Pauli Kettunen - Pohjola-Norden

2reformit olivat Pohjoismaissakin, niitä pohjusti tällainen varsin laajalti omaksuttuhyvän kehän näkemys.Tarkastelen pohjoismaisen hyvinvointivaltion muotoutumista siitänäkökulmasta, miten siinä suhteutettiin toisiinsa kansallista ja kansainvälistä sekäsosiaalista ja taloudellista. Globalisoituneen kapitalismin oloissa ja sen nykyisenkriisin vaiheessa pohjoismaisen hyvinvointivaltion haasteet liittyvät näihinkysymyksiin.2.Markkinatalous ei syntynyt luonnollisena toimintatapana, joka vain odottivapauttamistaan valtiollisista rajoituksista, vaan se on historiallinen ilmiö, jokasynnytettiin poliittisin päätöksin. Sitä, miten Euroopan köyhä pohjoinen periferiaintegroitui laajenevaan maailmantalouteen 1800-luvulla, voidaan luonnehtiavaltiollisesti käynnistetyksi kapitalismiksi. Valtiolle lankesi keskeinen osamarkkinatalouden edellytysten luomisessa. Tämä antoi samalla sisältöä sille, mitenRuotsi ja Suomi muotoutuivat kansallisvaltioiksi.Pohjoismaista muodostui pieniä avoimia talouksia, joiden kansainvälinenriippuvuus loi edellytyksiä kansantalouden, kansallisen talouden, korostuksille. Tämänäkyi myös 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Amerikan-siirtolaisuudenvirittämässä keskustelussa. Siinä selviteltiin syitä Pohjois-Amerikan teolliseenylivoimaisuuteen ja haettiin sieltä oppia. Etenkin Ruotsissa tehtyjen laajojenvaltiollisten siirtolaisuusselvitysten yhteydessä kansalliseen tietoisuuteen iskostettiinuudenlaisia taloudellis-sosiaalisen integraation ajatuksia.Sivistyksellinen, poliittinen ja taloudellinen eliitti ja sittemmin myöskansanliikkeet, kuten työväenliike, omaksuivat ajattelutavan, jonka mukaan ongelmiapiti ennakoida ja niiden ratkaisuja hahmottaa hankkimalla tietoa edistyneempienmaiden kokemuksista, ratkaisuista ja virheistä. Jälkeenjääneisyyden etuja käytettiinmäärätietoisesti hyväksi.Pohjoismaisuus muodostui yhteiseksi viitekehykseksi yhteiskunnallisiaongelmia ja ratkaisuja koskevan tiedon tuottamiselle ja välittämiselle. 1800-luvunlopulta lähtien pohjoismaisuus konkretisoi niin viranomaisten kuin ei-valtiollistentoimijoiden, kuten työväenliikkeen, työnantajajärjestöjen ja osuustoimintaliikkeen,yhteistoiminnassa. Kansalliset identiteetit ja instituutiot – ja sittemmin myös yhteisen