Albatrossi 4/2012 - Merimieseläkekassa
Albatrossi 4/2012 - Merimieseläkekassa
Albatrossi 4/2012 - Merimieseläkekassa
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Merenkulun tervaskannot ı Vireitä eläkepäiviä

ollut”. Muutamia hän on seurannut

rakennusvaiheesta lähtien tai ainakin

lipunvaihdon Suomen lippuun.

Ensimmäisen päällikön jobin hän teki

Finnsailorissa.

eteläMantereelle suuntautunut

seitsemän kuukautta kestänyt pesti

Finnpolariksella vuonna 1986 on

jäänyt syvästi Pekan mieleen. Matkaan

lähdettiin Turusta. Ensimmäinen

kohdemaa oli Italia, jossa lastattiin

matkalle mukaan tulevan italialaisen

retkikunnan välineistöä. Matka jatkui

Jeddan kautta Uuteen Seelantiin, jossa

lastattiin rakennustarvikkeita ja -koneita,

italialainen retkikunta, rakennusporukkaa

sekä uusseelantilainen

helikopteri sekä lentäjiä.

Mennyttä aikaa muistellessaan

Pekka toteaa, että tänä päivänä muun

muassa yhteydenpito läheisiin on

paljon helpompaa ja nopeampaa kuin

ennen. Lisäksi vuorottelujärjestelmä

tuo merenkulkijan useammin kotiin.

Valmistuneet nuoret merenkulkijat

18 Albatrossi | | Albatrossen

edellyttävät tänä päivänä pestin ottaessaan,

että laivassa on nykyaikainen

välineistö ja mahdollisuus yhteydenpitoon

myös merellä. Toista oli ennen,

Pekka muistelee.

”Uhkakuvia on

jatkuvasti mutta

usko Suomen lippuun

täytyy säilyttää

jatkossakin.”

Vaihtaessaan Merityön maapuolen

hommiin Pekka mietti hetken. Palloteltuaan

eri näkökulmia hän totesi, että

jos haluaa kokeilla työskentelyä maissa

tämä mahdollisuus voisi olla viimeinen.

Pekka oli toiminut liiton luottamustehtävissä

tätä ennen. Viimeisin

tehtävä oli liiton hallituksen puheenjohtajana.

Hän tiesi kyllä, mihin ympä -

ristöön tulee töihin mutta ei sitä, mitä

se tarkoittaa elämälle. ”Vaimoni totesikin

tästä ”pestistä”, että lähde Pekka

takaisin merelle töihin. Olisit enemmän

kotona.”

Eläkepäiville Pekalla riittää hommia,

sillä tekemätöntä työtä on paljon. ”Ei

tarvitse kuin katsoa ympärilleen niin

sisällä kuin ulkona, tietää millä päivänsä

täyttää. Musiikki ja lukeminen

tulevat myös olemaan päivieni ohjelmassa.

Minulla on edelleen rummut

ja soittotaito on tallella. Ken tietää, jos

vanha bändi vielä lähtisi uudelle reunion-keikalle,

kuten tapahtui 2011.

Soitimme 40 vuoden jälkeen yhdessä

Lahden Roots & Blues -tapahtumassa

eikä se niin huonosti mennyt”, hän

kertoo.

pekan suunnitelMista kalastaa, veneillä

ja tehdä erilaisia kunnostustöitä

mm. Paraisilla sijaitsevalla karjalaismaatilalla

huomaa, että vapaa-aika on

viime vuosina ollut kortilla. Merille

hän ei ainakaan nyt halaja ja pätevyyskirjakin

on vanhentunut, mutta hänen

KUVA | FOTO: MArINA PAULAHArJU