eikä yksikään pelaaja alittanut sataakahtakymmentälyöntiä, mutta kaikki olivat erittäintyytyväisiä. Se oli heille ainutkertainenkokemus, ” Sukselainen muistelee.ELJAS SUKSELAINENEljas Sukselainen on seurannut kenttienja klubin vaiheita varsin läheltä, silläjoutui työn puolesta Sarfvik Oy:nhallituksen jäseneksi jo vuonna 1982.golfurani alkoi vuonna1970 kun olin Washingtonissamaailmanpankin ”Omatöissä. Kun esimiehet pelasivat golfia, niinpakkohan sitä oli ruveta itsekin pelaamaan.Pelipaikkana oli kuuluisa Bretton WoodsGolf & Country Club.Ennen ensimmäistä pelikertaa luin kirjan“How to play golf” ja illalla katselin tv:stäkun Jack Nicklaus pelasi jossakin turnauksessa65. Vanhana urheilumiehenä laskin,että maailman huipuille häviää sellaiset15-20 prosenttia, joten suunnittelin pelaavani75.Täytyy sanoa että yllätys oli melkoinen,kun lopulta tuloskorttiin merkittiin 144lyöntiä. Golf otti meikäläiseltä heti luulotpois ja sen seiskaviitosen pelaamiseenmenikin sitten 20 vuotta. Esimieheni oliintialainen singelipelaaja ja hänen kanssaankiersimme monesti kenttää. Jos satuinlyömään pidemmän draivin kuin hän, niinkehuja ei koskaan kuulunut, vaan kaverioli vaiti. Mutta jos hän löi pitkän draivin jaminä satuin lyömään lähes yhtä pitkän, niinsilloin kommentti oli aina sama: ”Katso nytkuinka hieno draivi, se on varmaan elämäsiparas lyönti,” Sukselainen naurahtaa.Sukselaisen ura Sarfvikissa alkoi vuonna1982 Sarfvik Oy:n hallituksen jäsenenä.Kenttä oli jo rakenteilla, mutta kentän strategiastaeikä tulevaisuudesta ollut tietoa.”Perustimme työryhmän, jossa olivatPohjolan Yrjö Niskanen, Keskus-SadonTauno Salo ja minä. Sihteeriksi ja lainopilliseksineuvonantajaksi kutsuttiin Antti Juusela.Harkinnan jälkeen päätimme ehdottaaosakeyhtiömuotoa kentälle ja ehdotus meniheti läpi. SKOPin toimesta perustettiinmyös Golfsarfvik Oy ja Ry.Aivan ensimmäinen toimitusjohtaja oliPentti ”Pesa” Nurminen ja toimistona olipieni koppi nykyisen punaisen parakinvieressä. Pesa kantoi huolta kentän valmistumisestaehkä liikaakin, sillä sydänkohtausyllätti ja seuraava toimitusjohtaja oliPohjolasta juuri eläkkeelle päässyt PenttiHämeenaho. Siitä homma lähti liikkeelle”.”Klubin alkuajoilta muistuu mieleen eräshauska tapaus. Vuonna 1984 Helsingissäoli talouslehtien päätoimittajien kongressi.Se taisi olla jo myöhäissyksyä ja talvi olitulossa, kun minulta tiedusteltiin minnejapanilaiset päätoimittajat pääsisivät pelaamaan.Tali oli jo kiinni joten kutsuin vieraatSarfvikiin.Minä hain vieraat kentälle ja vaatteetvaihdettiin pienessä ankeassa kopissa.”Peli jatkettiinloppuun saakkaeikä yksikäänpelaaja alittanutsataakahtakymmentälyöntiä.”Japanilaiset puhuivat huonosti englantia,mutta se ei haitannut, sillä he olivat innokkaitapääsemään kentälle. Peli aloitettiinja pallot lensivät vähän minne sattuu jahuomasin, että vieraat palelivat aivan hirvittävästi.Yhdeksän reiän jälkeen kysyinkohteliaasti, jos vieraat haluaisivat lopettaapelaamisen. Päätoimittajat suorastaan suuttuivatja yhteen ääneen totesivat, että pelinlopettaminen ei tullut missään tapauksessakysymykseen. Peli jatkettiin loppuun saakkaUUDEN KENTÄN KUVIOTPelaaminen vanhalla kentällä jatkui omissarauhallisissa uomissaan, mutta varsinainenklubitalo puuttui. Sellainen kuitenkin tarvittiin,joten heräsi kysymys, miten rakentaaklubitalo ilman, että osakkaat joutuvat siitämaksamaan?”Meillä oli kaksi vaihtoehtoa, ja ensimmäinenoli laittaa lisää osakkeita liikkeelle.Se olisi kuitenkin tarkoittanut sitä, ettäkentälle olisi tullut tunkua. Toinen vaihtoehtooli ostaa lisää maata ja rakentaa toinenkenttä ja saada rahat klubitaloon uusiltaosakkailta. Uuden kentän hankkiminenkiteytyi vuosien 1986-1987 paikkeilla.Kun lisämaan hankkiminen näytti mahdolliseltaRakennuskunta Hakalta ostettiin72 hehtaaria maata kenttää varten.”Kun kenttäarkkitehtiJan Sederholm näkialueen hän totesi vain:”Jättebra”.”Muistan kun kävin katsomassa uudenkentän paikkaa ja alue oli pelkkää kivikkoaja kalliota. Muistan miettineeni, voisikotällaiseen maastoon mitään kenttää edesrakentaa. Kun kenttäarkkitehti Jan Sederholmnäki alueen, hän totesi vain: ”Jättebra”.”Uuden kentän kustannusarvio perustuipitkälle Espoon kentän kustannusarvioon,sillä Hämeenahon Pentti oli ollut mukanahankkeessa. Osakeanti oli laskettu siten, ettärahoilla saataisiin rakennettua kenttä sekäklubitalo, ja rahaa jäisi vielä sijoitettavaksikin.Idea oli, että kun ylimääräinen rahaaikanaan tuottaisi, osakkaat saisivat pelatailmaiseksi.80-luvun lopulla ihmisillä oli luja uskoosakkeisiin ja kun SKOP antoi takuutuuden kentän osakeannille, asiakkaita riitti.Osakkeet merkittiin nopeasti ja täytyytodeta, että aika osakeannille oli paras mahdollinen.Rakennustyöt alkoivat, mutta hyvinnopeasti rakennuskustannukset lähtiväthirmuiseen nousuun, kuten kaikki muistavat.Kentän rakennuskustannukset kaksinkertaistuivatja jossakin vaiheessa esitettiin
Uuuden kentänkakkonen tarjoaamahdollisuudeterägolfiin väylänmolemmmin puolin,mutta oikeanpuolinenmetsikkö onsuositumpi.jopa rakennustöiden keskeyttämistä. Uudenkentän rakennustyöt osuivat rakennuttamisenkannalta lähihistorian huonoimpaanaikaan.Kun nousu pysähtyi vuonna 1990, alkoilama, jonka syöksykierre oli vertaansa vailla.Konkursseja suorastaan ropisi ja Sarfvikinosakesalkku oli pakko myydä ja lisälainakinoli vielä tarpeen. Hallitus oli voimatonlaskusuhdanteelle, mutta loppujen lopuksiuusi kenttä saatiin valmiiksi. Pahimmassatapauksessa kenttähanke olisi saattanutjäädä kesken,” Sukselainen toteaa.TULEVAISUUS”Mielestäni kenttien kuntoa ja pelattavuuttapitää ehdottomasti parantaa. Se tapahtuuraivaamalla ryteikköjä ja poistamallaaluskasvillisuutta, jonne pallot katoavat.Kentällä pitää tietysti olla esteitä ja puita,mutta pallot eivät saa kadota risukkoihintai märkiin paikkoihin. Vanhalla kentällä enhaluaisi kukkaistutuksia kentälle, olkoot nekentän laidoilla.Ehkä kaikkien tärkeintä on kentän pelillinenkauneus, tasainen ruohomatto jahyvät griinit. Se on vanhalla kentällä joskusvaikeaa toteuttaa, sillä kun vanhan kentänmaapohja aikanaan ostettiin, oli rakennusyhtiökuorinut mullat pois ja myynyt neeteenpäin. Niinpä kentän perustuksista tuliliian kevyt ja savi jäi lähelle pintaa. Toisaaltasiihen maailman aikaan ei Suomessa ollutammattimaisia kentänrakentajia, jotenVanha kenttä on aikakautensa tuote.Mielestäni yksi hallituksen tärkeimpiätehtäviä on valvoa, että kentillä on väljää.Osakkeen arvo on suoraan verrannollinensiihen, kuinka kentillä on jäsenille tilaa.Sarfvik on aikanaan suunniteltu perhekentäksija toivottavasti sitä ajatusta tullaanvaalimaan myös tulevaisuudessa.”Kun vanhankentän maapohjaaikanaan ostettiin, olirakennusyhtiö kuorinutmullat pois ja myynytne eteenpäin. ”Alkuperäinen järjestelmä, jossa osakasvoi nimetä omaan ruokakuntaan kuuluvanaikuisen ulkojäseneksi sekä lapset alle 24vuotta, on hyvä. Jos osakkaalla olisi mahdollisuusnimetä kuka tahansa toiseksijäseneksi, se johtaisi pelioikeuksien eteenpäinmyyntiinja Sarfvik olisi pian kivenkovabusinesskenttä. Sitä tuskin kukaan haluaa”.”En ole pelannut koskaan kumpaakaankenttää parissa, mutta holareita on yhteensäkuusi, tosin yksi ei ole Sarfvikissa tehty.Mielestäni en ole hyvä pelaaja, mutta sillointällöin pallo lentää hyvin ja pitkälle. Tunteidenkuohu tahtoo häiritä pelaamista.Ehkä omaa peliäni kuvaa parhaiten se,että olen tehnyt Vanhalla kentällä yhdeksälläeri reiällä eaglen, mutta aivan huippukierrostaen vielä ole saanut kasaan. Yhdeksäneaglea yhdeksällä eri reiällä saattaa tuntuapaljolta, mutta maailmanennätys löytyyjenkeistä, jossa 61-vuotias amatööripelaaja(pelannut 40 vuotta samalla kentällä) ontehnyt eaglen kentän jokaisella reiällä. Siinäon meikäläiselle vielä tavoitetta,” Eljas Sukselainenlopettaa.