Tutkiva sosiaalityö - Sosiaalityön tutkimuksen seura

Ta l e n t i a-l e h t i / So s i a a l i t y ö n t u t k i m u k s e n s e u r a
Nordplaniin ehkä siksi, että hän oli kiinnostunut arjen filosofiasta. Hän oli kirjoittanut
kaksi merkittävää teosta, ”Everyday Life” (Heller 1984a) ja ”Radical Philosophy” (Heller
1984b), joissa hän esitti arjen filosofiansa. Etenkin edellinen näistä on edelleen tärkeä
teksti, jota voisi hyvin käyttää myös sosiaalityön tutkimuksessa. Hellerin arjen filosofia
muistuttaa Schützin fenomenologiaa, jolla on ollut olennainen vaikutus laadullisen tutkimuksen
filosofian perusteiden luomisessa. Tämän yhtäläisyyden Heller myöntää itsekin
esipuheessaan (Heller 1984a, xi). Schütz ja myöhemmin Berger ja Luckmann korostivat
rutiininomaisten arjen käytäntöjen muodostavan elämismaailmamme perustan. Heller
on samaa mieltä, mutta hän väittää, että arkeen sisältyy aina myös jotakin sellaista,
joka ei ole vain rutiininomaista tai rutiinien sitomaa: meillä on kyky objektivaatioihin,
joiden tavoitteenasettelu on syvempi tai kauaskantoisempi. Tällaiset objektivaatiot ovat
esimerkiksi tieteen ja taiteen tuotteita. Siten meillä on tieteen (tai taiteen) keinoin mahdollisuus
ylittää se mitä arki meille sanelee. En nyt tässä väitä, että esimerkiksi Berger
ja Luckmann olisivat sosiaalista todellisuutta tarkastellessaan olleet sokeita tällaiselle
radikaalin filosofian mahdollisuudelle. Silti on niin, että helposti sosiaalista todellisuutta
arjen ja rutiinien kautta selitettäessä tämä radikaalin ylityksen mahdollisuus unohtuu.
Hellerin mukaan arkielämä muodostuu kolmesta konstitutiivisesta tekijästä: (1)
ihmisen tekemistä esineistä ja niihin liittyvistä taidoista; (2) säännöistä ja normeista
(hyveistä); (3) luonnollisesta arjen kielestä (vrt. Wittgensteinin kielipelit). Ihmisen
”conditio humana” on että synnymme johonkin sosiaaliseen tilanteeseen. Tätä eksistentiaalista
tilannetta Heller kutsuu käsitteellä ”accident of birth”, syntymän sattuma.
Esimodernina aikana syntymän sattuma ratkaisi koko elämän suunnan, ja koko elämä
muodostui arkielämästä. Modernina aikana kaikki muuttui. Edelleen syntymän sattuma
oli tärkeää, mutta se ei kuitenkaan merkinnyt kaikkea — jokainen ihminen syntyy vapaaksi,
ja voi itse valita suuntansa. Objektivaatiot ”itselleen” (für sich) välittyvät meille
instituutioiden kautta. Emme elä vain arkielämässä, vaan elämme aina myös toisessa
maailmassa. ”Objectivation of otherness” on tärkeää, on aina olemassa kirjojen ja
teorioiden maailma. Tätä toista maailmaa koskevaa tietoa tarvitaan myös ja se on
välttämätöntä ihmisen uusintamisessa. Isä ja äiti opettavat meille arkikielen mutta
samalla myös perusteet toiselle objektivaatiolle.
Hellerin historiallisia tarpeita koskeva teoria oli väitöskirjani kulmakivi (Heller 1982).
Pidin Hellerin käsitystä tarpeiden historiallisuudesta tuntui tuolloin radikaalilta. Sen
vastakohtana eräässä mielessä toimiva Maslowin universaali ja ylihistoriallinen tarvehierarkia
puolestaan tuntui aikanaan minusta vanhanaikaiselta. Tutustuttuani Goughin
ja Doyalin (1992) universaaliin tarveteoriaan, en enää ollut laisinkaan varma asiasta.
Kumpi oikeastaan oli radikaali ajatus: se, että tarpeet ovat historiallisesti muuttuvia,
ja että hallitsevat piirit voivat kontrolloida tarpeiden määrittelyä, vai kanta, jonka mukaan
kaikille ihmisille on tyypillistä eräät perustarpeet (Goughilla ja Doyalilla terveys
ja autonomia). Mielestäni jälkimmäinen kanta on aidosti radikaali. Tarpeiden merkitys
sosiaalityön teorianmuodostuksessa on varmasti keskeistä. Arkielämän ja tarpeiden
39