Rahasto maakuntaa rakentamassa

3 k u L t t u u r i L L a Y h D i S t ä m ä ä n h a L L i n o n P i r S t o m a a m a a k u n t a a
nanjohtajaksi siirtymistä vain vahvistivat näkemykseni
1960-luvun lopulla, että voimakkaasta muuttoliikkeestä
riippumatta maaseutua ”ei jätetä”. Luottamus julkisen
hallinnon kykyyn uudistua kyllä vuosien varrella hupeni.
Maatalouskerhotoiminnan ja Suomen Kulttuuri-
rahaston polut yhdistyvät vuoden 1918 traumassa, sen
seurauksena pyrkimyksessä kaventaa valkoisen ja punai-
sen Suomen välistä kiulua. Nuo pyrkimykset henkilöityvät
asiamies Kari Tavaillaan. Hänen huolensa oli kansallisesta
muuttunut maakunnalliseksi. Päijät-Hämeen historioitsija
Jouko Heinonen kutsuu Tavailaa lähes ainoaksi, joka kan-
toi huolta maakunnan yhtenäisyydestä ja haki kulttuurista
perustetta Päijät-Häme-hengelle.
Kari Tavaille läheisin kulttuurin alue on musiikki.
Ylioppilasaikana yyällistinä tuli tutuksi rivijääkärin rooli
Sam Sihvon laulunäytelmässä Jääkärin morsian.
Iisalmessa Suomen sodan aidoilla paikoilla Kari Tavaila
esiintyi Sven Tuuvana Koljonvirran sillalla. Musiikki kantoi
vielä asiamiesaikaan. Konservatorion sinfonia- ja kamari-
orkesteri tutun kapellimestarin ja ystävän Aarre
Hemmingin johtamana oli tervetullut vieras Päijät-
Hämeen maakuntarahaston vuosijuhlissa.
– Pidin tärkeänä, kun kierrettiin vuosijuhlien kanssa eri
puolilla maakuntaa, että paikalliset näkivät millaisiin saa-
vutuksiin pitäjän omat pojat ja tytöt yltivät opiskellessaan
Lahdessa ja päästessään soittamaan konservatorion or-
kesterissa. Tätä yhteistyö oli parhaimmillaan: Lahden
vahvuus musiikissa muuhun maakuntaan verrattuna ei
häirinnyt rinnakkaiseloa.
Kulttuurirahaston 1990-lukua on usein kutsuttu mur-
rokseksi. Sen yksi juonne oli pelko rahaston päätöksenteon
politisoitumisesta. Hyvinvointivaltion rakentaminen oli aina
70-luvulta lähtien merkinnyt valtion otteen vahvistumista
– Jo 1980-luvulla näytti siltä, että valtiollistuminen ja
valtion tiukka ohjailu jyrää maakunnat ja kansalaistoimin-
nan. Siinä tilanteessa kaikki alueellinen päätöksenteko
kuten maakuntarahaston oli tärkeätä. 1990-luvulla perus-
taltaan kansalais- järjestötoimintaan pohjautuvat maa-
kuntaliitot sulautettiin julkishallinnon jatkeeksi maakun-
nan liittoihin, jolloin rahastoille vapautui koko kansalais-
vaikuttamisen kenttä. Se tilanne olisi pitänyt hyödyntää.
EU:n mukanaan tuoma Leader-toiminta täytti tätä kansa-
laisvaikuttamisen tyhjiötä, mutta myös kulttuuri olisi ollut
sopiva toimintakehys.
– Ehkä tuo politisoitumispelko juontui Puntilan ajoista,
kun hän avoimesti meni mukaan puoluepolitiikkaan.
Minulle Puntila oli paitsi kulttuurivaikuttaja myös kansa-
laiskasvattaja. Osakunnan inspehtorina hän aktivoi opis-
kelijoita vaikuttamaan, mukaan yhteiskuntapolitiikkaan.
Hän toimi niin kuin opetti.
Kun taustapeiliin katsoo ja tähyää tulevaan, nousee
Kari Tavailan mieleen monia hyviä asioita ja lahjakkaita
nuoria, joita rahasto oli hänen aikanaan tukemassa. Jotain
ehkä olisi pitänyt tehdä kuitenkin toisin.
– Voi olla, että rahaston voimakas tukeutuminen kun-
tarahoitukseen hidasti merkittävästi kansalaisvastuun
kehittymistä maakunnassa. Toisaalta mihinkään kansalais-
keräyksiin ei 70-luvun alussa ollut tilaisuutta. Haluttiin
päästä jakamaan rahaa ja luottaa siihen, että maakunta
vähitellen tulee mukaan. Kyseessä oli haaste päijäthämä-
läisyydelle. Sellaisena kuin Jouko Heinonen toi päijäthä-
mäläisyyden yleiseen tietoisuuteen, se näyttää jääneen
toteutumatta. Maakunta ei ole enää asialistoilla. Sen on
korvannut puhe työssäkäyntialueista. Yhteisöllisyys kehi-
tystekijänä on jäänyt puheeksi, markkinavoimat ohjaavat
yhteiskuntapolitiikkaa.
JORMA JULKUNEN
35