panostukset

myös näkyvät kunnallistaloudessa.

Kunnilla on velvollisuus lisätä vanhushuoltonsa

määrärahoja siten, että palveluntarjonta ja

hoidonlaatu paranevat.

Pietarsaaren vanhusneuvosto on tehnyt hyvää

työtä laatiessaan Vanhusten palveluoppaan

yhteistyössä sosiaalikeskuksen kanssa. Opas

päivitetään säännöllisesti siten, että tiedot ovat

aina ajan tasalla. Esite sisältää tiedot vanhuksille

kaupungissa tarjottavista palveluista. Pelkästään

vanhuksia koskevien tukien lisäksi on

mahdollisuus saada esim. toimeentulotukea,

jos omat tulot ovat hyvin vähäiset. Esite antaa

asiantuntevaa tietoa palvelutarjonnasta, ja ennen

kaikkea yhteystiedot palveluista vastaavista

henkilöistä, joiden avulla voi selvittää

henkilökohtaisen avuntarpeen.

Peter Granholm

sosiaalijohtaja

Hannele Grankvist

palveluosaston osastopäällikkö

Sisäl

sälly

lysluett

luettelo

elo

1 Pietar

arsaar

aaren en infopi

opiste 5

2 Asuminen Pietar

arsaar

aaressa 5

2.1 Vuokra-asunnot

2.2 Vanhusten palveluasuminen

2.3 Palveluasuminen omassa kodissa

3 Asunnon muutostyöt

työt 5-6

3.1 Koneet ja laitteet

3.2 Vanhusten asuntojen peruskorjaus

3.3 Veteraanien asuntojen

peruskorjaus

4 Laitoshoit

shoito 6-7

4.1 Koivurinteen vanhainkoti,

palvelukoti ja Aurinkorinne

4.2 Vuodeosastohoito

4.3 Folkhälsan Östanlidin hoitokoti

5 Kunn

nnal

allinen linen palv

alvelua

eluasuminen

uminen 7

6 Yksity

ityiset

palv

alvelu

elunt

ntuott

uottaj

ajat

at 7-8

6.1 Viivi & Wilhelm

6.2 Pietarkoti

6.3 Ahlbäckhemmet

6.4 Palvelukoti Rauhala

6.5 De gamlas hem

6.6 Mariahemmet

6.7 HeinätoriKeskus

Sivu

7 Edu

dunvalv

alvoj

oja 8

8 Henkilök

lökoht

ohtainen avustaj

aja 8

9 Kel

ela 8

10 Kotip

otipalv

alvelu

elu 8-9

10.1 Annan Kamari

10.2 Kotisairaanhoito

10.3 Apuvälinepalvelu

Sivu

11 Kuljet

etuspalv

alvelu

9

12 V.I.P

.I.P. . palv

alvelu

elulinj

linja 9

13 Omai

aishoidont

shoidontuk

uki 10

14 Palv

alveluk

elukesk

skus 10

15 Sosiaali

aaliasiamie

amies 10

16 Sosiaalinen tuk

uki 10

17 Tulkk

lkkip

ipalv

alvelu

10

18 Tur

urvap

apuhelin

10

19 Pietar

arsaar

aaren suom

uomal

alainen

ainen

seurak

akunt

nta 10

20 Vanhu

anhusneu

neuvosto 13

21 Eläkeläi

eläisjärj

järjestöt

töt ja

-yhdi

yhdistyk

tykset

set 14

22 Tärk

ärkeitä puhelinnumer

uhelinnumeroit

oita 14

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

1 Pietar

arsaren aren infop

opiste

Keskitetty Pietarsaaren INFOPISTE tarjoaa

yleisön käyttöön paikan ja puhelinnumeron,

johon yhteyttä ottamalla saa hyvät neuvot siitä,

mihin virastoon tietty asia kuuluu ja kuka asiaa

hoitaa, jopa ajanvaraus asianomaiselle

virkamiehelle järjestyy.

Infopi

opiste

neuvoo kaupunkilaisia kaupungin hallinnon

sokkeloissa ja auttaa heitä kääntymään

oikean viraston, laitoksen ja viranomaisen puoleen

helpottaa kaupungin virastojen työpaineita

ja ruuhkia

hoitaa informaation uusille asukkaille

Infopi

opistee

eessä sä on

kaupungin hallintoyksiköiden esitteitä

kaupungin virastojen lomakkeita

Internet-yhteyksin varustettu tietokone yleisökäyttöön

kopiokone, telekopiokone

Infopi

opiste on avoinn

oinna

1.9.–31.5. ma– pe klo 08.00-17.00

1.6.–31.8. ma–pe klo 08.00-18.00,

la klo 09.00-15.00

Osoite: Kauppiaankatu 12, 68600 Pietarsaari.

Puh. 785 1741, faksi 723 5132

info@jakobstad.fi

Toimistopäällikkö, puh. 785 1208

Neuvontasihteerit, puh. 785 1741

2 Asuminen Pietar

arsaare

aaressa

Vanhu

anhusten ja vamm

ammai

aisten asunnot

2.1 Vuok

uokraa-asunnot

Kaupunki omistaa n. 640 vuokra-asuntoa.

Niistä n. 275 on tarkoitettu vanhuksille.

Vanhusten asuntoja on lähinnä keskustassa

ja muut vuokra-asunnot ovat kaupungin

laitamilla. Vanhusten asunnot ovat lähinnä

yksiöitä ja pieniä kaksioita.

Castréninkadulla on toimintarajoitteisille

tarkoitettuja vuokra-asuntoja (hissi ja

inva-wc).

Kunnallista vuokra-asuntoa voi hakea

asuntotoimiston (osoite Strengberginkatu

1) tai talon isännöitsijän kautta. Asuntotoimistosta

saa luettelon kaikista valtion

lainoittamista vuokrataloista ja niiden isännöitsijöistä.

Hakemukseen liitetään verotustodistus ja

selvitys tuloista ja omaisuudesta. Hakemuslomakkeita

saa asuntotoimistosta, sosiaalikeskuksesta,

infopisteestä ja Internetistä.

Vt. asuntosihteeri, puh. 785 1287, kanslisti,

puh. 785 1259.

2.2 Vanhu

anhusten palv

alvelua

eluasunnot

Koivurinteen vanhainkoti, Ida & Emil,

Jauhotie 1. Johtaja, puh. 785 1514,

apul.johtaja, puh. 785 1516.

HeinätoriKeskus, palveluasunnot,

Raatihuoneenk. 12, toiminnanjohtaja,

puh. 781 9511.

2.3 Palv

alvelua

eluasuminen uminen omassa a kodi

odissa

Vammaispalvelulain mukaista palveluasumista

voidaan järjestää omassa kodissa vaikeavammaisille

tarjoamalla kotipalvelua ja

kotisairaanhoitoa tai henkilökohtaista

avustajaa. Palveluasumisen avulla pyritään

siihen, että ao. henkilö voi asua omassa

kodissaan mahdollisimman kauan.

3 Asunn

unnon n muu

uutostyöt

Asunnon muutostöiden ja niihin liittyvien apuvälineiden

ja laitteiden asentamisen avulla

pyritään mahdollistamaan vanhuksen ja vammaisen

asuminen omassa kodissa. Muutostyöt

ja apuvälineiden ja laitteiden hankinta tehdään

henkilökohtaisen, asiakkaan toimintakykyyn

perustuvan palvelusuunnitelman mukaisesti.

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

Vaikeavammainen henkilö saa korvausta

asunnon välttämättömistä muutostöistä ja niihin

liittyvien apuvälineiden ja laitteiden hankkimisesta.

Kohtuulliset kustannukset korvataan,

jos hakija tarvitsee välttämättä noita muutostöitä

vamman tai sairauden takia tavanomaisista

toiminnoista selviytymiseen.

Useimmin muutostöitä tehdään kylpyhuoneeseen

ja keittiöön, levennetään oviaukkoja,

poistetaan kynnyksiä ja rakennetaan luiskia.

Peruskorjaus- ja -parannustöistä ei makseta

korvausta.

Hakemukseen on liitettävä lääkärin ja toimintaterapeutin

lausunnot. Hakemukset lähetetään

Sosiaalikeskukseen, vammaishuollon

johtavalle sosiaalityöntekijälle, puh. 785 1317.

3.1 Koneet

ja laitt

aittei

eistot

Koneiden ja/tai laitteistojen hankinnasta aiheutuneet

kustannukset voidaan korvata vammaiselle,

joka sairautensa tai vammansa takia tarvitsee

niitä liikkumiseen, viestintään tai itsenäiseen

selviytymiseen kotona, tai vapaa-ajantoimintaan.

Lisätietoja antaa vammaishuollon johtava

sosiaalityöntekijä, puh. 785 1317.

3.2 Vanhu

anhusten asunt

ntoj

ojen

perusk

skorj

orjau

aus

Vanhus voi saada avustusta asuntonsa peruskorjaukseen

eräin edellytyksin. Asuntotoimisto

myöntää korjausavustusta hyvin pienituloisille

vanhuksille. Hakuaika on yleensä maaliskuussa.

Toimenpiteiden on oltava sellaisia,

että vanhukset voivat niiden turvin asua kauemmin

omassa asunnossaan. Töitä ei saa aloittaa

ennen kuin korjausneuvoja on tarkastanut

kohteen ja todennut korjaustarpeen.

Asuntotoimistosta voi hakea myös omakotitalon

rakentamisen ja perusparannuksen korkotukea.

Korkotuki on korvannut henkilökohtaiset

aravalainat.

3.3 Vet

eter

eraanien asunt

ntoj

ojen

en

perusk

skorj

orjau

aus

Tarkempia tietoja antaa korjausneuvoja, Vanhustyön

keskusliitto ry, Vaasa, puh. 317 3611,

0400 561 956.

4 Laitoshoi

oito

4.1 Koivurinteen vanhainkoti,

palvelukoti ja Aurinkorinne,

Jauhotie 1

Koivurinteellä asuu yhteensä n. 93–95 eläkeläistä.

Käytössä on neljä hoito-osastoa, Aurinkorinteen

dementiaosastot ja palveluasunnot

(Ida & Emil).

Huoneet ovat yksiöitä, mutta tarpeen mukaan

niitä voidaan käyttää kahden hengen huoneina.

Valittava osasto riippuu eläkeläisen tarpeista.

Sas-ryhmä päättää paikan myöntämisestä,

ja eniten hoitopaikkaa tarvitseva valitaan kunakin

ajankohtana.

Tavoitteena on ylläpitää eläkeläisten omaa

toimintakykyä, kunnioittaa yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta

eläkeläisen, omaisten,

henkilöstön ja lääkärin kanssa yhteisymmärryksessä.

Hoitopuolen ja Aurinkorinteen (pitkäakais-/

laitoshoito) hoitomaksu on enintään 80 % eläkeläisen

tuloista, vähintään 80 euroa on jäätävä

potilaan omaan käyttöön.

Omaiset voivat ottaa hoidossa olevia omaisiaan

luokseen vaihtelevanpituisiksi jaksoiksi,

sovittuaan asiasta henkilöstön kanssa.

Jokaisella osastolla on sairaanhoitaja, lähihoitajia

ja laitosapulaisia.

Terveyskeskuslääkäri käy kierroksella Koivurinteellä

ja Aurinkorinteellä kerran viikossa.

Hän määrää lääkkeet ja kirjoittaa tarvittaessa

lähetteet mahdollisia jatkotoimenpiteitä

varten.

Aurinkorinne toimii Koivurinteen yhteydessä.

Sen kolme osastoa tarjoaa turvallisen ja

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

rauhallisen ympäristön vaikeasti dementoituneille.

Jokaisella osastolla on oma sisäpihansa,

jossa voi käydä ulkoilemassa. Osastoilla

on 9 paikkaa/osasto, yhteensä 27 paikkaa.

Huoneet ovat valoisia ja avaria ja jokaisessa

huoneessa on oma wc ja suihku.

Aurinkorinteen hoitoajatus on sama kuin

Koivurinteen hoitopuolella.

Aurinkorinteen henkilöstöön kuuluu Koivurinteen

tavoin sairaanhoitajia, lähihoitajia ja

laitosapulaisia.

4.2 Vuodeosastohoito, Kolpintie 7, Pietarsaarenseudun

terveyskeskus.Puh. 786 1111 vaihde.

Vuodeosaston toiminta: ensi- ja lyhytaikaishoito,

jaksohoito, kuntoutus, dementiatutkimukset,

saattohoito, katkaisuhoito ja pitkäaikaishoito.

Lähete vaaditaan.

Hoidonsuunnitteluryhmä

Sosiaalikeskuksella ja terveyskeskuksella on

yhteinen hoidonsuunnitteluryhmä. Hoidonsuunnitteluryhmä

suunnittelee, päättää ja

myöntää hoitopaikan asiakkaan hoitotarpeen

mukaan.

Yhteyshenkilö: vuodeosaston sosiaalityöntekijä,

puh. 786 1319.

Potilasasiamies

Potilasasiamies tiedottaa potilaan oikeuksista

ja auttaa potilasta tarvittaessa hoitoa koskevan

huomautuksen tai valituksen tekemisessä tai

hoitovirheeseen liittyvän korvaushakemuksen

täyttämisessä. Potilasasiamies, terveyskeskus,

Kolpintie 7, puh. 786 1331.

4.3 Folkhälsanin ylläpitämä Östanlidin hoitokoti

avattiin 1.1.2004. Yhden ja kahden hengen

huoneita, kaikkiaan 40 paikkaa. Hoidosta

veloitetaan pitkäaikaishoidon maksu. Lisätietoa

antavat osastonhoitajat, puh. 788 7023 tai

788 7024.

5 Kunnallinen pal

alvel

eluasuminen

Ida ja Emil on kaupungin palvelutalo. Se sijaitsee

Koivurinteen vanhainkodin yhteydessä

ja toimi aikaisemmin tavallisena hoito-osastona.

Perusparannuksen jälkeen se muutettiin

palveluosastoksi, jossa on 15 asiakaspaikkaa

2 kerroksessa. Huoneet ovat yhden ja kahden

hengen huoneita ja kaikissa on oma wc.

Eläkeläiset ovat palvelukodin vuokralaisia

ja he maksavat vuokran omasta huoneestaan

sekä 15 m 2 :stä yleisiä tiloja. Lisäksi he maksavat

ruokailu-, pyykinpesu- ja palvelumaksun.

Vuokra- ja hoitoavustusta voi hakea KELAlta.

Eläkeläinen maksaa omat lääkkeensä.

Henkilöstöä on vajaat puolet hoito-/vanhainkotipuolen

määrästä, joten palvelupuolen eläkeläisiltä

edellytetään oma-aloitteisuutta.

Toivottavaa on esimerkiksi, että eläkeläinen

selviytyy pukeutumisesta ja riisuuntumisesta

ja osallistuu oman huoneensa siivoamiseen.

Henkilöstöön kuuluu lähihoitajia ja laitosapulaisia.

Koska heitä on vähän, on omaistuki

tärkeää.

Varsinkin eläkeläisten pankki-, apteekki- ja

muiden hankinta-asioiden hoitaminen palvelutalon

ulkopuolella on henkilöstön kannalta

pulmallista, koska hoitajilla on työtehtäväviä

ja muita eläkeläisiä vastuullaan ja hoidettavanaan.

6 Yksi

sityiset

et pal

alvel

elun

untuo

uott

ttaja

ajat

Pietarsaaressa on seitsemän (7) yksityistä palveluntuottajaa.

6.1

.1 Viivi & Wilhelm dementiakoti,

Castrénink. 5 C.

Omistaja Irma Otranen,

puh. 723 7695

6.2

.2 Pietarkoti AY, Korkeavuorentie 28.

Omistaja Sauli ja Pirjo Teppo,

puh. 724 6250

6.3 Ahlbäckhemmet, Tapaninniementie 20.

Omistaja: Garantiföreningen för

Ahlbäckhemmet, johtaja,

puh. 723 1544

6.4

Palvelukoti Rauhala, Loveret 8.

Omistaja: Palvelukoti Rauhalan kannatusyhdistys

r.y., johtaja, puh. 724 3571.

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

6.5 De gamlas hem, Myllymäenkatu 2.

Omistaja: Svenska Fruntimmersföreningen

i Jakobstad r.f.,

johtaja, puh. 723 0385

6.6 Mariahemmet, Ebba Brahen puistikko 11.

Omistaja: Jakobstads svenska kyrkliga

åldringshems syförening,

johtaja, puh. 723 6012

6.7 HeinätoriKeskus, Raatihuoneenkatu 12.

Omistaja: Pietarsaaren Vanhustenystävät

r.f., toiminnanjoht., puh. 781 9511

7 Edun

unval

alvoja

Jos henkilö ei pysty enää hoitamaan asioitaan

(esim. sairauden tai dementian vuoksi), voidaan

hänelle valita edunvalvoja. Edunvalvoja

valitaan käräjäoikeuden tai maistraatin päätöksellä,

ja hakemukseen on aina liitettävä lääkärintodistus

kyseisen henkilön terveydentilasta.

Hakemus tai ilmoitus henkilön edunvalvontatarpeesta

lähetetään maistraatille.

Lisätietoja: Pietarsaaren kaupunki / edunvalvonta,

Strengberginkatu 1, 68600 Pietarsaari.

Edunvalvoja, puh. 785 1635, kanslisti, puh.

785 1742.

8 Henkilökohtainen avustaja

aja

Henkilökohtaisen avustajan palkkaamisen tarkoituksena

on edistää ja ylläpitää vammaisen

henkilön omaehtoista selviytymistä ja lisätä

hänen mahdollisuuksiaan osallistua ja toimia.

Päivittäisissä toiminnoissa paljon toisen henkilön

apua tarvitsevalla vammaisella on oikeus

henkilökohtaiseen avustajaan. Henkilökohtaista

avustajaa tarvitaan auttamaan vammaista

kodin arkirutiineissa sekä kodin ulkopuolisissa

toiminnoissa ja erityisharrastuksissa.

Henkilökohtainen avustaja on työsuhteessa

vammaiseen henkilöön. Lisäksi kunta voi

opastaa vammaista työnantajaa.

Kunta korvaa vammaiselle henkilökohtaisen

avustajan palkkaamisesta johtuvat kustannukset

kokonaan tai osittain.

Tietoja hakumenettelystä antaa vammaishuollon

johtava sosiaalityöntekijä, puh 785 1317.

9 Kansaneläk

aneläkel

elai

aitos

KELA, Pietarsaaren toimisto, Kauppiaankatu

4, PL 81, 68601 Pietarsaari, auki klo 09.00-

16.00, ti klo 08.00-17.00, puh. 020 435 5930

vaihde.

10 Kotip

ipal

alvel

elu

Kotipalvelu on avohuollon muoto, jonka tavoitteena

on edistää vanhusten, vammaisten ja

muiden apuatarvitsevien itsenäistä asumista,

kun oma suoriutumiskyky heikkenee.

Kotipalvelu voi olla se vaihtoehto, joka voi

tarjota vanhukselle mahdollisuuden asua

omassa kodissaan mahdollisimman kauan.

Kotipalvelu toimii alueittain koko vuorokautisesti.

Alue I (läntinen) ja alue II (itäinen).

Myös vanhusten ja vammaisten ruokapalvelua

voidaan tilata kotipalvelutoimistosta. Ruoka

valmistetaan Koivurinteessä ja se kuljetetaan

asiakkaan kotiin.

Ruokapalvelun voi tilata soittamalla kotipalvelunohjaajalle

numeroon 785 1375, puhelinajat

klo 08.00-10.00 ja 15.00-16.00.

Lisätietoja saa kotipalvelutoimistosta kotipalvelunohjaajilta,

Isokatu 4. Puh.ajat klo

08.00-10.00 ja 15.00-16.00.

alue I: puh. 785 1375, 785 1584

alue II: puh. 785 1578 ja 785 1579

Kanslisti, puh. 785 1580.

10.1 Annan Kam

amari

ari

Avunvälity

välitys

Annan kamari on vapaaehtoisvoimin toimiva

kaksikielinen avunvälityskeskus, jonka tarkoituksena

on välittää vapaaehtoisapua ikäihmisille

ja vammautuneille. Tavoitteena on kohentaa

vanhusten ja vammaisten olosuhteita, jotta

he voisivat asua mahdollisimman pitkään

omissa kodeissaan.

Annan Kamarin tarjoamat palvelut

esimerkiksi:

ystävänä toimiminen: kuuntelu ja keskustelu

saattaja kauppamatkalle tai ulkoilemaan

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

Siivouspalvelut

Avustustoiminta kattaa nyt myös siivouspalvelut

ja lumityöt.

kotisiivoukset 10 euroa/tunti

lumityöt 6 euroa/kerta

Annan Kamari, Isokatu 4, puh. 723 1016, 723

0008. Toimisto on auki arkisin klo 08.00-16.00.

10.2 .2 Koti

otisair

airaanhoit

aanhoito

Terveyskeskuksen kotisairaanhoito on lääkärin

johtamaa toimintaa. Hoitoa annetaan potilaan

kotona ja se suunnataan kaikenikäisille

hoitoa tarvitseville.

Kotisairaanhoitoa annetaan potilaille, jotka

eri syistä tarvitsevat hoitoa kotiympäristössä.

Kotisairaanhoitohenkilöstö arvioi hoidontarpeen.

Tavoitteena on mahdollisimman hyvä terveys

ja hoito turvallisessa kotiympäristössä potilaan,

omaisten, kotisairaanhoidon ja kotipalvelun

välisen hyvän yhteistyön avulla. Potilaalla

on oltava mahdollisuus hyvään elämänlaatuun

ja kotona asumiseen mahdollisimman

kauan.

Kotisairaanhoito työskentelee päivittäin klo

08.00–21.00. Kotikäynnit ovat maksullisia.

Kotisairaanhoidon osastonhoitaja, puh. 044

720 1462. Kotisairaanhoidon päivystävä puhelin

on 050 365 9315.

10.3 Apuvälinep

välinepalv

alvelu

Apuvälineitä lainaa terveyskeskus, ja lainaukseen

vaaditaan lääketieteelliset perusteet.

Terveyskeskus/ajanvaraus, puh. 786 1360 klo

08.00–10.00.

Kuulokojetta tarvittaessa aika varataan Medicenterin

lääkärille, puh. 781 8950.

11 Kuljet

uljetusp

spal

alvel

elu

Kuljetuspalvelua myönnetään vammaispalvelulain

mukaan vaikeavammaisille. Vaikeavammaiseksi

katsotaan henkilö, jolla on erityisiä

liikuntavaikeuksia ja joka ei voi käyttää julkisia

joukkoliikennevälineitä. Vammainen voi

tarvittaessa ottaa mukaansa saattajan.

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

oikeuttaa 18 menomatkaan kuukaudessa

Pietarsaaressa, Pedersöressä ja Luodossa.

Kuljetuspalvelua käytetään nk. vapaa-ajan

matkoihin, asioimiseen, yhteiskunnalliseen -

tai virkistystoimintaan osallistumiseen. Kuljetuspalvelua

ei myönnetä nk. sairaalamatkoihin,

kuntoutukseen osallistumiseen, laboratoriokäynteihin

ym. Noihin matkoihin voi hakea

korvausta Kansaneläkelaitokselta.

Kuljetuspalvelua myönnetään rajoitetusti

myös Sosiaalihuoltolain perusteella.

Kuljetuspalveluhakemukseen liitetään lääkärintodistus

ja se osoitetaan sosiaalikeskukselle,

PL 55, 68601 Pietarsaari. Käyntiosoite: Isokatu

10. Lisätietoja antaa vammaishuollon johtava

sosiaalityöntekijä, puh. 785 1317, tai vanhus-

ja vammaishuollon ohjaaja, puh. 785 1745.

12 V.I.P

.I.P.-P

.-Pal

alvel

elulinja

Yhdensuuntainen matka Vipparilla:

aikuiset 2,20 euroa

Tilauskeskus on auki ma-perj klo 07.00-18.00.

Puh. NovaCall 0100 4488.

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

13 Omai

aishoid

oidontuki

Omaishoidontukea voidaan myöntää omaiselle,

joka hoitaa kotona vanhusta, vammaista tai

sairasta.

Hoitopalkkion määrään vaikuttaa ainoastaan

hoidon sitovuus ja vaativuus, ts. mitään taloudellista

harkintaa ei saa esiintyä.

Omaishoidontuki luokitellaan kolmeen luokkaan

hoidontarpeen perusteella.

Yhdyshenkilö: vanhus- ja vammaishuollon

ohjaaja, puh. 785 1745.

14 Pal

alvel

eluk

ukesku

kus

Pietarsaaren Vanhustenystävät r.y. harjoittaa

kaupungin vanhuksille suunnattua

päiväkeskus-toimintaa HeinätoriKeskuksessa,

Herman-talossa. Siellä voi tavata samanikäisiä

ja/tai samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Siellä tarjoutuu mahdollisuus myös erilaisten

käsitöiden tekemiseen, harrastuksiin,

pelaamiseen, aivovoimisteluun, tanssiin istualtaan

ja voimisteluun, yhteislauluun, hartauksiin

osallistumiseen ja moneen muuhun toimintaan.

Kävijät voivat myös saunoa ja saada osakseen

erityishoivaa. Auki ma-pe klo 10.00-15.00,

puh. 781 9515.

Eläkeläisten oma lounaspaikka Heinätori-

Keskuksessa tarjoilee lounaan viihtyisässä

ympäristössä ma-pe klo 11.00–12.30, puh.

781 9516.

15 Sosiaalia

siaaliasia

siamie

ies

Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on tiedottaa asiakkaan

oikeuksista ja antaa neuvoja ja ohjata

tätä edistämään ja toteuttamaan omia oikeuksiaan.

Sosiaaliasiamies, Strengberginkatu 1, puh.

785 1111 klo 08.00-16.00.

16 Sosiaalinen

tuki

Sairastuminen tai vammautuminen voi johtaa

kriisitilanteeseen, josta on vaikea selviytyä yksin.

Sosiaalisen tuen on todettu olevan tärkeää,

jotta tilanteeseen joutunut pystyy hyväk-

symään sairauden tai vamman ja sopeutumaan

siihen. Monet vapaaehtoisjärjestöt tarjoavat

tukeaan sitä tarvitsevalle.

Vammaishuollon johtava sos.työntekijä antaa

lisätietoa vapaaehtoisjärjestöistä, puh. 785 1317.

17 Tulkkip

ulkkipal

alvel

elu

Vammaispalvelulain mukaisia tulkkipalveluja

järjestetään kuulo-, näkö- tai puhevammaisille.

Tulkkipalvelu järjestetään esim. viittomakielisenä.

Tulkkipalvelua saa työtä, opintoja,

asioimista jne. varten.

Lisätietoja antaa vammaispalvelun johtava

sosiaalityöntekijä, puh. 785 1317.

18 Tur

urvapuhelin

Kaupungin kaikki vanhukset voivat anoa turvapuhelinta.

Asiakas maksaa asennusmaksun

ja kuukausivuokran. Hakemus osoitetaan kotipalvelutoimistoon/kotipalvelunohjaaja,

Isokatu

4, 68600 Pietarsaari. Puh. 785 1375,

puh.aika klo 08.00-10.00 ja 15.00-16.00.

19 Pietar

arsaaren aaren suo

uomal

alainen

ainen

seurakun

eurakunta, a, puh. 785 8111 (v

(vaihd

aihde)

Jumalanpalvelus Pietarsaaren kirkossa

sunnuntaisin klo 10.00.

Kirkkoherranvirasto auki

ma-pe 09.00-13.00, tiistaisin myös 16.00-

17.00, puh. 785 8113, 785 8114.

Pappi tavattavissa kirkkoherranvirastossa,

Ebba Brahenpuistikko 2, ma-pe 10.00-12.00.

Diakoniatyöntekijät, vastaanotto Seurakuntakeskuksessa:

ma, ti, to, pe 09.00-11.00,

puh. 785 8135.

Diakoniatyöntekijöiden matkapuhelimet:

Markku Leinonen 050 374 0793,

Kirsi Rundgren 050 354 9834.

Vanhemman väen kerho kokoontuu seurakuntakeskuksessa

joka toinen tiistai klo 13.00

ja diakoniapiiri Karhusaaren kirkossa joka toinen

torstai klo 13.00.

Kirkollisissa ilmoituksissa tiedotetaan tarkemmat

ajankohdat.

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

20 Vanhu

anhusneu

neuvosto

Pietarsaaren kaupungissa toimii vanhusneuvosto,

joka valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Kaupunginhallitus valitsee vanhusneuvostoon

jäsenet ja näiden henkilökohtaiset

varajäsenet sekä yhden valituista puheenjohtajaksi

saatuaan ehdotukset kaikilta kaupungissa

toimivilta eläkeläis- ja veteraaniyhdistyksiltä.

Vanhusneuvoston tehtävänä on:

tehdä kaupunginhallitukselle vuosittain ennen

talousarviokäsittelyä ehdotus toimenpiteiksi,

joihin pitää ryhtyä seuraavana vuonna

vanhusväestön olojen parantamiseksi

toimia yhteiskunnan vanhuksia koskevissa

asioissa lausunnonantajaelimenä

edistää viranomaisten, vanhusten ja eläkeläis-/veteraanijärjestöjen

yhteistyötä

edistää vanhuksien mahdollisuuksia selviytyä

päivittäisissä toiminnoissaan

vaikuttaa suunnitteluasioihin

järjestää vuosittain toistuva kansallinen

Vanhusten päivä

toimia muutoin edunvalvojana vanhuspoliittisissa

asioissa

hoitaa veteraaninen asioita. Vanhusneuvoston

sihteeri toimii veteraaniasioiden yhdyshenkilönä.

Vanhu

anhusneu

neuvoston

on var

arsin

inai

aiset

jäsenet v. . 2003-

3-200

2004:

Bredbacka Ralf, puh.joht.

puh. 723 1768

Pensionärsgillet i Jakobstad r.f.

Ahonen Tyyne

puh. 723 0120

Pietarsaaren Eläkeläiset r.y.

Almqvist Sven

puh. 724 7285

Pensionärsklubben M r.f.

Jaatinen Pirkko

puh. 724 7294

Eläkeliiton Pietarsaaren yhdistys r.y.

Leskinen David

puh. 723 5149

Pietarsaaren Veteraanit

Nygård Bror

puh. 723 6231

Jaros Pensionärer r.f.

Nygård Gun

puh. 723 1992

Willes pensionärsklubb r.f.

Ojaniemi Mauno

puh. 723 5017

Pietarsaaren Eläkkeensaajat r.y.

Sund Ingalill

puh. 723 5053

Pensionärsklubben Haldoy r.f.

Östman Anita

puh. 724 5629

Pensionärsklubben Peko r.f.

Kaupunginhallituksen edustaja:

Inkamo Raija-Leena

puh. 724 8112

Sihteeri:

Ström Ulla, Sosiaalikeskus

puh. 785 1664

ulla.strom@jakobstad.fi

Vanhu

anhusten palv

alveluop

eluopas

21 1 Eläkeläi

eläisjärje

sjärjestöjä ja

-yhdi

hdistyksiä

siä

Pensionärsgillet i Jakobstad r.f.

Pensionärsklubben Haldoy r.f.

Pensionärsklubben PEKO Eläkeläiskerho r.f.

Pietarsaaren Eläkkeensaajat r.y.

Pietarsaaren Eläkeläiset r.y.

Pensionärsklubben M r.f.

Eläkeliiton Pietarsaaren yhdistys r.y.

Pensionärsklubben JA-RO Eläkeläiskerho r.f.

Pietarsaaren Veteraanit

Willen Eläkeläiskerho r.y.

Eläkeläisyhdistykset tekevät hyvää työtä ja ilmoittelevat

toiminnastaan paikallislehdistössä.

Uusia jäseniä otetaan mielellään vastaan.

22 Tärk

ärkei

eitä ä puhelinnumer

meroi

oita

Yleinen hätänumero 112

A-klinikka 724 6060

Annan Kamari 723 1016,

723 0008

Apteekki Bothnia 724 4664

” Ensimmäinen 724 4444,

724 4959

” Medi 781 0770

Folkhälsan Östanlid hoitokoti

Oasato III 788 7023

Oasato IV 788 7024

KELA, Pietarsaari,

vaihde 020 435 5930

Pietarsaaren suom. seurakunta

vaihde 785 8111

Terveyskeskus, Kolpintie 7

vaihde 786 1111

Terveystalo, Herrholminkatu 17

786 1220

Pietarsaaren Infopiste 785 1741

Pietarsaaren oikeusaputoimisto

vaihde 785 1111

Pietarsaaren sairaala, vaihde 785 2111

Ensiapu,

avoinna koko vuorokauden 785 2222

Lääkärikeskus, Medicenter

Kauppiaankatu 6 781 8950

NovaCall, vaihde 784 7111

Sosiaalikeskus 785 1377

Granholm Peter, sos.joht. 785 1247

Grankvist Hannele,

palveluos. os.päällikkö 785 1251

Blomqvist Mona, vammaishuollon

johtava sos.työnt. 785 1317

Södergård Linda, vanhus- ja vammaishuollon

ohjaaja 785 1745

Pietarsaaren kaupunki, vaihde 785 1111

Ula-Taxi 100 417

V.I.P. -palvelulinja

(Vippari) 0100 4488

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!