11.07.2015 Views

Birkku 2 / 2006

Birkku 2 / 2006

Birkku 2 / 2006

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Ensimmäiseksi haluan todeta, että Peuramaa on ollut aivan loistavapaikka vetää tyttöryhmää. Olen saanut vapauden toimia omalla tavallanija paljon kannustusta siihen. Työntekijät ovat olleet mukavia,ja apua on saanut aina pyydettäessä. Ei mikään ihme, että myöstytöt ovat viihtyneet kentällä. Pelikausi on menossa kohti loppuaan,ja se onkin ollut kaikin puolin hieno. Sää on suosinut, ja tyttöryhmäläisetovat tehneet paljon töitä harrastuksensa eteen.Tyttöenergiaa PeuramaallaTasoituksetFallenius Marika 33Hellström Mikaela 54Hyytiäinen Iira 36Kestilä Essi 33Korhonen Saana 54Manninen Anna 23,6Nyberg Anna 33,5Reiman Hanna 33Tyttöryhmän treenit pidettiin pääsääntöisestikerran viikossa. Harjoittelussakeskityttiin perusasioihin, pelattiin PikkuPeuraa ja muutamien kanssa käytiin myösVanhalla Peuralla. Heinäkuussa SuomenGolfl iitto järjesti tyttögolfpäivän, jonnemyös me osallistuimme. Päivä oli mahtava!Ensi vuonna toivottavasti uudestaan.Treeneihin on lisäksi osallistunut mukavastiporukkaa. Jokaisen treenin jälkeentytöt saivat jakamaani treenivihkoon tarran.Tarrat laskettiin kauden lopussa, jaahkerin kävijä palkittiin. Myös parhaitentasoitusta tiputtaneet tytöt palkittiin. Tätäkirjoittaessani suurin pudotus on ollut39 %, minkä teki peräti kolme tyttöä.Tämä on aivan loistava saavutus!Ensi kesänä tarkoituksena on jakaa tytötkahteen ryhmään tason mukaan. Näintytöt saavat juuri oman tasonsa mukaisiaharjoitteita. Tavoitteena on myös pelatayhdessä enemmän; joko ohjaajan kanssatai tytöt keskenään. Tällä hetkellä tyttöryhmänlistoilla on 14 tyttöä. Olisi aivanTakana: Viivi Komulainen, Hanna Reiman, MarikaFallenius, Iira HyytiäinenKeskellä: Anna Nyberg, Mikaela Hellström,Essi HyytiäinenEdessä: Kristiina Kourilehto, Oona TeräsKuvasta puuttuvat Kirsti Kourilehto, Saana Korhonenja Satu Koskinen, Essi Kestilä ja Anna Manninen.mahtavaa, jos tulevalla kaudella ryhmälukukasvaisi 20 tyttöön. Tällä kaudellaolemme saaneet kuusi uutta ja innostunuttatyttöä mukaan. Ensi kesän yhtenätavoitteena onkin saada kaikki halukkaatkilpailemaan Tsemppi- tai Aluetourille.Jokaisen tulisi miettiä jo nyt omia tavoitteitaantulevaa kautta varten. Harjoitteluon hyvä aloittaa jo alkuvuodestatalviharjoitushalleja hyväksi käyttäen.Yritetään saada Peuramaalta kunnon tyttöedustusensi kesän kisoihin! Kannattaalähteä liikkeelle avoimin mielin, kilpailemaanetenkin itseään vastaan – näin kisakokemustakinkarttuu.Miltä Peuramaan tyttögolf näyttäävuonna 2010? Neljän vuoden kuluttuaolemme saaneet valtavasti lisää tyttöjä.Pron apuvalmentajina toimii kahdestakolmeen tyttöohjaajaa. Ryhmät koostuvatvasta-alkajista tyttöjen omaan kilparyhmään,parhaiden tasoitusten ollessa lähelläsingeliä. Tavoitteena on myös, että kaikkihalukkaat pelaavat eri junnutoureilla.Kuinka tähän päästään? Ehkä Peuramaantyttögolfi sta pitäisi tehdä ’juttu’,jota voisimme mainostaa. Sitä voisi tuodaesiin ainakin golfmessuilla ja Kirkkonummenkouluissa. Houkuttimena tytöillevoisi olla esimerkiksi se, että pääsee kokeilemaangolfi a ilmaiseksi Peuramaalla tyttöryhmäntreeneissä. Suuri haaste on saadatytöt kentälle pelaamaan. Innostuksenon lähdettävä heistä itsestään. Harjoitteluntulos näkyy kentällä, missä tasoituskintippuu. Ja tasoituksen tippuminen kannustaaaina kehittämään itseään entistäenemmän.Kiitän tästä kaudesta tyttöjä, heidänvanhempiaan ja junnutoimikuntaa mukavastayhteistyöstä. On ollut aivan mahtavakausi. Kiitos myös henkilökunnalle jakaikille niille, jotka ovat tsempanneet jaauttaneet meitä.Nähdään kentällä ja talvella hallissa!Terkuin, Viivi10 11

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!