Karhunpalveluksen voi lukea sähköissä muodossa Porin nettisivulta.

More documents

Recommendations

Info

16 Juuret Porissa Jenni Ahtiainen: ”Porilaisten välinen yhteenkuuluvuus näkyy jopa Helsingissä” Porista lähtöisin oleva Jenni Ahtiainen on graafikko ja vaatesuunnittelija. Itseään hän nimittää skragamuiaksi. Jenni Ahtiainen suunnittelee ja myy erilaisia kaulavaatteita gTIE-nimisessä liikkeessään Helsingin Hakaniemessä. Ahtiaisen perheeseen kuuluvat 3-vuotias poika Urho ja kumppani Jussi Jokelainen. Jenni Ahtiainen syntyi Porissa ja asui lapsuusvuosinaan eri puolilla kaupunkia, aluksi Sampolassa ja sittemmin Kalaholmassa. Vanhempien erottua hän päätti 12-vuotiaana muuttaa äitinsä kanssa Helsinkiin, mutta tuli jo vuoden päästä katumapäälle ja muutti takaisin Kalaholmaan. Asuttuaan lukion jälkeen niin Pariisissa kuin Teuvallakin, muutti Ahtiainen vuonna 1997 Helsinkiin ja pääsi toisella yrittämällä Taideteolliseen korkeakouluun. Jenni Ahtiainen viihtyy kesäisin stetson päässään. Kuva Monna Kosonen – Olen jollain käsittämättömällä mututuntumalla saanut lähelleni mahtavan sakin hyviä duunareita, mallikuvauksissa ja rempoissa auttavia ystäviä ja yhteistyökumppaneita, Ahtiainen kiittelee. Suurin osa gTIEn tuotteista valmistetaan alihankintana muun muassa Lappeenrannassa ja Vaasassa. New Yorkin design-viikolle Jenni Ahtiainen toivoo gTIEn tulevaisuudelle kansainvälistymistä. Kesällä hän lähteekin Berliiniin luomaan kansainvälistä uraa. Lisäksi hän toivoo saavansa aikaan yhteistyötä, jonka kautta pääsisi New Yorkin design-viikolle. ”Kyllä koira koiran tunnistaa!” Jenni Ahtiaisen isä asuu edelleen Porissa. Ahtiainen itse vierailee kotikaupungissaan kahdesti vuodessa. Toinen vierailu sijoittuu aina Jazzien aikaan. Erityisesti hän kertoo pitävänsä Porin murteesta, teollisuuskaupunkileimasta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. – Yhteenkuuluvuus vallitsee porilaisten kesken jopa täällä Helsingissä. Porilaiset ovat oma klaaninsa, vaikka eläisivät missäpäin maailmaa tahansa, Ahtiainen hehkuttaa. Hän kertoo tavanneensa muita porilaisia mitä erilaisimmissa paikoissa – viimeksi Frankfurtissa, Saksassa. – Kyllä koira koiran tunnistaa! Ahtiainen nauraa. Mukavuudenhalu vie voiton – Pukeutumistyylini ei erottele juhlaa tai arkea muuten kuin silmälasien kohdalla. En koskaan nojaa baaritiskiin silmälasit päässä, enkä koskaan tee töitä piilolinssien kanssa. Ahtiainen sanoo käyttävänsä paljon nahkahousuja, bootseja ja kesällä stetsonia. Hameita hän ei käytä, mutta piikkarit housujen kanssa ovat hyvä valinta. – Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavuudenhaluisemmaksi äidyn. Ahtiaisen tyyli jakautuu kahtia: on se, miltä hän näyttää ja se, miltä hän haluaisi näyttää. – Olisi kiva kipsutella korkkareissa, vaikka onkin maastohousut jalassa, mutta aina maihinnousukengät voittavat. Yritän koko ajan skarpata duunissa ja olla hyvännäköinen myymälänhoitaja. Käytäntö on osoittanut, että kun asiakas tulee liikkeeseen, juoksen nuppineulat suussa, ilman kenkiä, kynsilakat puhkikuluneena, mutta aina iloisena. gTIE = kaikenlaisia kaulavaatteita Jenni Ahtiainen perusti gTIE-kaulavaatemerkkinsä syksyllä 2006. – Minua häiritsi alussa kaulavaatesana, se kuulostaa joltain apu- tai tukivälineeltä. Mutta sitten muotisuunnittelija ja toimittaja Jaakko Selin sanoi minulle: ”Pidä, Jenni, siitä kiinni, ihmiset kyllä tottuvat siihen”, Ahtiainen muistelee. Ahtiainen suunnittelee uudenlaisia kaulavaatteita miehille ja naisille perinteisten kravattien, plastroneiden, huivien ja korujen tilalle. gTIEn valikoimiin kuuluu muun muassa solmiohuivimaisia plastroneita, uudenmallisia kravatteja, huppuja, krosetteja, skarveja, erikoisempia ”radikaaleja”, rusetinkorvikkeita eli killereitä ja naisten dekolteealueen dekoltteja, kaulakkeita, chokereita ja pirateja eli miesten raflaavampia huiveja. Lisäksi valikoimiin ovat syksystä 2010 lähtien kuuluneet irttarit, jotka käsittävät muun muassa olkapääkoruja ja korvakoruja. gTIElla on kaksi mallistoa: tehdasvalmisteinen Frenzy ja mittatilausmallisto gUNIQUE. Kaikki lähti omasta tarpeesta Jenni Ahtiainen kertoo idean kaulavaatteisiin syntyneen omasta tarpeesta. Sitten hän alkoi tehdä niitä kavereilleen ja lopulta hän huomasi tekevänsä niitä tuntemattomille. – Joku joutuu puhumaan ison yleisön edessä eikä halua, että jännityksestä punainen kaula näkyy. Toinen taas haluaa peittää kaularyppynsä. Yksi tyttö haluaa revityn huivin, koska tajuaa minun lisäkseni, miten hieno se on, kuvailee Ahtiainen asiakaskuntaansa. Lisäksi hän tekee paljon kaulavaatteita artisteille ja esiintyville taiteilijoille. Ahtiainen on suunnitellut muun muassa asuja tanssijoille ja HIMin musiikkivideoille. Ville Valo onkin yksi osatekijä Ahtiaisen menestyksen takana. Ville Valo ja pitsihuivi Syksyllä 2006 Jenni Ahtiainen päätti tehdä pitsihuivin Ville Valolle. He asuivat samoilla kulmilla Helsingissä, mutta eivät tunteneet toisiaan sen paremmin. Ahtiainen päätti tehdä Valolle huivin, jonka lähetti postitse. Yllätys oli suuri, kun vuoden 2006 ”linnan juhlia” katsoessaan hän huomasi, että Ville Valolla on hänen tekemänsä pitsihuivi kaulassa. – Tunne oli kummallinen, mutta hieno. En tiennyt, että hän laittaa sen kaulaansa. Ompelin sen pikkujoulujuhlia silmällä pitäen, Ahtiainen nauraa. Hakaniemen unelmaliiketila gTIEn liiketila on unelmapaikalla Hämeentiellä Helsingin Hakaniemessä. Liikkeessä hääräävät Jenni Ahtiaisen lisäksi ”ihanat naiset” Meri ja Anna. Työnjakoa Ahtiainen on saanut opetella. Hän kun tekisi mielellään kaiken itse. – Jo nyt on netin kautta lähtenyt paljon tilauksia Pohjoismaihin ja jonkin verran Amerikkaan, Ahtiainen paljastaa. Kun häneltä kysyy, kenelle julkisuuden henkilölle hän haluaisi suunnitella kaulavaatteen, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. – Vladimir Putinille. Siinä on makea mies, Ahtiainen hihkaisee. Toinen haave on suunnitella Marilyn Mansonille. Hänen vaatesuunnittelijaansa Ahtiainen tutustui maaliskuussa Berliinissä. SuomiAreenassa puhuttaa kulttuuriyrittäjyys Jenni Ahtiainen on yksi osallistuja SuomiAreenan Nakkilassa järjestettävässä paneelissa, jonka aiheena on kulttuuriyrittäjyys. Hän kertoo odottavansa tilaisuutta kovasti. Vähän myös jännittää. – Minut on pistetty aika kovaan seuraan. Saa nähdä, miten käy. Minulla ei kuitenkaan ole mitään puhesuunnitelmia. Olen monta kertaa huomannut, että kun innostuessa lähtee mopo käsistä, ei papereista ole mitään apua. Mietin varmaan tilaisuuden jälkeen naama punaisena vessassa, että mitäköhän taas tuli sanottua, Jenni Ahtiainen nauraa. www.gtie.fi Teksti Vaula Toivanen
2 • 2011 17 Poritar - harvinaisuus Suomessa Kaupunkijuna Poritar on kuulunut porilaisten kesän viettoon jo vuodesta 1997 lähtien. Tuolloin Kauno Laiho päätti yhtiökumppaninsa kanssa hakea kaupunkijunan Poriin Ranskasta, kaupunkijunia valmistavalta tehtaalta. – Harvinaislaatuisuutensa vuoksi joitain varaosia ei kaupunkijunaan Suomesta löydy, vaan ne on tilattava suoraan junan valmistajalta. Viimeksi tilasin vilkun ja lokasuojan, kertoo Minna Alhosalo, yksi perheyrityksen osakkaista. Kalenteri täyttyy tilausajoista tilausajovarauksia oli jo yli 40 päivälle. Porissa reittiajoja on yhteensä noin 150. Niiden kyydissä Poriin tutustuu kesän aikana tuhansia ihmisiä. Kaupunkijunan vakioreitti on aina sama. Lähtöpysäkki on torin laidalla. Ensin juna suuntaa kävelykadulle ja rautatieaseman porttaalille. Sieltä matka jatkuu keskussairaalan ja poliisilaitoksen kautta Cygnaeuksen koululle. Seuraavaksi juna kulkee puistojen läpi Kirjurinluotoon ja sieltä palattuaan ajaa Etelärantaa ja Yrjönkatua pitkin takaisin torille. Opas mukana Porin kaupunkijuna Poritar on Suomessa yksi harvoista kaupunkijunista, jossa on opas reittiajon aikana. – Useissa kaupungeissa kaupunkijunan kuljettaja hoitaa selostuksen tai se tulee nauhalta. Me käytämme aina oikeaa opasta, Minna Alhosalo painottaa. Kaupunkijunan viimeiset reittiajelut ajoittuvat koulujen alkamisen ajankohtaan elokuulle. Tilausajot sen sijaan jatkuvat pitkälle syksyyn. Porin Kaupunkijuna Oy Poritarta pyörittävät Seija Laiho lastensa Minna Alhosalon ja Jarkko Laihon kanssa. Lisäksi yrityksellä on käytössään ulkopuoliset kuskit ja oppaat. Teksti Vaula Toivanen Kuva Minna Alhosalo Tänä kesänä Porittaren vakiokiertoajelut alkavat 14. kesäkuuta. Ennen sitä on useita tilausajoja eri puolilla Satakuntaa. Huhtikuussa – Jazzien aikaan reitti on Kirjurinluodon ja Etelärannan suhteen erilainen, Minna Alhosalo valaisee. Kaupunkijuna Poritar ajelutti lapsia Ruosniemen päiväkodin vappuajeluissa. Porin kaupunkijuna Oy – Poritar Puh. (02) 639 4396, 0500 594 387 poritar@poritar.fi Juuret-kirjoituskilpailu tuotti juurevaa tekstiä Juuret-kirjoituskilpailun palkinnot jaettiin torstaina 28. huhtikuuta Raatihuoneella. Porilainen Arttu Ollikainen sijoittui hienosti kolmanneksi. Juuret Lähden hakemaan vettä kaivolta. Maatilamme on niin vanha, ettei edes vesijohtoa ole tänne rakennettu. On hämärä myöhäiskesän ilta. Linnut laulavat, ja pihan suuret koivut huojuvat hiljaa tuulessa. Minusta ne rumentavat maisemaa ja ne pitäisi kaataa, mutta vaimo on eri mieltä. Ja hänhän se kuitenkin päättää kaikesta. Vaikka kuinka väsyttää, niin lehmille pitää vielä kantaa vettä. Kumarrun nostamaan sankoa kaivosta. Hämärässä en huomaa kiveä, johon jalkani osuu ja kompastun. Horjahdan, ja putoan alas pimeään kaivoon. Loiskahduksen saattelemana kömmin seisomaan. Vesi ulottuu vain mahaani, mutta olen silti likomärkä. Vesi ilmeisesti pehmensi pudotusta niin, että mikään paikka ei mennyt rikki. Kylkeä vain särkee vähän. Nyt pitäisi keksiä, miten pääsen ylös. Alkaa tulla vilu. Viileän kesäyön ja märkien vaatteiden yh- Juuret-kirjoituskilpailu oli Satakunnan äidinkielenopettajien yhdistyksen järjestämä kirjoituskilpailu peruskoulujen kahdeksasluokkalaisille. Kilpailun tuomarina toimi Porin kulttuurilähettiläs Jorma Uotinen. ” distelmä ei sovi minulle. Tartun paksuun köyteen, jossa sanko on. Ehkä pystyn sen avulla kiipeämään ylös. Ensin kuitenkin tarkistan, onko mitään pudonnut taskuista. Avaimet ovat tallella, samoin lompakko, joka tosin on kastunut, ja setelit ovat ihan märkiä. Mutta taskulamppu on pudonnut. Kopeloin kaivon pohjaa jaloilla, mutta taskulamppua ei löydy. Ajattelen, että pakkohan sen jossain on olla. Se varmaan putosi jo maanpinnalla. Alan kiivetä köyttä pitkin. Kaivon seinämät ovat limaiset, joten en saa niistä kovin hyvin tukea. Etenen kuitenkin pikkuhiljaa ylöspäin. Nyt yläpuolella näkyvä taivas on jo melkein pimeä. Yhtäkkiä, kun lasken jalkani kaivon seinämälle, siinä ei olekaan seinää. Siinä on onkalo, josta lähtee tunneli hieman alaspäin viettäen. Se on niin ylhäällä, että vesi ei ylety sinne ja se on aivan kuiva. Ehkä taskulamppu vieri pudotessani sinne. Ryömin etsimään sitä. Kirjoituskilpailuun osallistui 14 koulua ja tekstejä saatiin 65. Kuusi teksteistä pääsi loppukilpailuun. Kilpailun voitti Siikaisten yhtenäiskoulun Jenna Rantala tekstillään Se siemen kylvettiin maa- Tämä on paras yläasteella kirjoittamani teksti Tunnelin seinämät ovat koostuneet mullasta ja savesta, joten olen vähän aikaa ryömittyäni aivan likainen. Tunneli on matala, mutta se laajenee syvemmälle mentäessä ja kohta pystyn jo seisomaan. Tunneli jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Mistäköhän se on tullut? Koko ajan kävellessäni tähyilen maahan, jos vaikka sattuisin löytämään taskulampun. Vilkaistessani kattoon erotan pimeästä huolimatta joidenkin kasvien juuria. Ajattelen, että ne ovat varmaan niiden isojen koivujen juuret. Ulottuvatko ne näin syvälle? Yhtäkkiä tunnen pistävää hajua nenässäni, mullan ja mätänevien puunlehtien hajua. Astun pari askelta eteenpäin ja silloin kuulen takaani pimeästä outoa ääntä. Aivan kuin satoja ötököitä ja toukkia ryömisi samassa paikassa. Minua alkaa pelottaa ja päätän kääntyä takaisin, mutta joku tarttuu minua kädestä. Yritän huutaa kauhusta, mutta suu- han. Toiseksi sijoittui Kaisa Uoti Kiukaisten yhtenäiskoulusta tekstillään Olimme aivan tavallinen perhe. Kolmannelle sijalle tuomari Jorma Uotinen valitsi porilaisen Arttu Ollikaisen tekstin Lähdin hakemaan vettä kaivolta. Hyvä sijoitus tuli Länsi-Porin koulun kasvatille yllätyksenä. – En odottanut menestystä kisassa. Yleensä muut luokkalaiseni ovat kirjoittaneet minua paremmin, Ollikainen tunnustaa. Tällä kertaa vanhat merkit eivät pitäneet lainkaan paikkaansa, koska Ollikaisen teksti oli ainoa, joka hänen luokaltaan pääsi kilpailuun mukaan. ni edessä on jotain. Juuret. Ne lähestyvät joka puolelta ja pitävät liikkuessaan sitä outoa ääntä. Ne tarttuvat minua joka paikasta kuin likaiset mustekalan lonkerot. Rimpuilen ja potkin yrittäessäni päästä irti, mutta ne takertuvat minuun yhä tiukemmin. Mitä ne aikovat tehdä minulle? Aikovatko ne syödä minut? Pian juuret ympäröisivät minut kokonaan. Päätän, että minähän en luovuta itseäni joillekin kasveille. Alan repiä juuria irti itsestäni kädellä, joka on vielä vapaa. Rimpuillessani yhä kovemmin jalkani osuu johonkin. Se on taskulamppu! Saan juuri ja juuri kurotettua sen käteeni. Toivon, että se ei ole mennyt rikki. En tiedä, mistä saan päähäni, että valo voisi auttaa, mutta juuri kun juuret ovat kuristusotteessa kaulani ympärillä, painan nappia. Se toimii! Kirkkaan valon osuessa juuriin, ne löysäävät otettaan ja perääntyvät kuin pienet eläimet, jotka ovat peloissaan. – Sain valita, kirjoitanko Juurettekstin vai jotain muuta. Päätin kokeilla, miten hyvän Juuretaiheisen tekstin osaisin kirjoittaa. Ajattelin kirjoittaa tarinan, jossa on kauhua mukana. Tästä tulikin yläasteella kirjoittamistani teksteistä paras, Ollikainen iloitsee. Arttu Ollikainen myöntää kirjoittamisen olevan mukavaa, kun siihen saa keskittyä rauhassa. Sen kummemmin 14-vuotias nuori mies ei osaa vielä tulevaisuuden ammattiaan määritellä. Teksti ja kuva Vaula Toivanen Käytän tilaisuuden heti hyväkseni ja ryntään pois takaisin kaivolle päin. Kun tulen kaivolle, laitan taskulampun taskuuni ja tartun köyteen. Kiipeän ylös alle aikayksikön. Juoksen pihan poikki kuun loistaessa pilvettömältä taivaalta. Pihan keskellä kaivon lähellä seisovat koivut näyttävät aivan normaaleilta. Kun menen sänkyyn, vaimo nukkuu rauhallisesti. Se saa minutkin rauhoittumaan ja nukahdan melko pian. Aamulla nousen varhain, kun vaimo vielä nukkuu. Menen vajaan ja otan sieltä moottorisahan. Kaataessani kahta suurta maisemaa rumentavaa koivua, ajattelen, että tämä minun olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Teksti Arttu Ollikainen Länsi-Porin koulu Juuret-kirjoituskilpailun 3. sija
Page 1 and 2: Porin kaupungin henkilöstölehti |
Page 3 and 4: 2 • 2011 3 Henkilöstöasioita Li
Page 5 and 6: 2 • 2011 5 Henkilöstöasioita Ta
Page 7 and 8: 2 • 2011 7 Näin Merikarvialla: H
Page 9 and 10: 2 • 2011 9 Kuninkaanhaan koulu Un
Page 11 and 12: 2 • 2011 11 Työn ääniä ”Ei
Page 13 and 14: 2 • 2011 13 Vähäx valottaa Täl
Page 15: 2 • 2011 15 Porilaisten oma kuoro
Page 19 and 20: 2 • 2011 19 Opas tuntee Porin kui

Karhunpalveluksen voi lukea sähköissä muodossa Porin nettisivulta.

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?