Pauli Kettunen - Pohjola-Norden

7kannalta, antavatko kansalaiset hiljaisen hyväksyntänsä päätöksentekojärjestelmälle.Tällaisten kansallisten rakenteiden ylläpitäminen näyttää edellyttävän ylikansallistasääntelyä, joka esimerkiksi estää verokilpailua tuhoamasta julkisen hyvinvointi- jakoulutusjärjestelmän rahoituspohjaa. Globalisaation ja sen nykyisen kriisin haasteetkoskevat kuitenkin vielä syvemmin politiikan kansallisvaltiollisia rajoja.Hyvätkään vastaukset kansallisen kilpailukyvyn kysymyksiin eivät riitävastauksiksi kysymyksiin demokratiasta, kansalaisuudesta, sosiaalisesta tasa-arvostaja elämän ekologisista ehdoista. Nämä kysymykset ovat yhtä aikaa paikallisia,kansallisia, eurooppalaisia ja globaaleja, ja niiden yhteydessä ”me” määrittyy toisinkuin sosiaalidarwinistisessa puheessa globaaliin talouskilpailuun osallistuvastakansallisesta kilpailukyky-yhteisöstä. Vastaukset kansallisen kilpailukyvynkysymyksiin – siis kilpailuvaltion toimintalogiikka – eivät riitä vastauksiksimyöskään itse talousjärjestelmän toimivuuden ongelmiin.Nostalgisesta hyvinvointinationalismista ei ole kilpailukykynationalisminvoittajaksi, vaan tarvitaan ”kansallisen katseen” rajojen murtamista. Tähänkin voilöytää tukea ruotsalaisen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tiennäyttäjiltä. GunnarMyrdal kyseenalaisti jo 1950-luvulla hyvinvointivaltion nationalismin ja kehittelivision ”hyvinvointimaailmasta”, jossa sosiaalisen tasoituksen, laajenevan demokratianja talouskasvun hyvä kehä toteutuisi globaalilla tasolla. Myös Pekka Kuusi laajensinäkökulmaansa kansallisen eloonjäämisen ongelmasta. Teoksessaan Tämä ihmisenmaailma vuodelta 1982 hän käsitteli kasvun rajoja ja etsi ratkaisua ihmiskunnaneloonjäämiseen. Väkevällä välttämättömyyden retoriikallaan hän vaati:”Kasvusidonnaisen tuotannon valtionsisäinen kesyttäminen on laajennettavavaltioiden välisen kilpailun säätelyksi; se on laajennettava globaaliseksiluonnonvarojen käytön yhteissäätelyksi. Valtioittain rakennetut sosiaalisetyhteiskuntajärjestelmät on lähisukupolvien aikana koottava ja ohjattavakehittyväksi, sosiaaliseksi maailmanyhteisöksi.”Vaatimus tuntuu ajankohtaiselta vielä kylmän sodan jälkeisessä globalisoituneenkapitalismin maailmassa, jossa ekonominen ja ekologinen kriisi varjostaaodotushorisonttia.