Esse 08/2013 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat

Suomalainen
Etelä-Sudanista
Työ, opinnot ja rakkaus takaavat, että lähivuosina espoolaisuus
on yhä värikkäämpää. Maahan muuttaneiden
asettuminen on arkisten tekojen ja asenteiden yhteispeliä.
Esse | Espoon seurakuntasanomat | 8 | 21.2.2013
10
Samuel Luakin suomalaisuus tuli
postiluukusta. Maahanmuuttoviraston
virallinen tiedote kansalaisuudesta
korvasi hymyilevät onnittelut ja tervetulotoivotukset.
”Ei se haittaa”,
sanoo Luak, kuten hän sanoo hyvin
usein, hiukan kainuulaisella nuotilla.
Teksti: Elina Raunio
Kuvat: Karoliina Ek
Entressen kirjastossa on arkisena iltapäivänä
näkyvillä laaja kirjo uutta espoolaisuutta.
Erityisesti nuoret kokoontuvat
täällä luontevasti monikulttuurisiksi
peli- ja pulinaryhmiksi.
Pitkänhuiskea Samuel Luak tervehtii ohi kulkevaa
ystäväänsä ja vaihtaa kuulumiset. Hän
tuntee pääkaupunkiseudun sudanilaislähtöiset,
sillä he kokoontuvat viikoittain tapaamisiin Tikkurilassa.
”Sunnuntaisin käymme kirkossa ja sitten kokoonnumme
puhumaan uskonnosta ja kulttuurista
ja jakamaan tietoamme ja kokemuksiamme
Suomesta. Olemme auttava yhteisö, rohkaisemme
toisiamme tulemaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Tärkeintä on, että kukaan ei jää yksin”,
Luak sanoo.
Suurin osa Espoon maahanmuuttajista on kristittyjä.
Niin ovat myös sudanilaiset – katolisia,
anglikaanisia, presbyteerejä ja luterilaisia.
”Kirkko on globaali yhteisö. Sen tulee olla uskollinen
omalle olemukselleen”, sanoo Espoon
seurakuntayhtymän maahanmuuttajatyön sihteeri
Pertti Poutanen.
”Kirkon on oltava avoin, matalan kynnyksen
paikka. Oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon,
rauhan ja rakkauden edistäminen ovat seurakunnille
arjen asia, eivät juhlapuhetta. Avoimuuden
ja kristillisen ykseyden pitää näkyä esimerkiksi
siinä, miten annamme kirkon erilaisia tiloja
käyttöön”, Poutanen sanoo.
Ensimmäinen yllätys oli valo.
”Päivät olivat niin pitkät, ne eivät loppuneet
ollenkaan!”
Samuel Luak tuli vaimonsa kanssa Suomeen
kesäkuussa 2004 Sudanin sodan jaloista.
Kiintiöpakolaiset siirtyivät Libanonin koneesta
suoraan Kajaanin lennolle ja asettuivat
Otanmäen kylään, joka tuolloin oli vielä osa
Vuolijoen kuntaa. Pitkän, monen maan kautta
kulkeneen pakomatkan jälkeen rauhallinen
aloilleen asettuminen oli pariskunnalle hyvä kokemus.
”Kaikkien maahanmuuttajien pitäisi päästä
ensin maaseudulle. Siellä tutustuu hyvin suomalaisiin
ihmisiin ja suomalaiseen kulttuuriin”,
Luak sanoo.
Evankelis-presbyteerisen kirkon pappi Samuel
Luak oli kiinnostunut paikallisesta seurakunnasta,
mutta kompastui aluksi kulttuurieroihin.
”Odotin, että joku tulee kutsumaan meidät
kirkkoon. Afrikassa kutsu on kunnioituksen
osoitus, eikä mihinkään tilaisuuteen sovi mennä
kutsumatta. En tiennyt, että samaan aikaan kirkon
ja seurakunnan ovet olivat avoinna ja siellä
puolestaan odotettiin, että me kävelemme ovesta
sisään”.
Kun tilanne selvisi, Luak ehdotti että hän voi
kiertää kaikki Otanmäen talot ja käydä kutsumassa
ihmisiä kirkkoon.
Hän on tehnyt paljon vapaaehtoistyötä kirkon
piirissä, ja vaikuttaa nyt muun muassa monikulttuurisuustyöryhmissä.
Hän puhuu sujuvaa
suomea, jota hän opiskeli yhdeksän kuukautta
kursseilla. Parhaiten kielitaito karttuu
kuitenkin arkitilanteissa puhumalla.
”Viranomaiset auttavat avaamalla ovia, mutta
maahanmuuttajan pitää myös itse olla aktiivinen”,
Luak muistuttaa.
Tätä asennetta hän painottaa myös puhuessaan
muiden maahan muuttaneiden kanssa. Erityisesti
nuorten on hyvä tunnustaa erilainen
taustansa ja ponnistaa siitä eteenpäin.
”Jos nuori jää vain protestoimaan omaa erilaisuuttaan
ja sitä, että kantasuomalaisilla on paremmat
edellytykset, hänelle käy huonosti. Jos
ei tunnusta sitä, että täällä on erilaista kuin kotimaassa,
sopeutuminen on vaikeaa. On tärkeää
oppia olemaan Suomessa.”
Alkuvaiheen erityistarpeet, kuten tulkkauspalvelut,
on kuntien kotouttamisohjelmissa koh-
Esse | Espoon seurakuntasanomat | 8 | 21.2.2013
11