12.07.2015 Views

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

KÄYTÄNNÖN OHJEITA RAKENTAJILLE - Pori

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

LukijalleKädessäsi oleva Käytännön ohjeita rakentajille -kirjaon tarkoitettu perusoppaaksi pienrakentajille, peruskorjaajilleja rakennushankkeiden suunnittelijoille.Kirjaan on koottu asiantuntijoiden ohjeita ja lomakemallejatontin hankinnasta aina uuden kodin lopputarkastukseenasti. Julkaisuun on kerätty myös painatushetkellävoimassaolevat keskeiset yhteystiedot joistalisätietoja on saatavissa.Kirjaa jaetaan edelleen maksutta toteutuksessa mukanaolevien kuntien rakennus- ja teknisissä toimistoissasekä liikelaitoksissa. Kirja julkaistaan myös internetissäPorin kaupungin sivuilla www.pori.fi.Kirjaa on julkaistu Porin seudulla jo 70- luvulta alkaenja tekstit on ajanmukaistettu kolmen vuoden välein.Tämän, keväällä 2011 ajanmukaistetun ohjekirjan toteuttamisenja sen maksuttoman jakelun porin seudullarakentaville ovat taloudellisesti mahdollistaneetkirjamme mainostajat ja yhteistyöyritykset sekä suurimpanatukijana ja tilaajana Porin kaupunki.Kiitokset kirjan eri alojen artikkelit kirjoittaneille jatarkastaneille asiantuntijoille. Toivottavasti hyvä, jakaikkien eduksi oleva yhteistyömme jatkuu myös tulevinavuosina ja julkaisuperinne säilyy.Porissa, huhtikuussa 2011Satakunnan kunnallisrakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry.Heikki Tuominen, pj.puhelin +358 50 350 6341Ohjeita rakentajille.....3

ASIAHAKEMISTOLukijalle 3Asiahakemisto 5Tontin hankintaan liittyviä asioita 9Tontin hankinta 9Lainhuudon hakeminen ja vuokraoikeuden kirjaaminen 11Tonttijako, tontin lohkominen ym. Porissa 15Nordea on myös rakentajan pankki 19Omakotikorkotukilainat 21Porin kaupungin rakennustarkastajan ohjeita pienrakentajille 221. Yleistä 222. Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus 223. Rakennussuunnitelmien laadinta 234. Rakennusvaurioiden ennaltaehkäisy 335. Rakennusluvan hakeminen 336. Vastaava työnjohtaja 437. Rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitseminen 478. Rakennustyöhön liittyvät sopimukset 499. Rakennustyön aikaiset katselmukset 49Loppukatselmus 55Poikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut 56Satakunnan pelastuslaitoksen Porin toimipisteen ohjeitapienrakentajille 58Öljylämmitys 60Savuhormit 61Kattilahuoneet 62Tikkaat ja kattosillat 62Autosuojat 63Palovaroitin 63Energiatehokas rakentaminen 65Maatilarakentamisen investointituet ja rakennussuunnittelu 70Investointituet 70Rakennussuunnittelu ja asiakirjat 72Ote katusuunnitelmasta 77Ohjeet kiinteistöjen liittämiseksi vesi- javiemäriverkostoon Porin kaupungin alueella 79Suunnitelmat 79Yksityisen vv-tonttijohdon rakentaminen 81Ohjeita rakentajille.....5

Ohjeet kiinteistöjen LVI-järjestelmien suunnittelusta, 83rakentamisesta ja tarkastamisesta Porin kaupungin alueellaSuunnitelmat 83Rakentaminen ja tarkastaminen 85Energia-/maalämpökaivon rakentaminen 86Haja-asutusalueen kiinteistöjen jätevesien käsittely 87Miten edetä 87Asuinkiinteistö vai kesämökki 87Rakennuskohteen ympäristöolosuhteet 88Jätevesien käsittely, yhdessä vai erikseen 89Pori Energian ohjeita rakentajille sähköverkkoon liittymisestä 91Kiinteistöjen tonttiliittymien rakentaminen katualueella 99Katutyölupa 103Satakunnan Vihertietokeskus neuvoo 104Pori, yhteystietoja 107Ulvila, yhteystietoja 110Ulvilan vesilaitos, kiinteistöjen vesi- ja viemärijohdot 111Luvian kunta, yhteystietoja 113Pomarkku, yhteystietoja 113Nakkila, yhteystietoja 115Merikarvia, Siikainen, Lavia, Harjavalta: yhteystietoja 117Liitteet: 119Rakennuslupahakemus (Pori) 118Vastaava työnjohtaja 122Rakennushankeilmoitus RH1 124Asuinhuoneistot RH2 126Ohje naapurien kuulemiseksi 128Pääsuunnittelijan tarkastuslista 130Ilmoitus rakennuksen poistumasta 133Selvitys purkumateriaalien käsittelystä 134Haja-asutusalueiden jätevedet, esiselvitysmuistio 137Aakkosellinen ilmoittaja/mainostajaluettelo 142Ohjeita rakentajille.....7

TONTIN HANKINTAAN LIITTYVIÄ ASIOITAYleistäTontin hankintaan kannattaa valmistautua huolellisesti, sillä tontti määrittääasukkaiden tulevan lähimmän elinympäristön ja luo mahdollisuuksia ja rajoituksiarakennusten ominaisuuk sille.Tontin sijaintiin liittyvät seikat, kuten etäisyydet työpaikkaan, kouluun, päiväkotiin,kauppaan, bussipysäkille ja vastaavat asiat yleensä huomioidaanhyvin. Tärkeitä ovat myös tontin muut ominaisuudet, joita ovat mm. tontinkoko, muoto, maaston korkeussuhteet, maaperä ja ilmansuunnat. Pihan käytettävyyteeneri tarkoituksissa vaikuttaa se onko tontti metsässä tai pellolla.Peltotonteille on helpompi perustaa puutarha kun taas metsätontin voi jättääosin luonnontilaiseksi.Tonttia hankittaessa on välttämätöntä selvittää onko tontti rakennuskelpoinen.Asemakaavat määrittävät rakennuksen kerrosluvun, usein myös katon muodonja kaltevuuden, asuinhuoneistojen lukumäärän ja sen kuinka monta kerrosneliömetriätontille saa rakentaa. Asemakaava-alueella tontin pitää olla myös rekisteröityennen kuin sille voidaan myöntää rakennuslupa. Asemakaava-alueenulkopuolella rakennusoikeus ratkaistaan poikkeamispäätöksellä tai suunnittelutarveratkaisulla.Asemakaavoista ja tontin rekisteröinnistä sekä poikkeamispäätös- ja suunnittelutarveratkaisumenettelystä saa tietoja kuntien asiaomaisista virastoista.Tärkeää on myös selvittää mikä on kunnallistekniikan valmiustila tontin kohdalla.Eli voidaanko rakennus liittää heti vesijohto- ja viemäriverkkoihin jaonko kulkutie olemassa tai koska tie ja verkostot alueelle rakennetaan.Tontin hankintaOmakotirakentaja voi hankkia tontin suoraan maan-/tontinomistajalta,kiinteistönvälittäjien kautta tai kunnalta.Kunnat ovat omaksuneet aktiivisen maapolitiikan ja niillä on tarjolla vapaitatontteja. Mm. Porin kaupungilla on jatkuvasti tarjolla myytäväksi tai vuokrat-Ohjeita rakentajille.....9

tavaksi omakotitontteja eri puolilta kaupunkia. Näistä tonteista saa tietoja jaesitteitä Teknisen palvelukeskuksen palvelupiste Porinasta, os. Yrjönkatu 6B katutaso, tai internetissä www.pori.fi/tpk.Kaikilla kaupungin luovuttamilla tonteilla on valmis kunnallistekniikka.Tonteille pääsee rakentamaan heti tai ilmoitetun määräajan kuluessa.Porin kaupungin luovuttamat tontit saa joko ostaa tai vuokrata. Vuokraus onosoittautunut ylivoimaisesti suosituimmaksi vaihtoehdoksi, koska tontin haltijamaksaa tällöin tontin hankinta kustannuksista vain koron. Vuosivuokra on 5% tontin kauppahinnasta. Vuokra-ajaksi sovitaan 50 vuotta. Kauppakirjan javuokrasopimuksen on täytettävä määrämuodot.Maakaaressa on säädetty kauppakirjasta mm:• Kauppakirja on tehtävä kirjallisesti• Ostajan ja myyjän tai heidän asiamiehensä onallekirjoitettava kauppakirja• Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkienallekirjoittajien läsnä ollessa.• Kauppakirjasta on käytävä ilmi:• luovutustarkoitus• luovutettu kiinteistö• myyjä ja ostaja• kauppahinta tai muu vastikeKaupanvahvistaja toimii kaupan todistajana ja hän tarkistaa samalla kaupanosapuolten henkilöllisyyden ja kaupan muodollisen pätevyyden. Julkisia kaupanvahvistajiaovat Porissa mm. henkikirjoittajat, julkiset notaarit, maanmittaustoimistonja kunnan virkamiehet, jotka voivat toimia toimitusinsinööreinä.Lainhuudon hakeminen ja vuokraoikeuden kirjaaminenTontin ostajan on haettava lainhuuto tonttiin kuuden (6) kuukauden kuluessasiitä kun kauppa on tehty. Myös määräalaan on haettava lainhuuto. Tällöin lainhuudonmyöntäminen käynnistää automaattisesti kiinteistön muodostamisen.Lainhuutoa haetaan Pirkanmaan – Satakunnan maanmittaustoimistosta. Hakemukseenliitetään alkuperäinen kauppakirja ja sen jäljennös sekä maksutositevarainsiirtoveron maksamisesta.Ohjeita rakentajille.....11

TONTTIJAKO, TONTIN LOHKOMINENYM. RAKENTAMISEEN LIITTYVÄTKAUPUNKIMITTAUKSEN TOIMENPITEETAsemakaavassa vahvistuvat asemakaavaan sisältyvien eri alueiden rajat, kutenrakennuskorttelit kadut, puistot jne. Tonttien väliset rajat ja tonttien numerotvahvistuvat sitovassa tonttijaossa, jonka laatii kiinteistöinsinööri tai hänenmääräyksestään virkasuhteessa oleva maanmittausalan insinööri tai teknikko.Tonttijaon hyväksyy kaupungingeodeetti. Tonttijako laaditaan yleensämaanomistajan aloitteesta kortteleittain. MRL 78 §:ään kirjatun pääsäännönmukaan tonttijako sisältyy asemakaavaan. Näin ei yleensä ole kuitenkaankäytännössä, vaan normaalisti tonttijako laaditaan erillisenä asiakirjana asemakaavanvoimaantulon jälkeen. Tämä on luonnollista siksi, että useimmatrakennushankkeet konkretisoituvat vasta kaavan voimaantulon jälkeen, ennestäänrakennetuilla alueilla joskus varsin pitkänkin ajan kuluttua.Tonttijako voidaan myös jättää osoittamatta asemakaavassa. Tällöin voidaankaavamääräyksellä edellyttää laadittavaksi erillinen tonttijako, joka on ainasitova. Erillinen tonttijako voidaan laatia ilman kaavamääräystäkin tarpeenniin vaatiessa.(vrt. Noormarkku). Laissa ei ole säännöstä tarpeen harkitsijasta.Porissa se tapahtuu tonttijaon laatijan ja rakennusvalvonnan yhteistuumin.Käytännössä Porin kaupungin asemakaavoitetuilla alueilla sitova tonttijakoon edellytyksenä rakennusluvan saamiselle.Asemakaava-alueella tulee rakennusluvan saamiseksi tontin olla merkittykiinteistörekisteriin nimenomaan tonttina. Tontin saamiseksi kiinteistörekisteriinon yleensä suoritettava tontin lohkominen, jonka toimittaa Teknisen palvelukeskuksenkaupunkimittauksen toimitusinsinööri. Ko. toimitusinsinöörivoi toimia myös kaupanvahvistajana.Tontin lohkominen perustuu hyväksyttyyn tonttijakoon. Tontin lohkominensuoritetaan maanomistajan tai – haltijan hakemuksesta. Tontin lohkomistahaetaan kirjallisesti kiinteistörekisterin pitäjältä, joka Porissa asemakaavaalueillaon kaupungingeodeetti. Jos on ostettu määräala, voi tontin lohkominentulla vireille kirjaamisviranomaiselta tulleen ilmoituksen perusteella.Tontin lohkomistoimituksessa laaditaan tonttikartta, jonka jäljennöstä tarvitaanrakennuslupaa haettaessa.Mikäli kysymyksessä on rakentaminen asemakaavan ulkopuolella, laaditaankäytössä olevaa kartastoa hyväksi käyttäen kartta rakennuspaikasta ja sen ympäristöstärakennuslupaa varten.Ohjeita rakentajille.....15

Rakennusluvan myöntämisen ja ns. aloitusleiman saamisen jälkeen on kaupunkimittauksestakirjallisesti pyydettävä rakennuksen paikan ja korkeusasemanmerkitseminen ja hakemukseen on liitettävä hyväksytyt rakennuspiirustukset,joista selviää rakennuksen ulkomitat, sijainti ja korkeusasema.Kun rakennuksen perustustyöt ja jalustan tai sitä vastaavan rakentaminen onsuoritettu, siitä on ilmoitettava kaupunkimittaukseen rakennuksen sijainninja korkeusaseman tarkastamista varten. Sijaintikatselmuksessa tarkastetaan,ovatko rakennuksen paikka ja korkeusasema hyväksyttyjen piirustusten mukaiset.Tarvittaessa annetaan hakijalle todistus/tarkastuskertomus.Teknisen palvelukeskuksen palvelupisteessä PORINASSA (Yrjönkatu 6 B)on valmiita lomakkeita, joilla voi tilata em. toimenpiteitä. PORINASTA saamyös neuvoja ja lisätietoa tarvittaessa.Porin kaupunki, Tekninen palvelukeskustoimitusinsinööri Olli-Pekka IhalainenOhjeita rakentajille.....17

Nordea on myös rakentajan pankkiTalon rakentaminen tai asunnon ostaminen on monelle elämän suurin päätös.Se kannattaa suunnitella huolellisesti ja varautua mahdollisiin yllätyksiin, myöstaloudellisesti. Asuntolainat ovat usein hyvin pitkäaikaisia sitoumuksia, joidenaikana ehtii muuttua niin elämäntilanteet kuin korotkin. Silti asuntolainoja eiperinteisesti ole suojattu Suomessa niin usein kuin muissa Pohjoismaissa.- Suuri asuntolaina ilman suojausta voi olla riskialtis yhdistelmä. Usein asuntovelallinenpohtii lainan suojaamista koronnousulta silloin, kun korot ovat korkealla jatuntuu, ettei koronnousuun ole enää taloudessa varaa. Korkosuojaus on kuitenkinjärkevintä ja edullisinta silloin, kun korot ovat alhaalla, palvelupäällikkö AnneSundelin Nordean Porin konttorista toteaa.Ajankohta suosii korkosuojausten tekoaNyt onkin houkutteleva aika hyödyntää markkinoilla vallitseva matala korkotasoja suojautua mahdollisia tulevia koron nousuja vastaan.- Korkokatto on vakuutus korkojen nousun varalta. Suojattu laina on vaihtuvakorkoineneuribor-korkojen ollessa matalalla ja kiinteäkorkoinen euribor-korkojen ylittäessäasetetun rajan. Korkokatto asettaa siis ylärajan korkomaksujen suuruudelle.Näin lainanottaja hyötyy matalista koroista ja on suojattuna korkojen nousua vastaan,Anne Sundelin toteaa.Korkokaton etu verrattuna kiinteään korkoon on se, että se on joustava ja salliilyhennysohjelman muutokset ja lyhennysvapaat, lainan purkamisen ja jopa osanostotrakennushankkeissa.Suojaa lainaturvastaLainaturvavakuutus on järkevä tapa turvata oma koti ja varmistaa lainan takaisinmaksuyllättävien elämäntilanteiden varalta. Esimerkiksi tapaturma voi vaikuttaamonen muun murheen ohella lainan takaisinmaksukykyyn. Myös työttömyysvoi uhata taloutta, sillä nykyään hyväkään koulutus ja ammattitaito eivät takaatyöpaikan pysyvyyttä entiseen malliin.- Jos laina-aika on pitkä, voi elämässä tapahtua muutoksia, jotka vaikuttavat takaisinmaksukykyyn.Lainaa ottaessa kannattaa miettiä niin lainaturvavakuutustakuin suojautumista korkojen nousua vastaan, palvelupäällikkö Anne SundelinNordean Porin konttorista sanoo.Ohjeita rakentajille.....19

porin kaupungin TONTTITARJONTAAvoit tiedustellapalvelupiste porinasta- postitalossa, siinä torin laidallaVAPAAT TONTIT määräyksineen ja hintoineenmyös internetissähttp://www.pori.fi/tpk/tontit/vapaattontit.htmlTONTTIARVONNAT kuukaisittainkaupunki luovuttaanoin 100 omakotitonttia vuosittainpalvelupiste porinasta myös:- TONTTIKARTAT- kiinteistörekisteriotteet- rasitustodistukset- pohjatutkimukset (kaupungin TONTIT)- johto- ja kaapelikartat- kaapelinäytöt- rakennuksen paikanmerkinnät- sijaintikatselmukset- katusuunnitelmaotteet- katutyö- ja sijoitusluvat- neuvontaa ja opastusta- kaupungin venepaikat- porin-luvian veneilykartat- kopiot (A4, A3) ja telefaxit- kassapalvelut (kaupungin laskut)POIKKEA SIIS porinassa, YRJÖNKATU 6B, KATUTASO20

OMAKOTIKORKOTUKILAINATOmakotikorkotukilainoja myönnetään korkotukikelpoisille yksityishenkilöillens. matalaenergisen omakotitalon rakentamiseen. Korkotukilaina voi kattaaenintään 80 % hyväksytyistä kustannuksista. Lainoitettaville huoneistoneliömetreilleon säädetty enimmäismäärät.Korkotukilainalle maksetaan korkotukea korkotukilainasta perittävän vuotuisenkoron siitä osasta, joka ylittää 3,8 % lainan jäljellä olevasta pääomasta,lainavuosittain siten, että viitenä ensimmäisenä lainavuotena korkotukea maksetaan70 % ja viitenä seuraavana lainavuotena 50 %.Korkotukilainan myöntää rahoituslaitos, Porin kaupungin talouspalvelut hyväksyylainan korkotukilainaksi ja valtiokonttori maksaa korkotuen lainanmyöntäjälle. Korkotukilainan hyväksymisen perusteena on hakijaruokakunnanvarallisuus ja valtioneuvoston vahvistamat tulorajat. Hakemus jätetäänkunnalle, joka päättää vuosittaisista hakuajoista. Maksetut korkotukilainojenkorot voidaan vähentää verotuksessa.Lisätietoja Porin kaupungin talouspalvelut, PL 15, 28101 Pori,käyntiosoite Antinkatu 2, puh. 02 621 1100.TAKAUKSETValtiontakaus voidaan myöntää jokaiselle, joka rakentaa omakotitalontai ottaa omistusasuntolainan asunnon ostamista varten. Takauksenvoi saada sekä vapaarahoitteiselle että valtion korkotukemalle asunnolle.Asunto on hankittava omaksi tai perheen pääasialliseksi asunnoksi.Pankit myöntävät valtiontakauksia asuntolainapäätöstensä yhteydessä.Valtiontakausta ei tarvitse erikseen hakea eikä sille ole tulo- tai varallisuusrajoja.Asiakkaan ilmoitus halustaan saada valtiontakaus asuntolainalleen riittäätakauksen saamiseksi. Valtion asuntorahasto valvoo pankkien takaustoimintaa.Takauksesta peritään takausmaksu, joka on 2.5 % takauksen määrästä.Takausmaksua ei peritä, jos valtio maksaa lainalle korkotukea.http://www.pori.fi/asuminen/asunnonhankkiminen/asuntolainoitus/lainatjatakauksetyksityishenkiloille.htmlOhjeita rakentajille.....21

PORIN KAUPUNGIN RAKENNUSTARKASTAJANOHJEITA PIENRAKENTAJALLE1.0 YleistäPientalon rakentaminen on hyvin monitahoinen ja -tasoinen työsuoritus, jokaon rakentajalle samanaikaisesti suuri investointi. Rakentamisen suunnittelu jatöiden aloittaminen tuo usein mukanaan ongelmatilanteita ja epätietoisuutta.On epäselvää jopa se, missä järjestyksessä ja missä paikassa rakentamiseenliittyviä asioita hoidetaan. Tämän ohjeen tarkoituksena on osaltaan helpottaaluotsaamista karikoissa, lisätietoja saa suoraan Ympäristöviraston rakennusvalvonnasta(Selim Palgreninkatu 8, käyntiosoite toistaiseksi Isolinnankatu 21E 3. krs) tai internetistä www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta.html. Neuvontapalveluista ei peritä erillistä maksua, vaan ne sisältyvät normaaleihinlupa- ja palvelumaksuihin.Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä rakennusasetus (MRL ja MRA) tuli voimaan1.1.2000. Lain keskeisimpänä tavoitteena oli rakentamisen laadun olennainenparantamisen. Uudistettuina menettelyinä oli mm. suunnittelijoidenpätevyyden korostaminen ja arvioiminen, rakennushankkeeseen ryhtyvänvastuuvelvollisuuden korostaminen ja hänen palkkaamansa henkilöstön pätevyys,aloituskokouksen järjestämisvelvollisuus, rakentamisen aikaisen dokumentoinninjärjestäminen (tarkastusasiakirja ja tuotevalvonta-aineiston kokoaminen),käyttö- ja huoltoasiakirjan laatiminen sekä suhteellisen laajan tiedottamisenjärjestämisestä sekä luvan hakuvaiheessa että myös rakennuspaikalla.Porin kaupungin rakennusjärjestys (RakJ) on selattavissa ja kopioitavissa internetistäwww.pori.fi. Rakennusjärjestyksellä annetaan paikallisista oloistajohtuvia erityismääräyksiä, siten kuin kaupunginvaltuusto on asiassa päättänyt.Keskeisimpinä asioina rakenteellisten määräysten lisäksi on määräyksetrakentamisen ja rakennetun ympäristön vaikutuksesta naapurin asemaan.Määräyksillä pyritään edistämään hyvän elämän perusedellytyksiä.2.0 Rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuusRakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaanja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä22

myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioonottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevähenkilöstö (MRL 119§).Säännöksestä annetaan tarkempia määräyksiä Rakentamismääräyskokoelman(RakMk) osassa A1 ja A2. Säännösten tarkoituksena on, että rakennushankkeeseenryhtyvä palkkaa edellä esitetyissä asiakirjoissa edelletyt pätevyydettäyttävät henkilöt avukseen suunnittelua ja rakentamista varten ja että rakennushankeeseenryhtyvän erityisenä tehtävänä on huolehtia, että rakentamisenolennaiset tekniset vaatimukset täyttyvät. Huolehtimisvelvollisuuteen kuuluvatmuun ohessa rakennustyön valvonta sekä työn tarkastaminen ja todentaminensamoin kuin käytettävien rakennustuotteiden kelpoisuuden toteaminen.3.0 Rakennussuunnitelmien laadinta3.1 Suunnittelijan pätevyys / lainsäädännön vaatimuksetRakentamista koskeva suunnitelma on laadittava siten, että se täyttää maakäyttö-ja rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräystensekä hyvän rakennustavan vaatimukset.Rakennuksen suunnittelussa tulee olla suunnittelun kokonaisuudesta ja senlaadusta vastaava pätevä henkilö, joka huolehtii siitä, että rakennussuunnitelmaja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden, joka täyttää sille asetetutvaatimukset (pääsuunnittelija).Pääsuunnittelijan tehtävänä on huolehtia rakennushankkeen suunnitelmienriittävästä laadusta ja laajuudesta niin, että suunnitelmilla voidaan osoittaarakentamiselle asetettujen vaatimusten täyttyminen. Pääsuunnittelija vastaarakennusvalvontaviranomaiselle tehtäviensä asianmukaisesta hoitamisestarakennushankkeen suunnittelun ja rakennustyön ajan. Rakennuslupavaiheenpääsuunnittelijan tehtävistä on laadittu tarkastuslista, joka on selattavissa jatäytettävissä rakennusvalvonnan internet-sivuilla www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta.html.Pääsuunnittelija tehtävälista tulee olla soveltuvinosin täytettynä jo rakennuslupahakemusta sisään jätettäessä asiakirjaliitteenä.Kustakin erityissuunnitelmasta vastaava henkilö huolehtii siitä, että suunnitelmatäyttää sille asetetut vaatimukset. Jos erityissuunnitelman on laatinutuseampi suunnittelija, näistä yhden tulee olla nimetty tämän erikoisalan koko-Ohjeita rakentajille.....23

naisuudesta vastaavaksi suunnittelijaksi (MRL 120§).Suunnittelijan tulee laatia rakentamista varten tarvittava vastuullaan olevasuunnitelma niin, että sillä voidaan osoittaa suunnittelulle ja rakentamiselle asetettujenvaatimusten täyttyminen. Vastaava pohjarakennesuunnittelija huolehtiipohjarakennesuunnitelman laatimisesta. Pohjarakennesuunnittelutehtävätjaetaan yleensä geoteknisen suunnittelijan ja kantavien rakenteiden rakennesuunnittelijankesken, jotta riittävä geotekniikan ja pohjarakenteiden asiantuntemustulee varmistettua. Toinen näistä nimetään vastaavaksi pohjarakennesuunnittelijaksipätevyyden ja työn vaativuuden perusteella.Koulutuksen korostaminenRakennussuunnitelman ja erityissuunnitelman laatijalla tulee olla asianomaiseensuunnittelutehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto taikkaaikaisempi rakennusalan ammatillisen korkea-asteen tai sitä vastaava tutkintosekä riittävä kokemus kyseisen suunnittelualan tehtävistä. (suunnitteluluokkaAA / A).Pienehkön tai teknisiltä ominaisuuksiltaan tavanomaisen rakennuksen tai teknisenjärjestelmän suunnittelijana voi hankkimaansa kokemusta vastaavastitoimia myös henkilö, joka on suorittanut talonrakennuksen tai asianomaisenerityisalan opintosuunnalla teknikon tai sitä vastaavan aikaisemman tutkinnon.(suunnitteluluokka B)Vaativuudeltaan vähäisenä pidettävässä suunnittelutehtävässä voi toimiamyös henkilö, jolla ei ole edellä tarkoitettua tutkintoa, mutta jolla voidaankatsoa olevan rakennuskohteen tai suunnittelutehtävän laatu ja laajuus huomioonottaen riittävä osaaminen.(suunnitteluluokka C)Rakennuksen suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta vastaavalla henkilöllä(pääsuunnittelija) sekä erityisalan kokonaisuudesta vastaavalla suunnittelijallatulee lisäksi olla hyvät ammatilliset edellytykset huolehtia suunnittelun kokonaisuudesta(MRA 48§).Pääsuunnittelijan kelpoisuuden tulee tavanomaisessa rakennushankkeessayleensä olla vähintään samaa tasoa kuin hankkeen vaativimpaan suunnittelutehtävääntarvittava kelpoisuus. Pääsuunnittelijalla tulee olla eri toimialojensuunnitelmien yhteensovittamisen kokemus ja taito. Erikoisalan kokonaisuu-Ohjeita rakentajille.....25

desta vastaavan erityissuunnittelijan kelpoisuuden tulee olla vähintään samaatasoa kuin erityissuunnitelman vaativimpaan suunnittelutehtävään tarvittavakelpoisuus.(RakMk A2 kohta 4. Suunnittelijan kelpoisuus)Rakennustarkastajan kommenttiSuunnittelutehtävän vaativuus ja suunnittelijoiden pätevyysvaatimukset esitetääntarkemmin Rakentamismääräyskokoelman osassa A2 kohdassa 4.2www.ymparisto.fiEdellä esitetty lainsäädäntö antaa asiassa määräykset, mutta erityisen tärkeäähyvään lopputulokseen pääsemiseksi on pätevän suunnittelijan mukanaolohankkeen alusta alkaen. Suunnittelijan tulisi olla mukana jo tonttia valittaessa.Myös erityissuunnittelijoiden (rakenne-, lvi- ja sähkösuunnittelijat) mukanaolosuunnittelun alusta alkaen on osoittautunut tarpeelliseksi ja rakentajanedun mukaiseksi.Jokaisessa omakotirakennushankkeessa pitää olla nimettynä hankkeen pääsuunnittelija,joka vastaa suunnittelun kokonaisuudesta. Tavallisimmin tämähenkilö on arkkitehti, joka on laatinut pääpiirustukset. Talopakettitoimitustenyhteydessä pääsuunnittelija on henkilö, joka on toiminut asiantuntijana jo rakennustyyppiävalittaessa ja joka on laatinut asemapiirustuksen, eli henkilöjoka vastaa rakennuksen sijoituksesta tontilla ja on myöskin suunnitellut rakennuksenkorkeusaseman sekä pihamaan järjestelyt kokonaisuudessaan.3.2 Suunnittelun lähtökohdatKartat, kaavatOmakotitalon suunnittelussa on heti alusta alkaen otettava huomioon rakennuttajantarpeiden ohella myös käytettävissä olevan tontin tarjoamat mahdollisuudet/ asettamat rajoitukset. Ennen suunnittelun aloittamista tulee hankkiatonttikartta, jossa on mukana asemakaavamääräykset ja josta selviävät mahdollisetrakentamisen rajoitukset. Suunnittelijan on välttämätöntä tutustuatonttiin paikalla käyden ennen suunnittelutyön aloittamista.Rakennuspaikan maaperäolosuhteetRakennussuunnittelussa tarvittavista rakentamisalueen maaperäolosuhteis-Ohjeita rakentajille.....27

ta ja katukorkeuksista saa tietoa Teknisen palvelukeskuksen palvelupistePorinasta. Tonttikohtainen maaperätutkimus, jossa on mukana myös pintavaaitustiedotja tiedot maaperän saastuneisuudesta; esim. vanhat saha-alueet, kaatopaikathuoltoasemat ja muut riskialueet, on teetettävä yksityisillä konsultillaja se liitetään rakennuslupahakemukseen. Käytännössä näin on meneteltäväuseimmissa tapauksissa.3.3 Rakennuksen pitkäikäisyys ja monikäyttöisyysRakennuttajan on syytä tiedostaa, että tehdessään rakennukseen liittyviä valintojahän samalla suurelta osin päättää rakennuksen kestoiästä ja monikäyttöisyydestä.Rakentamisessa pätee sääntö, että talon kestoikä ja huoltovapaus-/ -välit voidaan suurelta osin valita ennakkoon materiaalivalintojen ja teknistenratkaisujen avulla. Rakennus voidaan tehdä kestämään 20 vuotta tai 100vuotta tai pitempään. Kestoikää lisättäessä myöskin kustannukset kasvavat,mutta pitkällä aikavälillä se tulee huomattavasti halvemmaksi.Suunnittelussa on myöskin otettava huomioon rakennuksen elinkaari ja kuinkamoneen käyttöön rakennus tuona aikana soveltuu kivuttomasti. On otettavahuomioon perheessä tapahtuvat muutokset ja mitä ne edellyttävät rakennukseltaja sen muunneltavuudelta.3.4 Pääpiirustukset (rakennuslupapiirustukset)Pääpiirustukset rakennuslupaa varten tulee pätevän suunnittelijan laatia ja allekirjoittaa.Ks. pääpiirustusten sisältö kohdassa 5.4. Lupahakemus ja liiteasiakirjat/ piirustukset3.5 Erityissuunnitelmat ja selvityksetSeuraavien piirustusten ja suunnitelmien toimittaminen lupaviranomaiselleluvan myöntämisen jälkeen ennen rakennustyön aloittamista on tarpeen vain,mikäli rakennuslupapäätöksessä niin edellytetään. Useimmat piirustuksetovat kuitenkin tarpeen itse rakennustyön suorittamisessa, vaikka viranomaiseteivät niitä vaatisikaan.TyöpiirustuksetTyöpiirustuksissa esitetään pohja- ja leikkauspiirrokset yksityiskohtaisestiOhjeita rakentajille.....29

30http://www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta.html

mitoitettuna työn suorittamista varten. Ne ovat yleensä suuremmassa mittakaavassakuin pääpiirustukset. Ellei rakennusluvan pohjapiirustuksia ole tarkennettutyöpiirustustasolle, joutuu rakennustyön suorittaja päättämään moniaasioita, esim. väliseinien ja –ovien tarkat paikat, rakennuspaikalla työtätehdessään, eikä ole lainkaan varmaa sopivatko tämän jälkeen esim. kalusteetkuten oli aiottu.Rakennepiirustukset ja lujuuslaskelmatRakennepiirustuksissa ja lujuuslaskelmissa osoitetaan kantavien rakenteidenkestävyys ja mitat työn suoritusta varten. Niissä esitetään myös rakenteidenlämmön-, kosteuden- ja vesieristykset. Rakennepiirustukset edellytetäänyleensä laadittaviksi jo yksikerroksisesta omakotitalosta ja aina mikäli kerroksiaon enemmän.Ilmanvaihto ja lämmityslaitepiirustuksetIlmanvaihtopiirustuksissa esitetään ilmanvaihdon järjestäminen ja toiminta,tavoitearvot, kanavointi ja niiden eristykset sekä laitteiden mitoitus.Lämmityslaitepiirustuksissa esitetään lämmityksen järjestäminen ja toimintalaitteineen, varusteineen sekä laitteiden mitoitus.Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistopiirustuksetPiirustuksissa esitetään vesi- ja viemärijärjestelmät laitteineen, varusteineenja mitoituksineen. Ks. myös kohta 5.4.3.6 PihasuunnitelmatOta yhteys Satakunnan vihertietokeskuksen neuvontahortonomiin heti tontinsaatuasi sillä esim. tontin raivaus ja puiden kaataminen edellyttää sieltä saatavaaerillistä lupaa (maisematyölupa / puiden kaataminen).Pihan käyttöratkaisujen ja pintavesien poisjohtamisen pääkohdat tulee esittäärakennusluvan asemapiirustuksessa. Ennen rakennustöiden aloittamista laadittutarkka pihan käyttösuunnitelma mahdollistaa pihan pohjatöiden oikeantoteuttamisen. Oikein ajoitettu ja hyvin toteutettu pihan pohjustus tuo säästöäpihan rakennus- ja hoitokustannuksissa.Ohjeita rakentajille.....31

4.0 Rakennusvaurioiden ennaltaehkäisyRakennusvaurioiden ehkäisemiseksi on suunnittelussa ja rakentamisessa muidenratkaisujen ohessa kiinnitettävä erityistä huomiota ainakin seuraaviin yksityiskohtiin:• Rakennuspaikan ja lattiapinnan korkeusasemat sekä keskinäiset korkeussuhteet(RakMk, C2)• Pintavesien poisjohtaminen rakennuksen seinustoilta, ei kuitenkaannaapurin puolelle• Lattian alle tehtävän kosteuden nousua estävän salaojasorakerroksenriittävä paksuus ja oikea rakeisuus• Routasuojausmateriaali soveltuvuus käyttökohteeseen ja riittävä mitoituserityisesti kylmien rakenteiden osalta• Rakennuksen salaojat ja katon sade- ja sulamisvesiä varten tarvittavasadevesijärjestelmä pidettävä erillään toisistaan• Lattiarakenteissa käytettävän lämmöneristeen soveltuvuus käyttökohteeseen,ja erityisesti sen puristuskestävyys pitkäaikaiskuormituksessa• Ulkoseinän- ja yläpohjarakenteiden ulkokerroksen tuulettuminen• Sisäpuolisen ilmanvaihdon tehokkuus koko asunnossa ja erityisestikosteissa tiloissa sekä ilmanvaihdon toimivuus myös talviolosuhteissa• Pesuhuoneen ja saunan maanvaraisen laatoitetun betonilattian vesieristysja pintakallistus sekä suihkuseinän ja –nurkkauksen taustaseinänvesieristys myös kivirakenteisen laatoitetun seinän yhteydessäsekä erityisesti käytettävien vesieristysmateriaalien ja viemärilaitteidenmateriaalien yhteensopivuuden tarkistaminenEdellä lueteltujen yksityiskohtien ratkaisut tulee esittää rakennuslupapiirustuksissa.Rakennusvalvonta kiinnittää niihin huomiota lupakäsittelyssä ja työmaallakatselmuksissa.5.0 Rakennusluvan hakeminen5.1 LupamenettelyRakennuslupa on aina kirjallinen, ja sitä haetaan rakennusvalvontatoimistosta.Pientalojen rakennuslupapäätökset tekee rakennustarkastaja (hannu.olenius@pori.fi), joka toimii rakennusvalvontatoimiston päällikkönä. LupapäätöksiäOhjeita rakentajille.....33

tehdään viikoittain. Luvan käsittely kestää 3 – 6 viikkoa lupahakemusten määrästäja käsittelyyn tulleiden hakemusten valmiudesta riippuen.Lupahakemusasiakirjojen laatiminen ja tarvittavien kaavakkeiden täyttäminenkannattaa antaa pääsuunnittelijan tehtäväksi. Näin suunnitelmissamahdollisesti olevat puutteet tulevat pääsuunnittelijan tietoon ja hän tehtävänsämukaisesti huolehtii asiakirjojen täydentämisestä / korjaamisesta.Rakennuslupahakemuksen käsittely keskeytyy aina puutteiden tai virheidenilmennytä. Käsittely jatkuu kun suunnitelmaa on siltä osin täydennetty tai korjattu.Ohjeita ja neuvoja saa rakennusvalvontatoimiston apulaisrakennustarkastajalta/ tarkastajalta / lupasihteeriltä suoraan:(sirpa.tauru@pori.fi) puh. 044 701 1352(marianne.mattila@pori.fi) puh. 044 701 1353(tarja.arvonen@pori.fi) puh.044 701 13635.2 Suunnitelmaluonnokset ja neuvontaRakennushankkeen sujuva ja laadukas läpivienti edellyttää kaikkien osapuoltensaumatonta yhteistyötä. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että ennentontin lopullista hankintapäätöstä otatte yhteyttä rakennusvalvontatoimistoonsaadaksenne tietoonne hanketta mahdollisesti rajoittavat säännöt, määräyksetym. seikat. Samalla se tarjoaa luvanhakijalle mahdollisuuden saada asiantuntijoidenohjeita ja mielipiteitä hankkeen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.Etukäteisneuvonta on maksutonta eikä myöskään luonnossuunnitelmien alustavastatarkistamisesta peritä maksua. Teidän olisi hyvä varata aikaa etukäteen,kyseinen palvelu on saatavissanne virka-ajan klo 9.00-15.00. ja muulloinsopimuksen mukaan. Käydessänne toimistossa Teille selvitetään mitenrakennuslupaha kemuksen saa vireille sekä mitä liitteitä siinä tarvitaan eli asiakassaa tarvittavat lomakkeet sekä tarkistuslistan muista liitteistä.5.3 Lupahakemuksesta tiedottaminenMaankäyttö- ja rakennuslain säännösten mukaan tulee rakennuslupahakemuksenvireille tulosta tiedottaa naapureille. Lain tarkoittamia naapureita ovatviereisen ja vastapäisen kiinteistöjen omistajat ja haltijat.Ohjeita rakentajille.....35

Rakennusluvan hakijan kannattaa kustannusten välttämiseksi itse hoitaa lupahakemuksestatiedottaminen. Rakennusvalvontatoimisto on laatinut luvanhakijalleohjeen www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/ohjeet.htmlnaapurustolle tiedottamisesta. Ohjeen mukaisesti naapurien kanta asiassa dokumentoidaansuunnitelma-asiakirjojen asemapiirustukseen eikä erillisellä lomakkeella.Tärkeintä asiassa on, että kuultava on todella nähnyt suunnitelmatkokonaisuudessaan, joita aiotaan toteuttaa. Mikäli tiedottaminen suoritetaanviranomaistyönä, se viivästyttää luvan käsittelyä vähintään kaksi viikkoa sekäaiheuttaa lisäkustannuksia luvanhakijalle.Lisäksi on rakennuttajan tiedotettava vierillä olevasta rakennushankkeesta rakennuspaikalla.Asiasta on annettu ohjeita rakennusjärjestyksessä www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/rakennusjarjestys.html5.4 Lupahakemus ja liiteasiakirjat / piirustuksetTavallisessa omakotitalon rakennuslupahakemuksessa tulee olla ainakin seuraavatasiakirjat: (Kattava luettelo rakennuslupahakemuksen liiteasiakirjoistaon esitetty rakentamismääräyskokoelman osassa A2 kohdassa 5.0 ( www.ymparisto.fi))1. Rakennuslupahakemus• Rakennusvalvonnan lupalomake 2011, 1 kappaleena• Allekirjoittajana rakennuspaikan omistaja / haltija• Muulla allekirjoittajalla tulee olla valtakirja edellä mainituilta hakijoilta• Nimetty pääsuunnittelija, rakennesuunnittelija ja LVI-suunnittelija jaheidän yhteystietonsa• Pääsuunnittelijan tarkastuslista2. Pääpiirustukset• 3 sarjana, seläkkein sidottuna, päivättynä ja allekirjoitettuna• pinta-alatiedot (RT 12-10277, SFS 5139, YM, Opas / kerrosala) ja tilavuustiedot( RT 120.12, SFS 2460 ) ryhmiteltyinä uusiin, vanhoihinja laajennustietoihin sekä niiden summiin• asemapiirustus, mittakaava 1:200, asemapiirustuksessa esitetäänrakennus ja sen sijoitus sekä ulkomitoin että sokkelimitoin että ra-Ohjeita rakentajille.....37

38KAIVINKONEURAKOITSIJA

kennuksen lattian ja pihan korkeussuhteet ( korkolukemat, N2000-järjestelmässä ) ja lisäksi periaatteellinen suunnitelma pintavesienpoisjohtamiseksi.• Pohjapiirustus 1:100 (pienissä kohteissa 1:50), pohjapiirustuksessaesitetään muun ohella vesi- ja viemärikalusteet, palo-osastot poistumis-ja varateineen, palovaroittimien järjestelyt, ilmanvaihdon yleisjärjestelyt• Leikkauspiirustukset 1:100 (1:50)• Julkisivupiirustukset 1:100• Rakenneleikkaus 1:20 materiaalimerkintöineen sisältäen tiedot yläpohjasta,ulkoseinästä, alapohjasta, sokkelista sekä kosteiden tilojenvesieristyksistä• Hormipiirustus 1:20 liittyvine rakenteineen• Tontin käyttö- ja istutussuunnitelma 1:2003. Virallinen rakennuslupakartta• Tonttikartta ja ote kiinteistörekisteristä (Palvelupiste PORINA)• Mikäli tonttia ei vielä ole muodostettu tulee hakijan pyytää toimitustamaanmittausteknikolta tai kaupungingeodeetilta (olli-pekka.ihalainen@pori.fi) (kalle.salonen@pori.fi) (palvelupiste Porina)• Virallinen karttajäljennös• Kartat saavat olla enintään 3 kuukautta vanhoja; niillä on noin viikontoimitusaika• Asemakaava-alueella tonttijako tulee olla tehty ja tontti merkittykiinteistörekisteriin ennen luvan käsittelyä• Mikäli asemakaava-alueen ulkopuolella sijaitseva rakennuspaikkamuodostuu useammasta kuin yhdestä kiinteistörekisteritilasta on tilojenyhdistäminen saatettava vireille ennen rakennusluvan käsittelyä.(Maanmittauslaitos )4. Rakennuspaikan hallinta• Jäljennös myönnetystä lainhuudosta• Jäljennös kauppakirjasta tai muusta luovutuskirjasta• Rasitustodistus• Todistus eritysoikeuden kirjaamisesta• Jäljennös perunkirjasta5. Ennakkoluvat ja lausunnotOhjeita rakentajille.....39

401. http://www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/lomakkeet.htm

• Ympäristökeskuksen tai kaupunginhallituksen poikkeamispäätöslainvoimaisuustodistuksineen• Kaupunginhallituksen suunnittelutarveratkaisu lainvoimaisuustodistuksineen• Naapurien suostumukset poikkeusmenettelyssä• Selvitys naapurien kuulemisesta• Selvitys naapureille tiedottamisesta• Ennakkotiedot rakennuksen vesi- ja viemärilaitteista tai• Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen viemäriverkon ulkopuolella hyväksytytvesi- ja viemärisuunnitelmat ja esiselvityslomake.6. Rakennushankeilmoitukset• RH 1 rakennehankeilmoitus jokaisesta rakennuksesta erikseen esim.päärakennus, autotalli, erillinen autotalli jne.• RH 2 asuinhuoneistoilmoitus, täytetään vain mikäli hanke sisältääenemmän kuin yhden asunnon.• RK 9 poistumalomake, täytetään poistuvasta, purettavasta rakennuksesta.Rakennuksen purkaminen erillisenä toimenpiteenä ilman uudenrakentamista edellyttää purkuluvan hakemista rakennustarkastajalta.7. Työnjohtajat• Hakemus tai ilmoitus vastaavan työnjohtajan hyväksymiseksi• Hakemus tai ilmoitus kvv- työnjohtajaksi hyväksymiseksi• Hakemus tai ilmoitus iv-työnjohtajan hyväksymiseksi8. Muuta• Selvitys rakennuksen suunnittelusta ja suunnittelijoista• Kerrosalalaskelma• Selvitys rakennusjätteen määrästä, lajittelusta ja laadusta• Selvitys purettavasta rakennusmateriaalista ja hyväksikäytöstä• Selvitys purettavan rakennuksen rakennustaiteellisesta ja kulttuurihistoriallisestaarvosta• Selvitys rakennuksen rakennusfysikaalisesta toiminnasta (höyrynsuluttomatrakenteet)9. Töiden aloitus, luvan voimaisuusRakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin rakennuslupapäätös on lainvoimai-Ohjeita rakentajille.....41

PORIN RAKENNUSMESTARIYHDISTYS RY:N SUOSITTELEMATPIENTALON VASTAAVAT TYÖNJOHTAJAT 2011Hannu AaltonenMartantie 629630 POMARKKU0400 470 656inststo.h.aaltonen@co.inet.fiOlli HanhiniemiNeilikkatie 828610 PORI040 507 7617olli.hanhiniemi@kolumbus.fiKari HannukselaIltasentie 3 B28360 PORI050 563 3153kari.hannuksela@luukku.comArto HuhtanenKultakallio 2 C 1529600 NOORMARKKU0500 966 313arto.huhtanen@tilatek.fiHannu InniläNiittykorventie 1628660 PORI050 558 8011hinnila@nic.fiSami KoskinenKotomäentie 128400 ULVILA050 537 9067koskinen.sami@dnainternet.netKaappo LaineAutereentie 2328220 PORI0400 775 058kaappo.laine@kaappo.fiAntti LehtiläHerralahdenraitti 428360 PORI050 540 5280anttilehtila@gmail.comJuha RiitahuhtaEsivallankatu 3328120 Pori041 436 3329juha.riitahuhta@dnainternet.netJaana KiveläKivenhakkaajankatu 4228130 Porijaselli@jippii.fiTuomas MyllymäkiHerralahdenraitti 428360 PoriPuh. 040 839 6412tuomas.a.myllymaki@gmail.comAri LehtinenAininkuja 228400 ULVILA044 304 4543ari.lehtinen@nic.fi42

nen valitusajan jälkeen. Rakennustarkastajan päätöksestä on 14 vuorokaudenvalitusaika ja vastaava aika lautakunnan päätöksestä on 30 vuorokautta.Töiden aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaan, ilmoittaminenvoidaan myös suorittaa suoraan aloituskokouksessa. Hakemuksesta voidaanrakennustyö aloittaa ennen luvan lainvoimaisuutta vakuutta vastaan.5.5 LupaehdotRakennusluvan saajan on tarkoin tutustuttava rakennuslupapäätökseen ja täytettäväsiinä asetetut ehdot vahvistettuja piirustuksia noudattaen. Aloituskokouksessaviimeistään selvennetään luvan saajalle mitä kukin erityisehto pitääsisällään ja annetaan toimintaohjeet asioiden sujuvaksi hoitamiseksi.Rakennuslupapäätös ja vahvistetut piirustukset on huolellisesti säilytettävärakennustyömaalla ja rakennustyön valmistuttua rakennuksessa. Niitä ei saaluovuttaa mihinkään muuhun tarkoitukseen käytettäväksi kuin rakennustyönaikana suoritettavissa tarkastuksissa. Lupapiirustukset kuuluvat olennaisenaosana rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeisiin. Ks. kohta käyttö- ja huoltoohjekohta 9.105.6 Luvan voimassaoloaikaUuden rakennuksen rakentamiseen oikeuttava lupa on voimassa työn aloittamiseennähden kolme vuotta ja valmistumiseen nähden viisi vuotta, ellei sitä erihakemuksesta ole pidennetty. Pidennystä on haettava luvan voimassaoloaikana.Muu rakennusasiassa (toimenpidelupa) annettu lupa on voimassa kolmevuotta, minkä kuluessa ko. toimenpide on tehtävä valmiiksi.6.0 Vastaava työnjohtajaRakennushankkeeseen on hyväksytettävä vastaava työnjohtaja rakennuslupapäätöksensitä edellyttäessä (aina uuden rakennuksen rakentamisen yhteydessä)Vastaavantyönjohtajan tulee johtaa rakennustyötä ja vastata sen suorittamisestaviranomaisiin päin. Vastaavan työnjohtajan tehtävien hoitamisestaantaa rakennusvalvonta erillisiä ohjeita rakennusluvan myöntämisen ja vastaavantyönjohtajan hyväksynnän yhteydessä.Ohjeita rakentajille.....43

Ulla MäkeläVähäraumantie 81 as 328600 PORI040 576 2817rakmitekky@pp1.inet.fiAki MäntyBetonimyllärintie 1 A 328800 PORI050 581 9750aki.manty@dnainternet.netKaj-Erik NieminenKäräjätie 7 A 128450 VANHA-ULVILA040 182 2874ken.rakennus@gmail.comKaarlo RandellKissalinja 6428560 PORI0500 895 978kaarlo.randell@dnainternet.netKari RuuhilahtiIsokaari 1129600 NOORMARKKU050 411 6032kari.ruuhilahti@dnainternet.netHeikki SantalaVähäuusikatu 12 C 1628100 PORI0400 889 546heikki.santala@gmail.comAki ViitalaRakConsult OySepänkatu 26, 28130 PoriPuh. 050 555 2512www.rakconsult.fiMika RajamäkiUsvatie 928100 PoriPuh. 040 755 7414mika@rajamaki.fiPentti NaskaliPeräkatu 4128200 PORI050 575 7059pentti.naskali@porinammattiopisto.fiwww.porinrakennusmestariyhdistys.com44

PätevyysOmakotirakennuksen vastaavalla työnjohtajalla on oltava vähintään rakennusmestarinkoulutus ja kolmen vuoden kokemus työnjohtotehtävistä.TehtävätVastaavan työnjohtajan taidoilla ja aktiivisuudella on ratkaiseva merkitys rakennustyönoikeaoppisen toteutuksen varmistamisessa. Hänen edellytetäänosallistuvan tuntuvalla työpanoksella hankkeeseen. Rakennusvalvonta seuraaja arvioi vastaavan työnjohtajan työskentelyä sekä tukee häntä tärkeässä tehtävässä.Vastaava työnjohtaja on syytä palkata välittömästi rakentamispäätöksen synnyttyä.Vastaava työnjohtaja vastaa siitä, että hanke toteutetaan rakennusteknisestioikein. Hän toimii rakennuttajan neuvojana rakentamiseen ja rakennusmateriaaleihinliittyvissä kysymyksissä sekä vastaa viranomaisiin päinrakennushankkeen luvanmukaisuudesta.Vastaavan työnjohtajan tulee omalta osaltaan pitää huolta siitä, että tarpeellisetsuunnitelmat on tehty (ks. pääsuunnittelija) ja että työ tehdään niiden jamyönnetyn luvan mukaan. Hänen tulee huolehtia, että tarvittavat ilmoituksetviranomaisille tehdään ajoissa ja että katselmukset tilataan ajallaan. Vastaavatyönjohtaja suorittaa aloituskokouksessa tarkennetut tarkastukset työkohteessaja huolehtii, että siitä myös tehdään merkintä työmaan tarkastusasiakirjaan(rakennusvalvonnasta saatava työmaapäiväkirja tai erillinen valvontajulkaisu),jota rakennusvalvonta jakaa ilmaiseksi pientalorakentajille.Hakemus / ilmoitusVastaavaksi työnjohtajaksi hyväksymistä haetaan rakennusvalvontatoimistonlomakkeella (www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/lomakkeet.html), jossa tulee olla työnjohtajan sitoumus tehtävän suorittamiseen.Hakemuksen käsittelee rakennustarkastusinsinööri (pauli.pelkkikangas@pori.fi)6.1 Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiden työnjohtaja (KVV-tj)ja ilmanvaihtolaitteiden työnjohtaja (IV-tj)Milloin rakennuslupapäätöksessä edellytetään, tulee vesi- ja viemärilaitteidenOhjeita rakentajille.....45

sekä ilmanvaihtolaitteiden rakennustyössä olla rakennusvalvontaviranomaisenerikseen hyväksymät henkilöt, joka vastaavat kyseisten laitteistojen asentamisesta.KVV-työnjohtajan ja IV-työnjohtajan hyväksymisen hoitaa LVItarkastajaTapio Harjanne (tapio.harjanne@pori.fi) Kyseisten erityistyönjohtajientulee omalta osaltaan huolehtia toimialaansa kuuluvien katselmustentilaamisesta. Suoritetut tarkastukset työnjohtajat merkitsevät työmaan tarkastusasiakirjaanja erilliseen kvv- ja iv-töiden tarkastusasiakirjaan.PätevyysKvv- työnjohtajalla on oltava vähintään tehtävään soveltuva teknikon tutkintoja riittävä kokemus asennustöiden valvontaan perehdyttävissä tehtävissä.Omakotitalon asennustöiden työnjohtajaksi voidaan hyväksyä myös kokenutasentaja. Omakotitalon iv- työnjohtajalta edellytetään asentajan vankkaa kokemusta.7.0 Rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitseminenRakennuksen paikan merkitsemisen tarkoituksena on ohjata rakentaja rakentamaanrakennusluvassa määriteltyyn paikkaan.Rakennuksen paikan merkitsemien on tilattava ennen varsinaisen rakennustyönaloittamista Teknisen palvelukeskuksen kaupunkimittauksesta (Porina).Merkintämittauksen ajankohta on syytä valita niin, että rakennusala on raivattu,pintamaa kuorittu ja mahdollinen sorapatja levitetty. Jos merkintämittaustehdään ennen pintatöitä, merkit helposti häviävät.Sokkelikorkeuden tulee olla valmiina lupahakemuksen piirustuksissa ja senon suunnitellut rakennuksen suunnittelija. Sokkelikorkeus voidaan tuoda rakennuspaikallejo ennen rakennusluvan käsittelyä, mikäli sen oikeellisuudestaei voida muutoin varmistua.Poikkeaminen rakennusluvassa vahvistetusta sokkelikorkeudesta, ilman ettäsiitä on sovittu lupaviranomaisen kanssa, on ehdottomasti kielletty. Korkeuslukemanvirhettä epäiltäessä on välittömästi otattava yhteyttä rakennusvalvontaanja siellä kyseisen alueen tarkastajaan. Pyrkimys rakentaa naapureitakorkeammalle ei ole hyväksyttävä lähtökohta.Ohjeita rakentajille.....47

Rakennusluvassa vahvistetun sokkelikorkeuden soveltuvuus ympäristöön janaapurirakennuksiin on rakennuttajan, suunnittelijan ja vastaavan työnjohtajanvarmistettava rakennuspaikalla maanrakennustöiden yhteydessä ennenperustusten rakentamista. Vaatimus on ehdoton ja siitä on myös rakennuslupapäätöksessäerillinen määräys, jolla rakennustyö keskeytetään, jollei näinmenetellä. Aloituskokouksessa rakennuttajalle annetaan asiassa vielä täsmentäviämenettelytapaohjeita.8.0 Rakennustyöhön liittyvät sopimuksetRakennustyön aikaiset rakentamista koskevat yksityisoikeudelliset työnsuoritustakoskevat sopimukset eivät mitenkään kuulu rakennusvalvontaviranomaisentoimivallan piiriin. Rakennustarkastajana haluan kuitenkin antaa asiassaohjeen, sillä on täysin mahdollista tehdä jotakin työsuoritusta koskinenmyöskin suullinen sopimus. Menettely ei kuitenkaan ole mitenkään suositeltavaaja aiheuttaa turhia murheita ainakin riitatilanteissa. Suositeltavaa on siisaina tehdä asiassa kirjallinen sopimus. ”Pyörää” ei kuitenkaan jokaisen kannatanäissä asioissa keksiä uudelleen vaan on suositeltavaa käyttää Rakennustietosäätiönjulkaisemia sopimusasiakirjoja, joiden merkki on RYS-9 1998.RYS-9 1998-T / RT 80261 on tarjouspyyntöasiakirja urakkaa varten, RYS-91998 S / RT 89262 on rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus. RYS-91998 / RT 10685 on rakennusalan töitä koskevat yleiset kuluttajasopimusehdot.Nämä asiakirjat on nimenomaan laadittu tilanteeseen, jossa rakennuttajaei ole rakennusalaan perehtynyt kuluttaja ja urakoitsija on rakennusalan ammattilainen.Sopimusasiakirjat ovat kuluttajansuojaviranomaisen hyväksymiäja antaa sitä kautta rakennuttajalle tuen riitatapauksissa. Sopimusasiakirjat onmyöskin laadittu kuluttajan kannalta edullisimmiksi kuin normaalit käytössäolevat rakennustöiden yleiset sopimusehdot.9.0 Rakennustyönaikaiset katselmuksetRakennushankkeessa edellytetyt katselmukset on merkitty rakennuslupapäätökseen.Ne tilataan työn edistymisen mukaan tarkastajilta. Katselmusten sisällöstäja luonteesta voi rakennusvalvonta antaa erillisiä ohjeita rakennuslupapäätöksenyhteydessä.Vastaavan työnjohtaja ja erityisalojen työnjohtajien tulee olla mukana katselmuksissa.Vastaavatyönjohtaja ja rakennuttaja yhdessä huolehtivat rakenta-Ohjeita rakentajille.....49

misen aikana tuotevalvonta-aineiston kokoamisesta käyttö- ja huoltokirjaavarten www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/ohjeet.html.9.1 Rakennustyön aloitusilmoitusVarsinaisten rakennustöiden aloittamisesta on ajallaan ilmoitettava rakennusvalvonnankansliaan, jolloin tarkistetaan että lupapäätöksessä vaaditut suunnitelmaton toimitettu ja että myöskin kaikki edellytetyt työnjohtajia koskevatpäätökset ovat kunnossa. Aloitusilmoitus voidaan myös tehdä aloituskokouksenyhteydessä. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia rakennushankkeita.9.2 AloituskokousVelvollisuudesta pitää aloituskokous määrätään rakennuslupapäätöksessä.Aloituskokouksessa käydään läpi tulevaa rakennushanketta ja varmistetaanvastuuhenkilöiden tehtävät. Samalla rakennusvalvonta haluaa varmistua,että eri osapuolet ovat asianmukaisesti varmistuneet hankkeeseen liittyvistäerityisvaatimuksista esim. rakennuksen ja pihatason korkeusasemat. Rakennustyötäei saa aloittaa ennen kuin rakennuksen korkeusasema on hyväksyttyaloituskokouksessa. Aloituskokouksen pyytää rakennuttaja. Hänen lisäkseensiihen osallistuu pientalohankkeissa vastaava työnjohtaja ja pääsuunnittelija(ks. pääsuunnittelija ed.).9.3 Pohja- perustuskatselmusMilloin omakoti- tai vastaavilla pienrakennuksilla katsotaan pohjakatselmustarpeelliseksi, on tämä katselmus pyydettävä rakennusvalvonnan tarkastajiltaperustusten maankaivutöiden aikana tai niiden päätyttyä. Ennen perustusrakenteidenbetonointia on vastaavan työnjohtajan ja perustusrakenteiden suunnittelijanaina tarkistettava maapohja-, laudoitus- ja raudoitustyöt sekä valvottavaperustusten valutyöt.Perustuskatselmus tilataan rakennusvalvonnan tarkastajilta ennen perustustenbetonitöihin ryhtymistä.9.4 Sijaintikatselmus ja rakennuksen korkeusaseman toteaminenSijaintikatselmus tilataan (Porina), kun rakennuksen perustustyö ja jalustanOhjeita rakentajille.....51

tai sitä vastaavan rakennusvaiheen työ on suoritettu. Rakennustyötä ei saa jatkaaennen kuin katselmus on suoritettu ja rakentaja on saanut siitä kaupungingeodeetin antaman todistuksen, että perustus, sen mitat ja korkeusasema onmyönnetyn luvan mukainen.9.5 RakennekatselmusKun rakennuksen runko ja kantavat rakenteet on tehty ja rakenteet ovat näkyvissä,pyydetään rakennekatselmus rakennusvalvonnasta. Rakennekatselmusvoidaan myös suorittaa useammassa vaiheessa, mikäli se on eduksi jo valmiiksirakennetun rakenteen suojaamiseksi sääoloja vastaan.9.6 HormikatselmusHormikatselmus pyydetään, kun savuhormit on tehty ja ennen kuin ne peitetään.Hormikatselmus pyydetään rakennusvalvonnan tarkastajilta.9.7 Öljylämmityslaitteiston tarkastusEnnen loppukatselmusta on paloviranomaisen tarkastettava öljylämmityslaitos.9.8 LVI-laitteiden tarkastusTarkastus pyydetään LVI-tarkastajalta, kun rakenteisiin jäävät kvv- ja ilmastointiasennuksetovat valmistumassa ja kun vesijohtoasennukset ovat otettavissakäyttöön.9.9 SähkötarkastuksetSähköurakoitsijan tulee huolehtia määräysten mukaisten tarkastusten pitämisestä.Varmennustarkastukset ovat kaupallista toimintaa. Sen voi suorittaa turvatekniikankeskuksenvaltuuttama tarkastaja.9.10 LoppukatselmusOsittainen loppukatselmus (muuttokatselmus)Jos rakennus tai sen osa halutaan käyttöön ennen varsinaista loppukatselmusta,pyydetään käyttöönotettavalle osalle rakennusvalvonnalta osittainen lop-Ohjeita rakentajille.....53

pukatselmus. Käyttöön otettavan osan tulee silloin täyttää terveellisyyden jaturvallisuuden vaatimukset. Asuintiloissa tämä tarkoittaa, että• lämmitys-, ilmanvaihto, vesi- ja viemärilaitteistot ovat valmiit ja tarkastetut• sähkölaitteista ei ole vaaraa henkilöturvallisuudelle• portaiden ja parvekkeiden kaiteet sekä rakennuksen turvajärjestelyovat kunnossa• myös talotikkaiden ja vesikaton kulkuteiden tulee olla kunnossa• asukkaiden käyttöön tarkoitetut piha-alueet on erotettu työmaa-alueista.Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje pitää tässä vaiheessa olla pääosiltaan laadittunaja luovutettavissa rakennuttajan käyttöön. Tarkempia ohjeita asiassaRakMk osassa A4.LoppukatselmusLoppukatselmus pyydetään rakennusvalvonnalta, kun rakennus on piharakenteineenvalmis, kuitenkin viimeistään ennen luvan voimassaolon päättymistä.Tässä katselmuksessa rakennuksen hyväksymisen edellytyksenä on hyväksyntäkaikissa edellä mainituissa rakennustyön aikaisissa katselmuksissa.Rakentamisen viranomaisvalvonta päättyy loppukatselmukseen. Rakennuksenkäytönaikainen valvonta perustuu maankäyttö- ja rakennuslain erityissäännöksiinrakennetusta ympäristöstä huolehtimiseksi. Mikäli rakennuttaja /vastaava työnjohtaja ei ole pyytänyt loppukatselmusta luvan voimassaoloaikanasuoritetaan loppukatselmus maankäyttö- ja rakennuslain säännösten perusteellaluvan raukeamisen jälkeen ns. kansliamenettelynä. Tämä tarkoittaasitä, että rakennus asetetaan sekä tilastollisesti valmiiksi että poistetaan rakennusvalvonnanrekisteristä hankepuolelta ja siirrettään valmiiden rakennustenrekisteriin. Rakennuksesta ei kuitenkaan tämän jälkeen voida enää antaa loppukatselmuspöytäkirjaakoska sitä ei ole pidettykään ja saattaa ainakin kiinteistöämyöhemmin myytäessä aiheuttaa hankaluutta. Mikäli rakennushankettahalutaan jatkaa rakennusluvan raukeamisen jälkeen on sille haettava uusirakennuslupa, joka on kustannusvaikutuksiltaan puolet siitä mitä alkuperäinenlupamaksu oli.Rakennustarkastaja Hannu Olenius DI (päivitetty 01.03.2011)Ohjeita rakentajille.....55

POIKKEAMISET JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUTEnnen rakennusluvan myöntämistä tarvitaan hankkeesta eräissä tapauksissapoikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu. Lomarakennuksen tai omakotitalonrakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain mukaan pääsääntöisestiVarsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)myöntämää poikkeamista mikäli rakentaminen tapahtuu vesistön rannalle,missä ei ole rakennusluvan myöntämiseen oikeuttavaa kaavaa. Poikkeamisenedellytykset määräytyvät lain perusteella. Porin kaupunginhallitus antaa rakennushankkeestalausunnon ELY –keskukselle.Ranta-alueen ulkopuolisista rakennushankkeista ratkaisun tekee pääsääntöisestiPorin kaupunki. Rakennusluvan myöntäminen uuden omakotitalon tailomarakennuksen rakentamiseen asemakaavoittamattomalla suunnittelutarvealueellaedellyttää ensin kaupunginhallituksen päätöstä (suunnittelutarveratkaisu)hankkeen toteuttamiskelpoisuudesta.Edellä esitetty suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen perustuvat maankäyttö-ja rakennuslain 137 ja 171- 174 §:ään. Neuvontaa rakennushankkeeseenryhtyvälle suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisen tarpeesta ja hakemusmenettelystäantavat:Porin kaupungin rakennusvalvontatoimisto, Selim Palmgreninkatu 8,Pori jaPorin kaupunkisuunnittelu, Valtakatu 4, 28100 Pori.Poikkeamishakemuksen käsittely kestää Lounais-Suomen ELY- keskuksessa(rannat), noin 3-6 kuukautta. Porin kaupunki käsittelee suunnittelutarveratkaisutja poikkeamiset yleensä noin kuukaudessa. Suunnittelutarveratkaisun japoikkeamispäätöksen voimassaoloaika on 2 vuotta, jonka aikana rakennuslupaaon haettava.Asemakaava-alueen ulkopuolelle rakennushanketta suunnittelevan tulisihuomioida ainakin seuraavaa:56- Alueen kaavoitustilanne (yleiskaava. seutukaava) ja hankkeen vaikutusmaankäyttöön ja kaavaratkaisuihin ja- määräyksiin.- Hankkeen sijainti palveluihin ja kaupunkirakenteeseen nähden- Alueen tiestö, yhteys rakennuspaikalle ja mahdollinen liittymä val-

tion teihin.- Vedensaannin ja viemäröinnin järjestäminen- Rakennuspaikan soveltuvuus tarkoitukseen (pinta-ala, peitteisyys,korkeusasema jne.)- Naapurien kannanotot rakentamisesta- Rakennusjärjestyksen määräykset ja ohjeetHakemuksen liitteiksi tarvitaan:– selvitys omistus- ja hallintaoikeudesta– naapureiden kuuleminen– virallinen karttaote (Porinasta)– 4-5 kpl asemapiirustuksia (mittakaava 1:500 tai 1:200)asemapiirroksessa tulee näkyä vähintään:- rajat sekä rakennukset- ajo- ja kulkutiet- rakennuksen päämitat ja ranta-alueella etäisyys rannasta- korkeuskäyrät, ilmansuunnat- asiakas voi halutessaan liittää hakemukseen täydentäviä dokumenttejakuten kuvia, piirustuksia, valokuvia rakennuspaikastajne.Hakemuksen palauttaminen:Hakemus palautetaan Porin kaupunkisuunnitteluun, Valtakatu 4, 7krs.Ohjeita rakentajille.....57

SATAKUNNAN PELASTUSLAITOKSENPORIN TOIMIPISTEEN OHJEITA PIENRAKENTAJILLEPelastuslaitoksen toiminta-ajatuksen yhtenä tavoitteena on vaikuttaminenomalta osaltaan turvalliseen rakentamiseen. Tämä tarkoittaa sekä tulipalojensyttymisen että kotitapaturmien ennalta ehkäisyä rakenteellisin keinoin.Parhaiten se onnistuu uudisrakentamisen tai peruskorjauksen yhteydessä.Pelastuslaitos on pienrakentajan käytettävissä turvallisuusasiantuntijana rakennushankkeensuunnitteluvaiheesta alkaen javielä rakennuksen valmistuttuakin. On syytä korostaa, että pelastuslaitos näkeesuorittamansa onnettomuuksien ehkäisytyön sekä kansantaloudellistenaineellisten vahinkojen vähentämiseen, että ennen kaikkea rakentajan turvallisuuteentähtäävänä toimintana.Pelastusviranomaisille on asetettu pelastuslainsäädännön perusteella velvollisuusvalvoa rakentamista tulipalojen ja osaltaan myös muiden onnettomuuksienehkäisemiseksi sekä onnettomuuden sattuessa pelastustoiminnantoimintaedellytysten varmistamiseksi. Näitä toimia varten on ympäristöministeriönasunto- ja rakennusosasto lakisääteisesti tehnyt rakentamismääräysjaohjekokoelmia. Määräykset ovat sitovia ja ohjeet esittävät hyväksyttävänratkaisun. Ohjeiden tarkoituksena on helpottaa rakennussuunnittelijan työtä.Seuraavassa on selvitys voimassa olevista paloturvallisuuteen liittyvistä määräyksistäja ohjeista sekä pelastusviranomaisen osuudesta:E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet 2002,sisältää rakennusten, rakennusosien, rakennustarvikkeiden, pintakerrostenja katteiden paloluokitukset ja määräykset muun muassa palo-osastoinnista,rakenteiden kantavuuden säilymisestä palon aikana, palon kehittymisenrajoittamisesta, lähelle rakentamisesta, poistumismahdollisuuksistapalon sattuessa.E2 Tuotanto- ja varastorakennusten paloturvallisuus, ohjeet 2005,käsittelee erityisesti teollisuuden ja maatalouden varastoja tuotantorakennustenrakenteellista paloturvallisuutta.E3 Pienten savupiippujen rakenteet ja paloturvallisuus, määräykset ja oh-58

jeet 2007,sisältää perusohjeet savuhormien rakenteista ja suojaetäisyyksistä palavaaineisiinrakennusosiin.E4 Autosuojien paloturvallisuus, ohjeet 2005,sisältää erityisohjeet autosuojien palo-osastoinnista, sallituista yhteyksistämuihin tiloihin ja etäisyysvaatimukset muihin rakennuksiin.E7 Ilmanvaihtolaitosten paloturvallisuus, ohjeet 2004.Ohjeet koskevat sekä useita paloteknisiä osastoja palvelevia ilmanvaihtolaitteistojaettä soveltuvin osin myös yhtä paloteknistä osastoa palveleviailmanvaihtolaitoksia.E8 Muuratut tulisijat, ohjeet 1985,sisältää ohjeet tulisijojen rakentamiseen tarvittavista muurauskivistä jalaasteista. Ohjeessa esitetään myös vaadittavat suojaetäisyydet palavaaineisiinrakennusosiin.E9 Kattilahuoneiden ja polttoainevarastojen paloturvallisuus, ohjeet 2005.Ohjeet koskevat rakennusten lämmittämiseen käytettävien keskuslämmityslaitteistojenja niiden polttoaineen säilyttämiseen tarkoitettujen huonetilojenpaloturvallisuutta. Ohjeet käsittelevät mm. lämmityskattilan sijoitusta,polttoaineiden säilyttämistä kattilahuoneessa ja ympäröivien rakennusosienmateriaali- ja palonkestoaikavaatimuksia.Ympäristöopas 39. Rakennusten paloturvallisuus & Paloturvallisuuskorjausrakentamisessa. Ympäristöministeriön julkaisu, Uusittu painos2003.Opas liittyy osaan E1 Rakennusten paloturvallisuus, esittäen havainnollistaviamääräysten ja ohjeiden mukaisia ratkaisuja. Se myös korvaa osan E6Osastoivat ovet, ohjeet 1991.Palolaitoksen valvonta-alueeseen kuuluvista muista säädöksistä ja ohjeistamainittakoon seuraavat:Pelastuslaki 468/ 2003Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 787/ 2003Laki pelastustoimen laitteiden teknisistä vaatimuksista ja tuotteiden paloturvallisuudesta562/ 1999SM asetus pelastustien merkitsemisestä 1384/ 2003SM asetus väestösuojan laitteista ja varusteista 660/ 2005SM asetus rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta805/ 2005Ohjeita rakentajille.....59

60Sm asetus S1- ja K- luokan teräsbetonisista väestönsuojista 947/ 2001Asetus öljylämmityslaitteistoista 1211/95Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös öljylämmityslaitteistoista 314/85Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista59/99Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös palavista nesteistä 313/ 85Nestekaasuasetus 711/93Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös nestekaasuasetuksensoveltamisesta 344/97Räjähdeasetus 473/93Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös räjähdystarvikkeista130/80Sisäasiainministeriön asetus nuohouksesta 539/ 2005Valtioneuvoston asetus palovaroittimien teknisistä ominaisuuksista 29/ 2009Sisäasiainministeriön asetus palovaroittimien sijoittamisesta ja kunnossapidosta239/ 2009Edellä mainituissa asioissa pelastuslaitos neuvoo tarvittaessa sekä suorittaaasiaan kuuluvat tarkastukset. Tällaisia asioita ovat mm:- öljylämmityslaitteistojen katsastukset- palavien nesteiden vähäisen varastoinnin tarkastukset- nestekaasun vähäisen varastoinnin tarkastukset- viljankuivaamojen ja öljykäyttöisten lämminilmakehittimien tarkastukset- väestönsuojien käyttöönottotarkastukset- alkusammuttimet- merkki- ja turvavalaistus- tulisijat- talo- ja kattotikkaat- nuohouksen valvonta- osastoivat ovet (palo-ovet)- ilmanvaihtolaitosten paloturvallisuus- palovaroittimetPelastuslaitos tarkastaa lupakäsittelyn yhteydessä rakennuksen pääpiirustuksissaesitetyt rakenteelliseen paloturvallisuuteen liittyvät asiat teknillisen asiantuntijanominaisuudessa.ÖljylämmitysSumutuspolttimella varustettu öljylämmityslaitteisto on katsastettava asennustyönvalmistuttua. Katsastuksen suorittaa pelastusviranomainen (palotarkastaja)kolmen kuukauden kuluessa asennustyön valmistumisesta.Katsastuksen edellytyksenä on öljylämmityslaitoksen asentaneen,

Turvatekniikan keskuksen hyväksymän, asennusliikkeen antama asennustodistus.Rakentajan onkin syytä varmistua urakkatarjouksia pyytäessään, ettäasennusliikkeellä on tarvittavat asennusoikeudet. Asennusliikkeen on toimitettavaasennustodistus kiinteistön edustajalle sekä jäljennös palolaitoksellevälittömästi asennustyön valmistuttua.Pelastusviranomainen laatii katsastuksesta pöytäkirjan, josta veloitetaankaupunginvaltuuston vahvistaman taksan mukainen katsastusmaksu.Öljysäiliön sijoittamista maan alle tulisi välttää ainakin tärkeillä pohjavesialueilla.Rakennus-, ympäristö- ja paloviranomaiset suosittelevat säiliön sijoittamistajoko rakennuksen kellaritilaan tai maanpäälliseen kerrokseen.Kattilahuoneeseen saa sijoittaa yhteistilavuudeltaan enintään 3000 litran säiliöt.Säiliöiden etäisyys kattilasta tulee olla vähintään yksi metri. Muualle rakennukseensijoitettaessa tulee säiliö sijoittaa omaan palotekniseen tilaansa,jonka palonkestoaika on 30 minuuttia.SavuhormitUudet savuhormit ja tulisijat tarkastaa rakennusvalvontatoimisto. Mikäli rakennuksenhormit ja tulisijat ovat olleet pitkään (yli kolme vuotta) käyttämättöminätai niiden käyttötarkoitus muuttuu, on nuohoojan tarkistettava neennen käyttöönottoa. Savuhormien rakentamisessa ja asentamisessa noudatetaanSuomen rakentamismääräyskokoelman osaa E3Pienet savuhormitPieneksi määritellään savuhormi, johon yhdistettyyn tulisijaan viety lämpötehoon enintään 120 kW. Savupiipun kelpoisuus ja yhteensopivuus tulisijankanssa tulee tarkistaa. Savupiipun kyljessä tulisi olla kyltti/tarra, josta asiaselviää. Käyttö- ja huoltokirjasta tai siihen liittyvästä materiaaliosiosta pitäisilöytyä myös samat tiedot. Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä tuotteen myyjään,valmistajaan tai maahantuojaan. Ainakin seuraavat asiat on hyvä tarkistaa:- Tuotteen kelpoisuus on osoitettu CE-merkinnällä.- Tuotteella on ollut ympäristöministeriön tyyppihyväksyntä ja tuotteessaon silloin kiinni asiasta kertova kilpi.- Tuotteella on valmistajan vakuutus siitä että, se on valmistettu vanhanSuomen rakentamismääräyskokoelman osan E3: pienet savuhormit mukaisesti.Piipun tarkemmat vaatimukset voi katsoa RakMk E3.- tulisijan käyttöohjeita tulee noudattaa mm. sytytyspellin ja poltettavanpolttoaineen määrän osalta- välipohjan eristeen määrä tulee myös huomioida, hormit testattu välipohjaneristevahvuudella 200mm, jolloin annetut suojaetäisyydet riittävät.Mikäli välipohjan eristevahvuus on suurempi, normaalit suojaetäisyydeteivät riitä.Ohjeita rakentajille.....61

- tulisija ja käytettävä savuhormi ovat yhteensopivia, mm. lämpötilaluokka.Savuhormin pitää ulottua katon harjalla 80 cm harjan yläpuolelle ja lappeellaharjan kautta vedetyn vaakatason yläpuolelle. Nuohoustyön ja rakenteellistensyiden vuoksi on jyrkkäkattoisten rakennusten kohdalla tätä ohjetta helpotettutapauskohtaisesti.Nuohouksen ja ilmanvaihtolaitosten puhdistuksen Porissa ja ympäristökunnissasuorittavat yksityiset toiminnanharjoittajat. Valvonta kuuluu kunnan pelastusviranomaiselle.KattilahuoneetKattilahuoneiden ja polttoainevarastojen rakentamisessa noudatetaan Suomenrakentamismääräyskokoelman osaa E 9. P3-luokkaisen rakennuksen (esim.omakotitalon), kattilahuoneen ja polttoainevaraston osastoivien rakennusosienluokkavaatimukset:Kattilahuone, PolttoainevarastoKellarikerroksessa: E1 30-palamaton E1 30-palamatonMaanpäällisessä kerroksessa: E1 30 E1 30Mikäli lämmityskattilan teho on yli 30 kW, on kattilahuoneen osastointivaatimusEI 60-palamaton. Tiloihin johtavan osastoivan oven on oltava vähintäänluokkaa EI 15. Kattilahuoneen osastoivan oven on lisäksi oltava itsestään sulkeutuva.Tikkaat ja kattosillatSisäasiainministeriön ohje F2 käsittelee rakennusten käyttö- ja huoltoturvallisuutta.Siinä on ohjeet mm. vesikaton ja savupiipun turvajärjestelyistä. Mikälirakennuksen toisessa kerroksessa on asuinhuoneita, on niistä järjestettävävaratie (hätäpoistumismahdollisuus) maan pinnalle. Yleensä tämä edellyttääkiinteiden tikkaiden asentamista ikkunaseinälle. Myös näihin tikkaisiin sovelletaanF2:n ohjeita.Talotikasohjeita:- johteiden välinen etäisyys on 400 mm- puolien välinen etäisyys on 300 mm- tikkaiden sivujohteet taivutetaan ylimmän puolan yläreunan kohdalta15 o noususuuntaan ja noin 1000 mm korkeudelta alaspäin kohti vesikattoa- tikkaat kiinnitetään kattorakenteeseen tai kattotikkaisiin- tikkaiden etäisyys seinästä, räystäästä, räystäskourusta tai muusta ulkonemastaon vähintään 200 mm.- alimman puolan korkeuden maanpinnalta tai muulta lähtötasolta saa ollaenintään 1200 mm.Talotikkailta pitää olla turvallinen kulkuyhteys savupiipuille ja keskusilman-62

vaihtolaitteille. Yhteys järjestetään lappeen suuntaisilla kattotikkailla ja harjansuuntaisilla kattosilloilla. Turvalliseksi kulkuyhteydeksi ilman kattotikkaitaja –siltoja katsotaan karkeapintaisilla katteilla enintään 1:4 kaltevuus sekäsileäpintaisilla katteilla enintään 1:8 kaltevuus.Kattotikkaat ja –sillat valmistetaan syöpymistä vastaan suojatusta teräksestä,muusta tarkoitukseen soveltuvasta metallista tai painekyllästetystä puusta.Kattosillan kävelytason leveyden on oltava vähintään 300 mm.Huomattavaa on erityisesti, että kattotikkaat ja – sillat kiinnitetään alustaansatukevasti.AutosuojatAutosuoja rakennetaan yleensä erilliseksi palo-osastoksi, myös avoin autosuoja.Omakotitalon autosuoja palo-osastoidaan EI 30 – luokkaisesti, mikälisuoja on maanpäällinen ja EI 60 – luokkaisesti, mikäli suoja sijaitsee kellarikerroksessa.Sisäseinien ja – katon pintakerroksien pitää olla luokkaa 1/I,poikkeuksena on alle 60 m2 maanpäällinen suoja, jossa pintakerrosvaatimuson 2/-. Lattian pitää olla palamaton. Autosuojasta voi olla yhteys muihin tiloihinosastoivan oven kautta. Oven palonkestoajan pitää olla puolet seinän vaatimuksestaja myös itsestään sulkeutuva. Asuinhuoneisiin, muun tilan uloskäytäväänja tulisijalliseen tilaan sallitaan yhteys vain toisen huoneen kauttasiten, että molempia ovia ei jouduta samanaikaisesti avaamaan.Erillisen autosuojan riittävä etäisyys toisesta rakennuksesta ilman erityistoimenpiteitäon vähintään kahdeksan metriä, enintään 60 m2 suojan vähintäänneljä metriä. Mikäli etäisyys on edellä mainittuja pienempi, rakennuksia tarkastellaanpalotekniseltä kannalta yhtenä rakennuksena.PalovaroitinPelastuslaki ja sisäasiainministeriön asetus edellyttää, että asunnoissa on oltavariittävä määrä palovaroittimia. Asetuksessa säädetään, että palovaroittimiaonvähintään 1 kpl / 60 m2 ja asunnon jokaisessa kerroksessa on vähintään yksipalovaroitin. Palovaroitin on kytkettävä sähköverkkoon ja siinä on paristo taiakku-varmennus.SATAKUNNAN PELASTUSLAITOSValvontapäällikkö Veli-Pekka Laaksonen 044 701 1521Palotarkastaja Jouni Roos 044 701 1522Palotarkastaja Reijo Gröhn 044 701 1524Päivystävä paloesimies 044 701 1504Päivystävä palomestari 044 701 1503etunimi.sukunimi@satapelastus.fiOhjeita rakentajille.....63

www.satapelastus.fi www.pelastustoimi.fi www.ympäristö.fi64

Energiatehokas rakentaminenEnergian hinta nousee ja energiankäytön ilmastovaikutukset tulevat korostumaantulevaisuudessa. Erityisesti tämä tulee koskemaan rakentamista ja asumista,sillä rakennusten ja asumisen osuus Suomen energiankulutuksesta onnoin 40 prosenttia ja päätöistä noin 30 prosenttia. Odotettavissa siis on, ettäpäästövähennykset tulevat koskemaan jatkossa yhä enenevissä määrin meitäjokaista.EU:n tasolla tavoite on, että tulevaisuuden rakennukset tuottavat yhtä paljonenergiaa kuin kuluttavatkin, jolloin nettoenergiantarve on nolla. Suomi onpuolivirallisesti esittänyt tavoittelevansa lähes nollaenergiarakentamista jovuonna 2017, kun muu EU tähtää pääasiassa vuoteen 2020. Tämä kannattaapitää mielessä jo tänä päivänä rakentaessa. Uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminenlämpöä tai lämmintä käyttövettä tuotettaessa lienevät turvallisimmatvalinnat tulevaisuutta silmällä pitäen.VTT on laskenut matalaenergiatalojen säästävän jopa 50 000 euroa 25 vuodenajanjaksolla. Myös korkeampi jälleenmyyntiarvo puhuu energiataloudellisenrakentamisen puolesta. Merkittävimmät energiansäästöön vaikuttavat tekijätovat: rakennuksen vaipan lämmöneristävyys ja tiiviys sekä ilmanvaihdonlämmön talteenotto. Energiakustannukset näyttelevät suurta osaa rakennuksenelinkaaren aikaisista kustannuksista. Kotitalouksien kuluttamasta energiastarakennuksen lämmitykseen kuluu noin puolet, lämpimän veden lämmitykseennoin viidennes ja kolmasosa sähkölaitteisiin ja valaistukseen. Energiansäästönkannalta tärkeintä on siis vähentää lämmitysenergian tarvetta.Kulloinkin voimassa olevat määräykset energiatehokkuudelle annetaanSuomen rakennusmääräyskokoelmissa, mutta huomioitavaa on, että parempaanenergiatehokkuuteen on mahdollista ja kannattavaakin pyrkiä. Eihän oletoivottua, että talo on jo valmistumisvaiheessa energiatehokkuudeltaan ”vanhentunut”alati uusiutuviin energiatehokkuusvaatimuksiin nähden.Hyvä lämmöneristys, tiiviys ja tehokas ilmanvaihdon lämmöntalteenotonvuosihyötysuhde vaikuttavat kaikki rakennuksen saamaan energiatehokkuuslukuun(ET-luku) energiatodistuksessa. Myös lämpimän käyttöveden energia,sähkölaitteiden energiankäyttö ja mahdollinen jäähdytysenergiankulutushuomioidaan energiatehokkuusluvussa. Hyvän energiatodistuksen saanut taloomaa paremman jälleenmyyntiarvon.Ohjeita rakentajille.....65

Suunnittelu –tärkeiden päätösten vaiheOman kodin rakentaminen on usein yksittäisen kuluttajan suurin ponnistusmyös taloudellisessa mielessä. Siksi suunnitteluun ja tarpeiden kartoituksellekannattaa uhrata reilusti aikaa ja avuksi palkata parhaat asiantuntijat.Suunnitteluvaiheessa lyödään lukkoon tärkeät ratkaisut, joiden vaikutuksetulottuvat kymmenien vuosien päähän. Suunnitteluvaiheessa päätettyjen ratkaisujenmuuttaminen on jälkeenpäin, jollei mahdotonta, niin ainakin todellahankalaa ja kallista. Hyvän suunnittelijan palveluksista kannattaa maksaa, silläsäästyneet rakennuskustannukset ylittävät hyvän suunnittelijan palkkaamisestaaiheutuneet kulut. Hyvillä suunnitelmilla on myös helppo tehdä tarjouspyyntöjäurakoista, jolloin tarjousten vertailu helpottuu. Pääsuunnittelijallaon vastuu kokonaisuudesta ja myös suunnittelijoiden yhteistyöstä, mikä ononnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi oleellista.Hyvällä suunnittelulla rakennetaan tarkoitukseen sopivan kokoinen talo, jokaon muunneltavissa, kun asukkaiden elämäntilanteessa tapahtuu muutoksia.Mahdollinen laajennuksen tarve tulisi ottaa huomioon keittiön, pesutilojen,säilytystilojen ja talotekniikan mitoituksessa. Pienen talon energiankulutuson luonnollisesti kohtuullisempaa kuin samalla tavalla toteutettu ison talon.Energiatehokas talo on muodoiltaan selkeä, sillä nurkat ja liitokset voivat aiheuttaavuotokohtia tai kylmäsiltoja. Kulmat ja erkkerit lisäävät paitsi rakennuskustannuksiamyös energiankulutusta, sillä nurkkien eristäminen ja ilmatiiviiksisaaminen on haastavampaa.Tontin valinta ja talon sijoittelu tontilleMikäli rakennuspaikka sen mahdollistaa, tulisi talo sijoittaa tontille suojaanpohjoisen kylmyydeltä ja aukeamaan eteläsuunnan aurinkoon. Mikäli maastoei anna mahdollisuutta suojaisaan sijoitteluun, voi pohjoispuolelle istuttaahavupuita, jotka suojaavat talvellakin. Etelänpuolella taas lehtipuut suojaavatkesäiseltä auringonpaahteelta, mutta päästävät talviauringon säteet läpi.Myös tilojen sijoittelussa talossa kannattaa hyödyntää niin sanottua passiivistaaurinkoenergiaa. Lämpimiä tiloja vaativat asumistoiminnot kannattaasijoittaa talon keskelle ja etelään auringon puolelle. Makuuhuoneet, harrastusjasäilytystilat vaativat vähemmän lämpöä ja ne kannattaa sijoittaa pohjoisenpuolelle.Ohjeita rakentajille.....67

Kesäaikaisen viilennyksen tarvetta voi minimoida estämällä liiallisen auringonpaisteenpääsyn sisätiloihin. Energiatehokkaissa rakennuksissa sisälämpötilavoi ilman aurinkosuojausta nousta liian korkeaksi kesällä vähentäen asumismukavuutta.Aurinkosuojauksen voit toteuttaa tehokkaimmin ulkopuolisillasuojilla, kuten esim. rakennuksen lipalla / räystäsratkaisulla tai markiisilla.Myös ikkunoiden välissä sijaitsevat kaihtimet oikein käytettyinä suojaavatauringon liialliselta lämmöltä. Mikäli toimiva aurinkosuojaus huomioidaan josuunnitteluvaiheessa, voidaan välttyä energiaa kuluttavan jäähdytysjärjestelmänrakentamiselta ja säästetään näin myös kustannuksissa. Ammattilaisentietotaidon hyödyntäminen myös viilennystarpeen minimoinnissa on järkevinvaihtoehto.LämmöneristysTalon lämmöneristys toimii ilman huoltoa ja lisäenergian tarvetta koko rakennuksenelinkaaren ajan, siksi siihen panostaminen on perusteltua. Hyvä lämmöneristysmaksaa vain vähän enemmän kuin tavanomainen, mutta säästäälämmityskustannuksissa koko rakennuksen elinkaaren ajan.Rakennuksen vaippaan kuuluu ulkoseinien lisäksi myös ikkunat, ovet, sekäylä- ja alapohja. Vaippaan jälkikäteen tehtävät parannukset ovat vaikeita jakalliita, siksi kannattaa heti satsata kunnolla eristettyyn ulkopuolelta tuulenpitäväänja sisäpuolelta ilmanpitävään vaippaan. Vaipan jonkin osan huonoaeristävyyttä voi kompensoida parantamalla toisia osia, mutta esimerkiksisuuriksi ikkunoiksi kannattaa valita mahdollisimman energiatehokkaat, sillälaajat viileät pinnat saattavat aiheuttaa vedon tunnetta. Suuria, koko seinänkorkuisia ikkunapintoja tulisi hyvään energiatehokkuuteen pyrittäessä välttää,sillä ikkuna, olkoonkin kuinka hyvää energialuokkaa tahansa, on eristävyydeltäänvaipan heikoin lenkki. Alapohjan lisäeristäminen jälkeenpäin onlähes mahdoton tehtävä. Siksi alapohjan eristykseen, etenkin jos lämmönjakojärjestelmänäon lattialämmitys, kannattaa panostaa.IlmatiiviysEnergiatehokkaan kodin rakenteet ovat sisäpuolelta ilmatiivit, sillä rakenteidenläpi ja liitoksien kautta vuotavalla ilmalla on suuri merkitys rakennuksenenergiankulutukseen. Vuotoilma saattaa tuoda mukanaan epäpuhtauksia ja68

samalla rakenteiden kosteusriskit kasvavat. Riittävästä ilmanvaihdosta huolehditaankoneellisella tulo- ja poistoilmanvaihtokoneella. Ilmatiiveyttä kuvataanilmatiiveysluvulla eli n 50-luvulla. Mitä pienempi ilmatiiveysluku on,sitä tiiviimpi ja energiatehokkaampi talo on. Nyrkkisäännön mukaan yhdenpykälän parannus ilmatiiveysluvussa pienentää energiankulutusta noin 6 %.Ilmatiiviys toteutetaan yhtenäisellä ilmansululla, jonka saumakohtien pitävyysvarmistetaan limittämällä ilmansulku reilusti ja käyttämällä teippauksessatarkoitukseen valmistettua teippiä. Nurkkien ja rakennusosien, esimerkiksiikkunoiden, ovien ja yläpohjan ja seinän välisiin liitoksiin on kiinnitettäväerityistä huomiota.Hyvin toteutetun, energiatehokkaan talon rakentaminen on viime kädessä asennekysymys,jossa työn huolellisuudella on ratkaiseva rooli. Ilmatiiviysmittauson oiva keino paikallistaa vaipan ilmanvuotokohdat jo rakennusvaiheessa, jolloinne ovat vielä korjattavissa.Ilmanvaihdon lämmön talteenottoEnergiatehokkaassa talossa ilma ei vaihdu hallitsemattomasti rakenteidenläpi, vaan ilmanvaihto hoituu tehokkaalla lämmöntalteenottojärjestelmällävarustetulla koneikolla. Tavoitteena on määräysten mukainen hyvä sisäilma.Poistoilmasta talteen kerätty lämpö lämmittää sisään tulevan raikkaan ilman.Ilmanvaihtojärjestelmän energiatehokkuudesta kertoo lämmöntalteenoton(LTO) vuosihyötysuhde, jonka on oltava vuoden 2010 rakennusmääräystenmukaan vähintään 45 prosenttia. Markkinoilla olevissa tehokkaimmissa järjestelmissäse on jopa yli 70 prosenttia.Tietoa energiatehokkaaseen rakentamiseen voi etsiä esimerkiksi Motivan ylläpitämästäsivustosta energiatehokkaista pientaloista www.energiatehokaskoti.fiMarjo Kekki,energianeuvojaPorin ympäristövirastoPrizztech OyOhjeita rakentajille.....69

Satakunnan ELY-keskusMaaseudun ja energian yksikköRakentamisen asiantuntija Lasse PihlajamäkiMAASEUTURAKENTAMISEN INVESTOINTITUET JA NIIDENRAKENNUSSUUNNITELMATInvestointituetInvestointituet maaseuturakentamiseen perustuu maatalouden rakennetukilakiin(1476/2007), joka on annettu 28.12.2007. Lain toteuttamisohjeet ovattarkennettu asetuksilla ja vuosittain investointituen kohdentamisesta valtioneuvostoantaa oman asetuksensa.Tuki myönnetään korkotukilainan korkotukena ja/tai avustuksena.Kotieläinrakentamiseen on saatavilla ehkä korkeimmat tuet ja lopussa olevantaulukon mukaisesti lisäksi lisätukea voi saada nuoret viljelijät ja eräät yhteiskäyttökohteet.Tukikohteet vaihtelevan hieman painotusten vuoksi vuosittain.Sikaloiden laajentamiseen on vuosina 2010 ja 2011 saanut hakea tukea valtakunnallisenkokonaiseläinpaikkamäärän puitteissa. Eläinpaikkarakentamiseenon asetettu vähimmäiskokorajat, jotka tulee investoinnin jälkeen täyttyä.Esimerkiksi lypsylehmien määrä tulee olla 30 lypsylehmää ja emolehmiä vähintään80, sekä lihasikoja 1000 ja emakoita vähintään 160.Määrärahojen rajallisuuden vuoksi on siirrytty hakuaikamenettelyyn, jotkaovat asetuksella annettu. Tarvittaessa voidaan hakemukset laittaa etusijajärjestykseen,jos määrärahat sitä edellyttävät.Rakennustöitä ei saa aloittaa ennen kuin varsinainen tukipäätös on annettu.Rakennusaika on kaksi vuotta ja siihen voi saada tarvittaessa jatkoaikaa vuodenkerrallaan ja enintään kaksi kertaa.Maksatusta voi hakea enintään viisi kertaa työn edistymisen mukaan.Ensimmäisen erän suuruus on oltava vähintään 20 %, samoin viimeisen maksatuseränosuus. Tuen maksatus perustuu toteutuneisiin kustannuksiin ja niistälaaditaan koontilista. Oman puutavaran ja maa-aineksen käyttö, sekä oma työvoidaan hyväksyä tukikelpoiseksi kustannukseksi vain, jos tuki on myönnettyyksityiselle henkilölle.70

Hanke- tai ohjelmaperusteista tukea voi saada rakentamiseen erillislainsäädännönpuitteissa maaseudun kehittämisrahasta. Näitä on hankerahoitus,leader+ toimintaryhmän rahoitus ja maaseutualueiden alle 10 työntekijöidenpienyritysten investointirahoitusjärjestelmät.Vuonna 2011 rakennetuen mukaiset kohteet ovat:LiiteASETUKSEN 27 §:ssä TARKOITETUT TUKIMUODOT JA TUEN ENIMMÄISMÄÄRÄTTukikohde Korkotukilainan Korkotuen Avustuksen Korkotukilainan Korkotuen Avustuksenenimmäismäärä enimmäismäärä enimmäismäärä enimmäismäärä enimmäismäärä enimmäismäärähyväksyttävistä hyväksyttävistä hyväksyttävistä hyväksyttävistä hyväksyttävistä hyväksyttävistäkustannuksista kustannuksista kustannuksista kustannuksista kustannuksista kustannuksistaA- ja B- tuki- A- ja B- tuki- A- ja B- tuki- muualla kuin muualla kuin muualla kuinalueilla, alueilla alueilla A- ja B- tuki- A- ja B- tuki- A- ja B- tukiprosenttiaprosenttia prosenttia alueilla alueilla alueillaprosenttia prosenttia prosenttiaLypsy- ja nautakarja- 60 20 40 1 75 20 25 1talousSikatalous 70 20 15 1 70 20 15 1Lammas- ja vuohitalous 60 20 40 1 75 20 25 1Kana- ja siipikarjatalous 70 20 15 1 70 20 15 1Hevostalous 65 20 35 1 75 20 25 1Kasvihuonetuotanto 65 20 35 1 70 20 30 1Salaojitus 70 20 20 70 20 20Kuivaamot 70 20 20 2 70 20 10 2Puutarhatuotteiden tuote- 65 20 35 1 70 20 30 1varastot, jotka saavat maajapuutarhatalouden kansallisistatuista annetunlain (1559/2001) 12 §:ssätarkoitettujen puutarhatuotteidenvarastointitukeaMuut tuotevarastot 70 20 20 70 20 10Sadonkorjuukoneet 70 15 - 70 15 -yhteiskäyttöön1 Avustuksen enimmäismäärää voidaan korottaa 10 prosenttiyksiköllä, kun 27 §:n 1 momentin edellytyksettäyttyvät.2 Avustuksen enimmäismäärää voidaan korottaa 5 prosenttiyksiköllä, kun 11 §:n 2 momentin edellytyksettäyttyvät.Ohjeita rakentajille.....71

Lisäksi vuonna 2011 tukea voidaan myöntää turkistarhaukseen ja sen varjotalojenrakentamiseen erityistapauksissa ja mehiläistalouteen, maataloudenkauppakunnostamisinvestointeihin, ympäristönsuojeluun ja eläinten hyvinvointi-investointeihin,työympäristön parantamiseen, biokaasulaitoksiin sekämaatilan lämpökeskuksiin, jotka koskevat tuotantorakennusten lämmitystäuusiutuvalla polttoaineella. Maatalouskoneiden puurakenteisiin varastoihinvoi saada korkotukilainaa 70 % hyväksytyistä rakentamiskustannuksista, samoinmaatilan asuinolojen parantamiseen korkotukilaina on mahdollista kokonaistulorajojenpuitteissa.Rakennussuunnittelu ja asiakirjatAsiantunteva suunnittelija hallitsee kansalliset rakentamissäädökset ja tunteetuetun rakentamisen erityisehdot. Hänen laatimanaan syntyvät suunnitelmat,jotka täyttävät sekä rakennuslupamenettelyn että tuetun rakentamisen edellytykset.Nämä yhdet ja samat suunnitelmat ovat käyttökelpoisia sekä rakentamisenlupamenettelyssä että tuen hakemisessa.Pätevän suunnittelijan kohtuullisiin suunnittelukustannuksiin voidaan myöntäätukea. Suunnittelukustannukset ovat muista kustannuksista poiketen tukikelpoisia,vaikka ne olisivat syntyneet ennen tukihakemuksen jättämistä.Suunnittelijan pätevyydet määräytyvät rakennuksen tyypin ja koon mukaanSuomen rakentamismääräyskokoelman (RakMK) A2 -osassa.Maatalouden elinkeinosuunnitelman tekemisen ja tuotantorakennuksen suunnittelunyhteistyö voi parantaa lopputulosta ja kustannustehokkuutta.72

Tukihakemuksen liitteenä olevia pääpiirustuksia tulee täydentää niillätiedoilla, jotka tarvitaan tuen myöntämisen ja maksamisen perusteeksi.Rakennusselostus ja kustannusarvio laaditaan kohteen mukaan niin, ettäkoko tukiketju myönnöstä maksatukseen ja valvontaan pystyy riittävällä tarkkuudellatoteamaan mitä tehdään ja millaiseen kohteeseen tuki maksetaan.Nämä laaditaan rakentamisessa yleisesti käytettävän nimikkeistön mukaisestirakennusosittain eriteltynä. Rakennusosajaotteluna tulee käyttää esimerkiksitalo 2000 -nimikkeistön ryhmittelyä.Riippumatta siitä, edellyttääkö hanke rakennusluvan, rakentamisinvestointitukihakemuksessaon oltava aina hakemusasiakirjojen ohella rakentamistakoskeva suunnitelma:1) pääpiirustukset;2) rakennusselostus;3) rakennusselostukseen perustuva eritelty kustannusarvio tai -laskelmaKustannusarviossa tai -laskelmassa eritellään suunnittelukustannukset ja rakentamisenkustannukset rakennusosittain. Määrät ilmoitetaan mitattavinayksiköinä esim. m, m2, m3, kplRakentamista koskevassa investointitukihakeemuksessa on lisäksi oltava rakenne-,LVI-, sähkö- ja muut vastaavat erikoissuunnitelmat, jos:1. niitä tarvitaan arvioitaessa rakennuksen toimivuutta ja hankkeen hyväksyttäviäkustannuksia. (rakennetuki, tuotantorakennukset ym.)2. niillä on erityistä merkitystä arvioitaessa hankkeen hyväksyttäviä kustannuksia.(yritys- ja hanketukiin liittyvä rakentaminen)ELY-keskus määrittää tarpeen niin, että tuen myöntämisen ja maksamisenkannalta kaikki tarpeellinen on esitettyRakentamista koskevan suunnitelman yksityiskohtaisuuden ja laajuuden onoltava asianmukaisessa suhteessa hankkeen laajuuteen ja kokonaiskustannuksiin.Maatalousrakentamisen tuotantorakennusten suunnitelmassa on esitettäväselvitys toiminnan laajentamismahdollisuuksista sekä uudisrakentamisenosalta selvitys korvattavan rakennuksen jatkokäytöstä.Ohjeita rakentajille.....73

Esimerkkejä rakennussuunnitelmissa esitettävistä asioistaTuen hakemisessa tarvittavat tiedot voi täydentää lupapiirustuksiin, jolleivätne niistä ilmene. Osan tiedoista voi liittää muihinkin asiapapereihin.Volyymitiedot ilmoitetaan mitattavina yksiköinä esim. m, m2, m3, kplRAKENNETUKI (tuotantorakennukset) RAKENTAMINEN• yksikkökustannusasetuksen mukaiset volyymit (= pinta-alat, tilavuudet,eläinmäärät, jne.)• palo-osastoinnit• erityissuunnitelma, jos tukea haetaan LVIS tai vastaaviin tarkoituksiin• selvitys toiminnan laajentamismahdollisuuksista• uudisrakentamisen osalta selvitys korvattavan rakennuksen jatkokäytöstä• eläinten määrät, joille tuotantotilat on mitoitettuHANKE- JA YRITYSTUKIEN RAKENTAMINEN• tilojen käyttötarkoitukset, volyymit => asema, pohja, leikkaus, julkisivut• rakentamisinvestoinnin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöönsopivuus ko. tarkoitukseen nähden• tukea haettavan toimenpiteen erityissuunnitelma tarvittaessaLisätietoja:www.mmm.fiwww.mavi.fiSatakunnan ELY-keskus,Maaseudun ja energian yksikkö,Kuninkaanlahdenkatu 14, PL 266, 28101 Pori,puh. . 020 636 0150, telefax (02) 529 9360Ohjeita rakentajille.....75

OTE KATUSUUNNITELMASTAKatu- ja tonttirajakorkeudet PorissaAsemakaava-alueella rakennuslupahakemuksen liitteenä ja pihan / rakennustyönja kuivatusten suunnittelussa tarvittavan “Ote katusuunnitelmasta” asiakirjanvoi tilata ja/tai noutaa Teknisen palvelukeskuksen palvelupiste PORI-NAsta osoitteesta Yrjönkatu 6 B.Ote toimitetaan postitse, telefaxilla, sähköpostilla tai sen voi noutaa. Yleensäotteen saa odottaessa. Puhelimitse katukorkeustietoja ei voida antaa, koskakorkeuspisteiden sijainti esitetään aina karttapohjalla. Yleisesti ote noudetaansamalla, kun haetaan virallista tonttikarttaa tai muita Teknisen palvelukeskuksenylläpitämiä karttoja tai aineistoja (esim. pohjatutkimukset).Ote katusuunnitelmasta on ote vahvistetusta katusuunnitelmasta ko. tontin taikiinteistön kohdalta. Mikäli kohteesta ei ole katusuunnitelmaa antaa Teknisenpalvelukeskuksen Katu- ja puistosuunnittelu tarvittaessa ohjeelliset tonttirajakorkeudet.Myös ohjeelliset korkeudet tilataan ja noudetaan palvelupistePORINAsta.Otteessa selvitetään mm. suunniteltu, valmiin kadun korkeusasema ja kadunpintavesien poisto. Tontin pinta-/sadevesiä ei saa johtaa kadulle. Katusuunnitelmaton laadittu pääsääntöisesti N60 korkeusjärjestelmään, jolloin nykyisenkorkeusjärjestelmän N2000 voimaantultua 8.11.2010 on suunnitelmien korkeuslukuihinlisättävä +37cm. Korkeusjärjestelmän tunnus on merkitty suunnitelmaotteisiin.Neuvonta ja suunnitelmaote on asiakkaille maksutonta.Ennen 8.11.2010 annetut/päivätyt suunnitelmaotteet eivät enää ole voimassakorkeusjärjestelmämuutoksen johdosta.Lisätietoja antavat:palvelupäällikkö Heikki Tuominen, p. 044 701 1687suunnitteluinsinööri Tuomo Piippo, p. 044 701 1685Ohjeita rakentajille.....77

OHJEET KIINTEISTÖJEN LIITTÄMISEKSI VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTOON PORIN KAUPUNGIN ALUEELLAVesihuoltalaki määrää, että kiinteistön on liityttävä yleiseen vesijohtoon javiemäriin, jos kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.Porin kaupungin alueella yksityisiä vesijohtoja ja viemäreitä koskevina sääntöinänoudatetaan julkaisua: ”Suomen Rakentamismääräyskokoelma D1 Kiinteistöjenvesi- ja viemärilaitteistojen määräykset ja ohjeet”. Näiden lisäksi noudatetaanPorin Veden ja Porin kaupungin rakennusvalvontatoimisto antamiaohjeita.Ennen suunnitelmien laatimista on liittyjän täytettävä liittymisanomus jossalaitos ilmoittaa tiedot vesi- ja viemärijohdoista, liittymiskohdat, padotuskorkeudetsekä vesijohdon painetason. Liittymisanomus täytetään Porin VedessäUlasoorintie 7:ssä.Yksityisen vesijohdon ja viemärilaitteiden rakentamista tai muuttamista koskevatsuunnitelmat on toimitettava rakennusvalvontatoimistoon. Jos kiinteistöäei voida liittää yleiseen viemäriverkostoon, on jätevesien käsittelysuunnitelmaliitettävä rakennusluvan liitteeksi (Katso ohjeet haja-asutusalueen kiinteistöjenjätevesien käsittely). Yksityisen vesijohdon ja viemärin liittämisen yleiseenvesijohtoon ja viemäriin suorittaa tilauksesta Porin Vesi.Liittämisestä aiheutuvat kustannukset on kiinteistön omistajan suoritettava.Vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä peritään liittymismaksua Porin Vedenjohtokunnan hyväksymän taksan mukaisesti. Liittymien rakentamisestalaskutetaan Porin Veden palveluhinnaston mukaan. Taksa ja palveluhinnastolöytyvät Porin Veden kotisivuilta: http://www.pori.fi/porinvesi.htmlSuunnitelmatSuunnitelmien on oltava selvästi piirretty säädetyin piirustusmerkein (RakMKD4). Suunnitelmien on oltava taitettu kokoon A4 nimiösivu päällimmäisenä.Lisäksi on nimiösivulle jätettävä tyhjä tila viranomaisen merkintöjä varten jasuunnitelmat on varustettava seläkkein (RakMK A2, kohta 5).Ulkopuolinen vesi- ja viemärisuunnitelma on oltava vähintään mittakaavassaOhjeita rakentajille.....79

1:200, johon on merkitty kaikki tontilla olevat ja sille suunnitellut rakennuksetmaininnoin kunkin rakennuksen käyttötarkoituksesta. Lisäksi on merkittäväkaikki tontille jo rakennetut ja suunnitellut vesijohdot, viemärit laitteineen,venttiilit ja johtojen liitospaikat yleisessä vesijohdossa ja viemärissä.Ulkopuolisiin suunnitelmiin on merkittävä tontin kulmapistekorkeudet, alimmat-ja ylimmät lattiakorkeudet, viemäreitten vesijuoksukorkeudet sekä kaikkiinkaivoihin ja laitteisiin tulo- ja lähtö- ja pohjakorkeudet. Rakennusaine,putkimateriaalit ja viemäriputkien asennuskaltevuus osamäärinä tai promilleinasekä normivirtaamien summat ja viemärivesien laatu (lika-, hule-, teollisuus-tms.) säädetyin piirustusmerkein. Viemärien korkeudet on ilmoitettavakaikissa päähaarautumiskohdissa. Kaikki vesi- ja viemärisuunnitelmat on senhenkilön tai liikkeen allekirjoitettava, joka on suunnitelmat laatinut. Kaikkivaadittavat korkeudet ilmoitetaan yleisessä korkeustasossa N2000.Kullekin tontille saa asentaa vain yhden vesimittarin ellei vesilaitos erityisistäsyistä toisin määrää. Ulkopuolisiin vv-suunnitelmiin on lisäksi merkittävä vesimittarinpaikka rakennuksessa. Vesimittaria varten on varattava lattiaviemäröinnillävarustettu lämmin 1,0m2 tekninen tila, josta ovi johtaa suoraan ulos.Ulkopuolinen vesi- ja viemärisuunnitelma (asemapiirros) on jätettävä rakennusvalvontatoimistoonkolmena kopiosarjana, joista rakennusvalvontatoimistotoimittaa yhden sarjan leimallaan varustettuna Porin Veteen.Yksityisen vv-tonttijohdon rakentaminenEnnen työn aloittamista on haettava rakennusvalvonnan hyväksyntä kiinteistönvesi- ja viemäritöiden vastaavalle työnjohtajalle (kvv-työnjohtaja).Tonttivesijohdon ja viemärin liittäminen yleisiin vv-johtoihin on tilattavakirjallisesti Porin Vedestä Ulasoorintie 7:n asiakaspalvelusta. Asentamisajankohdanvoi tämän jälkeen tarkentaa puhelimitse puh. 044 701 2568 RainerTuominen. tai 044 701 2551 Esa Roslakka.Ennen johtojen rakentamista tulee olla vesi- ja viemärisopimukset tehty jaliittymismaksut maksettu.PORIN VESIOhjeita rakentajille.....81

OHJEET KIINTEISTÖJEN LVI-JÄRJESTELMIENSUUNNITTELUSTA; RAKENTAMISESTA JA TARKASTAMISESTAPORIN KAUPUNGIN ALUEELLARakennusluvan myöntämisen yhteydessä määritellään KVV- ja IVsuunnitelmientoimittamisesta rakennusvalvontaan, KVV- ja IV-työnjohtajienhakemisesta sekä suoritettavista katselmuksista. Kyseiset suunnitelmat ontoimitettava ja työnjohtohyväksynnät on haettava rakennusvalvonnasta ennenao. töiden aloittamista työmaalla.Kiinteistön liittämiseksi yleiseen vesijohtoon ja viemäriin tulee olla yhteydessäPorin Veteen liittymisanomuksen jättämiseksi ja liitostietojen saamiseksi.Ohjeet kiinteistöjen liittämiseksi vesi- ja viemäriverkostoon Porin kaupunginalueella on tämän kirjan Porin Veden osuudessa.Haja-asutusalueen jätevesien käsittelysuunnitelma, mikäli kohdetta ei voidaliittää yleiseen viemäriverkostoon, on toimitettava rakennuslupahakemuksenliitteeksi. Tältä osin on erikseen omat ohjeensa kiinteistöjen jätevesien käsittelystähaja-asutusalueella.Kaiken yhteyden pidon helpottamiseksi rakennusvalvonnan kanssa, tulee ollatiedossa joko rakennusluvan numero, rakennuspaikkatieto (kaupunginosakortteli-tontti)tai kohteen tarkka osoite.SuunnitelmatSuunnittelijoina on käytettävä päteviä suunnittelijoita, joiden pätevyysmuodostuu koulutuksesta ja kokemuksesta, jotka on osoitettava rakennusvalvonnalletodistusjäljennöksin. Suunnitelmat tulee laatia SuomenRakentamismääräyskokoelman määräysten ja ohjeiden (vesi ja viemäri/KVVmm.: A2, C1, C2, D1 ja D4) (ilmanvaihto/IV mm.: A2, C1, C2, D1, D4 ja E7)mukaisesti.Suunnitelmat ja niihin liittyvät piirustukset sekä muut asiakirjat tulee varustaanimiöllä, josta selviää rakennuskohteen: rakennuspaikka, rakennustoimenpide,nimi ja osoite, suunnittelijan nimi yhteystiedot ja koulutus, kyseistä piirustustakoskevat tiedot, mittakaava ja päiväys. Suunnitelmat toimitetaan A4-kokoon taitettuina nimiön sijaitessa päällimmäisellä sivulla.Vastaava LVI-suunnittelija noutaa leimatut KVV- ja IV-suunnitelmat ilmoituksenperusteella rakennusvalvonnasta ja tekee niissä esitetyt huomautuksetOhjeita rakentajille.....83

alkuperäisiin piirustuksiin, jotka hän toimittaa leimattujen suunnitelmien mukanaedelleen työmaalle KVV- ja IV-työnjohtajien käyttöön.Ennen vastaavien töiden aloittamista on rakennusvalvontatoimistoon toimitettavaseuraavat piirustukset ja selvitykset seläkkein varustettuna:Vesi- ja viemärilaitteet- KVV-laitteistoselvitys- Kopio Porin Veden antamasta liitosilmoituksesta 2 kpl- Ulkopuoliset vesi- ja viemärisuunnitelmapiirustukset (=asemapiirros) 3 sarjaa- Kaivopiirustukset 2 sarjaa- Sisäpuoliset vesi- ja viemärisuunnitelmapiirustukset 2 sarjaa- Linjapiirustukset 2 sarjaa (kolme- tai useampikerroksisista rakennuksista)- Mahdolliset työselitykset 2 sarjaaIlmanvaihtolaitteet (2 sarjaa jokaisesta)- Ilmanvaihtosuunnitelmapiirustukset (pohjat, leikkaukset, jne)- Toiminta-, säätö- ja kytkentäkaaviot- Laite- ja kojeluettelot sekä mahdolliset työselityksetVesi- ja viemärilaitteistojen pohjapiirustuksissa esitetään vesi- ja viemärijohdot,vesi- ja viemäripisteet, muut vettä ja viemäriä tarvitsevat laitteet ja varusteet,pumppaamot sekä erottimet. Myös vuotojen havaittavuus, eristykset jalämmityskaapelit on esitettävä suunnitelmissa.Linjakaavioissa esitetään tasojen korkeusasemat, vesi- ja viemärikalusteidennormivirtaamat, putkistot varusteineen sekä vesi- ja viemärijohtojen mitoitus.Ilmanvaihdon pohjapiirroksissa esitetään kanavien ja laitteiden sijoitus, eristys,mitoitus, tiiviys, puhdistettavuus sekä paloturvallisuuteen liittyvät ratkaisut,kuten mm. tarvittavat palopellit. Toiminta- ja säätökaavioissa esitetäänja selostetaan ilmanvaihtojärjestelmään liittyvät toiminnot eri vuorokaudenaikoina, vaihtelevissa kuormitustilanteissa (esim. kesä/talvi), tarpeenmukaisuudenhuomioiminen, hälytys- ja varotoiminnot.Lämmityslaitesuunnitelmia ei rakennusluvan ehdoissa edellytetä, muttane on kuitenkin syytä laatia pätevän LVI-suunnittelijan toimesta.Lämmityslaitesuunnitelmissa esitetään yleensä lämmityksen järjestäminen ja toimintalaitteineen, varusteineen, mitoituksineen, sijoituksineen sekä toiminta eri sääjakuormitustilanteissa.84

Rakentaminen ja tarkastaminenEnnen LVI-järjestelmiin liittyvien töiden aloittamista, on kohteelle haettavaja hyväksytettävä rakennusvalvonnassa vastaavat LVI-järjestelmien työnjohtajat(KVV ja IV). Mikäli työnjohtaja ei ole aikaisemmin toiminut vastaavassatehtävässä Porin kaupungin alueella, on hänen esitettävä pätevyytensäkoulu- ja työtodistuksin. Pätevyys määräytyy kohteen vaativuuden mukaan.Työnjohtajan hakemuskaavakkeita on saatavissa Rakennusvalvonnasta tai senkotisivuilta.LVI-putkien ja -laitteiden rakentamisessa on käytettävä ammattitaitoista työvoimaa.Laadittuja LVI-suunnitelmia on ehdottomasti noudatettava KVV- jaIV-työnjohtajien johdolla (sijainnit, korkeusasemat, materiaalit, kannakoinnit,eristykset jne.). Rakennuskohteessa KVV- ja IV-työnjohtajat täyttävät tarkastusasiakirjojatöiden edistymisen mukaan. Tarkastusasiakirjakaavakkeetovat kohdetiedoilla esitäytettyinä rakennusluvan liitteenä ja ne löytyvätRakennusvalvonnan kotisivuilta.Mitään putkia, kanavia tai laitteita ei saa peittää ennen kuin KVV- tai IVtyönjohtajaon ne tarkastanut. Samoin kaikki paine- ja tiiviyskokeet suoritetaankyseisten vastaavien työnjohtajien valvonnassa ja ohjauksessa. VastaavienKVV- ja IV-työnjohtajien tehtäviin kuuluu tutustua lupaehtoihin ja varmistaa,että työmaalla on käytössä Rakennusvalvonnassa leimatut suunnitelmat.Lisäksi heidän on henkilökohtaisesti sovittava ja tilattava kaikki tarvittavatviranomaistarkastukset.Muutto- tai käyttöönottokatselmuksen yhteydessä kohteessa tulee viranomaiselleolla esittää LVI-töiden (KVV ja IV) tarkastusasiakirjat tilanteenmukaisestitäytettyinä sekä ilmanvaihdon mittauspöytäkirjat. LVI-laitteiden loppukatselmuksessa,joka on suoritettava ennen varsinaisen rakennuskohteen loppukatselmusta,on LVI-tarkastajalle jätettävä kaikki täytetyt LVI-töiden tarkastusasiakirjat,lopulliset ilmamäärien mittauspöytäkirjat sekä muutoksillavarustetut kohteen lopulliset KVV- ja IV-suunnitelmat. Loppukatselmuksissavastaavien KVV- ja IV-työnjohtajien tulee olla henkilökohtaisesti läsnä.Porin kaupunki, Ympäristövirasto / rakennusvalvontaLVI-tarkastaja Tapio Harjannepuh. 044 – 701 1354Ohjeita rakentajille.....85

ENERGIAKAIVON/MAALÄMPÖKAIVON PORAAMINENMRA 62§, MRL 126§, MRL 166§, Ympäristönsuojelulaki 8§,Vesilaki 1 luku 18§, Kemikaalilaki 14luku 15§.TulkintaohjeetEnergiakaivon poraaminen on 1.5.2011 alkaen maankäyttö- ja rakennusasetuksen62§:ään lisätyn 12. kohdan perusteella toimenpideluvanvaraiseksi.Asetuksen muutoksen tultua voimaan on lämpökaivon poraamiselle haettavatoimenpidelupa.Lämpökaivojen poraamiseen noudatetaan Satakunnassaasetusmuutoksen jälkeen seuraavaa:Toimenpidelupa vaaditaan asemakaava-alueella. Lupahakemuksen liitteeksion 3 kappaleena liitettävä asemapiirros, josta käy ilmi porattavan kaivon paikkaja reiän syvyys. Jos kallion pinta maan pinnasta on tiedossa on se myössyytä merkitä.Asemakaava-alueen ulkopuolella riittää toimenpideilmoituksen tekeminen.Liitteeksi ilmoitukseen 1 kappaleena asemapiirros jossa reiän paikka ja syvyys.Vähimmäisetäisyys naapurin rajasta on 7,5 metriä ilman suostumusta. Lähemmäsvoidaan mennä jos naapuri antaa kirjallisen suostumuksen (tulee liittäälupahakemukseen tai ilmoitukseen).Mikäli kaivon poraaminen liittyy esimerkiksi omakotitalon rakennuslupaasiaanja rakennuslupahakemuksen liitteenä olevassa asemapiirroksessa onkaivon tiedot esitetty, niin siinä tapauksessa ei tarvitse hakea erillistä toimenpidelupaakaivon poraamiseen.HuomioitavaaSuositeltavat muut minimietäisyydet ovat: porakaivo 40m, rengaskaivo 20m,rakennus 3m, viemäri tai vesijohto 5m.Vastaavaa työnjohtajaa ei lämpökaivon poraamiselle haettavaa lupaan edellytetänimettäväksi.86

HAJA-ASUTUSALUEEN KIINTEISTÖJENJÄTEVESIEN KÄSITTELYYleistäVesihuoltolaitoksen viemäriverkoston ulkopuolisia kiinteistöjä koskevassajätevesiasetuksessa määrätään, kuinka puhtaaksi jätevedet on käsiteltävä,ennen kuin ne päästetään ympäristöön. Lisäksi alueen kaavamääräyksissä,kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä ja rakennusjärjestyksessä saattaaolla erillisiä haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä koskevia määräyksiä.Miten edetä?1. Tarkasta kunnan vesihuoltolaitokselta, sijaitseeko rakennuskohteesi laitoksentoiminta-alueella eli sijaitseeko kunnan jätevesiviemäri lähellärakennuskohdettasi tai laajennetaanko mahdollisesti viemäriä lähivuosinaalueelle, jossa rakennuskohteesi sijaitsee. Selvitä myös, onko alueellamahdollisesti jo olemassa tai suunnitteilla viemäriosuuskunta, johon myössinun kiinteistösi voi liittyä.2. Tutustu alla lueteltuihin tekijöihin, jotka vaikuttavat jätevesien käsittelyjärjestelmänvalintaan.2.1. Asuinkiinteistö vai kesämökki?Asuinkiinteistö ja ympärivuotinen loma-asuntoooJärjestelmä mitoitetaan kiinteistökohtaisesti ottaen huomioon asuinrakennuksenpinta-ala, asukasluku sekä syntyvä jätevesimäärä.Jätevesien käsittelyjärjestelmä on käytössä ympäri vuoden, jotensuunnittelussa pitää ottaa huomioon myös talvikausi.KesämökkioMökillä syntyvien vähäisten pesuvesien ns. harmaiden jätevesien käsittelylleriittää kevyempi puhdistusjärjestelmä kuin ympärivuodenkäytettävälle loma- tai asuinkiinteistölle.Ohjeita rakentajille.....87

oLoma-asunnoissa kannattaa suosia vedettömiä käymäläratkaisuja,jolloin jätevesien käsittely helpottuu ja puhdasta vettä säästyy.Jätevesiasetus ei koske kiinteistöjä, joissa veden käyttö on vähäistä,esim. kuivakäymälä + kantovesi mökillä (näitäkään vesiä ei saa johtaasuoraan vesistöön).2.2. Rakennuskohteen ympäristöolosuhteetooPohjavesi- ja ranta-alueella sijaitsevan kiinteistön jätevesien käsittelylleon useissa kunnissa annettu erillismääräyksiä. Tarkasta alueenkaavamääräykset, kunnan mahdolliset ympäristönsuojelumääräyksetsekä rakennusjärjestys.Kiinteistön maaperän laatu (kallio, savi, moreeni, hiekka jne.) jakorkeussuhteet, pohjavesiolosuhteet, rakennuspaikan pinta-ala sekätontilla ja sen läheisyydessä olevien mahdollisten ojien ja talousvesikaivojensijainti vaikuttavat ratkaisevasti kiinteistön jätevesijärjestelmänvalintaan.HUOM. MaaperäkäsittelySuunnittelijan on selvitettävä maaperäkäsittelyn soveltuvuus kiinteistölle,esim. imeytyskokeen avulla, mikäli kiinteistölle suunnitellaanmaaperäimeyttämöä. (Porissa: Esiselvitysmuistio suunnittelijalle–lomake).2.3. Jätevesien käsittely yhdessä vai erikseen?oKiinteistön jätevedet on mahdollista johtaa kaikki samaan jätevesienkäsittelyjärjestelmään tai wc-vedet ja pesuvedet voidaan johtaa erijärjestelmiin. Valintaan vaikuttavat rakennuksen sisäpuolinen viemäröinti,maasto-olosuhteet, mahdolliset kaava- ja ympäristönsuojelumääräyksetsekä rakennusjärjestys.3. Muista, että jätevesien käsittelyjärjestelmästä puhdistettu jätevesi johdetaanmaaperään tai ojaan, ei koskaan suoraan vesistöön. Jos puhdistetutjätevedet johdetaan toisen maalla olevaan ojaan tai rajaojaan, on siihen88

haettava maanomistajan kirjallinen suostumus.4. Ota yhteyttä asiantuntevaan suunnittelijaan, joka suunnittelee jätevesiasetuksenvaatimukset täyttävän ja juuri sinun tontillesi sopivan jätevesienkäsittelyjärjestelmän. Suunnittelijoiden yhteystietoja saat mm. SuomenLVI-liiton www-sivuilta sekä kunnan rakennusvalvonta- ja ympäristöviranomaiselta.5. Jätevesijärjestelmän asianmukaiset suunnitelmat sekä esiselvitysmuistio(Porissa) toimitetaan rakennuslupahakemuksen liitteenä kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle,joka hyväksyy ne lupakäsittelyn yhteydessä.Myös pelkkä jätevesijärjestelmän saneeraaminen edellyttää toimenpidelupaatai – ilmoitusta kunnan rakennusjärjestyksestä riippuen. Toisin sanoensuunnitelma ja lupa/ilmoitus tarvitaan aina, kun jätevesijärjestelmäärakennetaan tai saneerataan.6. Jätevesijärjestelmästä on oltava ajantasaiset käyttö- ja huolto-ohjeet.Järjestelmän oikea käyttö ja säännöllinen huolto takaavat, että järjestelmätoimii moitteettomasti mahdollisimman pitkään. Kiinteistökaupassa ajantasalla olevat käyttö- ja huolto-ohjeet luovutetaan uudelle kiinteistön omistajalle.TÄRKEÄÄ!Jätevesiasioissa kannattaa aina kysyä neuvoa omasta kunnasta. Lisäksi jätevesijärjestelmänsuunnittelussa, asentamisessa ja huoltamisessa tulee käyttääalan ammattilaisia. (Kts. myös liitteet)Lisätietoja asiasta:Porin kaupunki, Ympäristövirasto:ympäristötarkastaja Johanna KoivukoskiValtakatu 11, 28100 Poripuh. 044-701 1214e-mail: johanna.koivukoski@pori.fiLVI-tarkastaja Tapio HarjanneRakennusvalvontapuh. 044-701 1354e-mail: tapio.harjanne@pori.fiOhjeita rakentajille.....89

OHJEITA RAKENTAJALLE SÄHKÖVERKKOON LIITTYMISESTÄSähköverkkoon liittymisessä on monia asioita, jotka rakentajan tulee hoitaaoman sähköurakoitsijansa ja verkkoyhtiön kanssa, jotta sähköverkkoon liittyminenonnistuisi vaivattomasti ja virheiltä vältyttäisiin. Tässä on tietopakettisiitä, miten sähköverkkoon liittyminen onnistuu parhaiten.1. EsivalmistelutOta yhteyttä Pori Energia Sähköverkot Oy:n liittymäpalveluun hyvissäajoin jo tontin hankinta vaiheessa. Tällöin voidaan varmistaa sähköliittymäntoteutus sekä rakentamisenaikaisen sähkön saanti.2. SähkösuunnitelmaHuolellinen suunnittelu on laadukkaan lopputuloksen tae. Kun otat yhteyttäsähkösuunnittelijaan, mieti jo etukäteen mahdollisimman tarkastisähköntarpeesi ja lämmitysjärjestelmäsi, ulkoalueiden sähköistystä unohtamatta.Suunnitelma kannatta teettää jo ennen tontilla suoritettavia kaivuutöitä,jotta kaikki tarvittavat maakaapelit, maadoituselektronit sekäperustusten läpi tulevat suojaputket tulee asennettua oikein. Voidaksemmepalvella liittymän rakentamisessa, tarvitsemme tiedot sähköliittymän rakennuspaikasta(asemapiirros) ja sähkön käytöstä (pääsulakkeen koko tailiittymisteho). Niiden avulla Pori Energia Sähköverkot pystyy määrittelemäänliittymisjohdon tyypin ja liittymispisteen.3. SähköurakointiKunnolla tehty sähkösuunnitelma helpottaa sähköurakoitsijoiden vertailussa.Tarjoukset kannattaa pyytää aina kirjallisesti muutamalta urakoitsijalta.Valitse sähköurakoitsija ja tee urakkasopimus kirjallisena.Turvatekniikan keskuksesta kannatta varmistaa, että urakoitsijasi on rekisterissä(www.tukes.fi).4. Rakennusaikainen sähköSähköt on mahdollisuus saada työmaalle joko väliaikaisesti tai lopullisesti.Työmaata varten tarvitaan ulkokäyttöön tarkoitettu mittaripaikalla varustettusähkökeskus. Pori Energia Oy Tekniikalla on vuokrattavana työmaakeskuksia.Asiakkaan tulee tehdä keskusta varten teline (kuva 1). Jostontille on jo vedetty liittymisjohto, rakentaja kaivaa kaapelin näkyviin.Ohjeita rakentajille.....91

Keskuksen asennus, kytkentä ja vuokra suoritetaan hinnaston mukaisesti.Muista, että liittymän rakentaminen ja rakennusaikaisen työmaasähköasennuksentekeminen vaatii toimitusaikaa.Kuva 1. Työmaakeskusteline.Vaihtoehto työmaakeskukselle on asentaa ulkomittauskeskus työmaakäyttöön.Rakennuksen valmistuttua keskus voidaan siirtää lopullisellepaikalle. Pori Energiasta hankitut keskukset sisältävät voimavirta- ja valovirtapistorasianvarustettuna vikavirtasuojakytkimellä sekä vapaita ryhmäsulakkeitaja mahdollisuuden liittää ryhmäkeskuksia.5. Työmaa-aikainen sähkön käyttö92Jotta sähkölaitteistoa voidaan turvallisesti käyttää työmaa-aikana, pitääsen rakentamisessa huomioida mm. seuraavat asiat.- Keskus kiinnitetään kiinteään alustaan esim. työmaakopin seinään taikeskusta varten tehdään kuvan 1 mukainen teline.- Ylimääräinen liittymiskaapeli ei saa olla maan pinnalla vaan se pitääolla maan alla 0,7 cm syvyydessä.- Liittymisjohto on suojattava mekaaniselta vahingoittumiselta maastakeskukseen asti esim. vahvaseinäisellä muoviputkella.Tällaista kiinteään käyttöön tarkoitettua asennusta ei saa siirtää jännitteisenä,vaan on tilattava Pori Energiasta työkatko ulkokeskuksen siirtämisenajaksi.

6. LiittymissopimusSähkötoimituksen edellytyksenä on kirjallisen liittymissopimuksentekeminen asiakkaan ja Pori Energia Sähköverkot Oy:n kanssa.Liittymissopimus laaditaan liittymäpalvelussamme joko asiakaskäynninyhteydessä tai asiakkaan ottaessa puhelimitse yhteyttä liittymäpalveluumme.7. LiittymismaksuLiittymissopimuksen teon yhteydessä selvitetään miten liittymän hintamuodostuu liittymismaksusta ja rakentamiskustannuksista.8. Liittymän maadoituksetSähköturvallisuusmääräysten mukaan sähköverkkoon liitettävälle rakennukselleon tehtävä erillinen maadoituselektrodi joka on vähintään20 metrin pituinen ja vähintään 16 mm² Cu maadoitusjohdin. Tämä voidaanasentaa esimerkiksi liittymisjohdon kanssa samaan ojaan. Lisäksisuositellaan rakennettavaksi perustusmaadoituselektroni jokaiseensähköliittymän rakennukseen, jossa on kiinteitä sähköasennuksia.Maadoituselektronina käytetään ensisijaisesti rakennuksen perustuksiintai maahan perustusten alle sijoitettua kuparista maadoitusjohdinta.Mikäli mahdollista, maadoituselektroni yhdistetään myös perustusten betoniraudoituksiinrakennuksen jokaiselta sivulta.9. LiittymiskohtaLiittymiskohta on sähköverkossa se kohta, jossa liittyjän ja Pori EnergiaSähköverkot Oy:n verkon omistus muuttuu. Pääsääntöisesti liittymiskohtaon tontin rajalla, jonne Pori Energia Sähköverkot rakentaa kustannuksellaanliittymisjohdon. Liittymiskohdan jälkeinen johto on liittyjänomaisuutta.10. LiittymisjohtoRakennuksen liittymisjohto toteutetaan yleensä maakaapelilla. Liittyjä voivalita oman liittymisjohto-osuutensa urakoitsijan vapaasti. Kaavoitetuillaalueilla liittymisjohto tuodaan kunnallistekniikan rakentamisen yhteydessätontin rajalle. Kaapelia jätetään maahan upotettuna vyyhdelle sellainenmäärä, että se yleensä ylettyy rakennukseen asti. Tämän kaapeliosuudenliittyjä voi ostaa Pori Energia Sähköverkoilta.Ohjeita rakentajille.....93

11. Kaapeleiden tarvitsemat putkitukset ja kaapeliojatSokkelia ja laattaa valettaessa on tehtävä sähkö-, puhelin- ja antennikaapeleitavarten putkireitit sisään- vientejä varten. Kaapeleiden tarvitsematputkitukset on esitetty kuvassa 2 ja kaapeliojan syvyys sekä täyttötiedoton esitetty kuvassa 3. Kaapelioja kaivetaan mittauskeskukselta tontinrajalle.Kaapeli suositellaan yleensä aina asennettavaksi vähintään 0,7 msyvyyteen. Kun kaapeli on asennettu maahan, oja peitetään aluksi siten,että kiinteistön seinältä tai pylväältä jätetään n. 1,5 m peittämättä, jottakaapelin suojaus voidaan toteuttaa kunnolla. Ohje kaapeliojat.Kuva 2. Kaapeleiden tarvitsemat putkitukset.941. Liittymiskaapelin suojaputki, lujuusluokka 4, sähköputki, JM50 halkaisija 50mm, ei salaojaputki, suojaputkiulottuu routasuojauksen ulkopuolelle2. Kaari 50 mm3. Betoniraudoituksen yhdistys maadoituskiskoon4. Maadoitusjohtimen suojaputki JM205. Maadoituselektrodi Cu 16 lenkkinä rakennuksen perustusten alla ja vähintään20 m liittymiskaapeliojassa6. Puhelin- ja antenniputkitus JM508. Putkenpään merkkikeppi

Kuva 3. Kaapeliojan syvyys ja täyttö.12. Kaapelireitin kartoitusPori Energia Sähköverkkojen kaapelit kartoitetaan Porin kaupunginTeknisen palvelukeskuksen toimesta. Myös liittymisjohdot kartoitetaantontinrajalle asti. Liittyjän on itse huolehdittava kaapelin kartoituksestatonttiosuudellaan. Liittyjän ilmoittamat kaapelin sijaintitiedot viedäänverkkoyhtiön verkkotietojärjestelmään maksutta.13. Liittymän kytkeminenKun sähköurakoitsija on asentanut liittymisjohdon ja mittauskeskuksen,hän toimittaa Pori Energia Sähköverkoille mittaritilauksen yleistietolomakkeella.Liittämispäivä sovitaan verkkoyhtiön urakoitsijan kanssa. Otayhteyttä liittymien rakentamiseen. Urakoitsijan asentajat käyvät yhdistämässäsähkön liittymään ja asentavat mittalaitteet asiakkaan keskukseen.14. Sähkötöiden tarkastuksetTarkastuksia on olemassa kolmea eri tyyppiä:- käyttöönottotarkastus- varmennustarkastus- määräaikaistarkastusSähköurakoitsijan on tarkistettava asennusten määräysten mukainen kuntoennen asennusten luovuttamista tilaajalle. Näistä tarkastuksista on tehtäväkäyttöönottotarkastuspöytäkirja. Tarkastuspöytäkirja sekä lopullisetsähköpiirustukset ja käyttöohjeet täytyy luovuttaa kiinteistön haltijalle.Käyttöönottotarkastus on lakisääteinen. Omakoti- tai paritalon ja kesä-Ohjeita rakentajille.....95

asunnon sähkölaitteistoja ei tarvitse tarkastuttaa kolmannella osapuolella,ellei rakennuksen haltija sitä erikseen vaadi. Suuremmissa kohteissa kolmannenoaspuolen tarkastus on lakisääteinen. Tarkastusta kutsutaan varmennustarkastukseksi,jonka tilaamisesta huolehtii sähköurakoisija.15. Sähkölaitteiden käytönopastus ja käyttöohjeetSähköurakkaan sisältyy myös sähkölaitteiden käytönopastus ja neuvonta.Sähkölaitteiden käyttöohjeiden luovutus asiakkaille edellytetään myössähköturvallisuusmääräyksissä. Säilytä saamasi asennus- ja käyttöohjeetsekä sähköpiirustukset huolellisesti.Rakentajan muistilista- Ota yhteyttä Pori Energia Sähköverkkoihin, selvitä liittymän saantija hinta- Teetä sähkösuunnitelma- Valitse sähköurakoisija ja tee urakkasopimus kirjallisena- Tilaa mahdollinen työmaakeskus- Tee liittymissopimus ja sovi toimitusaika- Varmista, että sähköurakoitsija toimittaa täytetyn yleistietolomakkeenmittarointia varten- Tee sähkön toimitussopimus- Muista pyytää tarkastuspöytäkirja ja loppupiirustukset sekä käyttöopastusurakoitsijalta96

Asiakaspalvelumme auttaa ja palvelee kaikissa energiaan liittyvissä asioissa.Meihin voit ottaa yhteyttä mielellään arkisin työaikana klo 8.00 – 16.15puhelimitse tai käymällä asiakaspalvelussamme Radanvarsi 2:ssaAsiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 8.00 – 16.15 puh. (02) 621 2050Työmaaliittymät puh. (02) 621 2270Liittymissopimukset puh. 044 7012158 tai 044 7012161Liittymien rakentaminen puh. 044 7012129Sähkötarkastukset puh. 044 7012123www.porienergia.fiasiakaspalvelu@porienergia.fiOhjeita rakentajille.....97

HAKEMUSPORIN KAUPUNKIHakija (työstä vastaava)Työmaasta vastaava(urakoitsija)LaskutustiedotKohteen tiedotKADUILLA JA YLEISILLÄ ALUEILLATEHTÄVÄT TYÖTKatutyölupaSijoituslupaNimiOsoiteVastuuhenkilöYritysNimiOsoiteNimiLaskutusosoitey-tunnus/hetuTehtävä työHakemuspäivä:Hakemuksen vastaanottaja:Katutyöluvan voimassaoloaika:Päätöspäivämäärästä 1 vuosiPuh.Puh.Puh.Kaupunginosa Kortteli TonttiOsoiteAlkaa PäättyyTyöaikaAluevaraus Alle 30 m² 31-60 m² 61-120 m² 121-240 m² Yli 240 m²LupaehdotKaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä valvotaan Porin kaupungin toimesta.Ennen töiden aloittamista on tehtävä aloitusilmoitus ja töiden valmistuttualopetusilmoitus puhelimitse katuvalvojalle p. 044 701 9722 / 044 701 8939.Katutyöluvan takuuaika, jonka ajan luvan hakija on vastuussa työalueesta, on kaksivuotta. Valvoja suorittaa katselmuksen kohteessa takuuajan päättyessä, ja mahdollisetvaurio/puutteet on luvan hakijan korjattava viipymättä.Kaivannon täyttö on tapahduttava kadun rakennekerroksia sekoittamatta jarakennekerrosten paksuus on oltava olemassa olevien kerrosten mukainen. Kaivanto ontiivistettävä. Mikäli asfaltoidulla kadulla ei ole asianmukaisia rakennekerroksia, niin katutulee jättää sellaiseen kuntoon, että sen uudelleenasfaltointi pystytään toteuttamaan.Kaivutyön yhteydessä ei rajamerkkejä ja kiintopisteitä saa hävittää, vahingoittaa eikäsiirtää.Paikka ja päivämääräPorissaHakijan tai hänen edustajansa allekirjoitusNimen selvennysPorin kaupunkiTekninen palvelukeskus PL 95,Palvelupiste Porina Katuvalvojat 044 701 9722 / 044 701 8939 28101 PORI(ma klo:9.00-16.30, Porina 02 621 1845 www.pori.fi/tpkti-pe 8.00-16.30) Faksi 02 621 1804 porina@pori.fi98

Kiinteistöjen tonttiliittymienrakentaminen katualueellaMaankäyttö- ja rakennuslain 88 §:n (Tonttiliittymä ja pääsytie) mukaan kiinteistönomistaja tai haltija vastaa kustannuksellaan tonttiliittymän rakentamisestaajoradan reunasta kiinteistölleen. Laki on tullut voimaan 1.1.2000.Porin kaupungin tekninen lautakunta on 4.4.2000 hyväksynyt tonttiliittymienrakentamista koskevat periaatteet jotka on nähtävissä muun muassa internetosoitteessa:http://www.pori.fi/tpk/kadutjaliikenne/tietoaliikenteesta/liikennejakatusuunnittelu/kiinteistojentonttiliittymienrakentaminenkatualueella.htmlTonttiliittymän rakentaminen katualueella edellyttää katutyöluvan hankkimista.Tonttiliittymän suunnitteluun liittyvissä epäselvissä tapauksissa onoltava ennakkoon yhteydessä Teknisen palvelukeskuksen katu- ja puistosuunnitteluun,Yrjönkatu 6B.suunn.ins. Tuomo Piippo p. 044 701 1686suunn.rkm. Jari Piikkilä 044 701 1697Tonttiliittymän rakentaminen ja siitä aiheutuvatkustannukset kuuluvat kiinteistölleKiinteistön omistajan tai haltijan on kustannuksellaan huolehdittava tonttiliittymän(pääsytien) rakentamisesta ajoradan reunasta alkaen kiinteistölleen.Ajoradalla tarkoitetaan tässä autoliikenteen ajorataa. Tonttiliittymän rakentamiseenkuuluvat myös sadevesien esteetöntä johtamista varten tarvittavatrummut ja myös pääsääntöisesti muut kuivatuslaitteet, liittymän rakentamisenvuoksi tarpeelliset valaisinpylväiden, laitteiden ja johtojen siirrot, mahdollisetlinja-autopysäkkien siirrot sekä reunakivien muutostyöt.Asfalttipintaisella kadulla ajoradan ja kevytväylän tai ajoradan ja jalkakäytävänvälinen tonttiliittymän osuus on rakennettava kokonaan asfalttipintaisena.Tonttiliittymä on varustettava vähintään 30 cm levyisellä asfalttilipallajos asfalttipintaisen ajoradan ja tontin välissä ei ole erillistä kevytväylää taijalkakäytävää. Myös nämä asfaltointityöt kuuluvat tonttiliittymän rakentamiseen.Kiinteistön omistaja tai haltija joutuu siis kustannuksellaan teettämääntai tekemään tonttiliittymänsä rakennustyötä myös kaupungin omistamallakatualueella.Ohjeita rakentajille.....99

Katualueella tapahtuvaa tonttiliittymän rakentamistavarten on haettava katutyölupaKiinteistön omistajan tai haltijan on haettava katutyölupa tonttiliittymänsä rakentamistyötävarten. Katutyölupa liitteineen (suunnitelmakartta ja tilapäinenliikennejärjestelysuunnitelma) haetaan vain katualueella suoritettavaa työtävarten. Lupahakemus tulee jättää Teknisen palvelukeskuksen palvelupiste Porinaan,Yrjönkatu 6 B, katutaso.Eräitä katuun liittyviä asioita joita on huomioitavatonttiliittymän suunnitteluvaiheessaPorin kaupungin rakennusjärjestyksessä on annettu määräyksiä tonttiliittymienlukumääristä ja niiden sallituista leveyksistä. Omakotitontille sallitaan yksi 4metriä leveä tonttiliittymä, muiden tonttien osalta määräykset selviävät tarkemminrakennusjärjestyksestä.Tonttiliittymän katualuetta koskevat kuivatus-, sijainti- ja mitoitusjärjestelyton epäselvissä tapauksissa tarkistettava etukäteen aluetekniikan suunnittelusta,osoite Yrjönkatu 6 B, Pori, puh 044 701 1686 (Tuomo Piippo) ja 044 701 1697(Jari Piikkilä).On huomattava, että tonttiliittymä saattaa vaatia esimerkiksi kadun pintavesienesteettömän kulun turvaamiseksi liittymärummun tai sadevesikaivojenrakentamisen kadulle. Liittymän sijoittamista voivat mahdollisesti rajoittaakaavamääräysten lisäksi kadun liikennetekniset ratkaisut tai kadulla sijaitsevatrakenteet ja laitteet. Liittymän mitoitukseen voi vaikuttaa esimerkiksi kadunajokaistat ja katualueen muu käyttö, uusi liittymä saattaa vaatia myös kadulleajokaistajärjestelyjä.Katuvalaisinpylvään siirron kustannuksetKatujen uudisrakennuskohteissa on noudatettu 10.2.2004 alkaen käytätöä, ettäkiinteistönomistaja tai haltija on maksanut tilaamastaan katuvalaisinpylväänsiirrosta kaupungille kiinteän 250 euron (sisältää alv) suuruisen korvauksen.Ylimenevä osuus todellisista siirtokustannuksista on suoritettu katurakennusmäärärahoista.(10.2.2004 11§ Liikenneinsinöörin päätös). Teknisen palvelu-100

keskuksen ja Pori Energian kanssa käydyssä neuvottelussa valaisinpylväänsiirrosta tehtyä päätöstä on katsottu tarpeelliseksi selventää ja muuttaa. Aiempaapäätöstä tarkistetaan siten, että jatkossa noudatetaan seuraavaa käytäntöäkatuvalaisinpylvään siirrossa ja siitä aiheutuneiden kustannusten laskutuksessa:Katujen uudisrakennuskohteet:Kiinteistönomistaja tai haltija maksaa tilaamastaan katuvalaisinpylvään siirrostakaupungille kiinteän 350 euron (sisältää alv) suuruisen korvauksen. Ylimeneväosuus todellisista siirtokustannuksista suoritetaan katurakennusmäärärahoista.Asiakkaan laskutuksen hoitaa siirtotyön suorittajana Pori Energia.Kaupungin osallistuminen ylimeneviin kustannuksiin on perusteltua, koskapylväät voidaan sijoittaa lähtökohtaisesti valaistustekniikan kannalta parhaallamahdollisella tavalla.Muut katukohteet:Kiinteistönomistaja tai haltija maksaa kaupungille tilaamastaan katuvalaisinpylväänsiirrosta todellisten aiheutuneiden kustannusten suuruisen korvauksen.Asiakkaan laskutuksen hoitaa siirtotyön suorittajana Pori Energia. Molemmissatapauksissa pylvään siirto voidaan suorittaa, jos se on valaistusteknisestimahdollista ja esimerkiksi tonttiliittymän sijainnin vuoksi perusteltua.Tekninen palvelukeskuskadunsuunnitteluinsinööri Jouni PihlankoOhjeita rakentajille.....101

102http://www.pori.fi/tpk/luvat.html

KATUTYÖLUPAJokaisesta työstä, jota tehdään Porin kaupungin katu- ja muilla yleisillä alueilla,on työstä vastaavan haettava ennakkoon katutyölupa. Muun muassa nämätyöt ovat luvanvaraisia:- kaivutyöt- kiinteistöjen rakentamis- ja korjaustyöt tarvittaessa katu- jamuuta aluetta työmaakäyttöön- rakennustelineet- kadulta tapahtuvat nostot ja kuormaukset- kuormalavojen ja työmaakoppien säilytys katualueella- tonttiliittymän rakentaminen- lumenpudotuksetKatutyölupa haetaan Teknisen palvelukeskuksen palvelupiste Porinasta saatavallalomakkeella, jonka voi täyttää ja tulostaa myös internetistä. Hätätöistäon tehtävä ilmoitus jälkikäteen. Tarvittavat liitteet katutyölupahakemukseen:- Suunnitelmakartta, josta näkyy mitä tehdään ja missä tehdään.- Liikennesuunnitelma, jossa muuttuvat liikennejärjestelyt -merkkeineen- Kaapelikartat jos on kyse kaivutyöstä (saa Palvelupiste Porinasta).SIJOITUSLUPASijoitettaessa katualueelle ylä- tai alapuolisia johtoja, putkia sekä rakenteita,on siihen saatava oikeus maanomistajalta, eli sijoituslupa. Sijoituslupaa ei tarvitakorjattaessa tai uusittaessa jo olemassa olevia putkia, johtoja, rakenteitatai laitteita.Sijoituslupa haetaan Teknisen palvelukeskuksen palvelupiste Porinastasaatavalla lomakkeella, jonka voi täyttää ja tulostaa myös internetistä.VALVONTA JA TAKUUAIKAKuduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä valvotaan Porin kaupungintoimesta. Ennen töiden aloittamista on tehtävä aloitusilmoitus ja töiden valmistuttualopetusilmoitus puhelimitse katuvalvojalle p. 044 701 9722 / 044 7018939. Takuuaika, jonka ajan luvan hakija on vastuussa työalueesta, on kaksivuotta. Valvoja suorittaa katselmuksen kohteessa takuuajan päättyessä, jamahdolliset vauriot ja puutteet on luvan hakijan korjattava viipymättä.PERITTÄVÄT MAKSUTKatutyöluvasta peritään maksu työn laadun, laajuuden ja keston mukaan, sijoituslupaon maksuton.Ohjeita rakentajille.....103

SATAKUNNANVIHERTIETOKESKUSNEUVOOSatakunnan Vihertietokeskus on puutarha-alan neuvontakeskus, joka mm.neuvoo ja opastaa pienrakentajia. Satakunnan Vihertietokeskus sijaitseePorissa Hanhiluodolla, Kirjurinluodontie 6.Puhelin: Satakunnan Vihertietokeskus 02-641 1333Pirjetta Sipiläinen-Salo 02 621 1755, 044-701 1755.Yhtenä tärkeänä lähtökohtana tontin suunnittelussa on ymmärtää, että kukinpiha on osa suurempaa kokonaisuutta. Istutusmääräyksillä pyritään ohjaamaanistuttamista niin, että vihertämisen keinoin saadaan syntymään tasapainoisia,viihtyisiä rakennusalueita ja maisemakokonaisuuksia.Käyttökelpoisen ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi tulisi pihansuunnittelun alusta alkaen kulkea rintarinnan rakennussuunnittelun kanssa.Samanaikaisella rakennus- ja pihasuunnittelulla voidaan tontin antamat mahdollisuudetkäyttää parhaiten hyväksi. Tarkoituksenmukainen lopputulos saavutetaanvarmimmin, jos pihan suunnittelussa ja rakentamisessa käytetäänviheralan koulutuksen saanutta ammattikuntaa.Asemapiirroksessa kuvataan tontti tai rakennuspaikka ennen ja jälkeen suunnitellunrakentamisen sekä lähiympäristö. Piha-alueesta asemapiirroksessaesitetään mm.1041. Korkeusluvuin ja korkeuskäyrin tontin tai rakennuspaikan kulmapisteiden,rajojen, rakennusten nurkkapisteiden sekä pihamaan eri kohtiensuunnitellut ja sen mukaan kuin tiedot ovat käytettävissä, myös virallisetja/tai vaaitut korkeusasemat ja korkeussuhteet.2. Pääsy pihamaalle, aidat, portit, jalankulku- ja ajoväylät, huoltoajoväylät,autopaikat, luiskat, portaat ja tukimuurit.3. Leikkipaikat ja oleskelualueet, säilytettävät istutukset ja puusto sekäistutettavat alueet.

Suunnittelussa huomioitavaa- Tontin käyttötarkoitus tulisi selvittää jo ennen tontin valintaa ja suorittaavalinta sen mukaan.- Tontilla mahdollisesti oleva kasvillisuus.- Tontin tilajako: tiet ja käytävät, etupiha, talous- ja keittiöpiha, leikkipihaja oleskelualueet.- Istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon kasvien alueellinenkestävyys ja paikalliset olosuhteet, pohjamaan laatu, pohjaveden korkeus,tuuli- ja valo-olosuhteet jne.- Pihamaan hoidon tarve, asukkaiden kiinnostus puutarhatöihin.Toteutuksessa huomioitavaa- Tontilla olevan puuston ja muun kasvillisuuden suojaaminen rakennusvaiheidenajaksi.- Ruokamullan tarkka talteenotto ja sen järkevä varastointi- Talon valmistuttua tontin puhdistus rakennusjätteistä, pohjamaahanupotetut rakennusjätteet aiheuttavat maatuessaan painumia pihamaahan.- Tontin mitoitus ja vaaitus suunnitelman mukaan- Pohjamaan tasauksessa on otettava huomioon teiden ja muiden rakennettavienalojen rakennekerrokset sekä ruokamultakerroksen vahvuusnurmikoitavilla istutusten kasvualustoiksi tulevilla tontin osilla.- Maanparannus, kalkitus ja lannoitus ruokamullan levityksen jälkeen,mieluimmin maa-analyysiin perustuen.- Maanmuokkauksen jälkeen suoritettavalla oikealla tiivistämisellä japinnan muotoilulla estetään vesien makaaminen tulevilla nurmikkopinnoilla.- Nurmisiemen valitaan nurmikon käytön mukaan, siemenseoksella ja-määrällä sekä oikealla kylvöajalla on merkitystä nurmen onnistumisenkannalta, tarvittaessa on syytä varautua kasteluun.- Istutustöiden onnistumisen edellytyksenä on oikea istutusaika, hyvättaimet, asianmukainen istutusleikkaus sekä tarvittava jälkihoito: tukeminen,kastelu, varjostus jne.Ohjeita rakentajille.....105

IstutussuunnitelmaPorissa asemakaava-alueella rakennettaessa tulee lupapapereihin sisällyttäätontin istutussuunnitelma. Sen voi tehdä asemapiirustukseen tai esittää erillisenäsuunnitelmana.Suunnitelmaa tehtäessä on hyvä varmistaa Satakunnan Vihertietokeskuksesta,onko Porin kaupunki antanut luovuttamilleen tonteille em. seikkojen lisäksitonttikohtaisia suunnittelu- ja rakentamisohjeita ja -määräyksiä.Omakoti- ja paritalotonteille rakennuslupaa haettaessa tarvitaan vähintäänmaisemallinen puustosuunnitelma: puita täytyy olla minimissään 1kpl/tontinaari, joista vähintään puolet havupuita. Puut on nimettävä suunnitelmassa.Kaikilla muilla tonteilla on esitettävä tontin istutussuunnitelma, josta käy ilmiistutettavan puuston (puu / aari jne. ) ja kaiken muun kasvillisuuden, kuten pensaidenja perennojen lukumäärä, istutuspaikat ja kasvillisuuden lajit ja lajikkeet.Satakunnan Vihertietokeskus neuvoo kaikissa puutarha-alan ongelmissa niinsuunnitteluvaiheessa kuin myöhemminkin.Porin kaupunkiTekninen palvelukeskus RA/puistotoimiSatakunnan Vihertietokeskusneuvontahortonomi Pirjetta Sipiläinen-Salopirjetta.sipilainen@pori.fiwww.pori.fi/vihertietokeskus106

PORI p. 621 1100www.pori.fietunimi.sukunimi@pori.fiAsuntolaina ja vuokra-asuntoasiat- Rahatoimisto, Maija Tenho 621 1336Asuntojen korjaus- ja energia-avustukset- Rakennusvalvonta, Sari Harjunpää 044 701 1192Kaavoitusosasto, kaavaneuvonta, poikkeuslupa-asiat- Valtakatu 4, 7. krs. -myös PORINA 621 1100*- poikkeamiset, kaavoitusinsinööri Timo Uusitalo 621 1605Palo- ja pelastustoimi (kts. ohjeet sivuilla 58-63)- Satakunnan pelastuslaitos 621 1500*- joht.palotarkastaja Jouni Roos 044 701 1522Pori Energia, Radanvarsi 2, 621 2233Porin Vesi, Ulasoorintie 7 621 2111- asiakaspalvelu 621 2111- liittymis- ja kuluttaja-asiat 621 2070- mittarien tarkastus ja huolto 621 2562- vesi- ja jätevesilaskutus 621 2074Rakennusvalvonta, Isolinnankatu 21E 621 1100*- rakennustarkastaja Hannu Olenius 044 701 1360Rakennuslupahakemukset- apulaisrakennustarkastaja Kari Katila 0400 593 973- DI Arttu Prihti 044 701 1358- apulaisrakennustarkastaja Sirpa Tauru 044 701 1352- tarkastaja Marianne Mattila 044 701 1353- lupasihteeri Tarja Arvonen 044 701 1363Aloituskokoukset ja työnaikaiset hakemukset- rakennustarkastusinsinööri Pauli Pelkkikangas 044 701 1351- tarkastaja Tapio Hannula 044 701 1355- tarkastaja Mikko Lönnberg, avustukset 044 701 1357- LVI-tarkastaja Tapio Harjanne 044 701 1354Kanslia- toimistonhoitaja Outi Plaami 044 701 1362- toimistonhoitaja Ilse Lehtinen 044 701 1364- toimistonhoitaja Sari Harjunpää, avustushakemukset 044 701 1192Rakennetun ympäristön tarkastaja Paula Virtaniemi 044 701 1356(Käynti: Ympäristövirasto, Valtakatu 11)Ohjeita rakentajille.....107

PORIN KAUPUNKITEKNINEN PALVELUKESKUSTERVETULOA PALVELUPISTE PORINAANPALVELUPISTE PORINA YRJÖNKATU 6 BPUHELIN (02) 621 1845SÄHKÖPOSTI: porina@pori.fiAVOINNA MA 9-16:30, TI-PE 8-16:30108

Tekninen palvelukeskus (02) 621 1600*Palvelupiste PORINA, Yrjönkatu 6 B (02) 621 1845- kaavoitus-, tontti-, mittaus-, katu- ym. teknisen toimen asiakaspalvelu,- kartta- rekisteri- ja asiakirjatilaukset, noudot ja lunastukset.Katu- ja puistosuunnittelu, Yrjönkatu 6Bliikennesuunnittelu, liik.ins. Markku Setälä 044 701 1695kadunsuunn.ins. Jouni Pihlanko 044 701 1685katukorkeudet Heikki Tuominen 044 701 1687Kunnallistekniikka, Veturitallinkatu 5kadunrak.ins. Arto Rosenholm 044 701 1741katuvalvoja Sanna Kallioinen 044 701 9722katuvalvoja Mika Oksanen 044 701 8939Kaupunkimittaus, Yrjönkatu 6Bkaupungingeodeetti Kalervo Salonen 044 701 1860rakennuksen korkeusaseman ja paikan merkitseminenmittausteknikko Sari Kiiski 044 701 1864tonttijaot ja tontin muodostaminen,toimitusinsinööri Olli-Pekka Ihalainen 044 701 1853Kiinteistövarallisuus, Yrjönkatu 6Bkiinteistöpäällikkö Antti Kilkku 044 701 1811sopimukset, toimistonhoitaja Tuula Ivanoff 044 701 1781tontit, rakennusinsinööri Tapio Kylänen 044 701 1816Konekeskus, kuljetuspäällikkö Jani Sädemaa 044 701 8944Maaseututoimi, Yrjönkatu 6Bmaataloussihteeri Mika Ruissalo 0400 611 707Mittauspalvelut, Yrjönkatu 6Bmaastotyöpäällikkö Paavo Peltola 044 701 1842Puistotoimi, Kirjurinluodontie 6kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen 044 701 1751neuvontahortonomi Pirjetta Sipiläinen-Salo 044 701 1755Rakennuttaminen, rakennuspäällikkö Harri Juhola 044 701 1675Satamarakennus, työpäällikkö Jukka Latva 044 701 1628Talonrakennus, tr.insinööri Markku Koppelomäki 044 701 9698Talonsuunnittelu, kaupunginarkkitehti Pentti Klemetti 044 701 1940Talotekniikka, LVI-huoltopäällikkö Tapio Laiho 044 701 1652Toimitilat, toimitilapäällikkö Markku Lehtonen 044 701 1812Varastointipalvelut, Ulasorintie 9, liikennemerkitkeskusvarastonhoitaja, Rauno Maijala 044 701 8567Muut Porin yhteystiedot ja palvelut:www.pori.fi/palveluhakemistosähköpostit: etunimi.sukunimi@pori.fiOhjeita rakentajille.....109

ULVILA p. 677 4511Loukkurantie 1 fax 677 479828450 VANHA-ULVILA www.ulvila.fiPL 77, 28401 ULVILAetunimi.sukunimi@ulvila.fiMaankäyttöosastoKaavoitus ja tonttiasiat- kaavoituspäällikkö Pauli Kekki 677 4622- maanmittausteknikko Arto Ahokas 677 4624- maanmittaustekn. Juha-Markku Erkkola 677 4615- aluearkkitehti Susanna Roslöf 677 4718Rakennustarkastus- I rakennustarkastaja Mikael Albrecht 677 4627- II rakennustarkastaja Jarmo Järvenpää 677 4649Palo- ja pelastustoimi- aluepalomestari Heikki Rantanen 044 701 7420Ympäristötoimi- ympäristötoimenhoitaja Arttu Tuominen 677 4616Tekninen osasto- tekninen johtaja Juha Hjulgren 677 4633- suunnitteluinsinööri -avoinna 677 4683- talonrakennusmestari Jarkko Sarin 677 4660- maarakennusmestari Jyrki Kartastenpää 677 4677Vesi- ja viemärilaitos- vesihuoltomestari Pekka Sulamäki 677 4625- maarakennustyönjohtaja. Petri Haanpää 677 4665www.ulvila.fi110

ULVILAN VESILAITOSKIINTEISTÖN VESI- JA VIEMÄRIJOHDOTVesi- ja viemärijohdon saamiseksi kiinteistöön tulee kiinteistön omistajantoimittaa rakennustarkastustoimistoon seuraavat asiakirjat, JOTKA ENNENTÖIDEN ALOITTAMISTA TULEE OLLA HYVÄKSYTTYJÄ:- KVV - työnjohtajan hakemus kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistonasennuksen valvojaksi. (lomakkeen no 6658 saa rakennustarkastustoimistosta)- 2 sarjaa ulkopuolisia vesi- ja viemäripiirustuksia, mittakaavassa 1:500tai 1:200 (piirustuksien tekemistä varten tarvittavat tiedot vesijohdonja viemärien sijaintipaikoista ja korkeuksista saa teknisten palvelujensuunnittelusta)- 2 sarjaa rakennuksen sisäpuolisia vesi- ja viemäripiirustuksia, mittakaavassa1:50, sekä linjapiirustus.- hakemus vesihuoltolaitokseen liittämisestä ja sen käytöstä, varsinkinhaja-asutusalueella. (lomakkeen no 6650 saa rakennustarkastustoimistosta)Nämä edellä mainitut asiapaperit toimitetaan rakennusvalvontatoimistoon.Liittyjälle toimitetaan hyväksyttynä yksi sarja ko. asiapapereita takaisin.Vesi- ja viemäriliittymissopimus lähetetään liittyjälle suunnitelmien hyväksymisenjälkeen kahtena kappaleena, joista toinen palautetaan allekirjoitettunavesilaitoksen laskutukseen.Vesi- ja viemäriliittymismaksut määräytyvät liittyvän kiinteistön rakennuspaikanja tontille rakennettavien tai sillä ennestään sijaitsevien rakennustenkerrosalojen perusteella vahvistetun taksajärjestelmän mukaisesti. (Jos kiinteistönliittymismaksun perusteena oleva kerrosala myöhemmin lisääntyy, liittyjämaksaa lisäliittymismaksua muutosta vastaavan määrän voimassa olevientaksaperusteiden mukaisesti).Ohjeita rakentajille.....111

Talojohdon rakentamiseksi, KUN SUUNNITELMAT ON HYVÄKSYTTY,tulee tehdä tilaus puhelimitse numerosta 02-677 4625 / 0400- 13 4625 / Vesihuoltomestari,jolloin sovitaan asentamisaika.Vesijohtoliitoksen suorittaa aina vesilaitoksen asentaja. Yleensä vesilaitoshankkii myös vesijohtotyössä tarvittavat materiaalit ja työssä käytettävät koneet.Tilaaja merkitsee rakennuspaikalle tulevan vesimittarin paikan ja korkeusaseman.Maksu vesijohtotyöstä määräytyy työssä tarvittavan materiaalin ja työmääränperusteella.Viemärityöt tekee rakentaja, hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti.TarkastustoimintaKVV - työnjohtaja huolehtii ja vastaa kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteidentarkastuksesta, tekee tarkastuspöytäkirjat ja painekokeet. Suoritetuista tarkastuksistaja painekokeista toimitetaan kopiot vesilaitoksen laskutukseen.Kaupungin toimesta ei kyseisiä tarkastuksia tehdä vaan KVV - työnjohtajavastaa ja valvoo, että työt tehdään asetusten vaatimalla tavalla.Lisätietoja kaupungintalolta / tekniset palvelut ja internetistä www.ulvila.fi,josta teknisten palvelujen kautta vesilaitoksen sivuille.Ulvilan VesilaitosPL 77, 28401 UlvilaVesihuoltomestari02 – 677 46250400 – 13 4625112

LUVIA p. 550 5111Kirkkotie 17www.luvia.fi29100 LUVIA etunimi.sukunimi@luvia.fiTontit, rakennusvalvonta- rakennustarkastaja Merja Välimäki 050-387 9119Vesi- ja viemäriliittymät- kunnaninsinööri Sami Nummi 050-387 9124Ympäristönsuojelu (jätevesien käsittely, jätehuolto ym.)Tavattavissa tiistaisin ja sop. mukaan keskiviikkoisin)- ympäristötarkastaja Jari Lagerroos (-2011) 044 701 9235- ympäristötarkastaja Johanna Koivukoski (-2012) 044 701 1214Palo- ja pelastustoimi (kts. myös ohjeet sivuilla 58-63)- Satakunnan pelastuslaitos (02) 621 1500- palotarkastaja Jouni Roos 044 701 1522- koulutusmestari Tapio Kumpulaninen 044 701 1571Ohjeita rakentajille.....113

POMARKKU p. 550 5666PL 14 (Vanhatie 14)29631 POMARKKUwww.pomarkku.fietunimi.sukunimi@pomarkku.fiTontit- kunnanjohtaja Eero Matsson 550 5625 040-582 4242Tekninen toimisto, vesi- ja viemäriliittymät- kunnanrak.mestari Jouni Koskinen 550 5652 040-564 9607- isännöitsjä/työnj. Miika Pennanen 550 5639 040-540 8246Rakennusvalvonta (ke-to 10-12)- rakennustarkastaja Kari Katila 550 5638 0400-593 973- kanslisti Maija-Liisa Alanissi 550 5642Ympäristönsuojelu (keskiviikkoisin)- ympäristösuunnittelija Heli Välimaa 550 5637 040-701 8502Palo- ja pelastustoimi (kts. ohjeet sivuilla 58-63)- Satakunnan pelastuslaitos 621 1500114

NAKKILA p. 044 7475 800PL 50 (Porintie 11)www.nakkila.fi29251 NAKKILA etunimi.sukunimi@nakkila.fiTontit- osastosihteeri Sirkka Kankaanpää 044 7475 811- kunnansihteeri Matti Sjögren 044 7475 801Tekninen toimi- tekninen johtaja Harri Kukkula 044 7475 890- rakennustarkastaja Seppo Saarimaa 044 7475 883- rakennusmestari Teemu Harjunen 044 7475 886- tekninen työnjohtaja Janne Paino 044 7475 874- vesihuolto/vikapäivystykset myös 044-7475 999Palo- ja pelastustoimi (kts. ohjeet sivuilla 58-63)- Satakunnan pelastuslaitos 621 1500- Aluepalomestari Markku Ahosmäki 044 7017 430Ympäristöasiat- ympäristösihteeri Kari Ylikoski 044 7475 885Ohjeita rakentajille.....115

116

MERIKARVIA p. 044 7246 333Kauppatie 40www.merikarvia.fi29900 MERIKARVIA etunimi.sukunimi@merikarvia.fiSIIKAINEN p. 044 7201 0120Kankaanpääntie 1 Bwww.siikainen.fi29810 SIIKAINEN etunimi.sukunimi@siikainen.fiLAVIA p. 5501 400Keskustie 2www.lavia.fi38600 LAVIA etunimi.sukunimi@lavia.fiHARJAVALTA p. 5359 011Satakunnantie 110www.harjavalta.fi29200 HARJAVALTA etunimi.sukunimi@harjavalta.fiOhjeita rakentajille.....117

Ohjeita rakentajille.....119

120

Ohjeita rakentajille.....121

122

Ohjeita rakentajille.....123

124

Ohjeita rakentajille.....125

126

Ohjeita rakentajille.....127

128

Ohjeita rakentajille.....129

130

Ohjeita rakentajille.....131

KANNATTAA KATSOA:rakennusjärjestys, pori 2011http://www.pori.fi/ymparistovirasto/rakennusvalvonta/rakennusjarjestys.html132

Ohjeita rakentajille.....133

134

Ohjeita rakentajille.....135

136

Ohjeita rakentajille.....137

138

Ohjeita rakentajille.....139

140

Ohjeita rakentajille.....141

YHTEISTYÖKUMPPANIT A...ÖAsennuskivi OY 50Astora Rakennus Oy 74AUTOILIJA ILKKA SALONEN 50AUTOILIJA JAAKKO TAKALA 38AUTOILIJA juhani heurlin 80HARTEKAT oy 24INSINÖÖRITOIMISTO Antti Lehtilä OY 66INSINÖÖRITOIMISTO GEOYMPÄRISTÖ OY 28InsINÖÖRITOIMISTo M Hakala 30INSINÖÖRITOIMISTO Kaappo Oy 12InsINÖÖRITOIMIsto Porin Väylä 30INSINÖÖRITOIMISTO TILATEK 28JJM Rakentajat oy 52Jullen Maanrakennus Oy 8JV-Sähkö jorma varjus 64KAIVINKONEURAKOITSIJA Jarmo Silfver 38Kaivuu ja Kuljetus JUHA Nevala 34Koneurakointi Kimmo Laine 2KONEurakointi lassi Lamminen 78Laattapiste Collection PORI 36Laatumaalaus Nieminen 32Lasi Harri 50Lemminkäinen infra oy 101Lännen lähivakuutus 64Maalaus Faakeri 14maanrakennus j. Kärkkäinen OY 38maanrakennus Laurila 10Maanrakennus Mykrä Oy 80maanrakennus Markku TAKALA 98Mixedo Oy 30MVR-Yhtymä 26Nanoscan Oy 6NORDEA 18PALVELUPISTE porina 108142

Pori Energia 90Porin Lukko, satasecurity 64Porin Putkirakentajat 46Porin Tilausajo Oy 144Porin Vesi 78Purkukolmio Oy 34Puusepänliike P. Reunanen 57Pyssykankaan TALOUSKAUPPA 72RAKENNUSURAKOINTI uusitalo OY 46Rakennus Lakka Ky 50Rakmitek ky 26Ramboll Finland Oy 28Rapid Pipe Oy 80Rautia PORI 48rm-lvitekniikka 46RR-Rakentajat 52Sami-talot 24Satakunnan Lasi 13SATAKUNNAN lähivakuutus 64Satakunnan Lämpötalo Oy 66Skanska 4Starkki 26sähkö ja AUTOMAATIO Kokotek Oy 96TALOTEKNIIKKA Rauhanen oy 82TET CONSULTING ky 24TMI Reijo Koskinen 79Tmi Risto Sinkkonen 64Traktoriurakointi kimmo Jullenmaa 54Traktoriurakointi Tero Jullenmaa 82Ulvilan kaihdin 16URAKOINTI Olavi Männistö Ky 52Vaajakivi oy 98vesi & lämpö Juhola oy 82Vesivek satakunta oy 54Ykt Haanpää 34Ohjeita rakentajille.....143

144

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!