gradu.pdf, 155 kB - Helsinki.fi

Pro gradu -tutkielma 

JUOKSU-URHEILU KOULUFYSIIKASSA 

Anne Leinonen 

2001 

Ohjaajat: 

Heimo Saarikko, Kaarle Kurki-Suonio 

Tarkastajat: Heimo Saarikko, Kaarle Kurki-Suonio 

HELSINGIN YLIOPISTO 

FYSIIKAN LAITOS 

PL 9 (Siltavuorenpenger 20 D)

ii 

00014 Helsinki 

HELSINGIN YLIOPISTO − HELSINGFORS UNIVERSITET 

Tiedekunta/Osasto − Fakultet/Sektion 

Matemaattis-luonnontieteellinen 

Tekijä − Författare 

Anne Leinonen 

Työn nimi − Arbetets titel 

Juoksu-urheilu koulufysiikassa 

Oppiaine − Läroämne 

Didaktinen fysiikka 

Työn laji − Arbetets art 

Pro gradu -tutkielma 

Tiivistelmä – Referat 

Aika − Datum 

25.5.2001 

Laitos − Institution 

fysiikka 

Sivumäärä − Sidoantal 

55 

Työssä tutkittiin integroinnin käyttöä fysiikan opetuksessa. Tutustuttiin fysiikan opetuksen sekä koululiikunnan 

ja siinä lähinnä juoksu-urheilun integrointiin. Tutkittiin integraatiota yleisesti; fysiikan ja juoksu-urheilun 

integraatiota; oppilaiden ja opettajien ajatuksia integroinnista sekä opetussuunnitelmien ja oppikirjojen antamia 

puitteita asialle. 

Integraation yleisiä mahdollisuuksia selvitettiin kirjallisuudessa esitettyjen ajatusten pohjalta ja niitä 

sovellettiin fysiikan ja liikunnan suhteeseen. Tutustuttin erilaisiin integraatiokokeiluihin sekä integraation 

merkitykseen opetuksessa ja tutkimuksessa. Juoksu-urheilu esiintymistä peruskoulun oppikirjoissa selvitettiin 

kirjasarja-analyysin avulla. Analyysi käsitti kuusi peruskoulun oppikirjasarjaa. 

Oppilaiden ajatuksia integraatiosta selvitettiin kirjallisella tutkimuksella kolmelle eri yhdeksännen luokan 

ryhmälle. Oppilaat olivat saman koulun rinnakkaisluokkia. Opettajien suhtautumista fysiikan ja liikunnan 

integraatioon tutkittiin Helsingin yliopiston didaktisen fysiikan kurssin harjoitustyöraporttien avulla. Näissä oli 

kyselty liikunnan opettajien ajatuksia fysiikan ja liikunnan merkityksestä toisilleen. 

Tutkimuksen perusteella päädyttiin siihen, että kaikenkaikkiaan opetussuunnitelmat, opettajat, oppilaat ja 

kirjasarjat antavat hyvät lähtökohdat integroinnin käytölle opetuksessa. Integraatio on hyvä tapa tehdä koulun 

opetusta yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi ja tukea oppilaiden kasvua kokonaisuuden ymmärtäviksi yksilöiksi. 

Juoksu-urheilu sopii lähinnä mekaniikan opetukseen. 

Avainsanat - Nyckelord 

Juoksu-urheilu, integraatio 

Säilytyspaikka - Förvaringställe 

Helsingin yliopisto, fysikaalisten tieteiden laitos 

Muita tietoja

iii 

SISÄLLYSLUETTELO: 

1 JOHDANTO 1 

2 OPETUSSUUNNITELMAT JA INTEGRAATIO 2 

2.1 Opetusmenetelmät ja opetussuunnitelmat 2 

2.1.1 Opetusmenetelmät 2 

2.1.2 Opetussuunnitelmat 3 

2.1.2.1 Peruskoulun fysiikan 

opetussuunnitelma 3 

2.1.2.2 Peruskoulun liikunnan opetussuunnitelma 4 

2.1.2.2.1 Oppimääräsuunnitelma 

juoksu-urheilun osalta 6 

2.1.2.3 Juoksu-urheilun käyttö fysiikan 

opetuksessa Pops:n kannalta 6 

2.2 Integraatio 7 

2.2.1 Yleistä 7 

2.2.2 Erilaisia integraatiomääritelmiä 8 

2.2.2.1 Yleistä 8 

2.2.2.2 Vertikaalinen ja horisontaalinen integrointi 8 

2.2.2.3 Integroinnin ala ja intensiteetti 9 

2.2.2.4 Integroinnin tasot 10 

2.2.3Integraatiokokeiluja 11 

2.2.4 Fysiikan ja liikunnan integraatio 11 

2.2.4.1 Yleistä 11 

2.2.4.2 Sovellutukset opetuksessa 13 

2.2.4.3 Urheilusuoritusten tutkiminen 14 

2.2.4.3.1 Jyväskylän Kilpa- ja 

huippu-urheilun tutkimuskeskus 15 

2.2.5 Integraation käyttö opetuksessa 16 

3 TUTKIMUSONGELMAT JA –MENETELMÄT 16 

4 FYSIIKAN ERI OSA-ALUEIDEN ILMENEMINEN 

JUOKSU-URHEILUSSA 17 

4.1 Lämpö 17 

4.2 Energia 19 

4.3 Mekaniikka 20 

4.3.1 Kinematiikka 20 

4.3.1.1 Suoraviivainen etenemisliike 20 

4.3.1.2 Käyräviivainen etenemisliike 23 

4.3.2 Dynamiikka 23 

4.3.2.1 Liikemäärä ja impulssi 23 

4.3.2.1 Voima 24 

4.4 Värähtelyt ja aaltoliikkeet 27 

4.5 Sähkö 27 

4.6 Liikkeen suhteellisuus 28 

4.7 Mittaukset ja säännöt 28 

4.7.1 Ajanotto 28 

4.7.2 Tuulen mittaus 29

iv 

4.7.3 Juoksurata 29 

4.7.4 Aitajuoksu 29 

4.7.5 Estejuoksu 30 

4.7.6 Maantiejuoksu 31 

4.7.7 Viestijuoksu 31 

4.7.8 Sisähallirata 31 

5 KIRJASARJOJEN ANALYSOINTI 32 

5.1 Aine ja energia, fysiikan tietokirja 32 

5.2 Impulssi 33 

5.3 Ydin 33 

5.4 Koulun fysiikka ja kemia 33 

5.5 LUMO, fysiikan ja kemian käsikirja 34 

5.6 Pisara 34 

5.7 Juoksu-urheilun käyttö opetuksessa kirjasarjojen pohjalta 34 

6 OPPILAIDEN JA OPETTAJIEN AJATUKSIA 

INTEGRAATIOSTA 35 

6.1 Oppilaiden ajatuksia 35 

6.1.1 Tutkimus Lauttasaaren Yhteiskoulussa 35 

6.1.2 Tulosten tarkastelu 39 

6.2 Liikunnan opettajien haastattelut 40 

7 JUOKSU-URHEILU FYSIIKAN OPETUKSESSA 42 

7.1 Integraation asteet 42 

7.2 Fysiikan osa-alueet 43 

7.3 Erilaisia työtapoja 44 

8 YHTEENVETO 46 

VIITTEET 47 

LIITTEET 50

1 

1 JOHDANTO 

Kun tutkittiin oppilaiden käsityksiä oppiaineiden turhuudesta, mieluisuudesta ja 

vaikeudesta, oppilaat määrittelivät fysiikan yhdeksi turhimmista, tylsimmistä ja 

vaikeimmista oppiaineista. He kokevat fysiikan perinteisesti joukoksi kaavoja, joista ei 

ole mitään apua tavalliselle ihmiselle. (Meisalo, Lavonen 1994) 

Motivaatio on tärkeä osa opetusta. Yleensä korkea motivaatio johtaa korkeaan 

suoriutumiseen ja sitkeämpään yrittämiseen. (Virkkunen 1994) Taidon kehittyessä 

motivaatio lisääntyy. Oppilaiden motivaatio fysiikan opiskeluun ei selvästikään ole suuri. 

Liikunta on yleisesti pidetty oppiaine ja voi toimia motivoivana tekijänä myös fysiikan 

opiskelulle. Myös mahdollisuus omaan ajatteluun ja itse tuotettuihin ratkaisuihin 

motivoivat. 

Tässä työssä tutkitaan integroinnin käyttöä fysiikan opetuksessa. Tutustutaan fysiikan 

opetuksen sekä koululiikunnan ja siinä lähinnä juoksu-urheilun integrointiin. Tutkitaan 

integraatiota yleisesti; fysiikan ja juoksu-urheilun integraatiota; oppilaiden ja opettajien 

ajatuksia integroinnista sekä opetussuunnitelmien ja oppikirjojen antamia puitteita asialle. 

Yleisurheilun perusliikuntamuodot ovat kävely, juoksu, hyppääminen ja heittäminen. 

Yleisurheilun pikamatkoiksi kutsutaan matkoja 400 m asti, samoin viestejä joiden 

osuudet ovat korkeintaan 400 m. Myös pika-aidat, 400 metriin asti, voidaan lukea 

pikamatkoiksi (Bauersfeld & Schröter 1989). Aitajuoksu on pikajuoksua yli radalle 

asetettujen aitojen. 

Työssä käsitellään yleisemmin fysiikan suhdetta koululiikuntaan, tarkemmaksi 

sovellutuskohteeksi rajattiin juoksu-urheilu. Syynä valintaan oli lähinnä kirjoittajan oma 

harrastustausta.

2 

2 OPETUSSUUNNITELMAT JA INTEGRAATIO 

Tässä luvussa tutkitaan peruskoulun opetusmenetelmiä ja opetussuunnitelmaa, sekä sitä, 

tukeeko opetussuunnitelma juoksu-urheilun käyttöä fysiikan opetuksessa. Tutkitaan 

myös integraation määritelmiä, fysiikan ja liikunnan integraatiota sekä erilaisia 

integraatiokokeiluja. Selvitetään integraation merkitystä opetuksessa ja tutkimuksessa. 

2.1 Opetusmenetelmät ja opetussuunnitelmat 

2.1.1 Opetusmenetelmät 

Traditionaalisessa opetuksessa tärkeintä on tulos. Fysiikassa tämä on merkinnyt 

kaavojen oppimisen ylikorostumista tai tyhjiä, mitään sanomattomia, ulkoa opeteltavia 

lauseita. Tuloksen korostaminen on luonnostaan johtanut siihen, että tärkeimmäksi 

opetustavaksi on noussut tiedon jakaminen. Opettaja on järjestänyt ja jäsentänyt asioita 

oppilaille sopivaan muotoon. Pahimmillaan traditionaalisessa opetuksessa korostuu 

tietojen pinnallisuus, ulkoaopittavuus ja irrallisuus. (Ahtee 1994) 

Empiirisessä opetuksessa lähdetään liikkeelle konkreettisista asioista, aistein 

havaittavista ilmiöistä. Oppilaat tekevät näitä ilmiöitä koskevia kokeita. Vaarana on 

edelleenkin pinnallisuus. Yhden havainnon tai kokeen pohjalta opettaja päätyy lyhyen 

johdattelun kautta kattavaan, monitahoiseen käsitteeseen tai yleispätevään lakiin. 

Empirististä prosessia korostavassa opetuksessa ympäristö on ensisijainen tiedonlähde, 

josta tieto hankitaan tekemällä havaintoja. Tietoa saadaan myös kuvista, teksteistä, 

demonstraatioista jne. Taustalla on ajatus, että kaikki ihmiset havaitsevat saman kohteen 

samanlaisena. Oppilaiden henkilökohtainen tapa tulkita asioita jää kuitenkin 

kontrolloimatta. 

Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan oppimista ei nähdä pelkästään 

tiedonpalasten siirtymisenä muistivarastoon, vaan aktiivisena tapahtumana, jonka aikana 

oppilas muokkaa tietoa aikaisempien kokemustensa ja itse muodostamiensa käsitysten 

pohjalta. Ihmisen kehittyessä aivoihin rakentuu ja varastoituu ajattelurakenteita ja näiden 

verkostoja. Konstruktivistisen opetuksen perusidea on, että oppilas ajattelu- ja 

tietorakenteidensa avulla hahmottaa ja muodostaa omista havainnoistaan, 

kokemuksistaan ja tiedoistaan uusia käsitteitä. Samalla hänen ajattelu- ja tietorakenteensa 

vahvistuvat ja kehittyvät eli hän oppii. Oppimisen edellytyksenä on siis oppilaan 

omakohtainen ja aktiivinen yritys ymmärtää opetettavaa asiaa. Yhteenveto 

konstruktivistisen oppimisnäkemyksen periaatteista on seuraavanlainen: 

-opettajan on tunnettava oppilaiden käsitykset 

- oppiminen on käsiterakenteiden muokkaamista 

- ymmärtäminen on aktiivinen tapahtuma

3 

- kokeellisuus ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat keskeisiä asioita luonnontieteiden 

oppimisessa. 

2.1.2 Opetussuunnitelmat 

2.1.2.1 Peruskoulun fysiikan opetussuunnitelma 

Fysiikan opetuksen tehtävänä on ohjata luonnontieteille ominaiseen ajatteluun, 

tiedonhankintaan ja tietojen käyttämiseen elämän eri tilanteissa. (Opetushallitus 1995) 

Opetus antaa oppilaalle persoonallisuuden kehittymisen ja nykyaikaisen maailmankuvan 

muodostumisen kannalta välttämättömiä aineksia ja se auttaa ymmärtämään 

luonnontieteiden ja teknologian merkityksen osana kulttuuria. Opetuksen tulee olla 

innostavaa ja mielekästä ja sen tulee lähteä siltä menetelmälliseltä ja tiedolliselta tasolta, 

jonka oppilaat ovat aikaisemmissa opinnoissaan saavuttaneet. 

Fysiikan opetuksen tulee tukea kokonaisuuksien hahmottamista yli oppiainerajojen. 

Kokonaisuudet voivat muodostua eri tavoin, esimerkiksi seuraavasti: rakenteet ja 

järjestelmät, vuorovaikutukset, energia, prosessit ja kokeellinen menetelmä. Fysiikan 

opetukselle on tyypillistä eteneminen havaintoja ja mittauksia tekemällä luonnossa 

esiintyvien ilmiöiden riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseen. 

Fysiikan opiskelussa voidaan erottaa kaksi yleistä tavoitetasoa: 

Kvalitatiivisella tasolla on tavoitteena, että oppilas 

- osaa tehdä havaintoja, luokitella ja tulkita niitä sekä tehdä niistä asianmukaisia 

johtopäätöksiä, 

- oppii fysikaalisiin ilmiöihin liittyviä peruskäsitteitä, periaatteita, lakeja ja malleja 

- osaa keskustella fysiikan alaan kuuluvista asioista ja ilmiöistä sekä soveltaa 

fysikaalista tietoa luontoa ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä, ongelmien 

ratkaisemisessa ja päätöksenteossa. 

Kvantitatiivisella tasolla on tavoitteena, että oppilas 

- osaa tehdä mittauksia ja vertailla suuruusluokkia, esittää, tulkita ja tehdä 

johtopäätöksiä 

- osaa muodostaa yksinkertaisia malleja, erityisesti graafisen esityksen pohjalta, 

sekä käyttää niitä fysiikan ilmiöiden selittämisessä ja 

- osaa suunnitella ja tehdä yksinkertaisia tutkimuksia myös itse tehdyillä välineillä 

sekä arvioida tutkimusprosessia ja saatujen tulosten luotettavuutta. 

Lisäksi opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii toimimaan yhdessä toisten kanssa, 

innostuu fysiikan opiskelusta sekä omaksuu turvalliset työskentelytavat.

4 

Opetuksen suunnittelussa tulee kiinnittää huomio siihen, että oppiminen tukee 

oppiainerajat ylittävää kokonaisuuksien hahmottamista. Tällaiset kokonaisuudet tai 

teemat voivat luonnontieteissä muodostua eri tavoilla. Sisällöt valitaan siten, että ne 

tukevat koulun, luonnontieteiden sekä fysiikan opetuksen tavoitteiden saavuttamista. 

2.1.2.2 Peruskoulun liikunnan opetussuunnitelma 

Koululiikunta kasvattaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikunnan käsite 

tulee nähdä laaja-alaisesti siten, että siihen kuuluu perinteisten liikuntalajien 

harrastamisen lisäksi aktiivinen liikkuminen eri elämäntoiminnoissa, kuten vapaa-ajan 

askareissa, luonnossa ja liikenteessä. 

Keskeistä oppilaalle on liikuntatarpeen tyydyttäminen, liikunnasta saatu ilo ja muut 

elämykset, mahdollisuus kehittää itsetuntemusta ja vahvistaa omanarvontuntoa. Tärkeää 

on myös taito rentoutua ja kyky vähentää ahdistuneisuutta sekä omaksua terveelliset 

elämäntavat. Liikunta suo mahdollisuudet luovaan itsensä ilmaisemiseen ja esteettisiin 

kokemuksiin sekä yhteistoimintaan ja toisten ihmisten huomioon ottamiseen. Näiden 

sosiaalisten ja eettisten lähtökohtien ohella korostuu tarve kehittää kansallista 

liikuntakulttuuria ja kansalaistaitoja. Liikunta voi olla myös tärkeä koulutyön ja 

kouluyhteisön kannalta. Se voi lisätä opiskeluvireyttä ja parantaa oppimistuloksia muissa 

aineissa. Lisäksi aktiivisena ja suosittuna toimintana liikunta eri muodoissaan voi olla 

kouluyhteisöä integroiva tekijä ja avainasemassa kehitettäessä koulua ympäristönsä 

toimintakeskukseksi. 

Koululiikunta on enemmän kuin oppitunnit ja oppiaine. Vaikka liikuntatunnit edelleen 

muodostavat toiminnan ytimen, tärkeä osa nykypäivää ja tulevaisuuden koululiikuntaa 

ovat erilaiset oppituntien ulkopuoliset liikuntatuokiot ja -tapahtumat sekä yhteistyö 

muiden liikuntatahojen kanssa. 

Peruskoulun liikunnan opiskelun tavoitteena on, että oppilas (Opetushallitus 1995) 

- kokee liikunnan iloa, oppii harrastamaan liikuntaa säännöllisesti ja omaksuu 

myönteisen asenteen liikuntaan, 

- oppii tarkkailemaan, kehittämään ja ylläpitämään omaa fyysistä ja psyykkistä 

toimintakykyään ja hyvinvointiaan, jolloin keskeisiä ovat oppilaan 

liikehallinnan, kunnon, motoristen perustaitojen ja liikunnan lajitaitojen 

kehittyminen ja harjaantuminen, 

- edistyy yhteistyötaidoissa, sääntöjen noudattamisessa sekä itsensä 

tuntemisessa ja ilmaisutaidossa, 

- tutustuu kansalliseen liikuntakulttuuriin, esimerkiksi perinteisiin 

liikuntaleikkeihin, kansantansseihin ja liikkumiseen luonnossa,

5 

- tuntee terveyteen vaikuttavat tekijät ja omaksuu opiskeluvireyttä ja terveyttä 

edistäviä arkikäytäntöjä ja elämäntapoja sekä 

- oppii turvalliset liikuntatavat ja uimataidon, osaa toimia hengenpelastus- ja 

ensiaputilanteissa sekä liikkua turvallisesti maaliikenteessä ja vesillä. 

Yläasteella koulun liikuntatoiminnassa korostetaan 

- myönteisiä liikuntaelämyksiä, 

- monipuolisia lajitaitoja ja tutustumista erilaisiin liikuntamuotoihin yksin ja 

erikokoisissa ryhmissä, 

- nuoren ohjaamista itsensä hyväksymiseen ja rakentavaan 

tunnekäyttäytymiseen 

- oman kunnon hoitamiseen ja rentoutumiseen perehtymistä, terveitä 

elämäntapoja ja liikunnan ja terveyden välisten yhteyksien ymmärtämistä. 

Liikuntalajit ovat väline pyrittäessä tavoitteisiin. Sisältöjen ohella tulee erityistä huomiota 

kiinnittää työtapoihin, joiden merkitys on sisältöratkaisuja keskeisempi esimerkiksi 

sosiaalisiin tavoitteisiin pyrittäessä. Vaikka liikuntalajien valinta on vapaa ja mahdollistaa 

koulukohtaisen vaihtelun, tulee kuitenkin huolehtia siitä, että sisältövalinnoin turvataan 

oppilaiden perusmotoriikan kehittyminen ja heille tarjotaan peruskoulun aikana 

monipuolisia liikuntakokemuksia keskeisistä sisä- ja ulkoliikuntalajeista. 

Sisältöjen luokittelussa ja valinnassa tulee ottaa huomioon myös koulun työskentely 

kokonaisuudessaan ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. 

Liikunnan opetussuunnitelman kehittäminen tapahtuu monella hallinnon tasolla. 

(Kouluhallitus 1986) 

Kouluhallitus: Vahvistaa oppimäärän ja antaa opetusta koskevat ohjeet. 

Kunta: 

Opettaja: 

Tekee liikunnan opetussuunnitelman. 

Laatii luokkakohtaiset opetussuunnitelmat 

- jakaa opetussisällöt ei vuosiluokille 

- laatii ajankäyttösuunnitelman jakaen lukuvuoden eri opetusjaksoihin. 

Suunnittelee jaksojen opetuksen 

- päättää oppiaineksen loogisesta etenemisestä 

- valitsee opetussisällön pääkohdat. 

Valmistaa tuntisuunnitelmat 

- päättää oppituntien tarkemmasta sisällöstä.

6 

2.1.2.2.1 Oppimääräsuunnitelma juoksu-urheilun osalta 

Opetuksen keskeiset tavoitteet juoksemisen osalta ovat taitavuuden, kestävyyden, 

voiman, nopeuden sekä perustaitojen kehittäminen. (Kouluhallitus 1986) 

Opetussisältö juoksemisen osalta on seuraava: 

- monipuolisia liikkumistapoja juosten 

- pikajuoksu 

- lähtö 

- aitajuoksu 

- kestävyysjuoksu 

- viesti 

Opetuksessa on korostettava juoksun tärkeyttä. 

- käytetään runsaasti leikkejä sekä monipuolisia ja vaihtelevia juoksu harjoitteita 

- totutetaan oppilaat juoksemaan riittävän pitkiä jaksoja oman kuntonsa 

edellyttämällä vauhdilla 

- juoksun opettamisessa kiinnitetään huomiota sekä rentoon ja luonnolliseen 

juoksutapaan että fyysis-motoristen ominaisuuksien kehittämiseen. 

Oppilaiden suorituksia kontrolloidaan tulostaulukoilla. 

Cooper (12 min juoksu) - pojat 

13 v 14 v 15 v 16 v 

10 2850 m 2950 m 3000 m 3050 m 

9 2700 m 2800 m 2850 m 2900 m 

8 2300 m 2400 m 2500 m 2600 m 

7 2000 m 2050 m 2100 m 2250 m 

6 1600 m 1700 m 1800 m 2000 m 

Taulukko 1: Cooper-juoksun tulostaulukko pojille. Taulukon avulla kontrolloidaan eri 

ikäryhmiin kuuluvien poikinen juoksusuoritusta 12 minuutin aikana juostulta matkalta. 

Suoritukselle annetaan kouluarvosana ikäryhmän mukaan. Taulukko on standardoitu 

käytettäväksi koko Suomessa. 

2.1.2.3 Juoksu-urheilun käyttö fysiikan opetuksessa Pops:n 

kannalta 

Fysiikan opetussuunnitelma tukee juoksu-urheilun käyttöä fysiikan opetuksessa. 

Integraatio auttaa oppilasta hahmottamaan kokonaisuudet yli oppiainerajojen. Se ohjaa 

oppilasta itsenäiseen, luonnontieteelle ominaiseen ajatteluun erilaisissa tilanteissa. Oppilas 

saa mahdollisuuden miettiä asioita ja tehdä omia johtopäätöksiä todellisesta tilanteesta.

7 

Juoksu-urheilu antaa erinomaiset puitteet ilmiöiden ymmärtämiseen havaintojen ja 

mittausten kautta. 

Kun havainnot yhdistetään teorian kanssa kokonaisuudeksi saadaan opetussuunnitelman 

asettamat kvalitatiiviset ja kvantitatiiviset tavoitteet täytetyksi. 

Liikunnan opetussuunnitelman yksi tavoitteista on lajitaitojen kehitys. Integraatio 

fysiikan kanssa tukee urheilutulosten ja niiden parantamismahdollisuuksien 

ymmärtämistä. Sen avulla saadaan selityksiä erilaisille suoritustavoille. 

Yhteistyö oppiaineiden välillä lisää oppilaiden yhteistoimintaa ja motivoi oppilaita sekä 

liikuntaan että fysiikkaan. 

2.2 Integraatio 

2.2.1 Yleistä 

Kaikki oppiaineet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Niillä kaikilla on oma osansa kulttuurin ja 

kasvatuksen kokonaisuudessa. Kulttuuri muodostuu kokonaisuudesta, ei erillisten osaalueiden 

summasta. Yksittäinen oppiaine on merkityksetön ilman muiden tukea. Selkeitä 

esimerkkejä löytyy helposti. Esimerkiksi vieraiden kielten opetuksessa on tärkeä osa 

vieraalla kielellä tarjotun informaation vastaanotolla ja jäsentämisellä. Ilman äidinkielen 

tarjoamia oppeja tämä on mahdotonta. Luonnontieteet puolestaan ovat tärkeä 

keskustelukumppani uskonnolle ja humanistisille aineille. Näiden aineiden vuorovaikutus 

on välttämätön tasapainoisen maailmankuvan muodostumiseen. Jotta oppiaineiden 

yhteisyö olisi mahdollisimman tuottavaa, on vuorovaikutuksen oltava puolueetonta ja 

tasapuolista. 

Oppiaineet tarjoavat toisilleen motivoivia ongelmia selityksineen ja ratkaisuineen, 

välineitä ja sovellutuksia, uusia näkökulmia tiettyyn aiheeseen, täydentäviä 

kysymyksenasetteluja sekä mahdollisuutta lähestyä samaa ongelmaa yhdessä, eri 

näkökulmista. Yhteistyön tarkoitus onkin aktivoida nämä mahdollisuudet vahvistamaan 

molempien aineiden merkitystä. 

Kouluopetuksessa oppiaineet voivat tukeutua ja nojautua toisiinsa. Kun yhteiset 

kasvatustavoitteet ja kulttuurin tasapainoinen kokonaiskuva saavat ansaitsemansa aseman 

eri oppiaineessa, on oppilaiden mahdollista nähdä koulun oppiaineet yhtenä 

kokonaisuutena. Kustakin niistä tulee merkittävä osa yhteiskuntaa ja sen toimintaa. 

Oppilaat saisivat vastauksen niin usein esittämäänsä kysymykseen: "Mihin tätä tarvii." 

Integraation onnistumisen pohjana ovat terve omanarvontunto sekä toisten kunnioittava 

arvostaminen. (K.&R. Kurki-Suonio 1994)

8 

2.2.2 Erilaisia integraatiomääritelmiä 

2.2.2.1 Yleistä 

Kaikkea toimintaa, joka tähtää laajoihin kokonaisuuksiin, eri aiheiden yhdistämiseen, 

hajaantuneen aineksen eheytymiseen ja jopa uudistumiseen pidetään integrointina. 

Yhteinen piirre kaikille määritelmille on erilaisten tekijöiden yhdistäminen siten, että ne 

yhdessä muodostavat laajemman kokonaisuuden, kuin mitä olisi ollut mahdollista johtaa 

yksittäisistä tekijöistä erikseen. Varsinainen integrointi, se mitä yhdistetään, tai miten 

yhdistetään, saa eri määritelmissä erilaisia painotuksia. Kasvatuksen ja opetuksen 

yhteydessä integrointi rinnastetaan usein sanaan eheyttäminen. (Unkari 1992) 

2.2.2.2 Vertikaalinen ja horisontaalinen integrointi 

Koskenniemi ja Hälinen, kuten myös Hirsjärvi jakavat integroinnin kahteen pääluokkaan 

(Unkari 1992): vertikaaliseen ja horisontaaliseen. Vertikaalisella integraatiolla 

tarkoitetaan ajallisesti peräkkäisten, toisiinsa liittyvien asioiden opettamista siten, että 

niistä muodostuvaa kokonaisuutta voidaan kutsua integroiduksi. Tämän tyyppistä 

määritelmää käytetään yleensä kuvaamaan jonkin oppiaineen sisäistä kehitystä. 

Koskenniemi ja Hälinen erottavat siitä kolme eri tasoa: 

1. Oppiaineen sisäisen logiikan pohjalla tapahtuva integrointi. 

2. Eteneminen tutusta tuntemattomaan. 

3. Eteneminen konkreettisesta abstraktimpaan. 

Horisontaalisella integraatiolla tarkoitetaan eri oppiainesten samanaikaista, rinnakkaista 

opettamista. Se tapahtuu joko oppiaineksen eri alueiden kesken tai opetus- ja 

käyttötilanteiden välillä ja voidaan käsittää hyvinkin laajaksi integroinniksi. Esimerkiksi 

miten koulutyö kokonaisuudessaan liittyy koulun ulkopuoliseen elämään ja yhteiskunnan 

muiden instituutioiden harjoittamaan kasvatukseen. Koskenniemi ja Hälinen antavat 

menettelytavoiksi seuraavat: 

1. Rinnastaminen: yhteenkuuluvien seikkojen käsittely eri oppiaineissa 

suunnilleen samanaikaisesti 

2. Jaksottais- eli periodiopiskelu: oppiaineiden tai osien niistä jakaminen 

jaksoihin, jolloin voidaan paremmin keskittyä tiettyihin aineisiin kerrallaan. 

3. Aineryhmien muodostaminen: ryhmien muodostaminen eri oppiaineista 

yhteisten tarkastelujen kohteiden sekä samanlaisten aineenrakenteiden 

pohjalta. 

4. Kokonaisopetus: oppiaineiden väliset rajat eivät rajoita asioiden käsittelyä.

9 

Rinnastaminen on peruskoulun yläastetta ajatellen hankalaa opetussuunnitelmien suhteen. 

Ala-aste on tämän menetelmän soveltamiseen otollisempi suuremman joustavuutensa ja 

luokanopettajan parempien koordinointiedellytysten johdosta. 

Lukion kurssimuotoinen opiskelu vastaa edellisen määrittelyn jaksollista opiskelua. 

Aineryhmien muodostaminen voi johtaa asioiden yksinkertaistumiseen ja 

yksipuolistumiseen. Nykyisin yläasteella kuvaamataidosta ja musiikista on muodostettu 

aineryhmäpari. Oppilaat valitsevat vaihtoehtoisesti jommankumman aineen 

opiskeltavakseen kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Tämä on tuonut pienemmät 

oppilasryhmät ja parhaimmillaan motivoituneemman oppilasjoukon kunkin aineen pariin. 

Kokonaisopetusta on suositeltu erityisesti ala-asteen ensimmäisille luokille. 

Vertikaalinen integrointi suosii selvästi ainejakoista opetusta. Sen kokonaisuuksia luovat 

ominaisuudet ja eheyttävät tekijät vaikuttavat varsin kapealla sektorilla. Se sopii 

opiskeluun, jossa opiskelun ja oppimisen tehokkuutta mitataan oppiainekohtaisilla 

arvioinneilla ja arvostelu on oleellinen osa motivointia. Se mahdollistaa keskittymisen 

yksittäisiin oppiaineisiin ja kenties myös niiden syvällisemmän hallinnan. 

Horisontaalinen integrointi on monipuolisempaa. Peruskoulun ala-aste on selvästi 

otollisempi opetuksen eheyttämisen kokeilukenttä. Siellä vallalla on 

luokanopettajajärjestelmä, jossa yksi ja sama opettaja suunnittelee ja toteuttaa lähes 

kaikki luokan oppiaineet. Näin vältytään hankalilta järjestelyiltä, joita eri aineenopettajien 

lukujärjestykset, erilliset ainekohtaiset opetussuunnitelmat ja tilankäytön ongelmat 

synnyttävät integrointia suunniteltaessa yläasteella. (Unkari 1992) 

2.2.2.3 Integroinnin ala ja intensiteetti 

Toiset tutkijat erottavat integroinnista tärkeimpinä alan ja intensiteetin. Alalla 

tarkoitetaan laajuutta, jolla oppiaineita tai aihepiirejä yhdistetään. Esimerkkinä voidaan 

mainita pelkästään oppiaineen sisällä tapahtuva yhdistäminen, kahden toisiaan lähellä 

olevan oppiaineen yhdistäminen tai useiden eri oppiaineiden yhdistäminen. 

Intensiteetillä tarkoitetaan sitä miten, mitä ja kuinka paljon yhdistetään. Siinä erotetaan 

kolme astetta: 

1.Koordinointi eli rinnastaminen on lievin aste. Siinä otetaan jokin 

yhteinen tekijä eri aineita yhdistämään. 

2. Kombinointi on astetta ylempi muoto. Aineet kootaan uusiksi 

opetusyksiköiksi omine otsakkeineen.

10 

3. Sulauttaminen on korkein integraation aste. Oppiaineiden yhteinen 

sisältö muokataan tiettyjen periaatteiden mukaan uusiksi kokonaisuuksiksi, 

jotka määräävät oppimateriaalien luonteen ja sisällön. 

2.2.2.4 Integraation tasot 

Juhani Hytösen mukaan (Unkari 1992) integraatiossa on kolme tasoa. 

1. Hallinnollinen taso. Laeilla, asetuksilla ja virallisilla ohjeilla luodaan 

puitteet, joiden mukaan eheyttäminen on mahdollista alemmilla tasoilla. 

2. Opetussuunnitelmallinen taso. Suunnitelmat voidaan laatia ainejakoisiksi, 

keskitetyiksi tai kokonaisopetussuunnitelmiksi. 

3. Pedagoginen eheyttäminen. Käytännön suunnittelu ja opetustyö, jolla 

opettaja pyrkii eheyttämään opetustaan. Opetuksen päämääränä tulisi olla 

oppiaineksen eheytyminen oppilaan mielessä. 

Tuula Laine esittää käsityksensä eheytyksen tasoista koulun ja oppilaan näkökulmasta 

nähtynä. Hänen jakonsa sisältyy Hytösen määritelmään, mutta hän pyrkii erittelemään 

eheytystyön varsinaista kenttää tarkemmin: koulun ja oppilaita. (Unkari 1992) 

1. Ajallinen eheyttäminen. Irrottaudutaan traditionaalisesta oppituntivälitunti 

jaottelusta. 

2. Oppiaineksen eheyttäminen. Käsittää oppiaineksen sisäisen ja 

oppiaineiden välisen eheyttämisen. 

3. Yhteisökasvatuksen eheyttäminen luokan ja koulun sisällä. 

4. Toiminnallinen eheyttäminen, joka käsittää retket ja projektit. 

5. Koulun sisäinen eheyttäminen, joka sisältää juhlat, teemat, vierailut ja 

vierailijat. 

6. Oppilasryhmittäinen eheyttäminen. Suurryhmätoiminta ja 

rinnakkaisluokkien yhteistyö. 

7. Koulun ja ympäröivän yhteisön välinen eheyttäminen. 

8. Oppilaassa tapahtuva sisäisen persoonallisuuden eheyttäminen.

11 

2.2.3 Integraatiokokeiluja 

Opetuksen eheyttämisestä on tehty useita kokeiluja sekä aineiden välillä että 

vuosiluokkien välillä. Ensimmäinen kokeilu Suomessa tapahtui jo vuonna 1913. (Unkari 

1992) 

Oulun normaalikoulun opetuksessa eheyttämisperiaatetta kokeiltiin yhteistoiminnallisin 

keinoin peruskoulun toisen luokan opetuksessa. Kokeilun lähtökohtina olivat 

ensimmäisellä luokalla toimimattomiksi todettujen työskentelymuotojen parantaminen 

siten, että kullakin oppilaalla olisi mahdollisuus edetä oman oppimistyylinsä mukaisesti, 

itsenäisesti omasta työstään vastuuta ottaen, sekä opettajan oma tarve luoda itselleen ja 

oppilailleen mielekäs ja toimiva työskentelymuoto. Kahden eri toisen luokan opetus ja 

opetustilat yhdistettiin. Oppilaat saivat päätösvallan opiskelustaan. He valitsivat itse, 

tietyin rajoin, mitä opiskelivat, missä järjestyksessä, kuinka paljon aikaa he käyttivät 

tiettyyn tehtävään, miten laajasti he opiskelivat, kuinka opiskelivat (mm. työtavat, 

lähteiden käyttö) ja minä aikana. Heidän vastuullaan oli työn suunnittelu siten, että työt 

valmistuivat ja että muutkin oppivat (tuokioiden pitäminen). Työt suoritettiin ryhmissä, 

pareittain tai yksilöllisesti. Opettajan työ oli ohjaavaa. Hän huolehti siitä, että 

vuosiluokan oppimäärän perustavoitteet hallittiin. Työskentelyyn liittyi ohjauksen rinnalla 

suoraa opetusta. Aamun tunteihin sijoitettiin 15-20 minuutin mittaisia opetustuokioita. 

Ne olivat joko opettajan tai oppilasryhmän pitämiä ja sisälsivät oppilaiden töihin liittyvää 

tietoa ja virikkeitä. Oppilaiden arvioinnissa huomioitiin myös kodin toiveet. Arviointi 

sisälsi kolme osaa: oppilaan oma arviointi, opettajan arviointi sekä vanhempien arviointi. 

Koetta oppilaille ei järjestetty, opettajan arviointi tapahtui jatkuvana seurantana luokassa. 

Työtapa todettiin toimivaksi. Se oli sekä oppilaille että opettajalle mielekäs. Oppilaat 

ottivat vastuun toimistaan ja saivat mahdollisuuden edetä omien tarpeidensa mukaisesti 

keskittyen asioihin, jotka he kokivat mielenkiintoisiksi. (Luukka, Räisänen & Jurmu 

1992) 

Lisäksi on tehty tutkimuksia mm. tekstiilityön ja matematiikan integroinnista 7. luokan 

kuntien opetussuunnitelmassa, peruskoulun kotitalousopetuksen integroinnista muihin 

oppiaineisiin, matematiikan ja fysiikan integroinnista tekniseen työhön sekä taide- ja 

taitoaineiden integroinnista yläasteella (luentomuistiinpanot). 

2.2.4 Fysiikan ja liikunnan integraatio 

2.2.4.1 Yleistä 

Kurssimuotoista lukiota suunnitteleva fysiikan työryhmä kirjasi lyhyesti, mitä 

mahdollisuuksia lukiossa on nojautua peruskoulun fysiikan opetukseen. Fysiikan ja 

liikunnan osalta he totesivat: "Liikunta tarvitsee tietoja mekaniikasta. Peruskoulun 

fysiikasta löytyy joitakin soveltuvia detaljeja: voimavektori, painopiste, tasapaino, liike, 

keskeisvoima, hitausmomentti. Pahin puute on kuitenkin ettei peruskoulun fysiikan

12 

perusteella vielä voida ymmärtää liikeprobleemien yleistä perustumista mekaniikan 

lakeihin" (K.&R. Kurki-Suonio 1994) 

Fysiikan ja liikunnan yhteistyö on hyvin konkreettista. Liikunta perustuu täysin 

mekaniikan lakeihin. Se tarjoaa paljon sovellutuskohteita fysiikan opetukselle monilla 

fysiikan alueilla. Fysiikka saa liikunnasta paljon demonstraatioita. Oppilas voi itse nähdä 

ja kokea mekaniikan lakien toiminnan ja merkityksen. Näin se toimii motivaation lähteenä 

ja mahdollistaa yhteiset projektit. Liikunnan ilmiömaailman avulla voidaan hahmottaa 

fysiikan käsitteitä, tunnistaa ilmiöitä, ominaisuuksia ja riippuvuuksia sekä hahmottaa syyseuraussuhteita 

ja luoda sillä tavalla pohjaa fysiikan käsitteenmuodostukselle. 

Liikuntasuoritusten seuraaminen ja tulosten mittaaminen antaa tilaisuuden lähestyä 

ilmiötä kokeellisen lähestymistavan kautta, mikä taas on perusta koko fysiikan 

oppimiselle. Fysiikka puolestaan tarjoaa liikunnalle selityksiä urheilusuorituksista, 

suoritusohjeita sekä mittaus- ja tutkimusmenetelmiä. Kyseessä on horisontaalinen 

integraatio, jonka ala ja intensiteetti voidaan valita tarpeen mukaan. 

Liikunnasta fysiikkaan. Liikunnan yhteyttä fysiikkaan voidaan tarkastella eri urheilulajien 

osalta erikseen. Huomiota voidaan kiinnittää eri osa-alueisiin, joissa fysiikka voi olla 

havaitsemista, ilmiöiden, olioiden ja niiden ominaisuuksien tunnistamista, riippuvuuksien 

ja syysuhteiden hahmottamista, mittaamista, kvantitatiivista esittämistä, lakien 

tuntemusta, teoreettista selittämistä ja mallintamista, sekä tieteellistä tutkimus- ja 

kehitystyötä. Osa-alueiksi voidaan jaotella urheiluvälineet ja varusteet, suorituspaikat ja 

niiden varusteet, mittaus- ja tarkkailuvälineet ja 

menetelmät, urheilijan suoritus ja elimistön toiminta sekä sääolosuhteiden vaikutus 

urheilusuoritukseen. Urheiluvälineiden ja varusteiden yhteydessä voidaan tutkia näiden 

sääntöjenmukaisuutta, rakennetta, toimintaa suorituksessa ja siihen vaikuttavia 

ominaisuuksia (vuorovaikutukset suorittajan ja ympäristön kanssa, materiaalit, voiteet, 

muoto ja niiden vaikutukset). Suorituspaikkojen ja niiden varusteiden 

sääntöjenmukaisuutta, rakennetta, materiaaleja, mekaanisia ym. ominaisuuksia, 

vuorovaikutusominaisuuksia välineiden ja suorittajan kanssa, sekä eri asioiden vaikutusta 

suoritukseen voidaan myös tutkia. Mittaus- ja tarkkailuvälineiden ja menetelmien 

yhteydessä tutkitaan niiden vaikutusta kilpailusuoritusten tulosten määritykseen, 

harjoittelun mitoitukseen ja optimointiin sekä kunnon seurantaan. Tutkitaan urheilijan 

suoritusta kilpailutilanteessa ja erityyppisessä harjoittelussa. Tarkkaillaan, tutkitaan ja 

optimoidaan suorituksen tekniikkaa ja rasitusta sekä hoidetaan ja ehkäistään 

urheiluvammoja. Voidaan tutkia myös urheilijan elimistön toimintaa, sekä 

sääolosuhteiden vaikutusta urheilusuoritukseen. 

Fysiikasta liikuntaan. Mekaniikka on selvästi kiinteimmin yhteydessä liikuntaan. 

Liikunnassa liike ja siihen vaikuttavat tekijät muodostavat keskeisimmän ilmiömaailman. 

Muut fysiikan osa-alueet tulevat mukaan lähinnä mittaus- ja tutkimusprobleemien sekä 

biofysiikan kautta.

13 

2.2.4.2 Sovellutukset opetuksessa 

Fysiikan ja liikunnan integraatiota on tutkittu useassa eri yhteydessä; osittain opetukseen 

liitettynä, osittain ilmiöitä tutkittaessa. Parkkalan yläasteella tehtiin tutkimus oppilaiden 

liikuntasuoritusten käytöstä fysiikan opetuksessa 9. luokkalaisille. (Kunnas 1990) 

Tutkittiin oppilaiden hiihtosuorituksia sekä erilaisia liikesuorituksia: etenemisliikkeet 

(kävely, konttaaminen etu- ja takaperin, juoksu), heilahdus- ja värähtelyliikkeet 

(tasajalka- ja haarahyppely paikalla, heilahtelu puolapuilla ja renkailla), pyörimisliikkeet 

(paikallaan pyöriminen lattialla, pyöriminen renkailla), yhdistetyt liikkeet (kuperkeikka, 

tasajalkahyppely eteenpäin, liikkuminen eteenpäin samalla pyörien pystyasennossa). 

Tutkimuksen tavoitteet olivat: 

- tutustua 9. luokan kurssiin kuuluvan liikeopin käsitteisiin 

- tehdä fysiikan oppiminen kiinnostavaksi käyttämällä lähtökohtana oppilaiden oman 

kokemusmaailman tilanteita 

- korostaa kokeellisen lähestymistavan käyttöä fysiikan opetuksessa 

- oppia tekemään liikkeisiin liittyviä mittauksia mittanauhaa ja sekuntikelloa käyttäen 

- käyttää koulun videolaitteistoa oppilaiden hiihtosuoritusten tallentamiseen, liikkeiden 

havainnointiin sekä mittausvälineenä 

- käyttää tietokoneen taulukkolaskentaa videokuvasta saatujen mittaustulosten 

käsittelyyn 

Hiihtosuoritusten tutkiminen toteutettiin parityönä. Toinen pareista hiihti ja toinen otti 

aikaa. Suorituspaikaksi valittiin reitti, jossa oli ylä- ja alamäkiä sekä tasainen osuus. 

Hiihtotuloksista tehtiin taulukko ja piirrettiin (t,s)-kuvaaja. Oppilaat tutkivat kuvaajia ja 

muistelivat maastossa tapahtuneen hiihdon kulkua. He vertasivat hitaasti hiihdettyjen 

ylämäkien, nopeasti laskettujen alamäkien ja tasaisten osuuksien näkymistä kuvaajassa ja 

päättelivät kuvaajan olevan sitä jyrkempi, mitä suurempi nopeus on. Ryhmien suorituksia 

vertailtiin piirtoheitinkalvoilla. Kuvaajiin yhdistettiin matematiikasta tuttu kulmakerroin ja 

suorituksia verrattiin teoreettiseen tasaisen liikkeen malliin. 

Erilaisten liikesuoritusten tutkiminen toteutettiin koulun voimistelusalissa kuvaamalla 

videokameralla erilaisia oppilaiden valitsemia liikkeitä. Yksi oppilasryhmistä tutki 

juoksuun lähtöä. Oppilaat kiinnittivät piirtoheitinkalvon television kuvaruudulle teipillä. 

Liike toistettiin pysäytyskuvina kuva kuvalta ja liikkujan lantioon kiinnitetyn 

merkkiristikon paikka piirrettiin tussilla kalvolle mahdollisimman tarkkaan. Kuljettu 

matka määritettiin vertaamalla todellista tilannetta ja liikkeen kuvaajaa. Aika saatiin 

selville kameran pysäytyskuvien välisen aikaeron avulla. Piirrettiin (t,s)- ja (t,v)-kuvaajat 

taulukkolaskentaohjelman avulla. Tutkittiin eri liikkeiden nopeutta ja kiihtyvyyttä 

Sovellutuksena opitusta oppilaat laativat kuvaajan tavoitteesta omalle Cooper-juoksulle 

(12 min juoksu). Kuvaajasta luettiin väliajat 400 metrin välein.

14 

Projektissa päädyttiin johtopäätökseen, että peruskoulussa kannattaisi lähteä tutkimaan 

liikeilmiötä oppilaille tuttujen liikkeiden kautta. Perusteluina todettiin 

1. Oppilaiden voimakas opiskelumotivaatio 

2. Liikkeiden kuvaajien yhdistäminen itse suoritukseen onnistuu hyvin, kun oppilaat 

muistelevat liikkeen suorituksen eri vaiheita. 

3. Videokameran käyttö lisää mahdollisuutta tehdä havaintoja liikkeestä ja tulkita 

liikkeen kuvaajia pysäytyskuvan ja hidastuksen ansiosta. 

4. Taulukkolaskennan käyttö mahdollistaa kuvaajien piirtämisen luonnosta otetusta 

liikeilmiöstä vaivattomasti ja oppilaita innostavalla tavalla. 

5. Työskentelyssä korostuu kokeellisen lähestymistavan ja fysikaalisen 

käsitteenmuodostuksen suunta, jossa edetään havainnoista suureiden kautta kokeellisiin 

lakeihin. 

Saksassa on tehty kokeiluja pyöräilyn käyttämisessä opetuksessa. Oppilaat saivat osittain 

miettiä mitä halusivat tutkia pyörän avulla, osittain opettaja antoi pakollisia aiheita. 

Tutkittiin mm. erilaisten tekijöiden vaikutusta, kiihtyvyyttä alamäissä (jarruttamatta), 

nopeutta ylämäissä eri vaihteita käytettäessä, jarrutusmatkoja, kitkan vaikutusta, 

huippunopeutta, mittarin tarkkuutta, kaarreajoa sekä potentiaalienergian muuttumista 

kineettiseksi energiaksi (Kunnas 1990). 

Joissakin kouluissa on käytetty videokameraa apuna fysiikan opetuksessa. Helsingin II 

Normaalikoulussa kameraa on hyödynnetty lukiotason opetuksessa. Kameralla kuvataan 

tiettyä liikettä ja pysäytyskuvan avulla tutkitaan haluttua ilmiötä liikkeessä. Tutkimuksen 

kohteina ovat olleet mm. heitetyn pallon liikerata, penkkipunnerruksen teho sekä 

liikkeelle työnnetyn laatikon kitka. Työtapa on helppo ja nopea toteuttaa, jos tarvittava 

välineistö on käytettävissä. Oppilaat ovat suhtautuneet videokameran käyttöön 

positiivisesti, se on tuonut mukavan lisän ja uutuutta opetukseen (luentomuistiinpanot). 

On myös tehty kokeiluja CBL-laitteiston käytöstä opetuksessa. Tällä pienikokoisella 

laitteistolla voidaan tehdä mittauksia luonnon olosuhteissa. Tutkimustulokset käsitellään 

tietokoneen avulla jälkeenpäin. Mitata voidaan mitä tahansa luonnon ilmiötä 

käytettävissä olevista antureista riippuen (luentomuistiinpanot). 

2.2.4.3 Urheilusuoritusten tutkiminen 

Michael D. de Villiers (1991) on tutkinut tuulen vaikutusta juoksusuoritukseen. Hän 

selvitti matemaattisten mallien avulla kuinka juoksijoiden niin usein harmittelema tuuli 

todella vaikuttaa itse suoritukseen. Tutkittavaksi matkaksi hän valitsi puolimaratonin 

(21.1km), joka suoritetaan edestakaisin juostavalla reitillä. Tutkitaan ideaalitilannetta, 

jossa tuuli vaikuttaa puolet matkasta myötä-, puolet vastatuulena, eikä siis vaihda 

suuntaa kesken matkaa. Laskutoimitukset on tehty päätelmiä ja todennäköisyyksiä

15 

käyttäen, ne eivät perustu mitattuihin tuloksiin. Lopputulokseksi saatiin, että 

kokonaisuudessaan tuuli hidastaa juoksusuoritusta, huolimatta siitä, että puolet matkasta 

se vaikuttaa juoksun suuntaisesti. 

Kari A. Nurmela (1993) kertoo artikkelissaan keihäänheittäjä Heli Rantasen 

kehittymisessä lajissaan heittosuoritusten tutkimisen ansiosta. Hänen heittojaan on 

tutkittu Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa tietokoneanalyysin avulla. 

Suoritustekniikasta piirrettyjen kuvaajien avulla analysoitiin heittoja ja tutkittiin niiden 

parannusmahdollisuuksia. Rantanen on käynyt Kihun mittauksissa kolme - neljä kertaa 

vuodessa sekä sen lisäksi heittoja on tutkittu kilpailutilanteessa. Kuvat suorituksista 

toivat virheet selvästi esille ja löydettiinkin joukko käytännön asioita, joita voitiin 

soveltaa välittömästi keihäänheittäjien harjoitteluun, esimerkiksi keihään lähtökulma, 

vartalon kierto ja urheilijan liikerata. Jokaisen urheilijan liikerata on niin yksilöllinen ja 

ratautunut, ettei periaatteessa ideaalisinta heittoa voi käytännössä toteuttaa. Olennaisinta 

onkin saada haitat mahdollisimman pieniksi ja hyvät ominaisuudet mahdollisimman hyvin 

käyttöön. Analyysin merkitys on tärkeä varsinkin nuorelle heittäjälle, joka ei ole vielä 

ratautunut tiettyyn heittotyyliin. Mainittakoon, että Rantanen voitti Olympiakultaa 

Atlantassa 1996. 

Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksella on tutkittu mm. hiihtosuoritukseen, 

sukellukseen, uimahyppyyn sekä juoksun vauhdinjakoon vaikuttavia fysikaalisia tekijöitä 

(luennot). 

Eri lajien valmennusoppaissa perustellaan optimaalinen suoritus usein fysiikan avulla. 

Urheilijat ovat hyvin tietoisia fysiikan vaikutuksesta suoritukseensa. Kertoessaan EMmaratonin 

kulusta Unkarissa 1998 Harri Hänninen tuo esille tärkeänä esille 28 km 

kohdalla tekniikan muuttamisen; painopisteen laskemisen ja siirtyminen nopeammalla 

frekvenssillä juoksemiseen. Oleellisena osana hänen juoksukuvaustaan ovat ajat, matkat 

ja juoksunopeudet. (Pekola 1998) 

2.2.4.3.1 Jyväskylän Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus 

Vuonna 1991 perustettiin Jyväskylään Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Kihu. 

Sen tehtävänä on kilpa- ja huippu-urheilua auttava tutkimus- ja palvelutoiminta. 

Tutkimuskeskuksessa toimivien tutkijoiden erikoisalueet ovat kestävyys, voima - nopeus, 

taito - taktiikka, urheilupsykologia, urheilulääketiede, urheilusosiologia ja tietotekniikka. 

Kihu analysoi ja kehittää valmennus- ja testausmenetelmiä, kehittää harjoittelu- ja 

kilpailuvälineitä sekä -menetelmiä, analysoi huippusuorituksia ja huippu-urheilijoita sekä 

kehittää menetelmiä lahjakkuuksien löytämiseksi. Tutkimuskeskus tarkastelee myös 

kilpa- ja huippu-urheilun merkitystä yhteiskunnassa. 

Kihun käyttämiä urheilijoiden suoritustekniikan tutkimusvälineitä ovat mm. 

videopohjaiset liikeanalyysi- ja pelianalyysijärjestelmät, laser- ja infrapunasädetekniikkaan 

perustuvat nopeus- ja etäisyysmittarit sekä voima- ja kiihtyvyysmittarit. Joukkuepeleissä 

selvitetään lajisuorituksia taidon, lajikäsityksen, taktiikan ja pelaajaominaisuuksien avulla. 

(www.kihu.jyu.fi)

16 

Urheilijalle ja valmentajalle annetaan joko kirjallinen palaute tai videopalaute. Videoissa 

on yhdistetty urheilusuoritus, mittasignaali ja joitakin suorituksen kriittisiä vaiheita 

kuvaavia muuttujia. 

Useimmat yksilölajien mittaukset tehdään kilpailuissa ja harjoitusleireillä, joissa urheilija 

tavoittelee suorituskykynsä äärirajoja. 

Tutkimuskohteita ovat olleet mm. yleisurheilussa juoksijat, hyppääjät, keihään- ja 

kiekonheittäjät ja kuulantyöntäjät sekä muissa lajeissa mäkihyppääjät, hiihtäjät, melojat, 

ampujat, jalkapalloilijat, sulkapalloilijat, jääkiekkoilijat ja tenniksen pelaajat. Liitteenä on 

annettu (Liite 1) mittaustulokset naisten hypyistä Someron seiväshyppykarnevaaleilla, 

jossa mitattiin hyppääjien vauhdinjuoksunopeudet viimeisen 15 metrin matkalta 

heinäkuussa 2000 sekä vuoden 2000 Kalevan kisojen 100 m juoksun finaalin 

väliaikamittaukset (Liite 2) . Lisäksi on tutkittu mm. juoksun kontaktin kestoa ja 

ajoitusta valomaton avulla, kestävyysjuoksun alppimajaharjoittelua, pikajuoksijan 

harjoitusvuoden aikaista askelvaihtelua sekä etsitty kykyjenetsintäprojektilla sopivia 

kestävyysjuoksijoita. 

2.2.5 Integraation käyttö opetuksessa 

Integraatiokokeilut osoittavat työtavan motivoivaksi ja toimivaksi. Se auttaa oppilaita 

yhdistämään oma suorituksensa teoriaan. Fysiikan merkitys urheilusuorituksille on 

huomattava. Urheilijat hyödyntävät fysiikkaa hyvin säännönmukaisesti ja tietoisesti 

pyrkiessään parantamaan omia suorituksiaan. 

3 TUTKIMUSONGELMAT JA -MENETELMÄT 

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten liikunta voi tukea peruskoulun fysiikan 

opetusta. Oppilaat kokevat fysiikan usein vaikeaksi ja teoreettiseksi oppiaineeksi. 

Liikunta puolestaan on yksi pidetyimmistä oppiaineista. Tutkittiin mahdollisuuksia, miten 

tuttu ja pidetty oppiaine voi osaltaan tukea fysiikan oppimista. Liikunnan laajuuden 

vuoksi siitä valittiin tutkittavaksi osa-alueeksi yleisurheilu, joka tarkennettiin juoksuurheiluun. 

Tutkimusongelmia ovat: 

- tukevatko oppikirjat ja opetussuunnitelmat juoksu-urheilun käyttöä fysiikan 

opetuksessa 

- miten juoksu-urheilu voi tukea fysiikan eri osa-alueiden opetusta 

- miten oppilaat tunnistavat fysiikan yleisurheilussa 

- miten liikunnan opettajat suhtautuvat fysiikan ja liikunnan integraatioon

17 

Ongelmia lähestytään selvittämällä integraation yleisiä mahdollisuuksia kirjallisuudessa 

esitettyjen ajatusten pohjalta ja soveltamalla niitä fysiikan ja liikunnan suhteeseen. 

Opetussuunnitelmaa tutkittiin fysiikan ja liikunnan, sekä juoksu-urheilun osalta. 

Selvitettiin minkälaisia integraatiokokeiluja on tehty ja onko yhteistyö koettu toimivaksi 

opetusmuodoksi. 

Tutkitaan miten juoksu-urheilu näkyy fysiikan eri osa-alueissa ja miltä osin sitä on 

mahdollista käyttää opetuksessa. 

Oppikirjasarjoja tutkittiin analysoimalla yleisimpiä peruskoulun kirjasarjoja ja 

selvittämällä tukevatko ne juoksu-urheilun käyttöä fysiikan opetuksessa. 

Oppilaiden ajatuksia on selvitetty kirjallisella tutkimuksella Lauttasaaren Yhteiskoulun 

yhdeksäsluokkalaisille. 

Oppilastutkimuksen tavoitteena on selvittää kuinka peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset 

yhdistävät koulussa oppimiaan tietoja käytäntöön. Työssä selvitetään fysiikan ilmiöiden 

tunnistamista yleisurheilulajeissa. Tutkittiin: 

- Ovatko oppilaat omatoimisesti ajatelleet yleisurheilulajeihin sisältyvää 

fysiikkaa? 

- Mitä fysiikan ilmiöitä oppilaat tunnistavat yleisurheilulajeissa? 

- Missä määrin oppilaat ajattelevat erityyppisten yleisurheilulajien sisältävän 

fysiikkaa? 

- Mitä fysiikan mittausmenetelmiä oppilaat tunnistavat yleisurheilussa? 

Liikunnan opettajien suhtautumista yhteistyöhön tutkittiin Helsingin yliopiston Fysiikan 

laitoksen Didaktisen fysiikan kurssilla tehtyjen opettajahaastattelujen avulla. 

4 FYSIIKAN ERI OSA-ALUEIDEN ILMENEMINEN JUOKSU- 

URHEILUSSA 

Tässä luvussa tutkitaan miten juoksu-urheilu näkyy fysiikan eri osa-alueissa ja mitkä 

niistä sopivat parhaiten opetukseen. 

4.1 Lämpö 

Juoksijaan vaikuttavat sekä ulkoiset, että sisäiset lämpöilmiöt. Juoksija on ulkoisten 

olosuhteiden armoilla kaiken aikaa. Olosuhteet nostavat tai laskevat hänen lämpötilaansa. 

Lisäksi itse juoksusuoritus nostaa juoksijan lämpötilaa. Elimistö pyrkii poistamaan 

ylimääräisen lämmön. Ruumiin lämpötilan säädössä haihtumisella on tärkeä osa, haihtuva 

hiki sitoo lämpöä ja poistaa sitä elimistöstä. Kuumassa ilmastossa on tärkeä juoda

18 

riittävästi, muutoin keho ei pysty haihduttamaan ylimääräistä lämpöä ja elimistön 

lämpötila kohoaa. (Hassi & al 1995) Ihmisruumis voi luovuttaa lämpöä säteilemällä. 

Lämpöä siirtyy ohi virtaavaan ilmaan myös johtumalla. Verenkierrolla on tärkeä merkitys 

ihmisen lämpötilan säädössä. Suonissa virtaava veri kuljettaa mukanaan lämpöä ja tasaa 

ihmisen eri osien välisiä lämpötilaeroja. Kun juostessa tulee kuuma, pintaverisuonet 

kuljettavat liian lämmön pois elimistön sisäosista, tämä näkyy punastumisena. 

Hengitettävä ilma siirtyy useimmiten lämpimämpään systeemiin (ilmasta juoksijaan), 

laajenee ja siirtyy lämpimämpänä takaisin ympäristöön, samalla haihtuu vettä. Pakkasella 

havaitaan kaulaliinan, johon uloshengitettävä ja kostea ilma tulee, samoin kuin hiusten 

huurtuvan. Nähdään myös sumupilvi juoksijan hengittäessä, lämmin vesihöyry härmistyy 

ulos hengitettäessä. 

Juoksija pyrkii pitämään lämpötilansa lähes tasaisena ulkoisista olosuhteista riippumatta. 

Jotta elimistön lämmönsäätelyjärjestelmä pystyisi toimimaan ja palauttamaan muuttuneen 

lämpötilan takaisin, on kehon lämpötilan pysyttävä välillä 30°C - 42°C. Kehon 

normaalilämpötila on n. 37°C. Voimakkaassa lihastyössä elimistön lämpötila voi nousta 

jopa lähelle 40°C, mutta suorituksen loputtua se palautuu nopeasti normaaliksi. 

Vaatetuksen suunnittelun ja valinnan on oltava olosuhteisiin sopivaa. Talvella ja sateella 

tarvitaan eristystä, jotta lämpö pysyisi systeemissä. Kesällä vaatetuksen on oltava 

kevyttä, jotta ylimääräistä lämpöä ei varastoidu systeemiin. Usein juoksijan siirtyessä 

erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin (lämpö, paine) elimistö reagoi tavalla tai toisella. Iho on 

ihmisen mittari, joka mittaa ihon ja ympäristön lämmönvaihdon tehoa ja aistii ihmisessä 

tapahtuvat lämpötapahtumat. 

Juoksija on paineen kanssa tekemisissä monella eri tavalla. Hän aiheuttaa alustaan 

kohdistuvan paineen. Tämä riippuu hänen painostaan sekä kengän koosta (alasta). Hän 

on kaiken aikaa ympäristön ilmanpaineen vaikutuksen alainen. Monesti huippujuoksijat 

tekevät harjoituksia erilaisissa paineolosuhteissa, mm. vuoriston korkeanpaikan leireillä. 

Ilman hapen määrä on verrannollinen ilmanpaineeseen ja tiheyteen, niinpä pienemmässä 

paineessa ruumiin hapensaanti vaikeutuu. Näin juoksusuorituskin vaikeutuu. 

Pienemmässä ilmanpaineessa vaikuttava ilmanvastus on myöskin pienempi. Kehon muoto 

aiheuttaa vähemmän pyörteitä ilmassa. (Tuokko 1965) Sisäisesti juoksijaan vaikuttaa 

hänen verenpaineensa. 

Noste vaikuttaa nesteessä. Juoksija hyödyntää sitä tehdessään harjoitusta vedessä. 

Erityisesti loukkaantumistapauksia varten on suunniteltu liivi, joka pitää juoksijan 

sopivasti pinnalla ja mahdollistaa pehmeän harjoittelun. Nesteiden väliaineen vastus 

alenee lämpötilan noustessa. Materiaalien kimmo-ominaisuudet, tiheys, lämmönjohtavuus 

ja absorptiokyky vaikuttavat mm. Juoksukenkien ja –vaateiden käyttäytymiseen eri 

olosuhteissa. Materiaalit pyritään valitsemaan siten, että tuote toimii hyvin erilaisissa 

olosuhteissa esim. eri lämpötiloissa. Juoksijan ympäristön lämpötila samoille 

juoksukengille saattaa vaihdella välillä -20°C - +40°C.

19 

4.2 Energia 

Energiaa ei synny eikä häviä. Se joko siirtyy tai muuttuu muodosta toiseen. (Lavonen & 

al 1994) 

Juoksijalla on tietty liike-energia, joka riippuu hänen nopeudestaan. Juoksijan ollessa 

paikallaan liike-energiaa ei ole. 

Juoksija käyttää liikkumiseen sisäistä energiaansa. Sisäenergia siirtyy liike-energiaksi. 

Käytettävissä olevan sisäenergian suuruus on juoksijalle ominainen, siihen vaikuttavat 

juoksijan kestävyys, ketteryys ja lihaskunto. Hän saa suoritukseen käyttämänsä energian 

ravinnosta. Ympäristön puitteissa hän on nykyaikana riippuvainen ulkoisista energian 

lähteistä: juoksuradan, reitin, stadionin huoltorakennusten rakentaminen, valon, äänen, 

lääke- ja ravintoaineiden tuotto, matkustus juoksupaikalle, juoksumatto ym. 

Potentiaalienergialla ei ole juoksijan liikkeelle merkitystä tasaisella juostaessa. Hän etenee 

pitäen painopisteensä lähes samalla korkeudella kaiken aikaa. Lähtötelineeseen 

asettautuessaan juoksija nostaa lantionsa hartioitaan korkeammalle varastoiden 

potentiaalienergiaa. Lähtölaukauksen tapahduttua potentiaalienergia (ja sisäiset energiat) 

vapautuu juoksija liike-energiaksi, teline pysyy paikallaan. 

Kun sisäenergia muuttuu liike-energiaksi siirtyy osa energiasta lämmöksi. Työ ja lämpö 

ovat siirtyvää energiaa. Juoksijaan voi siirtyä lämpöä säteilyn välityksellä auringosta, 

johtumalla vaateista sekä kulkeutumalla esim. juoman mukana. Juoksija lämpenee 

suorituksen aikana kun osa energiaa siirtyy lämmöksi sisäenergian muuttuessa liikeenergiaksi. 

Mitä vaativampi on suorituksen taso, sitä enemmän juoksijan lämpötila 

nousee. Systeemin sisäenergian muutos on systeemiin tehdyn työn ja siihen tuodun 

lämpöenergian summa. Juoksija tekee työtä tuottaen lämpöenergiaa sekä vastaanottaa 

ympäristöstä lämpöä. 

Työ on mekaaninen tapa siirtää energiaa systeemistä toiseen. Voima, joka lisää energiaa 

tekee työtä. Voiman vähentäessä energiaa, sitä vastaan tehdään työtä. Kosketushetkellä 

tehdään työtä lepokitkaa vastaan. Kaiken aikaa tehdään työtä ilmanvastusta vastaan. 

Kaikki termodynaamiset prosessit suuntautuvat kohti tasapainotilaa. Mekaanisen 

energian siirtyminen lämmöksi on tasapainotilaan johtava prosessi. Lämpö ei voi siirtyä 

itsestään mekaaniseksi energiaksi. Toisin sanoen, juoksijan ollessa lämmin lämpö ei voi 

siirtyä itsestään juoksuksi. Lämpö on hyötykäytön kannalta huonompaa energiaa kuin 

mekaaninen energia. Liikettä vastaan kohtisuora voima, esim. pinnan tukivoima, ei tee 

työtä lainkaan. Gravitaatiolla on kyky varastoida sitä vastaan tehty työ 

potentiaalienergiaksi. Myös jousella on sama ominaisuus puristettaessa. Esimerkkinä 

tästä ovat uudet “hyppykengät”, jotka toimivat kuin niissä olisi jousi pohjassa. 

Potentiaalienergia palautuu liike-energiaksi askeleen jälkeen. 

Juoksija liikkuu tietyllä teholla. Kemiallisen energian kulutuksen teho juostessa on n. 600 

W (Lavonen & al 1994) Kiihdytyksessä juoksija käyttää liike-energian lisäykseen tietyn 

tehon, joka riippuu juoksijan massasta, nopeudesta ja kiihdytyksen suuruudesta. 

Tasaisella nopeudella juostessaan hän tekee työtä tietyllä teholla kitkaa ja ilmanvastusta 

vastaan.

20 

Juoksu pyritään tekemään mahdollisimman optimaaliseksi energiankulutukseltaan. 

Juoksuaskel jaetaan kolmeen osaan: tukivaihe, ponnistusvaihe ja lentovaihe. 

Tukivaiheessa jalka on välittömästi tullut maahan, ponnistusvaiheessa ponnistamassa 

uuteen askeleeseen ja lentovaiheessa ilmassa. Analysoidaan askeleen pituutta, taajuutta 

sekä lento- ja tukivaiheen kestoa. Näihin vaikuttavat juoksuvauhti, jalkojen pituus, 

juoksijan taso, päämatka, harjoitusmuodot sekä väsymys. Vauhdin kasvaessa tukivaiheen 

kesto lyhenee ts. kitka vaikuttaa lyhemmän ajan ja lentovaihe pitenee. Pikajuoksussa 

myös lentovaiheen kesto lyhenee. Maratoonareilla lentovaihe on yleensä lyhyt ja 

tukivaihe pitkä. Tällöin horisontaalisen nopeuden häviö jalan maahantulovaiheessa on 

suurin. 

Juoksuaskeleen pituus suhteutetaan jalkojen pituuteen. Pitkäjalkainen juoksija juoksee 

lyhyellä askeleella suhteessa lyhytjalkaisen askellukseen. Askelpituus lyhenee matkan 

kasvaessa. Lyhyt askel on taloudellisin askel. Tässä lentovaihe on lyhyt ja askel matala, 

painopiste tekee matalan kaaren ja heilahtelee vain vähän vertikaalisuunnassa. Juoksijan 

väsyessä tukivaihe pitenee ja lentovaihe lyhenee. 

Energiana kulutusta minimoidaan juoksemalla pienessä etunojassa. Vältetään energian 

kuluttamista ristiin askeltamiseen sekä käsien turhiin, liikkeisiin. (Bauersfeld & Schröter 

1989) 

4.3 Mekaniikka 

4.3.1 Kinematiikka 

4.3.1.1 Suoraviivainen etenemisliike 

Juoksijan liikkeessä ei tarkastella muodon, siis asennon, muutoksia vaan yksinomaan 

massakeskipisteen liikettä. (Lavonen & al 1995) Juoksijan etenemisellä tarkoitetaan 

paikan muuttumista, mikä havaitaan juoksijan liikkeenä. Tämä on koko suorituksen 

tarkoitus, päästä tietystä paikasta toiseen. Useimmiten yli 100 m matkoissa juoksurata ei 

ole täysin suoraviivainen, vaan juoksija joutuu kääntymään reitin mukaisesti, esim. 400 m 

rata, maastojuoksureitinrata ym. 

Juoksijan liiketila muuttuu hänen lähtiessään liikkeelle, kiihdyttäessään, muuttaessaan 

suuntaansa, hidastaessaan ja pysähtyessään. Vain vuorovaikutus toisen kappaleen kanssa 

voi muuttaa liiketilaa. Juoksija on vuorovaikutuksessa pinnan sekä ilman kanssa ja lisäksi 

häneen vaikuttavat sisäiset vuorovaikutukset. Ilman vuorovaikutusta pinnan kanssa 

juoksija ei pysty muuttamaan liiketilaansa; lähtemään liikkeelle, kiihdyttämään, 

kääntymään tai pysähtymään.

21 

Vuorovaikutukset luokitellaan etävuorovaikutuksiksi ja kosketusvuorovaikutuksiksi. 

Juoksijaan vaikuttavista vuorovaikutuksista gravitaatio on etävuorovaikutus. 

Kosketusvuorovaikutuksia ovat pinnan tukivoima, väliaineen vastus ja kitka. 

Liikerata on juoksijalle tärkeä. Ratajuoksussa se on 400 metrin standardirata, maastossa 

erikseen määritelty, mikä tahansa reitti. Liikerataa voidaan havainnollisesti tarkastella 

fysikaalisen kuvaajan avulla (paikka, aika) -koordinaatistossa. Rata ≡ paikka ajan 

funktiona: x = x(t). Juoksijan rataa kontrolloidaan reitin merkitsemisellä ja juoksuradan 

rataviivoilla. Juoksija on hyvin tietoinen ratakäyrästään, täten juostu matka pysyy 

minimaalisena ja saavutetaan paras mahdollinen aika. Münchenin 10 000 m juoksussa 

Lasse Virenin keskinopeus oli pienempi kuin toiseksi sijoittuneen, mutta hän voitti 

juoksun. Hän juoksi kaiken kaikkiaan lyhyemmän matkan kuin toiseksi sijoittunut. Viren 

juoksi ensimmäisen radan sisäreunaa pitkin, kun taas seuraava käytti osan matkasta radan 

ulkoreunaa ja toista rataa. Radan leveys on 125 cm, sisäradalla yksi kierros on 114,40m, 

toisella radalla kierroksen pituudeksi tulee 117,55 m. Kaiken kaikkiaan toiseksi 

sijoittunut juoksi n. 50 m pidemmän matkan kuin Viren. (Saari 1979) 

Juoksuradan suunta on tärkeä huomioida viestikapulan vaihdossa, jotta vaihto onnistuisi 

sujuvasti. Jos juoksija poikkeaa hänelle määrätyltä reitiltä, tai esim. astuu lyhyissä 

juoksuissa rataviivalle, suoritus hylätään. 

Juoksija on hyvin tietoinen juoksunopeudestaan. Kilpailutilanteessa se pyritään 

maksimoimaan, harjoituksessa pitämään harjoituksen vaatimusten mukaisena (kova, 

reipas, löysä). Erilaiset nopeusharjoitukset ovat tärkeä osa juoksijan harjoittelua. Monet 

harjoitukset tehdäänkin kello kädessä kontrolloiden tarkasti omaa nopeutta. Myös 

hölkkääjät, jotka eivät pyri suorittamaan juoksua tietyllä nopeudella, laskevat usein 

juoksunopeutensa. Optiminopeus on yksilöllinen juoksumatkasta ja juoksijan tasosta 

riippuen. Pikajuoksumatkoilla nopeus on maksimaalinen ja suoritus lyhytkestoinen, 

kestävyysmatkoilla nopeuden ja keston suhde on erilainen. Juoksijan nopeus ei ole sama 

koko juoksusuorituksen ajan, joten yleensä tarkastellaan juoksijan keskinopeutta. 

Juoksija ilmaiseen nopeutensa usein yksiköissä minuuttia/kilometri. 

matka aika nopeus nopeus nopeus 

(min/km) (m/s) (km/h) 

100 m 9,84 1,64 10,16 36,59 

400 m 43,29 1,80 9,24 33,33 

1500 m 3.26,00 2,29 7,28 26,20 

5000 m 12.39,36 2,53 6,58 23,72 

10 000m 26.22,75 2,64 6,32 22,73 

maraton 42,2 km 2.06.05 2,99 5,58 20,00 

3000 m esteet 7.55,72 2,64 6,31 22,73 

110 m aitajuoksu 12,91 1,96 8,52 30,61 

400 m aitajuoksu 46,78 1,95 8,55 30,77 

4 x 100 m viesti 37,40 1,56 10,70 38,46 

4 x 400 m viesti 2.54,20 1,81 9,18 33,15 

Taulukko 2. Miesten maailmanennätykset 1.4.1999, nopeudet ovat keskinopeuksia. 

(Siukonen 1999)

22 

Juoksunopeus voidaan määrittää myös askelpituuden ja askeltaajuuden tulona (Torm 

1991) Täysivauhtisessa juoksussa askeltaajuutta pidetään oleellisempana tekijänä. 

Aitajuoksija joutuu aina sovittamaan askeltiheytensä ja askelpituutensa aitojen 

välimatkoihin. Ennen jokaista kilpailua hän suunnittelee juoksusuorituksen, olosuhteet 

huomioon ottaen. Hän pyrkii pitämään nopeutensa vakiona koko juoksun ajan, myös 

aitoja ylittäessään. Juoksu koostuu neljästä osasta: lähtö ja juoksu ensimmäiselle aidalle, 

aidan ylitys, välijuoksu aitojen välissä sekä loppukiihdytys. 

Kingdom: reaktioaika 142 ms 

1. aita 2. aita 3. aita 4. aita 5. aita 6. aita 7.aita 8. aita 9. aita 10. aita loppu tulos 

2,55 3,60 4,61 5,61 6,61 7,59 8,59 9,59 10,62 11,64 1,34 12,98 

Jackson: reaktioaika 131 ms 

2,57 3,61 4,65 5,67 6,71 7,72 8,75 9,79 10,82 11,87 1,41 13,28 

Taulukko 3: Parhaiden juoksijoiden väliajat Soulin Olympiakisojen miesten 110 m:n 

aitajuoksun loppukilpailussa. (Torm 1991) 

Myös muissa yleisurheilulajeissa juoksuosuuden nopeus on tärkeä osa suoritusta. 

Hyppääjä kehittää juoksuosuuden aikana alkunopeuden, joka vaikuttaa hypyn pituuteen. 

Myös keihäänheitossa juoksu antaa keihäälle tietyn alkunopeuden, jota lisätään käden 

heittoliikkeellä. 

Liike on kiihtyvää nopeuden muuttuessa. Muutoksen ollessa suuremmasta pienempään 

on kiihtyvyys negatiivista ja liike hidastuvaa. Kilpailutilanteessa juoksu alkaa ja loppuu 

kiihtyvän liikkeen osuuteen, alussa lähtökiihdytys, loppuvaiheilla vauhti hidastuu ja 

lopussa useimmiten, varsinkin kestävyysmatkoilla, on loppukiihdytys. Vaiheiden pituudet 

riippuvat juoksijan tasosta ja juostavasta matkasta. (Torm 1991) Pikajuoksijan 

kiihdytysvaihe on lyhyempi ja kiihdytys suurempi kuin kestävyysjuoksijan, hän pyrkii 

saavuttamaan maksiminopeutensa mahdollisimman nopeasti. Lähtötilanteessa kiihdytys 

pyritään saamaan maksimaaliseksi lähtötelineiden avulla. (Oikarinen & al 1998) 

Kiihdysvaiheessa voidaan saavuttaa sitä suurempi nopeus mitä pidempi ja 

suoraviivaisempi kiihdytysrata on. (Bauersfeld & Schröter 1989) 

Pudotessaan kappale on Maan vetovoiman aiheuttamassa tasaisesti kiihtyvässä liikkeessä. 

Kiihtyvyys on kappaleesta riippumaton, suuruudeltaan 9,81 m/s 2 . Aitajuoksijan 

massakeskipiste on vapaassa putoamisliikkeessä aidan ja esteen ylityksen jälkeen. 

Juoksija voi muuttaa asentoaan ylityksen aikana, mutta painopisteen paikka ei muutu 

asennon muuttuessa. Juoksijaan vaikuttaa tilanteesta riippuva ilmanvastus. Ponnistus 

aiheuttaa juoksijalle tietyn vaakasuoran nopeuden ja näin hän etenee myös 

horisontaalisesti. Jalat ovat juostessa jatkuvasti vuorotellen putoamisliikkeessä ja 

nousuliikkeessä. Tällöin liike ei ole kuitenkaan vapaata vaan sitä kontrolloidaan juoksijan 

sisäisillä voimilla.

23 

4.3.1.2 Käyräviivainen etenemisliike 

Aitajuoksijan hypätessä aidan yli on painopiste heittoliikkeessä. Vaikuttavat voimat ovat 

gravitaatio ja ilmanvastus. Painopisteen kulkema ratakäyrä on kaari, jolla on 

huippukohta, jossa vertikaalisuuntainen nopeus on nolla ja jossa tämä nopeus vaihtaa 

suuntaa. Hypyn korkeuteen ja kantamaan vaikuttavat lähtökulma ja askeleen 

ponnistusvoima. Juoksija pyrkii optimoimaan hypyn mahdollisimman lyhyeksi ja sopivan 

korkeaksi aidan ylityksen kannalta (Torm 1991). 

Juoksijan jalka liikkuu heittoliikkeen kaaren omaisesti. Sitä hallitaan sisäisten voimien 

avulla, se ei ole vapaassa heittoliikkeessä. Pikajuoksussa kaari on korkea ja lyhyt sekä 

taajuus suuri, näin saavutetaan suurempi nopeus. Kestävyysjuoksussa taloudellisinta on 

edetä matalilla ja pitkillä askelilla sekä edellistä pienemmällä taajuudella. Myös painopiste 

etenee heittoliikkeen tavoin. Se pysyy kuitenkin lähes samalla korkeudella koko 

suorituksen ajan. 

Juoksija etenee pitkin ympyrän kaarta kaksi kertaa ratakierroksen aikana. Hän on tällöin 

ympyräliikkeessä. Liikettä tarkastellaan kaarenpituuden avulla suoraviivaisen liikkeen 

tavoin. Juoksijan hetkellinen nopeus on radan tangentin suuntainen. Vaikka juoksijan 

ratanopeus pysyisi vakiona kaarretta juostaessa, sen suunta muuttuu koko ajan ja 

juoksijalla on kiihtyvyyttä. Normaalikiihtyvyys on kohtisuorassa etenemisliikettä vastaan, 

kohti radan kaarevuuskeskipistettä, ja muuttaa liikkeen rataa. Mitä jyrkempi kaarre on 

sitä suurempi on normaalikiihtyvyys. Normaalikiihtyvyyttä tutkitaan kulmanopeuden, 

keskuskulman ja kaarenpituuden avulla. Se pitää juoksijan radallaan. Kengän ja radan 

välinen lepokitka aiheuttaa normaalikiihtyvyyden. Nopeuden ollessa suuri ja kitkan pieni 

se ei enää riitä vaan juoksija suistuu radaltaan esim. jäällä. Kappaleen hitauden 

aiheuttama keskipakoisvoima pyrkii suistumaan juoksijan radaltaan. 

Tangenttikiihtyvyys muuttaa juoksijan nopeuden suuruutta. 

4.3.2 Dynamiikka 

4.3.2.1 Liikemäärä ja impulssi 

Kappaleen hitaudella tarkoitetaan kappaleen kykyä vastustaa liiketilan muutosta. 

(Lavonen & al 1995) Juoksija kokee sen selvimmin lähtiessään liikkeelle ja 

pysähtyessään. Keho pyrkii jatkamaan liiketilaansa: pysymään levossa tai liikkeessä. 

Lyhyillä juoksumatkoilla, joissa nopeus on maksimaalinen, liikkeelle lähtöä pyritään 

nopeuttamaan lähtötelineiden avulla. Näissä juoksijalle luodaan mahdollisimman hyvät 

ponnistusolosuhteet, jotta liiketilan muutos tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. Juoksun 

päätyttyä pysähtyminen vaatii aina joitakin metrejä vapaata juoksurataa. 

Halliolosuhteissa, joissa tilaa on usein vähän, pikajuoksijat juoksevat päin pehmustettua 

seinää pysähtyäkseen. Kiihdytys, hidastus ja kääntyminen muuttavat liiketilaa vähemmän, 

mutta juoksija tuntee aina muutoksen elimistössään. Kappaleen hitausominaisuus tulee

24 

esille aitajuoksussa aitaa ylitettäessä. Liiketilan muuttaminen vaatii ponnisteluja, juoksu 

vaikeutuu. Viestijuoksussa kapulan vaihto pyritään suorittamaan vauhdissa, näin 

säästetään aika joka kuluisi liikkeelle lähtöön ja pysähtymiseen. Samasta syystä 

huippumaratoonarit pyrkivät nauttimaan juomansa pysähtymättä. 

Liikkeelle lähteminen, kääntyminen ja pysähtyminen on mahdollista vain siirtämällä yhtä 

suuri vastakkaissuuntainen liikemäärä jollekin muulle kappaleelle. Juoksijan tapauksessa 

toisena kappaleena on Maa, jonka nopeuden muutos on mitätön. Tuki- ja kitkavoimat 

antavat yhtä suuret liikemäärät sekä juoksijalle että alustalle. 

Aitajuoksijan ylittäessä aita epäonnistuneesti hän työntää aidan kumoon ja menettää osan 

liikemäärästään. Juoksijalle on edullisinta ylittää aidat siten, että painopiste kulkee 

mahdollisimman alhaalta. Estejuoksussa törmätessään esteeseen juoksija menettää osan 

liikemäärästään esteelle, mutta nyt este ei lähde liikkeelle, vaan pakottaa juoksijan 

muuttamaan liikkeensä suuntaa tai mahdollisesti pysähtymään kokonaan. 

Juoksu rakentuu toistuvista, vuorotellen vasemman ja oikean jalan aiheuttamista, 

impulsseista. (Torm 1991). Jalan iskua maahan voidaan pehmentää polvea notkistamalla 

ja pehmeällä alustalla. Tällöin muutetaan vuorovaikutusaikaa alustan kanssa. Juoksija 

tuntee sen pehmeämpänä juoksuna. Askeleeseen kuluu enemmän aikaa ja juoksu 

hidastuu. Usein jalkavaivoista kärsivät pyrkivät juoksemaan pehmeillä alustoilla 

säästääkseen jalkojaan. Pehmeällä alustalla juoksu on hitaampaa; askeleeseen kuluu 

enemmän aikaan. Talvella lumi toimii pehmentäjänä ja hidastajana. Juoksuradalla 

olosuhteet pyritään saamaan optimaalisiksi. Radan ja kenkien materiaalilla ja piikkareilla 

impulssi saatetaan mahdollisimman suureksi. Painovoima ja tukivoima antavat juoksijalle 

ja radalle yhtäsuuret, vastakkaissuuntaiset impulssit. 

4.3.2.2 Voima 

Juoksijaan, ja mihin tahansa kappaleeseen, vaikuttava painovoima on riippuvainen 

juoksijan massasta. Liikkeen ollessa vapaata putoamisliikettä, painovoima aiheuttaa 

kappaleen kiihtyvyyden alaspäin. Painovoima aiheutuu kappaleen vuorovaikutuksesta 

Maan kanssa ja näin ollen Maahan kohdistuu yhtä suuri, vastakkaissuuntainen voima. 

Maan suuresta massasta johtuen sen liiketilan muutosta ei havaita. Juoksija hyödyntää 

painoaan mm. lähtötelineestä liikkeelle lähtiessään. (Torm 1991) Telineessä juoksijan 

painopiste pyritään saamaan mahdollisimman korkealle, jotta juoksijan painon 

aiheuttamaa kiihtyvyyttä voidaan käyttää hyväksi liikkeelle lähdettäessä. Lantio nostetaan 

hartioita korkeammalle ja painopiste siirretään hieman eteenpäin. (Bauersfeld & Schröter 

1989) 

Tukivoima on kosketuspintaa vastaan kohtisuorassa. (Lavonen & al 1995) 

Lähtötelineessä tukipinnat antavat ponnistukselle pitävän tuen ja mahdollistavat 

ponnistuksen lähes suoraan eteenpäin. Pinnan tukivoiman ansiosta juoksija pysyy 

alustalla, gravitaatio ei niele häntä Maan uumeniin. Tasaisella alustalla tukivoima kumoaa 

painovoiman. Ylä- ja alamäissä painovoiman suuntainen osuus tukivoimasta riippuu mäen 

kaltevuudesta.

25 

Juoksijan liikkeen ollessa tasaisesti kiihtyvää juoksijaan kohdistuu tasainen vuorovaikutus 

Newtonin II lain mukaisesti. Kiihtyvyys on verrannollinen vaikuttavien voimien 

summaan. Juoksun hidastuessa vaikuttava voima on vastakkaissuuntainen nopeudelle, 

kiihtyessä samansuuntainen. Vaikuttavat voimat ovat tasapainossa kun juoksu on tasaista 

ja suoraviivaista. Jos juoksu ei ole suoraviivaista ja vakio nopeudella etenevää, juoksijaan 

vaikuttaa liikesuuntaa muuttava voima. Juoksijaan vaikuttavia voimia ovat kitka, 

ilmanvastus ja sisäiset voimat. 

Vaikuttavat voimat ovat joko etä- tai kosketusvoimia. Vaikuttavien voimien summa 

määrää liiketilan muuttumisen. 

Lepokitka estää juoksijan liukumisen radan pinnalla. Sitä pyritään suurentamaan 

lähtötelineiden avulla, suotuisalla alustan materiaalilla ja kengillä; piikkareilla, pohjan 

kuvioinnilla tai nastoilla tarpeen mukaan. Lepokitka jarruttaa liikettä ja pakottaa 

juoksijan liikkeelle. Se välittää energiaa jalan liikkeestä juoksijan enenemisliikkeeseen. 

Esimerkiksi jäällä lepokitka ei ole riittävän suuri pitämään jalkaa paikallaan ja tämä 

liukuu taaksepäin joka askeleella. Erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa sekä erilaisilla 

kengillä lepokitka on erilainen. Liukumisessa vaikuttava kitka on liukukitka. Se hidastaa 

liukumista. Liukukitka vaikuttaa juoksijaan liukkaalla alustalla mm. maasto- ja 

talviolosuhteissa. Sääolosuhteet; sade, lumi, jää muuttavat liukukitkaa. Lepo- ja 

liukukitka riippuvat tukivoimasta. Tukivoiman kautta tulee riippuvuus painosta ja painon 

kautta massasta. Lepokitka aiheutuu vuorovaikutuksista, jotka eivät kuluta mekaanista 

energiaa. Liukukitka aiheutuu mekaanista energiaa kuluttavista vuorovaikutuksista. 

Juoksijaan vaikuttava liikettä vastustava väliaine on ilma. Ilman ja juoksijan välillä on 

kosketusvuorovaikutus, edetessään juoksija työntää ilmaa pois tieltään. Ilmanvastus 

suurenee nopeuden kasvaessa. Se on suurempi pikajuoksussa kuin kestävyysjuoksussa. 

Myös väliaineen nopeus vaikuttaa ilmanvastuksen suuruuteen. Väliaineen vastukseen 

vaikuttavat juoksijan koko ja muoto, niihin pyritään vaikuttamaan asennolla ja vaatteilla. 

Tasavauhtinen juoksu voi joskus voimankäytöltään olla hyvinkin epätasaista tuulisissa 

olosuhteissa. 

Tuulen Tulos Hyöty Tulos Haitta 

nopeus myötä- (s) vasta- (s) 

(m/s) tuulessa tuulessa

26 

(s) 

(s) 

1 10,11 0,09 10,30 0,10 

2 10,04 0,16 10,40 0,20 

3 9,97 0,23 10,52 0,32 

4 9,91 0,29 10,65 0,44 

5 9,87 0,33 10,80 0,60 

10 9,73 0,47 11,76 1,56 

Taulukko 4: Keskikokoisen, tuulettomissa olosuhteissa 100 m ajassa 10,20 juoksevan 

pikajuoksijan tulosten muutokset erilaisissa tuuliolosuhteissa (Torm 1991). 

Jousi varastoi itseensä harmonisen voiman tekemää työtä puristuessaan kokoon. 

Vapautuessaan puristuksesta jousi vapauttaa varastoimansa energian. Elastiset 

ratamateriaalit toimivat harmonisen värähtelijän tavoin, ne vapauttavat pienen määrän 

harmonisen voiman tekemää työtä juoksijan askeltaessa. Uudet “hyppykengät” 

käyttäytyvät kuten niissä olisi jousi pohjassa, ne vapauttavat sitomansa harmonisen 

voiman tekemän työn. Juoksija koukistaa jalkaansa maahan astuessaan ja vapauttaa 

sitomansa energian suoristamalla jalkansa ponnistaessaan kontaktivaiheen 

loppuvaiheessa. Jalkaholvi toimii juostessa kuin jousi. (Oikarinen & al 1998) Se painuu 

alas ja pomppaa takaisin jokaisella askeleella. Tällä tavoin se toimii energiavarastona, 

josta jalka saa liike-energiaa. Juoksutossun pohja on myös joustava, mutta ei läheskään 

yhtä tehokas kuin jalkaholvi. Juokseva ihminen toimii kuin eteenpäin pomppiva 

kumipallo. 

Systeemin etenemisliikkeen määrittelee Newtonin II lain yleistys, jonka mukaan 

kappaleen massakeskipiste liikkuu, kuten massapiste, jonka massa on systeemin 

kokonaismassa ja johon vaikuttaa systeemiin vaikuttavien ulkoisten voimien summa. 

Juoksijan omat, systeemin sisäiset voimat, kuten käsien heilutus ym. eivät muuta 

juoksijan liiketilaa, mutta ulkoiset, kuten painovoima ja työntö muuttavat. Juoksijan 

painopisteen paikka on oleellinen juostaessa. Juoksu on usein sopivasti etukenoista, 

jolloin painopisteeseen vaikuttava paino vie juoksijaa eteenpäin. Aitajuoksija ylittää aidan 

loivalla ylitysaskeleella ja juoksee korkeassa juoksuasennossa, tällöin painopisteen liike 

on mahdollisimman tasaista (Torm 1991). Ylitysaskel on muunnettu juoksuaskel, jossa 

askelpituus on suurempi, ponnistus voimakkaampi, jalkojen ja käsien liikkeet laajemmat 

sekä etunoja syvempi. 

Juoksijaan vaikuttava tukivoima ja gravitaatiovoima ovat tasapainossa, mutta aiheuttavat 

väännön, jos juoksijan keho on vähän poikkeutettuna tasapainosta. Tällöin juoksija pysyy 

vielä pystyssä, mutta tuntee väännön. Juostessa jalkojen ja käsien liikkeet tasapainottavat 

toisiaan. 

Ihmiskehossa luut toimivat vipuina, joita lihasten jännitysvoimat liikuttavat. (Hassi & al 

1996) Suuret lihasmassat ovat sijoittuneet lähelle vartaloa, jolloin raajojen 

hitausmomentti on pieni ja raajan voi nostaa suhteellisen pienen lihasvoiman avulla ja 

nopeasti. Ihmisen vipujen tarkoitus ei niinkään ole voiman kasvattaminen, kuten 

koneissa, vaan nopeuden lisääminen. Lihasten supistumisnopeus ei ole kovin suuri, eikä

27 

se riitä nopeisiin liikkeisiin, jollei liikenopeutta kasvateta vipujen avulla esim. kädet ja 

jalat. 

4.4 Värähtelyt ja aaltoliikkeet 

Juoksijan askelilla on tietty taajuus, askeltiheys, joka riippuu juoksijasta ja hänen 

nopeudestaan. Se ilmaisee kuinka monta askelta otetaan tietyssä ajassa. Haluttaessa lisätä 

nopeutta lisätään usein askeltiheyttä. Sydämen sykkeellä on tietty taajuus. Se vaihtelee 

rasitustasosta riippuen. Normaali ihmisen leposyke on 60-80 pulssia/minuutti, kovan 

harjoituksen jälkeen hyväkuntoisen pulssi saattaa nousta jopa arvoon 200 

pulssia/minuutti. Sydämen taajuus, sen kohoaminen ja palautuminen riippuvat ihmisen 

iästä, fysiikasta ja kunnosta. (Holopainen & Saastamoinen 1983) 

Resonanssi on huomioitava suuren joukon juostessa sillan yli. Jos kaikki juoksevat 

samalla taajuudella voi silta joutua resonanssiin juoksun kanssa ja hajota. Useimmiten 

juoksijat juoksevat omaan tahtiin, eikä näin käy. 

Jalka, lyödessään maahan, synnyttää värähtelyä maassa, josta aiheutuu ääniaaltoja 

ilmassa. Samoin käden liike ja hankaus, sekä hengitys aiheuttavat ääntä. Juoksija käyttää 

ääntä hyväkseen mm. lähtölaukauksessa, väliaikailmoitukseen ja kuullakseen kilpailijansa. 

Ratajuoksuissa jokaisen kilpailijan takana on kaiutin, jotta jokainen kuulisi 

lähtölaukauksen samanaikaisesti. Lähtölaukauksen tapahduttua se saapuu katsomossa 

istuvalle aina ”jo startin tapahduttua”. Hänen mielestään juoksijat lähtevät matkaan ennen 

lähtölaukausta. 

Uudet kengät toimivat harmonisen värähtelijän tavoin. Kenkä toimii kuten jousi, joka 

varastoi harmonisen voiman tekemää työtä puristuessaan, siis jalan ponnistaessa maasta, 

ja pyrkii palautumaan tasapainoon. Tällöin vapautuu potentiaalienergiaa liike-energiaksi, 

josta osa jää juoksijan käyttöön, osa värähtelyyn. 

Monet optiikan sovellutuksista ovat hyödyllisiä apuneuvoja juoksijan harjoitellessa. 

Niiden avulla seurataan ja analysoidaan suoritusta. Tällaisia ovat mm. silmä, silmälasit, 

kamera, videokamera. Ne perustuvat valon suoraviivaiseen kulkuun, heijastumiseen ja 

taittumiseen. 

4.5 Sähkö 

Ihmiset ovat juosseet jo kauan ennen sähkön keksimistä. Luonnossa ilmenevä sähkö on 

kuitenkin vaikuttanut häneen kaiken aikaa esim. hankaussähkö, salamat. Ihmisen kehon 

toiminnasta löytyy paljon sähköisiä ilmiöitä. (Hassi & al 1998) Sähköiset voimat 

aikaansaavat jänteidemme ja lihaksiemme lujuuden. Hermoston viestit ovat sähköisiä 

signaaleja, ajattelu on sähkömagneettinen ilmiö, sydän toimii sähköpulssein. Ihminen

28 

johtaa sähköä melko hyvin; sähköiskussa elimistön läpi kulkee virta, joka sotkee 

hermoston sähköiset signaalit ja voi aiheuttaa kemiallisia muutoksia. Sähkön tutkiminen 

ja kehitys puolestaan ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia juoksusuorituksiin. 

Juoksijalle tärkeitä magnetismin, induktion, vaihtovirtapiirien ym. sovellutuksia ovat mm. 

kompassi, kaiuttimet, mikrofoni, tietotekniikka, sähkögeneraattorit (energia), tv, radio, 

valot. Tärkeitä apuneuvoja kilpailutilanteessa ovat mm. sähköinen lähettäminen, 

sähköinen ajanotto sekä maalikamera. 

4.6 Liikkeen suhteellisuus 

Juoksijan liikettä tarkasteltaessa riittää klassisen mekaniikan mukainen tarkastelu, koska 

nopeudet ovat pieniä. 

Juoksijan juostessa juoksumatolla, hän pysyy paikallaan ja matto liikkuu. Maastossa 

puolestaan juoksija liikkuu ja maasto pysyy paikallaan. Juoksijan koordinaatistosta 

katsottuna etäisyys lähdön ja maalin välillä on 0 m, kun taas katsojan näkökulmasta 

etäisyys on tietty matka. Juoksuun kulunut aika on kummankin suhteen sama. Klassisessa 

fysiikassa aika oletetaan absoluuttiseksi suureeksi, joka ei riipu havaitsijasta. Juoksijan 

ohittaessa hitaampi juoksija, ohitettava liikkuu ohittajan suhteen taaksepäin. 

4.7 Mittaukset ja säännöt 

4.7.1 Ajanotto 

Ajanotto voi olla joko käsiajanotto tai täysin automaattinen sähköinen ajanotto. 

Edellisessä käytetään sekuntikelloa tai käsikäyttöistä digitaalista ajanottolaitetta. 

Loppuaika sekä väliajat otetaan kolmella kellolla. Pyöristys on ratajuoksussa 1/10 sekunti 

ja muissa juoksuissa seuraavaan kokosekuntiin. Aika tulee ottaa lähetyslaitteen 

välähdyksestä siihen hetkeen asti, jolloin kilpailijan vartalon minkä tahansa osa saavuttaa 

maaliviivan lähtöä lähempänä olevan reunan kohdalla olevan pystysuoran tason. 

(Yleisurheilun kansainväliset säännöt 1996/1998) 

Jos kolmesta kellosta kaksi näyttää samaa aikaa ja kolmas eri aikaa, noiden kahden 

kellon näyttämä aika on virallinen tulos. Jos kaikki kolme kelloa näyttävät eri aikoja, 

keskimmäinen aika on virallinen tulos. Jos aika on saatu vain kahdella kellolla ja ne 

näyttävät eri aikoja, pitempi näistä ajoista on virallinen tulos. Täysin automaattista 

ajanottolaitteistoa on käytettävä aina kun mahdollista. Sen käyttö on pakollista 

Olympiakisoissa, Maailman mestaruuskilpailuissa sekä Maailman Cupeissa. Tällöin aika 

otetaan 1/100 sekunnin tarkkuudella.

29 

Väliaikojen ilmoittaminen juoksijalle ei ole sallittua ilman juoksun johtajan ennalta 

antamaa lupaa, lukuun ottamatta virallisia kuulutuksia sekä näyttötaulua. 

4.7.2 Tuulen mittaus 

Juoksumatkoilla 200 m:iin asti tehdyt ennätykset eivät ole voimassa jos tuulen nopeus on 

juoksun suunnassa mitattuna myötäinen ja keskimääräiseltä nopeudeltaan yli 2 m/s. 

Myötätuuli auttaa juoksijaa parantamaan suoritustaan. Juoksulajeissa tuulimittari tulee 

asettaa suoran varrelle radan ensimmäiselle puolelle 50 m maaliviivasta 1.22 m 

korkeudelle, enintään 2 metrin päähän juoksuradasta. Mittarin tulos luetaan yksiköissä 

m/s ja pyöristetään lähimpään korkeampaan 1/10 m/s positiiviseen suuntaan laskien. 

4.7.3 Juoksurata 

Normaalin juoksuradan pituus on 400 m. Sen tulee muodostua kahdesta suorasta ja 

kahdesta kaarteesta. Radan pituuden mittaus tulee suorittaa pitkin linjaa, joka kulkee 30 

cm reunalistan ulkopuolella, ja jollei listaa ole, tällöin pitkin linjaa, joka kulkee 20 cm 

radan sisäreunaa osoittavan viivan ulkopuolella. Tulee tehdä kaksi toisistaan 

riippumatonta mittausta, joiden tulokset eivät saa poiketa toisistaan enempää kuin 0,0003 

x L + 0,01 m, jossa L on radan pituus metreinä. 

Yhden radan leveys on vähintään 1,22 m ja enintään 1,25 m. Se on merkitty 50 mm 

leveillä viivoilla. Kaikkien ratojen tulee olla yhtä leveitä. Juoksusuunta radalla on 

vastapäivään, juoksijan vasen käsi on sisäkentän puolella. Sisin rata saa numeron 1. 

Matka lähdöstä maaliin on mitattava siten, että jokainen juoksija, viestissä jokainen 

joukkue, juoksee saman matkan. Tämä tasataan lähtöviivojen porrastuksella, kaarevalla 

lähtöviivalla sekä kaarella joka osoittaa missä juoksija saa poistua omalta radaltaan. 

Tämä koskee yli 400 m pitkiä juoksumatkoja. 

4.7.4 Aitajuoksu 

Aitajuoksun vakiomatkat miehille ovat 110 m ja 400 m, naisille 100 m ja 400 m. Kullakin 

radalla on oltava kymmenen aitaa asetettuna seuraavan taulukon mukaisesti: 

miehet 

naiset 

Juostava matka 110 m 400 m 100 m 400 m 

Aidan korkeus 1,067 m 0,914 m 0,840 m 0,762 m

30 

Välimatkat: 

Lähdöstä 1. aidalle 13,72 m 45 m 13,00 m 45 m 

Aitojen välillä 9,14 m 35 m 8,50 m 35 m 

Viimeiseltä aidalta 

maaliin 8,86 m 9,72 m 11,50 m 13,00 m 

Taulukko 5. Aitojen asettelu aitajuoksussa. 

Aidan leveys tulee olla vähintään 1,18 m ja enintään 1,20 m, jalustan suurin pituus saa 

olla 0,70 m ja aidan kokonaispainon tulee olla vähintään 10 kg. Yläriman korkeuden 

tulee olla 70 mm ja sen paksuuden välillä 10 - 25 mm. 

Aitojen asettelusta aiheutuu se, että 110 m aitajuoksun keskinopeus on hitaampi kuin 400 

m aitajuoksun, kuten taulukosta 2 huomataan. Kummallakin matkalla aitojen lukumäärä 

on sama, näin ollen lyhyemmällä matkalla aitoja on tiheämmin kuin pidemmällä matkalla. 

Tällöin juoksija ei saavuta yhtä suurta nopeutta aitojan välejä juostessaan kuin 

pidemmällä matkalla. Lyhyemmän matkan aidat ovat myös korkeampia. 

4.7.5 Estejuoksu 

Estejuoksun vakiomatkat ovat 2000 m ja 3000 m. 3000 m estejuoksuun kuuluu 28 

kuivaesteen ja 7 vesiesteen ylitys. 2000 m estejuoksuun kuuluu 18 kuivaesteen ja 5 

vesiesteen ylitys. Esteen tulee olla 0,914 m korkea ja vähintään 3,96 m leveä. Naisten 

estejuoksussa esteen tulee olla 0,762 m korkea ja vähintään 3,96 leveä. Esteen yläparrun 

poikkileikkauksen tulee olla neliö, jonka sivu on 12,7 cm. Esteen painon tulee olla välillä 

80-100 kg. Kummassakin päässä tulee olla 1,2-1,4 m leveä jalusta. Vesihaudan, itse este 

mukaan luettuna, tulee olla 3,66 m pitkä miehillä ja 3,06 m pitkä naisilla sekä molemmilla 

3,66 m leveä. Veden pinnan on oltava radan pinnan tasalla, ja haudan on oltava esteen 

puoleisessa päässä n. 0,3 m:n matkalta 0,7 m syvä. Esteen tulee olla lujasti kiinnitettynä 

vesihaudan etureunaan, ja sen tulee olla yhtä korkea kuin kilpailun muut esteet. 

Kilpailijan tulee hypätä veden yli tai mennä veden kautta. Kilpailijan juoksu hylätään, jos 

hän astuu vesihaudan jommallekummalle sivulle tai jos hän vie jalkateränsä tai muun osan 

alaraajastaan ylityshetkellä esteen yläreunan kautta kulkevan vaakatason alapuolelta. 

4.7.6 Maantiejuoksu 

Maantiejuoksun vakiomatkat ovat miehille ja naisille 15 km, 20 km, puolimaraton, 25 

km, 30 km, maraton, 100 km. Lisäksi järjestetään maantieviestejä.

31 

4.7.7 Viestijuoksu 

Viestikapulan vaihdon tulee tapahtua kapulan ollessa vaihtoalueella, juoksijan kehon 

sijainti ei vaikuta asiaan. Vaihtoon tuleva juoksija voi aloittaa juoksun 10 m ennen 

vaihtoaluetta. Vaihtoalueen pituus on 20 m. 

Viestikapulan tulee olla sileä, ontto putki, jonka poikkileikkaus on pyöreä ja joka on 

tehty yhtenäisenä kappaleena puusta, metallista tai mistä tahansa muusta jäykästä 

materiaalista. Kapulan pituus on enintään 300 mm ja vähintään 280 mm. Ympärysmitan 

tulee olla 120-130 mm ja painon vähintään 50 g. 

4.7.8 Sisähallirata 

Kiertävän radan nimellispituuden tulisi olla 200 m. Sen tulee koostua kahdesta 

vaakatasossa kulkevasta suorasta ja kahdesta kaarteesta, jotka voivat olla kallistetut. 

Kallistuksen suositeltu maksimi kallistuskulma on 18°. Ratoja tulee olla vähintään 4 ja 

enintään 6. Niiden tulee olla yhtä leveitä keskenään, vähintään 0,90 m ja enintään 1,10 m 

sisältäen oikeanpuoleisen rataviivan leveyden. Juoksusuunta on vastapäivään. 

Aitajuoksukilpailut käydään 50 m ja 60 m matkoilla ja ne suoritetaan sisähallin suoralla 

radalla. 

miehet 

naiset 

Juostava matka 50 m 60 m 50 m 60 m 

Aidan korkeus 1,067 m 1,067 m 0,840 m 0,840 m 

Aitojen lukumäärä 4 5 4 5 

Välimatkat: 

Lähdöstä 1. aidalle 13,72 m 13,72 m 13,00 m 13,00 m 

Aitojen välillä 9,14 m 9,14 m 8,50 m 8,50 m 

Viimeiseltä aidalta maaliin 8,86 m 9,72 m 11,50 m 13,00 m 

Taulukko 6. Aitojen asettelu ja korkeudet sisäradalla. 

5 KIRJASARJOJEN ANALYSOINTI 

Tässä luvussa tarkastellaan kuinka juoksu-urheilu esiintyy peruskoulun oppikirjoissa. 

Tutkittiin kuusi peruskoulun käytetyintä kirjasarjaa (Valtchanova 2000). Kohteeksi

32 

valittiin seitsemännen ja yhdeksännen luokan kirjat, koska nämä sisältävät peruskoulussa 

opetettavan fysiikka osan. Kirjasarjoissa opetettavat asiat ovat 

7 luokalla: 

Mekaniikka: mittaamisen periaate, suureet ja mittaustarkkuus, kitka, painopiste, vipu, 

kalteva taso, massa, voima, tiheys. 

Aalto- ja äänioppi: värähdysliike, aaltoliike, ääni, melu. 

Lämpöoppi: lämpö, lämpötila, - lähteet. 

Sähkö: jännite ja sähkövirta, turvallisuus, elektroni, johde/ eriste, magnetismi. 

9 luokalla: 

Mekaniikka: voima ja liike. 

Työ, teho, energia, tiheys, paine, ilmakehä ja ilmanpaine. 

Lämpöoppi: lämpötila, lämpölaajeneminen, lämpömäärä, olomuodon muutokset, lämmön 

siirtyminen, lämpöenergian lähteitä. 

Valo-oppi: valo, varjo, heijastuminen, taittuminen, linssit, värit. 

Sähköoppi: sähkövaraus ja jännite, virtapiiri, resistanssi, sähkövirran työ ja teho, 

magneettikenttä, sähköenergian käyttö. 

Elektroniikka: puolijohde, transistori. 

Säteily- ja ydinfysiikka: atomiydin, radioaktiivisuus. 

Maailmankaikkeus: Aurinkokunta, tähdet. 

Kaikki kirjasarjat sisältävät esimerkkejä eri urheilulajeista. Juoksu-urheiluun pohjautuvien 

esimerkkien käyttö vaihtelee kirjasarjoittain. Mikään kirjasarjoista ei rajoita juoksuurheilun 

käyttöä opetuksessa, mutta toisissa sitä tuetaan ja toisissa se jää opettajan 

varaan. Harjoitustehtäviä esiintyy kaikissa kirjoissa löytyviin yhteyksiin perustuen. 

5.1 Aine ja energia, fysiikan tietokirja 

Aine ja energia -sarjasta löytyy runsaasti yhteyksiä juoksu-urheiluun. 

Mittaamisen yhteydessä lähtökohdaksi otetaan, että tutkittavaa kappale voi olla myös 

ihminen. Vertaillaan erilaisten liikkuvien esineiden nopeuksia mm. 100 m juoksijan 

nopeutta, joka on 11 m/s tai 40 km/h. Kiihtyvyyttä havainnollistetaan kuvalla 

lähtötelineeseen asettuneesta juoksijasta. Väliaineen vastuksen yhteydessä nesteen 

vaikutusta selitetään vertaamalla juoksua vedessä ja ilmassa. 

Värähdysliikkeen yhteydessä tuodaan esimerkkinä ihmisessä tapahtuva värähdysliike, 

sydämen syke. Energian käsittelyn yhteydessä huomioidaan ihmisen jokapäiväinen 

energianhankinta sekä ravinnon ja kuntoilun yhteys. Luetellaan energiankulutuksen 

suuruuksia eri toiminnoille mm. juoksulle nopeudella 15 km/h energiankulutus on noin 

2100 kJ/ 30 min sekä hölkän nopeudella 10 km/h energiankulutus on noin 1400 kJ/ 30 

min. 

Ihmisen lihasten hyötysuhde on 25 %, juoksussa lihasten kemiallisesta energiasta vain 25 

% muuttuu kineettiseksi energiaksi, loput muuttuu lämmöksi. 70 kg massainen henkilö

33 

kuluttaa energiaa nukkuessaan 80 W, juostessaan 800 W, ja portaita noustessaan 1300 

W teholla. 

5.2 Impulssi 

Kirjassa Impulssi 1 on yksi yhteys juoksu-urheiluun. Mittauksen yhteydessä otetaan 

esimerkkinä 100 m juoksu, siitä mitataan matka ja aika tietyllä tarkkuudella. 

Kirjassa Impulssi 3 lasketaan keskinopeus, kun 200 m juoksu juostaan ajassa 40 s. 

Tutkitaan myös pikajuoksijan kiihtyvyyttä, kun hän kiihdyttää 2 s ajan ja saavuttaa 

nopeuden 10 m/s, kiihtyvyydeksi saadaan 5 m/s 2 . Lämmön yhteyttä urheilusuoritukseen 

selvitetään. Mitä nopeammin liikut sitä kuumemmalta tuntuu, tällöin enemmän 

lämpöenergiaa siirtyy ympäristöön. 

5.3 Ydin 

Kirjasta Ydin 7 ei löytynyt mitään yhteyksiä juoksu-urheiluun. 

Kirjassa Ydin 9 on yksi yhteys juoksu-urheiluun. Pikajuoksijan nopeudeksi todetaan 10 

m/s. 

5.4 Koulun fysiikka ja kemia 

Kirjassa Koulun fysiikka ja kemia 7 mittaustarkkuuden esimerkkinä esitetään 100 m 

juoksuajan mittaustarkkuus 0,01 s. 

Kirjassa Koulun fysiikka 9 tutkitaan keskinopeutta ja lasketaan esimerkkinä koulun 100 

m juoksukilpailussa voittajan keskinopeus. Taulukoidaan myös erilaisia tehon kulutuksia 

ja todetaan hölkkääjän kuluttaman kokonaistehon olevan 250 W. 

5.5 LUMO, fysiikan ja kemian käsikirja 

LUMO-kirjasta yhteyksiä juoksu-urheiluun löytyy kohtalaisesti. Esimerkkinä 

fysikaalisesta mittauksesta on 100 m juoksun tulos. Tutkitaan erilaisia liikkeitä mm. 

ihmisen juoksua. Urheilukilpailuissa mittaustarkkuus juoksuajalle on 0,01 s, jota

34 

selvennetään taulukolla 1500 m juoksun tuloksista. Juoksijan nopeutta verrataan (s,t)- 

koordinaatistossa auton nopeuteen. Luetteloidaan erilaisia nopeuksia mm. 

maratonjuoksun nopeus on 20 km/h ja pikajuoksun nopeus 35 km/h. Kiihtyvyydestä 

otetaan esimerkiksi pikajuoksijan liike. Se on alussa kiihtyvää, sitten tasaista ja lopussa 

hidastuvaa, sen kiihtyvyydellä on suunta ja suuruus. 

Käsiteltäessä energiankulutusta otetaan esimerkkinä 70 kg massaisen henkilön 

energiankulutus hänen juostessaan 1 tunnin ajan nopeudella 12 km/h, kulutus on tällöin 

3600 kJ sekä hänen hölkätessään 1 tunnin ajan nopeudella 9 km/h, jolloin 

energiankulutus on 2300 kJ. 

5.6 Pisara 

Pisara-sarjan seitsemännen luokan kirjassa ei ole yhteyksiä juoksu-urheiluun. 

Yhdeksännen luokan kirjassa verrataan pikajuoksijan nopeutta pyöräilijän nopeuteen. 

Todetaan juoksunopeuden riippuvan matkan pituudesta, jolloin 400 metrin juoksun 

nopeus on suurempi kuin 1500 metrin juoksun nopeus. Esimerkkitehtävänä on oman 

nopeuden määrittäminen erilaisissa toimissa. 

5.7 Juoksu-urheilun käyttö opetuksessa kirjasarjojen pohjalta 

Juoksu-urheilun käyttö vaihtelee kirjasarjakohtaisesti. Aine ja energia -sarja on 

monipuolisin kirjasarjoista, esimerkkejä ja viittauksia juoksu-urheiluun löytyy runsaasti. 

LUMO-kirjasta yhteyksiä löytyy kohtalaisesti. Ydin, Impulssi, Koulun fysiikka ja kemia 

sekä Pisara -sarjat käyttävät viittauksia juoksu-urheiluun hyvin niukasti. Juoksu on yksi 

ihmisen luonnollisista liikuntamuodoista, siksi onkin yllättävää ettei sen yhteyttä 

fysiikkaan tuoda enempää esille peruskoulun fysiikan oppikirjoissa. 

Mikään sarja ei sulje pois juoksu-urheilun käyttöä opetuksessa. Ainoastaan Aine ja 

energia -sarja tukee sitä selvästi, muut sarjat jättävät sen enemmän opettajan varaan. 

6 OPPILAIDEN JA OPETTAJIEN AJATUKSIA INTEGRAATIOSTA 

Tässä luvussa tutkitaan oppilaiden ja opettajien ajatuksia integraatiosta. Selvitetään 

kuinka peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset yhdistävät koulussa oppimiaan tietoja

35 

käytäntöön. Tutkitaan myös liikunnan opettajien suhtautumista fysiikan ja liikunnan 

integraatioon opetuksessa. 

6.1 Oppilaiden ajatuksia 

6.1.1 Tutkimus Lauttasaaren Yhteiskoulussa 

Tutkimus toteutettiin Lauttasaaren Yhteiskoulussa. Kolme eri yhdeksännen luokan 

ryhmää, yhteensä 40 oppilasta, vastasivat kyselylomakkeeseen. (Liite 3) Oppilailta 

kysyttiin olivatko he ajatelleet yleisurheilulajeihin liittyvää fysiikkaa omatoimisesti 

aikaisemmin ja missä yleisurheilulajeissa he näkevät fysiikkaa. Kysyttiin mitä yhteisiä 

mittausmenetelmiä he tunnistavat sekä fysiikassa että yleisurheilussa sekä kuinka paljon 

fysiikka ja mitä fysiikkaa eri yleisurheilulajit heidän mielestään sisältävät. Lajit jaettiin 

juoksulajeihin, hyppylajeihin sekä heittolajeihin. 

Vastaajista 65% ei ollut aiemmin ajatellut yleisurheiluun liittyvän fysiikkaa. Loput 35% 

vastaajista olivat ajatelleet asiaa. Näistä puolet mainitsevat minkä lajin yhteydessä olivat 

asiaa pohtineet, mutta eivät yhdistä lajiin ilmiötä. Toinen puoli mainitsee tässä yhteydessä 

ilmiön ja yhdistää sen tiettyyn lajiin. Juoksu-urheiluun ei oltu yhdistetty ilmiöitä. 

Liikerata & heitot 7,5% 

Painovoima & pituushyppy 5,0% 

Painovoima & keihäänheitto 2,5% 

Energia, kiihtyvyys & kuulantyöntö 2,5% 

Taulukko 7. Lajit ja ilmiöt, jotka oppilaat olivat omatoimisesti ennen tutkimusta 

yhdistäneet keskenään. Prosenttiosuus kaikista vastaajista. 

Yleisurheilulajit eriteltiin juoksulajeihin, hyppylajeihin ja heittolajeihin. Kysyttiin 

sisältääkö kukin näistä fysiikkaa paljon, vähän vai ei yhtään. 

Vastauksiksi saatiin: 

paljon vähän ei lainkaan

36 

juoksulajit 45% 42,5% 12,5% 

hyppylajit 50% 47,5% 2,5% 

heittolajit 67,5% 30% 2,5% 

Taulukko 8. Kuinka paljon eri lajit sisältävät fysiikkaa oppilaiden mielestä, prosenttiosuus 

kaikista vastaajista. 

70 

60 

50 

40 

30 

Sarja1 

Sarja2 

Sarja3 

20 

10 

0 

juoksulajit hyppylajit heittolajit 

Pylväsdiagrammi 1. Eri yleisurheilulajien sisältämän fysiikan määrä, prosenttiosuus 

kaikista vastanneista oppilaista. Sarja 1 = paljon, sarja 2 = vähän, sarja 3 = ei lainkaan. 

40 % vastaajista ei yhdistänyt yhtään ilmiötä ja lajia. 

Yhdistetyt fysiikan ilmiöt, suureet ja ominaisuudet (oppilaiden käyttäminä termeinä) sekä 

yleisurheilulajit olivat:

37 

juoksu hypyt heitot 

energia 2,5% 2,5% - 

ilmanvastus 12,5% 12,5% 17,5% 

kiihtyvyys 7,5% 2,5% 7,5% 

kitka 7,5% 5,0% 5,0% 

massan hitaus - - 5,0% 

nopeus 15,0% - 2,5% 

painovoima 7,5% 35,0% 22,5% 

voima 2,5% 12,5% 10,0% 

Taulukko 9: Yhdistetyt fysiikan käsitteet sekä yleisurheilulajit, prosenttimäärä kaikista 

vastaajista.

38 

voima 

painovoima 

nopeus 

massan hitaus 

kitka 

Sarja3 

Sarja2 

Sarja1 

kiihtyvyys 

ilmanvastus 

energia 

0 5 10 15 20 25 30 35 

Pylväsdiagrammi 2: Yhdistetyt fysiikan käsitteet sekä yleisurheilulajit prosentteina 

kaikista vastaajista. Lajien järjestys ylhäältä alaspäin: sarja 3 = heittolajit, sarja 2 = 

hyppylajit, sarja 1 = juoksulajit. 

Mainitsemiensa asioiden lisäksi oppilaat olivat opiskelleet käsitteitä painopiste, tasapaino 

ja teho. 

Yhteisiä mittausmenetelmiä oppilaat löysivät seuraavasti: 

Ei samaa 25% 

Pituus 60% 

Aika 35% 

Nopeus 25% 

Massa 15% 

Taulukko 10: Oppilaiden tunnistamat fysiikalle ja yleisurheilulle yhteiset 

mittausmenetelmät.

39 

6.1.2 Tulosten tarkastelu 

Itse kyselylomake oli laajempi kuin olisi ollut tarpeellista. Tuloksissa on keskitytty 

vastaamaan vain edellä määriteltyihin tutkimusongelmiin. Näin ollen kyselyn 

taustatietokysymykset sekä kysymys 2 on jätetty huomioimatta tuloksia käsiteltäessä. 

Taustakysymykset todettiin tämän tutkimuksen kannalta merkityksettömiksi ja 

kysymyksen 2 vastausten huomattiin sisältyvän osan II vastauksiin. 

Oppilaat vastasivat kyselyyn asiallisesti. On tietenkin mahdollista, että vastaukset eivät 

ole todenmukaisia oppilaiden ajatuksia, mutta tulosten hajonnasta päätellen sillä ei ole 

merkittävää vaikutusta tässä tapauksessa. 

Reilu kolmasosa oppilaista myöntää miettineensä yleisurheilun sisältämää fysiikkaa 

joskus. Kun asiaa tarkasteltiin lähemmin, vain 2,5% oppilaista ei näe mitään yhteistä 

näiden välillä. Oppilaat yhdistävät lähes kaikki mekaniikan ilmiöt, suureet ja 

ominaisuudet joita he ovat opiskelleet, yleisurheiluun. Puuttumaan jäivät painopiste ja 

teho. Mitään ilmiötä, suuretta tai ominaisuutta jota oppimäärässä ei ole ollut, ei tule 

esille. 

Kaikissa kyselyn osissa yleisurheilulajeista nousee selvästi esille heittolajit. 

Ennakkoajatusten yhteydessä sen yhteys fysiikkaan tunnistettiin vahvimmin. Eri lajien 

sisältämää fysiikan määrää tiedusteltaessa heittolajit koettiin eniten fysiikkaa sisältäviksi. 

Tarkennusosassa eniten yhdistettynä parina nousee esille heittolajit ja painovoima. 

Muiden lajien osalta hajonta on selvästi tasaisempaa. Oppilaat kokevat fysiikan 

sisältyvän jossakin määrin kaikkiin yleisurheilulajeihin, vaikkeivät välttämättä yhdistä 

tarkemmin missä muodossa. Pienenä poikkeuksena juoksulajit, muihin lajeihin verrattuna 

suurempi määrä oppilaita kokee ettei se sisällä fysiikkaa lainkaan. Oppilailla on selvästi 

hyvin mielessä heittolajeihin liittyvä fysiikka. Todennäköisesti heittolajeja on käyty 

perinpohjaisesti läpi fysiikan tunneilla lähiaikoina. 

Johtopäätöksenä todettakoon, ettei ole itsestään selvää, että koulussa opittu tieto 

yhdistetään käytäntöön. Jos oppilaan huomio ohjataan tähän suuntaan, ilmiöitä 

yhdistellään, mutta tietojen integrointi ei tapahdu spontaanisti suurimmalla osalla 

yhdeksäsluokkalaisista. Tämä johtopäätös koskee tämän tutkimuksen kohderyhmää. 

Koulun opetustavoilla ja yleisellä suuntautumisella (urheilu- tai fysiikkapainotteisuus) on 

vaikutuksensa asiaan. 

Jos kysely olisi tehty lukiolaisille, vastaukset olisivat todennäköisesti eronneet siltä osin, 

että integrointia olisi pohdittu enemmän omatoimisesti etukäteen ja mainittuja fysiikan 

ilmiöitä olisi ollut enemmän. Lukiolaisilla opiskelu on pidemmällä, tietoa on ehditty 

sisäistää kauemmin ja iän myötä ajatustavat muuttuvat. Lukiossa lähes kaikki fysiikan 

kurssit ovat valinnaisia, joten vastaajat olisivat asiasta kiinnostuneempia.

40 

6.2 Liikunnan opettajien haastattelut 

Helsingin yliopiston didaktisen fysiikan kurssin harjoitustöihin kuuluu jonkun eimatemaattis-luonnontieteellisen 

aineen opettajan haastattelu. Tehdyistä raporteista löytyi 

kolme liikunnan opettajan haastattelua. Heiltä kysyttiin heidän ajatuksiaan fysiikan ja 

liikunnan merkityksestä toisilleen. 

Kaksi opettajista olivat poikien liikunnan opettajia. Toinen heistä on nuori opettaja, 

toisen opettajana toimimisaika ei tule raportista esille. Kummatkin opettajat olivat 

soveltaneet fysiikkaa jossakin määrin opetukseensa pyrkiessään onnistuneisiin 

suorituksiin, ennen kaikkea mekaniikan osalta. 

Opettajat kokevat fysiikan olevan hyödyksi liikunnan opiskelulle. Fysiikan avulla voidaan 

selittää eri liikuntalajien suorituksia. 

Opettajat toteavat, että koululiikunta tarjoaa fysiikan opetukselle käytännön 

sovellutuskohteita, jotka havainnollistavat käsiteltäviä teorioita. Se myös motivoi 

oppilaita fysiikan opiskeluun. 

Kummatkin opettajat suhtautuvat liikunnan- ja fysiikanopetuksen yhteistyöhön 

myönteisesti ja kokeilisivat sitä mielenkiinnolla, varsinkin mekaniikan osalta. He toteavat 

fysiikan ja liikunnan yhteistyön puuttumisen vaikeuttavan teorian ja käytännön 

kohtaamista. Parhaaksi yhteistyömuodoksi koettiin yhteisprojektit sekä käsiteltävien 

asioiden opettaminen samanaikaisesti. Yhteistyön todettiin olevan kiinnostavaa ja 

antoisaa kummallekin osapuolelle. Sen onnistumisessa pidettiin tärkeänä ennen kaikkea 

opettajien ja oppilaiden asenteita. 

Haastattelut ovat huolella tehtyjä ja opettajien vastaukset tukevat hyvin toisiaan. 

Kummastakin raportista löytyivät samat kysymykset joihin opettajat ovat vastanneet 

hyvin samankaltaisesti. Niistä tulee selkeästi esille se, että opettajat kokevat fysiikan 

olevan liikunnassa mukana kaiken aikaa. Nämä opettajat antavat hyvän lähtökohdat 

fysiikan ja liikunnan integraatiolle koulussa. 

Kolmas haastatelluista opettajista oli toiminut tyttöjen liikunnan opettajana yksitoista 

vuotta. Hän koki yhteistyön täysin päinvastoin kuin kaksi muuta haastateltua. Hänen 

mielestään fysiikka on täysin irrallinen ja liikunnalle hyödytön oppiaine. Hänen mukaansa 

kieliin ja kemiaankin löytyy yhteyksiä, mutta fysiikkaan ei. Tutkimustasolla yhteyksiä on 

hänen mukaansa hakemalla haettu, mutta niillä ei ole käytännön merkitystä tavalliselle 

opettajalle. Kaiken kaikkiaan hän antoi voimakasta palautetta fysiikan teoreettisuudesta 

ja siitä, ettei fysiikalla ole mitään yhteyttä kokemusmaailmaan. 

Reilu viikko haastattelun jälkeen asiaa kysyttiin häneltä uudelleen. Tällöin hän, 

mietittyään asiaa tarkemmin, löysi muutamia yhtymäkohtia. Hän totesi myös, että olisi 

hyödyllistä, jos fysiikka ja liikunta eivät olisi niin erillisiä, koska fysiikka mielletään 

vaikeaksi. 

Opettaja oli alussa hyvin negatiivinen ajatukselle, mutta muutti kantaansa tarkemman 

mietinnän jälkeen. Hän on hyvä esimerkki siitä, miksi integraatio olisi hyödyllistä

41 

opetuksessa. Tutustuttuaan asiaan tarkemmin ja ennakkoasenteistaan päästyään hän 

saataisi olla hyvinkin myötämielinen, ainakin pienimuotoiselle integraatiokokeilulle. 

Opettajien suhtautuminen yhteistyöhön vaihtelee suuresti. Toiset ovat hyvin positiivisia 

ajatukselle, toiset kokevat sen vieraaksi ja turhaksi. Opettajien ennakkoasenteet ja 

kouluaikana muodostunut kuva fysiikasta vaikuttavat selvästi heidän mielipiteisiinsä. Jos 

opettaja itse kokee fysiikan vaikeaksi, hän ei mielellään yhdistä sitä omaan 

oppiaineeseensa. Koulutustilaisuudet ja lisäinformaatio yhteistyömahdollisuuksista 

varmasti osaltaan lisäisivät liikunnan opettajien myönteistä suhtautumista 

yhteistyökokeiluihin.

42 

7 JUOKSU-URHEILU FYSIIKAN OPETUKSESSA 

Juoksu-urheilu on kiinteimmin yhteydessä mekaniikkaan. Juoksu-urheilussa liike ja siihen 

vaikuttavat tekijät muodostavat keskeisimmän ilmiömaailman. Muut fysiikan osa-alueet 

tulevat mukaan lähinnä mittaus- ja tutkimusprobleemien sekä biofysiikan kautta. 

Parhaimmat sovelluskohteet opetukseen löytyvät mekaniikan osa-alueesta. 

7.1 Integraation asteet 

Toisistaan riippumaton integrointi 

Juoksu-urheilu ja fysiikka voidaan integroida erilaisten työtapojen kautta. Yhteistyö voi 

olla hyvinkin yksinkertaista ja pienellä vaivalla toteutettavaa, eikä sillä välttämättä ole 

lainkaan yhteyksiä liikunnan opettajaan ja liikuntatunteihin. Fysiikan opettaja voi käyttää 

opetuksessaan demonstraatioita, esimerkkejä ja viittauksia juoksu-urheiluun. Hän voi 

mielikuvien kautta laittaa oppilaat miettimään juoksusuoritusta ja siihen liittyviä fysiikan 

ilmiöitä. Voidaan myös ottaa laskutehtäviä juoksusuorituksiin perustuen ja vaikkapa 

antaa oppilaille kotitehtäväksi tietyn oman suorituksensa mittaaminen, jota analysoidaan 

joko itse kotitehtävänä tai tunnilla yhdessä. 

Samanaikainen opetus 

Liikunnan opettajan kanssa tehty yhteistyö voi olla hyvin pientä. Liikunnan opetuksen 

juoksuosuus voidaan ajoittaa tapahtuvaksi samanaikaisesti fysiikan mekaniikan osaalueen 

opetuksen kanssa. Tällöin fysiikan opetuksessa on helppo viitata liikunnan tunnilla 

tehtyihin suorituksiin, kuten myös juoksusuorituksissa on helppo viitata fysiikan tunnilla 

tehtyihin päätelmiin ja malleihin. Liikuntatunnilla suorituksia mitataan integraatiosta 

riippumatta. Oppilaiden tuloksia voidaankin käyttää fysiikan tunneilla laskuesimerkkeihin 

ja kotitehtäviin esim. Cooper-tulokset, aika 100 m juoksussa, aika eri matkoilla ja 

erilaisilla radoilla. 

Yhdistetyt tunnit 

Opetusta voidaan yhdistää myös suuremmassa mittakaavassa. Projektimuotoisesti tai 

erikoiskurssien muodossa liikunta ja fysiikan tunnit voidaan sulauttaa. Tällöin saadaan 

käyttöön pidempi ajanjakso kerrallaan projektin toteuttamiseen. Teoriaosuuksissa 

tutustutaan teoriaan suoritusten takana ja mietitään mitä ja miten tutkitaan sekä mihin 

tulee kiinnittää huomiota suoritusta tehdessä. Työt voivat olla opettajan antamia tai 

oppilaiden itsensä hahmottelemia. Tällöin heille on annettu tietyt rajat työn suunnitteluun: 

rajat tutkittavasta aihepiiristä sekä käytettävistä menetelmistä ja välineistä. Työosuuksissa 

tehdään mittaukset, jotka on hyvä olla mahdollisimman hyvin suunniteltu, jotta kaikki 

tarvittavat osiot tulee mitattua mahdollisimman huolella. Mittaukset suoritettua palataan 

vielä luokkahuoneeseen analysoimaan mitattua. Saadut tulokset esitellään muulle 

ryhmällä ja eri ryhmien tuloksia vertaillaan keskenään. 

Retket 

Fysiikan tunnilla analysoitavia juoksutuloksia voidaan hankkia myös vierailemalla 

urheilukilpailuissa. Kyseessä voivat olla mitkä tahansa kilpailut huipputason kilpailuista

43 

koulun omiin kilpailuihin. Seurataan, mitataan ja kirjataan urheilijoiden tuloksia, joita 

analysoidaan tunnilla tarkemmin. Koulun omissa kilpailuissa tuloksia päästään 

mittaamaan lähempää ja tarkemmin, mutta huippujen suoritukset ovat kiinnostavaa 

kärkitasoa. Voidaan tutkia myös esimerkiksi Olympialaisten juoksuja televisiosta 

kotitehtävänä tai videoituna oppitunnilla. 

Vierailijat 

Mahdollisuuksien rajoissa voidaan kutsua menestyneitä juoksijoita vierailijoiksi koululle. 

Oppilaat voivat esittää heille kysymyksiä ja haastattelemalla selvittää mm. heidän 

aikojensa kehittymistä ja juoksuun vaikuttavia tekijöitä. 

7.2 Fysiikan osa-alueet 

Ohessa on esitetty joitakin esimerkkejä juoksu-urheilun käytöstä fysiikan eri osa-alueiden 

opetuksessa. 

Lämpötilan yhteydessä voidaan mitata juoksijan lämpötila ennen juoksusuoritusta, heti 

sen jälkeen ja tietty aika sen jälkeen. Tuloksia voidaan havainnollistaa kuvaajalla. 

Juoksijan käyttämää aikaa, matkaa ja nopeutta voidaan hyödyntää opetuksessa eri 

tavoin. Juoksutuloksia voidaan verrata keskenään. Tutkitaan erilaisten maastoolosuhteiden 

vaikutusta juoksutulokseen mm. ylä- ja alamäet; erilaiset maastot: rata, 

hiekkapinta, pururata, asvaltti; halliolosuhteet; mutkikkaan reitin vaikutus; juoksu 

vedessä sekä tuulen vaikutus suoritukseen. Voidaan käyttää oppilaiden omia aikoja tai 

maailman huippujen aikoja ja näitä voidaan vertailla keskenään. Voidaan myös tutkia 100 

m juoksun nopeuksia juostessa radan suoralla osuudella ja kaarteessa, sekä 

lähtötelineiden käytön vaikutusta loppuaikaan. Ajanottoa voidaan harjoitella ottamalla 

käsiajanotolla aikaa urheilukilpailuissa ja verrata saatua aikaa viralliseen aikaan. 

Aitajuoksijan tuloksia verrataan yhden tai useampien aitojen kaatuessa ja niiden ylittyessä 

onnistuneesti. Tutkitaan juoksijan asennon ja painopisteen paikan vaikutusta 

juoksutulokseen. Voidaan tehdä ennakkosuunnitelma juoksulle sekä verrata arviota 

mitattuun arvoon. 

Matkaa tutkittaessa voidaan tutkia miten juoksuradan lähdön porrastus eri matkoilla 

vaikuttaa juostavaan matkaan. Omaa Cooper-testin tulosta voidaan verrata 

arvosanataulukon tuloksiin ja huomioida erot viereisten arvosanojen tuloksiin. Mietitään 

etukäteen hyvän maastojuoksuradan piirteitä ja mahdollisesti valitaan rata. Myöhemmin 

mietitään toteuttaako valittu rata oletukset. 

Kun tunnetaan juoksusuoritukseen kulunut aika ja juostu matka, saadaan nopeus 

määriteltyä. Sitä voidaan tutkia samoissa yhteyksissä ajan tutkimisen kanssa. Saatuja 

nopeuksia voidaan opetella muuntamaan eri yksiköihin. Voidaan myös pyrkiä 

juoksemaan tunnetuilla nopeuksilla ja kokeilla miltä ne käytännössä tuntuvat sekä laskea 

nopeus ohitettavan suhteen ohitettaessa toinen juoksija.

44 

Kun tunnetaan juoksijan nopeus voidaan juoksijan massan avulla tutkia liikemääriä ja 

niiden muutoksia. 

Kiihtyvyyttä tutkitaan kätevästi videokameran avulla. Sitä voidaan tutkia erilaisissa 

kiihdytystilanteissa. Lähtötelineiden vaikutusta tutkitaan eri juoksumatkoilla. 

Viestikapulan vaihtotilanteessa selvitetään optimaalisin vaihtosuoritus: miten vaihdon 

tapahtuminen lennossa vaikuttaa juoksun lopputulokseen sekä millaiset kiihtyvyydet 

juoksijoilla on tällöin. 

Optimaalisimmaksi suorituspaikaksi voidaan yleisesti ajatella urheilukentän rataa. 

Saatuihin tuloksiin vaikuttavat kuitenkin aina juoksijan väsymys, kestävyys erilaisissa 

olosuhteissa ym. inhimilliset tekijät. Tulokset eivät aina ole täysin vertailukelpoisia, mutta 

hyvin suuntaa antavia joka tapauksessa. 

Sydämen taajuuden muutoksia voidaan tutkia mittaamalla pulssi ennen suoritusta, 

mahdollisesti suorituksen aikana, heti suorituksen jälkeen sekä jonkin aikaa suorituksen 

jälkeen. Voidaan määrittää oppilaiden askeltaajuuksia ja -pituuksia juoksulle eri 

nopeuksilla. Verrataan samalla nopeudella juoksevien oppilaiden tuloksia toisiinsa, 

mietitään eroja ja syitä eroihin. Tutkitaan kuinka askelpituus ja askeltaajuus muuttuvat 

nopeuden muuttuessa. Kun tunnettaan juoksijan askelpituus, voidaan laskea hänen 

askelluksensa aitajuoksussa; tarkastella askellusta aitojen välissä ja ylityksessä sekä 

lähdössä. 

Mietitään juoksijaan vaikuttavia voimia, kitkavoiman vaikutusta, energiankäyttöä sekä 

tehoa. Selvitetään erilaisten paineolosuhteiden vaikutusta juoksuun sekä määritetään 

pyörimisnopeuksia ympyräradalla ja radan kaarteissa. 

Oppilaita itseään voidaan pyytää miettimään: minkä liikkeen tutkimiseen liittyviä kokeita 

haluaisitte tehdä juoksua käyttäen? Helposti saatavilla olevia mittalaitteistoja ovat mm. 

silmät, sekuntikello, mittanauha, videokamera ja taulukkolaskentaohjelmat. Tulosten 

analysoinnissa voidaan kaikissa mittauksissa käyttää kuvaajia ja taulukoita. 

7.3 Erilaisia työtapoja 

Fysiikan ja juoksu-urheilun integraation toteutuksessa opetuksessa voidaan käyttää 

erilaisia ajattelun kehittämiseen tähtääviä työtapoja. (www.malux.edu.helsinki.fi/kirjasto) 

Kokeellisuus voi olla omakohtaista toimintaa, laboratoriotyöskentelyä, demonstraatioita, 

opintokäyntejä, audio-visuaalisten apuvälineiden tai kerronnan avulla tapahtuvaa 

toimintaa. Sen keskeisiä tavoitteita ovat oppilaan oppimisen tukeminen ja 

persoonallisuuden monipuolinen kehittäminen. Oppilaan tekemällä kokeella tarkoitetaan 

kokeellista toimintaa, jossa oppilas määrätietoisesti tutkii luonnon ilmiöitä, suunnittelee 

koejärjestelyjä ja tulkitsee tuloksia. (www.helsinki.fi/kasv/okl/malu/kokeellisuus.html) 

Juoksu-urheilua voidaan käyttää kokeelliseen toimintaan eri ilmiöitä tutkittaessa. 

Oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa koejärjestelyjä itse tai tunnilla voidaan ottaa 

demonstraatioita ja esimerkkejä kerronnallisesti juoksu-urheiluun liittyen. Voidaan ottaa

45 

tutkimuskohteeksi esimerkiksi juoksijan nopeus. Oppilasryhmien tehtävänä on tutkia eri 

tekijöiden ja olosuhteiden vaikutusta juoksunopeuteen tietyllä, kaikille ryhmille yhteisellä 

matkalla. He saavat itse määritellä tutkittavat olosuhteet. Alussa kontrolloidaan, että 

ryhmät tutkivat eri tilanteita. Ryhmien tutkimuksia verrataan lopussa toisiinsa, näin 

saadaan käsiteltyä useanlaisia tilanteita. 

Kyselyyn harjoittamisen tavoitteena on luonnontieteellisen päättelyn oppiminen sekä 

kyselytekniikan oppiminen. Oppilaita kannustetaan ja ohjataan esittämään kysymyksiä 

uudesta asiasta. Vastaamalla oppilaiden kysymyksiin opettaja käy läpi uuden asian. Tunti 

rakentuu oppilaiden oman ajatteluprosessin pohjalta. Kyselyn aiheeksi voidaan ottaa 

oppilaiden omat juoksusuoritukset, esimerkiksi juoksijan kiihtyvyys. Kyselyn ja oman 

mietinnän kautta selvitetään siihen vaikuttavia tekijöitä ja kuinka sitä voidaan tutkia. 

Luokittelun periaatteena on, että ilmiöt ja asiat luokitellaan eri ominaisuuksiensa 

perusteella ryhmiin. Esimerkiksi juoksu-urheilun ilmiöitä ja asioita luokiteltaessa siihen 

liittyvät käsitteet määritellään ensin alustavasti (mm. lämpötila, matka, aika, nopeus, 

kiihtyvyys, liikemäärä, taajuus, energia). Käsitteitä testataan lisäesimerkkien avulla ja 

määritelmä täsmennetään. Uudet asiat pyritään yhdistämään osattuun. 

Yhteistoiminnallinen ryhmätyö korostaa jokaisen ryhmän jäsenen vastuuta koko luokan 

oppimisesta. Keskustelulla on suuri merkitys. Työskentelyssä korostuvat yhteinen 

suunnittelu, tavoitteenasettelu ja arviointi. Oppilaat jaetaan kotiryhmiin, joissa työ 

suunnitellaan. Yksi kotiryhmän jäsenistä lähtee kullekin työpisteelle, näin muodostetaan 

opiskeluryhmät. Itse työskentely tapahtuu opiskeluryhmässä. Työvaiheen jälkeen 

palataan kotiryhmiin esittämään ja opettamaan opittu asia muille ryhmän jäsenille. 

Työpisteistä keskustellaan ensin ryhmässä, sitten koko luokan kesken. Työpisteen 

tehtäväksi voidaan ottaa erilaisten juoksutulosten analysointi ja vertaaminen. 

Tutkimuskohteeksi voidaan jälleen ottaa esimerkiksi juoksijan nopeus. Kotiryhmä 

suunnittelee tutkimuksen juoksijan nopeuteen liittyvistä tekijöistä. Opettaja kontrolloi, 

että ryhmät tutkivat eri tekijöitä. Kotiryhmän jakauduttua eri työpisteisiin muodostuvat 

opiskeluryhmät ja tutkimukset suoritetaan. Tulokset voidaan mitata työpisteellä, voidaan 

lähettää muutama oppilas mittaamaan tuloksia tai voidaan käyttää aiemmin mitattuja 

tuloksia. Oppilaat palaavat kotiryhmiinsä esittämään tutkimuksen muille ryhmän jäsenille. 

Aiheesta tehdään lopullinen yhteenveto koko luokan kesken. 

Opittua voidaan myös jäsennellä käsitekarttojen avulla. Oppilaat tekevät juoksuurheiluun 

liittyvistä fysiikan ilmiöistä ja asioista käsitekartan.

46 

8 YHTEENVETO 

Kaiken kaikkiaan opetussuunnitelmat, opettajat, oppilaat ja kirjasarjat antavat hyvät 

lähtökohdat integroinnin kokeilulle ja käytölle opetuksessa. Sen toteutuminen riippuu 

hyvin paljon opettajien halukkuudesta ja koulun puitteista. Integroidussa opetuksessa 

tulee korostetusti esille yhteistyön ja suvaitsevaisuuden merkitys eri oppiaineiden 

opettajien välillä. Se on myöskin hyvä esimerkki siitä, kuinka yhteiskunta ja sen eri osat 

voivat toimia harmoniassa keskenään. 

Integrointi tekee koulun opetusta yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi, oppiaineet eivät 

enää ole ainoastaan irrallisia toisistaan riippumattomia oppiaineita. Oppilaskyselystä käy 

ilmi, etteivät oppilaat välttämättä huomaa yhdistää oppimaansa tietoa muuhun tietoon ja 

käytäntöön. Sitä voidaan auttaa integroinnin avulla, tällöin tuetaan oppilaiden kasvua 

kokonaisuuden ymmärtäväksi yksilöksi. 

Juoksu-urheilua on hyödyllistä käyttää joissakin kohdissa opetusta yhdessä muiden 

integroitujen aineiden ja alueiden kanssa. Lähinnä mekaniikan yhteydessä juoksu-urheilu 

antaa hyvän lisän opetukseen. Erillisten erikoiskurssien ja kerhojen muodossa sen käyttö 

voi olla laajempaakin. Minkä tahansa integraation asteen, fysiikan osa-alueen ja työtavan 

ollessa kyseessä tunnin suunnittelu tulee tehdä mahdollisimman huolellisesti, jotta tunnin 

ajankäyttö voidaan optimoida. 

Jatkotutkimuksena voidaan vertailla tutkimustuloksia vastaaviin lukiolaisten tuloksiin, 

sekä tehdä käytännön kokeilun juoksu-urheilun käytöstä opetuksessa ja tutkia sen 

vaikutuksia oppimiseen.

47 

Viitteet 

Ahtee Maija. 1994. Luonnontiedon opettamisesta. Luonnontieto koulussa. Otava, 

Keuruu 

Bauersfeld K., Schröter G. 1989. Yleisurheiluvalmennuksen perusteet. Gummerus, 

Jyväskylä 

Hassi, Hatakka, Saarikko, Valjakka. 1995. Lukion fysiikka, fysiikka ihmisen käytössä. 

WSOY, Porvoo 

Hassi, Hatakka, Saarikko, Valjakka. 1996. Lukion fysiikka, voima ja liike 1. WSOY, 

Porvoo 

Hassi, Hatakka, Saarikko, Valjakka. 1996. Lukion fysiikka, voima ja liike 2. WSOY, 

Porvoo 

Hassi, Hatakka, Saarikko, Valjakka. 1998. Lukion fysiikka, sähkö ja magnetismi 1. 

WSOY, Porvoo 

Helsingin yliopisto, Fysiikan laitos. 1994, 1996-1997. Didaktisen fysiikan raportit 

Holopainen, Saastamoinen. 1983. Uuden lukion terveystieto. WSOY, Porvoo 

Koskinen I., Ahonen S. 1989. Lukion pedagogiikkaa. Karisto Oy, Hämeenlinna 

Kouluhallitus. 1986. Liikunnan opetuksen opas, peruskoulu/ tytöt. Valtion 

painatuskeskus, Helsinki 

Kunnas E. 1990. Oppilaiden omat liikuntasuoritukset lähtökohtana peruskoulun fysiikan 

opetuksessa. Helsingin yliopisto, Fysiikan laitos, Pro Gradu- tutkielma 

Kurki-Suonio K.&R. 1994. Fysiikan merkitykset ja rakenteet. Limes ry, Helsinki 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1994. Galilei 1, fysiikka luonnontieteenä. 

WSOY, Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1994. Galilei 2, lämpö ja energia. WSOY, 

Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1995. Galilei 3, mekaniikka 1. WSOY, 

Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1995. Galilei 4, mekaniikka 2. WSOY, 

Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1995. Galilei 5, aaltoliike. WSOY, Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1996. Galilei 6, sähkö. WSOY, Porvoo

48 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1996. Galilei 7, sähkömagnetismi. WSOY, 

Porvoo 

Lavonen J., Kurki-Suonio K. & Hakulinen H. 1996. Galilei 8, moderni fysiikka. WSOY, 

Porvoo 

Luukka K., Räisänen L.& Jurmu A. 1992. Opetuksen eheyttäminen yhteistoiminnallisesti. 

Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita ja selosteita 46 

Meisalo, Lavonen. 1994. Fysiikka ja kemia opetussuunnitelmassa. Opetushallitus, 

Helsinki 

Nurmela K. 1993. Mitä urheilu saa Kihusta? Liikunta ja Tiede 3/93 

Oikarinen, Sievinen, Salmimies, Karvonen, Latvala, Fogelholm. 1998. 

Kestävyysjuoksuvalmennuksen perustietoa. Oy Lito-Print Ab, Helsinki 

Opetushallitus. 1995. Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994. Painatuskeskus, 

Helsinki 

Pekola T. 1998. Maratonilla voi tapahtua mitä vain... Juoksija 8/98 

Saari M. 1979. Juoksemisen salaisuudet. Otava, Keuruu 

Siukonen Markku.1999.Urheilun vuosikirja. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 

Torm H. 1991. Pika- ja aitajuoksut, tekniikka ja nuorten valmennus. TUL:n yleisurheilun 

tuki 

Tuokko R. 1965. Urheilija luonnonlakien kahleissa. WSOY, Porvoo 

Unkari J. 1992. Les art florissants, kukoistavat taiteet. Helsingin kaupungin 

kouluviraston julkaisusarja A 5 

Valtchanova Snejana. 2000. Kvantittumisen hahmottuminen peruskoulun fysiikassa. 

Helsingin yliopisto, Helsinki 

de Villiers M. 1991. How does the wind affect road-running achievement? The Physics 

Teacher, May 1991 

Virkkunen Arto. 1994. Koululiikunta yläasteen vuosina. Yliopistopaino, Helsinki 

Yleisurheilun kansainväliset säännöt, sekä muutokset. 1996/1998. SLU-paino, Helsinki 

www- lähteet: 

http://www.kihu.jyu.fi/tietoja_kihusta/tutk_alueet/urheilubiomekaniikka.html

49 

http://www.kihu.jyu.fi/tuotokset/naiset.html 

http://www.malux.edu.helsinki.fi/kirjasto 

Muut lähteet: 

Omat luentomuistiinpanot Opettajan pedagogiset opinnot jaksolta Helsingin yliopiston 

kasvatustieteellisessä tiedekunnassa 1997-1998, sekä kurssilta Opettajien laudaturseminaari 

Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksella 1998-2000 

Kirjasarjojen tarkastelussa käytetyt oppikirjat: 

Hirvonen, Hongisto, Lavonen, Saari, Viiri, Aspholm, Bjurström. 1997. Aine ja energia, 

fysiikan tietokirja. WSOY, Porvoo 

Kuosa, Laine, Nikander, Vuola. 1995. Impulssi 1. Otava, Keuruu 

Kuosa, Vuola. 1997. Impulssi 3. Otava, Keuruu 

Kuosa, Koski, Vuola. 1990. Fysiikan- ja kemiankirjani 7. Otava, Keuruu 

Kuosa, Koski, Vuola. 1994. Fysiikankirjani 9. Otava, Keuruu 

Levävaara, Kuusjärvi, Pohjola, Voutilainen, Siren. 1998. Fysiikan ja kemian ydin 7. 

WSOY, Porvoo 

Levävaara, Kuusjärvi, Pohjola, Voutilainen. 1998. Fysiikan ydin 9. WSOY, Porvoo 

Arvonen, Erätuuli, Hella, Kalkku, Makkonen, Mustonen, Näsäkkälä. 1995. Koulun 

fysiikka ja kemia 7. Otava, Keuruu 

Arvonen, Erätuuli, Hella, Kalkku, Makkonen, Mustonen, Näsäkkälä. 1994. Koulun 

fysiikka 9. Otava, Keuruu 

Kärnä, Leskinen, Montonen, Repo. 1997. LUMO, fysiikan ja kemian käsikirja. WSOY, 

Porvoo 

Ketvel, Suvela, Toivonen. 1988. Pisara 7. Weilin + Göös, Espoo 

Ketvel, Toivonen. 1990. Pisara 9. Weilin + Göös, Espoo 

LIITTEET

50 

Liite 1. http://www.kihu.jyu.fi/tuotokset/naiset.html 

Liite 2. http://www.kihu.jyu.fi/tuotokset/kaleva.html 

Liite 3. Kyselylomake 

Liite 3. Kyselylomake 

KÄSITYKSIÄSI FYSIIKASTA JA YLEISURHEILUSTA 

Yleisurheilulajeilla tarkoitetaan 

juoksulajit: pika-, kestävyys-, este- ja aitajuoksut 

hyppylajit: pituus-, korkeus-, seiväshyppy, kolmiloikka 

heittolajit: keihäänheitto, kuulantyöntö, moukarinheitto, 

kiekonheitto 

Ikäsi 

Tyttö/ Poika 

Viimeisin fysiikan arvosanasi 

Harrastatko fysiikkaa koulutuntien lisäksi 

1) yli 3 kertaa viikossa 2) 1-2 kertaa viikossa 3) pari kertaa kuussa 

4) harvemmin 5) ei koskaan 

Mitä? Missä yhteydessä? 

Harrastatko urheilua 

1) yli 3 kertaa viikossa 2) 1-2 kertaa viikossa 3) pari kertaa kuussa 

4) harvemmin 5) ei koskaan 

Mitä urheilua? 

OSA I

51 

1. Oletko koskaan ajatellut johonkin yleisurheilulajiin liittyvän fysiikan ilmiöitä? K / E 

Mihin ja mitä ilmiöitä? 

2. Nyt kun ajattelet asiaa, missä yleisurheilulajeissa näet fysiikan ilmiöitä ja mitä ilmiöitä? 

3. Mitä samoja mittausmenetelmiä tiedät käytettäväksi sekä fysiikassa että 

yleisurheilussa? 

OSA II 

Sisältävätkö juoksulajit mielestäsi fysiikkaa paljon vähän ei lainkaan 

Mitä fysiikkaa? 

Sisältävätkö hyppylajit mielestäsi fysiikkaa 


paljon vähän ei lainkaan 

Sisältävätkö heittolajit mielestäsi fysiikkaa 


paljon vähän ei lainkaan 

KIITOS VASTAUKSISTASI!

gradu.pdf, 155 kB - Helsinki.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?