Päätös (pdf) - Aluehallintovirastot
Päätös (pdf) - Aluehallintovirastot
Päätös (pdf) - Aluehallintovirastot
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
kierrätysyksikön toteuttamista tulee kiirehtiä ja ympäristöluvassa tulee

asettaa aikataulu vedenkierrätysyksikön toteuttamiselle.

Melu

Lupahakemuksessa on kerrottu, että Can-Pack UK on tehnyt vastaavasta

tehtaasta meluselvityksen. Yöaikaan tehdyissä mittauksissa todettiin,

että noin 500 m:n päässä tehtaasta keskimääräinen äänitaso oli

noin 50 dB(A). Hämeenlinnan tehtaasta on kartoitettu äänilähteet mutta

meluselvitystä ei ole tehty. Lupahakemuksen mukaan Can-Packin Hämeenlinnan

tehtaat sijaitsevat keskellä metsää noin kilometrin päässä

lähimmästä asutuksesta. Lupahakemuksen kohdassa 24 A, etäisyydeksi

lähimpään asutukseen arvioidaan 1,2 km. Kartan perusteella voidaan

kuitenkin todeta, että lähin asutus sijaitsee vain noin puolen kilometrin

päässä laitoksesta. Metsää ei voida pitää meluesteenä: kasvit eivät voi

tuntuvasti vaimentaa etenevän ääniaallon energiaa, toisaalta ympäristöluvassa

ei voi määrätä, että metsää ei saa hakata pois. Laitos sijaitsee

lisäksi maastossa ylempänä kuin Pinomäen asuinalue.

Ennen luvan myöntämistä laitoksen melutaso tulee selvittää laskennallisesti

ohjelmalla, joka perustuu yhteispohjoismaiseen laskentamalliin.

Selvityksessä tulee esittää meluvyöhykkeet kartalla selkeästi. Myös impulssimainen

ja kapeakaistainen melu on huomioitava. Ympäristöluvassa

tulee asettaa melulle raja-arvot, jotka vastaavat VNp 993/1993 mukaisia

melutason ohjearvoja. Toiminnan käynnistyttyä on mittauksin

varmistettava, että melutaso pysyy asetetuissa rajoissa. Jos melutaso

ylittää asetetut raja-arvot tai laitoksen melu aiheuttaa muusta syystä

viihtyisyyshaittaa, on toiminnanharjoittajan ryhdyttävä toimenpiteisiin

asian selvittämiseksi ja haitan poistamiseksi. Hämeen ELY-keskus suosittelee,

että meluselvitys merkitään meluntorjunnan tietojärjestelmään.

Kemikaalien käsittely ja varastointi

Laitoksella käytetään tölkkien pesuun mm. 50 % rikkihappoliuosta ja

muita pesuaineita, jotka sisältävät ainakin seuraavia ympäristölle haitallisia

aineita: rikkihappoa, fluorivetyhappoa, fluorizirkoniumhappoa, ortofosfaatteja

ja kromioksidia. Lupahakemuksessa ei ole esitetty tölkkien

pesuaineiden käyttömääriä, varastointimääriä eikä kuvausta siitä, millaisissa

tiloissa tai säiliöissä pesuun käytettävät aineet varastoidaan.

Ympäristöluvassa tulee antaa riittävät määräykset kemikaalien varastoinnista

ja käsittelystä. Ympäristölle haitallisia aineita ei onnettomuustilanteessakaan

saa joutua maaperään, pinta- tai pohjavesiin.

Jätteet

Lupahakemuksessa ei ole kuvausta ongelmajätteiden tai tavanomaisten

jätteiden varastointia varten rakennettavasta tilasta eikä siitä miten

usein tai mihin jätteet toimitetaan edelleen käsiteltäväksi. Erityisesti ongelmajätteiden

ja jätevesilietteen varastoinnista on annettava riittävät

määräykset maaperän suojelemiseksi, ympäristöonnettomuuksien ehkäisemiseksi

ja hajuhaittojen torjumiseksi. Lisäksi tulee edellyttää, että

jätteen vastaanottajalla on lupa vastaanottaa kyseistä jätettä ja että jät-

18